Johtajatar Blomin kiljaisut

Istuin kirjaston ylimmäisessä kerroksessa naputellen hermostuneesti sormillani pöydän mustakiiltoista pintaa. Suuri seinäkello tikitti ja rapisevien lehtien äänet ponnahtelivat seinästä seinään valkoseinäisessä lukusalissa.

Silmäilin hajamielisesti naistenlehden artikkelia, jossa viljeltiin vinkkejä miehen miellyttämiseen. Hymähdin puoliääneen naiiveille, teennäisille neuvoille, jotka tuskin kantaisivat käytännössä pitemmälle kuin rehellinen, avoin puhe, ja vilkuilin samalla kelloa, joka kiirehti kohti kahdeksaa. H-hetki oli lähellä. Se tuntui vatsassani kiemurtelevina käänteinä. Venyttelin käsiäni hermostuneesti ja nousin pystyyn vain istuutuakseni saman tien uudestaan.

Pujahdin ulos lukusalista viisi minuuttia ennen sulkemista ja hiivin kenenkään huomaamatta perimmäisten hyllyjen taakse nurkkaan, jossa oli suuritekstisiä kirjoja. Hetken päästä kuulutus ilmoitti kirjaston sulkemisesta. Ihmiset valuivat laiskasti ulos kasaten lainaustiskeille viime hetken valintojaan. Virkailijoiden askeleet risteilivät edestakaisin, ovet kävivät, ja sitten sammuivat valot. Jäin odottamaan. Oli hiljaista, vain seinäkellojen rytmit täyttivät äänetöntä tyhjyyttä. Samassa kuulin määritietoisesti lähestyvät askeleet. Ulla Blom, ajattelin. Ja nielaisin.

Tilanne alkoi kehittyä pari päivää aikaisemmin. Istuin suojaavien sermien takana kirjaston koneella ja selailin kypsien, viehättävään ikään ehtineiden naisten kuvia venäläisen avioliittopalvelun sivuilla, kun takaani kuului terävä rykäisy. Kääntyessäni näin yli viisi kymppisen, kuivakan, laihan ja kapeakasvoisen naisen, joka seisoi ryhdikkäästi sirot silmälasit silmillä, siveä hame nilkkoja viistäen ja ja paita huolellisesti ylös asti napitettuna.
-Nämä koneet ovat hyötykäyttöön. Hänen kimakka äänensä toi mieleen karkean hiomapaperin, ja naisen yleisolemus oli kuin 50-luvun brittiläisestä sisäoppilaitoksesta.
-OK, vastasin.
-Tiesit sen ennen tätäkin.
-Tiesin, myönsin ärsyyntyneenä naisen tunkeilusta.
-Olen Ulla Blom, kirjastonjohtaja.
En sanonut mitään, vaan klikkasin selaimen kiinni ja ponnistin käsilläni pöydästä lähteäkseni.
-Kuvia uskallat katsoa, mutta et kohdata todellista naista. Melkoista pelkuruutta.
Kuohahdin moralisoivasta, miehuuteni kyseenalaistavasta arvostelusta, mutta onnistuin pitämään tunteet sisälläni. Vilkaisin ylöspäin. Naisen katse oli tutkiva ja tunkeileva.
-Ei tässä siitä ole kysymys, selitin.
-Haluat siis tavata minut niissä merkeissä.
Sisälläni kuohahti jälleen ja katsoin Ulla Blomia uudella tavalla.
-Haluan! Myönsin uhmakkaasti.

Nyt oli kohtaamisen hetki. Ulla Blom ilmestyi näkyviin hyllyn takaa samassa hameessa, paidassa ja korkokengissä, joissa olin nähnyt hänet aikaisemmin. Hän tarttui sanaakaan sanomatta paitaansa ja repäisi sen auki nappien lennelessä pitkin lattioita. Paidan suojista paljastuivat kermanvalkoiset, pieniä rintoja kannattelevat pitsiliivit, ja kun kun Ulla Blom avasi hameensa ja antoi sen valahtaa nilkkoihin, näin valkoiset stringit, joiden pieni kolmio osui keskelle hänen naiseuden ydintään, jonka ympärillä ei näkynyt karvan karvaa.

Riisuuduin vuorostani. Jätin ylleni vain pikkuhousut, joiden suojissa sauvani syöksyi kohti taivasta. Johtajatar Blom pyysi minua seuraamaan ja kopisteli koroillaan pitkän, pehmeän penkin luo ja kävi makaamaan sille selälleen muitta mutkitta.
-Näytähän taitosi!
Polvistuin Johtajatar Blomin viereen. Kaivoin esiin hänen pikkuruiset rintansa, jotka erottuivat vain ohuina kohoumina, ja suutelin niiden tummia nännejä. Kuljetin huuleni vatsalle ja tartuin stringien vyötäronauhaan. Vedin varovaisesti. Ohut, pakaroiden väliin liimautunut nauha nousi ylös ja kypsä naiseus liukui esiin peittävän kolmion alta. Ja millainen naiseus! Se oli runsas ja kerroksinen, kuin kaunis kukka, jonka terälehdet olivat asettuneet eri tasoihin ja rypistyneet sitten hurmaavaksi mytyksi. Vein käteni pakaroille ja levitin niitä kourien ja kosketin sitten arasti, höyhenenkevyesti, kieleni kärjellä johtajatar Blomin ryppyistä kukkaa. Se tuntui yhtä tiiviiltä kuin näyttikin. Työnsin kieltäni rohkeammin eteenpäin ja kukka levisi. Häpyhuulet avautuivat sivuille suurina viuhkoina ja paljas, punainen liha levisi edessäni kuin vaatien minua antamaan sille nautinnon.

Painoin kasvoni hitaasti vasten kukkaa. Se oli kostunut, mutta ei märkä, ja tuoksui naiselta, himokkaalta, suolaisen kirpeältä naiselta. Työnsin kieleni sisään onkaloon ja liikutin sitä sivusuunnassa. Vedin kieleni pois ja työnsin takaisin ja aloin sitten runkata koko ajan kostuvaa lihaa nopeammin ja rajummin. Nain johtajatar Blomin pillua kielelläni, nuolin klitorista ja nain uudestaan pillua. Blom huohotti ja kääntyi ympäri. Hän laski raajansa leveän penkin molemmin puolin ja jäi retkottamaan eteeni. Hänen kapea pyllynsä levisi ja näin kaiken selvästi, samalla tavalla kuin oppikirjan kuvassa. Pyllyreikä oli symmetrinen, ryppyinen ja näytti piukalta. Pillun onkalo näkyi selvästi ja häpyhuulet olivat kuin suuret lehdet. Otin ne sormiini ja venytin niitä hitaasti ja työnsin sitten housuista ulos pullahtaneen kyrpäni niiden väliin, jonne se upposi kevyesti ilman vähäisintäkään vastusta. Ehdin työntää kaksi kertaa, kun ovi kävi.
-Se on vartija, joka käy vain ensimmäisessä kerroksessa. Johtajatar Blomin ääni oli huohottava, mutta rauhallinen. Jatkoin rakastelua ja yritin olla hiljaa, mutta johtajatar Blom oli äänekkäämpi ja päästi suustaan pieniä ulahduksia. Koskettelin välillä sormin hänen kukkansa lehtiä, työnsin etusormeni sisään ja vaihdoin sen takaisin kyrpääni, jonka suonikas varsi vavahteli sen sukellellessa edestakaisin läpimärkään luolaan, jonka nesteet levisivät parhaillaan pitkin johtajatar Blomin reisiä.

Kun kivekseni nousivat palloiksi ja johtajatar Blom alkoi huohottaa entistä kiivaammin, kuulin vartijan askeleiden nousevan toiseen kerrokseen. Tartuin Blomin kiharaan tukkaan, kiskoin hänen päänsä takakenoon ja painon muutaman kerran ronskisti ja eläimellisesti eteenpäin vasten halukasta lihaa lauetakseni, mutta Blom ehti aikaisemmin. Hän ulisi ja kiljahteli häpeilemättä lyhyissä sarjoissa ja hänen lihansa jauhoi kullini ympärillä. Samalla vartijan rauhalliset askeleet muuttuivat juoksuksi, ja samalla hetkellä, kun lastini sinkoutui ulos varrestani, vartijan kookas hahmo pysähtyi eteemme.
-Mitä täällä tapahtuu? Miehen ääni oli karski.