Huonoa päivää, talitiaista ja paljon muuta

Tämä teksti vaatii niin paljon kohennusta, etten tiedä, mistä aloittaisin. Toivoisin, että kertoisitte mielipiteenne. Arvostaisin jokaisen kommenttia! Mitä otan pois, mitä lisään, mitä muutan? Kertokaa toki sekin, jos teksti ei mielestänne ole lainkaan kehityskelpoinen - edes pöytälaatikkoon pantavaksi.

Huono Päivä on kauhein vihollinen, joka minulla on. Tiedättehän: turvonneet kasvot vessan peilissä loisteputken kelmeässä valossa, klönttinen kaurapuuro, polkupyörän tyhjiin valunut rengas ja kaikki ne ihmiset, jotka ovat juuri tänä nimenomaisena päivänä niin ällöttävän pirteitä ja iloisia. Minä inhoan huonoja päiviä, koska ne hyökkäävät kimppuuni kaikella sillä, mikä ärsyttää minua eniten.

Eräänä huonona päivänä kävelin töistä kotiin. Jalkakäytävä oli kurainen ja täynnä valtavia vesilammikoita. Minulla oli tietenkin jalassani mokkakengät, jotka imivät kaiken sisäänsä. Tunsin, kuinka vesi tirskui varpaitteni välistä. Vastaani käveli hevosennaamainen nainen taluttaen hevosennaamaista koiraa. He ärsyttivät minua suunnattomasti, koska näyttivät minuakin surkeammilta. Hymyilin julmaa, tekopirteää hymyä, sillä halusin hevosennaamaisten tuntevan olonsa vieläkin kurjemmaksi. Inhosin itseäni. Inhosin sitä, että inhosin itseäni.

Oikaisin pienelle hiekkapolulle. Hypin jokaisessa vesilätäkössä, joka eteeni sattui. Pensasaita nauroi minulle - tai ehkä se oli ryppyunen mummo, joka tirkisteli minua pensasaidan takaa. Käskin pensasaitaa ja mummoa lopettamaan. He eivät lopettaneet.
“Tyypillistä!” ajattelin raivooni tikahtumaisillani ja jatkoin matkaani edelleen hypähdellen rapakosta toiseen.
Lietsoin itseni, mitä viheliäisimpään olotilaan. Lopulta päädyin filosofiseen pohdintaan elämän tarkoituksesta, ja se toki on alin taso, jonne ihminen voi vajota.

Kun saavuin taloyhtiön postilaatikoille, näin roskisten taakse kyyristyneen hahmon. Hahmo oli ehdottomasti pahinta, mitä olin päivän aikana nähnyt: se oli pieni, märkä naapurin poika, joka itki.
“Mitä sinä itket?” kysyin vasten tahtoani.
Pojan olkapäät hytkyivät itkun voimasta ja hänen sormensa tärisi, kun hän osoitti edessään lojuvaa ruskeaa myttyä. Huomasin kuolleen linnun vasta nyt.
“Jaaha, vai niin. Sellaista se elämä on” totesin ykskantaan. Maassa kyyristelevä viisivuotias ei rauhoittunut vähääkään. Vaihdoin kiusaantuneena jalalta toiselle. Halusinko todellakin pilata huonon päiväni? Huokaisin.
“Odota sekunti. Älä mene minnekään. Tulen kohta takaisin” alistuin lopulta.

Keittiössä yritin tavoittaa silmiini jotain sopivaa. Tyhjä maitotölkki, loistavaa. Tölkki kainalossani pengoin polkupyörävarastosta kunnollisen lapion ja suunnistin tieni takaisin nikottelevan pojan luokse.
“No, niin. Isot pojat eivät itke” sanoin. “Nyt pidetään tuolle… öh, talitiaiselle kunnon hautajaiset. Laitetaan se tähän maitotölkkiin. Sinä saat lapioida multaa sen haudan päälle.
“Ihanks tosi?” kyyneljuovainen ystäväni niiskutti.
“Joo”. Kiersin roskisten takaiselle ruohokaistaleelle ja iskin lapion maahan.
“Saaks tosta kaivaa?” Käänsin maata ja syvensin kuoppaa.
“Anna se lintu” pyysin. Poika ojensi tölkitetyn talitintin minulle. Laskin sen kuopan pohjalle. Ojensin lapion pojan odottaviin käsiin. Hän tuskin jaksoi nostaa lapiota, mutta sai silti jotenkin hieman multaa kasatuksi kuoppaan takaisin.
“Hyvä. Minä vielä vähän viimeistelen”
“Oletkos nyt iloisempi?” kysyin taputellen maata sileämmäksi.
“Joo, kun joku sentään järjesti sille hautajaiset” poika totesi vakavasti. “Mä tuon sulle tästä lähtien kaikki linnut, jotka mä löydän. Sitten me voidaan perustaa hautausmaa.”
“Jaa, tiedä nyt siitä” mutisin. “Kipitä nyt kotiisi jo. Täällä kastuu”

Kun jälleen olin keittiössäni - tällä kertaa odottamassa kahvin tippumista - katselin ikkunasta ulos harmaaseen päivään. Ajattelin pientä kuollutta talitiaista. Pitkän kamppailun jälkeen huono päivä jäi alakynteen. Tunsin itseni oikein runollisesti surumieliseksi, mutten lainkaan surkeaksi. Virnistin ikkunasta tuijottaville kasvojeni peilikuvalle. Nousin kaataakseni itselleni kupillisen hyvää vahvaa kahvia. Jähmetyin tuijottamaan pannua. Siellä oli vain vettä. Olin unohtanut kahvinporot. Naurahdin ivallisesti. Lorotin kuumaa vettä mukiini ja kaivoin kaapista teepussin.
10465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oikein hyvin kirjoitettu, älä turhaan aliarvio itseäsi. Tekstissä oli hyvä alku, juoni ja onnistunut loppu. Eli kaikki hyvän tekstin ainekset kasassa! Jatka kirjoittamista..:)

Äänestä
  • Tällaisista kommenteista tulee aina hyvät fiilikset: ne kannustavat jatkamaan. Kehittymisvaraa minulla on, ja siihen auttavat kriittiset kommentit ja parannusehdotukset. Piristit päivääni. Kirjoittamista jatkan, tietysti! Lämmin kiitos mielipiteestäsi zuku.

    Äänestä

Uskomatonta! Näin juuri pari päivää sitten kuolleen kissan, jota pikkutyttö itki. Erikoinen yhteensattuma. Kyllä elämä on koomista.

Äänestä
  • ovat ainakin minun elämässäni niin yleisiä, että en edes kutsuisi niitä sattumiksi. Elämä on äärimmäisen koomista, tragikoomista enimmäkseen. Jos koko kuvan kykenisi näkemään, itkettäisi varmasti naurunpyrskähdysten lomassa. Nauramatta ei selviä - mistään.

    Äänestä

  • Hessu-kissa kirjoitti:

    ovat ainakin minun elämässäni niin yleisiä, että en edes kutsuisi niitä sattumiksi. Elämä on äärimmäisen koomista, tragikoomista enimmäkseen. Jos koko kuvan kykenisi näkemään, itkettäisi varmasti naurunpyrskähdysten lomassa. Nauramatta ei selviä - mistään.

    Otsikon tarinasta voisi muuttaa, mutta muuten ei mitään valittamista.Oli tosi hyvä!

    Äänestä

  • eller... kirjoitti:

    Otsikon tarinasta voisi muuttaa, mutta muuten ei mitään valittamista.Oli tosi hyvä!

    Otsikko on hätäisesti mietitty (tai jos aivan tarkkoja ollaan, sitä ei ole mietitty, edes hätäisesti). Olen jollekin aikaisemminkin valitellut kyvyttömyyttäni keksiä iskeviä otsikoita. Kertokaa siis, mikä on mielenkiintoisen, suorastaan henkeäsalpaavan, otsikon resepti! Mielelläni ottaisin ideoita vastaan esimerkiksi tämän kyseisen tarinani otsikosta, jotta pääsisin kärryille otsikoiden keksimisen tarkassa lajissa. Otsikkohan vaikuttaa paljon ja voi jopa huonolla onnella latistaa tarinan. Sitä paitsi olisi typerää, jos tarina jätettäisiin lukematta (ja näin ollen myös kommentoimatta) huonon otsikon vuoksi. Sinuakin kiitän kommentistasi! =)

    Äänestä

Toki on niin, että surkea päivä voi muuttua hieman paremmaksi. Voi irrottautua itsestään, ja nähdä tapahtumat osana vaikka jotain liikuttavaa näytelmää.

Tällaiset lauseet kuin "Pitkän kamppailun jälkeen huono päivä jäi alakynteen." tuntuvat hieman latistavan muuten herkkää tunnelmaa. Alku jollain tavalla kaipaisi pientä kasvojen kohotusta. Tiedämmehän, millainen Huono päivä on.

Äänestä
  • Minun oli saatava sanoa, että huono päivä hävisi.=) Olet kuitenkin oikeassa. Lukija tajuaa asian kai muutenkin eikä kaipaa moisia lausehirvityksiä katkaisemaan keskittymistään. ("Muuten herkkä tunnelma" kuulostaa hienolta).

    Olin itsekin sitä mieltä, että alku tuntuu jotenkin tarinaan kuulumattomalta. En tullut lainkaan ajatelleeksi, että se jumittaisi juuri sen takia, että huonot päivät ovat niin tuttuja kaikille. Yritin saada lukijan tuntemaan "Ahaa, joo, tiedän, mitä tarkoitat"- tunteen ja tavallaan saada sympatiat kertojan puolelle. Täytyypä tosiaan laittaa tuo alku uudelleen pohdintaan. Nostit mietinnän arvoisia asioita esille. Kiitos siitä.

