Miksi JANI VIITANEN jätti YÖn? Itse olen hahmotellut päässäni ajatuksen, että syynä lähtöön oli NEO-YÖn soittama humppamusiikki. Yössä ei ole enää rock musiikin vaarallisuutta havaittavissa.
MIKSI JANI VIITANEN JÄTTI YÖN?
46
14490
Vastaukset
- sss
Viitasellahan oli myös omat "projektit"... joten tuskin syy oli bändissä sinänsä.. Ja Daffy korvaa täböllä!!!
- yö on ykkönen
laitetaan tähän tuo sama vastaus jonka olen jo tuohon yhteen viestiketjuun laittanut:
tää on ote Yön kotisivujen historia osiosta (kannattaa muuten lukea, sieltä löytyy faktat):
" "Olimme tammikuun lomalla ja teimme vain perjantai- ja lauantaikeikkoja. Jani oli selvästikin väsynyt keikkailuun johtuen studionsa työkiireistä. Ymmärrän hyvin Jania kun vaakakupissa on studiotyö, joka on hänelle intohimo ja keikkailu paikoissa, joista ei enää pidä. Keikan teko on elämäntyö. Sitä ei voi puolivaloilla tehdä. Kunnioitan Janin suoraselkäisyyttä ja suoruutta.
4.4. meillä oli palaveri, jonka asiasisältö jääköön salaiseksi. Palaverin jälkeen lähdimme Tavastialle keikalle ja kun mikään asia joka palaverissa sovittiin ei pitänyt paikkaansa siellä keikalla, ilmoitti Jani keikan jälkeen että häntä ei enää tarvita. Kaksi päivää seuraavaan keikkaan ja minun tarvitsisi nousta lavalle ilman Jania, voi saakeli! Yksi bändin periaatteita on ollut että keikoja ei peruuteta. Eikä ole peruutettu kuin kaksi 20 vuoden aikana ja niitä on tehty pian 1800 kpl. Saldo on hyvä. Ei peruttu nytkään ja 6.4. menimme Vaasaan ilman Jania, Markulla vain tuplakamat ja sillälailla. "- gipsonrock
Jos Jani ei olis ollu noinkaan pitkää Yössä,niin Yön musa ois ollu pitkään jo nykyisen laista.Jani ja Markku toi siihen sen rock poljennon ja nää herrat mahdollisti sen,et Lewiksen Jukka tuli Yökkäreihin.Ilman Petanderia Juki ei ois koskaan tullu Yöhön.Syksyllä 2001 soundin haastattelus Jani kyllä mainitti,että viimeinen niitti oli se,että hänen ja Ollin musiikillinen linja ja ajattelutapa rupes eroamaan.Olli ajatteli vaan,että diggaako ihmiset nyt tästä vai ei ja Janin ajattelu oli taasen,että Janin pitää ite digata biiseistä eikä välittää pitääkö muut. No,Jani ei koskaan pitänyt Yön biiseistä,vaikka kenties Janin ja Markun aikainen Yötyyli oli sitä mitä hän halus Yöltä. Samoin itse pidän enemmän siitä Yöstä.Samoin sen aikainen Yö oli todella mielenkiintoinen livenä.Jo pelkästään siksi,että bändi oli täynnä värikkäitä persoonia.
- mieltä että
gipsonrock kirjoitti:

silloin yö oli livenä rautaa. Nykyään yön soittajat (lewis/daffy) seisovat kuin suolapatsaat, kuin olisit pelkästään jossain rutiinityössä. Ollihan siinä yrittää jotain väsynyttä ja kuivaa läppää heittää ja korvata sitä soiton tylsyyttä. Olen nykyään keikoilla huomannut, että yleisö ei jaksa innostua kuin muutamaan kovimpaan hittiin, muuten on hiljaista. Tämä johtuu juuri yllätyksettömästä soitosta.
- mie vaan
mieltä että kirjoitti:

et ole tainnut monellakaan Yön keikalla käynyt, kun moista väität, monen keikan kokemuksella voin sanoa, jotta yleisö on alusta loppuun mukana, eikä tule kyllä hiljaista hetkeä ja bändi huomio yleisön hyvin.
Menneseen on turha palata, kun tiedetään miksi bändissä on nyt tämä nykyinen kokonpano!! - karo .k.
mie vaan kirjoitti:
et ole tainnut monellakaan Yön keikalla käynyt, kun moista väität, monen keikan kokemuksella voin sanoa, jotta yleisö on alusta loppuun mukana, eikä tule kyllä hiljaista hetkeä ja bändi huomio yleisön hyvin.
Menneseen on turha palata, kun tiedetään miksi bändissä on nyt tämä nykyinen kokonpano!!N. 100 keikkaa nähneenä voin vakuuttaa että nykyinen YÖ on kuin muisto vanhasta LIVEnä.
Daffy ja Lewis ovat hyviä sessio muusikoita mutta persoonaa heissä on yhtä vähän kuin rautanaulassa jolla heidät on pultattu lavan eteen kiinni keikan ajaksi.
Kyllä siinä vanhalla fanilla hymy hyytyy ja suru tulee puseroon kun tätä nykyistä meininkiä katsoo. - kim
gipsonrock kirjoitti:
Jos Jani ei olis ollu noinkaan pitkää Yössä,niin Yön musa ois ollu pitkään jo nykyisen laista.Jani ja Markku toi siihen sen rock poljennon ja nää herrat mahdollisti sen,et Lewiksen Jukka tuli Yökkäreihin.Ilman Petanderia Juki ei ois koskaan tullu Yöhön.Syksyllä 2001 soundin haastattelus Jani kyllä mainitti,että viimeinen niitti oli se,että hänen ja Ollin musiikillinen linja ja ajattelutapa rupes eroamaan.Olli ajatteli vaan,että diggaako ihmiset nyt tästä vai ei ja Janin ajattelu oli taasen,että Janin pitää ite digata biiseistä eikä välittää pitääkö muut. No,Jani ei koskaan pitänyt Yön biiseistä,vaikka kenties Janin ja Markun aikainen Yötyyli oli sitä mitä hän halus Yöltä. Samoin itse pidän enemmän siitä Yöstä.Samoin sen aikainen Yö oli todella mielenkiintoinen livenä.Jo pelkästään siksi,että bändi oli täynnä värikkäitä persoonia.
Yö on enemmän humppaa kuin mitään varsinaista rokkia. Ja tosiaan livenä aika tylsä, lukuunottamatta muutamia vanhoja biisejä jotka toimii edelleen. Miks se kosketinsoittajakin istuu niin kuin kirkon penkillä keikan aikana. Aika aneemista meininkiä, toista oli petanderin aikaan. Tosin oli silloinkin huonoja keikkoja, mutta meininki silti nykyistä pirteämpi.
- pieni vertaus
mie vaan kirjoitti:
et ole tainnut monellakaan Yön keikalla käynyt, kun moista väität, monen keikan kokemuksella voin sanoa, jotta yleisö on alusta loppuun mukana, eikä tule kyllä hiljaista hetkeä ja bändi huomio yleisön hyvin.
Menneseen on turha palata, kun tiedetään miksi bändissä on nyt tämä nykyinen kokonpano!!Näin esimerkiksi viime vuonna Yön ja Dingon keikat samassa paikassa, eri päivinä tietenkin. Molemmat keikat oli loppuunmyyty, mutta erona oli vain se, että kyllä oli hiljaista yleisössä Yön keikalla. Kuin kirkossa siellä kuunneltiin, minkä värinen se rakkaus tällä kertaa on ja kuinka särkyvää se on. Muutama biisi tosiaan kirvoitti jopa muutaman sanan yleisönkin suusta. Tiivistettynä: aivan kuin yleisö olisi katsonut musiikki dvd:tä eikä ollut keikalla.
Vertaukseni oli nyt Dingo senkin takia, että sekään ei enää ole niitä vetävimpiä keikkabändejä Suomessa. - ****
pieni vertaus kirjoitti:
Näin esimerkiksi viime vuonna Yön ja Dingon keikat samassa paikassa, eri päivinä tietenkin. Molemmat keikat oli loppuunmyyty, mutta erona oli vain se, että kyllä oli hiljaista yleisössä Yön keikalla. Kuin kirkossa siellä kuunneltiin, minkä värinen se rakkaus tällä kertaa on ja kuinka särkyvää se on. Muutama biisi tosiaan kirvoitti jopa muutaman sanan yleisönkin suusta. Tiivistettynä: aivan kuin yleisö olisi katsonut musiikki dvd:tä eikä ollut keikalla.
