Kesäloma siellä, missä pippuri kasvaa

Parasoonakki kirjoitti:

Pitkä jorina, mutta jos on aikaa, niin lukekaa ihmeessä.

Tulipa kesällä poikettua Etelä-Venäjällä Kubanin alueella. Matkakohde ei varsinaisesti ole mikään turistirysä, vaan tuli valituksi lähinnä sen perusteella, että toverini on siellä joskus nuoruudessaan asustellut.

Matkasta suoriuduttiin näppärästi junalla. Pietarista on suora yhteys paikan päälle junalla nro 49, joka menee aina Kislovodskiin asti. Junassa olikin paljon kansalaisia kesälaitumille menossa, mutta yllättävän paljon myös puna-armeijan sotureita rintamalle menossa. Tuli erään kapteenin kanssa joristua melko pitkäänkin. Oli kotoisin Muurmanskista ja matkalla Grosnyyn opettamaan nuorempia ja suorittamaan tiettyjä erikoisluontoisia tehtäviä, joista hän ei uteluista huolimatta hiiskunut sen enempää. Jossain vaiheessa kapteeneja olikin jo neljä ja vielä yksi majuri. Otimme kuppia ja keskustelimme lähihistorian käännekohdista. Poikia hävetti kovasti oman maan nykyinen alennustila ja se, että ulkomaalaiset näkevät sen. Toppuuttelin poikia että tokko ne asiat nyt ihan niin kehnosti on. Talvisotaakin sivuttiin sen verran, että yksissä tuumin todettiin pöhköksi nahistella naapureitten kanssa. Yritin myös tuoda esille ns. erillissota-teemaa, mutta sitä ei ihan mukisematta nielty. Todettiin kuitenkin, että aiheesta on enää turha jähistä - tehty mikä tehty. Loppumatka otettiinkin sitten kuppia yhdessä.

Juna tuli perille Tihoretskin asemalle toisen päivän aamuna viideltä. Sieltä matkamme jatkui paikallisten ystäviemme kiesillä kohti majapaikkaa. Isolle tielle olivat miliisit kyhänneet tarkastuspisteen, jossa tummahipiäiset kuskit ja autot, joitten rekkarissa ei ollut kylän oma numero 23, pysäytettiin armotta. Yöaikaan tie oli tukittu romulastissa olevalla rekalla, joka piti kiertää kinttupolkua pitkin. Polun varressa oli riittävä joukko asianmukaisesti aseistautuneita miliisejä.

Ennen matkaa jännitin lomakohteen ilmastoa, koska en tykkää kuumuudesta. Säänvaltias oli kuitenkin suosiollinen, sillä koko parin viikon ajan oli ns. kylmä kausi ( 26ºC), mikä oli juuri optimaalinen minulle. Vilvoittautua voi paikallisessa joessa, mm hyppimällä rautatiesillalta. Pikkupojat eivät junista paljon välittäneet, vaikka niitä meni lähes 5 min välein, vaan piinasivat veturimiehiä venyttämällä hypyn alkua mahdollisimman pitkään ennen junan tuloa sillalle.

Paikallinen väestö keskittyi enimmäkseen kasvattelemaan ankkoja, hanhia ja maissia. Eräässäkin perheessä oli talven varalle kypsymässä noin 80 ankkaa ja hanhea sekä 4 possua. Melko yksipuolinen ruokavalio on odotettavissa. Lisäväriä tuovat mm. aprikoosit, persikat ja pähkinät, joita kasvoi lähes joka pihassa. Myös pippureita oli tarjolla: pieniä punaisia ja vahvan makuisia, sekä isompia vihreitä miedompia. Ne peittävät hyvin pontikan kitkerän maun. Lieköhän herra Nemiroff ollut ensimmäinen, joka keksi maustaa gorilkaa pippureilla ja hunajalla?

Työttömän arki vaikutti hyvin samanlaiselta kuin Suomessakin. Enimmäkseen joko keitettin tai juotiin pontikkaa. Kovin paljon ei muita aktiviteetteja kylällä ollut. Mutta hauskaa porukkaa paikalliset kyllä olivat, ja vieraanvaraisia. Eräs puliremmi suorastaan pakotti minut kadulta mukaansa maistamaan talon erikoista. Pakkohan se oli mennä. Eikä tavara loppupeleissä ollutkaan kovin pahaa. Eräs ukkeli oli aikanaan ryyppyhommissa sokeutunut. Toverit arvelivat, että se johtui pellolle sammumisesta ja aurinkoon tuijottamisesta. Itse ehdotin huonon samohonkan olleen syynä. Valistaen alkutippojen metanolipitoisuudesta.

Ei niin pientä kylää, ettei Suuren Isänmaallisen tai Leninin patsasta. Niin oli myös 9000 asukkaan Arhangelskajan stanitsassa. Kylällä oli myös sairaala, koulu, pari magasiinia ja kuppila, joka oli sisustettu eurooppalaiseen tyyliin ja oli varsin moderni. Hintataso oli käsittämättömän edullinen, joten tippiäkin voi antaa tarjoilijalle. Ruokapuoli tosin rajoittui pakastettuihin pelmeneihin ja kiovan kotletteihin.

Suomesta siellä tiedettiin vaihtelevasti. UKK ja Marski kyllä muistettiin, muttei muita presidenttejä. Tavjasta puhumattakaan. Joissain taloissa oli myös sauna, jota lämmitettiin kivihiilellä. Puitahan siellä ei ollut kuin muutama koristepoppeli (тополь). Aika jännää tavaraa se hiili. Pitipäs matkustaa niinkin kauas, että voi pidellä hiilimurikkaa kädessään.

Paluumatkan tulimme ns. korostetun mukavuuden kupee -vaunussa (II-luokka). Vaunussa oli helekatin kuuma, koska ilmastointi ei rapottanut. Ja koska vaunu oli ilmastoitu, ei ikkunoita tietenkään voinut avata. Tyypillistä. Edes henkilökunta ei tiennyt, mitä se korostettu mukavuus tarkoittaa. Arvelimme sen olevan kerran päivässä tarjottava ateria sekä toimimaton kylmästöinti. Valitettavasti myös WC-paperia piti käydä lainaamassa platskartti-puolelta.

Onneksi juna pysähtyi monta kertaa päivässä jopa puoleksi tunniksi. Silloin pääsi ostelemaan laiturin mummoilta savukaloja, rapuja, piirakoita, kaljaa ja Borjomia, joka kyllä maistui siinä lekotuksessa. Monet kävivät ihmettelemässä outoa kulkijaa, joka puhui käsittämätöntä kieltä. Muutamat kertoivat käyneensäkin Suomessa ja tulevansa uudestaan. Eräs heppu tarjosi jopa kaljaakin useita pulloja...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä