Rohkaistun tänne aloittamaan uuden viestiketjun aiheesta, josta puhutaan (nokatusten) ainakin tällä paikkakunnalla jolla asun ja jossa asuu aika paljon koulutettuja ihmisiä.
Monen ystäväperheen tilanne:
Vanhemmat koulutettuja, ainakin miehellä ja usein naisella myös vaativa työ ja siitä syystä voimat äärirajoilla, etenkin jos on pieniä lapsia ja heidän sairasteluaan jne. Vuosien hätäisten äitiyslomien, valvomisten ja työelämän paineiden vuoksi (lisää joukkoon myös usealla perheellä rakentaminen/remontointi, isot lainat ja miehen mahdolliset työmatkat sekä sukulaisten asuminen kaukana) saattaa naisen voimat olla aivan lopussa jo varhaisessa kolmenkympin iässä. Uupumus ja masennus ovat tavallinen tapa reagoida tähän, samoin kuin jollain toisella ihmisellä vatsahaava tai toistuvat poskiontelontulehdukset jne.
Ollaan siinä tilanteessa, että jotain on tehtävä. A) jatketaan entiseen malliin, B) totaalinen elämäntilanteiden muutos (kenellä tähän on rahkeita ja mahdollisuuksia?) C) tehdään jotain asialle, mutta vältetään omista asioista puhumista laajemmin, jotta ei saada ns. epämääräisen perheen leimaa. (lue aiempia viestiketjuja vl-retoriikasta jne.)
Yksi ratkaisu on tietoisesti välttää uutta raskautta, jotta perheen/naisen työtaakka ei vielä tästä kasvaisi. Mutta miten? Missä menee ns. sallitun ja ei-sallitun raja? En nyt halua lakia, vaan haluan kuulla mitä ajattelette.
En haluaisi kyseenalaistaa uskoa, mutta toisaalta ajattelen, että järjen tehtävänä on suojella ihmiselämää ja etenkin pienten lapsien perheitä (oikeasti masennus on kamala sairaus, niin tuskallinen ja elämää tuhoava..). Haluaisin oikeita rehellisiä vastauksia asioita ajatelleilta, en vain niitä litanioita, joita muun muassa Päivämiehessä esitetään.
Ps, eräs tuttavani meni yksityislääkäriin ja mainitsi kärsivänsä pms-oireista. Tähän nuorehko naislääkäri salamannopeasti: no siinä tapauksessa kirjoitan sinulle ehkäisypillerireseptin, teidän liikkeessännehän näitä pillereitä voidaan käyttää lääkkeenä (lue: siis heti kun sopiva syy löytyy...). No, kyseinen henkilö jätti kaikesta päätellen pillerit hankkimatta, mutta yhdessä kummastelimme tätä - tällaiseenkö ihmiset sitten päätyvät, henkisesti huiputtamaan itseään, porsaanreiältä kuulostaa.
Monen ystäväperheen tilanne:
Vanhemmat koulutettuja, ainakin miehellä ja usein naisella myös vaativa työ ja siitä syystä voimat äärirajoilla, etenkin jos on pieniä lapsia ja heidän sairasteluaan jne. Vuosien hätäisten äitiyslomien, valvomisten ja työelämän paineiden vuoksi (lisää joukkoon myös usealla perheellä rakentaminen/remontointi, isot lainat ja miehen mahdolliset työmatkat sekä sukulaisten asuminen kaukana) saattaa naisen voimat olla aivan lopussa jo varhaisessa kolmenkympin iässä. Uupumus ja masennus ovat tavallinen tapa reagoida tähän, samoin kuin jollain toisella ihmisellä vatsahaava tai toistuvat poskiontelontulehdukset jne.
Ollaan siinä tilanteessa, että jotain on tehtävä. A) jatketaan entiseen malliin, B) totaalinen elämäntilanteiden muutos (kenellä tähän on rahkeita ja mahdollisuuksia?) C) tehdään jotain asialle, mutta vältetään omista asioista puhumista laajemmin, jotta ei saada ns. epämääräisen perheen leimaa. (lue aiempia viestiketjuja vl-retoriikasta jne.)
Yksi ratkaisu on tietoisesti välttää uutta raskautta, jotta perheen/naisen työtaakka ei vielä tästä kasvaisi. Mutta miten? Missä menee ns. sallitun ja ei-sallitun raja? En nyt halua lakia, vaan haluan kuulla mitä ajattelette.
En haluaisi kyseenalaistaa uskoa, mutta toisaalta ajattelen, että järjen tehtävänä on suojella ihmiselämää ja etenkin pienten lapsien perheitä (oikeasti masennus on kamala sairaus, niin tuskallinen ja elämää tuhoava..). Haluaisin oikeita rehellisiä vastauksia asioita ajatelleilta, en vain niitä litanioita, joita muun muassa Päivämiehessä esitetään.
Ps, eräs tuttavani meni yksityislääkäriin ja mainitsi kärsivänsä pms-oireista. Tähän nuorehko naislääkäri salamannopeasti: no siinä tapauksessa kirjoitan sinulle ehkäisypillerireseptin, teidän liikkeessännehän näitä pillereitä voidaan käyttää lääkkeenä (lue: siis heti kun sopiva syy löytyy...). No, kyseinen henkilö jätti kaikesta päätellen pillerit hankkimatta, mutta yhdessä kummastelimme tätä - tällaiseenkö ihmiset sitten päätyvät, henkisesti huiputtamaan itseään, porsaanreiältä kuulostaa.
Vastaukset 124
Vanhimmat
Tarkottiko lääkäri ne lääkkeeksi masennukseen vai mihin? Sori kun en miehenä ymmärrä...
Pms-oireisiin, runsaisiin ja/tai epäsäänöllisiin kuukautisiin, jopa hormonaalisiin iho-ongelmiin.
E-pillerit ovat siis hormonihoitoa, tehokasta sellaista. Munasolun irtoamisen estyminen on vain yksi e-pillereiden vaikutus.
Kuukautiskierron tasaamiseen, jotta lapsen saaminen tulisi helpommaksi, voidaan laskea paremmin "tärppipäivä", ja munasolut kehittyvät kypsiksi ja normaaleiksi.
Käytetään myös kuukautiskipujen lievittäjänä ja vuodon tasaajana, joillain naisilla kivuliaat ja yli runsaat kuukautiset.
Ehkäisypillerit ovat hormoonihoitoa naiselle. Hassulta kuin se kuulostaakin, niillä ei aina ehkäistä, vaan parannetaan lapsen saanti mahdollisuuttakin:)
Esimerkiksi vaikeita kuukautiskipuja hoidetaan ehkäisypillereillä, koska ne auttavat tehokkaasti niihin. Lisäksi, jos on runsaita vaikeita kuukautisvuotoja, mikä on jo vaarallista liian veren poistumisen vuoksi, voidaan hoitaa ehkäisypillereillä, koska ne niukentavat vuodon määrää eikä henkilö silloin menetä liikaa verta vuodon ohessa.
Ajattelen ettei Jumala anna sen suurempaa taakkaa minkä ihminen jaksaa uskoonsa turvautuen kantaa
Mutta keskustelu vaikeuksista on hyvä asia ja kuormien jakamista
Järjen käyttö sopii arkeen mutta liiallinen järkeily uskomisen asioissa koettelemusten aikoina voi hämärtää uskon.
"- - miehenä ajattelen ettei Jumala anna sen suurempaa taakkaa minkä ihminen jaksaa uskoonsa turvautuen kantaa - - "
Ikävä kyllä et nähtävästi ole nähnyt reaalitodellisuutta.
Minä olen.
Hyvä, että joku lääkäri jaksaa ymmärtää. Olisipa kaikki yhtä järkeviä. En ymmärrä, miksi pakottamalla naisia saadaan Suomi-nimisessä sivistys(?)valtiossa mokomaan ahdinkoon. Sitten tulee masennusta ja ahdistusta, vaikka olisi keinot, millä tuon kaiken voisi jo ENNALTAEHKÄISTÄ.
Lisäksi ihmettelen erästä äitiä, joka ei antanut hoitaa murrosikäistä tytärtään. Tytär kärsi kivuliaista ja liian runsaista kuukautisista, joita tuli monta kertaa kuussa. Lääkäri sanoi, että tähän on ainoa hoito e-pillerit, jotta vuoto saadaan säännölliseksi eikä vuotoja tulisi viikon välein. Tyttö oli huonossa kunnossa koko ajan ja kärsi muun muassa anemiasta tästä syystä. Äiti kielsi lestadiolaisuuteen vedoten, ettei tyttöä saa hoitaa e-pillereillä. Tytölle tuli kauheita vaivoja kipujen ja vuotojen lisäksi anemiasta ja pahoinvoinnista. Äidin mielestä kipulääke olisi riittänyt.
Voi hyvä sylvi sentään. Eikö aina opeteta hoitamaan syytä eikä pelkkää oiretta? Eikö viisas ihminen ennaltaehkäisisi syyn, ettei tulisi oireitakaan?
Minusta tuntuu kummalliselta koko ajattelutapa että joku teot olisivat "syntiä". Vaikkapa videoiden katsominen tai alkoholin kohtuullinen käyttö. Ehkäisyllä ei ole mitään eroa näihin, paitsi se että sen synniksi julistamisella on taattu mm. herätysliikkeen voimakas kasvu. Nykyään eletään kuitenkin niin avoimessa yhteiskunnassa että (jopa "erehtymättömän") seurakunnan nimissä julistetut totuudet, kuten "perhesuunnittelu on aina nähty synniksi", eivät yksinkertaisesti vakuuta sosiaalistunutta nykyihmistä.
Näyttäis siltä että monet ihmiset kyllä älyllisesti ja sanallisesti kyseenalaistaa heille opetetut uskomukset, mutta pelkona ilmenevä tunnetason riippuvuus esim. yhteisöstä tai opituista uskonnollisista periaatteista estää tarkastelemasta koko todellisuutta avoimesti ilman ennakkokäsityksiä.
Voiko ihminen murtautua tästä noidankehästä? Tarkastellaan asiaa. Minulla on polttava ongelma, ja haluan ratkaista sen. Minulle on opetettu, että ehkäisy on väärin (syntiä tms.) Kysyn itseltäni mihin sellainen perustuu, ja selvitän asian. Hylkään kaiken mitä minulle on asiasta opetettu, kaikki asiaa koskevat mielipiteeni ja uskomukseni. En kysy asiaa puhujalta, en äidiltä, en työtoverilta, en internetin keskustelupalstalta enkä lue Raamattua. Kysyn vain ja ainoastaan itseltäni. Ja kas kummaa, mihin päädynkään: ei ole mitään yleistä perustetta joka määrittelisi ehkäisyn ei-toivottavaksi tai pahaksi asiaksi. Voisi ajatella että rakastava ihminen pikemminkin haluaa rajoittaa omien lastensa määrää koko maailman edun nimissä, koska tajuaa mitä ongelmia räjähdysmäisestä väestönkasvusta seuraa. Tässä ei ole mitään idealistista, päinvastoin. Sinä ja minä olemme maapallon väkimäärästä vastuussa siinä missä kuka tahansa muukin.
Tietenkin ihminen voi rajoittaa lastensa lukumäärää ilman tunnonvaivoja, kun asiaa tarkastelee vapaasti ilman jonkun auktoriteetin määrittelemää iskulausetta. Pelko vääristää näkökulman.
On hirvittävä ristiriita vl-liikkeessä. Samaa mieltä olen siitä että se ehkäisy on saarnattu synniksi juuri siksi, että vl-liikkeen jäsen määrä saataisiin kasvamaan.
Mitä ajattelevat ihmiset jotka itsekkäästi muita ajattelematta vaativat alaisiltaan kuuliaista tottelevaisuutta, vain omien tarpeiden tyydyttämiseksi?
Jos on kaikenlainen perhesuunnittelu todettu vääräksi, niin miksi moni sitten sallii sen suunnittelun ja antaa myöntymyksen hedelmöityshoidoille? Sehän jos jokin vasta perhesuunnittelua on. Se on tietysti hyväksyttävää herrain mielestä koska sehän täyttää ne toiveet ja kasvattaa jäsenmäärää.
Ehkäisyä pitäisi käyttää reilusti jos tilanne sitä vaatii, eikä alkaa kepulikonstein huijaamaan itseään ja hakemaan sille lupaa jostain sairaudesta.
Käsittääkseni paimentolaiskulttuurissa oli tärkeää, että lapsia oli mahdollisimman paljon. Miehillähän oli tuolloin useampia vaimojakin. Silloin se oli järkevää kun lapsikuolleissuuuskin oli varmaan suuri ja lapset pitivät huolta vanhemmistaan jne.
Kummallista, että monia muita aikaan ja paikkaan sidottuja ohjeita/sääntöja ei tarvitse noudattaa, mutta tässä lisääntymis-säännössä vaaditaan ehdotonta tottelemista.
Olet oivaltanut ehkäisykiellon kulttuurihistoriallisen taustan täsmälleen oikein. Paimentolaiskansoilla ja agraarikulttuureissa myös vallitsee patriarkaatti jossa mies on arvostetuin yhteisön jäsen. Miehen arvon mitta on omaisuus ja perheen koko. Lapset merkitsevät työvoimaa ja vanhuuden turvaa, ja lapsikuolleisuus oli ennen vanhaan ja on yhä alkeellisissa olooissa suuri. Naisen osa oli tuottaa runsaasti jälkeläisiä, siinä roolissa hän oli arvostettu.
Nämä arvot on jostain syystä kuljetettu mukana 2000-luvun vanhoillislestadiolaisuuteen, vähän samoin kuin ääri-islamismissa. Aikoinaan nämä arvot ovat tuottaneet liikkeen miehille mahdollisuuden suurimapaan mahdolliseen seksuaaliseen nautintoon koska nainen ei saanut koskaan kieltäytyä yhdynnästä. Nykyisin kieltäytyminen on sallittua. Naisen piti alistua vielä 60-luvulla (tiedän tämän äitini kertomana).
Olisi jo aika puhua näistä perinnäissäännöistä niiden oikeilla nimillä rauhanyhdistyksessä. Nykyinen tilanen on kaikilta muilta osin toinen: emme elä paimentolaisina, kannatamme sukupulten tasa-arvoa ja tasaveroista osallistumista elämään, elinkeinot ja elämässä selviytyminen ovat kokonaan muuttuneet. Mistä syystä tällainen arkaainen normi??
Siksikö kun seksuaalisuuteen liittyvillä normeilla on helppoa hallita massoja (vrt. Wilhelm Reich).
Jos tilanne ajautuu kaaokseen, nainen on joko fyysiseti tai henkisesti lamaantunut ja seksinnälkäkin rajoittuu toiseen osapuoleen, mieheen, on kristillisestä näkökulmasta mahdoton ajatella että mies saattaa sairaan vaimonsa vasten puolison toimintakykyä kerta toisensa jälkeen raskaaksi.
Vähintä mitä mies voi tehdä on pidättäytyminen ja vaimon avustaminen arjen tehtävissä. Näin olemme muutamien veljien kanssapuheissa ajatteelleet uskovaisen näkökulman olevan. Tiedän tälläkin hetkellä muutamia vl perheen äitejä jotka ovat hoidossa menetettyään fyysisen ja henkisen terveyden. Yksinkertaisesti heidän voimansa ovat loppuneet liian suuren kuorman alla.
Kirurgian professori P. Kärkölä oli kirjoittanut jutun viime syksynä päivämiehen teemanumeroon jossa "lapset herran lahja" oli aiheena. Hänkin jätti rivienväliin tulkinnanvaraa kun viimeisessä kommentissaan kirjoitti ehkäisyä, aborttia ja kohdun poistoa pohtiessaan, että ne ovat uskovaisen kohdalla mahdollisia akuutin henkeä uhkaavan sairauden hoidossa ja toisaalta kun eteen tulee ylitsepääsemätön este.
Se vaan jäi epäselväksi mitä tuo ylitsepääsemätön este, määritelmä sisältää käytännössä.
On jo tarpeeksi hyvä syy lastensaannin rajoittamiseksi, väsymys saattaa helposti johtaa henkisiin ja fyysisiin sairauksiin.
Hyvä olisi vanhempien kerätä voimia, ennenkuin ovat valmiit vastaanottamaan mahdollisesti lisää lapsia.
Voiko pitkä selipaattikaan olla ihmiselle hyväksi, eikö se voi pahentaa tilannetta entisestään? Jos äiti on kovin väsynyt, niin saattaa mennä aikaa enenkuin hän on valmis yhdyntään ja mahdollisesti vastaanottamaan lapsen.
Eikö olisi parempi kun saisi käyttää sen väsymyksenkin ajan ehkäisyä, niin aviopuolisot voisivat nauttia toisistaan myös siinä suhteessa?
ole ihmiselle hyväksi, ei silloin varmaan mielestäsi tarvitse olla aviossakaan ja silti voi harrastaa seksiä?
...ajatella perheitä, joissa äidin terveys ei kestä. Tiedän, että sellaista voi käydä, oli lapsia 0-16, mutta siitä huolimatta soisin että jokaisella äidillä ja isällä olisi voimaa hoitaa kaikki lapsensa rakkaudella. Varmaan näissä perheissä tehdään paljon sen eteen työtä, että lasten elämä saadaan raiteilleen. Maailma on täynnä lapsia, joilta tämä perusoikeus puuttuu tai on katkolla. Nämä ovat niitä asioita, joiden syy ja merkitys on meiltä salattu (Miksi Jumala sallii tämän?), mutta se ei poista vastuutamme, mitä tulee omaan perheeseemme ja lähimmäisiimme, siis kaikkiin ihmisiin... Mitä me voimme tehdä?
En odotakaan vl:ien hyväksyvän esiaviollista seksiä, mutta tämä vaan vertauksena kun selibaattia missään tilanteessa pidetään aika mahdottomana. Vanhoiltapiioilta ja -pojilta sitä kuitenkin odotetaan. Kuinka se sitten heiltä onnistuu?
Kyse nimenomaan avioliitossa olosta, ja siinä on lupa rakastaa ja nauttia toistensa läheisyydestä, myös seksuaalisesti.
Siitä olen samaa mieltä, että jos sinkutkin voivat elää selipaatissa, jotkut jopa ikänsä, niin kyllä se selipaatti onnistuu silloin myös avioliitossa kun tilanne sitä vaatii. Jos ei onnistusi ja esim. mies ei pystyisikään hiltsemään himojaan, vaikka vaimo ei haluaisikaan yhdyntää, niin jonkun pitäisi osata kertoa miehelle, että se on väärin ja hänen on pystyttävä vain pidättäytymään, pystyvthän sinkutkin. Kun sen yhdynnän täytyisi oikeasti tapahtua molempien tahdosta.
Mutta miksi ihmeessä rakastuneen avioparin pitäisi olla selipaatissa ja eivät saisi nauttia toistensa rakkaudesta? Miksi heiltä kielletään sekin hyvä, jos väsymys tai sairaus tekee elämästä jo muutenkin vaikeaa?
Se ei ole kyllä oikein, se saattaa nostattaa molempien pinnan kireyttä, ja mitä enemmän vaimo pelkää uutta raskautta sitä haluttomampi hänestä tulee, ja niin mieskään ei saa nauttia vaimostaan, eikä vaimo miehestään.
Irtosuhteita en suosittele sinkuille, kyllä ne himot vaan kannattaa jättää taka-alalle. Jos törmää kohonkin mukavaan niin yrittää ensin ystävystyä jospa tuttavuus olisikin mahdollinen tuleva puoliso.
Salliihan se Jumala kaikenlaista muutakin pahuutta. itse olen ajatellut adoptoidda lapsia.
Hyvä ajatus tuo adoptointi. lasten ei ole mitenkään välttämätöntä olla biologisia, yhtä lailla perheessä voivat lapset olla adoptoituja. Se tie on vain pitkäjänteisyyttä vaativa, sillä adoptiovanhemmiksi aikovat tarkastetaan tosi tarkan seulan läpi! Ammatit, toimeentulo, koti, elämäntavat, tiedot ja taidot, sotoutuminen, ystävät... Toisin kuin "luonnonmenetelmällä" isäksi ja äidiksi haluavat!
Ystävilläni on adoptiolapsia ulkomailta, useammallakin, ja vaikkei se heidän elämänsä ongelmatonta sekään ole, onnellisia ovat.
Toivotan siunausta ja onnea sekä menestystä hankkeellesi!
Joskus kauan sitten luin pienen tarinan, George Orwellin kertomuksen Eläinten vallankumous.
Tunteeko joku tämän palstan lukijoista sen?
Siinä maatilan eläimet alkoivat elää itse keskenään tasa-arvoisina tilalla ja ajoivat ihmiset pois. Kaikki eläimet olivat tasa-arvoisia ja samat säännöt ksokivat kaikkia.
Mutta jonkin ajan kuluttua eläimistä yksi ryhmä, siat, ottivat itselleen vallan. Pian alkoi ilamantua pieniä lisäyksiä yhteisesti sovittuihin sääntöihin...
Hämmästyttää että ette ole tajunneet mistä syystä se Kärkölän juttu julkaistiin, ja miksi juuri siinä muodossa. Jotta tajuaisimme RIVIEN VÄLISTÄ, että ajat ovat todella muuttuneet. Ehkäisykieltoa on löyhennetty.
Asiaa ei kuitenkaan voida suoraan ja avoimesti kertoa, koska joku koiranleuka saattaisi arvella että Jumalanvaltakunta on muuttunut, seurakunnan neuvot olivatkin olleet vuosikymmeniä vääriä...
Jumalan sana on tietenkin ikuinen ja muuttumaton ja seurakunta erehtymätön. Tieto ehkäisyn sallittavuudesa "ylitsepääsemättömissä esteissä" julkaistiin siitä syystä vain rivien välissä. Ikään kuin ei mikään olisi muuttunut, noin yleisesti ja kaikkia uskovaisia koskien. Joissakin tapauksissa tosin...
Siihen kirjoitukseen voidaan aina tästä lähtien vedota, jos tulee kysymys mistä syystä lestadiolaisuuden eliitin piirissä ei enää ole yhtä lailla isoja perheitä... "Ettekö te tiedä että tässäkin asiassa jumalanlapset ovat vapaita!! Meillä ei ole mitään tuollaisia sääntöjä eikä normeja."
Tieto tästä "ei-muutos-muutoksesta" valuu tavalliselle kansalle kitsaan hitaasti - ihan samoin kuin se tieto tuli hitaasti kansalle, kun permanetti lakkasi olemasta syntiä, ja kun naisetkin saivat alkaa käyttää farkkuja, ja kun koulussa sai katsella televisiota, ja kun vuokra-ja ostovideoita ja muuta liikkuvaa kuvaa sai alkaa katsella ihan kotosallakin ...
"Asiaa ei kuitenkaan voida suoraan ja avoimesti kertoa, koska joku koiranleuka saattaisi arvella että Jumalanvaltakunta on muuttunut, seurakunnan neuvot olivatkin olleet vuosikymmeniä vääriä... "
Puhut vuosikymmenistä, niin eikö ehdoton ehkäisykielto tullut voimaan vasta -70 luvulla?
Ei, ehdoton ehkäisykielto oli voimassa jo 60-luvulla. Täsä ovat vanhempani puhuneet. Asiaa aletiin pitää vahvasti esillä Päivämiehessä 70-luvulla mutta puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen viralline päätös on 60-luvulta. valitettavasti en tiedä tarkempaa.
Niin kaikkihan me olemme tasa-arvoisia, mutta toiset ovat vielä tasa-arvoisempia....
Eiköhän e-pillerit keksitty 60-luvulla! Vaikea on ehkäisykieltoa muistaa sen varhaisemmilta ajoilta, sillä välineitä siihen ei ollut kenelläkään.
Ehkäisyyn otettiin kielteinen kanta heti, kun se ylipäätään tuli mahdolliseksi.
On ollut mahdollista kautta aikain. Miten paljon ihmiset turvautuivat avioelämässään näihin ns. varmoihinpäiviin ennen -60 lukua, jolloin ehkäisy otettiin puheeksi ehkäisypillereiden vuoksi?
Huono homma vl-liikkeen kannalta koko ehkäisypillereiden keksiminen, kun sitten kiellettiin myös varmatpäivät ehkäisynä.
Olisi kyllä tosiaan mukava tietää miten tavallinen vl-siioninkansa on suhtaunut luonnolliseen syntyvyyden säännöstelyyn ennen kuin mekaanisia ja kemiallisia ehkäisymenetelmiä on ollut käytössä. Omien isovanhempieni perhekoot olivat toiselta puolen sukua 7 ja toiselta puolelta 8 lasta. Ihan normaali perhekoko 1900 luvun alkupuolella syntyneille, sen kokoisia perheitä oli jonkseenkin kaikilla katsomatta uskonsuuntausta.
Isovanhempani elivät parhaat aikuisvuodet sota-aikana. Miehet olivat 5 vuotta rintamalla. Sukupuoliyhdynnät rajoittuivat rintamalomille joten noiden vuosien katovuodet selittyvät vähäisellä yhdessäolon määrällä.
Ennen -60 lukua vl perheetkin olivat pääsääntöisesti alle 10 lapsisia. Kehittynyt terveydenhuolto ja sosiaalihuolto ja (ehkä) mukaan tulleet fundamentalistisen uskon painotukset ovat kasvanneet pehekoon jopa 20 lasta käsittäväksi.
Mielenkiintoista olisi kuulla toimivatko nämä maaseutujen agraariyhteiskunnan uskovaiset maatalon emännät emännän viisaudella ja ajoittivat sukupuoliyhteyttään voimiensa mukaan ja vastasiko tällainen käyttäyminen sen aikaista Jumalan valtakunnan käsitystä suhteessa opetukseen "lapset ovat herran lahja."
Maalaisemännät ovat ymmärtäneet "lapset ovat Herran lahja" käsityksen oikealla tavalla. He ovat ymmärtäneet lahjan arvon, ja osanneet hoitaa heitä sillä rakkaudella mitä Herra heiltä odottaa.
He ovat omien voimien puittessa säännösteelleet sen ettei lapsia siunaannu liikaa. Vain sen verran, että jokainen saa osakseen tarpeeksi rakkautta.
Sitten on keksitty ehkäisypillerit, niin joku "pöllöpää" keksi kokonaan kieltää siinä samalla lastensaannin kaikenlaisen rajoittamisen. Herran lahja käsitys muuttui siten, että niitä lahjoja on otettava vastaan niin paljon kuin Herra vain antaa, vaikka ne omat voimat eivät riittäisikään jokaisen lapsen rakkauden tarpeisiin.
Mummoilla ja vaareillakaan ei ole useita lapsia, vaikka ehkäisypillereitä ei ole keksitty, he ovat säännöstelleet lasten lukumäärän juuri niillä varmoillapäivillä.
Ehkäisy on hyvin vanha keksintö. Ennen kondomeja, pillereitä jne, ehkäistiin jo mainituilla "varmoilla päivillä", mutta myös mekaanisesti käyttämällä esim. eläinten suolta ns. kondomina. Koska seksiasioista ei aiemmin oikein saanut puhua, ei kaikki tuota keinoa tienneet, mutta ne, jotka tiesivät, käyttivät maatalousvaltaisessa kulttuurissa näitä eläinten suolesta tehtyjä ehkäisyvälineitä. Joissain köyhissä maissa saatetaan käyttää vieläkin esim. lampaan tai sian suolta. Suolet otettiin talteen eläimestä, koska niitä käytettiin makkaran tekoon. Samalla siitä saattoi jäädä pätkä jos toinen lemmiskelyäkin varten.
Kristityn näkökulmasta ongelma tässä ehkäisyasiassa on, että se tosiasiassa pohjaa uskon kannalta keskeiseen asiaan, ajatukseen Jumalasta kaiken elämän antajana. Sille on siis (jos olen oikein ymmärtänyt) teologinen perusta, toisin kuin monelle muulle elämäntapaan liittyvällä asialla. Minusta meikkaus, teatterissakäynti ja lukuisat muut vastaavat ovat niitä vl-uskon käytäntöjä, joita voi kunnioittaa mutta joille perusteen hakeminen Raamatusta on jo aika harhaista toimintaa, suoraan sanoen.
Haluan rehellisyyttä, ja haluan olla itse itselleni ja kanssaihmisillenikin rehellinen. Uskonelämältä menee pohja, jos ihmiseltä joutuu omassa elämässään kantamaan valheen tai kaksinaamaisuuden taakkaa ja kokee elävänsä kahden totuuden kanssa. Tätä ei kai kukaan tarkoittanut?
Muistan hyvin tuon Kärkölän jutun ja tekstin tulkinnanvaraisuuden. Juttu olikin asiantuntijan ääni, ei teologin puheenvuoro asiasta. Minusta joissain teologisissa puheenvuoroissa ongelmana on aina vain samojen litanioiden toisto, ja se taas saa aikaan sen vaikutelman, että rakkaus ihmisiin jää paitsioon.
Olen pitänyt aina periaatteellisesti oikeana ja hyvänä lähtökohtana ajatusta Jumalasta elämän antajana.
Kuitenkin on äitejä, jotka ovat sairautensa tai synnytyksen hengenvaarallisuuden takia joutuneet tekemään ratkaisun, ettei uusia raskauksia tule. Kuuntelin erästä keskustelua "sivukorvalla" muutamia vuosia takaperin. Tilanteessa oli mukana myös ns vaikutusvaltaisia vl:ia, jotka suhtautuivat Kärkölän tapaan ymmärtävästi asiaan. Hitaista hoksottimistani johtuen hämmästelin keskustelua vasta jälkikäteen. Miksi tällainen rajattu perhesuunnittelu sairauden hoitona on hyväksyttyä vain jollekin läheiselle? Miksi siitä ei voi puhua ääneen ja selväsanaisesti kaikkia koskevana asiana?
Onko Luther sanonut mitään tästä asiasta, eikö hän kuitenkin luterilaisessa uskossa ole melkoinen auktoriteetti??
No niin. Taas kerran on avattu keskustelu, jossa sydämellisesti on ajateltu lestadiolaisten äitien jaksamista suuren lapsiparven keskellä. Ja kuinka ollkaaan, jälleen kerran on tultu siihen tulokseen, että kyllä niiden pitää ruveta ehkäisemään.
Milloinkahan nämä huolehtijat sallivat niin lestadiolaisille kuin muillekin ihmisille aivan siivo rauhan huolehtia aivan itse perheensä kasvamisesta tai kasvamattomuudesta. Jos kerran halutaan elää niin kuin uskotaan, siihen kuuluu ottaa kaikki lapset vastaan, mitä annetaan. Ja jos tulee väsymistä tai ongelmia, ollaan selibaatissa kunnes tilanne muuttuu. Jos johonkin perheeseen ei ala kuulua lasta, ei ole sopivaa sitä heiltä alkaa tinkaamaan. Jos aviosuhteessa pidetään selibaattia, ei siitä ole velvollisuutta tiedottaa kenellekään.
Annetaan siis kaikille rauha ja vapaus. Ennenkaikkea ei ajatella aina pahoin päin, eli siis että nuo ovat varmasti nyt ehkäisyyn sortuneet, kun ei lasta kuulu ja edellinen on jo noin iso. Ei ole tarpeen taakkaa taakan päälle laskea väärillä epäilyillä.
Jokainen elää niin kuin omatunto sanoo. Jos omatunto ei salli ehkäistä, ei ihmisen ole hyvä sitä vastaan tehdä.Lapset tuovat työtä ja vaivaa ja huolta, kyllä me sen tiedämme. Mutta tämä on meidän tapamme elää ja näin me haluamme sen elää. Lapsista on myöskin iloa ja siunausta, niinkuin kaikista Jumalan hyvistä antimista.
Hei,
juu, ei ollut tämän viestiketjun tarkoituksena - jos aloittajaa ajatellaan - tuo "sydämellisyys" - arvaa vaan että sitä on varmasti jokainen enemmän kuin yhden lapsen kanssa liikkuva joskus kohdannut. Mietin asiaa käytännön ja oman omantunnon näkökulmasta (se lienee meille tärkein!).
Avioliiton tarkoitus on toisen ihmisen rakastaminen ja siihen kuuluu seksuaalisuus. Sitä ei kukaan kaiketi kyseenalaista, eli seksuaalisuus ei ole ainoastaan lisääntymisen väline, vaan ihmisyyteen kuuluvaa. Jos kuvaamassani tilanteessa haluaa toteuttaa aviosuhdetta edes jossain mielessä, vaihtoehtoja on.
No, tavallinen lestadiolaisajattelu liukuu seuraavalla listalla:
A. Erilliset makuuhuoneet - siis fyysinen koskemattomuus
B. Yhdessäoloa mutta varsinaisen yhdynnän välttäminen
C. Sama juttu mutta yhdynnän välttäminen tiettyinä aikoina jne. ja kaikki mahdolliset luonnolliset variaatiot asiasta - tässäkin lienee eri asteita, mutta oleellista on tietoisuus siitä, millaiset (epä)onnistumismahdollisuudet milloinkin ehkä voimassa.
D. Johonkin varsinaiseen ehkäisymenetelmään päätyminen / liukuminen.
Ongelmana keskustelussa tuntuu olevan se, että koska aihe on intiimi ja samanaikaisesti näkyvä (perhekoko jne.), ja lisäksi erilaiset yksilölliset tarpeet jne (joista en halua tietää) vaikuttavat kuvioihin, niin on vaikea sanoa toiselle, mitä minä sinun asemassasi tekisin. Tästä omalla kohdallani juuri nyt on kysymys. Ehkä pian kysymys on hyvinkin omakohtainen.
Muuten allekirjoitan "lestaatialaisen" puheenvuoron: selväjärkistä ja maltillista puhetta. Sinä puhut omasta omastatunnosta, et yhteisön kannasta tai kannoista, ja se tuntuu luotettavalta ja hyvältä.
Hankala kun, selipaatillakin pitäisi olla joku raja tai muuten sekin hyvin pian luokitellaan ehkäisyksi. Oppi saattaa pakottaa ihmiset yhdyntäänkin ehkäisyn pelossa.
Ajattelevatko kaikki todellakin asian näin?
"Jokainen elää niin kuin omatunto sanoo. Jos omatunto ei salli ehkäistä, ei ihmisen ole hyvä sitä vastaan tehdä.Lapset tuovat työtä ja vaivaa ja huolta, kyllä me sen tiedämme. Mutta tämä on meidän tapamme elää ja näin me haluamme sen elää. Lapsista on myöskin iloa ja siunausta, niinkuin kaikista Jumalan hyvistä antimista."
Omatunto varmasti soimaa ehkäisystä, jos vauvasta asti opetaan sen olevan syntiä. Sinä voit siis puhua yhteisesti kaikkien vl-uskovaisten suulla, että he todellakin haluavat elää siten ja jaksaa ilolla ottaa kaikki lapset vastaan vaikka niitä tulisi tiuhaan jopa vuoden välein? Äiti kyllä oppii huomaamaan oman hedelmällisyytensä jos lapset saavat helposti alkunsa jo kuukausi pari synnytyksen jälkeen. En voi uskoa siihen, että jokainen vl-äiti on samasta muotista tehty ja jokainen jaksaa ottaa vastaan useita lapsia. Kuitenkin sitä kaikilta vaaditaan, ja jos ei jaksa niin saa tuntea siitäkin syyllisyyttä, siitä sitten lapset ja perhe-elämäkin kärsii.
Juu, kuultu on: seksiä harrastetaan usein, ettei vain tulisi jätettyä väliin silloin kuin mahdollisesti tulee helpommin raskaaksi, ettei vain "ehkäisisi"...
niin syvästi ahdistavalta, etten kyllä pahemmasta tiedä.
Mutta uskon voimalla naiset siinä jaksaa, ei voi muutakuin ihailla heitä. Nimenomaan siis naisia. Mieshän voi koska tahansa lähteä, "mennä maailmaan", ottaa vaikka avioeron ja lapset jää naiselle hoidettaviksi. Sitten kun mies on löytänyt itselleen uuden ja sutjakan, voi hän tehdä taas parannuksen ja kas, elää jälleen normaalia vl-elämää. Tämä lasten kanssa yksin jäänyt entinen puoliso ei sitä vastoin voi mennä uusiin naimisiin, sillä sittenhän hän olisi kaikkien silmissä ***** ja hänen on vain jaksettava, ja seurattava sivusta ex-miehensä uutta onnea ja avioliittoa, kun pahimmassa tapauksessa ollaan vielä samalla ryllä.
Pyritään silloin harrastamaan mahdollisimman usein kun haluaisimme ottaa lapsen vastaan kun on se paras ajankohta.
Sitten taas kun tuntuu ettei jaksa vielä uusia lapsia, niin sitten harvemmin kun on se parasaika.
Ehkäisynä emme sitä pidä, sillä Jumala saa asiat vinkiksin vonksin jos haluaa, ja se paras päivä saattaa aikaistua tai viivästyä. Se on sitten kuitenkin Jumalan Tahto jos niin käy, ja lapsi otetaan vastaan suurena lahjana.
Samassa viestissä, jota lainasit, puhuttiin myös selibaatista. Ja nimenomaan silloin kun tulee vaikeuksia ja väsymistä. Siihen voi turvautua aina kun tilanne siltä tuntuu.
Kaikki äidit eivät ole samasta muotista, ei lestadiolaisetkaan. Eikä jokainen raskaus ole samanlainen eikä jokainen lapsi. Rauhallisen ja hyvinkasvavan vauvan jälkeen tulee kiljukaula, joka huutaa lähelle vuosikkaaksi kaikki yöt. Tai voi tulla tenava, joka imuroi kaikki nuhat ja pöpöt ja potee korvakierrettä. Toisen kanssa jaksaa, toinen vie voimat.
Selibaatti on luonnollistakin monta kertaa kun on hankala vauva. Kummasti halut ja tarpeet vähenevät, kun yöt hyssyttää tai kävelee tenava kainalossa ja päivät samoilla silmillä sitä jokapäiväistä pyöritystä. Kukaan ei voi puhua kaikkien suulla. se on totta. Mutta niin pitkä on tämä uskovaisten äitien ketju polvesta toiseen, ettei siinä outoa paikkaa ole. Kyllä jokainen tietää tasan tarkkaan, millaista on olla lestadiolaisäiti. Kyllä siitä puhutaan äitien kesken, puolisoiden kesken, Siionin kesken. Siksi voi ajatella. että yksi äiti käyttää puheenvuoron toisten puolesta, jos ottaa puheenvuorossaan huomioon, että toisenlaisiakin mielipiteitä voi olla.
Yhtään enkä epäile etteikö suurperheen äidit olisi onnellisia, kyllä monet ovat.
Itselläni tuttavaperheitä jotka ovat suurperheitä (mikä nyt lasketaan jo nykään kai suurperheeksi 5-10 lasta), niin he ovat hyvin onnellisia. Mutta voisiko heillä taas se tilanne olla helpompi siksi kun he saavat vapaasti omien voimiensa rajoissa säädellä lasten lukumäärää, kukaan ei sitä heiltä vaadi vaan he todellakin jaksavat ja haluavat lapsia.
Mutta sitten on kuitenkin sellasisiakin äitejä ja isiä joilla tosiaan on täys jaksaminen jo parin kolmen lapsen kanssa. Siksi ihmettelen, että miten kaikki vl-vanhemmat jaksavat siihen mitä heiltä vaaditaan.
Juuri tuokin on yksi tärkeä juttu, että joillain on kaikki lapset "helppoja" hoitaa, ja sitten joillekkin sattuu kaikki ne koliikki vauvat, ja myöhemmin kiukkuiset uhmakkaat, niin se vie hirveästi voimia, ja ei uusia lapsia kyllä ihan heti jaksaisi. Kuitenkin olisi kiva väsyynenä heittäytyä miehen hellään syleilyyn, mutta ei voi kun sekin on kielletty kun ei ehkäisyä saa käyttää, ja uusia lapsia ei vielä jaksa. Onko se sitten hyväksi enään avioelämälle?
"Jos kerran halutaan elää niin kuin uskotaan, siihen kuuluu ottaa kaikki lapset vastaan, mitä annetaan."
Mihin silloin uskotaan, kun kaikki lapset on pakko ottaa vastaan? Mitkä ovat kaikki lapset?
Mikä on se "kaikki". Ja miten määritellään kaikki. Jollekin kaikki on sama kun ei yhtään.
Totuus on nimittäin se että Jumala on rakkaus, ei siis laki eikä väkivalta. Jumala tahtoo että me rakastamme lasiamme ja huolehdimme heistä.
Laki tosin pakottaa rikkoneen Kristuksen luo, kun muuta mahdollisuutta ei ole.
Myöskin 16 lapsisen perheen vanhemmat ovat yhtä syntisiä kun me kaikki muutkin, ja ilman heidätkin Kristusta kadotetaan. Kristuksen vanhurskautta ei saa tienaamalla, ei edes ahkeruudella makuuhuoneessa! Kristuksen vanhurskaus on otettava lahjana vastaan, ilman omia ansioita.
Kristuksessa saavat kaikki syntinsä anteeksi, niin 26 lqpsinen kun kaksi lapsinenkin.
Lapsista ei tule syntiselle mitään armoetua, syntiä kylläkin tulee tehtyä paljon, väsyneenä isossa perheessä, sillä on turhaa ja tyhmää edes yrittää leuksia.
Ei tule mitään ansiota lastenteosta, mutta kun elää niin kuin uskoo, ei halua tieten tahtoen syntiin ryhtyä. Miten murha voisikaan olla sallittua ihmisen tiettyyn kehitysasteeseen saakka ja sen jälkeen rankaistava teko? Miten voisi elää omantunnon kanssa, kun syyllistyisi ei vain yhteen vaan vaikka kymmeneen murhaan? Näin nimenomaan siksi, että ehkäisyn näkee murhaksi.
Mitenkö määritellään kaikki? Ei kai sitä itse voi eikä edes tarvitse yrittää määritellä. Se on loppujen lopuksi suurta vapautta, kun ei tarvitse itse suunnitella sopivia aikoja lasten tulla. Arvelen, että monet ymmärtävät hyvin tämä asian laidan, että voi elää vapaasti puuttumatta siihen, kuka syntyy ja kuka ei, Että ne syntyvät, joiden on tarkoitus syntyä.
Varmaa siksi näistä ehkäisyasioista kirjoitetaan näin paljon, kun ihmiset syvällä sydämessään tietävät tekevänsä väärin estäessään lapsia syntymästä, mutta yrittävät aivan kuin hakea lupaa ja hyväksyntää teolleen. Se vain on vaikea myöntää edes itselleen.
Minä olen murhannut kaikki munasoluni, kun ei ole tuota miestäkään ole ollut!!!
Abortti on murha. Mutta siinä onkin jo tapahtunut siittösolun ja munasolun hedelmöittyminen, joka on ihmiselämän alku.
Siittiöitä ja munasoluja tulee ja menee, niitä syntyy ja kuolee kuin sieniä sateella. Siittösolujakin miljoonittain jo yhdellä miehellä. Vasta hedelmöittynyt kantasolu on ihmisalkio. Häntä ei tietenkään saa surmata.
Hedelmöittämiseen ylen runsaassa määrin ei pakota useimmilla mikään muu, kuin pelkkä omavanhurskaus. Rakkaus on vapaaehtoista, ja KOKONAAN ilman pelkoa.
Luojan töitä ovat ne murhat. Ja jhokainen meistä kuolee täältä pois kun aika tulee.
tässä, että jokainen haluaisi saada joltakin luvan ehkäisylle. Tämä on lähes ainoita kiusauksia avioliitossa, tai ainakin päällimmäisenä mielessä. Eniten mietityttää selkäänpuukottaminen muiden vl:n osalta. Tiedän henkilöitä, jotka kyttäävät muiden raskauksia, ihmettelevät ja kauhistelevat jos joku on TAAS raskaana tai EI VIELÄKÄÄN. Kuitenkaan nämä ko. tyypit eivät tule raskaaksi...Ja siitä keskustellaan avoimesti, että missään nimessä ei suurperhettä, ei ikinä, ajatuskin kauhistuttaa, mutta taas siitä, että kuka käyttää porkkanaa, ketkä hutkii reisille tai ostetaanko jossakin kortsuja, ollaan visusti hiljaa...Saako siitä jo tyydyttävän mielen ehkäisylle (oli se sitten selibaatti tms.), että muutkaan eivät halua lapsia, että tehdään näin tai ollaan tekemättä, eihän naapuriinkaan synny kuin kolmen vuoden välein...vaikka samoin uskotaan kaikki. Kun itse odotan taas vauvaa, tunnen olevani tyhmä. Edellinenkin raskaus on vielä ruumiissani, samoilla silmillä pitää tämä synnyttää ja tuntuu aika pahalta...Syntiinhän sitä itseni saattaisi jos tilanne olisi toinen, ehkä tämä on minun pelastus..
Minusta tuo oli ihme puhetta. Kiusaukset ja synnit rajoittuvat ehkäisyyn! Jo pitää olla uskominen suorittamista ja itsensä kiusaamista. Totta totisesti!
Tuskin kestäisit vapauttavaa evankeliumia tässä asiassa? "Sinä työtä tekevä ja RASKAUTETTU, Jeesus antaa sinulle levon. Saat elää ja nauttia ilman tuota taakkaa, joka harteillesi on laitettu."
Tuo on pakkoa, joka meinaa näännyttää sinut. Uskomisessa ei ole pakkoa ei edes tuolla alueella. Kiusaajan sanat ovatkin muuta kuin nuo ehkäisyyn houkuttavat. Ne ovat niitä, jotka vievät vähitellen toivottomuuteen.
eivät ole ihminen, kuten eivät verisolusi, hermosolusi, keuhkosolusi jne. myöskään. Vasta sitten, kun jonkun siittiösolu tavoittaa sinun munasolusi, siinä on vasta ihmisen ainekset. Ala-asteen biologiankirjasta löytyy periaate.
pointtiasi. Minä en koko kiusausten kirjoa ala sinulle luetella, vaan sen, mikä on päällimmäisenä mielessä, isoin asia koko elämässäni, se rajoittavin ja niin autuaallisen onnelliseksi tekevä, eli äitiys. Oikeasti minä en todellakaan kaipaa tällaisia kommentteja sille, että en ole koskaan ollut sujut tämän asian kanssa...Minun elämäni, totta tosiaan, on täyttä kilvoittelua, niin ahdistavia epäilyjä jne. Ja suurin niistä on se, että aina kun minä pääsen haaveilemasta kouluun hakemisesta, olen raskaana. Ihan sama mitä minä suunnittelen, lapset tekevät minun kodin ulkopuolisesta elämästäni mahdottoman. Kuka tässä tilanteessa ei katkeroituisi edes hieman?? Juuri sinin kaltaisia ihmisiä on koko lessuyhteisö pullollaa, ollaan loppupelissä itse niin kriittisiä toisten sanomisille ja mielipiteille, että kommentit ovat tätä tasoa. Henkilökohtaisia kiusauksia on sitten turha pistää avioliiton piikkiin, ymmärsit asiani aivan viereen..
kuormaasi ja raskauttasi. Mutta sanoin asian niin peitellysti, ettet tajunnut mitä yritin sanoa. Olen itse kipuillut tuon kanssa ihan riittävästi ja minun on oman sielunrauhani ja perheen vuoksi ollut pakko päätyä toisiin ratkaisuihin. En jaksa uskoa ehkäisyn synnillisyyteen joka tilanteessa, koska ehkäisemättömyys vie pahimmillaaan toivottomuuteen ja masennukseen aika monet nuoret äidit. Poikkeuksiakin on, mutta heidän mukaansako muidenkin olisi lisäännyttävä, melkein henkikullan uhalla.
Helppo lapsi = remmillä selkään heti jos inahtaakin
Vaikea lapsi = ei osaa olla hiljaa, vaikka remmillä kuinka vetelisi
Avioelämä = Mies panee kun tahtoo, nainen synnyttää lapsia vaikka henki menisi
Avioliitto = Elämänpituinen helv*tti, josta ei pääse irti vaikka mies olis kuin mielenvikainen
Naisen seksuaalinen nautinto = ????? Ei olla kuultukaan....
"Kristuksessa saavat kaikki syntinsä anteeksi..."
Mistä saa ostaa piljetin tuonne Kristukseen?
Minä haluaisin mennä sinne katsomaan, että millainen paiklk se oikein on, kun siitä niin kohkataan.
Viittasit kirjoitukseeni otsikolla vl-retoriikka. Siinä kerroin lyhyesti ystävästäni, joka vajosi masennukseen saatuaan useita lapsia lyhyin väliajoin. Hänen tilanteensa oli vaikea, sillä me ulkopuolisetkin havaitsimme persoonallisuuden hätkähdyttävän muuttumisen ja tämä tilanne kesti kaiken kaikkiaan vuosia.
Ennen perheen perustamista hän oli ollut ulospäin suuntautunut, energinen ja opiskelualaansa innostuneesti suhtautunut, sekä siinä hyvin menestynyt nuori nainen.
Monien sumuisten, itkuisten ja epätoivoisilta vaikuttavien vuosien ja aika monen lapsen jälkeen hän päätyi ehkäisyyn. Sanoi pelastavansa ratkaisullaan mielenterveytensä rippeet ja avioliittonsa, joka oli olosuhteiden puristuksessa muuttunut melkoiseksi kärsimykseksi molemmille osapuolille. Kun olin seurannut tilannetta pitkään läheltä, keskustellut ystäväni kanssa aiheesta varmaan satoja tunteja ja ollut perheen lapsistakin jo melkoisen huolissani, ratkaisu tuntui tervejärkiseltä.
Minusta perhesuunnittelukysymys ei ole samaa kaliiberia kuin urheilun seuraamattomus katsomosta käsin, siinä olemme tekemisissä suoraan Jumalan luomistyön kanssa. Lapset ovat suunnattoman arvokkaita Jumalan lahjoja, joiden tulisi olla vanhemmilleen tervetulleita. Pääsääntöisesti on oikein ja toivottavaa, että Jumalan perheeseen uskomat lapset otetaan kiitollisina vastaan.
Mutta toisaalta, terveyskin on vaalimisen asia. Jos raskaus tai synnytys uhkaa terveyttä tai henkeä, lääketiede on olemassa.
Ajatellaan vaikka tilannetta, että jonkun sydän sairastuu. Jos olisimme vastaavalla tavalla fanaattisia kuin jotkut ehkäisykysymyksessä, ajattelisimme, että elämää ei ole oikein jatkaa yli Luojan tarkoittaman määräajan esim. turvautumalla ohitusleikkaukseen. Samalla logiikalla ajatellen johtopäätös olisi, että Jumala antaa jokaiselle juuri sellaisen sydämen, kuin parhaaksi näkee.
Tai syövän sopivaksi katsomanaan aikana, ei ole oikein alkaa ihmiskeinoin syövän kehittymistä hillitsemään ja näin elämästä ja kuolemasta päättämään.
Toisaalta taas psyykkiset ongelmat ovat diagnosoitavissa siinä kuin fyysisetkin ja seuraamuksiltaan ne ovat yhtä vakavia. Masentunutta ystäväni loukkasi melkoisesti uskovaisen anopin ajattelemattomat (mutta varmaan rohkaiseviksi tarkoitetut) kommentit, joissa hän kehotti miniää ryhdistäytymään, ottamaan itseään niskasta kiinni, reipastumaan, olemaan sitkeämpi, ajattelemaan lapsiaan/miestään jne. Kun on menettänyt elämänsä hallinnan, tuollaisita neuvoista ei ole apua.
Sama olisi sanoa auton yliajamaksi joutuneelle, että hyppääs nyt ylös sieltä ja hoida hommasi. Henkisten ongelmien vakavuutta ei välttämättä oikein ymmärretä.
Ensimmäinen käytännön toimi, mihin ystäväni siis ryhtyi, oli sen päättäminen, että perhe ei enää kasva. Sen jälkeen hän hankki asiantuntijan apua, mm. mielialalääkkeet ja pääsi säännölliseen terapiaan. Toipuminen alkoi pikku hiljaa. Pahimmista ajoista on jo vuosia, kaikki perheen lapset ovat kouluikäisiä ja ystäväni alkaa olla sama nainen, jonka kanssa vietimme yhdessä hilpeitä nuoruuden päiviä.
Myös hänen avioliittonsa voi selvästi paremmin. Sekin on ollut vuosien kovan yhteisen yrittämisen tulosta ja nykyinen tilanne on mukavaa katseltavaa.
Minä en kyllä missään katsannossa osaa tuomita ystäväni toimintaa ja ongelmanratkaisua. On konkreettisesti havaittavissa, että tilanteen ratkaiseminen sillä tavalla, mihin hän päätyi, pelasti heidän perheensä.
Sen, missä kohti kestokyky fyysisesti tai psyykkisesti ylittyy, jättäisin itse kunkin parin omantunnon kysymykseksi.
Kiitos koskettavasta elämän kipujen kuvauksesta. Yhtä kohtaa haluan kommentoida.
"Lapset ovat suunnattoman arvokkaita Jumalan lahjoja, joiden tulisi olla vanhemmilleen tervetulleita. Pääsääntöisesti on oikein ja toivottavaa, että Jumalan perheeseen uskomat lapset otetaan kiitollisina vastaan."
Kuulostaa epäilyttävästi vl-retoriikalta. :)
Jokaisen lapsen oikeus on varmasti tuntea olevansa toivottu, mutta mitäs tuo jälkimmäinen lause oikeastaan tarkoittaa? Että on pääsääntö, ja poikkeuksena sitten masennustapaukset ym.? Millä perustelet sen, että lähtökohtaisesti myönteinen suhtautuminen ehkäisyyn olisi ristiriidassa Jumalan luomistyön kunnioittamisen kanssa? (Tässä teen oletuksen, että tosiaan tarkoitit tätä.)
Itse näen niin, että tämän kauniin maan, puiden, eläinten, vesitöjen, vuorien ja kaikkien ihmisten hyvinvoinnin vaaliminen edellyttää vastuullista suhtautumista myös oman perheen kokoon. Jaamme kaikki samoista rajallisista luonnonvaroista. Vastuullinen suhtautuminen ei mielestäni tarkoita ehkäisyn hyväksymistä eikä vastustamista, vaan asioiden avointa tutkistelua rakkauden näkökulmasta. Siitä näkökulmasta kukaan ei voi tehdä väärin, ja jokainen löytää myös itselleen sopivan perhe-elämisen muodon.
Olen päätynyt vuosikymmenien pohdiskelun jälkeen samoihin ajatuksiin. Toki 70-luvun pakkosäännöt tajusin jo silloin vääriksi ja suorastaan iljettäviksi ohjeiksi.
Nuorena äitinä makustelin niitä tosissani ja ne maistuivat pahoilta ja myrkyllisiltä. Välillä oli sellainen tunne, että itseänikin jo oksetti, kun näki odottavan naisen!
Ei tullut syyttävä mieli niihin ihmisiin tai edes aviomieheenkään, vaan taustalla näin seurakunnan pakkovaatimukset ja lainruoskan. Se heilui parivuoteen päällä. Mielikuva oli järkyttävä.
Siksi olen tullut siihen ajatukseen, että erityistapausten käsittely satojen tuntien keskusteluilla ja vihdoin luvatulla ehkäisyllä on vain kiusaamista.
Ei kai ole tarpeen, että joka ainoa tapaus pitäisi käsitellä noin suurisuuntaisesti ennen kuin lupa heltiää? Kyllä noin pitkäkestoisessa prosessissa joku lapsi jää jalkoihin ja perhe-elämä turhaan on kauan kaaoksessa.
Kun ajatellaan, että vain poikkeustapauksessa, pahimmillaan kuoleman vaaran uhatessa, on lupa etsiä ehkäisyratkaisua, niin ohjeistuspiuha on vedetty keinotekoisesti liian tiukalle. Jonkun kohdalla se katkeaa. Ihan turhaan!
Siksi lähden siitä, että aviopari on itse oman tilanteensa paras asiantuntija. Heidän ei tarvitse eikä välttämättä saakaan jakaa tuota keskinäistä asiaansa muille. Se saastuttaa aviovuodetta enemmän kuin muutama nestepisara.
Eikö nämä ennakkotapaukset jo riitä? Vai vieläkö veeällät tarvitsevat muutaman onnettoman uhrin ennen kuin vapaus aviopareille myönnetään?
Tiedän kirjoittavani liian suoraan. Minä olen yksi uhri, mutta en kerro siitä enempää. Uhri siinäkin mielessä, että tuon asian takia olen vl-seurakunnan ulkopuolella. Se oli alkusyy sille, miksi vl-ohjeet vihelsivät pääni yli ja yksi paukku tuli kohti...
Niin, saattoi sanamuotokin olla vähän huono, ajatukseni tyssäsi siihen hetkeksi, mutta kun oli kiire, piti mennä eteen päin.
Retoriikkaa se ei kuitenkaan ole, sillä vuosien saatossa ja omakohtaisen kokemuksen myötä olen kasvanut tuohon käsitykseen. Minulla on iso perhe, kaikki lapseni ovat vielä suhteellisen pieniä ja olen äitiyslomia lukuunottamatta käynyt töissä koko ajan. Arkista haastetta ja lähes hellittämättömän väsymyksen tämä tilanne on tuonut mukanaan.
Vaikka asia ei toki ole ristiriidaton, olen kuitenkin kokenut, että haluan ottaa vastaan meille syntyvät lapset. Jokainen lapsi on koskettanut voimakkaasti, synnyttänyt suuren, kaikista tosiasioista piittaamattoman kiitollisuuden ja onnen tunteen. Tunteen Jumalan aivan erityisen suuresta lahjasta.
Vaikka minulla nytkin on lähes sylivauva enkä voi sanoa suorastaan toivovani uutta raskautta, niin kokisin tekeväni itselleni pahaa jos puuttuisin tilanteeseen. Eikä tämä ole ulkoa opittua, vaan omassa sisimmässä koettua. En varmaankaan osaa asiaa kovin hyvin selittää.
Olemme myös eläneet hyvin raskaita aikoja yhden lapsemme sairastuttua hengenvaarallisesti. Se on vahvistanut käsitystäni lasten "lainassa olosta", heidän elämänsä itsenäisyydestä suhteessa omaamme ja siitä suuresta ja ainutlaatuisesta lahjasta, mitä he itse kukin meille ovat.
En osaa ottaa kantaa toisten tilanteisiin. Viittasin siihen edellisen kirjoitukseni viimeisessä kappaleessa. Jokainen ratkaiskoon tilanteensa oman omantuntonsa mukaan. Ja he, joille koko kysymys ei ole omantunnon kysymys, ratkaiskoon sen sitten siltä pohjalta.
Omalle kohdalleni ajattelen asian niin, että syntyvien lasten vastaanottaminen on "pääsääntö", luonnollinen tilanne. Mutta jos kokisin sen takia ylivoimaisia esteitä, kuten jos henkinen tai fyysinen terveys tai jopa henki olisi uhattuna, ei ehkäisyyn tai sterilisaatioon turvautuminen olisi vastoin vakaumustani. Tekisin sen ihan iloisesti.
Voisin myöskin käyttää e-pillereitä jonkin muun sairauden (vaikkapa aknen) hoitoon, enkä pitäisi raskautta ehkäisevää "sivuvaikutusta" tuon asian kannalta ongelmana.
Perustelen kantaani oikeastaan vaan omalla asiaan liittyvällä sisäisellä kokemuksellani. Teoriassa olen pohtinut asiaa paljonkin, mutta oikein tai väärin tekemisen tunteeseeni se ei ole vaikuttanut. Ja sille tunteelle haluan olla uskollinen.
Olen "kuunnellut sydämeni ääntä", kuten entinen missi :)
Ymmärrän toki nuo rajallisiin luonnonvaroihin ym. liittyvät näkökulmasi, nehän ovat faktaa. Samoin kuin se, että syntyvyys Suomessa olisi kipeästi saatava selkeään nousuun, jotta vältettäisiin väestön ikärakenteen vääristyminen ja sen aiheuttamat ongelmat lähivuosikymmeninä ;) Noistakaan näkökulmista kumpikaan ei kuitenkaan ole vaikuttanut omaan ratkaisuuni.
Senkin voi kyllä havaita, että perhekoot ovat jo jonkin aikaa olleet vl-liikkeessä selvästi pienenemään päin. Asia ei synnytä minussa intohimoja mihinkään suuntaan, havainto on jossain määrin mielenkiintoinen.
Huomaan, että katselemme tilannetta aika eri näkökulmasta.
Se, miksi keskustelimme ystäväni kanssa niin paljon, johtui heidän kokonaistilanteestaan ja siitä, että olimme aina jutelleet paljon, kaikista asioista. Kysymys ei tietenkään ollut siitä, että hän olisi houkutellut minulta "lupaa" ratkaisuunsa. Kyllä hän teki ratkaisunsa ihan itse.
Oleellista on ymmärtää, että tämä kysymys voi olla myös omantunnon kysymys. Eikä vastoin omaatuntoaan kannata toimia.
Ja jos joutuu tilanteeseen, että nousee seinä vastaan siten, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kyseenalaistaa tuo omantunnonasia, niin voi vaatia prosessoimista sekin.
Ehkä itse olen taipuvainen ajattelemaan kysymyksiä painotetusti oman sisimpäni kannalta, ei niinkään ulkoaohjautuvasti. Minun on vaikea kuvitella, että elämäni yllä ylipäätään heiluisi "seurakunnan lainvaatimukset ja pakkoruoska". Sellaisia sääntöjä en ota omikseni joihin en usko, eikä niistä ole minulle juurikaan ongelmaa.
Mutta toisaalta on olemassa myös omantunnon kysymyksiä, joiden ylitse omalla kohdallaan ei ole syytä kävellä. Niiden suhteen "luvilla" ei ole paljoa merkitystä, sillä täytyy myös kokea itse tekevänsä oikein.
Ymmärrän x-vl kipeät kokemuksesi ja niistä jääneet haavat. Ja uskon, että olet täysin aidosti kokenut tilanteen niin kuin kuvaat. Sinulla on syysi tunteisiisi. En tarkoita mitätöidä niitä, mutta haluan tuoda esille, että minulle tämä asia näyttäytyy kuitenkin aika eri valossa.
Toki tiesin sen jo ennakolta ja siksi en viitsinytkään kommentoida suoraan sinun viestejäsi tässä asiassa. Kiitos kuitenkin sanoistasi.
Minä tunnen monia superäitejä. Käytän sitä sanaa kuvaamaan sitä, että heille tuo asia ei ole tullut vl-uskomisen esteeksi, ei edes pieneksi risuksi tai männynkävyksi tielle. Heidän on helppo ajatella ehkäisy omantunnon vastaiseksi.
Sitten kun seinä tulee eteen ja on pakko mennä omantunnon yli, niin mitä sitten?
Esimerkkinä voisi toisaalta olla jehovien verensiirtokielto vaikka lapsen kuoleman uhkan edessä. Hekään eivät varmasti mielellään tee omaatuntoaan vastaan, koska kokevat tekevänsä siinä väärin Jumalan tahtoa vastaan.
Mitä mielessä tapahtuu tuolloin hänellä tai veeällä, joka joutuu antamaan periksi? Prosessia ajatus- ja periaatetasolla käydään pitkäänkin. Onko sen jälkeen helppo olla? Jos tuntee siltikin tehneensä Jumalan sanan vastaisesti? Eikö ole periaatteellisella tasolla paras ajatella tuota kieltoa toisin kuin pakon edessä mennä omantuntonsa yli?
En todellakaan katsele samalla tavalla kuin sinä. Ymmärrän kantasi sitä taustaa vasten, että sinulla ei ole kai vielä ylipääsemätön ristiriita sovittaa tuota omantunnonasiaa muuhun elämääsi ja itseesi. Voi olla ettei ikinä tulekaan. Se on sinun siunauksesi ja rikkautesi. Eikä sitä ole tarpeen rikkoakaan tai muuksi muuttaa. Sinä olet itsesi mitta, joka ei sovi kaikille muille, kuten olet huomannutkin.
Tuli mieleeni vielä yksi kommentti jostakin äidistä, joka lapsensaantijaksolla valitti ja valitti tuota asiaa. Sitten kun se aika loppui valitti taas. Ei ollut mikään hyvä tilanne. Mitä se kertoo? Siitä, että hän ei ollut sinut oman elämänsä kanssa. Varmaan tunsi, ettei ikinä saa tehdä mitä haluaa. Oikeastaan ei tiennyt edes sitä halusi, ei ollut oppinut tunnistamaan omia tarpeitaan ja toiveitaan. Eikä niitä muut osanneet täyttää, ei kai edes Jumala?
Minä perään kuulutan itsetuntemusta. Siksi en ymmärrä miksi ei voi olla oman elämänsä paras asiantuntija? Sitähän se tarkoittaa, kun pitää kysellä lääkäreiltä ja sairaahoitajilta, olenko riittävän sairas, väsynyt ja masentunut, jotta voisin ehkäistä ja jatkaa kuitenkin normaalia avioelämää tällaisena.
Juu, juuri tuota tarkoitan, en siis millään tapaa "luvan hakemista" vaan itsesuojelua oman elämän ja perheen vuoksi. Kiitos kun kommentoit, tuosta vaistoan jotain siitä todellisesta hädästä ja elämänpelosta mitä itse olen läheisissäni vaistonnut. En olisi itse kenellekään neuvomassa mitään varsinaista ehkäisymenetelmää, vaan haluaisin antaa lahjaksi vapauden tilanteessa, jossa orjuutta on tarjolla monesta suunnasta.
Nuo "piristyhän nyt" -puheet ovat lähes törkeintä mitä masentuneelle (siis sairaalle) ihmiselle voi sanoa... Korostan myös sitä, ettei masennus näy välttämättä ulospäin, vaan usein se on juuri kunnollisten ja tunnollisten sekä itseltään paljon vaativien, lahjakkaiden ihmisten elämän nurja puoli, johon entisestään vie tarve täyttää vaatimukset.
Oletko tietoinen että lapsettomuus, myöskin sekundäärinen, on yleistynyt ainakin Suomessa, ellei koko maailmassa.(Näinollen myös vl-piireissä) Lähipiirissäni on tapauksia, jossa lapsia ei tulekaan kuten luulisi, ja tämmöinen epämääräinen "huomiointi" ja "ihmettely" voi olla todella kipeää perheelle, joka kenties toivoisi jo uutta vauvaa...Minullekin, suurperheeen äidille, on joku lähes tuntematon alkanut kertoa keskenmenoistaan jne., aivan kuin pientä lapsilukumäärää tai keskimääräistä isompaa lasten ikäeroa tarvitsisi selitellä!
Enkä toki mene kenellekään "epämääräisesti huomioimaan ja ihmettelemään" lasten lukumäärää, ei tulisi mieleenikään.
Tiedän tapauksia, joissa joku pienemmän perheen omaava on todella pahoittanut mielensä ympäristön kommenteista. Eihän ulkopuolinen voi tietää, miten kipeitä asioista voi olla tilanteessa taustalla.
Ylipäätään, oli taustalla mitä vaan, niin eipä siitä asiasta kuulu sivullisten mennä möläyttelemään.
Koska muistan niin hyvin sen surullisen kuuluisan tiukan ajan, niin ajattelen, että tuollainen on jäänne niiltä vuosilta.
Silloin uskovaisen piti = oli pakko olla julki ja paljas - kuin avoin kirja. Jos tunnolle alkoi kertyä tulenarkaa tavaraa, niin se kyllä huomattiin. Tämän eliminoimiseksi ihmiset selittelivät omia asioitaan, jottei mitään epäluuloa kenessakään heräisi.
Minunkin miestäni nuhdeltiin siitä, ettei hän oikein ollut tarpeeksi avoimesti meidän tuoreesta avioliitostamme puhunut. Sillä minä olin jo tietyllä tavalla "merkitty" puheitteni ja kyselyjeni vuoksi. Pelättiin, että viekottelen vielä hänetkin ns. vääriin käsityksiin. Se oli ahdistavaa ja suhdettamme vaurioittavaa. Seurakunta tuli silloin reilusti m-kammariin asti!
Puhut tiukkuudesta menneessä aikamuodossa. Vanhoillisilla se on kyllä tätä päivää.
Mutta tähän sisältyy paljon sairaita piirteitä.
Joku vanhoillinen moukka oli suomentanut omatunnon yhteiseksi tunnoksi. Oma tunto on henkilökohtainen käsitys oikeasta ja väärästä.
Jumala tuomitsee ihmiset HÄNEN sanansa mukaisesti. Ne jotka omistavat uskolla Kristuksen vanhurskauden omakseen pelastuvat.
Ja ne jotka koittavat erilaisilla MUILLA konsteilla kelvata Jumalalle, he joutuvat kadotukseen.
Omatunto ja ihmisen teot ei ole pelastuksen perusta vaan Kristus.
Jokainen meistä on lihansa puolesta kokonaan lävitse syntinen. Pelastus riippuu vain siitä tunnustammeko sen, ja otamme asmon vastaan lahjana, vai yritämmekö omin käsin taikka jaloin onneen. Konstit eivät lopu, kun ihminen todistelee syyttömyyttään ja tekojensa oikeutusta.
Jos ihminen toimii mielestään useimmiten ellei aina oikein, niin silloin Raamattu on väärässä esittäessään eriävän mielipiteen. Tällaisia "uskovia" ei maastamme puutu.
Martti Luther:
Rippiin sisältyy kaksi kohtaa:
toinen, että tunnustetaan synti, ja toinen, että saadaan synneistäpäästö eli anteeksiantamus ripittäjältä aivan kuin itse Jumalalta eikä ensinkään epäillä, vaan vakaasti uskotaan, että synnit sen kautta ovat Jumalan edessä taivaassa anteeksiannetut...
Jumalalle meidän on tunnustettava ...
***itsemme syyllisiksi kaikkiin synteihin,*** niihinkin, joista emme ole tietoisia, niin kuin teemme Isä meidän -rukouksessa.
Ripittäjälle meidän sitävastoin on tunnustettava ainoastaan ne synnit, jotka tiedämme ja sydämessämme tunnemme. WA 30 I, 383-384.
Samoin on myös synninpäästö Jumalan omaa työtä.
Sillä minun tulee olla varma siitä, ettei siinä ole kysymys minun työstäni, vaan Jumalan työstä; tätä eivät ole näet ihmiset keksineet eivätkä ajatelleet. WA 46, 236. A. H.
Ihminen vanhurskautetaan Jumalan armosta Kristuksen tähden.
Vähintään kummallisia ovat kaikki tällaiset puheet. Jos Kristuksen oppi on avautunut, niin ei tällaisia lisääntymiseen liittyviä keskusteluja tarvitsisi käydä lainkaan.
On häpeällistä kuvitella omilla runsailla synnytyksillään, itseään ja lapsiaan kiduttamalla ansaitsevansa Jumalan armahduksen.
Lisääntymiskäsky on annettu ihmiskunnalle. Ja kuten tiedämme siinä on onnistuttu yli odotusten.
kiinnostaa se, mihin perustat havaintosi "perhekoot ovat jo jonkin aikaa olleet selvästi pienenemään päin." Minkä aikaa? _Selvästi_ pienenemään päin? -En ymmärrä. Eri kokoisia perheitähän on ollut aina ja tulee olemaan, laitanpa esimerkiksi oman lapsuuskotini: muutama lapsi isoilla ikäeroilla.
Siksi on vaikea käsittää muuten fiksun tekstisi viimeistä kappaletta.
Perustan sen ihan empiirisiin havaintoihin. Ja on asiasta puhettakin ollut, tällaista on havainnoinut joku muukin.
Sanotaan niin, että nyt kun olen itse pienten lasten äiti, perheet ympärilläni ovat lähes säännönmukaisesti pienempiä kuin lapsuudessani. En tiedä moniakaan perheitä, joissa olisi "ennustettavissa" esim. 15 lasta, joka oli lapsuudenpaikkakunnallani 70 - 80- luvuilla ihan yleistä. On nykyisin melko tavallista, että kolmevitosella pariskunnalla on 3 - 5 lasta.
Yksi syy siihen on esim. omalla kohdallani se (vaikka lapsiluku meillä tuon 3 -5 ylittääkin), että avioiduin aika monta vuotta vanhempana kuin äitini.
Havainnoimaani tilanteeseen on varmasti monia syitä (mikäli sellainen tilanne nyt siis yleisemmin edes vallitsee).
Onko joku huomannut saman, vai onko täällä meillä päin jokin alueellinen, esim. ilmansaasteisiin liityvä, hedelmällisyyttä alentava tekijä :-)
Olet varmasti ihan oikeassa.
Masennus nuorten naisten, myös vl:en keskuudessa on nykyisin yleisempää kuin vanhempiemme sukupolvessa. Tässä ajassa on kai jotain niin hektistä ja epävarmaa, että osa oireilee pahoinvointia ja uupumusta.
Naisilla siihen liittyy minun teoriani mukaan myös kulttuurissamme vallitseva, äärimmäisen kapea ja monella tapaa ristiriitainen naiskuva. Se tunkeutuu tehokkaasti jokaisen tajuntaan, halusipa sitä tai ei.
Länsimaisen naisen vapaus on hyvin näennäistä.
Omaan lähipiiriin sattuneen nuoren naisen masennusta on vanhemman polven usein vaikea ymmärtää, he tulkitsevat sellaiset oireet helposti tyhjänpäiväisiksi ja että niistä eroon pääseminen on vain tahdonlujuudesta kiinni.
Eivät ymmärrä, kun eivät ole itse kokeneet.
näkyy perheiden pieneneminen. Toki ne ovat "maailman" mittapuun mukaan isoja, mutta eivät todella suuria.
Meillä päin ei ole mielestäni mitään hedelmällisyyttä alentavia tekijöitä. Se ei käy syyksi. Ainakin hiiret tuntuvat sikiävän varsin runsaasti näinä aikoina. Lumijälkiä on piha täynnä. Tarkastelemalla syitä päädyin seuraaviin johtopäätöksiin (osa ihan omia kokemuksia).
- vl-ihmiset ovat niin kiireisiä, että eivät ennätä ajatella makuukammarin asioita ennen kuin he kaatuvat illalla lopen uupuneina sänkyyn ja nukahtavat
- nykyinen kylmä ilmasto suosii tuhtia pukeutumista, jonka johdosta viettelevä ja houkutteleva muoti ei ole vallitsevana. Yksinkertaisesti jo vaatetus estää alkuun pääsyn näissä jutuissa.
- nykyisin vl-perheen vanhemmat ovat niin tasa-arvoisia, että päätöksen teko on joskus hankalaa. Pelätään koko ajan, että alistunko tuon mielitekojen ja -halujen alle. Kykenemättömyys päätöksen tekoon (siis siinä, päästäänkö edes alkuun) estää parisuhteen suotuisan (lue lapsiluvun) kehityksen.
Siinä minun ajatuksia :)
Minulla on aivan toisenlainen näkemys. 15 vuotta Etelä-Suomessa asuessani, lukuisia ihmisiä tavanneena, eri keskusteluja käyden ja kuullen tiedän paljonkin perheitä (itseasiassa suurin osa perheistä joita tiedän/tunnen/olen vuosien saatossa tavannut säännöllisesti), joihin voi tulla " helposti" 10 jopa 15 jälkeläistä JOS niin siunataan.
Myöskin tiedän nopeasti laskien yli 10 pientä perhettä. Lopetan keskustelun osaltani tähän.
menettämässä tältäkin osin tehoaan?
Tuo esittämäni ilmansaasteoletus sai minutkin vilkaisemaan ympärilleni ja sen jälkeen tuijottamaan tulehen kauan. Ei ole mikään ainakaan meidän huushollissa hedelmällisyyttä alentanut.
Voisiko ilmansaaste tehdä valikoiden tuhoaan? Tuskin. Täytyy olla muut syyt.
Luulen, että johtopäätöksissäsi lähestyt asioiden ytimiä :)
mutta tuskin tuolla tavalla ajattelevia paljon löytyy
"On häpeällistä kuvitella omilla runsailla synnytyksillään, itseään ja lapsiaan kiduttamalla ansaitsevansa Jumalan armahduksen."
Se, että vl-piireissä otetaan lapset vastaan, on vain yksi osa oppia ja elämää, mutta ei sen opin mukaan pelkällä tekemisellä mitään JUMALAN EDESSÄ ansaita. IHMISIÄ voi ehkä huijata tekemisillä, muttei se ole sama asia kuin usko, jolla pelastuu. Itse ehkäisyasiaan en sen kummemmin ota kantaa, onko se oikein tai väärin.
Siis vaikka vl-piireissä näyttää olevan monenlaisia "kantoja" elämän valintoihin, niin ei siellä kyllä ole koskaan minun kuullen opetettu, että noudattamalla näitä ja näitä pelastut vaikka ilman uskoa. Usko on ollut aina se ratkaiseva ja sitä arvostan. Jotkut korvakoruohjeet taas ovat mielestäni aivan turhia ja saisi joku rohkea tehdä aloitteen niistä...
Joskus ennen, ehkä kaksi sukupolvea sitten, elämä oli varmasti muuten kovempaa ja karumpaa ja naisen oli helpompi löytää se oma roolinsa. Nykyään taas on niin monenlaisia paineita, kun ympäristöä katsoo. Naiset ovat yhdessä hujauksessa tasa-arvoisia ja yksilökeskeinen elämäntapa on korkeassa kurssissa. Luokkakaverit eivät perustakaan perhettä samaan malliin vaan elävät täysin toisenlaista elämää. Nuori suurperheen äiti, joka ei lähtenytkään tavoittelemaan menestyksekästä uraa kuten koulukaverit, on varmasti eri tavalla ympäristön paineiden ja ihmetyksen kohde kuin pari sukupolvea sitten. Ehkäpä "vanhukset" eivät näe kuinka paljon ristiriitaisempi tilanne nykynaisella voi olla eli henkisesti joutuu kovemmalle kuin ennen?
Ennen tilanne oli selkeämpi, kun vaihtoehtoja ei juurikaan ollut. Elämän polku oli selvä ja etukäteen viitoitettu. Nykyisin taas vaihtoehtoja on liiankin kanssa. Se synnyttää uusia ristiriitoja.
Elämän valintoja on pakko pohtia syvällisemminkin. Huolimatta näennäisen suvaitsevaisesta ilmapiiristä, perinteisiin ja nykytrendeistä poikkeaviin valintoihin kohdistuu suuri paine.
Ihminen voi siis olla hukassa itseltäänkin ja sitten vielä monien ulkoisten paineiden kohteena, ei ihme että ahdistaa. Nämä asiat liittyvät elämän perusrakenteisiin ja sisäiseen motivaatioon, ne ovat isoja juttuja.
Vanhemmat eivät välttämättä näe tätä puolta asiassa. He ajattelevat vain käytännön elämän helpotuksia, joista itse saattoivat pelkästään uneksia. Tuntuu, että onhan se kumma kun siellä on miniällä pyykkikoneet ja kuivausrummut ja jos vaikka mitkä leipäkoneet ja sähköhammasharjat ja vielä mieskin tekee kotitöitä minkä suinkin ehtii, niin ei vaan meinaa jaksaa. Mahtaa olla laiska tai erityisen heiveröistä tekoa!
Ma-ria kuvasi osuvasti naiseuden ristiriitaisia ideaaleja. On varmasti totta että nykyaika, jossa yhä todellisuudessa eletään miesten hallitsemassa kulttuurissa, nuoren naisen ja äidin tilanne ankarine ulkonäköpaineineen ja menestysvaatimuksineen on jokseenkin rankka. Eritoten vanhoillislestadiolaisuudessa on paljon ristikkäisiä vaatimuksia.
Mutta ei pidä ihannoida myöskään 60- ja 70-luvulla nuorina äiteinä eläneitä. Omaa äitiäni kohtasi monien vuosien masennus, sen olen vasta aikuisena diagnostisoinut, ammattiauttajan tietämyksen pohjalta. Muistan lapsuudestani vain pelon ja kauhun jota tunsin kun näin että äiti oli muuttunut omituisen etäiseksi ja hiljaiseksi, vetäytyväksi, synkäksi ja ilottomaksi. Hän oli aina yhä uudelleen raskaana, taloudellinen asemamme oli kovin huono, lapset sairastivat ja isäni kulki töissä kaukana, oli kaikki viikot poissa. Muistan että alitajunnastani pyrki arkitietoisuuteeni kauhistuttava pelkokuva, uhka siitä että äitimme jotenkin tuhoaa itsensä. Sitä ajatusta en uskaltanut päästää pinnalle, mutta se vaani mielessä, vaikak en silloin edes ollut koskaan kuullut itsemurhasta. En ollut ainakaan tietoisella tasolla perillä onko sellaista tapahtunut koskaan ja mistä sellaisessa ilmiössä on kyse. Lapsen mielessä kuitenkin oivalsin jotakin sillä elin hyvin lähellä äitiä ja yritin auttaa häntä kaikin tavoin.
Onkin todennäköistä, että naisten masennusta ei takavuosina tunnistettu eikä hoidettu. Siksi meillä voi nykyisin olla harhainen kuva entisaikojen vanhoillislestadiolaisten naisten elämän yksinkertaisuudesta ja idyllisyydestä.
Nyt on saatavilla asiantuntevaa apua ja myös naisten ja äitien masennusta on tutkittu runsaasti. Ollaan siis tässäkin asiassa edetty edes jonkin verran.
Korjaan, etten tarkoittanut kirjoituksessani vanhoillislestadiolaisten naisten masennusta, koska sellaista ei ole tutkittu, vaan yleisesti suomalaisten nuorten naisten masennusta. Sehän on lisääntynyt rajusti ja siitä on olemassa tuoretta tutkimustietoa.
Vl-naisetkin ovat suomalaisnaisia, eli meitäkin asia koskettaa.
Sinänsä en näe vanhoillislestadiolaisuudessa vallitsevan sen ristikkäisempiä naisiin kohdistuneita vaatimuksia kuin muuallakaan kulttuurissamme. Ja mitä tulee nimenomaan nuorten tyttöjen masennuksen ja siihen tutkimuksen mukaan johtaviin syihin, ovat vanhoillislestadiolaiset tytöt tässä suhteessa jopa paremmassa asemassa.
Jokainen vakava sairastuminen, masentuminenkin, on läheisten kannalta traaginen asia. Lapsuudenkokemukset voivat vaatia pitkää työstämistä. Kuitenkin tuntuu yksioikoiselta tulkita asia pelkästään vanhoillislestadiolaisuudesta johtuvaksi, ihmisillä kun on monelaisia ongelmia ja asiat ovat usein kietoutuneet sekavaksi vyyhdeksi, jonka lopullisiin syy-seuraus-suhteiden selvittelyyn ei kenenkään päättelykyky yllä.
On toki mahdollista, että ongelmien kasauduttua jo lähtökohtaisesti, esim. suuren perheen äidiksi päätyminen voi lopullisesti "katkaista aasin selän". Mutta sellaisen tilanteen voi aiheuttaa vaikka alkoholi-ongelma, perheväkivalta, hylätyksi tuleminen ja monet muut asiat, jotka taas johtuvat ties mistä. Mahdottomiksi muuttuneille tilanteille on harvoin vain yhtä selittäjää.
Meillä kaikilla on tietysti kipeisiin asioihimme itsellemme helppoja selityksiä, sellaisia, joilla hämmennystä aiheuttanut, meille selittämätön tilanne on saatu ikään kuin läpivalaistua. Kerralla selvitetyksi. Ja syy mieluiten mahdollisimman kauas itsemme ulkopuolelle. Ylipäätään selvä syy. Mutta sellaiset selitysmallit ovat usein pikemminkin merkkejä käsittelemättömistä tunteista ja siitä johtuvasta kapeutuneesta näkökulmasta kuin kyvystä/halusta asioiden objektiiviseen tarkasteluun. En lainkaan vähättele tunteita enkä niiden voimaa meissä, mutta on oleellista ymmärtää, että totuus asioista ei niiden valossa näyttäydy välttämättä kovin puolueettomana.
Itse puhun onnellisen vl-naisen suulla. Seuratessani työssäni päivittäin nuorten naisten pahoinvointia ja sen erilaisia ilmenemismuotoja, olen yhä kiitollisempi siitä, että omat tyttäreni kasvavat yhteisössä, jossa heillä ainakin on mahdollisuus turvalliseen naiseksi kasvamiseen, omassa tahdissaan.
Heidän naisenelämän haasteensa tulevat olemaan osin samoja kuin muidenkin ikäistensä, osin heillä tulee kenties olemaan erityishaasteita, mutta jotkin asiat tulevat myös todennäköisesti olemaan heidän kohdallaan lähtökohtaisesti keskimääräistä paremmin. Oman kokemukseni perusteella en povaa heille mitään erityisiä ongelmia johtuen vl-naisen osastaan.
Lopuksi, hyviä esimerkkejä käsittämättömän traagisten lapsuudenkokemusten kiihkottomasta ja ketään syyllistämättömästä käsittelystä olen itse löytänyt Kreetta Onkelin kirjasta Ilonen talo ja Tuulaliina Variksen kirjasta Maan päällä paikka yksi on. Molemmat käsittelevät äidin ja tyttären suhdetta tilanteessa, jossa äiti on elämänsä ongelmista johtuen menettänyt kykynsä vastata lapsensa emotionaalisiin tarpeisiin. Suosittelen!
Kiitos kiinnostavasta ja analyyttisesta kommentistasi. Kirjasuosituksiisi yhdyn mielelläni, olen samaa mmieltä ettäkannattaa lukea.
OLen muuten samaa mieltä, mutta miksi ei saisi "syyllistää" l. sanoa totuutta jos esim. perheessä on ollut alkoholismia tms. Kyllä vanhemmuus on siitä kärsinyt ja lapsella oikeus sanoa se, ilman että häntä syyllistetään vanhempien syyllistämisestä, kyllähän vastuu on vanhemmilla.
Minustä vanhempien vastuuseen pitää saada aida vedota, muuten ei voi eheytyä. Muutenhan lapsi joutuisi kantamaan vanhempien syyllisyyden.
Niinhän usein käy, tiedän sen valitettavasti omasta kokemuksesta. Olen itse insestin uhri, on ollut helpottavaa "syyllistää", siirtää vastuu sinne minne se kuuluu, ei pienelle tytölle vaan vanhemmille, jotka eivät onnistuneet varjelemaan minua. Tämä ei ole minun mielestäni syyllistämistä. Sen jälkeen voi ymmärtää paremmin vanhempiaan ja antaa anteeksi.
No ilmankos!!!!
Kristuksen oppi jolla ihminen tulee autuaaksi, ei sisällä mitään synnytysvelvoitetta taikka -pakkoa.
Usko vanhoillislestadiolaisuus.
Usko isäin perinnäissäädökset.
VASTAUS: Ei mitäännäistä taikka muista yhdistelmistä uskon kanssa! VAIN PALJAS USKO.
On siinä vanhoillislestoilla vielä pitkä tie uskonvanhursauden käsittämiseen!
että "äidin elämän ongelmat" voisivat johtua myös uskonnollisen yhteisön opetuksesta ja toiminnasta? Esimerkiksi siitä että äiti on jatkuvasti väsynyt toistuvien raskauksien, synnytysten ja yövalvomisten vuoksi.
Kun sinä sanot olevasi "onnellinen vl-nainen", oletatko että tyttäresi tulevat olemaan myös onnellisia vl-naisia "synnytyskoneina".
Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Kaikki rehellinen elämä lähtee tosiasioiden myöntämisestä. Joskus ne ovat kipeitä ja niistä syyllistyy, tämä on tuttua meille jokaiselle.
Myöskin, jotta omiin traumoihinsa saisi jotain selvyyttä, on luonnollista pohtia syitä tapahtuneeseen. Syyt johtavat äkkiä myös syyllisiin. On selvää, että jos äiti sairastaa alkoholismia, se synnyttää tilanteen jossa lapset ovat suuressa vaarassa jäädä heitteille. Tavallaan siis äiti on syyllinen tähän tilanteeseen koska ei hallitse elämäänsä niin että kykenisi suoriutumaan vanhemman vastuustaan.
Tämä on tosiasioiden myöntämistä. Tarkoitin syyllistämisellä jotain sellaista tuomiohenkeä, että asia on loppuun käsitelty kun syyllinen on läydetty, demonisoitu ja lukittu lopullisesti jalkapuuhun. Että sen jälkeen kaikki omat ongelmat voi selittää tuon syyllisen pahuudella ja tuhovoimalla.
En usko, että kukaan kuitenkaan tuhoaa tietoisesti toisen elämää vaan kysymys on aina hallinnan menettämisestä, suurista ongelmista, ahdistuksesta, sairaudesta. Ja niihin taas on omat syynsä, joista kaikkia emme koskaan tule tietämään.
Siksi ei ole tarpeen juuttua kenenkään syyllisyyteen vaikka sen tosiasiana tietyille tapahtumaketjuille joutuisikin myöntämään ja on paikallaan myöntää.
Tässäkin on tietysti eroja ihan näissä mainituissa esimerkkitapauksissakin. Alkoholismillaan tai perheväkivallalla läheistensä elämän tuhonneella ihmisellä tuskin on kovin yleviä käsityksiä itsestään. Hän tuntee syyllisyytensä luultavasti liiankin kipeästi ilman erityistä syyllistämistäkin.
Sen sijaan esim. epäterveellä uskonnollisuudella ympäristöään terrorisoinut voi olla käsityksessä, että hän on pelkästään toiminut toisten parhaaksi, silkkaa lähimmäisenrakkauttaan. En käsitä pedofiliaa ja se synnyttää minussa pienten lasten äitinä voimakkaita tunteita, mutta voisin kuvitella että pedofiilikin voi ylläpitää kuvaa itsestään jonkinlaisena "rakkauden lähettiläänä".
Molemmissa viimeksi mainituissa on se erityislaatuinen ongelma, että vaatii uhrilta paljon tiedostamista, ettei syyllistä itseään. Uhrit, jotka yleensä ovat lapsia tai varttuvia nuoria, eivät ole riittävän kypsiä tähän.
Siksikin on tärkeätä päästä tilanteen työstämisessä siihen pisteeseen, että ymmärtää olleensa jokseenkin sattumanvarainen uhri. Tulleensa vakavasti vahingoitetuksi ilman mitään omaa osuuttaan tai syytään, toisen ihmisen ahdistuksen, vastuuttomuuden ja inhimillisen empatian puutteen takia. Vasta tästä voi eheytyminen alkaa. Mutta sekään ei tarkoita toisen syyllisyyteen juuttumista ja kaiken selittämistä sillä. Tai mihin tahansa syyllistyneen ihmisen totaalista demonisoimista.
Me kaikki tarvitsemme kanssaihmisiltämme paljon anteeksiantoa ja armahdusta. Eikä tämä tarkoita sitä, ettemme olisi täydessä vastuussa tekemisistämme, siitä, miten läheisiämme kohtelemme.
On tärkeätä myöntää pahuus itsessään, nähdä se tarvittaessa toisessakin, mutta kääntää kuitenkin siitä katseensa eteen päin, mahdollisuuksiin ja rakentaviin vaihtoehtoihin.
Tämä on varmasti sekavaa selitystä, jos mikä. Toivon, että edes jotain ymmärsit!
terrorisoida yksilöä "epäterveellä uskonnollisuudella"?
Tuli mieleen kun Marian kirjoitusta luin jossa hän toteaa olevansa onnellinen sekä onnellinen siitä, että saa kasvattaa tyttärensä vl-yshteisössä.
En hetkeäkään epäile etteikö Maria kokisi olevansa oikeasti onnellinen.
Mutta vl-yhteisössä ihminen ei voi olla koskaan vapaasti ja rehehellisesti onnellinen jos haluaa ajatella itsenäisesti. Koko ajan pitää kyräillä ja miettiä sanomisiaan, ettei vain pahenna ketään toista vl-uskovaista (asioista mitkä eivät uskoon kuulu oikeasti).
Pitää pälyillä salakähmäisesti ympäirille ettei vain kukaan näe jos ostan tätä. Ihminen ei voi koskaan elää vapaasti, kun yhteisön tapa vaatii tiettyjä asioita, ei voi olla tekemisissään rehellinen, vaan jatkuvasti saa kokea syyllisyyttä jostain. Onko se todellista onnellisuutta jos ei saa olla vapaa?
Miten mahtavat lapset ajatella, jos hekin pienestä pitäen joutuvat salailemaan asiaoita ettei vain kukaan pahennu? Lapset elävävät tavallaan epärehellisyydessä itselleen heti pienestä pitäen. Vaikka siellä kotona sallittaisiin videot, niin silti pitää varoa ettei vain naapurintäti nää, kun on todellinen tiukkis. Lapsi tavallaan salaa oppii tekemään asioita, ja erehtyy pian luulemaan sitä oikeaksi tavaksi. Kaikkea voi tehdä kun sen tekee vain salaa.
Eikä sitä voi tyttäriltään edes odottaa, että he ovat yhtä vahvoja kuin äiti, ihmiset ovat yksilöitä siinä kuka jaksaa olla suurperheenäiti ja kuka ei. Varmaan kannattaisi tyttärille opettaa, jos omat voimat ei riitä niin ehkäisyssä ei ole mitään väärää. Se opetushan on vain lasten parhaaksi, ja tulevien lastenlasten.
Maria voisi fiksuna ihmisenä selvittää todellisuuden tässä ehkäisyasiassa omien lastensa parhaaksi ja muiden äitien. Onko lastensaannin rajoittaminen ollut aina vl-yhteisössä kielletty, vai onko se totaalisesti kaikilta osin kielletty vasta 60-70 luvulla? Ehkäpä vanhemmat ihmiset eivät ymmärrä juuri siksi nykyäitien hatää, kun he ovat vielä saanneet rajoittaa lasten saantia, he eivät ymmärrä nykyistä pakkokäytäntöä?
Väsymys voi tuottaa ongelmia ja pienten lasten hoito voi aiheuttaa väsymystä. Se lienee selvää.
Mutta väsymystä ja masennusta voivat aiheuttaa muutkin tekijät, esim. epävarmuus parisuhteessa. Suomessa joka toinen avioliitto päättyy eroon ja useimmiten syy on tilastojen mukaan uskottomuus, toiseksi useimmin alkoholiongelmat. Nämä molemmat ovat harvinaisia vl-liikkeessä.
Kanssasiskostasi (mikäli nyt nimimerkkisi viittaa todelliseen sukupuoleesi) käyttämäsi halventava nimitys "synnytyskone" kertoo Sinusta ja maailmankuvastasi aika paljon. Sen voinee jättää omaan arvoonsa.
Mutta minulla ei ole mitään syytä epäillä tyttärieni mahdollisuuksia tulla yhtä onnellisiksi naisiksi kuin minä tai monet muut vl-naiset. Uskon turvallisesti tulevaisuuteen luotaavien parisuhteiden ja vaimojaan kunnioittavasti kohtelevien, ihanien vl-miesten olevan suurin yksittäinen tekijä vallitsevaan positiiviseen tilanteeseen. Tällaisten miesten sitoutuneen rakkauden kohteena moni nainen kukoistaa arjen haasteista huolimatta.
Toki on paljon hyviä, kunnon miehiä muuallakin, mutta kokemukseni mukaan vl-miehet ovat sitä lähes poikkeuksetta :)
Aina jotkut tekevät äärimmäisiä tulkintoja ja se voi johtaa kuvaamasi kaltaisiin negatiivisiin ilmiöihin. Asiasta on syytä keskustella. Mutta usein tällaisissa kysymyksissä on taustalla ihan positiivinen lähtökohta, joka kuitenkin kääntyy kireälle vedettynä itseään vastaan. Rajat tervehenkisen elämän ja kaavamisen tapaorjuuden välillä ovat joskus veteen piirrettyjä.
Mutta sellaista näkemystä, että "mitä tahansa voi tehdä kun tekee salaa" ei kyllä allekirjoita kukaan vl. Se on vääristelyä.
Minusta kireätkin tulkinnat ovat vl-liikkeessä marginaalisia, suurin osa ajattelee asioista maltillisesti ja tervejärkisesti.
Itse koen olevani suhteellisen vapaa ja rehellinen vl-liikkeessä.
Ja toisaalta, jonkinlaiset näkemysten törmäämiset kuuluvat aina ihmisyhteisöjen elämään. Työpaikallakin, vaikka olen ollut jo useammassa, on aina meneillään jotain sählinkiä ja sämpläystä. En osaa sellaista niin kummoisena pitää.
Tärkeintä on, että erilaiset äänet saadaan kuuluville jotta balanssi säilyy. Itse olen huolissani jos jokin äärilaita alkaa kuulua kokonaisuudessa korostuneesti.
Ja vaikka em. ongelmat liittyvät yhteisöllisyyteen niin siinä on myös vl:n voima. Olen kokenut vl-yhteisön aina lämpöiseksi, turvalliseksi ja luotettavaksi. Tiukat ja rakkaudettomat kommentit (joita valitettavasti myös toisinaan kuulee) poikkeavat selkeästi tästä perustilanteesta.
Näkemykseni ehkäisyasiasta tulee ilmi kirjoituksestani otsikolla "seurasin läheltä".
Mitään "pakkokäytäntöä" ei käsitykseni mukaan nykyisinkään vallitse. Taas "todellisuuden selvittäminen" on suhteellinen käsite. Minun todellisuuteni on oma käsitykseni asiasta, jota siis em. kirjoituksessa käsittelin. Luulen, että todellisuus on monenkirjava ja käytännössä usein kaukana tällaisista kärjistyksistä.
Sitä on vaikea ennakoida mitä haasteita elämä itse kunkin selvitettäväksi antaa ja missä jollekin tulee jaksamisen rajat vastaan. Toivon tietysti lapsilleni parasta enkä katso sen asian olevan mitenkään ristiriidassa vl-uskon kanssa.
Kyllä ymmärsin, sinullahan on harvinaisen selkeä tyyli ilmaista itseäsi.
Ihan totta en tietenkään tarkoita, että kenenkään loputtomasti kannattaa jäädä uhrin-rooliin, käyttämään traumaattisia lapsuuskokemuksiaan tekosyynä, ettei tarvitsisi ottaa vastuuta elämästään. Mutta on tärkeää saada siirtää vastuu sinne minne se kuuluu vaikeista lapsuuskokemuksista, lapsihan ei niihin ole syyllinen.
Hyvin harva vanhempihan tahallaan lapselleen pahaa tekee, silloin voi ymmärtää vanhempiaan ja antaa anteeksi aikanaan.
Ellei ihan erinomaisesti.
Feikkejä ovat sitten olleet ne vl-äidit jotka hieman päinvastaista ovat tälle palstalle kirjoitelleet. Ja vielä siitä keksitystä syystä, että omassa yhteisössä ei muka voi puhua avoimesti.
Hyvä että teillä on hyvin!
Liikkeenne tekemillä uhreilla ja heidän perheillään ei vain valitettavasti kaikki ole hyvin. Mutta sekään ei tietenkään ole totta.
Otetaanpa huumorilla nämä autuuden asiat, niin lapsenteot kuin musiikitkin. Eikös?
Ajattelin lukiessani kirjoituksiasi, että sinä ymmärrät toisella tavalla liian tiukan suhtaumisen klassiseen musikkiin. Perustelitkin sitä jossakin tekstissäsi.
Minusta tuo henki tai asenne vl-seurakunnassa värittää myös tätä avioelämäkysymystä. En puhu entisistä ajoista, jotka olivat jotain käsittämättömän julmaa. Mutta samaan törmää vieläkin, vaikka ei tietenkään niin julkisesti ja karskisti.
Jo se että tuota sinun sanomaasi perusasennetta pidetään itsestäänselvyytenä ns. oikeiden uskovaisten parissa, kertoo siitä, ettei poikkeustapauksia edes huomioida. Tuskin niistä edes halutaan tietää. Niitä ei ole, koska niistä ei puhuta. Ne lakaistaan sinne ison maton alle. Siellä taitaa olla paljon tavaraa? Taitaa olla melkoinen musta aukko sen alla?
Ymmärrät paremmin esim. minua, jos siirrät omat tunteesi ja ajatuksesi sieltä musiikkipuolelta tälle puolelle, tähän asiaan. Päästään puhumaan samalla tasolla.
Minulle itselle ei musiikki ole mikään vaikea asia - sama vaikka en ikinä kuulisi muuta kuin virsiä ja Siionin Lauluja.
Mutta tuo toinen on paljon kipeämpi. Se tulee niin lähelle omaa itseä ja oman elämän määräämistä, sekä fyysisellä että henkisellä puolella, että en voisi luovuttaa sitä edes uskon nimissä kenellekään muulle. Missä minun omat rajani kulkevat, jos joku toinen päättää puolestani ja minä kannan sitten siitä seuraukset ja vastuun?
Jos olisi työnteko tai opiskelu otettu yhtä "positiivisesti" ja ehkä pakonomaisesti, niin moni huomaisi, miten se raskauttaisi uskovaisia. "Kuka ei työtä tee, ei syökään!"
Miksi sitten eläkkeet tai "laiskottelu" vaikka masennuksen takia? Ei sekään leipää huononna eikä nälässä tarvitse olla! Perustarpeet tyydyttyvät silti.
Mutta jos et jaksa lisääntyä, sinulta kielletään kaikki läheisyys ja normaali avioliiton tuoma parantava vaikutus. Näinhän täällä jotkut veellät opettavat. Ja monet muutkin sanovat, että pitää mennä kestokyvyn rajoille tai vähän sen yli, että voi antaa itselleen luvan löysätä suitsia ja levätä hieman tai sitten kysellä muilta lupaa.
En haasta riitaa, minä olen tuon asian kanssa jotenkin sinut, enkä saisi enää lapsiakaan, vaikka olisin vl. Jos joku tyttäristäni tai miniöistäni olisi vl, tukisin häntä hänen vakaumuksessaan. Jos hän kokisi tuon tien oikeaksi, niin mitä siihen on sanomista.
Oikeastaan tajuan tunteesi ilman tuota musiikkirinnastustakin. Ehkäisemättömyys on merkinnyt Sinulle melkoista väkivaltaa itseäsi kohtaan.
Tiedän, että joillekin naisille äidiksi tuleminen ylipäätään on ollut kriisi, saati sitten se, että lapsia on syntynyt lyhyin välein. Jos on kokenut vaikka oman äitinsä tilanteen jotenkin ahdistava, tai jos äiti on kokenut niin oman tilanteensa, on voinut tulla yllättävän raju vastareaktio ja kriisi oman äitiyden myötä, identiteettikriisikin. Tällaisesta on ystäväpiirissäni puhuttu paljonkin.
Kuvaamasi tunteet ovat totinen tosi monille muillekin kuin Sinulle.
Kuten sanoin, minulle äidiksi tuleminen on ollut kohtuullisen helppoa, olisin varmasti halunnut suuren perheen vaikka en vl olisikaan. Ja on tuntunut luonnolliselta ja hyvältä tämä oma tilanne, vaikkakin usein voimille käyvältä. Minulle tämä sopii.
Tuntisin tekeväni itselleni pahaa, jos puuttuisin asioiden kulkuun. Mutta kantani tähän asiaan ei kuitenkaan ole kovin selkeä, en tiedä, missä määrin tämä kysymys liittyy uskoon ja missä määrin tapakulttuuriin. Niin, en tosiaan tiedä. Siksi olenkin useimmiten ollut hiljaa näiden aiheiden ollessa keskustelun alla. Olen pohdiskellut asiaa kuulemani valossa, mutta mitään erityistä valkeutta en ole saavuttanut.
Ainoastaan sen selvyyden, miten itse toimin. Jos tilanne saattaisi minut ahdinkoon ja esim. sellaisiin tunteisiin, joita Sinä kuvaat, niin kokisin varmasti asian melko toisin.
En menisi sanomaan kenellekään, että näin Sinun on tehtävä. Tarkoitan tällä sitä, mihin viittasin ensimmäisessäkin viestissäni "seurasin läheltä". Jättäisin asian enempiä kyselemättä avioparin itsensä ratkaistavaksi. Mitään ansiota emme lastenkaan synnyttämisestä itsellemme saa, emme pienen pientäkään.
Enkä vähättele naisten henkisiä asiaan liittyviä paineita. Ne ovat vakavasti otettava juttu ja vain asianosainen itse voi tietää, mistä on juuri hänen kohdallaan kysymys. Ahdistus on yhtä paha asia kuin jalan katkeaminen. Jos se johtaa masennukseen, puhutaan jo vakavasta sairaudesta.
(Yleensä puhutaan vain naisista. Mutta kyllä miehillekin voi perheen "hallitsematon" kasvaminen olla kriisin paikka.)
Eli älä käsitä väärin. En ruoski Sinua enkä muitakaan, mutta MINÄ olen kokenut kuitenkin suuren perheen äitinä olemisen kaikesta väsymyksestä huolimatta hyvin antoisana ja elämää rikastuttavana asiana.
Jos hyväksymme sen, että äitiys voi synnyttää vl- naiselle ristiriitaisia ja ahdistavia tunteita, täytyy meidän hyväksyä sekin, että vl-äiti monen lapsensa keskellä voi myös tuntea itsensä hävyttömän onnelliseksi ja olla tilanteeseensa tyytyväinen.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa kokea.
Sanoit, ettet ruoski minua. Tuosta voisi päätellä, että omistat ruoskan, jota et kuitenkaan armeliaisuutasi käytä?
Minä luet tekstejä todella suurennuslasin läpi ja näen kammoksuvaani vl-asennetta melkein missä vain. Tai sitä että vl on jotain, jolla on oikeus sanoa tai arvioida. Jos toisella on ruoska ja toisella ei, niin ollaanko tasaväkisiä?
Vl-ruoska on se tuomio, joka kuuluu silloin, kun ei ole suostunut vl-oppeihin ja käytäntöihin eli ei ole ollut kuuliainen.
Sinä et sitä käytä. Voisitko luopua siitä kokonaan ja heittää sen tuleen? Vai tarvitsetko sitä joskus?
Jos minä sanon sinulle, etten ruoski sinua, niin mitä sillä tarkoittaisin. Tuntuisi oudolta minun kirjoittamana. Ei ole aihetta sanoa niin, koska minulla ei ole sitä.
Anteeksi rouvat että sekaannun keskusteluihinne.
Nainen on elänyt tuhansien vuosien historian läpi. Selviytymään on joutunut monenlaisten yhteisöjen ja profeettojen säädösten jälkeen. (on venytetty kaulaa, kutistettu jalkoja, vieläkin alapää ommellaan kiinni joissakin kulttuureissa).
Naisella on elämän ylläpitäjän rooli. Tuo on ikiaikainen selkäytimeen painettu ajatus.Olen pohtinut kumpaa ääntä tuo selkäytimeen istutettu ääni edustaa, jumalanko vai sielunvihollisen.
Tuo ääni ohjaa naista selviytymään lapsineen kaikenlaisissa olosuhteissa. Nainen onkin oppinut ihailtavasti selviytymään tuon selkäydin äänen ohjaamana.
Vanhoillislestadiolaisessa uskonyhteisössä nainen joutuu ankaraan ristiriitaan elämän kriisitilanteessa tuon sisimmästään tulevan äänen kanssa.
Vl-yhteisön virallinen kanta on ehkäisemättömyys kaikilla tavoilla. (Ei varmoja päiviä, ei mitään, sanotaan Jumala huolehtii). Olen monen monta kertaa kuullut saarnapöntöstä näin saarnattavan.
Masennus pohjimmiltaan on vastareaktio tuon oman sisimmän äänen kuulematta jättämisestä. Esim. kun lapsia on kertynyt kestokyvyn rajoille, tuo selkäytimestä nouseva elämän ääni rupeaa puollustamaan äitiä ja lapsia. Äiti kokee uuden raskauden ja ehkä ravinnon saannin olevan uhattuna ja pyrkii toimillaan varmistaan oman ja lastensa selviytymisen.
Jos ja kun vastassa on uskonyhteisön opettama ajatusmalli joka kieltää syntyvyyden rajoittamisen, seuraa masennus ja mielenterveysongelmat, kun ikiaikainen elämän ääni ja myöhemmin aivoihin opetettu ajatusmalli kohtaavat. Nainen voi hakea ratkaisun eroamalla yhteisöstä. Tai pysymällä yhteisössä mutta kieltäytyy noudattamasta yhteisön sääntöä ja totteelee sisimmästään nousevaa elämän taistelun ääntä.
Raamattuakin tuntevana ja lisääntymiskehotukset ymmärtävänä en omassa ajattelussani kumminkaan voi päätyä siihen, että tuo naisen omaa ja lasten selviytymistä eteenpäin vievä ääni olisi sielunvihollisen ääni vaan se on Jumalan, elämän luojan naiseuteen asettama ääni joka hakee ratkaisuja eteenpäin selviytymisen varmistamiseksi silloin kun elämän jatkuvuus on uhattuna.
Kiitos viestistä. Se on mielestäni - siis minun näkökulmastani - sekä avara että rajoittunut. Avaraa on se että suostut puhumaan ns. virallista dogmaa vastaan rivien välissä (elämän ääni kohtaa lain äänen, siis sen virallisen kannan). Ahdasta on se miten puhut naisesta. Olet mies, ja saat tietenkin muodostaa toisesta sukupuolesta sen kannan kun haluat. Puhut naisesta kuitenkin biologisena olentona, mikä on rajallinen näkökulma. Eikö mies ole elämän säilyttäjä. Vai onko mies se ikuinen levoton soturi, joka kulkee ja etsii elämänsä tarkoitusta siellä ja täällä ja palaa aina kotiin, joko äidin tai sitten vaimonsa huomaan. Huomaatko, että tässä lähestytään myyttiä (ajattele vaikka Odysseusta tai Lemminkäistä). Nykyään sukupuolesta puhutaan paljon myös sosiaalisena rakennelmana. On myös kulttuurin ja siten yhteisön tuotetta se, millaisena naiseus tai mieheys nähdään. Vl-kulttuurissa - ja nyt painotan sanaa kulttuuri - naiseus on yhtä lailla sosiaalinen ilmiö. Pahoinvointia esiintyy, kun käsitys itsestä ja kulttuurin oletukset eivät syystä tai toisesta kohtaa. Monet selittävät ristiriidat "uskon kautta" tai vain kokevat evankeliumin itselleen niin tärkeänä, että jaksavat hakomajan nämäkin piirteet. Sitten on niitä, jotka luopuvat uskosta tai jäävät kiusalliseen, tuskalliseen kaksoiselämään.
Vl-kulttuurissa on joitain hieman sovinistisia piirteitä. Oletko koskaan ollut tilanteessa jossa on nuoria koulutettuja naisia, ehkä äitejä, ja vanhan kansan saarnaajia. Jälkimmäiset kertovat naisten pään yli "emäntävitsejä" ja naureskelevat toisilleen. Edelliset olisivat odottaneet kunnollista keskustelua. Tämän voi ymmärtää hyväntahtoisestikin, mutta kyllä se on mielestäni melkoista moukkamaisuutta myös. No, ei tästä sen enempää.
Olen itse naimisissa ja mielestäni kohtalaisen naisellinen nainen, en siis mikään telaketjufeministi. Mutta olen ollut suunnattoman tarkka siitä, etten avioliitossani salli mitään, mikä viittaakaan "ylistämällä alistamiseen".
Vl-kulttuurissa ja etenkin tässä ehkäisyasiassa on poweria sekä naissukupuolen sortoon että todelliseen tasa-arvoon: jälkimmäisessä lapset nähdään perheen yhteisenä työnä, joiden kasvattamiseen molemmilla on rakkaudellinen velvollisuus ja oikeus. Vaikka oma elämäntilanteemme joskus ainakin ulospäin viestii jotain muuta, luulen, että olemme kaikin mahdollisin keinoin pyrkineet kohti jälkimmäistä mallia. Muuten kaiketi olisin jossain letkuissa jo, tällä henkilöhistorialla (ei tästä sen enempää, kipeä asia, en ole vielä valmis puhumaan edes nimettömänä, mutta joskus, ja jossain muodossa).
Jos äidistä alkaa tuntumaan ettei jaksa, niin kyllä se on Jumalan ääni joka sitä lastensaantia kehoittaa rajoittamaan.
Äidin ja lapsen välinen suhde on hyvin läheinen, sellaista rakkautta mitä mies ei kovin helposti edes voi ymmärtää vaikka omia lapsiaan rakastaakin.
Äiti haluaa kaikella tavalla suojella ja hoitaa lapsiaan. Jos äidille tulee tunne ettei pystykkään antamaan lapsille sitä hoivaa ja rakkautta mitä hän haluaisi antaa ja mitä lapset tarvitsevat, niin äiti hyvin pian alkaa syyllistämään itseään siitä ettei pysty.
Hän alkaa tuntemaan huonommuutta ja epäonnistumista äitinä ja se raastaa sisältä, tilanne menee aina vain huonommaksi. Jos äidille tulee tällainen tilanne, niin Jumala yrittää äitiä suojella ja saada äänensä kuulumaan, että äidin on toimittava lastensa ja itsensä parhaaksi.
Mies on perheenpää, eli perheensä suojelija. Hänen tehtäväkseen jää huolehtiminen siitä, että hänen perheensä voi hyvin. Kun mies huolehtii perheestään arvokkuudella ja vaalii äidin hyvin vointia, niin hän sillä varmistaa että äiti jaksaa huolehtia hyvin heidän jälkikasvustaan. Kuitenkin äidiltä lapset vaativat enemmän kuin isältä voimia. Äiti tekee raskauden- ja synnytystyön, mutta isälle jää se työ huolehtia perheestään.
Kun mies huolehtii perheestään hyvin, niin hän saa oskaseen myös rakkautta ja kunnioitusta perheenpäänä, että hän selvityy niinkin vaativasta tehvästä kuin perheen hyvinvoinnin huollehtimisesta, se ei aina ole se helpoin tehtävä.
Kyllä Sinullakin siellä joku raippa tai keppi on, jonka huitaisun tuntee nahoissaan ennen kuin sanan ehtii loppuun sanoa, ellei ole osannut sitä juuri oikein asetella! En tiedä, omistatko sitä vai et, eikä se tieto tunnu edes niin oleelliselta kun selkänahkaa kuitenkin jo kirvelee.
Tiedän, että Sinulla on kipupisteesi, mutta nyt kyllä saivartelet jo aika kohtuuttomasti. Sitä paitsi, jos olet lukenut kirjoituksiani joskus tätä ennenkin, ajatteletko siitä huolimatta, että tarkastelen asioita siltä kannalta pääsisinkö "ruoskimaan" kanssaihmisiäni?
Vaikka Sinulla siis on kipupisteesi, onko syytä rakentaa keskustelusta jokin miinakenttä, jossa saa pelätä jokaisen sanansa puolesta, milloin jysähtää? Eikö se ole vähän kohtuutonta? Ainakin se aiheuttaa tilanteen, että voi tuntua helpommalta jättää kokonaan kommentoimatta, kuin alkaa pitkällisesti selittelemään jokaista sanavalintaansa.
Vai miten luulet meidän toisten keskustelijoiden pystyvän varautumaan siihen, että Sinä luet tekstejä "todella suurennuslasin läpi ja näet kammoksumaasi vl-asennetta melkein missä vain"? Tässä tapauksessa se esimerkiksi tuntuu minusta aika mielivaltaiselta. Annat sanoilleni sellaisia merkityksiä mitä en itse lainkaan ole tarkoittanut.
Kenties huomaamattasi tulet rajoittaneeksi tuollaisella asenteellasi keskustelun vapautta ja rehellisyyttä. Mitä hyötyä siitä on Sinulle? Ja mitä järkeä koko keskustelussa sen jälkeen enää on?
Ei pahennuta keskusteluun sekaantumisesta. Itse asiahan koskee myös teitä herroja mitä suurimmassa määrin :)
Minusta osut yksinkertaisesti ja viisaasti asian yhteen merkittävään puoleen.
Samalla tavalla, kuin minäkin koen luonnolliseksi sen, että rakkaussuhteesta syntyy lapsia, niin myös sen, että vaistojen soittaessa hälytyskelloa, siihen on reagoitava. Ellei reagoi, vanhingoittaa tilannetta ja itseään, sisällään asuvaa luonnon viisautta, elämän ääntä.
Minä en kokenut näkemystäsi ylistämällä alistamiseksi. Toithan esiin vain asian yhden puolen. Etkä päätynyt alistaviin johtopäätöksiin, vaan päinvastoin.
"Virallisesta kannasta" vielä sen verran, että ei kai se ihan noin ehdoton ole? Viimeisessäkin Päivämiehen (kauhistuttavassa) linjausnumerossa julkaistiin teksti, jossa selvästi suhtauduttiin myönteisesti syntyvyyden säännöstelyyn "sairauden tai ylittämättömän esteen" ollessa kysymyksessä.
Eikö nyt se, että elämä menee täysin pipariksi, ole hyvinkin ylittämätön este?
Sitä paitsi, johtuen Päivämiehen linjausten luonteesta, luulen, että suurin osa soveltaa tervettä järkeä erinäisiin kysymyksiin jo huomattavasti noita linjauksia vapaammin. Ja asiantuntijatkin (esim. P.K) puhuvat aiheesta livenä aika paljon avoimemmin kuin saatiin lukea, olen omin korvin kuullut. Luulen, että editointimasiina Päivämiehen toimituksessa oli leikannut K:n tekstistä terävimmän kärjen pois :)
Minä olen varmastikin ollut kuvaamasi kaltaisessa tilanteessa. Mutta en pelkästään vl-liikkeen piirissä, vaan myös työpaikalla, opiskeluympyröissä, kodinkonekaupassa, suvun ei-vl ikämiesten kanssa jne. Olen törmännyt etenkin nuoren naisen enemmän tai vähemmän peiteltyyn vähättelyyn monissa eri yhteyksissä ja tilanteissa.
Sehän on tunnettu tosiasia, että kulttuurissamme ylipäätään on sovinistisia piirteitä. Veikkaampa, että harvassa ovat ne vaikka ennen vuotta 1945 syntyneet miehet ja naiset, joiden ajatusmaailmaa lainkaan ei värittäisi em. asennoituminen.
Sen sijaan nuoremman polven (1960 -) sekä miehet että naiset pitävät pyrkimystä tasa-arvoon yleensä itsestään selvyytenä. Niin vl-liikkeessä kuin muuallakin.
Olen tällä viikolla (!) ollut luennolla, jossa puhuttiin noista ihmisen lähellä olevista miinakentistä.
Minä olen muuten itse erityisen taitava kulkemaan noilla kentillä. Kiitos itsekkään, taiteellisen äitini. Mutta minulle on itseni ympärille kehittynyt kenttä, jota vl-läheiset eivät osaa tarpeeksi varovasti kulkea, saati vieraammat. Tuo alue on vl-alue minussa, tietoineen ja kokemuksineen. Siitä tuokin äskeinen kanssasi oli todiste.
Tiedän sen, mutta silti varomattomuuttani räjäyttelen itse näköjään miinojani. Sinähän ei sitä tehnyt. Enkä minä todellakaan tarkoittanut, että nyt maria saa keppiä tai mutaa silmilleen ja sirpaleita ihoonsa. Ei kai vain sielläkin räjähtänyt? Eli minä sanoillani tein jotain?
Minä en pyrkinyt muuhun kuin siihen, että yhdellä sanalla olisit varmistanut, että et käytä lain ruoskaa tässä tilanteessa. Ei siihen pitkiä selityksiä tarvita. Miksi se suututtaa Sinua? Etkö jaksa vastata noin tyhmiin varmisteluihin?
Jos keskustelu kanssasi tyssää tällaisiin, niin totta ihmeessä tajuan tehneeni taas jotain tilanteeseen sopimatonta. Ns. ylireagointini on vain merkki menneisyyden haavoista. Onko ne jotenkin vastenmielisiä, kun mieluummin kääntyisit pois. Toki Sinulla on oikeus, enkä edes houkuttele jatkamaan.
Mutta tajuan oman heikkouteni ja vääristymäni omissa asenteissani. Olen pahoillani. Luulin, etten enää sorru tuollaiseen, mutta tämän aran aiheen alla enpä voinutkaan olla asiallinen ja rakentava.
Olen lukenut kirjoituksiasi melko paljon. Tiedän tyylisi ja siksi luulin, että osaan varoa omaani. Epäonnistuin. En uskalla luvata parempia viestejä jatkossakaan. Ehkä tällaisessa vaiheessa on todella hyvä jäädä sivummalle?
Minusta on surullista, jos tiedän pilaavani toisten keskusteluja tai jos tunnen, ettei viesteihini uskalla vastata minun kommenttieni takia.
Katson peiliin.
Hienoa että tähän tuli muitakin oulun vl:n lukijoiden kommentteja, nyt taidan minäkin päästä vähän kärryille siitä mistä puhutaan. Juuri noinhan se menee, noin sen ymmärrän selkäytimen tasolla. Nainen omistaa lisääntymisen asiaa biologisista syistä eri tavoin kuin mies. Jo lapsen kantaminen on sitä, siis omassa ruumiissaan kantaminen on sitä hyvin konkreettisella tavalla. (Täytyy käydä tuolla peilin - sisäisen peilin - edessä vähän jäsentämässä sitä sosiaalista rakennelmaa uusiksi).
Maria, on totta tuo mitä puhut kulttuurimme sovinistisista piirteistä. Olen sitä mieltä että sisäänrakennettua sovinismia voi olla missä tahansa, ikäänkään katsomatta. Mutta kodinkonekauppa on kieltämättä eri asia kuin uskovien yhteisö siinä mielessä että täällä/siellä soisi korrektia käytöstä. Itse kukin voi sisimmässään ajatella mitä haluaa, mutta lihavat, tyhmät, mustalaiset, naisihmiset jne. eivät ole mielestäni sopivia vitsailun kohteita, etenkään jos heitä on paikalla. En ihan ymmärrä, jos nuorena, koulutettuna, etelästä (?) kotoisin olevana kasvattajana ja naisena kuittaat asiaa tulla tavoin. Voihan sitä asioita selittää, mutta hymistellä ei tarvitse?
Kyseinen esimerkki oli ystävieni kertoma, ja kokemus oli mielestäni kuvaava siitä, millaisia ristiriitoja uskovainen nainen voi kohdata myös yhteisön sisällä.
Turhautti lähinnä :)
Olen niin paljon kirjoittanut näkemyksiäni elämänvalintoihin liittyvien kireiden tulkintojen vaarallisuudesta, oikeastaan se on ollut johtoajatukseni tänne kirjoitellessani. Tässäkin ketjussa yritin sen tehdä selväksi; en kannata äärimmäisiä tulkintoja missään. Kaikkein vähiten jos ne johtavat lähimmäisen ymmärtämättömään ja kovaan kohteluun, saattavat hänet ylivoimaisten taakkojen alle.
Siksi en voinut ymmärtää, miksi tartuit noinkin monitulkintaiseen sanavalintaan, tulkitsit sen mahdollisimman negatiivisesti ja sitten vaadit minua tästä tulkinnastasi tilille. Ihan kuin et piittaisi selvistä sanoista vaan keskittäisit kaiken tarmosi haudatun koiran löytämiseen. Niin kuin yksi hassu sana ja sen oletettu negatiivinen piilomerkitys tekisi tyhjäksi metritolkulla muuta puhetta!
Ehkä se oli herkkänahkaisuutta minultakin. Olisinhan voinut ystävällisemminkin sanoa asiasta :)
Ei Sinun tämän takia kannata takavasemmalle siirtyä. Kirjoitat rehellistä tekstiä todellisten kokemusten pohjalta. Minusta kirjoituksesi ovat mielenkiintoisia.
Siinä, että voimme vapaasti tuoda vaihetuspöydälle erilaisia kokemuksia ja näkemyksiä samoihinkin asioihin liittyen, on minusta koko tämän keskustelun anti ja rikkaus.
Minusta on realiteetti, että edellisen sukupolven maailmankuva on hyvin toisenlainen kuin meidän. Maailma on muuttunut sangen paljon yhden sukupolven aikana. Emme voi sille kauheasti mitään. Jäärät pitävät näkemyksensä.
Olen nuoremapana käynyt kipakkaakin keskustelua suvun vanhempien miesten (ja myös naisten) kanssa tästä asiasta. Ja tullut siihen tulokseen, että hukkaan menee hyvä ruuti.
Tällaiset asenteet siis rehottavat heidän keskuudessaan. Ja kaikkialla missä tällaisin asentein varustettuja ihmisiä on keskuudessamme, on myös mahdollista niiden pilkahtaa tai pulpahtaa esiin. Mm. asenteellisuudessaan kiusallisena vitsinä.
Minusta se ei ole vl-liikkeen sovinismia.
Se on sodanjälkeisen sukupolven maailmankuvaa. Heidän nuoruudessaan Ansa Ikonen ja Tauno Palo edustivat naisen ja miehen roolin yksiä ihanteita. Katsopas joku kotimainen elokuva tuolta ajalta. Huomaat, miten paljon ollaan asenteissa muututtu noista ajoista. Tämän päivän näkökulmasta 50-60-luvun kotimaiset elokuvat pursuilevat tahatonta, asenteisiin liittyvää komiikkaa.
En siis mitenkään hyväksy naisen alentavaa kohtelua. Lisäksi ajattelen, että toimiessaan niin mies (tai nainen) riistää myös itseään; hän menettää mahdollisuuden todelliseen läheisyyteen ja ystävyyteen rakastamansa ihmisen kanssa. Se on suuri menetys.
En minä siis hymistele itse asiaa. Kasvatan tietoisesti omia lapsiani, niin tyttöjä kuin poikia, tasa-arvoiseen ajatteluun. Siinä näen todellisen muutoksen ja vaikuttamisen mahdollisuuden. He näkevät myös kotonaan tasa-arvoisesti toimivan aikuisen miehen ja se malli lienee vahvin kasvattaja.
hyödytöntä, jos sen taustalla on kuitenkin selvä "Jumalan valtakunnan" raja?
