Todella huonoa palvelua.
Etsimme sopivaa liesituuletinta asuntoomme. Yksi hyvä ehdokas löytyi kalustetukusta. Sovimme ensin puhelimessa ja sitten vielä tuuletinta ostettaessa, että voi palauttaa, jos ei ole asennettu. Kotona huomattiin välittömästi, että tuuletin on liian syvä. Tästä tuli sen verran käytönjälkeä koneeseen, että pahvilaatikon niitit olivat vääntyneet (siis ne, jolla paketti oli suljettu). Itse tuuletinta ei edes otettu pois suojapussistaan.
Eipä sitten muuta kuin palauttamaan. Myyjä Retail Parkin kalustetukusta ryhtyi vänkäämään, että eihän se ole enää "uusi", joten palautusoikeutta ei ole. Olisi kuulemma pitänyt vain kärsiä ostoksen sopimattomuus. Myyjälle ei ollut minkäänlaista yhteistyöhalua / -tahtoa. Paras ehdotus oli, että viekää pois ja tulkaa uudestaan, kun sama myyjä on paikalla, joka tavaran luovutti.
EN SUOSITTELE OSTAMAAN MITÄÄN ko. firmasta, ellei saa palautus/vaihto-oikeutta paperille. Kannattaa muutenkin sopia kaikki paperilla, ettette joudu katumaan.
Meille onneksi löytyi toinen tuuletin, johon saatiin vaihdettua (tosin kalliimpi, jolloin saimme maksaa lisää hintaa). Ensimmäisen hinta tosin oli hieman suurempi kuin mitä on nettisivuilla ilmoitettu
Kalustetukku VARO
74
54511
Vastaukset
- pettynyt
www.kalustetukut.com osoitteesta löytyvä firma, mikäli vastaavia on niin en halua mitenkään moittia muiden toimintaa, mikäli vain sattui yhdelle huono päivä
- rakennus_alalla
Kusipäitä on kyllä paljon pesiytynyt asiakaspalvelutehtäviin.
- toimitukset
väärin ja viimeiset puutteet taitaa jäädä korjaamatta.
Ensikerralla kierrän kaukaa em yrityksen. - Meri
Hankimme keittiön Lahden kalustetukusta. Kaikki sujui suunnittelusta toimituksiin oikein hyvin.
Hinta edullinen ja palvelu asiakaslähtöistä.
Olemme tyytyväisiä!- ei enää koskaan
Meillä on kokemusta kahdesta eteläisessä Suomessa olevasta Kalustetukuista, kun remontoimme edellistä asuntoamme. Toimitukset olivat puutteellisia, mittatilausovet olivat väärän kokoisia jne. Muutaman kuukauden käytön jälkeen paljastui "hyvä" laatu, laminaattitasojen reunalistoista irtosi liimaukset, ovien saranat repsottivat jne.
- ammatikseni rakentanut
ei enää koskaan kirjoitti:
Meillä on kokemusta kahdesta eteläisessä Suomessa olevasta Kalustetukuista, kun remontoimme edellistä asuntoamme. Toimitukset olivat puutteellisia, mittatilausovet olivat väärän kokoisia jne. Muutaman kuukauden käytön jälkeen paljastui "hyvä" laatu, laminaattitasojen reunalistoista irtosi liimaukset, ovien saranat repsottivat jne.
Olen ammatikseni rakentanut keittiöitä, ja pää asiassa palautteeni Kalustetukulle on HYVÄ.
Yleensä toimitusajat pitävät. Laatu on hyvää, ellei ole vaihdetaan.
Joskus on jotakin puuttunut toimituksesta.
Olenkin oppinut käymään listan ja tuotteet läpi noutaessani, tarkastanut, että häkissä on kaikki tuotteet mukana.
Jos jokin pikkunippeli on puuttunut, myyjä on tuonut sen kotimatkallaan.
Laminaattitasojen reunoista joku valitteli ja saranoista.
Saranat saa rikki murjomalla, mielestäni ne ovat hyvät ja laadukkaat.
Saman laiset ne on esim puustellilla.
Asennuksessa vikaa, tai käytössä, jos ne rikki menee. Saattaahan olla valmistusvikojakin.
Laminaattitasojen reunat, kukahan ne liimasi. Onko ne olleet liiallisen kosteuden kanssa tekemisissä.
Oikea materiaali oikeaan paikkaan, apk,n asennuksessa höyrysuojat.
Pidän kyllä tuota laminaattitasoa melko kehnona ratkaisuna.
Mieluiten aitoa puuta, tai rosteria tai kiveä.
Sitä paitsi kalustetuulla hinnoittelu on edullinen, mikä usein ratkaisee.
Lahden Kalustetukussa on mielestäni erittäin hyvä palvelu. - älä sorru kalliiseen
ei enää koskaan kirjoitti:
Meillä on kokemusta kahdesta eteläisessä Suomessa olevasta Kalustetukuista, kun remontoimme edellistä asuntoamme. Toimitukset olivat puutteellisia, mittatilausovet olivat väärän kokoisia jne. Muutaman kuukauden käytön jälkeen paljastui "hyvä" laatu, laminaattitasojen reunalistoista irtosi liimaukset, ovien saranat repsottivat jne.
Hhmmmmm, mieleen tulee mäntsälässä sijaitseva eräs expert keittiökalusteliike, samoja ongelmia kuin edellisessä tekstissä.
Palvelua yritetään antaa, mutta asiakkaan toiveita ei lopulta otetakaan
huomioon, sen näyttää työn jälki. Voi voi. Puustellista saimme kaiken ja
ajallaan, mitä haimme ja hyvää jälkeä tuli. - mummi Mikkelistä
ammatikseni rakentanut kirjoitti:
Olen ammatikseni rakentanut keittiöitä, ja pää asiassa palautteeni Kalustetukulle on HYVÄ.
Yleensä toimitusajat pitävät. Laatu on hyvää, ellei ole vaihdetaan.
Joskus on jotakin puuttunut toimituksesta.
Olenkin oppinut käymään listan ja tuotteet läpi noutaessani, tarkastanut, että häkissä on kaikki tuotteet mukana.
Jos jokin pikkunippeli on puuttunut, myyjä on tuonut sen kotimatkallaan.
Laminaattitasojen reunoista joku valitteli ja saranoista.
Saranat saa rikki murjomalla, mielestäni ne ovat hyvät ja laadukkaat.
Saman laiset ne on esim puustellilla.
Asennuksessa vikaa, tai käytössä, jos ne rikki menee. Saattaahan olla valmistusvikojakin.
Laminaattitasojen reunat, kukahan ne liimasi. Onko ne olleet liiallisen kosteuden kanssa tekemisissä.
Oikea materiaali oikeaan paikkaan, apk,n asennuksessa höyrysuojat.
Pidän kyllä tuota laminaattitasoa melko kehnona ratkaisuna.
Mieluiten aitoa puuta, tai rosteria tai kiveä.
Sitä paitsi kalustetuulla hinnoittelu on edullinen, mikä usein ratkaisee.
Lahden Kalustetukussa on mielestäni erittäin hyvä palvelu.Erittäin hyvä palvelu Lahden kalustotukussa
- Jännää
mummi Mikkelistä kirjoitti:
Erittäin hyvä palvelu Lahden kalustotukussa
No hyvä jos jossain osataan palvellakkin asiakasta. Jyväskylässä ei !
- Anonyymi
ammatikseni rakentanut kirjoitti:
Olen ammatikseni rakentanut keittiöitä, ja pää asiassa palautteeni Kalustetukulle on HYVÄ.
Yleensä toimitusajat pitävät. Laatu on hyvää, ellei ole vaihdetaan.
Joskus on jotakin puuttunut toimituksesta.
Olenkin oppinut käymään listan ja tuotteet läpi noutaessani, tarkastanut, että häkissä on kaikki tuotteet mukana.
Jos jokin pikkunippeli on puuttunut, myyjä on tuonut sen kotimatkallaan.
Laminaattitasojen reunoista joku valitteli ja saranoista.
Saranat saa rikki murjomalla, mielestäni ne ovat hyvät ja laadukkaat.
Saman laiset ne on esim puustellilla.
Asennuksessa vikaa, tai käytössä, jos ne rikki menee. Saattaahan olla valmistusvikojakin.
Laminaattitasojen reunat, kukahan ne liimasi. Onko ne olleet liiallisen kosteuden kanssa tekemisissä.
Oikea materiaali oikeaan paikkaan, apk,n asennuksessa höyrysuojat.
Pidän kyllä tuota laminaattitasoa melko kehnona ratkaisuna.
Mieluiten aitoa puuta, tai rosteria tai kiveä.
Sitä paitsi kalustetuulla hinnoittelu on edullinen, mikä usein ratkaisee.
Lahden Kalustetukussa on mielestäni erittäin hyvä palvelu.Iso peukku Lahden Kalustetukun nuorelle miesmyyjälle, osaava ja jämäkkä myyjä.
- Vastuuta kuluttajillekin
Kalustetukusta en osaa sanoa kokemuksia.
Sen sijaan tekemästäsi ns. avokaupasta tulisi joka tapauksessa aina tehdä paperi allekirjoituksin. Ei palautusoikeus ole itsestäänselvyys, johon myyjän on suostuttava, jos tavara on toimintakuntoinen. On molempien etu, että tehty erikoissopimus on paperilla eikä vain toisen osapuolen sanomisen varassa. Mistä tämä uusi myyjä olisi voinutkaan tietää tekemästänne suullisesta sopimuksesta, tai jos aikaa olisi ehtinyt kulua hieman enemmän, ensimmäinenkään myyjä välttämättä muistaa sopimusta?
En pidä myyjän asennetta "todella huonona palveluna", kuten sanoit. Voi olla, että hän ei ole esittänyt asiaansa parhaimmalla mahdollisella tavalla, mutta kyllä meidän kuluttajienkin pitää osata tuntea vastuuta tekemistämme kaupoista.
Liike-elämä pyörii niin kauan, kuin joku saa siitä voittoa kaikkien kulujen (mm. palkat) jälkeenkin. Jos jokaiseen kuluttajien "kyllä meille luvattiin" -vaatimukseen myyjät vastaavat palauttamalla rahat, niin voitto jää aika äkkiä tulematta - ja liikkeet lopettavat toimintansa. Mistäs sitten otetaan valinnanvara kuluttajille? - Esko
No voihan sitä noinkin asennoitua jos haluaa,
itselläni on hyvät kokemukset KALUSTETUKKU
Vantaasta.
Ostin sieltä koko talon kalusteet Keittiön
kivitasoineen,2 kpl Wc/kylpyhuone,Komerot
2 kpl KIRENA liukuovi ryhmää runkoineen.
Kaikki toimi ok! ja ajallaan en voi valittaa
mistään ( vetimiä oli liian monta:)
Lähin tarjous oli noin 1000€ kalliimpi
(niillä ei rungot kotimaisia)
Kallein ( sama runko,täsmälleen sama ovi samalta
ovi valmistajalta,kivitaso tasan sama )
ja hintaero vaatimattomat 4800€.
Ainoa kritiikki on,että niillä tuntuu olevan helvetin kiire,mutta silti kaveri tuli vielä, Sunnuntaina mittaamaan kivitasojen
paikat ennen lopullista tilausta.- kalustetukku on
Vai joko pölyt on pyyhitty ja homma jatkuu!! Todella rohjoa oli toiminta ennen
konkurssia ja konkurssihuutokaupasta sai edullisia pumseja, jos osasi olla pai-
kalla!!
Ei koskaan enään Kalustetukkua, ei koskaan !
- Kodinkone yrittäjä
" Kotona huomattiin välittömästi, että tuuletin on liian syvä. Tästä tuli sen verran käytönjälkeä koneeseen, että pahvilaatikon niitit olivat vääntyneet "
No niin, tässäpä taas esimerkki kuluttajasta
joka ei paljon asioita ajattele.
Myyn työkseni kodinkoneita,viihde-elektroniikkaa
myös liesituulettimia.
MILTÄS tuntuisi ostaa esim. "uusi" digiboxi
ja saada se paketissa jossa " niitit vääntyneet"
paketit aukaistu, ohjekirjat selvästi käytetty,
täynnä sormenjälkiä jne.
Katso peiliin ja mieti seuraavaa ostostasi
"sovitettavaksi" kotiisi - MITTANAUHA MUKAAN
ensi kerralla!- Voi Voi!
tämä on niin totta!
Eihän se nyt liikkeen vika ole jos menet ostamaan vääränkokisen tuulettimen!
Olisi asiakkaan oltava silloin jotain itse valmis maksamaan erehdyksestä.
luultavasti ei liikekkään saa samaa rahaa jo kerran aukaistusta ja ronkitusta tuotteesta.
Järkeä näihin asioihin.
Ja sitten tullaan nettiin itkemään!
Voi voi!
- Hyvä palvelua
Itsellä on vain hyviä kokemuksia Tampereen Kalustetukusta. Tilasin siis vessan ja keittiön kalusteet sieltä. Kaikki tilaukset tuli oikein, edulliseen hintaan ja ystävällisen palvelun kera! Kiire siellä kyllä tuntui olevan ja ilmeisesti kaikki tekevät pitkää päivää käydessään asiakkaiden luona tekemässä mittauksia ja asennuksia... Että tsemppiä vaan sinne jos joku työntekijä tämän lukee. Niin ja sen haluaisin vielä sanoa että eikös näissä Kalustetukuissa ole kaikissa eri yrittäjä. Eli huono palvelu ei varmaankaan koske automaattisesti kaikkia Kalustetukkuja!
- olli-pekka virtanen
ostanut tampereen kalustetukusta useita kaapistoja
viimeksi koko keittiön ei mitään huomauttamista
jotain pikku osia puutui mutta sain lisää osia
PITÄÄVAIN TIETÄÄ MITÄ HALUAA TAI OTTAA AMMATTI SUUNNITELIJA hyvää jatko tampereen kalustetukulle
ps jos jossain olen saanut huonoa palvelua tai suoranaista kusetusta niin verkkokaupassa
pirkkalassa ei ikinä enää mitään sieltä
- Jartsi38
No me ostettiin keittiö ja kodinkoneet ko. firmasta. Palvelua oli ostettaessa hyvää ja kaiken piti olla ohitse kun alkuun päästään 3 päivässä. Niin piti. Homma aloitettiin syyskuun alussa. Ensin tuli väärän väriset kaapin rungot sitten ne vaihdettiin tietenkin. Kun päästiin asennuksessa tasojen kimppuun nekin oli väärän mittaiset. Niitä vaihdeltiin kolme kertaa. Sitten kaapin ovia jäi puuttumaan n. 7 kpl mutta jippii tasot kolmannella kerralla sattuivat jo oikeat. No kaikki on nyt onneksi ohitse siis loppui revohka puolitoista viikkoa sitten siis aika pitkät kolme päivää. Olen todella pettynyt myyjän toimintaan. Asia numero 1. kannattaa varmaankin tehdä muistiin panoja ja mittoja tai ainakin opetella lukemaan niitä mutta jos niitä alkuunkaan ole vituiksi menee takaan sen. asia 2. Sitten ei kannata luvata mitä ei voi pitää lupauksistaan menee viimeinenkin luottamus asia 3. Ostamme takuulla kyllä kylpyhuoneen kalusteen muualta tai jos ikinä teemme keittiöremonttia emme ainakaan ko. firmalta sitä hanki.
- kokemusta oli
L-positiivisten omistama kalustefirma. Ei siinä mitään mitä lahkoa on mutta miten sitten kalusteiden takuu? Ei takuuta. Pyökin värisistä lähti lakka irti alle vuoden sisällä. Hyvitykseksi antoivat yhden oven ja käskivät loput lakata itse uudestaan heidän antamilla neuvoilla. Se oli sitten viimeinen kauppa Puustellilta.
- paskapuhetta
Puustellin tehtaalla töissä olleena voinen kommentoida hieman. Tiedä sitten miten olet asian hoitanut mut olen ihan omakätisesti väsännyt uusia kaappeja 5vuotta vanhojen tilalle, koska niissä on takuu. Myös muissa kalustefirmoissa työskennelleenä voin todeta että muualla ei tod. ole. tosin puustellin hinta on ihan omaa luokkaansa. ja Aineen veljekset on kyllä ihan hyviä tyyppejä, ei tullut puhumaan jeesuksesta kesken työpäivän
- JiiPee44
Eläkeläisaitini kysyi tarjouksen Hämeenlinnan Kalustetukusta keittiöstä. Löysi kuitenkin n. 3000 euroa halvemman samanlaisen ratkaisun toiselta kauppiaalta. Hän olisi kuitenkin halunnut ostaa liesituulettimen koristeellisen kuvun kalustetukusta, johonka myyjä sanoi, ettei häntä kiinnosta tilailla 200 euron kupua, jos ostat kalusteet muualta, niin hommaa se kupu myös. Hän on kuulemma 16 tuntia käyttänyt aikaa suunnitteluun ja jos se ei käy, niin osta muualta. Äitini yritti lepyytellä myyjää ja sanoi, että voisi n. 2500 euroa maksavat koneet kuitenkin häneltä ostaa. Myyjä totesi: niitä koneita saa kyllä Gigantista. Ei kiinnosta. Uskomaton kauppa.. Ei uskoisi näin taantuman aikana, että myyjällä on tuollaiseen varaa. En tiedä kuka Hämeenlinnassa on kauppias, mutta jos minä olisin, niin kyllä myyjä olisi jo taipaleella.
- Niilo Karttu
En tiedä paremmin, mutta törkeeltä asiakaspalvelultahan tuo kuulostaa. Sen verran olen kuullut, että kaksi firman pyörittäjää tuolla kyseisellä pisteellä on. Toinen heistä itse toimii myyjänäkin. Itse 20 vuotta asiakaspalvelu työtä tehneenä on oppinut, että vaikka joku asiakas käykin hermoon niin ei sitä asiakkaalle saa näyttää.. Ja löytyyhän noita kauppoja muitakin, jonne ne asiakkaat saa kyllä helposti ajettua tuollaisella käytöksellä. Muualle kaluste kaupoille vaan!!
- sama juttu
Jos haluatte hyvää tavaraa tai minkäänlaista palvelua - ostakaa muualta! Eräs ammatikseen keittiöitä rakentava mies sanoi minulle huonon kokemukseni jälkeen, että hän kyllä käyttää Kalustetukkua mutta että siellä pitää olla erityisen tarkkana tavaran laadun suhteen. Yksityinen ei ensimmäistä keittiötä ostaessaan osaa niin tarkkana ollakaan, vaan luottaa tyhmyyttään toisiin ihmisiin. Kalustetukun kohdalla tämä on suuri virhe! Rakennusmies sanoi myös vastikään Kalustetukussa käydessään huomioineensa myyjien käytöksen puhelimessa. Puhelimessa taisi olla juuri joku tyhmä asiakas joka ei tajunnut olevansa väärässä valituksineen, koska nämä "asiakaspalvelijat" pelleilivät keskenään ja vääntelivät naamojaan osoittaen selvästi mitä mieltä olivat puhelimessa puhuvasta asiakkaasta. Todella fiksua!
- Järki käteen
Eiköhän jokaisessa yrityksessä ole joku huono puolensa. On täysin turhaa mustamaalata yhtä kun toisessa olisi voinut sattua samalla tavalla. Että lopulta kuitenkin on helpointa kun käyttää sitä perikatoon hävinnyttä maalaisjärkeä ja muistaa että ihmisiä ollaan kaikki.
- Pasi Kuikka
Joka firmasta löytyy hyvää ja huonoa palvelua. Meitä asiakkaitakin on hyviä ja huonoja. Toiset asiakkaat osaavat antaa tarvitsemastaan tavarasta tarkat mitat ja toinen antaa mitaksi pari kenkän pituutta. Toinen repii paketin auki ja hänen mielestään se on vielä käyttämätön. Toinen v...tuilee myyjälle heti alkajaisiksi ja kehuu tietävänsä firman joka myy samaa tavaraa puoleen hintaan.
Tätähän se on myyjän ja ostajan arki. - kyllävaankyllä
Pasi Kuikka kirjoitti:
Joka firmasta löytyy hyvää ja huonoa palvelua. Meitä asiakkaitakin on hyviä ja huonoja. Toiset asiakkaat osaavat antaa tarvitsemastaan tavarasta tarkat mitat ja toinen antaa mitaksi pari kenkän pituutta. Toinen repii paketin auki ja hänen mielestään se on vielä käyttämätön. Toinen v...tuilee myyjälle heti alkajaisiksi ja kehuu tietävänsä firman joka myy samaa tavaraa puoleen hintaan.
Tätähän se on myyjän ja ostajan arki.Pasi Kuikka kirjoittaa kyllä asiaa.
Kaikista pahinta on tietysti ne jotka palkkaavat "loistoasentajan" (eli naapurin eläkkeellä oleva kirvesmies joka kasaili keittiöitä viimeksi v-85, mutta kyllä se sen homman osaa...)
Sitten käydään liikkeessä naputtamassa kuinka vaikeita nykyajan keittiöt on asentaa, ja reklamoimassa itse tehdyistä mokista. Mm. seinäkaappi laitettu maustehyllyn paikalle ja ihmetellään että miksi yksi 50cm seinäkaappi puuttuu...
Että näin.
Ja todellakin jotkut asiakkaat tulevat ensimmäisenä suoraan sanomaan että "mä tiedän että mistä saan vielä halvemmalla" (silloin harvoin saa parhainta tarjousta mistään, pikku vinkki vaan...) :) - Iloinen asiakas
kyllävaankyllä kirjoitti:
Pasi Kuikka kirjoittaa kyllä asiaa.
Kaikista pahinta on tietysti ne jotka palkkaavat "loistoasentajan" (eli naapurin eläkkeellä oleva kirvesmies joka kasaili keittiöitä viimeksi v-85, mutta kyllä se sen homman osaa...)
Sitten käydään liikkeessä naputtamassa kuinka vaikeita nykyajan keittiöt on asentaa, ja reklamoimassa itse tehdyistä mokista. Mm. seinäkaappi laitettu maustehyllyn paikalle ja ihmetellään että miksi yksi 50cm seinäkaappi puuttuu...
Että näin.
Ja todellakin jotkut asiakkaat tulevat ensimmäisenä suoraan sanomaan että "mä tiedän että mistä saan vielä halvemmalla" (silloin harvoin saa parhainta tarjousta mistään, pikku vinkki vaan...) :)....palvelua Lielahden kalustetukussa!!!! Parempaa ei enää VOI saada!!!! :)
- ongelmia
Nuo palapelit saavat jäädä. Tästä lähtien ostamme vain koottuja kaapistoja. Ka-
lustetukun palvelu oli myös kaikkea muuta kuin asiakaslähtöistä.- --
Hämeenlinnan kalustetukku, kaikkea muuta kuin hyvää palvelua, hirveetä sähläystä pientenkin asioiden kanssa. Kävin hakemassa ovea mikä puuttui toimituksesta. Taisi olla jo kolmas kerta tämän kyseisen oven kanssa kun olin liikkeellä, niin kuinka ollakkaan se oli hukattu johonkin. Sanottiin vaan, että lähetetään se sulle pikana postissa. Kuullut samanlaisia kokemuksia muiltakin. Pientä järjestelmällisyyttä peliin kiitos. En voi suositella paikkaa. Minun mielipiteeni.
- sellaasta
-- kirjoitti:
Hämeenlinnan kalustetukku, kaikkea muuta kuin hyvää palvelua, hirveetä sähläystä pientenkin asioiden kanssa. Kävin hakemassa ovea mikä puuttui toimituksesta. Taisi olla jo kolmas kerta tämän kyseisen oven kanssa kun olin liikkeellä, niin kuinka ollakkaan se oli hukattu johonkin. Sanottiin vaan, että lähetetään se sulle pikana postissa. Kuullut samanlaisia kokemuksia muiltakin. Pientä järjestelmällisyyttä peliin kiitos. En voi suositella paikkaa. Minun mielipiteeni.
Samantapainen tapaus Turun kalustetukussa. Tilattiin vanhojen kalustetukusta hankittujen komeroiden jatkoksi vielä 1 komero. Tilausta tehdessä liikkeessä meillä oli vanhan kaapin ovi mukana että tulee varmasti sama ovi ja sama väri. Myyjä teki tilauksen joka tuli parin viikon sisällä. Maksettiin kaapit noutaessa ja kotona huomattiin että ovet väärän väriset. Vietiin takasin liikkeeseen jossa paikalla ollut myyjä totesi että heidän puolelta tapahtunut virhe, hän tilaa uudet ovet "pikana". No näitä uusia ovia odotettiin lähes kk ja kun niiden ilmoitettiin saapuneen ei isompaa ovea löytynytkään. Viikon päästä ilmoittivat että ovi onkin löytynyt ja saa tulla hakemaan. Taas kun päästiin kotiin niin huomattiin että ovi erilainen kuin vanha. Nyt kalustetukku haluaa 30% lisää maksua koska ovet pitää tehdä jonain erikoistilauksena kun ei heidän mallistossaan enää olekaan kyseistä ovea. Ihan käsittämätöntä säätämistä. Ollaan ajettu ja raahattu kaapin ovia edestakasin kalustetukun mokan takia ja nyt he haluaa lisää rahaa!
- rajansa kaikella
Miksi kerrot, että tuli "käytönjälkeä koneeseen" ja seuraavassa lauseessa kerrot pahvilaatikon niiteistä. Oliko koneessa jälkiä? Jos niin siinä on syy; myyjän ei tarvitse ottaa takaisin kolhittua konetta. On törkeää moittia ja varoittaa yrityksestä, kun on itse mokannut asian. Tällaiset kirjoitukset pitäisi siirtää suoraan "silppuriin" ja kirjoittajat julkistaa.
- paska paikka
Huono huolimaton palvelu. Myyjät sekoilee kuin olisi monta rautaa tulessa samaan aikaan. Jos pulju on mukamas halpa niin pistä vähä lisää ja osta muualta, ellet saa jopa halvemmalla.
- Sisälukutaito?
Kato vaikka googlesta "ironia".
- juupa juu
Kyllä myyjän pitää tietää millaiseen kaappiin tuuletin sopii,,,
- tuohtunut
on myös Kuopion kalustetukussa... ja huonon palvelun lisäksi lopulta saa jotain ihan muuta kuin mitä on tilannut
- Keittiöreiska
Remppaan työkseni asuntoja ja yleensä keittiöt menee uusiks, täällä pääkaupunkiseudulla
pääsääntöisesti toimin ja olen käyttänyt monien keittiöfirmojen tavaroita.
Kalustetukusta ei ole mitään hyvää sanottavaa ja laatu näyttää olevan sitä sun tätä ja Netto-Keittiöt
on kans ihan syvältä - olen nyt puolen tusinaa keittiötä hankkinut Ikealta ja kun tietää etukäteen
mitä on ostamassa - ei voi kuin suositella.
Ei mitään ongelmia tähän asti kop kop..:) ja luulenpa,etten muita liikkeitä edes jatkossa käytä,
ja muuten niiden laatikostomekanismit on sieltä parhaasta päästä mitä on vastaan tullut.
Tosin täytyy sanoa,että kierrän kaukaa sellaiset,kuin Puustelli ja Topi-keittiöt ne on aivan
ylihinnoitelleet tuotteensa ja vaan mietityttää kuka niistä mitään edes ostaa???? - 40 kg luokitus
Keittiöreiska kirjoitti:
Remppaan työkseni asuntoja ja yleensä keittiöt menee uusiks, täällä pääkaupunkiseudulla
pääsääntöisesti toimin ja olen käyttänyt monien keittiöfirmojen tavaroita.
Kalustetukusta ei ole mitään hyvää sanottavaa ja laatu näyttää olevan sitä sun tätä ja Netto-Keittiöt
on kans ihan syvältä - olen nyt puolen tusinaa keittiötä hankkinut Ikealta ja kun tietää etukäteen
mitä on ostamassa - ei voi kuin suositella.
Ei mitään ongelmia tähän asti kop kop..:) ja luulenpa,etten muita liikkeitä edes jatkossa käytä,
ja muuten niiden laatikostomekanismit on sieltä parhaasta päästä mitä on vastaan tullut.
Tosin täytyy sanoa,että kierrän kaukaa sellaiset,kuin Puustelli ja Topi-keittiöt ne on aivan
ylihinnoitelleet tuotteensa ja vaan mietityttää kuka niistä mitään edes ostaa????Laatikkomekanismit Ikealla on huonoimmasta päästä, 8,2 tai 4,3 kilon luokitukset ovat huonoimmat mitä markkinoilta löytyy hidastetuissa järjestelmissä. Ulkonäkö ja luulottelu ei ole tiedon väärtti.
Ikea on remppamiehelle hyvä. Se on oikeasti halpa ja helppo asentaa ja siksi siitä remppamies saa hyät katteet kun asiakkaansa luottaa "ammattilaiseen". Vähän niin kuin huijausta ja asiakkaan luottamuksen pettämistä tommoset puheet. - Jaa´a
40 kg luokitus kirjoitti:
Laatikkomekanismit Ikealla on huonoimmasta päästä, 8,2 tai 4,3 kilon luokitukset ovat huonoimmat mitä markkinoilta löytyy hidastetuissa järjestelmissä. Ulkonäkö ja luulottelu ei ole tiedon väärtti.
Ikea on remppamiehelle hyvä. Se on oikeasti halpa ja helppo asentaa ja siksi siitä remppamies saa hyät katteet kun asiakkaansa luottaa "ammattilaiseen". Vähän niin kuin huijausta ja asiakkaan luottamuksen pettämistä tommoset puheet.Mahtaakohan remppamiehen toimialaan myös kuulua kalusteiden myynti?? Jos ei, niin eihän se niitä silloin saa myydäkkään...
- keittiöremontti edes
onko kokemuksia jyväskylän kalusetukusta?
Edullinen? luotettava?
laittaka tulemaan kokemuksia?
(keittiö remontti edessä) - surkeeta.
Meillä on keittiöremontti kesken. Kalusteet otetttu jyväskylän kalustetukusta. Aikamoista sähläämistähän se on ollut siitä asti kun ensimmäisiä kaappeja sain. Osa rungoista oli väärän kokoisia. Niitä kiikutettiin edestakaisin, odoteltiin uusia. Viimeinkuin pääsi runkoja asentamaan, osassakaapeista ristimitat heitti montamilliä. Ovienlaitto meinasi ollakkin jo vaikeaa.
Kaksi tasoa oli vääränmittasia, taas vaan vapaata töistä ja vaihtamaan uusia ettei kalliit asentajat joutuisi kovin odottelemaan.
No onneksi pian remontti valmistuu.
Myyjän asenne varsinkin ihmetytti ja suututti kun joka asiasta olisi pitänyt vain maksaa lisää vaikka virheeet olivatkin myyjän itsensä.
Kodinhoitohuoneen kalusteet ollaankin katsottu jo muualta, ei enää kalustetukulta. - Mieti vielä
Jos et osta omaan käyttöösi vaan myyntiä ajatellen, ja saat selvästi halvemmalla mitä muualta saisit. Olet valmis kohtaamaan kaikki tulevat vaikeudet, valitukset, lisämaksut jne. Niin silloin voi ehkä harkita, muuten miettisin vielä.
- hyvä valinta silti
Meillä oli vuosi sitten kalustetukku ja gaalakeittiöt vihtoehtoina. Galalta otettiin vaikka oli 500euroa kalliimpi. Hyvin meni eikä ollut reklmaatioita.
Taidettiin tehdä oikea valinta vaikka silloin se 500 mietitytti - ihmiset
Kaikki voi katsoa peiliin ja miettiä tarkkaan mitä päässä liikkuu ja mitkä ovat asioitten realiteettejä.. niin kauan kuin ihmiset asioita täällä maapallolla tekee, tapahtuu virheitä ym. Myyjiä on monenlaisia, toiset ammattilaisia, ja toiset vasta joko tulossa sellaisiksi tai sitten ei kertakaikkiaan vaan potentiaalia löydy. Ne harvemmat asiakkaat, joille ongelmia on jostain syystä tullut, ovat sitten tulleet tänne nettiin höpöttelemään. Se on jännä miten samoille ja samantyyppisille asiakkaille sattuu sitten useampia ongelmia... liekkö joku sattuma.. Meillä on jokatapauksessa tuhansia tyytyväisiä ja erittäin mukavia asiakkaita, ongelmia ei silloin tule kun vuorovaikutustaidot ja maalaisjärki ovat tallessa! Hyviä kalustekauppoja kaikille toivotellen kalustetukusta
- niin kai
Vai harvoilla ongelmia Kalustetukun kanssa!!! Taitaa olla harva joka poistuu ilman ongelmia.
- fqwjpqpqf
Joo tosi huonolaatuista tavaraa kalustetukussa. ei kannata edes mennä käymään. luottakaa puustelliin vaan
- nht
Ei meillä ollut isompia ongelmia.
- tutututuuu
No täähän on nyt just noita "palakeittiöitä" johon tossa toisessakin viestissä viitataan
- rfhsdfhsdhsdfh
Vai "palakeittiöitä".. Kalustetukusta saa ihan samallalailla kasattuna rungot kun puustellista, ja mekanismit sekä suurin osa ovista ovat täysin samaa kuin puustellissa.. Ite sen tiiän ku puustellin alla työskennelly useita vuosia.. Meneppäs puustellista hakemaan jotain puuttunutta levynpalaa niin saat ootella muutaman viikon :), no onse seki että mitkä asiat luokitellaan "ongelmiksi". Kyllä ne samat "ongelmat" oli puustellissaki, mutta toki saa maksaa siitä laatikon kylessä olevasta "puustelli" lätkästä tuplahinnan vaikka sama blumin laatikko onkin... eipä taida kalustetukun tavaraa huonoksi haukkunu herrakaan paljon tietää tavaroista mitään.. samasta paikkaa ne kalustelevyt ja pinnatki tullee.. hahah.. Puustellissa ne vaan kiertää harjavallan kautta jollon saa sen törkyhinnan tavaralle. No samapase, ette näköjään ole koskaan edes käyny kalustetukussa ko ette tiiä että sieltä saa kaikki kasattuna ja laatu eli mekanismit ja ovet on samaa tavaraa kun meidän hienoilla merkkikeittiöillä.
- no just
No hah hah ! Taisipas epätoivoinen kauppias ajankulukseen kirjoitella kun ei asiakkaitakaan enää näy..
- samaa mieltä
kalustetukusta otettiin okt-kalusteet, melkeen puolet halvempi ku puustelli ja kaikki meni hyvin, ja ennenkaikkea hieno tuli! Ja aikasempaan taloon pari vuotta sitten puustelli kun asennettiin niin eipä huomattu laadussa eroa, ja tosiaan täsmälleen samat laatikkomekanismit mm. :)
- Hukassa??? :)
Hei.... Miten esim niillä jotka ovat ottaneet kalustetukusta koko taloon kalusteet, missä hinta noin pyöri?? Keittiö, kylpyhuone, kodinhoitohuone, wc ja kolmeen makkariin kaapit?? saako alle kympin mistään??
Esim sinä SAMAA MIELTÄ oleva minkäs verran teillä tuli maksamaan??
- hinta
Meillä tuli maksamaan vähän alle kymppitonnin kalustetukusta, joten kyllä alle kympinkin saa, mutta riippuu toki täysin materiaalivalinnoista, jos on kivitasoja ja paljon liukuovikomeroita niin näkyyhän se hinnassa.
- remonttiliisa
Meillä maksoi kalustetukusta kalusteet ensin 11 000 euroa. Sitten lisämaksujen kanssa 14 000. Samanverran siis kuin olisi maksanut kilpailioillakin. Tyhmää jymäytetään..
- Kodinhengetär
Näinkin voi käydä...
Otimme keväällä kalustetukusta tarjouksen keittiö remontista, siis todellakin vain TARJOUKSEN, mutta päädyimme tilaamaan keittiön kuitenkin toiselta firmalta. Kalustetukun myyjä, joka kävi kotonamme ja otti mitat keittiöstämme, kun oli sitä mieltä, että meidän keittiömme oli muka liian pieni, että sinne olisi voinut laittaa muutaman lasiovi kaapin. Kun kysyin miksi ja mitä hän sitten oli ajatellut tilalle, niin kommentti kuului: "pelkkiä umpiovia vaan".
Toisessa firmassa mielipiteitämme kuunneltiin ja keittiöömme saatiin jopa 4 lasiovea ja lopputulos oli upea ja toimiva.
No ajattelimme että mielipiteitähän maailmaan mahtuu, ja menimme taas kyseiseen firmaan , kun päätimme keittiörempan lopulla tehdä myös kodinhoitohuoneeseen uuden "kirkastuksen" vaihtamalla edellisten asukkaiden naarmuttamat kaapinovet ja pöytätasot altaan. Löysimme kalustetukusta mallin joka kiinnosti, hintakin oli mielestämme kohdallaan ja asentaja kävi ottamassa mitat. Pienellä viiveellä tosin, koska oli loukannut kätensä ja siirsi käyntiään muutamalla päivällä. Kun mitat oli otettu, sovittiin että asentaja soittaa, kun tietää pystyykö asennuksen tekemään, mutta soittoa ei ikinä tullut. Sensijaan meille soitti myyjä joka kertoi, että pitkien kaappien ovia ei saisi niin pitkinä kuin meidän kaappimme tarvitsisivat, mutta kysyi kuitenkin että tehdäänkö tilaus. Sanoimme että ei tehdä, siirrämme remonttia syksymmälle ja katsomme sitten uudelleen.
Nyt menimme sitten uudelleen keittiötukkuun katsomaan vieläkö valintamme olisi sama ja tekemään tilausta. Myyjä joka teki aikanaan keittiöstämme tarjouksen, kysyi iloisesti mitä keittöllemme kuuluu, "tämä siis oli firma josta emme keittiöremonttia ottaneet".
Vastasin että keittiö on valmis, johon hän sanoi, että miten se voi olla valmis kun meillä on täällä huoneellinen ovia teidän keittiöön.
Olimme ihan huuli pyöreenä ja sanoin, että mehän otettiin keittiö remppa ihan toisesta firmasta.
No hetki siinä sitten ihmeteltiin asiaa ja myyjä joka teki kodinhoitohuone tarjouksen sanoi , että asia koski khh, tta. Emme kuitenkaan olleet tilanneet mitään, vaan kyse oli ollut pelkästä tarjouksesta ja tilanne jäi kesällä auki. Siitä huolimatta myyjä oli tilannut ovet, kuulemma sen mittaisina kuin niitä sai, ja ajatellut, että sahataan sitten liiat pois ja tilataan myöhemmin ovet ns. yläkaapeihin. Toinen vaihtoehto kuulemma olisi ns. piilolista joka olisi tullut lyhyeksi jäävien ovien yläpuolelle , mutta jättänyt osan kaapista mahdottomaksi käyttää.
Kaiken huipuksi papereita, joilla me muka olimme kaapit tilanneet ei löytynyt ollenkaan, eikä allasta tai tasoja mitkä alkuperäisessä tarjouksessa olivat. Kun ihmettelin miksi myyjä oli kaapinovet tilannut vaikka sanoimme että asia siirretään syksyyn , hän sanoi ajatelleensa,että tilaa ne ennen kuin tehdas jää kesälomalle heinäkuuksi.
Kuitenkaan, kukaan kyseisestä firmasta EI ole koskaan soittanut meille, että siellä on meitä varten huoneellinen kaapinovia, vaikka ne ovat olleet heidän varastossaan potkittavana nyt ilmeisesti sellaiset 5 kuukautta.
Sanomattakin on selvää, että emme huoli ovia jotka eivät peitä koko kaappia ja hiukan arveluttaa sekin miltä näyttää jälkeenpäin tilatut ns. yläkaapin ovet, kun erä on taatusti eri, puolen vuoden viiveellä. Puhumattakaan siitä onko tehtaan takuu voimassa,kun ovia on kalustetukun puolesta sahailtu muka sopivan mittaisiksi.
Emme viitsineet jäädä koko illaksi istumaan liikkeeseen kun myyjä etsi kadonneita papereita, eikä ainakaan vielä ole kuulunut puhelua, että ne olisivat löytyneet. - kyllästymyt
Tämä on juuri tätä kalustetukun toimintaa, ei ole ensimmäinen kerta kun törmää tälläiseen.
- Todella pettynyt
Älkää missään tapauksessa tilatko mitään Ylöjärven keittiökaluste tukusta.
Henkilökubta täysin ammattitaidotonta ja asiatonta. Tilailevat tavaraa asiakkaan nimiin vaikka asiakas on käynyt hakemassa vain tarjouksen. - Upea lopputulos
Me kun oltiin kesällä ostamassa Jyväskylässä keittiötä niin ainakin kalustetukusta jäi silloin todella negatiivinenkuva, Katselin miten keitiöitä kasattiin joillekkin asiaakkaille. Reunanauhaa lämmitettiin silitysraudalla lastulevyn reunaan, oli kuin paperia ja osa tummuikin ruskeaksi. Toinen asentaja leikkasi pöytälevyä käsisirkkelillä, ja jälki oli myös sen mukainen. Että ei todellakan vakuuttanut eikä ole sitä samaa laatua mitä muissa keittökaupoissa näytti keittiöt olevan.Ja kun vielä hintakin oli korkeampi mitä muissa hakemissamme tarjouksissa niin kyllä sai kalustetukku pitää keittiönsä.
- huono fiilis
Juu en suosittele ko puljua.
Tilaushetkellä palvellaan kohtalaisen hyvin. Kun laskut maksettu ja tavarat saatu niin muuttuu myös palvelu.
Käytännössä eivät enää edes vastaa kyselyihin jos tarvitsisi jotain lisäyksiä jo toimitettuun keittiöön.
Tuntuu kuin eivät ymmärtäisi että asiakas voisi tilata tulevaisuudessakin heiltä.
Jotenkin jäi kuva että kiire rahastaa ja lappu luukulle kohta.
Keittiötukku, ei kiitos.
- pettynyt reiska
Niin, nyt se sitten tapahtui. Pöytälevyjen reunanauhat repsottavat irti, yksi jo katkesikin. Ja tasot vain hieman yli vuoden vanhoja. Hakiessani uusia nauhoja ja asiaa ihmetellessäni Jyväskylän kalustetukussa niin siellä kerrottiin hyvinkin ylimielisesti että olin käyttänyt tasoja väärin. Miten voi käyttää pöytätasoja väärin että nauhat irtoavat liimauksesta ? Uudet nauhat oli kuitenkin saatava. hinta 10€ metri. Sinäänsä ei kallista mutta periaatteessa olisihan asian voinut hienomminkin hoitaa, olihan kuitenkin sieltä hommatut levyt ja kertaaleen jo maksetut nauhatkin. Tai olisihan myyjäi voinut jättää ainakin sen vittuilun vähemmälle.
Varsinkin kun kuitenkin kerrottiin että reunanauhaa on montasataa metriä ylimääräistä heittää vaikka tunkiolle !
No ainakaan en sinne enää itse palaa asiakkaaksi eikä taatusti lapsenikaan
rakennuksilleen hae kalusteita moisesta paikasta.- Surkeaa
Samanlaisia kokemuksia on samaisesta paikasta. Kun olet maksanut tavarasi niin sen jälkeen olet vain vittuilun kohde! Ei minkäänlaista asiakaspalvelun tasoa!
- mansesta
Surkeaa kirjoitti:
Samanlaisia kokemuksia on samaisesta paikasta. Kun olet maksanut tavarasi niin sen jälkeen olet vain vittuilun kohde! Ei minkäänlaista asiakaspalvelun tasoa!
Tähän firmaan ei pitäisi maksaa ennenkuin kaikki valmiina.
Ei tapahdu mitään pitkään aikaan,ei saa ketään vastuussa olevaa kiinni.
3 kuukauden odottelusta tarjottiin 50 euroa korvausta. - moneks
mansesta kirjoitti:
Tähän firmaan ei pitäisi maksaa ennenkuin kaikki valmiina.
Ei tapahdu mitään pitkään aikaan,ei saa ketään vastuussa olevaa kiinni.
3 kuukauden odottelusta tarjottiin 50 euroa korvausta.Valitettavasti maksaminen kuuluu yleensä hoitaa etukäteen - Gigantissa piti maksaa kun tilasin jääkaapin kotitoimituksella , ovessa lommo eli uuden oven odottelua sitten. Ostin ikkunat , maksaa piti ennenkuin tuli toimitus - ei voinut odotella asennuksen valmistumista - hyttysverkko joka puuttui tuli myöhemmin ja jäi itselle asennettavaksi. Yleensä kun ostaa tavaraa, jonka tilausvahvistusta ei ymmärrä - kannattaa kysyä myyjältä mitä nämä ja nämä koodit tarkoittavat. Vaikka olin ikkunamyyjälle sanonut että haluamme rinnakkaiset ikkunat vasen - oikea saranoinnilla oli tilausvahvistuksessa 2 x vasen. Kun sanoin että haluan vasen-oikea niin hinta nousi oikea kätiselle ikkunalle 30 € - onneksi tutkin tilausvahvistuksen ja huomasin virheen kaupantekohetkellä - muuten olisi ollut 2 x vasen ja ei palautusoikeutta.
En ymmärrä työssäni ihmisiä, jotka tekevät minulle tilauksen ja soittavat seuraavana päivänä että hukkasivat tilausvahvistuksen eivätkä tiedä tai ymmärrä mitä ovat tilanneet . Tällaisissa tapauksista päästään kun sanoo reilusti ettei ymmärrä tilausvahvistuksen tekstiä. Ostaa pakoputken ja luuleekin että se hinta oli asennettuna!???!!!! - ihmejuttu1
moneks kirjoitti:
Valitettavasti maksaminen kuuluu yleensä hoitaa etukäteen - Gigantissa piti maksaa kun tilasin jääkaapin kotitoimituksella , ovessa lommo eli uuden oven odottelua sitten. Ostin ikkunat , maksaa piti ennenkuin tuli toimitus - ei voinut odotella asennuksen valmistumista - hyttysverkko joka puuttui tuli myöhemmin ja jäi itselle asennettavaksi. Yleensä kun ostaa tavaraa, jonka tilausvahvistusta ei ymmärrä - kannattaa kysyä myyjältä mitä nämä ja nämä koodit tarkoittavat. Vaikka olin ikkunamyyjälle sanonut että haluamme rinnakkaiset ikkunat vasen - oikea saranoinnilla oli tilausvahvistuksessa 2 x vasen. Kun sanoin että haluan vasen-oikea niin hinta nousi oikea kätiselle ikkunalle 30 € - onneksi tutkin tilausvahvistuksen ja huomasin virheen kaupantekohetkellä - muuten olisi ollut 2 x vasen ja ei palautusoikeutta.
En ymmärrä työssäni ihmisiä, jotka tekevät minulle tilauksen ja soittavat seuraavana päivänä että hukkasivat tilausvahvistuksen eivätkä tiedä tai ymmärrä mitä ovat tilanneet . Tällaisissa tapauksista päästään kun sanoo reilusti ettei ymmärrä tilausvahvistuksen tekstiä. Ostaa pakoputken ja luuleekin että se hinta oli asennettuna!???!!!!Väärällä alalahan olet täysin jollet osaa myydä edes pakoputkeakaan niin ettei ostajalle jää väärää kuvaa kaupasta. Vai onkokin tarkoitus taas kusta ostajaa silmää..
- Klaukkala
Joo,onkohan ihan asiallista otsikoida juttu myyjan syyksi,kun sitten lukemalla juttu selviaa etta syy on asiakkaassa.
Olen asioinut vuosia kalustetukussa palvelu ollut hyvaa ja sattuneet virheet korjattu asiallisesti.- Keittiö hakusessa
Miten tälläinen voi aiakkaan vika olla, selvä virhe tuotteessa.
Palvelusta en tiedä kun en ole asiakaana asioinut.
- R-aikova
On harmittavaa kuulla,että monille remontoijille on tarjottu sutta,liikkeen taholta josta ovat
hankkineet kalusteitaan.
Kysyisin; Oletteko tehneet minkäänlaista paperia ostoistanne,jossa ilmenee tavaran ma-
teriaali,koko,määrä ja hinta? Tietysti vielä ostajan ja myyjän allekirjoituksin.
Uskoisin,että yhteisesti hyväksytty paperi palvelee molempien etua,jos jotakin sopimuk-
sesta poikkeavaa ilmenee.Kummankaan muistin varaan ei kannata turvautua. - Sepi992
Itsellä myös useampi epäonnistunut ostokokemus Kalustetukusta enkä voi sitä kyllä suositella kenellekään. Itse tuotteethan on samoja mitä muualtakin saa mutta palvelu on huonoa, toimitukset kestävät ja kukaan ei ilmoittele mitään. Lisäksi Kalustetukun välittämät tilaukset ovivalmistajille yleensä järjestään väärin, kertaakaan ei ole tullut koko tilausta oikein. Onneksi on valinnanvaraa ja muita liikkeitä joissa kannattaa vierailla.
- yhäuudelleen
Eipä kyllä monesta muusta paikasta niin huonoa saa, joistaki voi saadakin.
Millon taas menet ostoksille kalustetukkuun?
- keittiöekspertti
Palvelusta veloitetaan, kalustetukun hinnoissa ei ole palvelulisää.
- Pettynyt1
Yritimme ostaa vantaan kalustetukusta keittiötä valmiiden piirustusten kera. Myyjä sanoi ettei ala meille laskea tarjousta ettei mene hänellä ylitöiksi. Sen jälkeen kysyimme voisimmeko jättää piirustukset hänelle kun tiesimme tarkalleen mitä haluaisimme, tähän myyjän vastaus oli ettei kannata jättää kun hän ei ehdi laskea kuitenkaan sillä hänellä on muita prokkiksia. Kysyimme voisimmeko varata ajan, myyjä vastasi ettei heillä ole nettiajanvarausta. Ehdotimme että laittaisimme netin kautta hänelle piirustukset, siihen hän vastasi että netissä menemme jonon hännille. Taitaa jäädä keittiö sieltä ostamatta kun emme saa tarjousta.. :D
- TotuusSattuuQC
Eiköhän tuo jo noilla kokemuksilla ole selvää että eivät halunneet rahojanne?
- RemonttiaSuunnitteleva
Suunnittelemme keittiöremonttia, ja Tampereen alueella näyttää nykyisin toimivan ainakin kolme keittiökalusteisiin erikoistunutta liikettä, joiden nimessä mainitaan "tukku": Tampereen keittiötukku (Kalevantiellä, yliopiston vieressä), Tampereen kalustetukku (Lielahdessa) ja Pirkanmaan keittiökalustetukku (Ylöjärvellä). Oletettavasti tässä ketjussa on keskusteltu erityisesti Lielahdessa ja Ylöjärvellä sijaitsevista liikkeistä. Onko kenelläkään tuoreita kokemuksia näistä liikkeistä? Entä onko kokemuksia Kalevantiellä sijaitsevasta Tampereen keittiötukusta?
- yhäuudelleen
Millon taas menet ostoksille kalustetukkuun?
Vai kysytkö suom24stä ? Pelle!
- Anonyymi
Meneeköhän täällä vellit ja puurot sekaisin.
Pirkanmaan keittiökalustetukku, lopetanut. Kukin selvittää miksi.
Kalustetukku, esim lielahti. Toimii ja ei missään tekemisessä keittiökalusteen kanssa....
Mirror tuotteet jotka tehdään Karijoella etelä-pohjanmaalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882