Syyttään pienet vl-perheet!

En itse pidä kyllä monilapsisia perheitä mitenkään huonompina. Mistä moinen ajatus? Tiedostan hyvin, että meilläkin voisi olla toistakymmentä lasta, jos niin olisi tarkoitettu. Tämä ainokainen, jo toisella kymmenellä oleva ei ole "lääketieteen saavutus" eikä myöskään adoptoitu. Siitä huolimatta emme ole saaneet tähän asti enempää lapsia. Toivo silti elää vielä. Tottakai lapsi on meille suunnattoman tärkeä ja rakas, mutta luulen ja toivon, että niin olisi myös jos lapsia olisi useampi. Teille ison perheen vanhemmille haluaisin sanoa, että pitäkää jokaista lastanne yksilönä. Olkaa ylpeitä jokaisesta uudesta syntymän ihmeestä. Sillä aihetta ylpeyteen (oikeanlaiseen) teillä totisesti on! Sehän ei tarkoita sitä, että lapsi nostetaan jollekin jalustalle, vaan että lapsi saa kasvaa omana itsenään, vaikka onkin ison perheen lapsi. Tietysti tämä on helpompi sanoa kuin toteuttaa, kun on selvä, että isossa perheessä resurssit ja voimavarat on monesti aika tiukilla. Mutta se yleinen ilmapiiri kotona, että se olisi sellainen, että jokainen lapsi tuntisi olevansa rakastettu ja toivottu omana itsenään. Ilmapiiri kotona on tärkeää. Lapsi vaistoaa tällaiset asiat. Mitä siihen taloudelliseen puoleen tulee, niin meillä ei ainakaan ainokainen ole saanut kaikkea mitä on halunnut. Ei hän tosin ole kyllä luonteeltaankaan vaativainen. Meillä on tiukkaa rahasta ja lapsilisiäkään ei tule kuin tuo 100 euroa. Joten siinäkään suhteessa en pidä isoperheisiä huonompina. Aika outo kysymys minusta kylläkin, koska sekä isoissa että pienissä perheissä on sekä iso- että pienituloisia. En ole koskaan jakanut ihmisiä eri kategorioihin tulojen mukaan! Minulle merkitsee ihan muut arvot. Ja jos sitä yhtä tai kahta lasta on mukava näytellä seurapenkissä, niin mitä pahaa siinä on? Kyllä se aika usein kirpaisee mieltä, kun tuttuihin perheisiin tulee uusi vauva ja vuodet vierivät, eikä meille vain kuulu vauvaa. Joten antakaa meidän iloita noista ainokaisistamme ja iloitkaa te omistanne täysin rinnoin. Itse olen huomannut kateutta isojen perheiden vanhemmilla, kun meillä ei ole pientä väkeä. Olen sanonut, että aivan turhaan kadehditte, jokaisella on omat ristinsä. Olisi onnellista, jos jokainen voisi nauttia omasta elämäntilanteestaan niissä puitteissa kuin on, eikä haikailla toisenlaista elämää. Elämä on tässä ja nyt, nautitaan siitä! Rakastetaan niitä lapsia, joita Taivaan Isä on meille antanut, oli niitä sitten yksi tai kymmenen. Annetaan lapsillemme tunne, että he ovat arvokkaita, sillä jokaisella lapsella on oikeus tunteeseen, että hän syntyy rakastettuna ja arvostettuna tähän maailmaan. Uskon, että näin on uskovaisissakin kodeissa, vaikka väsymys usein ottaakin vallan. Silti olen nähnyt niin monta väsymyksenkin takaa onnellista usean lapsen äitiä, kun on saanut uuden vauvan rinnalleen. Kaikkea hyvää ja jaksamista teille isojen perheiden äideille. Teistä jokainen olisi mitalinsa ansainnut!

Taitaa olla päinvastoin tuo huonompana pitäminen, ainakin oman kokemuksen perusteella. Meille on Jumala suonut yhden lapsen eikä toista kuulu, vaikka esikoinen kohta menee kouluun. Suurten perheiden arkitohinoita seuratessa tulee monesti mieleen, että noin haluaisin sen meilläkin olevan. Vaan eipä ole. Rahasta ei aina ole puutetta, mutta ei sitä liikaakaan ole. Lapselta ei puutu vaatteita, ei leluja, on oma huone - siis täydellistä? Ainoastaan sisko tai veli puuttuu. Ei mikään pieni puute. Monesti on kaivannut kaveria kotona leikkeihinsä, kun äiti ja isä töistä väsyneenä ei jaksa olla mukana leikkimässä.

Jos olisi pieniä kotona, saisi äitikin olla kotona hoitamassa ja auttamassa, jaksaisi leikkiä ja leipoa. Nyt täytyy äidinkin käydä töissä, lapsi joutuu olemaan 9 tuntia päivässä vieraiden ihmisten hoidossa, kotona on hiljaista, kohta lapsi on jo aikuinen, isä ja äiti yksin kotona, pääseekö koskaan mummuksi ja papaksi, tuleeko lapsesta liian itsekäs, kun ei tarvitse jakaa ja saa kaiken huomion kotona......... Siis tällaisia ajatuksia on monesti mielessä, kun olisi halunnut itselle monta lasta.

Ystävillä on suurperheitä, siellä saa kuulla, että teillä se on niin helppoa, kun on vaan yksi... Meillä on kaikilla omat ristimme, eihän ihminen ole koskaan tyytyväinen? Itse en pidä huonompana suuria perheitä riippumatta taloudellisesta tilanteesta. Ainoa, mikä joskus häiritsee seuroissa, on se, ettei niille pikkuriiviöille edes yritetä pitää kuria, vaan ne saavat juosta ja meluta mielensä mukaan. Ja selitys ei ole se, että lapset vaan ovat villejä, kyllähän se on kasvatuksesta kiinni. On isoja perheitä jotka tulevat seuroihin ja istuvat penkissä hiljaa koko puheen ajan isoimmasta pienimpään. On myös niitä jotka vaeltavat koko ajan.

Jos jostakusta tuntuu, että pikkuperheet tulevat seuroihin esittelemään ainokaisiaan, niin kyllähän se taitaa olla oma kateus, joka siinä yrittää pintaan nousta? Se on selvä, että jos on mahdollista, niin ostetaan parempia vaatteita-ne kun kestävätkin pidempään ja tottakai ollaan ylpeitä omasta lapsesta ja niin pitäisi olla kaikkien joilla lapsia on, oli niitä sitten yksi tai kymmenen! Nyt lähden lukemaan iltasatua sille ainokaiselleni, jota rakastan yli kaiken tässä maailmassa!