Voiko rakkaus muuttua ystävyydeksi? Voitko "kirkkain silmin" väittää, että olet ystävä vaikkapa ex-miehesi kanssa? Tai ex-poikaystävän? Olen monta kertaa pohtinut kuinka sanotaan, että "rakkaus loppui, mutta ystävyys jäi", eikö pitempiaikainen suhde juuri perustu ystävyydelle?
Minulta katosi ex-miehen kanssa koko sen puolen suku, mikä ei taas harmita yhtään ;) Jotkut, kuulemma, pystyvät säilyttämään suhteet ex-anoppiinsakin eron jälkeen. Onnittelen ;))
Minulta katosi ex-miehen kanssa koko sen puolen suku, mikä ei taas harmita yhtään ;) Jotkut, kuulemma, pystyvät säilyttämään suhteet ex-anoppiinsakin eron jälkeen. Onnittelen ;))
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllä ystävyys voi jäädä seurustelun jälkeen. Toista on ihan mukava tavata ja "tuon" pöydän toisella puolella istuvan ystävän tuntee tosi hyvin. Tietää senkin mitä toinen aikoo sanoa.
Kyllä tuo monelle pitää paikkansa. Itselläni on ihan mukava ystävyys ex-vaimoni kanssa ja soittelemme silloin tällöin. Molemmat ovat ihan tyytyväisiä, että ystävyys on säilynyt. Yhteinen lapsi (nyt jo aikuinen) on myös vahva side.
Ehkä prosessin läpi käyminen vaatii muutaman vuoden niinkuin itselläni, mutta sen jälkeen asiat selkeytyivät.
mulla on kyllä kahteen edelliseen avomieheen oikein hyvät välit ..ehkä paremmat kuin suhteen aikana ..puhutaan asioista paljon reilummin ja avoimimmin jopa anopitkin soittelevat ..silloin tällöin ..nykyinen miehenikin tulee toimeen ex:eni kaa..mä olenkin aina ollut aika suora puhuessani asioista..ehkä sekin auttaa asiaa.
Jo on kummaa sakia minulla on kerrasta poikki . Olin neljä vuotta täydellisen nahjuksen kanssa . Se passas minut ihan pilalle . Ei uskaltanut sanoa minulle mistää vastaan . Se elätti minut ja jopa osti bensat autoon . Ainut hyvä siinä oli sängyssä se osasi tyydyttää minut tosi hyvin , mutta sekin alkoi ällöttämään minua . Niinpä sitten lähdin sanomatta mitään se yritti soittaa minulle muutaman kerran joten vaihdoin puhelin numeron . Enkä varmasti edes tervehdi jos tulee joskus vastaan .
on päässyt asian yli.
Ei kai kukaan eroa jos ei jotain ristiriitoja ole.
En pystynyt ainakaan heti olemaan ystävä.Ollaan kavereita, luottamus pelaa puolin ja toisin.
Nyt muutaman vuoden kuluttua ei muista exää kun satunnaisesti.
Apua annetaan ja saadaan molemmat toisiltamme tarvittaessa.
totta kai ollaan hyvissä väleissä kun on pieniä muksujakin ja soitellaan muutaman kerran viikossa niin lapsillakin on helpompi olla molempien luona.
menee paremmin kuin yhdessä olessa eikä ole tullut riitoja kun kumpikaan ei muistele menneitä kun erosta on kulunut jo muutama vuosi.
joskus on päässyt jopa lipsahtamaan makuukammarin puolelle kun on ote irronnut mut ei se mitään kivahan se on välillä vanhojakin muistella.
Erosta kesällä seitsemän vuotta, emmekä pysty puhumaan toisillemme ollenkaan. Hän ei tervehdi minua eikä sovi edes samoin lasten koulun joulujuhliin. Itse otti ja petti; minä otin eron ja siitäkö sitten loppuikäinen viha, who knows...
Avioerosta kohta 9v ja välit on hyvät. Jutellaan muustakin kun lapsista. Joskus kuuntelen kun ex marmattaa uuden vaimon toilailuista. Ei sillä oo ketään muutakaan jolle puhua, välit vanhempiin poikki. Uskon että erosta toipuu nopeammin jos hyväksyy omat tunteensa exää kohtaan. Sillä pakkohan niitä on olemassa kun on papin aamen aikoinaan haettu ja kaks lasta tehty! Rakkaus vain kuihtuu välittämiseksi, sanotaanko sitä sitten ystävyydeksi...?
Ex-anoppi käy kylässä. Ihan jees tyyppi, vähän epäaito ja kaksnaamanen, mutta kiva lapsille.
Mä oon rauhaa ja sopua rakastava vaaka, ehkä siinä selitys?
Jonkinlaiset välit ex-puolisoon on edelleen ja pitääkin olla, varsinkin jos on yhteisiä lapsia.
Ex on elämässä tavalla tai toisella mukana halusi sitä tai ei..
Heila-jutskat onkin sit mielenkiintoiset..Ne ystävyydet onkin ihan omalla tasollaan, aatellaan nyt vaikka yllättävä kohtaaminen tilanteessa kun uusi on kummankin kainalossa ja uudet heilat eivät tiedä menneistä..
Hymyillään kun kohdataan..:))
Olen niin täynnä vihaa exää kohtaan etten pysty edes puhumaan asiasta.
Minulla on oma elämäni mutta yhä tulee tilanteita, joissa joudun hänen kanssaan jonkinlaisiin yhteyksiin ja silloin viha ottaa taas vallan.
Olen nautiskellut väkivaltaisista mielikuvista joissa teen lopun hänestä monella eri tavalla. En tappaisi mutta haluaisin hakata vaikkapa polvilumpiot paskaksi.
Ikinä en anteeksi voi antaa sillä ero aiheutti muillekin ihmisille, ei vain minulle vaikeuksia (taloudellisia, tyyppi huijasi suuret summat rahaa).
Jopa ensimmäinen poikaystäväni (1971-76) pitää vieläkin yhteyttä, kuten myös eräs pari vuosikymmentä myöhemmin minulle tärkeä henkilö.
Ex-mieheni kanssa (ainoan lapseni isä) olemme muutaman "harmaan vuoden" jälkeen olleet jo 15 vuotta olleet kuin sisarukset.
Parasta kaikessa on, että mieheni ymmärtää tilanteen, eikä siitä ole ikinä riitaa tullut.
Asiaan vaikuttanee se, että itse lopetin (aikanaan hyvästä syystä) nämä pitkät suhteet.
Ex-anoppiakin tapaan tietyissä perhejuhlissa ja keskusteluyhteys on ihan ok.
Olisi melkoista tuhlausta syytellä muita ja heittää omassa katkeruudessa/pahassa mieleaasä vuosia elämästään hukkaan.
Kaikkeen tarvitaan kaksi ja pitkään kestäneissä suhteissa on takuulla ollut paljon ihaniakin hetkiä?!
Eron jälkeen näkee pikkuhiljaa kokonaisuuden ja oman osansa siinä, myös virheensä.
että aivan liian usein käy niin, että jälkeenpäin tajuaa virheensä, miksei ole suotu käyttää järkeä silloin kun sen aika on. Viha ja muut negatiiviset tunteet pitäisi laittaa täysin pannaan ja opetella löytämään oma järkensä kaikenlaisissa tilanteissa, vaan aina vain elämän tärkeissä tilanteissa tulee iskettyä sitä höperöä päätänsä kerta toisensa jälkeen kiviseinään...
Ex-ukkoni on ihan oikeasti yksi parhaita kamujani. Usein parannetaan maailmaa viinilasin ääressä, monta kertaa myös nyk. vaimo mukana. Ex-anoppi kyläili viimeksi viikko sitten, uutta heilaansa kävi esittelemässä.
Erottu ollaan jo 11 vuotta sitten.