Kirjoittanut: acim la i ne n 21.1.2006 klo 14.10
Syitä on paljon.
Eroni jälkeen niitä on vain tullut lisää. Pääsyy on se että kirkko touhuaa aivan muiden asioiden parissa kuin ihmisten sielujen pelastamisen. Kirkko ei ole uskovien yhteisö vaan juuri kansankirkko jossa Jumalasta koko sydämestään kiinnostuneita ei ymmärretä.
Poliitikot päättävät kirkon asioista, se ei ole Pyhän Hengen ohjauksessa.
Keräillään hopeaesineitä ja taideaarteita, rakennellaan komeita kirkkoja joiden ylläpito maksaa vaikka Jeesus ei kirkkoja pahemmin akennellut eikä ihmisen pojalla ollut mitään mihin päänsä kallistaa. Esimerkiksi mitähän maksaa pitää lämpimänä esim. kylmässä Suomessa harvat, lämpöä vuotavat röttöset vaikka niissä ei ole toimintaa kuin silloin tällöin? Jeesuksen mukaan se missä kaksi tai kolme on kokoontunut hänen nimeensä siellä hän on heidän keskellään.
Kaikki se teatteri ja hössötys, papit ja piispat ja heidän arvojärjestyksensä ja leikkikalunsa, sauvat ja mitä niitä on. Kaikki tämä turha sirkus.
---
Tästä viestistä sain ajatuksen tehdä avauksen:Tarvitseeko lestadiolaiset kirkkoa?
Mikä on kirkko? Voiko olla vanhoillislestadiolainen ilman kirkkoa?
Ja entäpä jos eroaisin kirkosta ja antaisin nämä verorahat Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhdistykselle?
Monet kristilliset liikkeet eivät ole järjestäytyneet kirkoiksi.Kirkkojen keskuudessa vallitsee eri käsityksiä siitä, onko "kirkko" varsinaisesti seurakunta, hiippakunta, kansallinen taikka maailmanlaajuinen kirkko.Vaikka kirkot ovat kristikunnan menneisyydessä tavallinen järjestäytymismuoto, voidaan kysyä, onko niin myös tulevaisuudessa.
Hankalia ryhmä ovat liikkeet, jotka joskus ovat kirkkoja, joskus taas eivät. Esimerkiksi Pelastusarmeija taikka kveekariliike on eräissä maissa organisoitunut kirkkokunnaksi, toisissa taas ei. Suomessa lestadiolaisuus on kansankirkon sisäinen liike, mutta Pohjois-Amerikassa oma kirkkonsa. Raja kirkon ja ei-kirkon välillä ei siis ole kaikilta osin tarkka. Toisaalta tällainen käsitteellinen raja voidaan pääsääntöisesti vetää ja siitä mielekkäästi keskustella.
Tarvitaanko kirkkoja lainkaan kristinuskon elossa pitämiseksi Jeesus ei puhunut kirkosta ja että Paavalin kuvaamat ekklesia-yhteisöt muistuttavat nykykirkoista lähinnä vain vapaamuotoisia helluntaiseurakuntia.
Voisko ajatella, että lestadiolaiset voisivat harjoittaa uskontoaan ilman kirkkoa, ehkä yksin tai muutaman verkostoituneen uskonveljen ja -sisaren kanssa. Toisaalta voi olla niinkin, että lestadiolaisuuden säilyminen samanlaisena, siis historiallisessa jatkumossa etenevänä maailmanuskontona, edellyttää varsin vakaan kokonaiskirkon.
Lestadiolainen julistus on sitä menestyksekkäämpää, mitä jyrkempää ja rajaavampaa se on. Suvaitsevaiset ja maltilliset yhteisöt taas menettävät jäsenistöään.
Lestadiolaisuuden suunnat ovat halunneet opillisista eroista huolimatta pysyä luterilaisen kirkon jäseninä.
Suomen valtiovalta sai lestadiolaisvaikutteita, kun vanhoillislestadiolaisen isän pojasta Urho Kekkosesta tuli Suomen presidentti. Hänen luonaan kävi vanhoillislestadiolaisia saarnamiehiä ja hänellä oli lämpimät välit lestadiolaisuuteen. Suomen eduskuntasali on todistanut tapauksen, jossa lestadiolainen ministeri Kalle Lohi saarnasi kesken hallituksen istunnon synnit anteeksi istuntosaliin ilmestyneelle miehelle. Tämän välikohtauksen jälkeen silloinen pääministeri Kyösti Kallio totesi: "Olemme saaneet olla todistamassa oikeaa sielunhoitoa".
Lestadiolaisuudessa ei juuri ole vieroksuttu yhteiskunnallista osallistumista. Tällä hetkellä istuvat eduskunnassa vanhoillislestadiolaiset keskustalaiset Terhi Peltokorpi, Kyösti Karjula, Inkeri Kerola ja Tapani Tölli. Myös Hannu Takkulalla on lestadiolaistausta. Lestadiolaistaustaisia kansanedustajia. Varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa, missä lestadiolaisia on paljon, pääsee kunnanvaltuustoihinkin paljon lestadiolaisia, kun lestadiolaiset keskittävät ääniään "omille" ehdokkailleen. Tämä on synnyttänyt puheita "lestadiolaismafiasta". Lestadiolaisia on myös kritisoitu siitä, että he äänestävät lähinnä vain keskustaa ja kokoomusta, joiden arvopohjan he katsovat olevan lähinnä omaansa.
Kirkon piispat ja papit toimivat alussa aktiivisesti lestadiolaisuutta vastaan.
Lestadiolaisuudessa vaikuttaneista papeista osa pyrki kirkollistamaan syntyneen herätyksen. Esimerkiksi A.Heikel ja K.A.Heikel pyrkivät avoimesti muuttamaan lestadiolaisuuden oppia kirkollisemmaksi. He olivat uusheräyksen pioneereja. Esimerkiksi lestadiolaisuudessa olleen opin avainten vallasta he halusivat luovuttaa pois käytöstä pappien ja piispa Johanssonin painostuksen vuoksi. Piispantarkastuksen pöytäkirjassa vuonna 1876 he lupasivat poistaa tämän opetuksen: "Uskovaisissa käytetyn synninpäästön myönsivät he (provastit A.Heikel ja K.A.Heikel) vääräksi ja aikoivat sen poistaa".
Juhani Raattamaa ei hyväksynyt Heikeleiden oppia ja heti Raattamaan kuoltua syntyikin avoin hajaannus uusheräyksen ja vanhalestadiolaisuuden välille. Lestadiolaisuuteen kuului jonkin verran pappeja herätyksen alkuajoista lähtien, ensimmäisenä Lars Levi Laestadius. Myöhemmin mukaan liittyivät myös P.O. Grape, Aatu Laitinen, Paul Heideman, Oskari Jussila ja Väinö Havas. Kaikki eivät menneet Heikeleiden mukana uusheräykseen. Nykyään kirkossa toimii noin 150 lestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvaa pappia.
Puhdasoppisen kirkon oli vaikea hyväksyä lestadiolaisten opetuksia sakramenteista, ripistä, avainten vallasta, seurakuntaopista, lapsen uskosta, rukouksesta ja uskon syntymisestä. Esimerkiksi piispa Gustaf Johansson on näitä eroavaisuuksia käsitellyt kirjassaan Laestadiolaisuus.
Syitä on paljon.
Eroni jälkeen niitä on vain tullut lisää. Pääsyy on se että kirkko touhuaa aivan muiden asioiden parissa kuin ihmisten sielujen pelastamisen. Kirkko ei ole uskovien yhteisö vaan juuri kansankirkko jossa Jumalasta koko sydämestään kiinnostuneita ei ymmärretä.
Poliitikot päättävät kirkon asioista, se ei ole Pyhän Hengen ohjauksessa.
Keräillään hopeaesineitä ja taideaarteita, rakennellaan komeita kirkkoja joiden ylläpito maksaa vaikka Jeesus ei kirkkoja pahemmin akennellut eikä ihmisen pojalla ollut mitään mihin päänsä kallistaa. Esimerkiksi mitähän maksaa pitää lämpimänä esim. kylmässä Suomessa harvat, lämpöä vuotavat röttöset vaikka niissä ei ole toimintaa kuin silloin tällöin? Jeesuksen mukaan se missä kaksi tai kolme on kokoontunut hänen nimeensä siellä hän on heidän keskellään.
Kaikki se teatteri ja hössötys, papit ja piispat ja heidän arvojärjestyksensä ja leikkikalunsa, sauvat ja mitä niitä on. Kaikki tämä turha sirkus.
---
Tästä viestistä sain ajatuksen tehdä avauksen:Tarvitseeko lestadiolaiset kirkkoa?
Mikä on kirkko? Voiko olla vanhoillislestadiolainen ilman kirkkoa?
Ja entäpä jos eroaisin kirkosta ja antaisin nämä verorahat Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhdistykselle?
Monet kristilliset liikkeet eivät ole järjestäytyneet kirkoiksi.Kirkkojen keskuudessa vallitsee eri käsityksiä siitä, onko "kirkko" varsinaisesti seurakunta, hiippakunta, kansallinen taikka maailmanlaajuinen kirkko.Vaikka kirkot ovat kristikunnan menneisyydessä tavallinen järjestäytymismuoto, voidaan kysyä, onko niin myös tulevaisuudessa.
Hankalia ryhmä ovat liikkeet, jotka joskus ovat kirkkoja, joskus taas eivät. Esimerkiksi Pelastusarmeija taikka kveekariliike on eräissä maissa organisoitunut kirkkokunnaksi, toisissa taas ei. Suomessa lestadiolaisuus on kansankirkon sisäinen liike, mutta Pohjois-Amerikassa oma kirkkonsa. Raja kirkon ja ei-kirkon välillä ei siis ole kaikilta osin tarkka. Toisaalta tällainen käsitteellinen raja voidaan pääsääntöisesti vetää ja siitä mielekkäästi keskustella.
Tarvitaanko kirkkoja lainkaan kristinuskon elossa pitämiseksi Jeesus ei puhunut kirkosta ja että Paavalin kuvaamat ekklesia-yhteisöt muistuttavat nykykirkoista lähinnä vain vapaamuotoisia helluntaiseurakuntia.
Voisko ajatella, että lestadiolaiset voisivat harjoittaa uskontoaan ilman kirkkoa, ehkä yksin tai muutaman verkostoituneen uskonveljen ja -sisaren kanssa. Toisaalta voi olla niinkin, että lestadiolaisuuden säilyminen samanlaisena, siis historiallisessa jatkumossa etenevänä maailmanuskontona, edellyttää varsin vakaan kokonaiskirkon.
Lestadiolainen julistus on sitä menestyksekkäämpää, mitä jyrkempää ja rajaavampaa se on. Suvaitsevaiset ja maltilliset yhteisöt taas menettävät jäsenistöään.
Lestadiolaisuuden suunnat ovat halunneet opillisista eroista huolimatta pysyä luterilaisen kirkon jäseninä.
Suomen valtiovalta sai lestadiolaisvaikutteita, kun vanhoillislestadiolaisen isän pojasta Urho Kekkosesta tuli Suomen presidentti. Hänen luonaan kävi vanhoillislestadiolaisia saarnamiehiä ja hänellä oli lämpimät välit lestadiolaisuuteen. Suomen eduskuntasali on todistanut tapauksen, jossa lestadiolainen ministeri Kalle Lohi saarnasi kesken hallituksen istunnon synnit anteeksi istuntosaliin ilmestyneelle miehelle. Tämän välikohtauksen jälkeen silloinen pääministeri Kyösti Kallio totesi: "Olemme saaneet olla todistamassa oikeaa sielunhoitoa".
Lestadiolaisuudessa ei juuri ole vieroksuttu yhteiskunnallista osallistumista. Tällä hetkellä istuvat eduskunnassa vanhoillislestadiolaiset keskustalaiset Terhi Peltokorpi, Kyösti Karjula, Inkeri Kerola ja Tapani Tölli. Myös Hannu Takkulalla on lestadiolaistausta. Lestadiolaistaustaisia kansanedustajia. Varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa, missä lestadiolaisia on paljon, pääsee kunnanvaltuustoihinkin paljon lestadiolaisia, kun lestadiolaiset keskittävät ääniään "omille" ehdokkailleen. Tämä on synnyttänyt puheita "lestadiolaismafiasta". Lestadiolaisia on myös kritisoitu siitä, että he äänestävät lähinnä vain keskustaa ja kokoomusta, joiden arvopohjan he katsovat olevan lähinnä omaansa.
Kirkon piispat ja papit toimivat alussa aktiivisesti lestadiolaisuutta vastaan.
Lestadiolaisuudessa vaikuttaneista papeista osa pyrki kirkollistamaan syntyneen herätyksen. Esimerkiksi A.Heikel ja K.A.Heikel pyrkivät avoimesti muuttamaan lestadiolaisuuden oppia kirkollisemmaksi. He olivat uusheräyksen pioneereja. Esimerkiksi lestadiolaisuudessa olleen opin avainten vallasta he halusivat luovuttaa pois käytöstä pappien ja piispa Johanssonin painostuksen vuoksi. Piispantarkastuksen pöytäkirjassa vuonna 1876 he lupasivat poistaa tämän opetuksen: "Uskovaisissa käytetyn synninpäästön myönsivät he (provastit A.Heikel ja K.A.Heikel) vääräksi ja aikoivat sen poistaa".
Juhani Raattamaa ei hyväksynyt Heikeleiden oppia ja heti Raattamaan kuoltua syntyikin avoin hajaannus uusheräyksen ja vanhalestadiolaisuuden välille. Lestadiolaisuuteen kuului jonkin verran pappeja herätyksen alkuajoista lähtien, ensimmäisenä Lars Levi Laestadius. Myöhemmin mukaan liittyivät myös P.O. Grape, Aatu Laitinen, Paul Heideman, Oskari Jussila ja Väinö Havas. Kaikki eivät menneet Heikeleiden mukana uusheräykseen. Nykyään kirkossa toimii noin 150 lestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvaa pappia.
Puhdasoppisen kirkon oli vaikea hyväksyä lestadiolaisten opetuksia sakramenteista, ripistä, avainten vallasta, seurakuntaopista, lapsen uskosta, rukouksesta ja uskon syntymisestä. Esimerkiksi piispa Gustaf Johansson on näitä eroavaisuuksia käsitellyt kirjassaan Laestadiolaisuus.
Vastaukset 3
Vanhimmat
pari kertaa vuodessa pitävät siellä seurojaan ja suviseurojen aikaan lähikirkoissa Jumalanpalveluksia. Ja pitäähän vl-papeillakin olla työpaikka.
Ei kukaan kirkon työntekijä jää työttömäksi vaikka siirtyisivät ry:ien palvelukseen.
Rauhanyhdistyksillä on riittävät resurssit tähän
kun heille siirtyisi kirkollisverokertymät.
Amerikassahan rauhanyhdistykset ovat oma kirkkokuntansa - toimien tehokkaasti.
Miksei Suomessakin ?
Aika tulee - ja jo on - tutkia siirtymiseksi omaan täydelliseen "kirkonkin arkitoimien" sisältävään rauhanyhdistystoimintaan.
Nyt kun verotuskäytäntöä ei vanh.lestadiol. liikkeessä ole, täytyy varojen keruu tehdä myyjäisillä, kahvilatoiminnalla, pankkimyyjäisillä, ompeluseuroilla.
Kaikessa toiminnassa on tärkeänä osana rahojen keruu.
Myyjäisissä on arpoja. Monessa paikkaa on käytäntö, että työvuorossa olevat tuovat tarveaineet itse ja valmistavat niistä tuotteet.
On melkoisen voimaa kysyvää osallistua varojen keruuseen, mikä vaivattomimmin onnistuisi verotuskäytännöllä.
Nytkin jäsenet maksavat jäsenmaksuina toimipaikasta riippuen 6 - 8 euron vuosittaisen jäsenmaksun.
Rahaa kerätään hyvin monilla eri tavoilla, mikä joskus väsyttää ja tympäisee.
Sun pitää tuoda myyjäisiin itse ostamasi tai tekemäsi tuote ja sitten käyt itse ostamassa sen tuotteen, on kaksinkertainen rahanmeno.
Työvuoroja saat niin paljon, kuin vain kehtaat ottaa. Jos menet jonnekkin seuroihin kesällä, saat tehdä siellä töitä toisten palvelemiseksi.
Kolehtihaavi on aina edessäsi.
Ja keräyksiä, niitähän aina riittää.
Sun pitää ostaa ja osallistua keräyksiin.
Verkostomarkkinoijat ovat kimpussasi.
Kirjamyyjät ovat kimpussasi tai ainakin kehoitetaan ostamaan SRK:n kirjallisuutta.
Osta Pääsiäissana lehti, osta Siionin joulu lehti.
Lähde leirille.Lähde ulkomaan matkalle. Tilaa Päivämies, lasten siioni ja Siionin kevät lehdet.
Tue kansanopistotyötä, maksa kansanopisto yhdistyksen jäsenmaksu.
Tämä kaikki siksi, kun verotuskäytäntöä ei ole, niinkuin amerikan siionissa.