Onko/onko ollut muilla sellaista ujoutta, kun ei oikeastaan uskalla sanoa mitään tai tehdä mitään "vieraiden" ihmisten luona.
Itse en uskalla edes viitata koulussa, koska pelkään, että minulle ruvettaisiin nauramaan, jos vastaus olisikin väärä.
Liikuntatunnilla en uskalla eläytyä peliin vaan juoken vaan pikkasen sen jalkapallon perässä. Kukaan ei halua minua ikinä joukkueeseenkaan.
Kun välitunnilla kiusaaja porukka tulee härnämään ja haukkumaan niin en osaaa siloinkaan sanoa mitään. Olen vain hiljaa ja kuuntelen haukkuja ja naurua.
En halua olla tuommoinen. Haluan olla vahva ja määrätietoinen ja hyvän itsetunnon omaava henkilö, joka muiden mielipiteistä ei välitä. Haluaisin pukeutua erikoiseen tyyliin. mutta en uskalla.
Voinko ikinä parantua tästä? Olen nyt jo 16 vuotias ja varhais nuoruus on mennyt jo ihan penkin alle
Itse en uskalla edes viitata koulussa, koska pelkään, että minulle ruvettaisiin nauramaan, jos vastaus olisikin väärä.
Liikuntatunnilla en uskalla eläytyä peliin vaan juoken vaan pikkasen sen jalkapallon perässä. Kukaan ei halua minua ikinä joukkueeseenkaan.
Kun välitunnilla kiusaaja porukka tulee härnämään ja haukkumaan niin en osaaa siloinkaan sanoa mitään. Olen vain hiljaa ja kuuntelen haukkuja ja naurua.
En halua olla tuommoinen. Haluan olla vahva ja määrätietoinen ja hyvän itsetunnon omaava henkilö, joka muiden mielipiteistä ei välitä. Haluaisin pukeutua erikoiseen tyyliin. mutta en uskalla.
Voinko ikinä parantua tästä? Olen nyt jo 16 vuotias ja varhais nuoruus on mennyt jo ihan penkin alle
Vastaukset 9
Vanhimmat
tuollaista, ja olihan siihen syykin etten välittänyt puhella, koska jos sanoin jotain "väärin" kaikki oikeasti nauroivat, koulussa. En tiedä onko varsinaisesti ujoutta. Mutta oletko vielä peruskoulussa? Voisit aloittaa "uuden elämän" sitten kun vaihdat uuteen paikkaan, alkaa pukeutuakin niin kuin haluat..
..kiusaajiin auttoi se, etten ollut huomaavinanikaan heitä. Nostin vaan nenän pystyyn ja annoin heille sen kuvan ettei heitä ole minulle olemassakaan. En ikinä sanonut sanaakaan vastaan, mutta he lopettivat, kun ei ollut enää hauskaa haukkua jotain joka ei reagoi mitenkään. Siitä he juuri nauttivat kun näytät alistetulta ja onnettomalta. Näytä ettet kuulu heidän tasolleen, vaan jonnekin paljon ylemmäs.
Itselläni on elämä ainakin paljon muuttunut tuon ajan jälkeen, nykyään opiskelen yliopistossa. Edelleenkään en kyllä pyydä puheenvuoroja luennoilla, mutta eipähän ainakaan tarvitse käydä enää liikuntatunneilla (huh!!!) ja täällä voi pukeutua juuri niin kuin haluaa ja olla sellainen kuin on. Minusta on hienoa ettet halua sekoittua massaan, vaan olla ainutlaatuinen.
Viiden vuoden päästä maailmasi toivottavasti jo näyttää aivan toisenlaiselta, eivätkä nuo asiat ole enää keskeisiä. En minäkään noita hetkiä muista kuin oikeastaan vaan tällaisissa tilanteissa.
Vahvuutta, määrätietoisuutta ja hyvää itsetuntoa et varmastikaan saa hetkessä, joten yritä kehittää parhaita puoliasi, hanki jokin harrastus jossa voit kehittyä ja jota rakastat. Terapeutille tai muulle vastaavalle puhuminenkin varmasti auttaa, itse en ole ikinä sitä tehnyt, vaikka olisi varmasti pitänyt. Olisin ehkä välttynyt lukion pari viimeistä luokkaa kestäneeltä masennukselta.
En sano että mene rohkeasti vaan joukkoon mukaan, koska tiedän ettei siitä ole apua ja se tekee vain pahemman olon. Kehotan sinua sen sijaan arvostamaan itseäsi juuri sellaisena kuin olet, älä yritä olla väkisin mitään muuta, koska silloin tunnet pian itsesi täydellisesti epäonnistuneeksi. Arvosta omaa herkkyyttäsi ja ujouttasi, olet varmasti parempi tulkitsemaan ihmisiä ja heidän tunnetilojaan kuin kukaan kiusaajistasi. Ja tosiasiassa he eivät edes ole rohkeita, vaan pelkureita, jotka pönkittävät huonoa itsetuntoaan pilkkaamalla muita ja piiloutuvat sitten ns. kavereidensa sekaan.
Koitahan jaksaa, koettelemukset kasvattavat sinua henkisesti. =)
Miksi kaikki sanoo, että kiusaajista ei pidä välittää? Kiusaajille pitää pistää kova luu vastaan. Kiusaaminen on esimerkiksi aina rikos, joten asiasta voi tehdä tutkintapyynnön rikospoliisille.
Koulussa voi asiasta kertoa rehtorille ja jos rehtori ei asiaan puutu, syylistyy hänkin rikokseen tai vähintäänkin virkavelvollisuutensa laiminlyöntiin. Opettaja on velvollinen puuttumaan virkansa puitteissa koulukiusaamiseen. Myöskin kouluterveydenhoitaja on velvollinen ottamaan asian esille, mikäli asiasta ei aivan suoraan uskalla tai kehtaa mainita opettajalle - mikä kuitenkin olisi ensitilassa paras vaihtoehto.
Mutta kuitenkin, en usko että kiusaajatkaan kiusaa ketään syyttä suatta. Kyllä kiusatussa itsessäänkin on useimiten jotakin sellaista vikaa mikä antaa aiheen kiusaamiselle. (En toki puolustele kiusaamista mitenkään)
Kiusaaminen lähtee kiusatun asenteesta, luonteesta, tyylistä, niin sanotusta "egosta" kiusaajiin nähden. Aina voi kiusattu itsekin jotain tehdä, jotta ei tule kiusatuksi -> edellä mainitut viralliset rikostutkintapyynnöt jne. mukaan lukien. Voi esimerkiksi muuttua vähän vähemmän näkyväksi.
Seuraa on haettava sieltä missä ei kiusata. On saatava suunsa auki. Pelko suorastaan kutsuu kiusaajia puoleensa. Joskus pitää paikkaansa myös sanonta "väkivalta lopettaa vittuilun", mutta äärimmäisissä tapauksissa, hammas hampaasta, silmä silmästä. Vaikka parhaiten suuren yleisön empatiat kerääkin väkivallattomuus.
No en mä nyt enempää keksi tähän, mutta ei pidä lannistua eikä antaa periksi, mutta ei välttämäti ehdon tahdon kerjätä turpaansakaan. Kyllä sitä omanlaista seuraa löytää jos ei ole liian nirso ja valikoiva ystäviensä suhteen - vaikka sitten muista kiusatuista.
...viestistäsi on toki totta, mutta huomaa ettet itse ole joutunut kiusatuksi. Asioita on aina niin helppo sanoa, on niin helppo neuvoa toista, kokonaan eri juttu on niiden sanojen toteuttaminen. Tuollaisten muka itsestäänselvien asioiden lateleminen saa kiusatun tuntemaan itsensä vaan huonommaksi ihmisenä, vaikka hän ei sitä ole.
Kiusattua on yleensä kiusattu jo kauan aikaa. Monesti itsetunnon tuhoaminen on alkanut jo pikkulapsena oman perheen keskuudessa. Kun huonoon itsetuntoon kasvaa, on suorastaan mahdotonta ajatella "antavansa takaisin".
Kiusaajille toki olisi pistettävä luu kurkkuun, mutta se ei ole helppoa. Varsinkin kun on yksin montaa vastaan. Harva uskaltaa puolustaa kiusattua, peläten joutuvansa itsekin kiusatuksi. Moni nuori on tehnyt itsemurhan kiusaamisen vuoksi, kun ei ole löytänyt muuta ulospääsytietä.
Kiusaaminen on rikos, olet aivan oikeassa, mutta kiusattu ei sitä välttämättä tiedä. Kiusattu ei välttämättä myöskään tiedä että rehtorilla ON velvollisuus lopettaa se. Kiusattu pelkää että kiusaaminen jatkuu pahempana. Kiusattuna olemisen tunnustaminen saattaa myös tuntua häpeälliseltä. Tuntuu, että on epänormaali ja huono ihminen, kun muut eivät hyväksy joukkoonsa.
Sanot, että kiusatussa on useimmiten itsessään sellaista vikaa, joka antaa aihetta kiusaamiselle. Mitä kiusattu voi tehdä esim. erilaiselle ulkonäölleen? Mitä kiusattu voi tehdä huonolle itsetunnolleen, joka on muiden ihmisten aikaansaannosta? Mitä kiusattu voi tehdä perheelleen, joka antaa aihetta kiusaamiseen, esim. alkoholinkäytön vuoksi?
Sanot, että kiusaaminen lähtee kiusatun asenteesta ja luonteesta. Ihminen ei päätä olla tietyn luonteinen, ihmisen luonne kehittyy sitä mukaa kun hän kasvaa. Se, että on luonteeltaan arka tai pelokas, ei ole SYY kiusaamiseen. Kiusattua ei saa syyllistää siitä mitä hän on. Kiusaaminen ei ole koskaan, missään tilanteessa, oikeutettua.
Kulttuurimme arvostaa suorapuheisuutta, rohkeutta, ulospäinsuuntautuneisuutta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi arvostaa näitä samoja asioita. Erilaisuus on rikkaus ja voimavara, eikä kaikkia pitäisi yrittää saada mahtumaan samaan muottiin.
Kenenkään ei pitäisi yrittää väkisin olla vahva. Se tekee vaan heikommaksi.
Olin minä kiusattu koko ala-asteen ajan, mutta nykyisin 10 vuotta myöhemmin yksi kiusaajistani on paras ystäväni ja uusiakin on tullut. Minä tein itse täydellisen muutoksen elämässäni tuolloin ja kiusaaminen loppui lähes tulkoon heti. Nössöstä kiukuttelijasta tuli kovapintainen, eri näkökulmia omaava ukkeli. Nyt menee ihan hyvin, mutta tidän kyllä mistä puhun kun nahka on hakattu saksilla 8 vuotiaana verille jne.
Sittemmin pätkin erään irvailijan pesismailalla mustelmille ja sekin tajus henkensäpitimiks lopettaa vittuilun. Kyttäsin pusikossa kun ukko lähti kouluun ja hyökkäsin ja iskin jalat alta.
Se on yksilöllistä miten koulukiusaamisesta selviää..Minua kiusattiin yläaste-aikoina ja vieläkin on välillä vaikeata luottaa muihin ihmisiin ja itseensä, vaikka olen jo 21-vuotias nainen..
Kuten myös, 21 vuotias olen. Ihmisarkuuteen ei auta muu kuin mennä ihmisten pariin. Tietysti omilta kiusaamisajoiltani opin, että joihinkin ihmisiin ei ole syytä luottaa ja asioita on arvioitava pari kertaa enne kuin teke, puhuu tai käyttäytyy.
Itse kärsin ihan samanlaisesta aikoinani lukiossa ja ala- ja yläasteella. Tällä hetkellä opiskelen yliopistolla, viime syksynä aloitin. Maailmani on muuttunut syksystä ihan kamalasti, tosiaankin voi aloittaa sellaisen "uuden elämän". Tällä hetkellä uskallan ja osaan sanoa mielipiteeni, nauraa ja vitsailla muiden kanssa ja jopa itseni kustannuksella. Olen aivan eri ihminen kuin silloin yläasteella ja lukiossa. Usko pois, sinäkin muutut vielä kamalasti ajan myötä, kuten meistä jokainen. Olet siinä iässä kun kaikki itseen liittyvät käsitykset vasta ovat kehittymässä. Tosi monella ikäiselläsi on "huono itsetunto", eihän sitä oikein tiedä onko aikuinen vai lapsi, miten muut suhtautuu ja toisaalta ei itse uskalla laittaa itseään likoon kun miettii niin paljon muita. Pääset siitä ohi kunhan opinnoissasi ja elämässäsi etenet ja ne ikävät tyypit häviää ympäriltäsi. Toisaalta tuo nykyinen tilanteesi ei kerro sitä onko sinulla hyvä vai huono itsetunto. Kiusaajallakin voi olla (ja todennäköisesti onkin) huono itsetunto, joka on helppo peittää tuollaisilla konkreettisilla sanoilla ja teoilla, ei voi kuin ihmetellä mitä heistäkin aikuisena tulee... sinulla sen sijaan ei ole "aikuisten maailmassa" mitään hätää, kunhan et ala uskoa kaikkea mitä ne ikävät tyypit sanoo. Odotahan muutama vuosi, huomaat eläväsi ihan normaalia elämää ja olet saanut itsevarmuutesi kokoon kunhan ensin huomaat etteivät kaikki ole niitä kurjia ihmisiä. Minusta tuossa sinun "ujoudessasi" ei ole mitään ihmeellistä, älä turhaan huolehdi :)
Itseäni harmittaa myös esim. joukkuelajeissa se, että tykkään niistä aivan valtavasti, mutta aina takaraivossa kuitenkin pysyy se pieni mokaamisen pelko. Olen sitä varovaisempi, mitä vieraammassa porukassa olen. Osallistun kuitenkin paljon peliin - hieman varoen. Onneksi mokiakin on tullut, ja niistä on selvitty. Mutta luonne pysyy.
Viittaamisessa ja osallistumisessa on aina ollut ongelmia. Toimin oikeastaan vain pakon edessä. Ja vieraat ihmiset pelottavat. Iän myötä olen kuitenkin hieman rentoutunut.
Minuakin on kiusattu, henkisesti, vastakkaisen (voimakkaamman) sukupuolen toimesta. Minulla oli hyviä ystäviä ja vanhemmat ym. jotka eivät tienneet tästä mitään. Kiusaaminen tapahtui lähinnä koulumatkalla. Silloin jotenkin kuitenkin pystyi pysymään sisältä vahvana, vaikka toisaalta en sitä ollut. En välittänyt puheista, en näyttänyt pelkoa. Tiedostin myös sen, että itse kiusaajilla oli paha olla ja ongelmia. Myöhemmin mietittyäni erästä kertaa oivalsin, miten paha olo kiusaajalla oli. Hän puri kiukkunsa minuun ja yritti näyttää muille olevansa kova ja vahva.
Muistan, että erään kiusaamistilanteen jälkeen mietin, miksi en sanonut kiusaajalle mitään, mutta ehkä se olikin parempi. Vaikeneminenkin voi olla kultaa. Ehkäpä kiusaaminen tavallaan vahvisti minua - sekä huonolla että hyvällä tavalla.