Olen ymmärtänyt että sinä olet sisällä vl-yhteisössä, joka puolestaan on heivannut x-vl:n "ulkoiseen pimeyteen", vai mikä se raamatun fraasi nyt olikaan.
Sitä rajaa ei mikään keskustelu häivytä.
aikaisempien sodanjälkeisten vl-sukupolvien roolimalleja? Ei kai vl-liikkeessä elokuvia edes katsottu.
Patriarkat ja heidät vaimonsa kai lähimpänä edustivat mies- ja naisihannetta. Luulisin. Mutta suostun tässä asiassa olemaan myös väärässä.
Et arvaa miten ilolla olen lukenut viestejäsi noista perinnäisäännöistä, koska olet löytänyt Lutheria vielä sopivasti sekaan.
Minä olen niitä haudattuja koiria löytänyt etsimättäkin. Monta kertaa olen luottavaisin mielin antautunut keskusteluun ja luullut saavani sen kautta itselleni lohtua ja tasavertaista kaveruutta. Sitten onkin paljastunut ettei se olekaan sitä mitä se aluksi näytti olevan. Siellä onkin se ketunhäntä kainalossa tai haudattu koira nousee räkyttämään. Sellainen tekee varovaiseksi ja epäluuloiseksi.
En oikeasti ole Sinua tuolla tavalla ajatellutkaan. Mutta varmuuden vuoksi saivartelin tuolla ruoska-sanalla. En olisi uskonut, että Sinä reagoit noin. Se oli yllätys.
Ehkä esitin asiani sen verran peitellysti, että siitä näkyi vain epäluulon piikki, vaikka kyse oli omasta epävarmuudesta.
Olen tavannut veeälliä, joiden kanssa olen päässyt keskustelemaan syvällisiä. Kaksi asiaa tökkää melko usein: pelastuuko muualla ja onko ehkäisy sinänsä syntiä. Eihän nuo aiheet ole ensimmäisenä keskustelussa. Siksi ne tulevat vasta kun on muuten ns. ystävystytty. Siihen se sitten loppuukin minun puoleltani, koska toisella on sellainen "ruoska" takataskussa, että en halua jatkaa tuttavuuttakaan. Ei siltä pohjalta minunlaiseni löydä keskusteluyhteyttä tuollaiseen. Niin vain on.
Kärsivällisyyttä ja laupeutta tarvitaan!
Eikö niin? Meidän kaikkien kanssa.
...näin se käy :)
Minusta on suomalaisen yhteiskunnan sovinismia siellä ja täällä. Jos vl-liike ymmärretään ajalliseksi yhteisöksi, ei se ole siltä vapaata. Nyt puhun yksittäisten ihmisten tai ihmisjoukkojen asenteista ja toimista. Sen sijaan oppiin ja vl-liikkeen tarkoitukseen se ei kuulu missään nimessä, tietenkään. Ajat tätä jälkimmäistä takaa ja siihen yhdyn minäkin.
Usko ei kuitenkaan suojele miltään inhimilliseltä, mitä yhteisön sisällä voi tapahtua. Jumalan valtakunnassa olemme sekä uskovaisten rakastavassa yhteydessä että joskus myös sangen raadollisten ja ajallisten asioiden riepoteltavana. Oman esimerkkini kaliiberi oli lähes mitätön (muuten kuin periaatteessa), järeämpää ristiriitaa edustaa esim. 1970-luku-keskustelut, joita täälläkin käydään.
Kiitos vinkistä, koitan päästä sellaisen elokuvan ääreen... :)
Samaa mieltä siitäkin että muutos tapahtuu tulevaisuuteen katsoessa. En ole tavannut taittaa peistä tilanteissa, joissa se ei kaikesta päätellen kannata. On vain hyvä, jos joku jaksaa tai on jaksanut selventää muutosta tilanteessa "jäärä"-sukupolvien jäsenille. Ehkä se antaa heillekin mielenkiintoista perspektiiviä.
Taisit löytää villakoiran ytimen! Sekö siellä on ollut haudattuna?
Keskustelu on keskustelua.
Jos samanmielisyys on edellytys keskustelulle, niin silloinhan tämä on turhaa.
Silloin pitäisi päästää palstalle pelkästään joko ei-vl:ia tai vl:ia, mutta ei yhtä aikaa. Näiden ryhmien sisälläkin esiintyy näkemyseroja, joten jatkokarsintaakin pitäisi harjoittaa.
Minusta samanmielisyys ei ole keskustelun edellytys. Sen sijaan erilaisten näkemysten kunnioittaminen on, ja kyky asialliseen keskusteluun niistä huolimatta.
En ole koskaan ajatellut olevani täällä käännyttämässä ketään, enkä ole suhtautunut kovin vakavasti myöskään itseeni kohdistuneisiin käännytysyrityksiin. Homman pointti ei mielestäni ole lainkaan siinä.
Samanmielisyys ei ole edellytys keskustelulle ja se myöskään ole keskustelun tavoite. Oli kuten otsikossasi jo kiteytätkin, ainakin minulle tämä on keskustelua keskustelun vuoksi.
Eli, en näe mitään ristiriitaa siinä, että vanhoillislestadiolainen ja ei-vanhoillislestadiolainen keskustelevat keskenään kaiken maailman asioista.
Eikö voisi ajatella, että toinen uskokoon mihin uskoo. Hänen todellisuutensa on toinen. Uskon, ettei ihminen ylipäätään kykene syvällisesti ymmärtämään sellaista, mitä ei ole itse kokenut, vaikka haluaisikin. Ettei tekisi niistä sellaisia kynnyskysymyksiä, joihin töyssähdetään vähän väliä.
Minusta hyvä lähtökohtainen ajatus on, että minä itse voin olla väärässä. Mikään ei tosiasiallisesti estä minua olemasta väärässä. Se antaa sopivasti suhteellisuudentajua suhtautumisessa toistenkin näkemyksiin.
Kun emme kuitenkaan saa toisia ajattelemaan omia ajatuksiamme. Miksi pitäisikään? Voi kertoa ja perustella ja haastaa toista, mutta on yksin hänen päätettävissään, mitä näkemyksiä hän omaksuu.
Heti perään totean, että ymmärrän tuon tunteellisen yliherkkyytesi. Tunteet ovat aina oikeassa, ne syntyvät tosista kokemuksista, eikä niitä voi komentaa. Niillä on aikansa.
Ketään ei voi syyllistää tunteistaan, ei edes katkeruudesta.
Mutta tosiasioiden tarkastelua tunteet voivat kyllä haitata.
"Kärsivällisyyttä ja laupeutta tarvitaan!
Eikö niin? Meidän kaikkien kanssa."
Totta :)
Mitäpä tuohon on lisättävää!
Antaa ajan kulua ja katkeruuksien hälventyä.
Tunnepuolen asiat eivät ole järkisyin poistettavia.
Siksi niillä on oma aikansa ja kai oma tehtävänsäkin?
Olen ihan samaa mieltä jokaisesta kohdasta.
Tuohon mainososuuteeni suomalaisia elokuvia koskien vielä lisään, että nuo vanhat suomifilmit antavat kyllä hyvin näkökulmaa siihen maailmaan, missä vanhempamme varttuivat. Erityisesti suosittelen Niskavuori-sarjaa.
Sitten on vielä sellainenkin suomifilmi, joka kertoo Väinö Havaksesta, nimeltään Kirkastettu sydän. Siitäkin jäi hupaisana mieleen elokuvan naiskuva :)
Näitä voi siis suositella, eivät sisällä mitään arveluttavaa. Kaikkia saa kirjastosta.
Olen huomannut, etten voi keskustella kaiken maailman asioista, jos näkymätön muuri on ihmisten välillä.
En suostu tuon rajan yli huutelemaan omia ajatuksiani enkä mielipiteitäni. Se toinen voi olla muukin kuin vl. Ei tämä koske vain heitä.
Ei kiinnosta ystävystyä esim. tiukan isoesikoisen kanssa, jolla on myös rajat selvillä. Samoin varmaan jehovantodistajat tai mormoonit tai minkätahansa selvärajaisen ryhmän edustajat.
Eikä oo pakko, jos ei taho!
Ma-rian antaman luvan perusteella teimme puolisoni kanssa yhteisen päätöksen katsoa Niskavuori-elokuva "Niskavuoren Aarne".
Meille kirkastui, ettei tältä palstalta saaduista neuvoista ole tarpeellista ottaa vaarin. Filmissä oli rietas maailmallinen meno, mm. juopottelua, tanssimista ja vihjauksia avioliiton ulkopuoliseen sukupuoliseen kanssakäymiseen. Lisäksi taustalla soi melkein koko ajan lihallinen musiikki (esim. "Oi Emma, Emma").
Murheellisella sydämellä tulin kirjoittamaan rakkauden neuvona sisarille ja weljille ettei täältä kannata lähteä hakemaan lupaa silmäin pyynnölle liikkuvaisen kuvan katsomiseen.
Ei siksi, että itse tarvitsisin "lupaa" asiaan liittyen, mutta joku muu voi tarvita. Missä PM:ssä seuraava oli?
""Virallisesta kannasta" vielä sen verran, että ei kai se ihan noin ehdoton ole? Viimeisessäkin Päivämiehen (kauhistuttavassa) linjausnumerossa julkaistiin teksti, jossa selvästi suhtauduttiin myönteisesti syntyvyyden säännöstelyyn "sairauden tai ylittämättömän esteen" ollessa kysymyksessä.
Eikö nyt se, että elämä menee täysin pipariksi, ole hyvinkin ylittämätön este?
Sitä paitsi, johtuen Päivämiehen linjausten luonteesta, luulen, että suurin osa soveltaa tervettä järkeä erinäisiin kysymyksiin jo huomattavasti noita linjauksia vapaammin. Ja asiantuntijatkin (esim. P.K) puhuvat aiheesta livenä aika paljon avoimemmin kuin saatiin lukea, olen omin korvin kuullut. Luulen, että editointimasiina Päivämiehen toimituksessa oli leikannut K:n tekstistä terävimmän kärjen pois :)"
muistaakseni.
Mainitsemani kohta oli lääkäri P. Kärkölän kirjoituksessa.
Asiasta keskusteltiin täällä palstalla vilkkaasti heti Päivämiehen perhesuunnittelua koskevan teemanumeron ilmestyttyä. Avauksen aiheesta teki nimimerkki Tarsiger. Sen avauksen alla olleissa kirjoituksissa oli muistaakseni suorakin lainaus Kärkölän kirjoituksesta.
Voisi löytyä laajalla haulla hakusanalla "Tarsiger", kirjoituksen otsikkoa en muista.
Sitten vielä ohmimennen sanoen, en ymmärrä tuollaista "luvan kyselyä" asioille yksittäisiltä ihmisiltä. Kyllä omille valinnoilleen pitäisi olla vähän syvällisemmät perustelut, sellaiset, jotka joka suhteessa itse allekirjoittaa.
että hengellinen rasisti (vl) ja rasismin uhri (ei-vl) keskustelevat "kaiken maailman asioista".
Minusta tärkeintä on keskustella siitä mikä vl:n ja ei-vl:n erottaa: fiktiivisestä valtakunnan rajasta; sehän on niin korkea että ulottuu helvetistä taivaaseen. Kaiken maailman asiat ovat pikkujuttuja sen rinnalla.
Sinä, rakas Hihhulainen-veli, olet selvästi heikko veli. Tai jos oletkin sisar, niin heikko sellainen. Tätä en valitettavasti tullut ottaneeksi huomioon ja siitäpä onkin nyt sydämeni murheellinen.
Sinun ei olisi pitänyt katsoa Niskavuoren Arne-elokuvaa. Eikä Sinun missään tapauksessa tule katsoa enää sarjan muita osioita. Sillä kaikki mitä olit havainnut, pitää minunkin muistikuvani mukaan paikkansa.
Älä myöskään lue Niskavuori-sarjaa, sillä "Oi Emma, Emmaa" lukuunottamatta kaikki sama paha meno löytyy myös kirja-versioista.
Muille selvennykseksi, että tämä kaikki hapatus elokuvassa on kuitenkin esitetty 50-lukulaisittain huomattavan häveliäästi ja vihjaillen. Tältähän emme välty edes laadukasta kaunokirjallisuutta lukiessmme. Ajattelepa vaikka Hihhulainen Tostoin Anna Kareninaa ja sen sisällön suositeltavuutta uskovaisen ihmisen ohjenuoraksi. Puhumattakaan henkirikoksiin yllyttävistä dekkariklassikoista (esim. Agatha Christie).
Eli emme millään keinoilla voi välttää tiettyjen asioiden tulemista tietoisuuteemme. Ilman Niskavuoren Aarnea tai Anna Kareninaakin tiedämme, että täällä ajassa vihjauksia (ja jopa muutakin) avioliiton ulkopuolisten suhteiden suuntaan tapahtuu, soitetaan humppaa, alkoholia nautitaan, poistutaan toistemme keskuudesta lähimmäisen käden kautta ym.
Näitä teemoja esiintyy kaunokirjallisuudessakin runsaasti. Ajattelisin kuitenkin, että ero laadukkaan ja mauttoman viihteellisen kirjallisuuden ja hyvän ja huonon elokuvan suhteen on siinä, miten erilisia teemoja käsitellään. Tyylikkäissä tapauksissa erilaisten asioiden olemassaolo kyllä myönnetään, ehkä todetaan, mutta alkeellisiin vaistoihin vetoavalla materiaalilla ei mitenkään mässäillä. Kerronnan pääpäaino on esim. usein tarkkanäköisissä psykologisissa karaktääreissa ja yleisvaikutelma kaiken kaikkiaan taiteellinen.
Tätä mässäilyähän tapahtuu tavan takaa ns.roskakirjallisuuden tai ns. roskaelokuvien ollessa kysymyksessä.
Tosin on heti todettava, että tällaiset mielestäni typerälle ja brutaalille viihteelle ominaiset tehokeinot ovat kaupallisista syistä yhä enemmän ujuttautumassa myöskin korketasoiseksi luokiteltavaan kirjallisuuteen ja elokuvaan.
Nykyisessä meitä ympäröivässä voimakkaan visuaalisessa kulttuurissa on ihan pakko oppia tekemään yksikertaisesti tietoon ja sisäiseen näkemykseen perustuvia valintoja erilaisten sisältöjen suhteen.
Mutta palataksemme Sinun ja puolisosi pahennukseen, Hihhulainen. Olen vilpittömästi pahoillani. Minun olisi pitänyt ymmärtää porrastaa suositustani. Voinko tehdä sen vielä?
Ravistakaa ensimmäiseksi yltänne Niskavuorelaisten arveluttava meno.
Ja mikäli ette nyt puolisosi kanssa katso, että näkemänne kuvan liikkuminen ylipäätään on ollut merkittävänä osasyynä murheeseen, niin suosittelen Teille Disneyn piirrettyä klassikkoelokuvaa Bambi :)
Tarkistin asian.
Ja kohta, mihin viittasin, on suoraan lainattuna tässä:
"Vaikean sairauden tai muun ylitsepääsemättömän esteen edessä voidaan joutua ratkaisuun, jonka seurauksena uusi raskaus ei ole enää mahdollinen. Silloin ei ole kysymys perhesuunnittelusta vaan välttämättömästä sairauden hoidosta."
vaan on aivan pakko sanoa, että olet huippu, Ma ria! Tyylisi ilmaista itseäsi kirjoittamalla on oivallinen. Sinulla on vakaata, syvällistä pohdintaa, empatiaa ja oikein pirtsakan terävä huumorintaju. Voi jos sinulla olisi aikaa kirjoittaa vaikka romaani.....toivorikkaasti sitä odottelee JIA ja toivottaa päiviisiiloa ja jaksamista.
Olipa kiva lukea sanasi, JIA! Siitähän se kertoo, että olet ymmärtänyt, mitä ajan takaa.
Tosin ajattelen, että toiseen henkilöön kohdistuvat lausunnot kertovat aina yhtä paljon lausujasta itsestään ja hänen asenteestaan kanssaihmisiin, kuin sanojen kohteesta :)
Kun Jeesus sanoi eräälle ihmisryhmälle "Te olette kyykäärmeet ja kyykäärmeiden sikiöt!", se kertoi aivan yhtä paljon Jeesuksesta itsestään.
MOT: Jeesus oli kyykäärme.
???
makeasti päivälle tälle hihhulaisen elokuvakokemukselle ja äänestysohjeille toisaalla, mutta enemmän tälle. On ihan oikeasti mieltä keventävää lukea näin viattoman hauskoja juttuja. Hihhulaisen koomiset kommentit ovat naurattaneet monesti aiemminkin. Virne suupielessä niitä tänne näpyttelee.
Kai sinä sen, ma-ria, tajusitkin ollen leikissä mukana vastaavalla vakavuudella neuvoen...
"Jos raskaus tai synnytys uhkaa terveyttä tai henkeä, lääketiede on olemassa. "
Totta. Mutta lekuri pitäköön syntisen turpansa kiinni, koska lapsi ei tule ilman Jumalan tahtomista ja raskautta ei siis estetä saati sitten keskeytetä, vaikka kohtu olisi ollut ulkona jo edellisen synnytyksen yhteydessä...
..ei ole masentuneella kunnossa. Ei myöskään sillä joka uupumukseen asti joutuu synnyttämään lapsia jotta pelastuisi.
"(Matt 11:28-30) Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin
minä annan teille levon."
Miksi ette vanhoillislestadiolaiset käänny Jumalan puoleen ongelminenne vaan vanhoillislestadiolaisten?
Jos Jeesus lupaa lepoa, kun hänen puoleensa kääntyy, niin mitä tekee veeällät, kun heiltä menee työtätekevä ja raskautettu (tai raskautta pelkäävä) nainen/ äiti apua ja lohtua anomaan?
Mietitään... harkitaan... ettei vain kuitenkaan olisi synnistä kyse... noh ehkä se tässä tapauksessa voidaan sallia? Se ei tässä syntiä, koska kyse ei ole nyt synnin tekemisestä, vaan terveyden hoidosta plaa plaa plaa...
Tuo Raamatun kohta on tajuttu päin honkia! Jeesusta ei näköjään tarvita muuhun kuin siihen, että Hän auttaa ihmista alistumaan vl-käytäntöihin.