Mietin vain.. Kummiudesta on todella vaikeaa kieltäytyä, senhän tietää kaikki. Onhan se suuri "kunniakin", ihan totta. Olen aina ruvennut mielelläni kummikisi kun minulle läheinen ja tärkeä ihminen sitä pyytää... paitsi viimeksi (3.kummipoika)
.... Hyvä ystäväni sai lapsen todella pian miehen löydyttyä, samantien oikestaan... Ei siinä mitään, ilahduin kovasti. Mutta hän tiesi että olimme yrittäneet lasta silloin jo yli vuoden... Ajatus oli ihan kiva ja haluisn vaikka vähän pahalle tuntui. En ole kuitenkaan tunteeton, tunnen edelleenkin iloa siinä missä suruakin.
Suostuin vaikka vähän mietityttikin... Olen normaalisti ottanut kummin "tehtävät" vakavasti... Vietän paljon aikaa kummilasten kanssa, olen pyrkinyt olemaan heille se aikuinen johon voi turvautua kun on asioita joissa ei voi esim. omiin vanhempiin turvautua sekä reissanut ja "näyttänyt" maailmaa koska omat vanhemmat ei pääse ja koska haluan viettää aikaa heidän kanssaan.
Mutta tämän kummilapsen kanssa en vain voi... Muistan kuinka pahalle se kuitenkin tuntuui kun yritin osallistua heidän elämäänsä... Pieni vauva... oli koko ajan olo että meidän elämän pitäisi olla tuollaista, ei heidän.
Ja oman osansa varmasti tekee myös tietynlainen kateus, jostain syystä tämän lapsen äiti tuntee selvästikkin paremmuuden tunnetta pystyttyään tekemään lapsen. Hänelle on ollut nyt tärkeää muistuttaa minua kuinka helposti hän on tullut raskaaksi, heti kun halusi, omilla sanoillaan. Heillä nyt kaksi lasta.
En vain pysty olemaan kummi tälle lapselle. piste.
Teoriassa kaikki ok mutta käytännössä tuntuu pahalle, en olisi halunnut että he pyytävät minua kummiksi. Varsinkin kun heidän käytöksensä on tuollaista. Mieheni huomasi myös saman asian, ne vihjailut heidän paremmuudestaan siis, osaavathan he lapsia tehdä.
Samoihin aikoihin myös mieheni pyydettiin kummiksi, hänkään ei tohtinut kieltäytyä koska se ei vaan ole sopivaa. Tämäkin pariskunta tiesi yrityksestämme.
Ihan vain haluan että mietitte vähän asiaa, joillekkin se vain on todella suuri kynnys kieltäytyä, varsinkin ihmisille jotka haluavat olla hyviä kummeja.
Jos asian voisi kysyä niin että olisi vaihtoehto. En olisi halunnut kieltäytyä... Mutta en olisi halunnut että minulta kysytäänkään..
Meillä tätä lapsettomuutta on nyt ollut jo 4 vuotta. On ihan kiva juttu kun lapsia kuitenkin pyörii tässä ympärillä mutta muistakaa että teidän lapsenne ei korvaa meidän omaa!!!
Ja sen vielä sanon että tuntuu todella, todella pahalle kun te joilla on niitä omia paasaatte siitä että harjoitelkaa nyt näillä niin osaatte sitten kun on niitä omia! argh! ja tyyliin sitä samaa... "tälläistä se sitten on" yms.
No purimpas sydäntäni...
Kiitos
helpotti..
Lapsia SAADAAN, ei tehdä.
= )
.... Hyvä ystäväni sai lapsen todella pian miehen löydyttyä, samantien oikestaan... Ei siinä mitään, ilahduin kovasti. Mutta hän tiesi että olimme yrittäneet lasta silloin jo yli vuoden... Ajatus oli ihan kiva ja haluisn vaikka vähän pahalle tuntui. En ole kuitenkaan tunteeton, tunnen edelleenkin iloa siinä missä suruakin.
Suostuin vaikka vähän mietityttikin... Olen normaalisti ottanut kummin "tehtävät" vakavasti... Vietän paljon aikaa kummilasten kanssa, olen pyrkinyt olemaan heille se aikuinen johon voi turvautua kun on asioita joissa ei voi esim. omiin vanhempiin turvautua sekä reissanut ja "näyttänyt" maailmaa koska omat vanhemmat ei pääse ja koska haluan viettää aikaa heidän kanssaan.
Mutta tämän kummilapsen kanssa en vain voi... Muistan kuinka pahalle se kuitenkin tuntuui kun yritin osallistua heidän elämäänsä... Pieni vauva... oli koko ajan olo että meidän elämän pitäisi olla tuollaista, ei heidän.
Ja oman osansa varmasti tekee myös tietynlainen kateus, jostain syystä tämän lapsen äiti tuntee selvästikkin paremmuuden tunnetta pystyttyään tekemään lapsen. Hänelle on ollut nyt tärkeää muistuttaa minua kuinka helposti hän on tullut raskaaksi, heti kun halusi, omilla sanoillaan. Heillä nyt kaksi lasta.
En vain pysty olemaan kummi tälle lapselle. piste.
Teoriassa kaikki ok mutta käytännössä tuntuu pahalle, en olisi halunnut että he pyytävät minua kummiksi. Varsinkin kun heidän käytöksensä on tuollaista. Mieheni huomasi myös saman asian, ne vihjailut heidän paremmuudestaan siis, osaavathan he lapsia tehdä.
Samoihin aikoihin myös mieheni pyydettiin kummiksi, hänkään ei tohtinut kieltäytyä koska se ei vaan ole sopivaa. Tämäkin pariskunta tiesi yrityksestämme.
Ihan vain haluan että mietitte vähän asiaa, joillekkin se vain on todella suuri kynnys kieltäytyä, varsinkin ihmisille jotka haluavat olla hyviä kummeja.
Jos asian voisi kysyä niin että olisi vaihtoehto. En olisi halunnut kieltäytyä... Mutta en olisi halunnut että minulta kysytäänkään..
Meillä tätä lapsettomuutta on nyt ollut jo 4 vuotta. On ihan kiva juttu kun lapsia kuitenkin pyörii tässä ympärillä mutta muistakaa että teidän lapsenne ei korvaa meidän omaa!!!
Ja sen vielä sanon että tuntuu todella, todella pahalle kun te joilla on niitä omia paasaatte siitä että harjoitelkaa nyt näillä niin osaatte sitten kun on niitä omia! argh! ja tyyliin sitä samaa... "tälläistä se sitten on" yms.
No purimpas sydäntäni...
Kiitos
helpotti..
Lapsia SAADAAN, ei tehdä.
= )
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itselläni ei ole kokemusta lapsettomuudesta, joten en tiedä, miten pahalta se voi tuntua, mutta kun mietin, et ketä pyydämme kummiksi lapsellemme, tulee helposti mieleen ne, joilla ei ole omia lapsia, et niillä olis sit aikaa ja energiaa muiden lapsille. Ja varsinkin, jos ne ihmiset vielä pitävät lapsista, niin kuin te varmaankin. Ja minun mielestäni kysyä saa ketä vaan, jos joku ei halua suostua, on se hänen itsensä tehtävä SANOA se suoraan! Enhän mä voi arvuutella, et onko se niille kunnia vai loukkaus! En tiedä, mitkä ovat teidän kummilapsenne vanhemman motiivit, mut vaikka olisivat ihan kiusallaan teitä pyytäneet, on silti teidän itsenne velvollisuus toimia, niin kuin on teille ja kummilapselle parasta. Luulen, et asiaa voisi helpottaa, jos kertoisitte esim. miten paljon heidän vihjailunsa ovat teitä satuttaneet ja miten vaikealta nyt tuntuu olla kummina. Suora puhe ei yleensä pahenna asioita, vaikka joku vähän ottaisikin herneitä nenään. Tuntuu, et teidän olonne ei siitä ainakaan pahenisi. Mut teette tietysti niin kuin haluatte.
Jos lasten äiti on ollut hyvä ystäväsi, niin kuin kirjoitit, ei hän varmaan pysy hyvänä ystävänä, jos koko ajan kannat kaunaa ja tunnet vihan tunteita häntä kohtaan. HYvän ystävän kanssa voi vähän riidelläkin...vai?
Minustakin tuntuu, että ystäväsi pyysi Sinua juuri siitä syystä kummiksi, ettei sinulla ole omaa lasta. Hän saattoi ajatella, että sinä jopa odotit kutsua kummiksi.
Ymmärrän kuitenkin, ettei sinun ollut helppoa kieltäytyä, koska kummin tehtävästä ei kuulemma ole lupa kieltäytyä. Mutta kyllä nykyään kieltäydytäänkin, jos kummiksi pyydetty kokee, ettei pysty hoitamaan kummin tehtäväänsä oikealla tavalla. Minulla on viisi omaa lasta, ja kuusi kummilasta. Toki olisin voinut mieheni kanssa kieltäytyäkin, kun ovat omien kanssa suurinpiirtein samanikäisiäkin, mutta eipä sitten tullut kieltäydyttyä. Jos kummilasteni vanhemmat pahoittelevat sitä, miksi emme osta heidän lapsilleen mitään kalliita leluja merkkipäiviksi, he varmaan tietävät vastauksen kysymättäkin. Kummilapsemme ovat usein luonamme ja olemme reissanneetkin heidän kanssaan. Olen sitä mieltä, että antamamme aika on heille lahjoja tärkeämpää...ajallaan he sen itsekin tajuavat.