Ei me poliisissa mielellään mitään alle heikin liikuttavia tapauksia oteta työn alle kun hommat varsinkin täällä etelässä alkaa olla jo aika äärimmilleen pingotettua. Ja täällä tommoset heikin jutukin monesti ainakin pahimpina "sesonkiaikoina" annetaan olla sen suuremmitta.
Oma ja työkaverien näkemys on että kyllä iso osa päättäjistäkin tiedostaa näitä juttuja mutta ei vanhoillisen kansan osan kannatuksen takia uskalla puhua asiasta. Lähinnä semmoisia epävirallisia "suosituksia" eri juttujen priorisoinnista liikkuu. Eli annetaan ymmärtää että höllentäkää sitä linjaa kevyen hampun tapauksessa.
Niin eli lepposia ja ihan fiksun oloisia hamppumiehet yleensä on, aika filosofisiakin. Mutta siis rauhallisia. Aika flegmaattisia. Kyllä jonkun muutaman hamppukasvin takia nuoren jätkän kuseen laittaminen ei minusta ole se miksi poliisi työtään tekee. Nyt puhun siis ihan 100% hampputapauksista, sekakäyttäjät ja subun käyttäjät ja nämä oikeat linnakundit ja rikolliset on sitten ihan eri asia. Ja nehän siis käyttää monet pilveä ihan niinku perusaineena. Mutta ei siitä voi syyttää niiden huonoa tilannetta ja väkivaltaisuutta yms.
Nämä ovat minun näkemykseni. Itse olen lukioikäisenä kokeillut pari kertaa pilveä, ei se oikein mulle toiminut. Ei ole kiinnostanut. Juon pari kertaa kuukaudessa humalat. Viina se tietenkin eniten näkyy peruspoliisin työssä. Ne kaverit on aika epätietoisia monista huumefaktoista ja me "narkit" sitten aina opastetaan niitä.
Oma ja työkaverien näkemys on että kyllä iso osa päättäjistäkin tiedostaa näitä juttuja mutta ei vanhoillisen kansan osan kannatuksen takia uskalla puhua asiasta. Lähinnä semmoisia epävirallisia "suosituksia" eri juttujen priorisoinnista liikkuu. Eli annetaan ymmärtää että höllentäkää sitä linjaa kevyen hampun tapauksessa.
Niin eli lepposia ja ihan fiksun oloisia hamppumiehet yleensä on, aika filosofisiakin. Mutta siis rauhallisia. Aika flegmaattisia. Kyllä jonkun muutaman hamppukasvin takia nuoren jätkän kuseen laittaminen ei minusta ole se miksi poliisi työtään tekee. Nyt puhun siis ihan 100% hampputapauksista, sekakäyttäjät ja subun käyttäjät ja nämä oikeat linnakundit ja rikolliset on sitten ihan eri asia. Ja nehän siis käyttää monet pilveä ihan niinku perusaineena. Mutta ei siitä voi syyttää niiden huonoa tilannetta ja väkivaltaisuutta yms.
Nämä ovat minun näkemykseni. Itse olen lukioikäisenä kokeillut pari kertaa pilveä, ei se oikein mulle toiminut. Ei ole kiinnostanut. Juon pari kertaa kuukaudessa humalat. Viina se tietenkin eniten näkyy peruspoliisin työssä. Ne kaverit on aika epätietoisia monista huumefaktoista ja me "narkit" sitten aina opastetaan niitä.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Kun nyt selkeästi edustat virkavaltaa niin kertoisitko minulle että miksi hamppumarssilla tapahtuvaan huumeidenkäyttöön ei puututa?
Tuolla ilmaisit että hamppu on pieniprioriteettinen aine. Se on kuitenkin huumausaine. Ymmärrän tämän priorisoinnin tapauksissa joissa jotkut elävät ikäänkuin "omaa elämäänsä" neljän seinän sisällä aineensa kanssa mutta nähdäkseni nämä hamppumarssilla huumeita käyttävät ovat eräänlaisia sen joukon ja siihen joukkoon samaistumaan alkavien esikuvia jotka tehokkaasti propagoivat omalla kansalaistottelemattomuudelle huumeidenkäyttöä. Tämä ei ole missään mitassa suotavaa.
Mielestäni poliisin tulisi ehdottomasti puuttua hamppumarssilla tapahtuvaan huumeidenkäyttöön. Olkootkin kannabis kuinka harmiton aine tahansa - se on kuitenkin huumausainelistalla ja laiton.
Jos taas olet(te) oikeasti sitä mieltä että hamppu ei kuulu sille listalle ja siihen voisi suhtautua teidän työnne kannalta ja yleensäkin yhteiskunnan kannalta järkevämmin niin sitten olisi aika tulla teidänkin ulos kaapista virallisin lausunnoin. Te olette tässä asiassa nimittäin ammattilaisia ja parempi auktoriteetti kuin poliitikot.
Muuten veronmaksajan vaadin että poistatte hamppumarssilta ne yksilöt jotka levittävät huumausaineiden käytön ideologiaa omalla esimerkillään. Meillä suomessa joko totellaan lakia ja toimitaan kun on tarve sekä osoitetaan johdonmukaisesti mikä on oikein ja mikä on väärin eikä pidetä päiviä jolloin julkikäyttö on ok - tai sitten muutetaan asioita ja puututaan siihen virheeseen joka yhteiskunnan suhtautumisessa on.
Pyydän, joko sanokaa julkisesti : "Tuo on turhaa ja väärin" tai toimikaa virkanne mukaan aktiivisesti ja edustaen sitä ideologiaa jonka perustella teitäkin velvoittava laki on säädetty.
Siis marssilla on järjestyspuolen kaverit valvomassa, hoitavat kyllä ne jotka polttelee niin asianmukaisin toimin putkaan miettimään tekosiaan.
Mutta tarkoitukseni oli vain kirjoittaa tuo oma näkemykseni eikä ruveta täällä mihinkään vuoropuheluu. kuitenkin näin viranomaisena.
Mutta hyvää jatkoa kaikille, hoidetaan jokainen hommamme paremman maailman eteen.
Kas kun olen ollut siviilitarkkailijana siellä ja yrtinkäryn seasta ei koskaan ole ketään poimittu pois.
Näiden poliisien läsnäolo on selkeästi lähinnä "PR" toimintaa ilman varsinaista puuttumisaiettakaan.
Kuten joku täällä aikaisemmin sanoikin, suomessa on ilmeisesti luvallista raiskata muutama nainen kunhan raiskaajia on sellainen 300 körilään lauma. Joukossa saa tehdä mitä tahansa.
"Kuten joku täällä aikaisemmin sanoikin, suomessa on ilmeisesti luvallista raiskata muutama nainen kunhan raiskaajia on sellainen 300 körilään lauma. Joukossa saa tehdä mitä tahansa."
No kerääpä sitten raiskausmarssi tuonne kaupungille. Hoida tiedotus ja kaikki kuntoon. Katsotaan mitä kansa tykkää.
Hamppumarssia on täysin mahdotonta valvoa. Jo siksi, että moni hamppumarsseilla käryttävistä polttaa laillista kuituhamppua.
Eiköhän se kuituhampunkin polttelu oikeuta huumetestin VAHVALLA syytä epäillä-nimikkeellä.
En minäkään kantele salibandymailaa asepussissa commandopipo päässä kultasepänliikkeessä ja oleta ettei poliisi reagoi vaikka missään varusteissani sinänsä mitään laitonta olekaan.
Jos vainottaa poliisit niin sitten kuituhampun voi jättää polttamatta marssilla. Ei kannata maalailla selkäänsä maalitauluja kun hyppii ampumaradalla.
Vertaat hamppua aseeseen? Onko tämä vertaus täysin kohdallaan?
Vertaat omaan kehoon kohdistuvaa toimintaa toisen kehoon tehtävään rikokseen. Yrtin käryn seasta on ehkä vaikeaa poimia ne ketkä tekevät polttavat jotain laitonta kuin ne ketkä polttavat jotain laillista. Ehkä poliisi ei tuhlaa resursseja turhaan, vaan on valmiudessa toimi jos tapahtuu vakavia rikoksia kuten raiskauksia ja puuttuu niihin.
Miten voit veronmaksajana vaatia, jos olet tuleva veronmaksaja etkä tämänhetkinen?
Onko mielestäsi oikein käyttää ne pienet vero-roposesi siihen, että jahdataan esim hamppumarssilla jokaista polttajaa? Jos poliisi pidättää jokaisen, jonka näkee polttavan ja siinä sivussa menettää tilaisuuden puuttua esim täällä paljon puhuttuihin raiskauksiin, onko se verorahojesi oikeaa käyttöä?
Ei vaan vertasin kuituhamppua sählymailaan.
Herra filosofilla tuo luetun ymmärtäminen hakusessa. Kokilisit mielummin Descartesia.
"Vertaat omaan kehoon kohdistuvaa toimintaa toisen kehoon tehtävään rikokseen."
Kun polttelu tapahtuu yksityisasunnossa on se - laittomuudesta huolimatta - itseen kohdistuvaa toimintaa.
Mutta hamppumarssin kaltaisessa tapahtumassa on riski että etenkin nuoret jotka ovat alttiita vaikuttimille ottavat mallia toiminnasta. Tällöin haittapotentiaalin lähtökohdaksi voidaan käsittää myös "vain itseään vahingoittava" ja siksi juuri tälläiseen julkiseen käyttämiseen tulee puuttua ja osoittaa käytännössä että se ei ole okei toimintaa.
Jos huumeitakäyttävien vanhempien lapsi alkaa myös käyttää huumeita niin onko tuon lapsen toiminta täysin hänen oma valintansa ja syy-seuraussuhde ei missään nimessä ole riippuvainen vanhemmista? Kärjistetympää - mutta sama asia.
Argumenttia.
"Yrtin käryn seasta on ehkä vaikeaa poimia ne ketkä tekevät polttavat jotain laitonta kuin ne ketkä polttavat jotain laillista."
Eli siis poliisilla ei ole mitään syytä tarkistaa kivennäisvettä kossupullosta nauttivaa kuljettajaa koska on mahdollista että siellä pullossa on todellakin vain kivennäisvettä? Epäillä ei saa missään olosuhteissa. Etenkään hamppumarssilla?
"Ehkä poliisi ei tuhlaa resursseja turhaan, vaan on valmiudessa toimi jos tapahtuu vakavia rikoksia kuten raiskauksia ja puuttuu niihin."
Jos asia ei ole vakava niin sitten poliisin pitää selittää toimintansa syy selkeästi. Ei vain seistä vieressä katselemassa ja antaa minulle ja kaltaisilleni signaali että hiiret hyppii pöydillä ja kissat on laiskoja.
Toisin sanoen, on kohtuullista vaatia aktiivista rajanvetoa ja erotettava puurot velleistä - ei vain passiivisesti seistävä vieressä kun huumeet voittaa. Jos kannabis on vähähaittainen päihde myös poliisien mielestä heidän tulisi aktiivisesti tuoda tuota ajatusta esiin omissa kannanotoissaan. jos se taas käsitetään vaaralliseksi niin silloin puuttuminen on rationaalista ja tarpeellista toimintaa ja resurssit ongitaan vaikka kiven takaa.
Flegmaattisuuse ei saa olla vaihtoehto. Tänään hamppu. Huomenna ekstaasi, ensi viikolla amfetamiini ja raiskaukset tulee sitten vuoden päästä "ei nyt jaksa/pysty puuttua"-listalle.
"Onko mielestäsi oikein käyttää ne pienet vero-roposesi siihen, että jahdataan esim hamppumarssilla jokaista polttajaa?"
Kyllä. Viisaampaa kuin jahdata yksittäisiä polttelijoita neljän seinän sisältä. Koska näin annetaan suora kuva julkisesti että tämä EI OLE HYVÄ ASIA. Samoin tuloksellisuuden kannalta on parempi ottaa monta kerralla kiinni kuin jahdata erikseen jokaista yksittäistä tapausta. Siis hinta/käyttäjä on hamppumarssilta napattaessa halvempi.
"Jos poliisi pidättää jokaisen, jonka näkee polttavan ja siinä sivussa menettää tilaisuuden puuttua esim täällä paljon puhuttuihin raiskauksiin, onko se verorahojesi oikeaa käyttöä?"
Katson että se joka pistää polttaen tuhlaa minun verovarojani ja poliisi reagoi rikokseen. Ajatelkaapa siis tekin jotka katsotte oikeudeksenne provosoida poliisin toimintaa sitä että pidättäessään teitä joku raiskataan TEIDÄN toimintanne takia! Tehän siinä harrastatte oikeudenvastaista exploitaatiota!
Ja kuten edellä totesin - jos poliisin mielipide on että hamppu on vähähaittainen eikä sen julkipolttelukaan ole puuttumisen arvoinen asia on heidän nostettava siitä kritiikkiä suomen päihdepolitiikan suhteen. Ei vain kiltisti kiertää ongelmaa ja siten antaa kuvaa että he ovat tehottomia eivätkä pysty puuttumaan rikokseen.
Vertasit että kuituhampun poltto on yhtä paha kuin aseellisena ja ryöstöaikeissa esiintyminen. Muuten btw, kuituhampun poltto on täysin laillista, kuten vissyvden juominen kossupullosta.
http://keskustelu.skepsis.fi/html/virhelista.htm
10) "Slippery slope" eli viettävä pinta; virheellinen päättelyketju
Sinä sanoit:
-------------
Flegmaattisuuse ei saa olla vaihtoehto. Tänään hamppu. Huomenna ekstaasi, ensi viikolla amfetamiini ja raiskaukset tulee sitten vuoden päästä "ei nyt jaksa/pysty puuttua"-listalle.
-------------
Sinä sanoit:
-----------------
Katson että se joka pistää polttaen tuhlaa minun verovarojani ja poliisi reagoi rikokseen. Ajatelkaapa siis tekin jotka katsotte oikeudeksenne provosoida poliisin toimintaa sitä että pidättäessään teitä joku raiskataan TEIDÄN toimintanne takia! Tehän siinä harrastatte oikeudenvastaista exploitaatiota!
------------------
Toisinsanoen sanoit että jos teet jotain josta joudut pidätetyksi olet myös syyllinen rikoksiin, joita ei pystytty estämään teidän kuluttaessanne poliisien resursseja? Niinkö?
Vai suorastaan tuossahan lukee että pilvenpoltto aiheuttaa raiskauksia.
Tarvitseeko tähän enempää kommentoida.
Aiemmin sanoit olevasi tuleva veronmaksaja ja nyt väität maksavasi veroja? Oletko jo päättänyt miten asian laita on?
Yhtä rikokselta vaikuttaa kuituhampun poltto hamppumarssilla kuin ryöstöaikeissa esiintyminen. Se antaa poliisille oikeuden tarkistaa asian todellinen laita. Kyse ei ole niinkään teon vakavuudesta vaan siitä että rikoksen mahdollisuus ja näkyvät todisteet ovat ilmeisiä.
Sinun versiostasi sai käsityksen ettei poliisin pitäisi puuttua mahdolliseen rikokseen millään tavalla jos on mahdollisuus että kyseessä on vain leikkimielinen laillinen asia.
Sählymailan kantaminen asekassissa on myös yhtä laillista kuin vissyveden juominen kossupullosta. Se ei tee silti poliisin toiminnasta yhtään vähemmän oikeutettua.
Ja kas kummaa kun loppukevennys on ainoa mitä pystyt kommentoimaan. Voitat siinä ,utta vain siinä suhteessa. Perun loppukevennykseni - ja nyt voit yrittää romuttaa lopputekstiä joka sisältää sen PIHVIN.
Kas, selvästi
Copypaste(http://keskustelu.skepsis.fi/html/virhelista.htm)
---------------------------------------
10) "Slippery slope" eli viettävä pinta; virheellinen päättelyketju
Väitteen esittäjä tai sen vastustaja vetoaa ikävyyksiin huipentuvaan tapahtumaketjuun, jonka väitteen hyväksyminen tai hylkääminen tuo tullessaan.
* "Jos hyväksymme abortin raskauden ensi viikoilla, mikään ei estä myöhemmin nostamasta ikärajaa ja pian tapetaankin yhdeksännellä kuulla olevia sikiöitä."
----------------------------------------
Kas ja tuolla aiemmin tyyppi sanoi että jos tänää hamppu niin huomenna raiskataan ihan ekstaasissa.
"Toisinsanoen sanoit että jos teet jotain josta joudut pidätetyksi olet myös syyllinen rikoksiin, joita ei pystytty estämään teidän kuluttaessanne poliisien resursseja? Niinkö?"
En syyllinen mutta minun toimintani on mahdollisesi mahdollistanut rikoksen. Tämä on ainakin minulle moraalisesti erittäin pätevä syy olla tekemättä sitä ensimmäistäkään rikosta tai olla turhaan esittää tekeväni jonkin rikoksen.
"Vai suorastaan tuossahan lukee että pilvenpoltto aiheuttaa raiskauksia."
No jos ilman pilvenpolttelua raiskaus voitaisiin estää niin eikö asioilla ole kytkös? Se että joku polttelee pilveä ei aiheuta raiskausta vaan se että se joku tekee rikoksen johon poliisin on puuttumisvelvollisuuden vuoksi puututtava.
Rikos voisi olla mikä tahansa muukin, silti tämä resurssikytkös pysyy tosiasiana.
"Aiemmin sanoit olevasi tuleva veronmaksaja ja nyt väität maksavasi veroja? Oletko jo päättänyt miten asian laita on?"
Verovarat kuuluvat yhteiskunnalle jonka jäsen olen vaikken vielä en niitä itse tuotakaan. Tällöin minua luonnollisesti kiinnostaa oman osuuteni hyödyntäminen vaikken itse ole mitään pottiin vielä antanutkaan.
Jaksatpa trollata että huumeella itsensä vahingoittaminen on vähintään jossei pahempi kuin väkivallalla toisen vahingoittaminen.
Poliisivaltiohan on se mitä me kaikki haluamme, niinhän..
Ai jos ketää ei polta pilvee ni eio enää raiskauksii kun sun säälittävät verorahat joita aiot "tulevana veronmaksajana" maksaa riittää estämään sen kaiken.
Verovarat kuuluvat yhteiskunnalle jonka jäsen olen vaikken vielä en niitä itse tuotakaan. Tällöin minua luonnollisesti kiinnostaa oman osuuteni hyödyntäminen vaikken itse ole mitään pottiin vielä antanutkaan.
Ootko kenties vielä lapsi? Ainakin naivi idealistisuus paistaa läpi. Siis oikesti perustelit alkupään viesteissäsi veronmaksajana vaativasi asioita, vaikket ole mitään veroja maksanut.
Oman osuutesi hyödyntäminen jota et ole antanut? Sinulla on äänioikeus demokratiassa jolla voit hyödyntää tämän "oman osuutesi" Vai onko sinulla vielä edes äänioikeutta? Jos ei Suomen politiikka miellytä niin voit aina muuttaa esim Euroopan maihin joissa kannabistakin saa vapaasti poltella.
Sulla ei ole mitään pihviä ollut missään vaiheessa alusta loppuun, etkä osaa edes kirjoittaa järkeviä lauseita joita pystyisi edes lukemaan, saati ymmärtämään. Siis oletko ala-asteella ja äidinkielenkurssit vielä käymättä?
Lopeta trollaus!!
Ehkä muutama raiskaus vähemmän olisi koska poliisit ehtii väliin tai pystyy laajentaan reviiriä.
Mutta sehään ei olekaan syy jättää käyttämättä pilveä. Eihän?
Harmi että asiallisen viestin jälkeen meidän pikku veronmaksaja on trollannut sen täyteen paskaa. Toisaalta, ei pidä itse provosoitua jonkun järjettömistä puheista ja edes kommentoida niitä. Trolli mikä trolli, tai sitten kakara, eipä paljo eroa ole.
"Vertaat omaan kehoon kohdistuvaa toimintaa toisen kehoon tehtävään rikokseen."
Kun polttelu tapahtuu yksityisasunnossa on se - laittomuudesta huolimatta - itseen kohdistuvaa toimintaa.
Mutta hamppumarssin kaltaisessa tapahtumassa on riski että etenkin nuoret jotka ovat alttiita vaikuttimille ottavat mallia toiminnasta. Tällöin haittapotentiaalin lähtökohdaksi voidaan käsittää myös "vain itseään vahingoittava" ja siksi juuri tälläiseen julkiseen käyttämiseen tulee puuttua ja osoittaa käytännössä että se ei ole okei toimintaa.
Jos huumeitakäyttävien vanhempien lapsi alkaa myös käyttää huumeita niin onko tuon lapsen toiminta täysin hänen oma valintansa ja syy-seuraussuhde ei missään nimessä ole riippuvainen vanhemmista? Kärjistetympää - mutta sama asia.
Argumenttia.
"Yrtin käryn seasta on ehkä vaikeaa poimia ne ketkä tekevät polttavat jotain laitonta kuin ne ketkä polttavat jotain laillista."
Eli siis poliisilla ei ole mitään syytä tarkistaa kivennäisvettä kossupullosta nauttivaa kuljettajaa koska on mahdollista että siellä pullossa on todellakin vain kivennäisvettä? Epäillä ei saa missään olosuhteissa. Etenkään hamppumarssilla?
"Ehkä poliisi ei tuhlaa resursseja turhaan, vaan on valmiudessa toimi jos tapahtuu vakavia rikoksia kuten raiskauksia ja puuttuu niihin."
Jos asia ei ole vakava niin sitten poliisin pitää selittää toimintansa syy selkeästi. Ei vain seistä vieressä katselemassa ja antaa minulle ja kaltaisilleni signaali että hiiret hyppii pöydillä ja kissat on laiskoja.
Toisin sanoen, on kohtuullista vaatia aktiivista rajanvetoa ja erotettava puurot velleistä - ei vain passiivisesti seistävä vieressä kun huumeet voittaa. Jos kannabis on vähähaittainen päihde myös poliisien mielestä heidän tulisi aktiivisesti tuoda tuota ajatusta esiin omissa kannanotoissaan. jos se taas käsitetään vaaralliseksi niin silloin puuttuminen on rationaalista ja tarpeellista toimintaa ja resurssit ongitaan vaikka kiven takaa.
Trolli on se joka lopettaa väittelyssä argumentaation ja alkaa kisan äänenvoimakkuudella ja epäolennaisuuksilla.
Te tässä niitä trolleja olette, tuotatte nollakeskustelua.
Argumentaatiovirhelinjakin taitaa jatkua, mutta kuulepa veronmaksaja. Ne raiskaukset tapahtuu useimmiten kotona eikä koskaan hamppumarssilla. Haluat siis että poliisin reviiriä laajennetaan kotiisi?
Poliisivaltiohan se hieno asia on.
Maksa verosi ja äänestä natseja.
Toistat itseäsi eikä sun juttuihin voi argumentoida koska itse huudat.
"Ne raiskaukset tapahtuu useimmiten kotona eikä koskaan hamppumarssilla."
Veistellään ymmärrysrajoitteiselle puusta:
Jos hamppumarssilla tai yleensäkään missään ei käytettäisi hamppua säästyisi poliisin resursseja tarkistaa enemmän esim. kotihälytyksiä jolloin raiskauksia olisi vähemmän.
Mutta te ajattelette asian niin että tästä seikasta huolimatta on kaikin puolin okei pistää palamaan. Tehän ette sitä raiskausta tai muuta rikosta itse tee. Mitä nyt kutsutte poliisin virkavastuun takia paikalle omalla teollanne - pois puuttumasta raiskauseen.
Mutta tämähän ei ole teidän vastuullanne. Sinä et sitä valintaa tee tehdessäsi rikoksen tai esittäessäsi rikosta. Vai teetkö sittenkään? Teet ja hyväksyt suojelun heikentymisen muualla - koska tiedät virkavastuun periaatteen.
Mutta eihän näistä asioista tarvisi puhua. Hamputtelijahan tekee vain pikkurikkeen. Ei se ole edes moraalinen valinta.
Toistan itseäni vain palauttaakseni keskustelun järkevyyden. Mutta siis. Kriittinen syvä keskusteluhan täällä oli kielletty?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Godwinin_laki
------------
"Verkossa käytävän keskustelun pitkittyessä todennäköisyys sille, että joku esittää vertaukseen natsismiin tai Hitleriin, lähenee arvoa 1." [1]
-------------
Jospa et näkisi tätä kilpailuna. Tai jos näet niin koe voittaneesi. Mutta, sinun on siirryttävä seuraaviin jatkokilpailuihin, jotka ovat vaikeusasteeltaan suurempia kuin keskusteluryhmä "huumeet"
Mikä ei olisi nollakeskustelua huumekeskustelussa? Mitä uutta on tullut esille mitä ei olisi esim newsgroupien ainaisissa threadeissa käyty moneen kertaan läpi.
//
Jos hamppumarssilla tai yleensäkään missään ei käytettäisi hamppua säästyisi poliisin resursseja tarkistaa enemmän esim. kotihälytyksiä jolloin raiskauksia olisi vähemmän
//
Samalla logiikalla voidaan väittä että jos hampun käyttöön ei puututa niin raiskauksia olisi vähemmän.
Peräänkuulutat virkavastuuta. Oletko koskaan virtsannut kadulle? Oliko se moraalinen valinta?
Jospa tiivistäisit sen kaiken pointtisi esim muutaman, noin kahteen kappaleeseen käyttämättä sivumetreittäin tilaa. Mikä offtopic? Mikä se järkevyys ois? Se että myönnetään asia?
Joo tosiaan, pitäis saada hävitettyä kaikki hamputtelijat ja näin luoda parempi yhteiskunta meille veronmaksajille. Mainitsiko joku aiemmin poliisivaltiosta? Mikä se on?
Esim lukekaa:
http://olento.ton.tut.fi/~pvuorela/pornoilijat.jpg
"Samalla logiikalla voidaan väittä että jos hampun käyttöön ei puututa niin raiskauksia olisi vähemmän."
Ja logiikka pelaisi kyllä noinkin. Mutta se virkavastuu. Jos hampunkäyttö on pikkurike tai harmiton asia siitä tulisi puhua julkisesti ja laajalti ja hampun status olisi sitten saatettava kohtuullisiin mittasuhteisiin. Etenkin poliisin tulisi nostaa kissa julkisesti vahvasti pöydälle jos konkreettinen puoli kannabiksenkäytöstä puhuu laillistamisen tai rankaisemattomuuden puolesta. Heillehän se lisätaakka lankeaa.
Mutta koska tätä keskustelua ei käydä on oletettava että kannabiksenkäyttö on riittävän vakava rikos että siihen tulee puuttua ja virkavelvollisuus astuu taas kehiin. Astuisihan se jokatapauksessa - oli perustetta laille tai ei.
Koska näin ei tapahdu on mielestäni poliisien toimittava aktiivisesti myös kannabiksenkäyttörikoksen suhteen. Ja todistettava ja odotettava rikos on tärkeämpi kuin potentiaalinen - tästä syystä poliisit ovat tutka kädessä eivätkä odota pankissa pankkiryöstöä. samasta syystä tulisi poliisien myös ottaa hamppumarssillakin huumeidenkäyttäjät kiinni koska on oletettavaa että heitä on mukana monia.
Kuten huomaat en ole vaihtoehtoisille ratkaisuillekaan suljettu, mutta vaadin että poliisit noudattavat heille langennutta velvollisuutta parhaansa mukaan. Ja niin kauan kuin yksiselitteisesti kannabiksenkäyttö on huumerikos on puuttumisvelvollisuus pakko ja johdonmukainen tapa hoitaa asia. Minun mielestäni viranomaisten uskottavuutta syö se että puhutaan paljon muttei tehdä konkreettisesti mitään.
"Peräänkuulutat virkavastuuta. Oletko koskaan virtsannut kadulle? Oliko se moraalinen valinta?"
En, mutta jos olisin niin ymmärrän miksi poliisi rikesakottaisi. Toivottavasti nyt et vertaa kannabiksenkäyttöä ja kusemista keskenään?
"ikä ei olisi nollakeskustelua huumekeskustelussa? Mitä uutta on tullut esille mitä ei olisi esim newsgroupien ainaisissa threadeissa käyty moneen kertaan läpi."
Muistutus: Tämä on suomi24.fi:n forum - ei uutisryhmät.
Luuletkos että jossain eduskunnassakin sitten joskus viitataan asioille vaan että "Ei meidän tartte keskustella tästä, nää jutut on käyty jo vuonna -92 läpi njyysseissä"...
Etkö huomaa ollenkaan miten pelle olet.
Toistat vain samoja sanoja koko ajan.
Ja pilven polttaminen ei liity mitenkään raiskauksiin.
"Mutta hamppumarssin kaltaisessa tapahtumassa on riski että etenkin nuoret jotka ovat alttiita vaikuttimille ottavat mallia toiminnasta. Tällöin haittapotentiaalin lähtökohdaksi voidaan käsittää myös "vain itseään vahingoittava" ja siksi juuri tälläiseen julkiseen käyttämiseen tulee puuttua ja osoittaa käytännössä että se ei ole okei toimintaa."
Ongelmahan onkin se että jointtia ei kauempaa erota sätkästä. Tuskin siellä kukaan on kääntänyt 30cm pitkää jointtia tai porisuttelee bongia. Menisitkö siis itse tutkimaan jokaisen sätkän, mitä marssilla poltetaan. Minä jopa toivoisin että niin tapahtuisi poliisin toimesta. Olisi hauska katsella uutisista kuinka poliisit selittävät tiedoitusvälineille mistä syystä hei tutkivat jokaisen sätkän mitä marssilla poltetaan.
Mieleeni tuli oikeuskäsittely amerikoista. Korjatkaa jos muistan väärin. Siellä nuori mies tappoi kaksi poliisia poliisilaitoksella. Tästä nostettiin syyte grand theft auto - vice cityn pelin tekijälle, koska mies oli pelannut paljon peliä ja oletettiin että hän oli saanut vaikutteita pelistä. Kysynkin sinulta että olisiko oikein että pelin tekijä tuomittaisiin?
Voitaisiin siis kieltää tiettyjä elokuvia, artisteja, kirjailijoita. Esimerkiksi Reggae pitäisi siis ehdottomasti kieltää suomessa, koska siinä usein lauletaan positiiviseen sävyyn hampusta.
"Jos huumeitakäyttävien vanhempien lapsi alkaa myös käyttää huumeita niin onko tuon lapsen toiminta täysin hänen oma valintansa ja syy-seuraussuhde ei missään nimessä ole riippuvainen vanhemmista? Kärjistetympää - mutta sama asia."
Puhuit kannabiksesta, miksi nyt huumeista yleinsä?
""Yrtin käryn seasta on ehkä vaikeaa poimia ne ketkä tekevät polttavat jotain laitonta kuin ne ketkä polttavat jotain laillista.""
"Eli siis poliisilla ei ole mitään syytä tarkistaa kivennäisvettä kossupullosta nauttivaa kuljettajaa koska on mahdollista että siellä pullossa on todellakin vain kivennäisvettä? Epäillä ei saa missään olosuhteissa. Etenkään hamppumarssilla? "
Käänsit asian väärin päin. Lähempänä totuutta olisi, että on lähes yhtä todennäköistä että sätkässä on ganjaa kuin kossupullossa kivennäis vettä.
"Jos asia ei ole vakava niin sitten poliisin pitää selittää toimintansa syy selkeästi. Ei vain seistä vieressä katselemassa ja antaa minulle ja kaltaisilleni signaali että hiiret hyppii pöydillä ja kissat on laiskoja."
"Toisin sanoen, on kohtuullista vaatia aktiivista rajanvetoa ja erotettava puurot velleistä - ei vain passiivisesti seistävä vieressä kun huumeet voittaa. Jos kannabis on vähähaittainen päihde myös poliisien mielestä heidän tulisi aktiivisesti tuoda tuota ajatusta esiin omissa kannanotoissaan. jos se taas käsitetään vaaralliseksi niin silloin puuttuminen on rationaalista ja tarpeellista toimintaa ja resurssit ongitaan vaikka kiven takaa."
Ongelmana on se etteivät poliisit eivätkä muutkaan uskalla näin tehdä omalla nimellään. Tässä esimerkki
http://www.sky.org/data/Tero_Nieminen/index.html
Eikös se ole sen hamppumarssin idea, että halutaan lakimuutos, jolla vapautetaan poliisin toimet turhasta kannabiksen polttajien ahdistelusta johonkin tärkeään, vaikka niihin raiskaustapausten selvittelyyn?
Mutta voin luvata, ettei kannabiksen laillistaminen tai kaikkien kannabista polttavien maastakarkoitus tulisi ratkaisemaan mitään raiskaustapauksissa. Todella harvoin kuulee, että raiskausyritys jää yritykseksi, koska joku saapui paikalle. Kertaakaan en ole kuullut poliisin osuneen. Valitettavasti raiskaustapauksissa poliisi kuulee kun jotain on jo tapahtunut.
"Eiköhän se kuituhampunkin polttelu oikeuta huumetestin VAHVALLA syytä epäillä-nimikkeellä."
Ei se oikeuta. Vaikka hallusta löytyisi päihdekannabista ei sekään oikeuta. Poliisi ei tee huumetestejä, paitsi liikenteessä.
Jos suomessa hallustasi löytyy päihdekannabista, rapsahtaa sakko huumausaineen hallussapidosta ja mahdollisesti sakko huumausaineen käyttörikoksesta kaupan päälle.
Mikäli huumehörhö ilmoittaa, että hänellä on hallussaan vain ja ainoastaan kuituhamppua, on poliisin kiikutettava näyte labraan tutkittavaksi tai luovuttava syytöksistä.
Mitä järkeä olisi raahata jokainen huumehörhö jonnekin laitokselle kusemaan purkkiin, kun tavallinen opiskelija saa käyttörikoksesta noin 60 € sakot?
Olisi hienoa mikäli kaikki marssille osallistuvat käärisivät kuituhamppujopot ja pajauttaisivat ne yhdessä tuumin. Siinä riittäisi poliisille työtä.
kaiken kolmikantaan. ei työt paina ei rasita polla.
"Eikös se ole sen hamppumarssin idea, että halutaan lakimuutos, jolla vapautetaan poliisin toimet turhasta kannabiksen polttajien ahdistelusta johonkin tärkeään, vaikka niihin raiskaustapausten selvittelyyn?"
Ehkäpä juuri siksi trollaajien onkin usutettava ja kärjistettävä tilannetta niin että poliisit saadaan vastentahtoisesti mittavaan operaatioon ja asia saa julkisuutta ja tämän kautta kyseenalaistaminen pääsee taas nytkähtämään tietoisuudessa yhden askeleen eteenpäin.
Tuleva Veronmaksaja on hyvin johdonmukainen ja toimii hyvin räikeän provokatiivisesti. Hän yrittää saada aikaiseksi reaktiota joka aikaansaa taas vastareaktion.
Mieti jos oikeasti poliisit saataisiin mittavaan operaatioon kannabismarssin takia.
Kenelle se olisi voitto loppujen lopuksi? Mitä linjoja aukeaisi? Ketkä kyseenalaistaisivat? Mitä olisi panoksena sen jälkeen? Ketkä kritisoisivat, kuinka korkealta, millä auktoriteetilla?
Väittäisin että tämä trolliksi haukuttu tyyppi on ajatellut myös näitä asioita kärjistäessään. Hän tahtoo selkeästi nähdä 200 poliisia ottamassa kiinni hamputtelijoita. Muttei siksi että hän vihaa hamppua, vaan selvästi siksi että hän tahtoo ihmisten näkevän järjettömyyden konkretisoituvan täysin typeränä ja tarpeettomana toimintana.
Siinä olisi voiton siemen. Sano minun sanoneen.
Taitaa olla ystävämme trolli "HipHeiHurraa" taas asialla. Ihan hyvän keskustelun sait pari viikkoa sitte aikaseks samasta aiheesta, eli miksei poliisit pidättele ihmisiä suoraan hamppumarsseista. Mut eiks se keskustelu käyty jo perusteellisesti?
Olen samaa mieltä aikaisemman kirjoittajan kanssa. Mikäli valtaosa poliisista ajattelee alkuperäisen kirjoittajan tavoin olisi kanta tuotava julki. Poliisilla on huomattavasti enemmän kokemusta ja näkemystä asiasta kuin rivipoliitikoilla joista suuri osa tuskin on hamppukasvia koskaan nähnytkään. Ilmeisesti tarvittaisiin vain rohkeutta tuoda asia esille jotta järkevää keskustelua saataisiin aikaan eduskunnassa ja hallituksessa asti? Mutu-tuntumalta sanoisin että asenteet kannabista kohtaan ovat lieventyneet rajusti viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta vain harva tuo kantansa julki. Kasvattajien jahtaaminen joitakin poikkeuksia lukuunottamatta on todellakin turhaa, ja luulisi että osa ylilyönneistä (joista aina silloin tällöin kuulee) johtuu siitä että poliisikin on jo turhautunut tilanteeseen ja turhan työn tekemiseen.
Nimimerkki Tuleva Veronmaksaja on oikeassa. Rajanvedon on oltava selkeä, sillä muuten se johtaa erilaiseen kohteluun eri ihmisten tai virkavallanedustajien välillä. Mielestäni tässä ei ole mitään mikä trollaukseen viittaisi.
...unessa huumepoliisin työ alkoikin jo ahdistamaan.
Kerrankin saa lukea asiallista puhetta poliisin suusta sanottuna kannabiksen käyttöön liittyen.
Yleensä saa vain lukea kommentteja tylliin 'linnaan vaan', 'niskalaukaus' jne. ja tämä sinun kommenttisi edustaa kyllä sitä fiksumpaa linjaa.
Ei monikaan edes uskalla sanoa olevansa poliisi vaan anonyymisti taustalta heitellään kommenttia joka kerta eri nimellä.
Näin sen asian pitäisikin edetä, että asiasta voidaan avoimesti keskustella ja tuoda esiin haitat ja hyödyt eikä vain liioitella asioita.
Poliisien työ varmasti helpottuisi jos pilvenpolttajiin ei kohdistettaisi niin suurta tutkintaa ja resursseja, jolloin poliisi voisi keskittyä enemmän oikeaan rikollisuuteen kuten juuri näihin kovien aineiden käyttäjiin ja siitä johtuvaan rikollisuuteen sekä ihmiskauppaan yms.
Voisin jopa kuvitella tulevaisuudessa poliisin olevan ystäväni jos tässä asiassa linjaa kevennettäisiin ja annettaisiin minullekkin hieman vapaampi elämä.
On kiva uskoa, että kirjoittaja on oikeasti poliisi. Järkevää puhetta eikä mitään fasistivaahtoamista.
"Ei me poliisissa mielellään mitään alle heikin liikuttavia tapauksia oteta työn alle"
"Oma ja työkaverien näkemys on että kyllä iso osa päättäjistäkin tiedostaa näitä juttuja mutta ei vanhoillisen kansan osan kannatuksen takia uskalla puhua asiasta."
Jostain olin kuullut, että poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan LUOTTAMUSTA poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Ja kyllä jos poliisi suhtautuu "alle heikin" tapauksissa ylimalkaisesti, niin minun luottamus järkkyy.
Mitenkäs muuten, ei ole ohjesääntöjä foorumeille kirjoittelusta? Ihan voi poliisina kirjoittaa? Ei sinulla sitä virkanumeroa ollut, niin voin tarkistaa? Nimeä ei tarvitse, virkanumero riittää. Ja jos minun tarvii tulla poliisitutkintoihin, niin lähettäkää sähköposti, replyyn sitten kun kerkeen tulla.
Öh. Lähetä itte sosiaaliturvatunnuksesi.
Täällä on oikeus olla anonyymi. Myös huumepoliisilla.
Sikäli kun olen ymmärtänyt - oli tämä oikea huumepoliisi tai ei - on toiminta juuri tuollaista kuin tämä kirjoittelija kuvaili. Järjestyspoliisi on se joka hoitaa sakot hamputtelijalle tai muille satunnaisille yksittäisille käyttäjille, varsinainen huumepoliisi tuskin lotkauttaisi korvaansa täysikäisen hamputtelulle koska ovat asioiden suhteen keskimääräistä valistuneempia.
Montakohan kaikkiaan noita varsinaisia huumepoliiseja on suoraan tutkivassa työssä tai kenttätyössä on esim. helsingissä? Siitä lukumäärästä voi kartoittaa että montako kyttää per diileri tutkii sen puolen asioita. Se nyt ei voi olla kovin suuri luku. Oliskohan pk-seudulla ehkä max 30 varsinaista huumepoliisia? Siitä määrästä ei riitä todellakaan pikkutekijöiden seuraamiseen.
"Täällä on oikeus olla anonyymi. Myös huumepoliisilla."
Jos kirjoittaja olisi oikeasti poliisi, hän tietäisi, ettei saa esiintyä poliisina foorumeilla ja esittää poliisin kantaa epävirallisestikaan. Ei anonyymisti, ei nimellään.
Tämän vuoksi on hyvin hankala uskoa, että kirjoittaja olisi oikeasti poliisi, sillä uskon poliisin itsensä tietävän omat sääntönsä.
Uskottavampi olisi, jos hän olisi aloittanut, esimerkiksi näin: "Työni puolesta olen nähnyt läheltä huumepoliisin toimintaa ja siitä..."
Itse en usko yhtä ainutta henkilöä, joka esittää poliisin kantoja poliisina netissä.
Vaikka tuo kirjoitus kuulosti melko uskottavalta ja todenmukaiselta, niin epäilen tuon kirjoittajan kuitenkin olevan esimerkiksi huumevieroitushoitaja tai nuorisotyöntekijä tai jopa ihan vaan hampunkasvattaja, joka on toimintaan tutustunut sieltä toiselta puolelta käsin.
Ja kyllä, odotan vielä sitä pyyntöä kuulusteluihin sähköpostitse. Tai lähettäkää tekstiviesti.
"Jos kirjoittaja olisi oikeasti poliisi, hän tietäisi, ettei saa esiintyä poliisina foorumeilla ja esittää poliisin kantaa epävirallisestikaan. Ei anonyymisti, ei nimellään.
Tämän vuoksi on hyvin hankala uskoa, että kirjoittaja olisi oikeasti poliisi, sillä uskon poliisin itsensä tietävän omat sääntönsä."
Eri asia on, että kiinnostaako tätä huumepoliisia nämä säännöt. Ovatko kaikki lainvalvojat ja -säätäjät lainkuuliaisia? Eivät. Tiedän itsekin poliiseja, jotka pössyttelevät silloin tällöin. Mitenköhän on, onko heille kerrottu, että se on laitonta? Tai että kotipolttoinen viina on poliisillekin laitonta? Tai että vuokratoiminnan harjoittaminen veroja maksamatta on laitonta jne.
Tuo on mielestäni heikko argumentti vastaväitteeksi sille, että alkuperäinen kirjoittaja olisi joku muu kuin poliisi, vaikka niin olisikin.
"Vaikka tuo kirjoitus kuulosti melko uskottavalta ja todenmukaiselta, niin epäilen tuon kirjoittajan kuitenkin olevan esimerkiksi huumevieroitushoitaja tai nuorisotyöntekijä tai jopa ihan vaan hampunkasvattaja, joka on toimintaan tutustunut sieltä toiselta puolelta käsin."
Ehkä hän on yksi niistä pössyttelevistä huumepoliiseista?
Pelkäsin, että olisi oikeasti poliisi. Toivon ettei. Se on vielä pahempi asia, jos on oikeasti näin. Tämä ajaa sitä, että tietoisuus poliisien korruptoitumisesta lisääntyy (poliisin tehtävä ei ole heikentää omaa auktoriteettiään), sekä tämmöinen poliisina esiintyminen foorumilla aiheuttaa sen, että epätietoisuus siitä miten poliisi esiintyy kasvaa.
Jos kirjoittaja on oikeasti poliisi, hän on tehnyt hallaa poliisin uskottavuudelle. Eli hän on "paha-poliisi", vaikkakin haluaa näyttää olevansa ymmärtäväinen "hyvä-poliisi".
"Ehkä hän on yksi niistä pössyttelevistä huumepoliiseista?"
Eiköhän toi "huumekyttä" siihen viittaa ;)
Onko muuten skoudeilla huumetestejä työssään, siis muutenkin kuin poli-isikoulussa tai työhöntulotarkastuksessa? Siis satunnaisina testailuja? Jos kerran jokaisen peruskansalaisen täytyy semmoisia pelätä (ja pelätä tosiaan tarvitsee ihan kaikkien, myös koskaan käyttämättömien) niin olisi vähintään kohtuullista että isoja kamamäriä käsittelevät viranomaiset siihen myös alistettaisiin.
Järkevintä olisi tietty luopua koko hapatuksesta ja pistää nekin rahat esim. asialliseen valistukseen. Ja puuttua ongelmiin työpaikalla niiden ilmetessä, ei varta vasten luoda niitä.
Ehkäpä se asia minkä tämä ihminen haluaa murtaa on hänen mielestään paljon suurempi ongelma poliisin uskottavuudelle ja yleensäkin yhteiskunnalle kuin se että esiintyy anonyyminä taustavaikuttajana ja asiantuntijana faktapohjalla.
Itseäni todellakaan ei kiinnosta se onko hän poliisi vai ei. Jos on niin hyvin tekee kertoessaan totuuden (hei, totuus kokonaisuutena ei voi vahingoittaa kuin pahantekijöitä!). Jos taas ei niin hänen viestinsä informaatiosisältö on silti arvokasta.
Jos kerrotaan juttu Huumeidenkäyttäjä-Jaakosta ja tarina sisältää jonkun pointin joka on erittäin tärkeä yleisestikin ei ole väliä onko Huumeidenkäyttäjä-Jaakko todellinen vai epätodellinen henkilö jos sama tarina on yleinen tarina ja todellinen tarina kuitenkin joillakuilla.
se poliisin korruptoituneisuutta, että kun kävelet punaisia päin, niin vieressä oleva poliisiauto ei kurvaakaan perääsi, vaan menee estämään naistaan hakkaavaa miestä? Ei prioriteetti ole sama asia kuin korruptio vai mitä yritit ajaa takaa?
Rikoksia ja rikkomuksia tehdään koko ajan, tietämättömyyden ja tyhmyyden nimissä. Moniko pysähtyy suojatien eteen, kun näkee, että suojatielle on astumassa jalankulkija? Miksei näitä aivan käsittämättömän suuria rikoksia, suorastaan kansanmurhaa, kitketä pois? Lisää resursseja poliisille, jotta jokaisen suojatien vieressä voisi olla sakottava poliisi?
Kyllä poliisikin saa mielestäni yksityishenkilönä tai miksei virkansakin puolesta ottaa osaa keskusteluihin. Koskee se sananvapaus lainvalvojakin. Usein kun poliisi ottaa kantaa asioihin, niin kannanotosta paistaa läpi politiikka - poliisin on hyvä synkistellä asioita, jottei resurssien määrä ainakaan pienenisi.
En oikein tajunnut miten se minun kommenttiini liitty, sitä vertausta, että jos kävelen punaisia päin ja poliisi meneekin estämään vaimonhakkaajaa. Jos poliisi tekee väärin ja tietoisesti rikkoo sääntöjä, tulen osoittamaan sormella, mutten tietenkään tarkoita että poliisin pitäisi joka pikkujutusta juosta ihmisiä ahdistelemassa. Poliisin tulee edustaa ja olla nuhteeton, muutoin ei luottamus säily.
"Kyllä poliisikin saa mielestäni yksityishenkilönä tai miksei virkansakin puolesta ottaa osaa keskusteluihin."
Sinun mielestäsi kyllä, poliisin sääntöjen mukaan ei. Voitko luottaa henkilöön, joka tietäen säännöt ja jonka toimenkuvaan kuuluu sääntöjen valvominen rikkoo niitä kertoakseen jotain?
Informaation luotettavuudesta puhuin. Jos kirjoittaja olisi jättänyt sen "olen poliisi" tunnustuksen pois, en olisi nähnyt, että hän rikkoo mitään sääntöjä ja olisin pitänyt tekstiä oikein hyvin kuvaavana. Nyt epäilen, että hän onkin lain toiselta puolelta käsin tutustunut poliisin toimintaan, kun näytti kuitenkin tietävän jotain jostain.
Ja mikäli kirjoittaja olisi ollut oikeasti poliisi on hän ollut jo kirjoitusvaiheessa tietoinen, että ei hänellä ole oikeutta esiintyä poliisina, joten hänen uskottavuutensa lähenee nollaa. Ja hän tietäisi sen.
Minäkin olen muuten poliisi ja nimeni on Spartacus.
Poliisi ei saa poliisina esiintyessään ilmaista omaa mielipidettä. Poliisina esiinnytään kun yllä on virkapuku, tai ilmoitetaan suullisesti olevan poliisi. poliisna hänen on ilmaistava virallista kantaa.
Vapaa-aikana hän saa olla asioista mitä mieltä haluaa, mutta ei saa sanoa niitä esim "minähän olen poliisi"...
Eräs poliisi oli tulossa kaupasta työvaatteet päällä ja matkalla kotiin. Pikalle sattui gallupinpitäjä kameroinenn ja poliisimies antoi melko tylyn mielipiteen koskien erästä vähemmistöryhmää. Tästä hän sain oikeusasiamieheltä virallisen huomautuksen.
"Vapaa-aikana hän saa olla asioista mitä mieltä haluaa, mutta ei saa sanoa niitä esim "minähän olen poliisi"..."
Juuri tätä ajoinkin takaa.
Tuossa aloituksessa ei sanottu eksplisiittisesti "olen poliisi".
Minä luin näin: "Ei me poliisissa..."
Se ei ole sama kuin "olen poliisi".
Somali tms. voi kirjoittaa "ei me Suomessa..."
Voi sanoa että "me poliisissa"
Jos hän ilmaisullaan antaa ymmärtää olevansa poliisi, on hän siitä eteenpäin poliisi.
Voi sanoa me suomalaiset.
Oletko todella siinä uskossa että kaikkien "poliisien" nimike ja tehtävä poliisissa on "poliisi"?
Niin, ekassa viestissä ei minusta lukenut "me poliisit"...
No evvk. Jatkakaa vääntämistä ihan niin paljon kuin sielu sietää.
Asiallinen ja järkevä tuo aloitusviesti kuitenkin on. Sääli että Suomen asenneilmastossa "ylityöllistetty poliisi" tarkoittaa "lisää rahaa poliisille!" eikä "järkeistetään toimintoja ja priorisoidaan asioita".