Kerran yhdessä ruokapaikassa jonottaessa kaiveli tyhjää taskua hiukan hämilläni, kunnes tajusin, että "niin se on se sytkä mikä sieltä taskusta puuttuu". Hiukan pöljempi olis se, että poikkeisn työmatkalla yhden pikkukaupan parkkipaikalla mutkan niin kuin aina ennenkin. Sitten vain tuli siinä parkkiruudussa mieleen, että "mitäs vittua, enhän minä oo ikinä poikennut tässä kuin ostamassa tupakkia". Ja auto käyntiin ja menoksi.
Niin tuossa aikaisemmin kirjoitin noista vieroitusoireista, niin jäi misnitsematta yksi kaikkein ikävin lopettamisesta surannut juttu, nimittäin jonkin asteen keskittymishäiriö. Mm. tätä tai muuta kirjoittaessa joutuu kokoajan korjailemaan kirjoitusta. Hieman samaa asiakkaan kanssa jutellessa ja autolla ajellessa. Ei mitään vakavaa, mutta rasittavaa huomion herpaantumista.
Liikkumisestakin jäi mainitsematta, että onpa muuten pirun hyvä hapenottokyky. Ei aivan heti hengästy.
Niin tuossa aikaisemmin kirjoitin noista vieroitusoireista, niin jäi misnitsematta yksi kaikkein ikävin lopettamisesta surannut juttu, nimittäin jonkin asteen keskittymishäiriö. Mm. tätä tai muuta kirjoittaessa joutuu kokoajan korjailemaan kirjoitusta. Hieman samaa asiakkaan kanssa jutellessa ja autolla ajellessa. Ei mitään vakavaa, mutta rasittavaa huomion herpaantumista.
Liikkumisestakin jäi mainitsematta, että onpa muuten pirun hyvä hapenottokyky. Ei aivan heti hengästy.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuli tuosta "keskittymishäiriöstä" mieleen se, että kun ennen tuli miettimisen paikka duunissa tai kotona tai missä tahansa, sytytti tupakan ja mietti muutaman minuutin ihan rauhassa. Nyt tuntuu siltä, että ratkaisu pitää löytyä nyt ja heti eikä puskurivyöhykettä olekaan. No, kyllä siihen tottuu!
Mulla on muuten juuri noita samaisia tuttuja paikkoja: aluksi mietin vähän väliä hölmistyneenä, miksi jossain kulmalla piti pysähtyä seisomaan, mutta sekin tapa sitten hävisi.