    Äänestä

  • Hessu-kissa kirjoitti:

    Minun oli saatava sanoa, että huono päivä hävisi.=) Olet kuitenkin oikeassa. Lukija tajuaa asian kai muutenkin eikä kaipaa moisia lausehirvityksiä katkaisemaan keskittymistään. ("Muuten herkkä tunnelma" kuulostaa hienolta).

    Olin itsekin sitä mieltä, että alku tuntuu jotenkin tarinaan kuulumattomalta. En tullut lainkaan ajatelleeksi, että se jumittaisi juuri sen takia, että huonot päivät ovat niin tuttuja kaikille. Yritin saada lukijan tuntemaan "Ahaa, joo, tiedän, mitä tarkoitat"- tunteen ja tavallaan saada sympatiat kertojan puolelle. Täytyypä tosiaan laittaa tuo alku uudelleen pohdintaan. Nostit mietinnän arvoisia asioita esille. Kiitos siitä.

    Mielestäni kirjoittaminen (ja lukeminen) on nykyään pelkkää pilkun viilaamista. Itse en ainakaan lukiessani yritä koko ajan löytää virheitä, vaan mietin minkä kokonaisfiiliksen se luo. Sehän siinä on tärkeintä. Jos jumiudumme pikku virheisiin, on parasta meidän kaikkien lopettaa kirjoittaminen (ja lukeminen) kokonaan, sillä on mahdotonta tehdä tekstiä, joka kaikkia lukeneita miellyttää.

    Äänestä

  • zuku kirjoitti:

    Jos puhutaan kirjallisuudesta yleensä, olen kanssasi samaa mieltä, että pilkkuja viilaillaan nykyään oikein olan takaa. Ei kai kukaan lukemisessa tähtää virheiden etsintään! Minä ainakin luen huvittaakseni itseäni ja kokeakseni elämyksiä.(Toisinaan myös sivistyksen takia). Tärkeintä, niin kuin sanoit, on se kokonaisfiilis.

    Minun kirjoitukseni tässä on saanut muutaman hyvinkin yksityiskohtaisen parannusehdotuksen. Korostan nyt, että sitä juuri pyysin. Tai tarkemmin sanottona pyysin kaikenlaisia parannusehdotuksia ja kaikenlaisia kommentteja. (Tähän sisältyen myös ns. pilkun viilaukset). Näin lyhyessä sipaisussa kuin minun "Huonoa päivää etc..." :ssäni pienetkin asiat merkitsevät paljon. Pikkuvirheet on helppo korjata ja pieniä parannuksia helppo tehdä. Jos taas joku ei lainkaan pidä tarinan kokonaisideasta, mennään tuolle "on mahdotonta tehdä tekstiä, joka kaikkia lukeneita miellyttää"-osastolle. Toisaalta, vaikka oikeinkirjoitus ynnä muu olisi täydellistä, tarina ei ole tarina, ellei siinä ole jotain ideaa. :)

    Olisi hauskaa osata keksiä iskevä otsikko tarinalleen. Nyt tiedän myös, että minulla saattaa olla pikkuruinen paha tapa sujautella kliseisiä selittelyajatuksia tarinan lomaan. Pieniä asioita, mutta melko yksinkertaisi korjata. Minä luen mielelläni kaikenlaisia kommentteja, sillä keskustelu on hauskaa, ja jokaisessa kommentissa piilee kaiketi totuuden siemen.

    Tämä on mielenkiintoinen keskustelunaihe, mutta tällä erää ei siitä enempää. Mukavaa, että kommentoit peräti toistamiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hessu-kissa kirjoitti:

Tämä teksti vaatii niin paljon kohennusta, etten tiedä, mistä aloittaisin. Toivoisin, että kertoisitte mielipiteenne. Arvostaisin jokaisen kommenttia! Mitä otan pois, mitä lisään, mitä muutan? Kertokaa toki sekin, jos teksti ei mielestänne ole lainkaan kehityskelpoinen - edes pöytälaatikkoon pantavaksi.

Huonoa päivää, talitiaista ja paljon muuta

Huono Päivä on kauhein vihollinen, joka minulla on. Tiedättehän: turvonneet kasvot vessan peilissä loisteputken kelmeässä valossa, klönttinen kaurapuuro, polkupyörän tyhjiin valunut rengas ja kaikki ne ihmiset, jotka ovat juuri tänä nimenomaisena päivänä niin ällöttävän pirteitä ja iloisia. Minä inhoan huonoja päiviä, koska ne hyökkäävät kimppuuni kaikella sillä, mikä ärsyttää minua eniten.

Eräänä huonona päivänä kävelin töistä kotiin. Jalkakäytävä oli kurainen ja täynnä valtavia vesilammikoita. Minulla oli tietenkin jalassani mokkakengät, jotka imivät kaiken sisäänsä. Tunsin, kuinka vesi tirskui varpaitteni välistä. Vastaani käveli hevosennaamainen nainen taluttaen hevosennaamaista koiraa. He ärsyttivät minua suunnattomasti, koska näyttivät minuakin surkeammilta. Hymyilin julmaa, tekopirteää hymyä, sillä halusin hevosennaamaisten tuntevan olonsa vieläkin kurjemmaksi. Inhosin itseäni. Inhosin sitä, että inhosin itseäni.

Oikaisin pienelle hiekkapolulle. Hypin jokaisessa vesilätäkössä, joka eteeni sattui. Pensasaita nauroi minulle - tai ehkä se oli ryppyunen mummo, joka tirkisteli minua pensasaidan takaa. Käskin pensasaitaa ja mummoa lopettamaan. He eivät lopettaneet.
“Tyypillistä!” ajattelin raivooni tikahtumaisillani ja jatkoin matkaani edelleen hypähdellen rapakosta toiseen.
Lietsoin itseni, mitä viheliäisimpään olotilaan. Lopulta päädyin filosofiseen pohdintaan elämän tarkoituksesta, ja se toki on alin taso, jonne ihminen voi vajota.

Kun saavuin taloyhtiön postilaatikoille, näin roskisten taakse kyyristyneen hahmon. Hahmo oli ehdottomasti pahinta, mitä olin päivän aikana nähnyt: se oli pieni, märkä naapurin poika, joka itki.
“Mitä sinä itket?” kysyin vasten tahtoani.
Pojan olkapäät hytkyivät itkun voimasta ja hänen sormensa tärisi, kun hän osoitti edessään lojuvaa ruskeaa myttyä. Huomasin kuolleen linnun vasta nyt.
“Jaaha, vai niin. Sellaista se elämä on” totesin ykskantaan. Maassa kyyristelevä viisivuotias ei rauhoittunut vähääkään. Vaihdoin kiusaantuneena jalalta toiselle. Halusinko todellakin pilata huonon päiväni? Huokaisin.
“Odota sekunti. Älä mene minnekään. Tulen kohta takaisin” alistuin lopulta.

Keittiössä yritin tavoittaa silmiini jotain sopivaa. Tyhjä maitotölkki, loistavaa. Tölkki kainalossani pengoin polkupyörävarastosta kunnollisen lapion ja suunnistin tieni takaisin nikottelevan pojan luokse.
“No, niin. Isot pojat eivät itke” sanoin. “Nyt pidetään tuolle… öh, talitiaiselle kunnon hautajaiset. Laitetaan se tähän maitotölkkiin. Sinä saat lapioida multaa sen haudan päälle.
“Ihanks tosi?” kyyneljuovainen ystäväni niiskutti.
“Joo”. Kiersin roskisten takaiselle ruohokaistaleelle ja iskin lapion maahan.
“Saaks tosta kaivaa?” Käänsin maata ja syvensin kuoppaa.
“Anna se lintu” pyysin. Poika ojensi tölkitetyn talitintin minulle. Laskin sen kuopan pohjalle. Ojensin lapion pojan odottaviin käsiin. Hän tuskin jaksoi nostaa lapiota, mutta sai silti jotenkin hieman multaa kasatuksi kuoppaan takaisin.
“Hyvä. Minä vielä vähän viimeistelen”
“Oletkos nyt iloisempi?” kysyin taputellen maata sileämmäksi.
“Joo, kun joku sentään järjesti sille hautajaiset” poika totesi vakavasti. “Mä tuon sulle tästä lähtien kaikki linnut, jotka mä löydän. Sitten me voidaan perustaa hautausmaa.”
“Jaa, tiedä nyt siitä” mutisin. “Kipitä nyt kotiisi jo. Täällä kastuu”

Kun jälleen olin keittiössäni - tällä kertaa odottamassa kahvin tippumista - katselin ikkunasta ulos harmaaseen päivään. Ajattelin pientä kuollutta talitiaista. Pitkän kamppailun jälkeen huono päivä jäi alakynteen. Tunsin itseni oikein runollisesti surumieliseksi, mutten lainkaan surkeaksi. Virnistin ikkunasta tuijottaville kasvojeni peilikuvalle. Nousin kaataakseni itselleni kupillisen hyvää vahvaa kahvia. Jähmetyin tuijottamaan pannua. Siellä oli vain vettä. Olin unohtanut kahvinporot. Naurahdin ivallisesti. Lorotin kuumaa vettä mukiini ja kaivoin kaapista teepussin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu