miten paljon lenkitätte

miten paljon lenkitätte suomenajokoirianne silloin kun se ei ole metsällä? kuinka paljon se tarvitsee liikuntaa? onko 3 km/päivä liian vähän?
51391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En tiedä mikä lie oikea määrä mutta meillä käy koira metsästyskaudella kaksi kertaa viikossa metsällä ja pari kertaa väli päivinä 5-8km lenkillä. kesällä koiraa juoksutetaan kolme kertaa viikossa reilu 10 km lenkin ja lisäksi käy uimassa silloin tällöin vähän aikaa.

Äänestä

Ei tämäkään asia ole sellainen, missä ohjetta voi toiselle antaa. Onko koiralla leikkikaveria kotona? leikkiikö se ihmisten kanssa? Minkäikäinen se on? Tehdäänkö 3 km:n lenkki juosten vai onko se kevyttä pissallakäyntiä?

Meillä koirat käy tuon kolmisen kilometriä pari kertaa päivässä, lisäksi kerran päivässä pidemmän lenkin. Paitsi nyt kun talossa on taas pentu, kaikki pääsevät vielä useammin lyhyelle lenkille. Mutta ei tämä varmasti ole ainoa oikea tapa ulkoiluttaa metsästyskoiraa sen paremmin kuin mitään muuta koiraa. Metsästyskoira tarvitsee metsästysajan ulkopuolella ainakin sen verran liikuntaa, että jaksaa juosta metsässäkin eli kunto säilyy.

Äänestä
  • välillä mennään pyörällä, välillä kävellen välillä juosten ja yleensä mennään sellaisiin paikkoih jossa koiran voi pitää auki.

    on sillä leikikaveri, äitinsä. ei leiki ihmisten kanssa, ulkokoira.

    Äänestä

  • -minavaan- kirjoitti:

    välillä mennään pyörällä, välillä kävellen välillä juosten ja yleensä mennään sellaisiin paikkoih jossa koiran voi pitää auki.

    on sillä leikikaveri, äitinsä. ei leiki ihmisten kanssa, ulkokoira.

    Mielenterveyden kannalta tuollaisella 3km lenkillä tietysti on hieman merkitystä ajokoiralle, mutta on merkityksetön sen kunnon kannalta. Itse lenkitän omaa Suomenajokoira urostani pyörällä metsästysajan ulkopuolella siten, että alkukesästä aletaan kevyemmillä lenkeillä kasvattamaan peruskuntoa, mutta kuitenkin niin, että se on jokaisen lenkin jälkeen väsynyt jonkin verran, se väsymisaste pitää seurata siitä koirasta, eikä kysellä täällä! Välillä palautusta niin monta päivää, että se itse alkaa "huutaan" lenkille! Tätä jatketaan koko kesä niin, että ollaan koko ajan sen ehdoilla, elikä se on väsynyt lenkiltä tultaessa tosissaan, ja voimia uhkuvassa vireessä sinne lähdettäessä. Tämä johtaa siihen, että lenkkejä on pidennettävä ja tihennettävä koko ajan kunnon noustessa, joka johtaa taas siihen, että aika alkaa asettaa rajoituksensa niitten kestolle! Silloin otetaan avuksi vetovaljaat ja niitten avulla laahakettinki perään, niin jopa taas alkoi pienempikin lenkki riittämään, niinkuin aikakin! Tällä reseptillä se on ollut sellaisessa ajokunnossa jo alkusyksystä, että on voittanut kaikki tähänasti käydyt kokeen suurella piste-erolla seuraavaan koiraan. Vielä mainitsemisen arvoinen asia on se, että se asuu sen lenkitysajan tarhassa, missä on karkea sepeli alustana, mistä johtuu, että sille kasvaa tassuihin sellaiset känsät, että kestää koko syksyn ajattaa, vasta hankikeleillä talvella aukeaa kynnen juuret vähän, kun asuu sisällä silloin. Suosittelen lämpimästi!

    Äänestä

Itselläni ei ole kylläkään suomenajokoiraa,mutta minulta löytyy dreeveri.
Sekin vaatii paljon ulkoilua,itselläni mittariin tulee päivittäin n.12-15km.
Ja koira pysyy hyvässä kunnossa,niinkuin omakin kuntoni

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-minavaan- kirjoitti:

miten paljon lenkitätte suomenajokoirianne silloin kun se ei ole metsällä? kuinka paljon se tarvitsee liikuntaa? onko 3 km/päivä liian vähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu