Useiden vuosien ajan (ainakin ~10 vuotta) olen huomannut että kädet, sormet ja varsinkin pääni tärisee. Ihan kotioloissa esimerkiksi syödessä voin huomata että käsi vapisee huomattavasti juodessa tai sohvalla televisiota katsellessa on vaikea pitää pää paikallaan. Erityisesti pään kääntely ja sivuille katselu aiheuttaa nykimistä. Joskus menee viikkoja ilman että huomaan vapisevani ja joskus on päiviä jolloin on todella vaikea olla paikallaan.
Tämän kanssa olen elänyt niin kauan että se tuntuu normaalilta. Joskus kuitenkin tärinä ja vapina ärtyy niin pahaksi että muutkin sen huomaavat. Esimerkiksi ystävääni kätellessä hän kysyi että miksi minun käsi oikein tärisee. Valehtelin että on vain kauhea nälkä, mutta loppu illan koitin peitellä vapinaa parhaani mukaan. Joskus myös voiman käyttö esimerkiksi punnertamalla, kyykistymällä tai painavia esineitä liikuttamalla huomaan täriseväni koko kropallani.
En uskoisi jännittäväni esiintymisiä mitenkään erityisemmin. Inhoan ensiintymistä ja yllättävää huomion keskipisteenä olemista, mutta tähän asti olen niistä suoriutunut ilman liiallista paniikin tunnetta. Toisaalta joskus esimerkiksi parturissa käyminen (joka omasta mielestäni on usein miellyttävän rentouttavaa) saa yllättävän tärinän ilmaantumaan. Mitä enemmän yritän pidätellä vapinaa sitä voimakkaammaksi se yltyy. Olen yrittänyt myös antaa itseni täristä "kohtauksen" yli yrittämättä pidätellä sitä, mutta vaikka näin vapinan saankin loppumaan ilman ahdistuksen tunnetta niin tuo vapina on selvästi huomattavissa. En usko että vain kuvittelen tämän sillä siitäkin on joskus minulle mainittu. "Onko sinun huono olla?" yms.
Sen mitä olen paniikkihäiriöstä lukenut on että usein tämä johtuu esimerkiksi liiallisen itsetarkkailun noidankehästä. Itsetarkkailulla omatkin vapinani voimistuvat ja voivat joskus jopa alkaa jos satun tilanteeseen jossa ei missään nimessä olisi hyväksi täristä ja näyttää hermostuneelta. Mieleen kuitenkin yllättäen ilmaantuu tärinä ja siitä se sitten lähtee.
Itsetarkkailua ja tärinää lukuunottamatta minulla ei omasta mielestäni ole muita PH oireita. En tunne erityistä pelkoa mihinkään tiettyihin tilanteisiin vaan vapina saattaa alkaa ihan omassa rauhassa ilman "ärsykkeitä". Kotioloissahan se ei haittaa mutta jos se sattuu juuri julkisilla paikoilla yllättämään niin olo muuttuu hieman ahdistavaksi.
Kysymykseni onkin että mahtaako vapina johtua paniikkihäiriöstä vai onko käynyt niin että oman vapinani huomattua olen kehittänyt tuon paniikkihäiriön sen ympärille? Juu, käy lääkärissä. Vuosia sitten kutsuntojen lääkärintarkistuksessa lääkäri huomasi vapinan ja olankohautuksella totesi sen vain tavalliseksi jännitykseksi.
Ehkä syy siihen miksi en ole lääkärissä käynyt jo aikoja sitten on se että mitä enemmän tuumin ongelmaani sitä enemmän alan siitä tiedostaa aivan arkisissakin tilanteissa. Mitä selkeämmin tiedostan mahdollisen vapinani ja ahdistuksen tunteen niin sitä todennäköisemmin se myös vaikuttaa sosiaalisissa tilanteissa. Kun näin käy niin alkaa tehdä mieli välttää koko tilannetta. Ottamalla "rennosti" ja koettamalla vähät välittää muiden huomiosta pystyn elämään normaalisti mutta silti joskus tuntuu kuin kantaisin taakkaa joka ei muille näy mutta jonka itse tunnen.
Voi olla että koetan saada lääkärin mielipidettä ongelmaani mutta todennäköisempää on että unohdan asian kunnes taas joskus huomaan kotona kahvin roiskuvan pois kupista käden täristessä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen sairastanut paniikkihäiriötä kymmenisen vuotta. Sitä ei ole koskaan lääkärin toimesta diagnosoitu ja monen vuoden ajan se hämmensi itseänikin, kun en tiennyt mikä minua vaivaa. Ihan hiljattain sain taudille nimen ja paljon tietoa - ja paljon kanssakärsijöitä.
Paniikkikohtaukset ovat minulle hyvin tavanomaisia: saatan saada niitä päivittäin, joskus menee viikkojakin jatkuvassa paniikissa tai sitten voi olla monta kuukautta ilman kohtauksia. Viime viikolla sain elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen kaupassa, mikä on monille paniikkihäiriöisille hyvin tavallinen paikka saada kohtauksia, mutta minulle ei ikinä. Olotilani oli aivan normaali astuessani kauppaan enkä miettinyt mitään sen syvällisempiä kuin ostoslistaani. Kaupassa oli vieläpä normaalia vähemmän porukkaa, joten väenpaljoudestakaan se ei voinut laueta, mutta yhtäkkiä käteni alkoivät täristä ja hikoilla niin, että vaivoin sain pidettyä korin kädessäni. Lisäksi sydän alkoi takoa hullun lailla ja olo muuttui muutenkin houreisen epätodelliseksi. Kohtaus meni ohi vasta kotiin päästyäni.
Vapina ja tärinä ovat hyvin yleisiä oireita paniikkihäiriöiselle. Juuri tuo kuvailemasi "päätärinä" tai niskajäykkyys, niin kuin itse sitä nimitän, vaivaa minuakin hyvin usein. Asiakaspalvelutehtävissä se oli hyvin ikävää, koska uskoin asiakkaidenkin huomaavan sen. Usein niskajäykkyys tai päätärinä saattaa alkaa ilman mitään erityisempää syytä, monesti keskustelutilanteissa tai jos joudun jonkun tarkkailtavaksi/tuijottamaksi. Tärinä- ja vapinakohtaukset ovat yleensä kestoltaan lyhyitä ja lakkaavat, kun pääsen (ja hakeudun) tilanteesta pois.
On vaikea arvioida tilannettasi, koska kirjoitit, ettei sinulla ole muita paniikkihäiriölle tyypillisiä oireita. Mutta jos vaiva saa sinut välttelemään joitain sosiaalisia tilanteita, se kannattaa tutkia ja määritellä ja mahdollisuuksien mukaan hoitaa.