Vertaukseni oli nyt Dingo senkin takia, että sekään ei enää ole niitä vetävimpiä keikkabändejä Suomessa.Joo, mä olen kyllä sitä mieltä, että Yön keikalla on onneksi suhteellisen asiallista yleisöä. Kenties se sun mielestäs on juuri siksi näyttänyt kuin kirkossa olemiselta.
Itse en kyllä mitään kirkkomeininkiä Yön keikoilla ole päässyt todistamaan. Loistavaa menoa ja kyllä siellä porukka on "laulanut" mukana niin, että kitarisat ja perssuolet pullistelee :)
Toista se on Popedan keikoilla, missä sellaiset satakiloiset olevinaan kuninkaskarjut ryntää päälle/niskaan välittämättä siitä, onko edessä nainen vai ei. - olen nähnyt
**** kirjoitti:
Joo, mä olen kyllä sitä mieltä, että Yön keikalla on onneksi suhteellisen asiallista yleisöä. Kenties se sun mielestäs on juuri siksi näyttänyt kuin kirkossa olemiselta.
Itse en kyllä mitään kirkkomeininkiä Yön keikoilla ole päässyt todistamaan. Loistavaa menoa ja kyllä siellä porukka on "laulanut" mukana niin, että kitarisat ja perssuolet pullistelee :)
Toista se on Popedan keikoilla, missä sellaiset satakiloiset olevinaan kuninkaskarjut ryntää päälle/niskaan välittämättä siitä, onko edessä nainen vai ei.kyllä eniten kissatappeluita, johtuu varmaan siitä, että edessä on suurin osa naisia ja osa niistä tappelee turhamaisesti bändin suosiosta. Miehet ovat usein taka-alalla.
- Yöneitonen
mieltä että kirjoitti:
silloin yö oli livenä rautaa. Nykyään yön soittajat (lewis/daffy) seisovat kuin suolapatsaat, kuin olisit pelkästään jossain rutiinityössä. Ollihan siinä yrittää jotain väsynyttä ja kuivaa läppää heittää ja korvata sitä soiton tylsyyttä. Olen nykyään keikoilla huomannut, että yleisö ei jaksa innostua kuin muutamaan kovimpaan hittiin, muuten on hiljaista. Tämä johtuu juuri yllätyksettömästä soitosta.
Ootkohan ees monella keikalla käyny ko tommosta väität Ei juki ainaskaa paikallaan vaan seisoskele
Ja on tullu jo jokusella keikalla käytyy ja yhelläkään ei yleisö oo ollu hiljaa siellä hypitään ja pompitaan ja lauletaan mukana!!!
- Rawk
Jani sanoi lähtönsä jälkeen parissakin haastattelussa lähteneensä nimenomaan sen takia että tämä nykyinen humppalinja hävetti sitä niin paljon.
Tätä eivät ole muut bändin jäsenet kiistäneet, mutteivät tietenkään myöskään halua puhua asiasta.- Emil Z.
Olisko kyse siitä että Janilta puuttuu sitä hittikorvaa jota Lindholmilla ja Hakulisella on?
- Rawk
Emil Z. kirjoitti:
Olisko kyse siitä että Janilta puuttuu sitä hittikorvaa jota Lindholmilla ja Hakulisella on?
Yöllä on useitakin hittejä. Myös Erkki Junkkarisella on hittejä. Ja Jari Sillanpäällä. Hitit eivät automaattisesti tarkoita että bändi on hyvä.
Ja hittikorvasta: onko se nyt vaikeata Yönkään valikoida niiden tilattujen biisien joukosta vähiten huonot? Itsehän ne ei osaa biisejä tehdä, ja Ollin sanoitukset on pääsääntöisesti noloja. Ja Jussilta tulee tätä kuka keksi rakkauden-potaskaa.
Tämä kommentti tulee tyypiltä joka kuunteli Varieteen ja Nuorallatanssijan puhki, kulki keikoilla ja jonotti nimmareita. - 10 vuotta
Rawk kirjoitti:
Yöllä on useitakin hittejä. Myös Erkki Junkkarisella on hittejä. Ja Jari Sillanpäällä. Hitit eivät automaattisesti tarkoita että bändi on hyvä.
Ja hittikorvasta: onko se nyt vaikeata Yönkään valikoida niiden tilattujen biisien joukosta vähiten huonot? Itsehän ne ei osaa biisejä tehdä, ja Ollin sanoitukset on pääsääntöisesti noloja. Ja Jussilta tulee tätä kuka keksi rakkauden-potaskaa.
Tämä kommentti tulee tyypiltä joka kuunteli Varieteen ja Nuorallatanssijan puhki, kulki keikoilla ja jonotti nimmareita.tehdä niitä noloja sanoituksiaan, kunnes tajusi viimein itsekin, että sellaista sontaa voi levyille päästää. Nyt ne Ollin sävellyksetkin rupeaa kiertämään ympyrää, vaikka biisilista on ollillakin kovin suppea esim. Juiceen, I.Alankoon ja J. Karjalaiseen verrattuna. Hakulista en lähtisi tässä suhteessa haukkumaan, sillä hän on tehnyt etenkin soololevyillään melko monipuolisia tekstejä. Tosin hänenkin Yö biisinsä ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta samaa puuroa.
- Dave 1968
10 vuotta kirjoitti:
tehdä niitä noloja sanoituksiaan, kunnes tajusi viimein itsekin, että sellaista sontaa voi levyille päästää. Nyt ne Ollin sävellyksetkin rupeaa kiertämään ympyrää, vaikka biisilista on ollillakin kovin suppea esim. Juiceen, I.Alankoon ja J. Karjalaiseen verrattuna. Hakulista en lähtisi tässä suhteessa haukkumaan, sillä hän on tehnyt etenkin soololevyillään melko monipuolisia tekstejä. Tosin hänenkin Yö biisinsä ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta samaa puuroa.
Joo pääsääntöisesti Hakulisen soololevyillä on paremmat tekstit kuin Yö:lle tehdyt. Näitä "Kuolemattoman" platinapainoksen tekstejä "Merkki" ja "Ducadam" pidän iloisina poikkeuksina. Mutta luulenpa niin ettei menisi Ollille läpi nuo soolojen tekstit?
- koska
Dave 1968 kirjoitti:
Joo pääsääntöisesti Hakulisen soololevyillä on paremmat tekstit kuin Yö:lle tehdyt. Näitä "Kuolemattoman" platinapainoksen tekstejä "Merkki" ja "Ducadam" pidän iloisina poikkeuksina. Mutta luulenpa niin ettei menisi Ollille läpi nuo soolojen tekstit?
ne eivät myy niinkuin tekee nuo pääsääntöisesti jousilla sovitetut rakkaus krääsät. Toisaalta kuvitelkaapa olli laulamassa esim. Syväjoki kappaletta.....ei hyvä. Joutsenlauluakin pidän enemmän Hakulisen soolokappaleena, koska biisi on kokonaan miehen käsialaa ja muutenkin ei niin Yömäinen. Ei olisi sekään biisi sellaisessa asemassa Suomessa, jos olli sen laulaisi, väittäisin.
- ...
Jos on lukenut Ollin kirjan "Yhden Yön Tarina", siinä mainitaan että Viitasen lähdön syy oli kyllästyminen keikkailuun, sekä sitten henkilökemiaongelmat bändin muiden jäsenten välillä. Viitanen myös halusi muilta soittajilta ammattimaisempaa otetta.
Lopullinen riita Viitasen viimeisellä keikalla syntyi lavavolyymista, Viitaselle kuulo oli tärkeä studiohommissa, ja Petander kun luukutti lavalla niin lujaa että muiden soittajien soittimia ei kuulunut, oli se sitten viimeinen niitti.
- Kirjan lukenut
Näin on Janilla tulikin oikeastaan vain Petanderin kanssa riitaa, koska tämä soitti liian kovaa ja onhan Ollikin hienoja biisejä tehnyt ja Jussi myös Yölle erittäin paljon.
- pettävällä jäällä
Moni iäkkäämpikin joka ei sinällään pidä tuollaisesta rajummasta rokista pitää juuri näistä nykyisen yöyhtyeen lauluista.Mamba ja yö ovat kivalla tavalla harmitonta musiikkia,mutta kuitenkin aika nuorekastakin menoa.Olen kuullut jotain yöyhtyeen vanhoja lauluja ja niistä en pahemmin pidä.Juuri Jussi Hakulinen tekee kivoja kappaleita ja osaa itsekin laulaa niitä mukavan rauhallisesti.
Ei kaiken tarvitse olla rokkia. - pori sucks
olli on väsynyt ja kärttyinen läskimooses ja musa kuulostaa sikis just siltä.
- Yöstä
Kyllähän nyky- Yökin on pääasiallisesti rock-yhtye, ja esittää keikoilla pääasiassa rock kappaleita, mutta jotkut kappaleet ovat vain hitaampia, mutta silti lasketaan suomirokkiin. Ja eikös nyt esim Rakkautta vain ja Kiitos ja kunnia ole rokkia?
- Eltsu21
Viitanen on rock-muusikko ja nykyinen yö soittaa humppa/iskelmä musiikkia. Lindholmin paska laulu vielä menee rock-bändissä, mutta ei iskelmämusiikissa.
Viitanen jätti yön, koska musikaaliset erimielisyydet Ollin kanssa kasvoivat liian isoiksi. Vanha yö oli se oikea yö, tää nykyinen on yön irvikuva. - mar2112
Olli ei osaa laulaa alkuunkaan.Kuunte tarkemmin niin huomaat.
Yön menestyskappaleet teki ja lauloi Jussi Hakulinen
Naurettavaa,että junttien mielistelijä mainitsee radiohaastattelussa Yö-yhtyeen - Ränninkiertäjä 69
Porilaisille ei vittuilla !
- joni drinksman
Ei niin, niitä kustaan urakalla silmään!
- asian tietävä...
Oikeaa ja todellista syytä ei kukaan yllä asiaa spekuloinut näköjään tiedä tai ymmärrä. Viitanen on tuon poistumisen jälkeen ollut yön mukana satunnaisesti mm. eräällä juhlakiertueella (niitäkin tuntuu nykyään olevan lähes vuosittain), silloinkin kiertue loppui hänen kohdallaan melko nopeasti, siis kesken jäi sekin vaikka kovasti mainostettiin että olisi mukana loppuun asti.
- kitaristi tampesteri
Nykyinen Yö on karmeaa paskaa. En voi ymmärtää miten arvostamani muusikot Jukka Lewis ja vanha Nuket mies Asko Terävä voivat soittaa ja ennenkaikkea levyttää moista kuraa???!!, eikä sitä ymmärrä moni muukaan. Varmaan ne saa keikoista sen verran hyvää liksaa et ovat bändissä.
- raha ratkaisee
tuskin muusta syystä kehtaisivat saattaa itsensä naurunalaiseksi, mutta rahasta ihminen tekee mitä vain. Tottahan on, että vaikkakin kyseiset muusikot ovat Suomalaista huipputasoa, niin ei heillä ole mahdollisuutta päästä soittamaan yhtä suosittuun bändiin, kuin mitä Yö nyt on. Ja tunnetusti suosio ja raha kulkevat käsi kädessä.
Yö:n suosio on varmasti yksi suurimmista mysteereistä Suomalaisessa musiikissa. Mollijollotuksen ja huono laulanta ilmeisesti tehoaa tuulipukukansaan. - pekka......
raha ratkaisee kirjoitti:
tuskin muusta syystä kehtaisivat saattaa itsensä naurunalaiseksi, mutta rahasta ihminen tekee mitä vain. Tottahan on, että vaikkakin kyseiset muusikot ovat Suomalaista huipputasoa, niin ei heillä ole mahdollisuutta päästä soittamaan yhtä suosittuun bändiin, kuin mitä Yö nyt on. Ja tunnetusti suosio ja raha kulkevat käsi kädessä.
Yö:n suosio on varmasti yksi suurimmista mysteereistä Suomalaisessa musiikissa. Mollijollotuksen ja huono laulanta ilmeisesti tehoaa tuulipukukansaan.Juurikin näin. Voin kyllä kuvitella että Jukka tai Asko ei kotona YÖn levyjä soita. Varmaan jopa hivenen miehiä vituttaa koko tilanne. Joutuvat soittamaan paskaa musiikkia yhdessä maan suosituimmista bändeistä. Paha siitä on lähteäkään, tulot tippuisivat 60%.
Tavallaan Yöstä on tullut kirous näille miehille. Askoa ja Jukkaa pidettiin ennen jopa musapiireissä rehteinä ja hyvinä muusikkoina. Nyt vain hyvinä muusikkoina. Katu-uskottavuus on miehiltä mennyt. - Janne R.
pekka...... kirjoitti:
Juurikin näin. Voin kyllä kuvitella että Jukka tai Asko ei kotona YÖn levyjä soita. Varmaan jopa hivenen miehiä vituttaa koko tilanne. Joutuvat soittamaan paskaa musiikkia yhdessä maan suosituimmista bändeistä. Paha siitä on lähteäkään, tulot tippuisivat 60%.
Tavallaan Yöstä on tullut kirous näille miehille. Askoa ja Jukkaa pidettiin ennen jopa musapiireissä rehteinä ja hyvinä muusikkoina. Nyt vain hyvinä muusikkoina. Katu-uskottavuus on miehiltä mennyt.Sen verran pitää jätkiä puolustaa kollegana että kun 40 vuoden ikäraja on ylitetty ja perhettäkin on niin katu-uskottavuus ei varmaan enää heillä paljoa vaakakupissa paina.
Rehteydestäkin voidaan mainita... vuoden 2009 umpisuolileikkaukset molemmilla jätkillä kesken rundia, eikä keikkoja silti peruttu.Lewis kertoi istuneensa Tampereen keikalla tikit verta tihkuen mutta työt hoidettiin.Daffylla tuli vielä tulehdus perään ja oli pakotettu päästämään tuuraajan mukaan parille keikalle, mutta hinkui heti takaisin keikalle kun lääkäri päästi.
Suomen kokoisessa maassa rock-uskottavia ovat vain persaukiset muusikot, joilla ei ole töitä nimeksikään.Yö tekee noin sadan keikan vuosivauhtia eikä tunnu hommat loppuvan.Nostan hattua.Menestys on merkki onnistumisesta, sanoivat narisijat mitä vaan.Hyvä jätkät!
- joo joo
Kyllä Yö soittaa nykyäänkin keikoilla vielä paljon kovia rock biisejä. Ota huomioon, että ajatkin muuttuvat, kun tulee ikää..... Tekiväthän eputkin nyt akustisen levyn. Ja onhan yö silti vielä rock yhtye, sitä paitsi se on muutenkin yksi menestyneimmistä suomibändeistä ikinä, joten lienee jotain tehnyt myös oikeinkin....
- Mitä välii...
Lainaus "joo joo": .... Ja onhan yö silti vielä rock yhtye,...
No ei todellakaan ole!!! Se että onko sillä mitään väliä ja merkitystä on täysin eri asia. Yhtye tekee hyvin nykyistä perusiskelmää, on heidettu jämäkästi jne...
So what?! Tarvitaanko muuta? - no nyt
http://www.facebook.com/steen.yksi#!/jussihakulinendistortion
- Itkuvirsi-Yö
No Viitanen olisi kaiketi halunnut pitää Yön rockbändinä, kun taas Lindholm halusi viedä bändiä tähän nykyiseen itkuvirsi-iskelmäsuuntaan, joka koskettaa lähinnä keski-ikäisiä jakkupukutätejä. Sama asia taisi vaikuttaa Petanderinkin lähtöön aika paljon, enkä yhtään ihmettele.
Sitä vaan ihmettelen, miten nämä nykyisen kokoonpanonkin jäsenet jaksavat roikkua vuodesta toiseen tässä viimeisenpäälle siloitellussa ja laskelmoidussa rahastus"bändissä", mikä Yö nykyisellään on. - svobokaasu
Janin lähdöstä Yöstä vuonna 2000 on varmaankin suurempia ja pienenpiä syitä ja pääsyyt on tullu julki jo yli 10v sitten ja osaa ei tarvitse edes julkisuuteen tuoda,mutta tässäkään asiassa mitään sen kummempaa "salaliittoteoriaa" ei ole takana.Jani on nykyään taas Yön mukana levyjen kautta,joten hommat toimii.Ja mitä tulee nyky-yöhön,niin onhan se aivan helkutin hyvä työpaikka.Soitto soi ja hommat pelaa ja toiminta on ammattimaista ja eteenpäin ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ja määrätietoista ja enää ei tarvitse suuremmin riidellä ja narista joka asiasta,kun bändin toimintatavat ovat selkeät.Kyllä jokaisen muusikon haave varmasti saada levyttää ja tehdä keikkoja säännöllisesti ja Yössä ne toteutuu.Lisäksi Yössä on hyvä henki ja ilmapiiri,joka kyllä vaikuttaa.Jos se ei olisi kunnossa,niin kyllä muutoksia tulisi.Ja jokaisella Yön jäsenellä on muut musakuviot myös,joten esim.daffy ja juki pääsee onneksi myös rankempaa musaa soittamaan ja esittämään,jos niin haluavat.
- Eltsu21
Viitanen on vissiin ollut tuottamassa yön uutta levyä. Hakulinen on saanut tarpeekseen eikä ole tehnyt yhtään biisiä levylle. Ollikin vain kolme. Tyyntä ennen myrskyä?
- Olli Rip*uli
Kyllähän niitä tuottaa, kun ei tarvitse olla lavalla sen huutavan sonnin vieressä vetämässä itkuveisuja. Jotain nykyisen Yön p*skuudesta ja Ollin totaalisesta koko kansan miellyttämisenhalusta kertoo se ettei alkuperäisestä bändistä kukaan muu jäänyt.
Tämä Yö ei ole se Yö joka teki Varieteen. Tämä "Yö" on säkillinen humpparipulia. - ruikuttaja-olli
Olli Rip*uli: Naulaan kantaan! Kyllä Jani varmasti "tuottaa" Yön levyn mielellään, kun pyydetään. Liksaahan se hänellekin vaan tuottaa, ei sellaisesta ole järkeä kieltäytyä ja Viitanen musiikkialan ammattilaisena varmasti ymmärtää tämän.
Silti se Viitasen "mukanaolo" ei tarkoita että ko. herran "panos" millään tavalla kuuluisi lopputuloksessa. Kyllä siellä on kuule Olli miettinyt joka äänen ja iskun tarkkaan valmiiksi. Siis sillä tavalla mikä varmasti myy junttikansan keskuudessa ja soi radiossa.
Lavalle Viitanen tuskin enää Yön kanssa suostuisi nousemaan enää ikipäivänä, bändiin liittymisestä puhumattakaan. Hän kun on nimenomaan rocksoittaja ja Yöllä ei ole rockin tai muutenkaan normaalin tasa-arvoisen bänditoiminnan kanssa ollut enää vuosiin mitään tekemistä. Siellä päättää yksi mies kaikesta ja sanoo miten tehdään, ollaan ja soitetaan. Surullista sinänsä. - kontiomme
Kyllä rokki lähti Yöstä pois viimeistään Viitasen mukana, Yön parhaat vuodet oli just silloin kun mukana oli Jani, Markku ja Frogli.
Viitanen kyl tuottaa ja äänittää Yötä varmaan ihan mielellään, onhan se ammattiäijä ja muusikot tuttuja, mutta tosiaan niinkun joku jo mainitsi, lavalla Yön kanssa Viitasta ei kyllä tulla näkemään. - Massia massia
Höpön pöpön, Lindholm teki aivan oikein rakentaessaan Yöstä - ammattimaisesti! - toimivan ja kaupallisesti myyvän yleisöön menevän orkesterin.
- silloin tykännyt
jani ei
- Porilainen12345
Katoin yön vanhoja videoita, ja Jani on ollut nuorena aika komea. Jännä vähän ujon ja sulkeutuneen oloinen... Pitää varmaan paikkansa, että Yö on ollut parhaimmillaan Viitasen ollessa bändissä.
- Komeus.On.Katoavaista
Olen samaa mieltä siitä, että Yö ei ole enää niin komean näköinen bändi.
Yksi iso syy on juurikin se, jos Jani Viitanen on jättänyt bändin. - Porilainen12345
Komeus.On.Katoavaista kirjoitti:
Olen samaa mieltä siitä, että Yö ei ole enää niin komean näköinen bändi.
Yksi iso syy on juurikin se, jos Jani Viitanen on jättänyt bändin.No myös musiikki kuulosti paremmalta, ihan pelkkää ulkonäköä en tarkoittanut. Viitasen olemuksessa on sellaista sulkeutuneisuutta ja herkkyyttä, joka on tyypillistä nimenomaan porilaisille miehille. Miehen voi viedä pois Porista mutta porilaisuutta ei miehestä.
- soulnight
Ja Janin osuus Yön hommassa oli takuulla erittäin iso.Olli ei päättänyt siihen aikaan yksin kaikesta vaan musajuttuunkin tuli Jani haluamaa meininkiä ja muissakin asioissa Janin vastuu oli suuri. Sanoisin muutenkin,että Yön livesuosio saattoi olla 90-luvun jälkipuoliskolla suurempi kuin tällä hetkellä.Siihen aikaa bändi soundas hyvältä ja bändissä soitti soittajia,jotka olivat persoonia. Ja bändissä oli enemmän "vaaraa" muutenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029