Kasveja

Muutin ekaa kertaa asuntoon jossa on parveke ja nyt olisi kiva laittaa parvekkeelle jotain kasveja. Voisitteko suositella joitain helppohoitoisia kasveja? En ole ennen kasvattanut itse mitään ja nyt haluaisin kokeilla. Ajattelin että joku köynnös voisi olla kiva isossa ruukussa, mikä köynnös kasvaisi nopeasti ja olisi helppo pitää hengissä? Entä mitä suosittelette parvekelaatikkoon? Parveke on aika aurinkoinen, sinne paistaa oikeastaan koko päivän.
1586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen parina vuonna kasvattanut miinanköynnöstä. Laitan siemenet jo helmikuussa isoon ruukkuun ja tukikepit siihen sitten kun ovat vähän kasvaneet. Se on nätti sisäkukka siihen asti, että voi ulos laittaa. Rupeaa kukkimaan aika myöhään, niinpä ajattelin tänä vuonna laittaa jo helmikuun alussa. Lannoitan melko reilusti kesällä, ja viime kesänäkin teki tosi paljon kukkia. Siinä on kauniit lehdet, niin että on kivan näköinen ennen kukkimistakin. Minulla oli sekä amppelissa että lattiaruukussa pajukehikossa. Lattiaruukku oli iso altakasteluruukku, tosi hyvä paahteisella paikalla, ei heti kaiva.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


parvekkeelle kirjoitti:

Muutin ekaa kertaa asuntoon jossa on parveke ja nyt olisi kiva laittaa parvekkeelle jotain kasveja. Voisitteko suositella joitain helppohoitoisia kasveja? En ole ennen kasvattanut itse mitään ja nyt haluaisin kokeilla. Ajattelin että joku köynnös voisi olla kiva isossa ruukussa, mikä köynnös kasvaisi nopeasti ja olisi helppo pitää hengissä? Entä mitä suosittelette parvekelaatikkoon? Parveke on aika aurinkoinen, sinne paistaa oikeastaan koko päivän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu