Tämä tarina kertoo Armstrongin perheestä.
HUOM: tätä kaikkea ei voi tapahtua simissä!
Kesätuuli puhalsi lämpimästi ja aamuaurinko valaisi Hemming katua ja
sen varrella olevien pientalojen kattoja ja pihoja.
Armstrongin perhe oli juuri herännyt. Lapset Sally (minä) ja Dave tulivat portaita alas
keittiöön, jossa heidän vanhempansa Ian ja Jenny valmistivat aamiasta.
Ian luki aamun lehteä ja Jenny paistoi paahtoleipiä.
- Huomenta, Sally ja Dave. Jenny tervehti
- Huomenta isä. Äiti voitko viedä minut kouluun? Vai saanko lainata autoa?
Minä tiedustelin.
- En minä nyt ehdi, ota avaimet eteisen pöydältä kun lähdet.
- Kiitos, olet kyllä maailman paras äiti. Sanoin ja annoin pusun äidin poskelle.
Siinä kun keskustelimme Dave oli hakenut leipää ja istunut isääni vastapäätä.
- Dave, mikä nyt on kun et edes "huomenta" sano? Ian kysyi
ja selasi lehteä eteenpäin.
- Huomenta, Dave sanoi hyvin hiljaisella ja masentuneella äänellä, jota olisi voinut
luulla kuiskaukseksi.
Istuimme pöydän ääreen äitini ja aamiaistemme kanssa.
Puhuimme niitä näitä, kun koulubussi ajoi talomme eteen ja rupesi tööttäämään.
Silloin Dave pinkaisi ylös tuolista, otti reppunsa ja jouksi bussiin.
Minä kiitin ruuasta, nousin, otin avaimet ja lähdin kävelemään kohti ulko-ovea
ja siten autoamme. Ulko-ovella näin kukkakimpun.
Otin sen käteeni ja luin pienen kortin kimpun sivussa.
Se oli rakkaalta poikaystävältäni Seanilta. Laitoin kimpun laukkuuni,
samalla kävellessäni autolle.
Huomasin ikkunasta että isä oli noussut seisomaan ja
ilmeestä päätellen he riitelivät jostakin, jota ei minun ja Daven kuullen voitu
keskustella.
Niimpä lähdin, enää yhtään vitkastelematta kouluun.
Kun tulin koulusta ja avasin ulko-oven kuulin sanan VAUVA! Tiputin laukkuni lattialle ja silloin äiti ja isä tervehtivät ja kysyivät jotain koulusta. Menin keittiöön, jossa äiti ja isä istuivat. Äiti pyysi minua istumaan pöytään ja minä istahdin.
Äiti veti syvään henkeä ja sanoi hyvin rauhallisella äänellä, mutta ottaen asian vakavasti.
- Kävin tänään Ianin kanssa ultraäänessä ja sieltä sanottiin et olen raskaana.
- RASKAANA! Minä huudahdin iloisesti ja nousin halaamaan äitiä.
- Tässä asiassa on yksi mutta. Isä sanoi vakavasti. Minä istahdin takaisin penkille ja hymy kasvoiltani hävisi.
- Ultraäänessä selvisi muutakin. Äiti jatkoi ja jatsoi Iania.
- Äitisi saa kaksoset. Ian kertoi
- Kaksoset? Mutta eihän tähän taloon 2 vauvaa mahdu! tokaisin.
Ian katsoi nyt vuorostaan äitiä, mutta hän päättikin jatkaa.
- Tiedän että tämä seutu on sinulle erityisen tärkeä, mutta Jenny aikoo pitää molemmat lapset, joten joudumme muuttamaan. Tuon kuullessani vesi tuli silmiini ja yksi kyynel tippui pöydälle...
JATKUU!! vai jatkanko?
Tää oli mun eka tarinani jonka oon keksiny et antakaa palautetta!
HUOM: tätä kaikkea ei voi tapahtua simissä!
Kesätuuli puhalsi lämpimästi ja aamuaurinko valaisi Hemming katua ja
sen varrella olevien pientalojen kattoja ja pihoja.
