Jumalansanaa

On meilä ollut taas rikas aika, kun olemme viimeisen kuukauden aikana kuulleet monilla lahjoilla elävää Jumalan sanaa, niin Gällivaresta kuin Helsingin loppiaisseuroistaki. Niitä saarnoja kuullessa on monelle synnintunto herännyt ja tullut tarve armolle. Voi kun meidän kirkoissakin kaikuisi tuo kaksiteräinen Jumalan sana niin ei tarvitsisi lähteä kotikirkkoa pitemmälle. Mutta kun kirkossa ei tänä päivänä synnistä puhuta mitään, saarnataan armoa katumattomille syntisille, ei heräämätön ihminen armoa tarvitse. Kirkossa usein saarnaa vielä nainen, jonka pitäisi Raamatun mukaan vaijeta seurakunnassa. Jumala ole armollinen meille kaikille ja anna vielä armon oven auki olla, jotta minäkin kurja siitä illan tullen pääsisin edes eteiseen, etten joutuisi sinne helvetin tuleen, josta ei ole poispääsyä.
9616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Samat sanat, kunpa kaikuisi esikoisten seuroissakin puhdas Jumalan sana.
Harvoin saa sitä kuulla.
Totta kai rukoukset ja saarnatekstit ovat puhdasta Jumalan sanaa, mutta selitykset ovat monta kertaa heiniä ja olkia, joista ei tornia rakenneta.

Äänestä

Minulla on armon tarve jokaisen sekunnin aikana.
Olemmehan kokosyntisiä, joten kokonainen armo on tarpeenjoka hetki.

Äänestä
  • Mutta onko se sydämmestä ja mikä on sen armon tarpeen perusta... Jeesus kuoli nimenomaan meidän syntiemme edestä ja siksi se matka kohti getsemanea ja golgataa on lähdettävä omista synneistä

    Äänestä

  • Mistä sen armon heikko saa, jos kaksi tuntia saarnataan pelkistä töistä, eikä sanaakaan Kristuksesta.

    Äänestä

  • Metusalem kirjoitti:

    Mutta onko se sydämmestä ja mikä on sen armon tarpeen perusta... Jeesus kuoli nimenomaan meidän syntiemme edestä ja siksi se matka kohti getsemanea ja golgataa on lähdettävä omista synneistä

    Armon tarve johtuu nimenomaan synnistä. Ja ihminen tulee autuaaksi Uskon ja Kasteen kautta lahjaksi saadun Kristuksen täydellisen vanhurskauden tähden. EI MILLÄÄN MUULLA TAVALLA.

    Kristus kuoli meidän edestämme juuri sen vuoksi, että me joiden edestä hän on kuollut, olemme NYT täydellisesti vapaiksi tehdyt lain (siis tekojen) orjuudesta, siis VAATIMUKSISTA.

    No tämä ei ole kaikille selväasia , ja siksi he yrittävät jopa uhrata itse itsensä omien syntiensä edestä.

    Jumalalle ei valitettavasti kelpaa meidän syntiset uhrimme, vaan Kristuksen täydellien uhri.

    Usko nyt se, niin pääset sinäkin tänään vapaaksi.
    Kristuksen rauhaan ja iloon, vapauteen ylistykseen kiitokseen. Uhraamaan kiitosuhreja Jumalalle.

    Syntiuhri on JO sinunkin edestäsi uhrattu, kiitosuhreja Jumala sinultakin nyt odottaa. Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme. Miksi siis edelleen raahaat raskaita taakkojasi ja yrität itse maksaa syntivelkaasi?

    "..matka kohti getsemanea ja golgataa on lähdettävä omista synneistä" Voi sinua!

    Jos vanhurskaus tulisi sinun matkoistasi golgatalle, tai vaikka sen taaksekin asti, niin silloin Kristus olisi turhaan kuollut sinun edestäsi.

    Gal. 2:17   Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!

    Gal. 2:18-19   Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,

    Gal. 2:20   ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

    Gal. 2:21   En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.

    Äänestä

  • sen saa kirjoitti:

    Mistä sen armon heikko saa, jos kaksi tuntia saarnataan pelkistä töistä, eikä sanaakaan Kristuksesta.

    Veli/sisko osaa kiteyttää tärkeän asian paremmin kuin hyvin.

    Äänestä

  • sen saa kirjoitti:

    Mistä sen armon heikko saa, jos kaksi tuntia saarnataan pelkistä töistä, eikä sanaakaan Kristuksesta.

    Usko kaikki syntisin anteeksi Herran Jeesuksen Pyhässä nimessä ja sovintoveressä, tämä kaikuu aina saarnan lopuksi ja sen voi myös kuulla omalle kohdalle... siinä on saarna Kristuksesta

    Äänestä

  • Metusalem kirjoitti:

    Usko kaikki syntisin anteeksi Herran Jeesuksen Pyhässä nimessä ja sovintoveressä, tämä kaikuu aina saarnan lopuksi ja sen voi myös kuulla omalle kohdalle... siinä on saarna Kristuksesta

    Kyllä esik.lest seuroissa saarna on kokonainen, tällaista että Jeesus tulisi vain loppukaneetiksi, ei ole. Sitä on niin vaikea selittää, Sinä Metusalem ynnä muut kristityt sen tajuattekin, vaikka on vaikea pukea sanoiksi. Kun kristitty menee kuuntelemaan "sitä muuta", niin moni ilmaisee että jotain puuttuu, mutta on vaikea sanoa, mitä.

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    Kyllä saarna on aina kokonainen, mutta jos sen kuuntelee vain toisella korvalla eli herää vain niissä kohdissa, joissa puhutaan synneistä, niin mieleen saattaa jäädä vain se toinen terä ja yksinkertaisuudeksi halusin huomauttaa, että on varmasti sitä toistakin terää, vaikka olis saarnaaja vaan luetellut 15 syntiä ja saarnannut niiden päälle kaikki synnit anteeksi. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi ja kyllä olo tuntuu turvalliselta kun tunnustit minutkin syntisen kurjan kristityksi... tosin olen sitä vain ja ainostaan sen ansiosta, että Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme edestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Metusalem kirjoitti:

On meilä ollut taas rikas aika, kun olemme viimeisen kuukauden aikana kuulleet monilla lahjoilla elävää Jumalan sanaa, niin Gällivaresta kuin Helsingin loppiaisseuroistaki. Niitä saarnoja kuullessa on monelle synnintunto herännyt ja tullut tarve armolle. Voi kun meidän kirkoissakin kaikuisi tuo kaksiteräinen Jumalan sana niin ei tarvitsisi lähteä kotikirkkoa pitemmälle. Mutta kun kirkossa ei tänä päivänä synnistä puhuta mitään, saarnataan armoa katumattomille syntisille, ei heräämätön ihminen armoa tarvitse. Kirkossa usein saarnaa vielä nainen, jonka pitäisi Raamatun mukaan vaijeta seurakunnassa. Jumala ole armollinen meille kaikille ja anna vielä armon oven auki olla, jotta minäkin kurja siitä illan tullen pääsisin edes eteiseen, etten joutuisi sinne helvetin tuleen, josta ei ole poispääsyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu