aikuinen db-tyttöni on kärsinyt pitkään päänsäryistä, lihasten jäykkyydestä, huonosta olosta ja shokkikohtausta muistuttavista krampeista. Sokerit olleet suht kohdallaa, TT-kuvissa kaikki ok. Hän on juonut vuosia light-juomia.Tein salapoliisityötä. Selvisi, että aspartaamilla makeutetut juomat, karkit jne sisältävät fenyylialaniinia, aminohappoa, joka suuressa määrin voi aiheuttaa em oireita. Pahimmillaan jopa aivokasvaimen. Tähän vaikuttaa munuaisten kyky käsitellä kyseistä ainetta. tyttärenikin on ollut pienestä pitäen allerginen monille ruoka-aoneille, pölyille, kasveille.
Fenyylialaniinia käyttävät mm bodarit lihasten kasvattamiseen. Kohtaus joka tästä voi aiheutua muistuttaa hulluuskohtausta, aine muuttuu kehossa metanoliksi, eli alkoholiksi toisin sanoen kysymyksessä onkin siis alkoholimyrkytys.
Onko kellään kokemuksia? Kyselevätkö lääkärit käytettyjen juomien määrää?
Fenyylialaniinia käyttävät mm bodarit lihasten kasvattamiseen. Kohtaus joka tästä voi aiheutua muistuttaa hulluuskohtausta, aine muuttuu kehossa metanoliksi, eli alkoholiksi toisin sanoen kysymyksessä onkin siis alkoholimyrkytys.
Onko kellään kokemuksia? Kyselevätkö lääkärit käytettyjen juomien määrää?
Vastaukset 14
Vanhimmat
www.dorway.com
Ainakaan mulla ei oma lääkärini ole koskaan kysellyt mitään noista light-limujen käytöstä. Ei myöskään ravitsemusterapeutti.
Mulla käyttömäärät on niin pieniä, ettei niistä ongelmia tule. Kuukaudessa menee ehkä yksi 1,5 litran pullollinen.
Mutta toisaalta tiedän kyllä, että monet nuoret juovat noita limuja jopa useamman litran päivässä. Jos niin suurista määristä on kyse, niin voisi niitä yrittää edes vähän rajoittaa.
vaaleat hiukset ja siniset silmät olisin huolissani.Voi olla FDU
Mikä on FDU? Onko kyse sairaudesta? En löytänyt Google-haulla enkä Lääketieteen termit
-kirjastakaan tuota kirjainyhdistelmää.
ja aspartaamin nauttiminen aiheuttaa aivovaurioita jos on tämä sairaus.Yleensä lapsilla on vaaleat hiukset ja siniset silmät.(liittynee geeneihin)
ja miten se ilmenee kiinnostaisivat. Tyttäreni on vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen. Tosin herkkävatsaisena hän juo yleensä tavallisia täysmehuja ja sokerilimonadeja.
Eikö joissain lääkkeissäkin ole mukana aspartaamia?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fenyyliketonuria
Asia selveni. Näyttäisi siis olevan melko harvinainen sairaus Suomessa.
Light tuotteista tulee ainakin minulle sen verran huono olo ja unettomuutta etten voi käyttää.
Ovathan nuo yleisesti tiedetty olevan vaarallisia, ei niitä suositella esim. raskaana oleville ja jokaisessa putelissa missä sitä on, pitää olla maininta että sisältää fenyylialaniinia.
JOskus oli diabeteslehdessä tutkimuksesta jossa annettiin tuota ainetta ihmisille eri määrät. Ihmiset masentuivat ja suurimman määrän saaneet joutuivat keskeyttämään koekaniinina olon vaikean masennuksen vuoksi. Ja suurin määrä oli sellainen minkä moni voi helposti saada light-mehuista.
Kiinnostaisi tuo Diabeteslehti.
Eli josko muistelisit vähän tarkemmin esim. koska tuo tutkimus on ollut? Vuosi?
Mulle on tullut Diabeteslehti jo useamman kymmenen vuotta, joten voisin kaivaa ihan mielenkiinnosta tutkimuksen esille.
Italiassa tehty tutkimus.
http://ehp.niehs.nih.gov/press/111605.html
FOR IMMEDIATE RELEASE
November 17, 2005
CONTACT: Jim Tobin
919-653-2582
New Study Suggests Artificial Sweetener Causes Cancer in Rats at Levels Currently Approved for Humans Report in Environmental Health Perspectives calls for reevaluation of acceptable limits of aspartame consumption
Abstrakti:
http://ehp.niehs.nih.gov/docs/2005/8711/abstract.pdf
Koko tutkimusartikkeli:
http://ehp.niehs.nih.gov/members/2005/8711/8711.pdf
http://www.guardian.co.uk/uk_news/story/0,3604,1528885,00.html
Felicity Lawrence, consumer affairs correspondent
Friday July 15, 2005
The Guardian
..................
Suosittelen, että tyttäresi jättää aspartaamilla makeutetut tuotteet kokonaan pois.
Itse en niitä käytä, eivät lapsenikaan (aikuisia).
Tilapäisesti käytettyinä ei varmaan haittaa, mutta
suurina määrinä ja jatkuvassa käytössä voivat olla haitallisia.
Tuossa kokeessa ihmiselle haitattomaksi 'laskettu' määrä aiheutti koe-eläimille syöpiä.
Jos tyttäresi oireet katoavat jättämällä light-juomat pois, eiköhän se selitä paljon.
Syöpä ei ole se ainut haitallinen terveysvaikutus näillä uusilla synteettisillä kemikaaleilla.
"aikuinen db-tyttöni on kärsinyt pitkään päänsäryistä, lihasten jäykkyydestä, huonosta olosta ja shokkikohtausta muistuttavista krampeista. Sokerit olleet suht kohdallaa, TT-kuvissa kaikki ok. Hän on juonut vuosia light-juomia.Tein salapoliisityötä. Selvisi, että aspartaamilla makeutetut juomat, karkit jne sisältävät fenyylialaniinia, aminohappoa, joka suuressa määrin voi aiheuttaa em oireita. Pahimmillaan jopa aivokasvaimen."
yliherkkyytä voi olla monelle eri aineelle, jotkut ovat asprataamille tai sen hajoamistuotteelle. Suurin osa ihmisistä ei ole sille yliherkkiä, joten heille asparaamia sisältävät tuotteet sopivat sokerai sisältävien sijasta - esim. diabeteksen tai turhan energian välttämisen vuoksi nautittaviksi.
Sen sijaan tuo aivokasvainväite on täyttä huuhaata - sillä riskillä on (ainoastaan hyvin epätodennäköiset teoreettiset) toteumismahdollisuudet vain todella suuria määriä aspartaamia nautittaessa. Kukaan järkevä ihminen ei juo aspartaamilimua kymmeniä litroja päivässä (itse asiassa silloin juotu nestemäärä aiheuttaa suuremman terveysriskin) tai tyhjennä aspartaamimakeutustablettirasiaa päivässä. Suhteellisuudentajua kiitos!
Hohhoijaa vaan itselles. Saahan sitä uskoa kaikenlaisia tutkimuksia jos haluaa tai sitten uskoa toisenlaisia tutkimuksia.
Itse en aspartaamia käytä. Syy: USA:ssa MS-tauti diagnoosit on lisääntyneet valtaisasti. Kun on tutkittu tarkemmin, kaikki MS-taudit eivät olekaan oikeita ms-tauteja vaan taudin oireita muistuttavia muutoksia aivoissa. Hyvä puoli on se, että niistä oireista paranee hiljalleen, kun jättää aspartaamin pois.
Aikanaan, kun aspartaami hyväksyttiin markkinoille, siitä käytiin kova vääntö. Hyväksymisen siunasi se, kun oikealle miehelle (=lue riittävän vaikutusvaltaiselle) saatiin myytyä kiva nippu osakkeita.
Älkää ihmiset olko niin hemmetin sinisilmäisiä. Ei lääkärit kaikkea tiedä, eikä ne ole edes lääketieteen asiantuntijoita - pikemminkin lääketehtaiden ja ravitsemusteollisuuden sanansaattajia.
olen utelias, koska sitä näyttää olevan suuressa osassa valmisruoissa