Armstrongin perhe oli juuri herännyt. Lapset Sally (minä) ja Dave tulivat portaita alas
keittiöön, jossa heidän vanhempansa Ian ja Jenny valmistivat aamiasta.
Ian luki aamun lehteä ja Jenny paistoi paahtoleipiä.
- Huomenta, Sally ja Dave. Jenny tervehti
- Huomenta isä. Äiti voitko viedä minut kouluun? Vai saanko lainata autoa?
Minä tiedustelin.
- En minä nyt ehdi, ota avaimet eteisen pöydältä kun lähdet.
- Kiitos, olet kyllä maailman paras äiti. Sanoin ja annoin pusun äidin poskelle.
Siinä kun keskustelimme Dave oli hakenut leipää ja istunut isääni vastapäätä.
- Dave, mikä nyt on kun et edes "huomenta" sano? Ian kysyi
ja selasi lehteä eteenpäin.
- Huomenta, Dave sanoi hyvin hiljaisella ja masentuneella äänellä, jota olisi voinut
luulla kuiskaukseksi.
Istuimme pöydän ääreen äitini ja aamiaistemme kanssa.
Puhuimme niitä näitä, kun koulubussi ajoi talomme eteen ja rupesi tööttäämään.
Silloin Dave pinkaisi ylös tuolista, otti reppunsa ja jouksi bussiin.
Minä kiitin ruuasta, nousin, otin avaimet ja lähdin kävelemään kohti ulko-ovea
ja siten autoamme. Ulko-ovella näin kukkakimpun.
Otin sen käteeni ja luin pienen kortin kimpun sivussa.
Se oli rakkaalta poikaystävältäni Seanilta. Laitoin kimpun laukkuuni,
samalla kävellessäni autolle.
Huomasin ikkunasta että isä oli noussut seisomaan ja
ilmeestä päätellen he riitelivät jostakin, jota ei minun ja Daven kuullen voitu
keskustella.
Niimpä lähdin, enää yhtään vitkastelematta kouluun.
Kun tulin koulusta ja avasin ulko-oven kuulin sanan VAUVA! Tiputin laukkuni lattialle ja silloin äiti ja isä tervehtivät ja kysyivät jotain koulusta. Menin keittiöön, jossa äiti ja isä istuivat. Äiti pyysi minua istumaan pöytään ja minä istahdin.
Äiti veti syvään henkeä ja sanoi hyvin rauhallisella äänellä, mutta ottaen asian vakavasti.
- Kävin tänään Ianin kanssa ultraäänessä ja sieltä sanottiin et olen raskaana.
- RASKAANA! Minä huudahdin iloisesti ja nousin halaamaan äitiä.
- Tässä asiassa on yksi mutta. Isä sanoi vakavasti. Minä istahdin takaisin penkille ja hymy kasvoiltani hävisi.
- Ultraäänessä selvisi muutakin. Äiti jatkoi ja jatsoi Iania.
- Äitisi saa kaksoset. Ian kertoi
- Kaksoset? Mutta eihän tähän taloon 2 vauvaa mahdu! tokaisin.
Ian katsoi nyt vuorostaan äitiä, mutta hän päättikin jatkaa.
- Tiedän että tämä seutu on sinulle erityisen tärkeä, mutta Jenny aikoo pitää molemmat lapset, joten joudumme muuttamaan. Tuon kuullessani vesi tuli silmiini ja yksi kyynel tippui pöydälle...
JATKUU!! vai jatkanko?
Tää oli mun eka tarinani jonka oon keksiny et antakaa palautetta!
Vastaukset 3
Vanhimmat
tosi hyvä, jos oot ens kertaa simeistä kirjoittanut, en voi muutakun kehu! Eli kannattaa jatkaa ja olla välittämättä niistä jotka moittii niitä tarinoita!!!!!
Herran jestas, kysytkin! :)
On ikävä että jotkut tosiaan haukkuvat ihan lyttyyn jotkin tarinat ilman sen kummempia perusteita. Mutta enpä usko tämän saavan sellaisia moitteita, ihan mukava tarina kun on.
Kehotan jatkamaan. ;)