opetusta...

miksi me kuulumme siihen samaan länsimaaryhmään mihin muutkin euroopan maat ja amerikka kuuluvat?koska ihmiset alkoivat menettää uskon itseensä.

ihmissuhde on sellainen joka on vuorovaikutteinen, sellainen joka opettaa, tätä ei voi kukaan kiistää... ja kun puhun aidosta suhteesta, monelle tulee mieleen kahden toiselle omistautuneen ihmisen välisestä suhteesta.. ennen tällaista suhdetta näiden kahden ihmisen oma elämä oli kylmää ja yksinäistä ties kuinka kauan ja he moittivat muita samoista teoista, eli erehdyksistä joita itsekin teki...

luotiinko meitä tähän elämään jotta etsisimme sitä yhtä jonka takia joudumme pettymään (ennustamattomasti) kuinka lukemattomia kertoja...?
asia on näin yksinkertainen...

rakkaus on ymmärretty oikein jos kunnioitat....

..ketä.. tahansa.. ihmistä..
typerää, itserakasta, vihaista jne... kunnioitus tulee siitä että ennen kuin tuomitset muita sinua alemmaksi sinun ymmärrettävä ensin miksi tämä ihminen käyttäytyy typerästi kysymällä häneltä miksi? tai itserakkaalta kysymällä miksi.., ja hän kertoo jotta kaikki te itserakkaat voisitte oppia häneltä ja ratkoa YHDESSÄ nämä ongelmat, se on kunnioitusta ja silloin jos kunnioitat muita, sinun ei tarvitse valehdella itsellesi pitämällä sinua tärkeämpänä... eli minä nyt kunnioitan ihmisiä koska olemme kaikki erehtyväisiä, älkää vaipuko pelkoon erehdyksen takia.
tehkää se mikä tuntuu itsestäsi hyvältä ja joka ei satuta muita ja siihen ei kuulu raha(väliaikaista.., et ole ennustaja) tai asema(sama) tai huumeet... huumeet tuovat kokemusta kaikesta muusta paitsi itse sen käyttäjästä ja tämä on kokemuksesta faktaa, jos sinun pääsi ei ole hyvin mikään muukaan ei ole. alkoholi on huume siinä missä muutkin... joko te ihmiset odottelette seuraavaa viikonloppua ;) ? entäs ne muut päivät... eikö älämän kuuluisi olla pelkkää juhlaa, miten teemme siitä juhlaa.. ottakaa vaikka mallia lapsista jotka eivät välitä muusta kuin kavereitten kanssa ajan viettämistä kehittämällä leikkejä ja LUOMALLA uutta joka on kiistattomasti elämässä hauskinta.

eli me elämme täällä niin kauan kuin elämme joka on kuinka kauan? yrittäkäämme etsiä oikea elämän tarkoitus.. joka on tullut mun kohdalla kirkkaasti sanomana... "unohda egos ja palvele muita"

uskonto, lahkoja on erilaisia, te kaikki kuulutte johonkin lahkoon jonka perusanoma on olla kiltti. Usko, usko itseensä, usko muihin, tasavertaisuus. Jumala on kaiken hyvän; sen hyvän mitä me teemme toisillemme; SUMMA.

kehotan teitä kaikkia miettimään mikä erottaa ihmisen eläimestä... miksi meillä on suurempi vastuu kuin eläimellä... koska eläin syö, nukkuu, lisääntyy ja puolustautuu.

opi tuntemaan itsesi (ei kuorta, kuori on se kaikki liha. Mistä muusta ihmiseen sisältyvästä olette kuullut...?) ennen tuntemalla muita, eli mikä saa sinut käyttäytymään niin kuin käyttäydyt, joudut ehkä kulkemaan pitkälle menneisyyteesi.

jokainen on oman onnensa seppä joten älä jätä ongelmiasi taakse vaan korjaa ne ymmärtämisellä.

kuka SÄ oot? kuka MÄ oon?

meille annettiin kyky luoda uutta kommunikoimalla.
joten nyt minä luon hieman uutta. onko se uusi positiivista vaiko negatiivista...

nämä ajatukset eivät tule suoraan minusta vaan minun kautta.

mikä on sitten minua: rakastan vilpittömyyttä.
0245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

eläin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu