Se ylpeys juttu oli vaan viimeinen keksintö. Ei se sitä ollut ollenkaan. Olen käynyt kaikki mahdolliset kauhuskenaariot läpi. Olen yksi nöyrimmistä ihmisistä maan päällä. Suututin eilenkin yhden inssikaverin koska hän luuli että pidän DI:tä parempana. Kissan vitut. En tee eroa. Sain vain kärsiä siitä. Pitäis olla ylpeämpi.
Olen menettänyt lähes kaikki kaverini tämän sekoiluni johdosta. Kaikki luulevat että olen ollut kusettaja koko ikäni ja nyt pähkähullu. Se poislähtö johtui kauhusta. Pelkäsin äärettömästi etten saakaan enää niitä endorfiineja. Eikä niitä sitten tietenkään tullutkaan. Menin ihan sekaisin. Siksi olin töykeä koska oli kova kiire pois miettimään mitä helvettiä se meinasi. Edeltävänä päivänä kaikki oli loistavasti koska olin pienessä kännissä enkä pelännyt.
Juttelin veljeni kanssa äsken asioistani. Hän tyrmäsi illuusion pelkoni. Sanoi kuitenkin että voi olla mahdollista että ihminen muuttuu. Minulle muutos on mahdoton suunnattoman naisrakkauteni takia. Vain kuolleen ruumiini yli. Naiset ovat nöyryyttäneet, halveksuneet ja vihanneet minua niin paljon että jotain alkoi tapahtua pikkuhiljaa. Itsetuntoni on nyt bakteerin tasolla. Kiitos naisrakkauteni. En syytä naisia vaan itseäni liiasta herkkyydestä.
Lähden mielisairaalaan ylihuomenna. Itsari alkaa tuntua aina vaan paremmalta vaihtoehdolta. Kukaan ei vaan välitä senkään vertaa että antaisi mulle luvan lopettaa kärsimykseni.
En syytä sinua kuolemastani. Syytän itseäni että rakastuin sinuun enkä voinut hylätä sinua sydämestäni koska se teki siitä niin lämpimän paikan haaveilla elämästä sinun kanssasi. Matkoista, häistä, lapsista (eli seksistäkin, tajuatko?) etc. Se oli todellista ihastumista eikä mitään pelkkää hyvä perse fantasiaa.
Kunpa välittäisit, mutta et välitä.
Olen menettänyt lähes kaikki kaverini tämän sekoiluni johdosta. Kaikki luulevat että olen ollut kusettaja koko ikäni ja nyt pähkähullu. Se poislähtö johtui kauhusta. Pelkäsin äärettömästi etten saakaan enää niitä endorfiineja. Eikä niitä sitten tietenkään tullutkaan. Menin ihan sekaisin. Siksi olin töykeä koska oli kova kiire pois miettimään mitä helvettiä se meinasi. Edeltävänä päivänä kaikki oli loistavasti koska olin pienessä kännissä enkä pelännyt.
Juttelin veljeni kanssa äsken asioistani. Hän tyrmäsi illuusion pelkoni. Sanoi kuitenkin että voi olla mahdollista että ihminen muuttuu. Minulle muutos on mahdoton suunnattoman naisrakkauteni takia. Vain kuolleen ruumiini yli. Naiset ovat nöyryyttäneet, halveksuneet ja vihanneet minua niin paljon että jotain alkoi tapahtua pikkuhiljaa. Itsetuntoni on nyt bakteerin tasolla. Kiitos naisrakkauteni. En syytä naisia vaan itseäni liiasta herkkyydestä.
Lähden mielisairaalaan ylihuomenna. Itsari alkaa tuntua aina vaan paremmalta vaihtoehdolta. Kukaan ei vaan välitä senkään vertaa että antaisi mulle luvan lopettaa kärsimykseni.
En syytä sinua kuolemastani. Syytän itseäni että rakastuin sinuun enkä voinut hylätä sinua sydämestäni koska se teki siitä niin lämpimän paikan haaveilla elämästä sinun kanssasi. Matkoista, häistä, lapsista (eli seksistäkin, tajuatko?) etc. Se oli todellista ihastumista eikä mitään pelkkää hyvä perse fantasiaa.
Kunpa välittäisit, mutta et välitä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
en oo itteäni tappamassa. Pitää mennä vaan lataamoon varmistamaan asia ja hankkimaan kunnon hoitoa.
Masennuin kun en enää nähnyt Häntä ja se vei halut. Alkoi tulla patoutumia kun en masennuksissani niitä purkanut. Ei ihme että tuli muutakin esille.
Ei tähän oo muuta apua kuin naisseura. Bakteerin itsetunnolla ihastuminen->lähestyminen->tutustuminen->rakastuminen ketju on vaan mahdoton. Naisia ei oo missään. Ei oo mitään toivoa.
vannomaan pitkän elämän puolesta.
ei voi uskoa minua. Tekisi mieli repiä talo kappaleiksi kun vituttaa niin paljon. Kai mun sitten pitää lopettaa itseni kun olen liian epäuskottava tähän maailmaan.
tunnekaan sua, uskothan.
Maailma, ihmiset ovat vaan niin kovia nykyään, että herkät (kuten sinä) eivät tahdo välillä kestää sitä.
Mä toivon sulle kaikkea hyvää ja jaksamista.
parempi olla. Tää on vuoristorataa. En tapa itteäni, en ollut tappamassakaan. Sorruin taas itsesääliin. Virhe. Mussa ei ole mitään säälittävää, muutakuin itsesääli.
Ehkä yritän päästä sinne lataamoon kuitenkin. Palan halusta nähdä mitä mun juttuihin sanovat. Kokemus ois kans kiva.
Ei mua oo kukaan hylänny. Ne on vaan kyllästyny mun sekoiluun. Ehkä jos käyn lataamossa niin ne tajuaa ettei oo ollu ihan kaikki kotona kuiteskaan. Saan sanomiseni anteeksi.
Herkkyys on vahvuuteni. Ilman tunteitani olisin pelkkä tyhjä kuori. Ja osaan minä kova ja vääjäämätönkin olla. Nyt oon vaan niin väsynyt kaikkeen sekoiluun.
En tiedä kuka olet, mutta kiitos välittämisestä.