220106 raitista

ulkona ja sisällä
111171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Varhain hereillä ja raittiina ilman krapulaa. Espresso pannu porisee. Puku päälle ja sunnuntaikirkkoon.

Äänestä

raittiina myös jatkukoon tämäkin päivä.

Äänestä

kaunis aurinkoinen aamu, krapulatta sekin on hienompi. Tipatta.

Äänestä

Raitis Sunnuntai ja rauhallinen mieli.

Äänestä

Asteet ovat nousseet, mutta kun käy sellainen tuuli, että ulos ei tee mieli edes auringonpaisteeseen. Kai sitä pitää liikuntaa suorittaa sisällä eli katsoa kaikki urheilut töllöstä. Raitistellaan tämäkin päivä.

Äänestä

Raittiina vietän täänkin sunnuntain.Aikalailla on raitista ulkonakin.Taidan viettää "lavitsa päivän,"

Äänestä

Eli taas aloitettiin alusta.

On se kumma ettei sitä koskaan opi...

Äänestä

Kyllä tosiaan melko kylmä vinkkaa, asteita ei ole kun 20 C :tta. Tuli tuossa käytyä kävely lenkki, hiihtämään ei ole viikkoon voinut mennä. Tällä viikolla on kuitenkin suklaa jäänyt vähemmälle, ei ole pahemmin ollut kaljan himoakkaan.

Äänestä

mietin lähenkö enää ikinä mihinkään tapahtumaan jonkun toisen kyydillä . Yks kaveri oli halukas lähtemään mukaan ja niin me mentiinki sit sen autolla ja vaatteet oli kans sen mukaset et autolla kans tullaan poiski.

Tie oli ihan tukossa autojen paljoudesta ja päästiin eteenpäin pari auton mittaa kerrallaan ja mulla - mulla sitten oli oikein vuosisadan kusihätä. Ku messukeskus oli näköetäisyydellä niin me U:n kanssa hypättiin autosta ja lähettiin kävellen paikan päälle ettei mun rakko ihan halkee ja eiköhän tää kyytimies sit ilmotakki vähänajan päästä ettei hän enää viittikkää tässä jonotella, et heippa vaan ja soitellaan joskus. Mulle jäi semmonen olo ku se ois ottanu nokkiinsa mun vessahädästä mut ei sille voi mitään kun verenpainelääkkeet poistaa nestettä ja muulla keinolla se ei ihmisestä lähe ku lorottamalla.

Meillä oli siis suht kevyt vaatetus ja sus saakeli sitä kotimatkaa. Mulla meinas denierit jäätyy selluliitteihin kiinni.

Mitä tästä opimme - emme mitään.

Tänään mulla on sit menny aika matkan suunnittelussa ja on semmonen tunne et ois jo puolvälissä menossa.

Yks ankara takaisku tuli - tupakkasandaalit hajos. Ei ne näköjään ollukka talvikäyttöön.
Raitista pitelee.

Äänestä

täälläkin... hillitön viiMa taas...!

Äänestä

tämäkin päivä meni raittiina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


åpoi kirjoitti:

ulkona ja sisällä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu