Kemu testaa

Täällä on paljon keskusteltu autojen kylmäkäynnistysongelmista. Yleensä käytän aina lohkolämmitintä eikä mitään ongelmia tietenkään ole ollut.

Nyt ajattelin kokeilla miten nämä "etelän hetelmät", "italialaiset paskat", "joita ei ole tehty suomen talvisiin olosuhteisiin", käynnistyvät ilman esilämmitystä.

Punto 60 vm. 2000, oli seissyt pihalla reilun viikon. Pakkasta on parhaimmillaan ollut -28°C, käynnistyshetkellä -25°C. Käynnistyi aivan kuin kesällä, ei mitään ongelmia. Vaihteisto ja kytkin hieman jäykät, muuten kaikki toimi normaalisti.

Stilo 100 MW vm. 2005, olosuhteet muuten samat mutta autolla ajettu päivittäin, viimeksi eilen. Käynnistyi aivan normaalisti. Vaihteistossa ilmeisesti paremmat öljyt koska samanlaista jäykkyyttä kuin Puntossa ei ollut havaittavissa. Kytkin tosin hieman "tahmean" tuntuinen.

Puntossa muuten on alkuperäinen Magneti Marellin valmistama akku jonka epäilin mahdollisesti aiheuttavan ongelmia, toisin kuitenkin kävi.

Eihän tuollainen kylmäkäynnistys kovin terveellistä autolle ole ja aion edelleenkin käyttää lohkolämmitintä aina kun mahdollista. Hyvä kuitenkin tietää että liikkeelle pääse tarvittaessa ilman esilämmitystäkin.
152619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Stilo-05 mv130. -25C paripäivää seisseenä ja ilman loohkolämmittimen apua käyntiin ilman ongelmia.
"Fiat" Scudo -05 2.0JTD -25C 24h seisseenä laakista käyntiin ilman Webstoa "paskana".

Kyllähän nuo laatikot ja kytkimet hivenen kankeita näillä keleillä tuppaa olen.

Äänestä

Uteliaisuuttani testasin Stilo 130 vm 03 kuinka lähtee käyntiin ilman lämmitystä 22 asteen pakkasessa vuorokauden seisseenä, koska ei ole ennen ollut tällaisessa kelissä. Lähti käyntiin eka startista ilman ongelmia. Naapurilla oli ongelmia Audi 4:n kanssa.

Äänestä

Viime talvi meni ilman ongelmia mutta eipä tainnut olla niin kovia pakkasia kuin nyt on. Mitä nyt lukot oli jäässä, ei sen vakavampaa.

Nyt Stilo nostaa öljytikun pois paikaltaan ja roiskii öljyä konehuoneeseen aina konepeiton sisäpintaan asti. Ilmeisesti kampikammion huohotin jäässä.

Onko muilla ollut vastaavaa ja onko Stiloon saatavilla lämpövastusta huohottimen jäätymisen estämiseksi.

Äänestä
  • Itse olen kokenut saman. edellinen ja nykynen fiiu ruikkasi öljyä ulos mittatikunkautta. (entinen oli 1.6 brava ja nykyinen 1.6 marea)Asian olisin voinut välttää jos olisin ennen kovia pakkasia laittanut "teltta"patjaa konehuoneeseen syylärin ja koneen väliin. Tarkoitus on suojata huohotinputki alhaalta ylösasti ajoviimalta. Tällä toimenpiteellä autoni on toiminut talvisin moitteetta, kunhan muistaa vain laittaa tarvittavat suojat keulaan.... ja muistaa ottaa ne pois ennen kesää!!!!

    ...luin syyskuun tuulilasista, että volvo v70 on samoja ongelmia huohottimen kanssa, kovilla pakkasilla....

    Äänestä

  • Mitä öljyä olet laittanut koneeseen. Olen huomannut omassa bravan moottorissa pientä vaahtoamista öljytikussa sekä öljykorkissa. Luulen, että vaahtoaminen edesauttaa jäätymistä. Öljy on Helix ultra 5W40. Olen myös ajatellut huohotinputken eristämistä talven ajaksi.

    Äänestä

  • marsu kirjoitti:

    Mitä öljyä olet laittanut koneeseen. Olen huomannut omassa bravan moottorissa pientä vaahtoamista öljytikussa sekä öljykorkissa. Luulen, että vaahtoaminen edesauttaa jäätymistä. Öljy on Helix ultra 5W40. Olen myös ajatellut huohotinputken eristämistä talven ajaksi.

    Terve vaan!
    Mulla on Stilon lisäksi "harrasteautona" sellainen pieni ja ripeä ranskatar (205 gti).
    Aiemmin kun se oli ykkösautona, niin oli samoja ongelmia: öljyt tuppas vaahtoamaan helposti.
    Vähän niinkuin tyyppivika 205:ssa. Silloin sain vinkin eräältä toiselta Peugeotistilta vaihtaa öljyt Mobil:iin. Tein niin ja vaahtoaminen lakkasi. Nyt en muita öljyjä käytäkään. Vaikka mainoksen puolelle meneekin, niin suosittelen.

    Äänestä

Pakkasta -23 eikä ole ollut ongelmia...

Äänestä
  • Paremmin käynnistyy kylmänä, lohkolämmityksen jälkeen on aina sahattava pitempään... Ongelmana on vain lukot jotkä jäätyy jo parissa pakkas asteessa myös ovien tiivisteet on aina jäässä.. Kaikkea mahdollista tököttiä on kokeiltu huonolla menestyksellä...2000W sisälämppäri on ainoa millä saa pidettyä sulana...

    Äänestä

Jo vuodesta -73 lähtien fiiatilla ajanee totean, että nuo Marellin tekemät akut ovat tosi hyviä. Useimmat ovat toimineet vielä 5-vuotiaina täysillä.

Äänestä

Brava 100 vm.2002, pakkasta -24 lähti käyntiin vuorokauden seisseenä. Äänet kuullosti aika pahalta, ei voi millän verrata kesäkäynnistykseen(vrt.Punto 60)

Äänestä

Mielestäni virran riittävyys on kaiken a ja o puhuttaessa pakkasella käynnistyvyydestä. Suomeen tuotavien Fiatien (ainakin Punto & Stilo) ongelmana on säälittävän pienet akut.

Omassa Punto 60:sessä oli 35Ah ja Stilo 80:sessä 40Ah. Puntolla kun oli ajettu edellisenä päivänä pitkä maantiepätkä se lähti seuraavana aamuna ilman lämmitystä -32 pakkasesta just ja just. 10 kilsaa ajoa ja sitten parkkiin, eikä enää lähtenyt seuraavana aamuna -25 pakkasesta kun ei startti jaksanut pyörittää.
Stilon taas käynnistin muutaman kerran karvan yli -20 pakkasesta ja oli ihan tuurissaan, että kone käynnistyi. Kovemmissa pakkasissa heitin auton suosiolla lämmittimeen, kun liikkeelle oli päästävä varmasti, enkä usko että ois enää käynnistynyt.
Molemmissa tapauksissa ongelmaksi muodostui virran riittävyys, startti ei yksinkertaisesti jaksanut pyöriä tarpeeksi. Nykyinen Renault lähti muutama päivä takaperin lapissa käyntiin -30 asteesta melkein kuin palmun alta, eli paljon ois saanut vielä kylmetä ennenkuin ois jättänyt lähtemättä. Akku on 75Ah.

Äänestä
  • Olihan jo uunossakin aikoinaan 55 Ah:n akku.

    Äänestä


  • Tuossa muutama päivä sitten töihin lähdettäessä kävi sillai että kun käynnistin niin jaksoi todella heikosti pyöriä. Sitten tuli hetken aivan hiljaista ennenkuin kone hurahti käyntiin.Aivan kun akusta loppu teho mutta kone käynnistyi samalla hetkellä. Ajotietokone nollaantui samantien!! Elikkä imikö käynnistys akun niin tyhjäksi että ajotietokone nollaantui? Auto oli tolpassa ja ei varmastikaan olis ilman lämmitystä käynnistynyt. Edellisinä päivinä olin paahtanut takalasi/peili perslämmitin päällä ja lataus varmasti miinuksella vaikka kilsoja noin 30-40km/päivä. Nyt jätin perslämmittimen kokonaan pois ja vähensin takalasilämmittimen käyttöä ja aivan eritavalla jaksaa pyörittää. Auto on Punto 80 Dynamic -03. Ei koneen käynnistyvyydessä mitään ongelmaa ole , akusta vaan loppuu mehut.

    Äänestä

  • 35 Ah? kirjoitti:

    Olihan jo uunossakin aikoinaan 55 Ah:n akku.

    2002 vuosimallin Punto 60:sessä oli 35Ah akku, joka oli Magneti Marellin valmistama. Tuon tehoinen akku on varsin hyvä etelä-euroopan olosuhteisiin, muttei toimi ollenkaan suomen talvessa etenkään jos lyhyttä kaupunkiajoa on paljon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kemu69 kirjoitti:

Täällä on paljon keskusteltu autojen kylmäkäynnistysongelmista. Yleensä käytän aina lohkolämmitintä eikä mitään ongelmia tietenkään ole ollut.

Nyt ajattelin kokeilla miten nämä "etelän hetelmät", "italialaiset paskat", "joita ei ole tehty suomen talvisiin olosuhteisiin", käynnistyvät ilman esilämmitystä.

Punto 60 vm. 2000, oli seissyt pihalla reilun viikon. Pakkasta on parhaimmillaan ollut -28°C, käynnistyshetkellä -25°C. Käynnistyi aivan kuin kesällä, ei mitään ongelmia. Vaihteisto ja kytkin hieman jäykät, muuten kaikki toimi normaalisti.

Stilo 100 MW vm. 2005, olosuhteet muuten samat mutta autolla ajettu päivittäin, viimeksi eilen. Käynnistyi aivan normaalisti. Vaihteistossa ilmeisesti paremmat öljyt koska samanlaista jäykkyyttä kuin Puntossa ei ollut havaittavissa. Kytkin tosin hieman "tahmean" tuntuinen.

Puntossa muuten on alkuperäinen Magneti Marellin valmistama akku jonka epäilin mahdollisesti aiheuttavan ongelmia, toisin kuitenkin kävi.

Eihän tuollainen kylmäkäynnistys kovin terveellistä autolle ole ja aion edelleenkin käyttää lohkolämmitintä aina kun mahdollista. Hyvä kuitenkin tietää että liikkeelle pääse tarvittaessa ilman esilämmitystäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu