Kerran uskoin, että tunne saa kuun taivaalta, mutta mitäpä minä kuulla? Kaikki sen haluaa, minä en halua jakaa, minun minun! Kuu muuttui kylmäksi ja todellisuus löi kasvoinhini - putosin ja putosin.
Kerran uskoin rakkauteen, tunteeseen, enää vain haikuja kaukaisuudesta, käsilläni nojaan kylmään jäiseeen kristallijäähän, joka ei murru. Jonka itse olen kutonut kaipauksen ja surun kyynelistä, olen jäässä.
Katselen nykyistä, menevää ja tulevaa, pieni haikeus mielessä, mutta keneltäkään onnen tunnetta pois en halua, toisen omaa tuhota.
Ehkä joskus minun muuriini joku löytää avaimen, itseni ja sen avaimen kadotin kauan sitten, mutta saan lohtua toisten toiveista ja haaveista.
Minä pelkään putoamista syvemmälle, enkä uskalla päästää irti minun jäisestä seitistäni joka lumikiteiden lailla kovettuu yhä jäisemmäksi.
Kerran uskoin rakkauteen, tunteeseen, enää vain haikuja kaukaisuudesta, käsilläni nojaan kylmään jäiseeen kristallijäähän, joka ei murru. Jonka itse olen kutonut kaipauksen ja surun kyynelistä, olen jäässä.
Katselen nykyistä, menevää ja tulevaa, pieni haikeus mielessä, mutta keneltäkään onnen tunnetta pois en halua, toisen omaa tuhota.
Ehkä joskus minun muuriini joku löytää avaimen, itseni ja sen avaimen kadotin kauan sitten, mutta saan lohtua toisten toiveista ja haaveista.
Minä pelkään putoamista syvemmälle, enkä uskalla päästää irti minun jäisestä seitistäni joka lumikiteiden lailla kovettuu yhä jäisemmäksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mahdollisuuksia on äärettömästi. Jokainen vetää itse rajansa ja rakentaa vankilansa.
Niinpä. Olen asiasta tietoinem, mutta näin vain on. Rajansa kullakin kellä tiekemmin kellä ei.
tunnevammaiset oy? :)
Hyvää iltaa sinulle.
näemmä? Lämpimästi tervetuloa! :)
näitä jonikin aikaa seurannut ja nyt päätin kokeilla itse, täällä tietty rinki, jonka tektejä on.... lukea, en osaa sanoa, jotkut koskettavat enemmän toiset vähemmän, mutta uusi tavallaan.
osui ja upposi minuunkin,
kaipaus, kyyneleet, jäätynyt sydän
ja avainkin kadonnut..
Jokin kuitenkin pitää uskoa ja toivoa yllä
että joskus vielä kohtaa aidon, oikean ihmisen vierelleen.
Toivon Sinunkin sydämen joskus sulavan ja luottamuksen löytävän, sitä todella toivon.
Kiitos ajatuksia herättävästä runosta, kaunis ja surullinen.
Ilmeisesti olen, kuten moni ihminen - haluaisi kohdata, ilman naamioita, omasta raaadollisuudestaan ja keskeneräisyydestä huolimatta, mutta se muuri ja todellisuus...
Vain kaipaus, jomottava, hivuttava, kutitteleva ja leikittelevä, mutta silti...
Toivo?
Missä?
Olenhan vain yksi ihminen ihmisten virrassa, joka tarkkailee ja seuraa ja silti jokainen kävelee ohi, huomaamatta minua, sinua tai ketään...
Silti haave on jossakin syvissä unissa, kun herään, sehän oli vain unta ja taas jatkan menoa ajan virrasssa - näkymättömänä.
Kiitos viestistäsi ja toivottavasti sinulle se sielun ja mielenrauha tulee.