millaisia komemuksia teillä on kapaloista? tai aioitteko käyttää? oon kuullu että lapsi nukkus rauhallisemmin kun ois kapalossa.
kapalo
odottava mamma
5690
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Esikoisella laitettiin jo synnärillä kapalo, kun oli yöllä levoton ja rauhoittui siellä hyvin.
Kotona pyöriteltiin jonkun kerran ja kyllä rauhoittui, tosin oli muutenkin hyvin rauhallinen tyttö.
Kannattaa kokeilla!
Meidän vauva nukkui kapalossa sairaala-aikana ja sitten vielä kotiuduttua vähän aikaa omassa sängyssään. Yöt kumminkin alkoi mennä vaan imetyksen parissa, joten oli helpompi että vauva oli vieressä nukkumassa, jolloin kapalosta luovuttiin. Kolmen viikon ikäisenä siirsimme kuitenkin hänet takaisin omaan sänkyyn yöunille, kun alkoi olla hankalaa kun ei voinut kylkeäkään kääntää. Pikkuinen oli aika levoton nukkuja ja heräsi aina kun huiski käsillään. Sitten kun taas muistin kapalon niin alkoi yöt olla rauhallisempia ja kapaloa käytettiinkin kolmekuiseksi asti.
kapalo on???
Kun lapsi "paketoidaan" lakanalla/peitolla/pyyhkeellä sellaiseksi kääröksi, jolla ei kädet ja jalat pääse pahemmin liikkumaan. Taitaa verbi kapaloida olla linda på svenska, kun jouluevankeliumissa ruotsiksi sanotaan "...Och hon födde sin förstfödde son och lindade honom och lade honom i en krubba..."
kiitos valaistuksesta! =)