Kävelen maalla valkealla,
etsin kiveä oikeaa.
Pian se löytyykin,
mustana ja uhkaavana se kohoaa
muiden kivien lomasta.
Raskain askelin,
mielin haikein
laahustan luokse kiven lumisen.
Nimesi kirjattuna tummaan kiveen,
jossakin sinä olet tyttäreni.
Lapasellani pyyhkäisen kiveltä lumen,
kohmeisin sormin sytytän taas kynttilän.
Elit elämäsi kuten halusit
ja se sinut hautaan vei.
Kannan kuvaasi mukanani,
otan sen nytkin ja katselen.
Olet siinä tyttäreni.
Tummat silmät katsovat minua
mustin kajaalikehyksin.
Mustat kulmat, värjätyt,
vasent koristaa lävistys.
Kasvosi ovat valkeat
kuin maa alla jalkojeni.
Nenäsi, kuin minulla,
vain kaksi korua ne erottaa.
Nenästäsi mieleen tulee
härät kesälaitumel,
kun septum sen lävistää.
Huulesi, verenpunaiset, hymyttömät,
myöskin kolmasti lävistetyt.
Hiuksesi, vaaleat, tummaraitaiset
pitkinä kasvojasi kehystää,
niitä kasvatit ja värjäsit,
ne sinulle olivat tärkeät.
Vaatteet mustat ylläsi
saavat sinut taas näyttämään synkältä.
Sinä olet minun tyttäreni,
nyt vasta käsitän sen.
Aina sinulle vain huusin, mäkätin
ja sinä huusit takaisin.
Huusit vihaavasi minua,
ja minä vihaavani sinua.
En kuitenkaan sitä tarkoittanut,
nyt vasta sen käsitän.
Itken ja mietin
miksi en koskaan
sinulle kertonut,
että sinua rakastan.
Mutta tyttäreni, suloinen.
Missä sitten lienetkin.
Vaikka teit kuten halusit,
silti sinua rakastan.
etsin kiveä oikeaa.
Pian se löytyykin,
mustana ja uhkaavana se kohoaa
muiden kivien lomasta.
Raskain askelin,
mielin haikein
laahustan luokse kiven lumisen.
Nimesi kirjattuna tummaan kiveen,
jossakin sinä olet tyttäreni.
Lapasellani pyyhkäisen kiveltä lumen,
kohmeisin sormin sytytän taas kynttilän.
Elit elämäsi kuten halusit
ja se sinut hautaan vei.
Kannan kuvaasi mukanani,
otan sen nytkin ja katselen.
Olet siinä tyttäreni.
Tummat silmät katsovat minua
mustin kajaalikehyksin.
Mustat kulmat, värjätyt,
vasent koristaa lävistys.
Kasvosi ovat valkeat
kuin maa alla jalkojeni.
Nenäsi, kuin minulla,
vain kaksi korua ne erottaa.
Nenästäsi mieleen tulee
härät kesälaitumel,
kun septum sen lävistää.
Huulesi, verenpunaiset, hymyttömät,
myöskin kolmasti lävistetyt.
Hiuksesi, vaaleat, tummaraitaiset
pitkinä kasvojasi kehystää,
niitä kasvatit ja värjäsit,
ne sinulle olivat tärkeät.
Vaatteet mustat ylläsi
saavat sinut taas näyttämään synkältä.
Sinä olet minun tyttäreni,
nyt vasta käsitän sen.
Aina sinulle vain huusin, mäkätin
ja sinä huusit takaisin.
Huusit vihaavasi minua,
ja minä vihaavani sinua.
En kuitenkaan sitä tarkoittanut,
nyt vasta sen käsitän.
Itken ja mietin
miksi en koskaan
sinulle kertonut,
että sinua rakastan.
Mutta tyttäreni, suloinen.
Missä sitten lienetkin.
Vaikka teit kuten halusit,
silti sinua rakastan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
surullisen kaunis oli runosi tyttärellesi, se sai mut melkein sanattomaksi, itse tuotin huolta äidilleni nuorempana, ja halusin vain nukkua pois, mutta sen aikaiset ystäväni pelasti mut
ennenaikaiselta kuolemalta ja siitä olen kiitollinen
Kiitos runostasi se auttaa ehkä monia ymmärtämään
kuinka vaikeaa on ihminen!
Koskettavaa. Hyvin osaat kirjoittaa tunteesi.
Tuo oli niin kaunis runo että itkettää. Jotenkin tulee oman isän kuolema ja hauta mieleen, vaikka varmasti on ihan eri juttu käydä lapsensa haudalla.
Pala kurkussa....