lesboille kysymys

Minun elämääni kuuluu lukuisia miehiä, isäni, veljeni, työkaverini, muita kavereita ja tuttavia jne. Pidän heistä kaikista kovasti. Ainoastaan seksuaalisessa mielessä tunnen vetoa lähes ainoastaan naisiin. Sillä taas ei ole mitään tekemistä miesvihan tai muunkaan antipatian kanssa. Lyhyesti: Pidän miehistä kaikissa muissa mielissä, mutta en tunne seksuaalista vetoa heihin.

en usko että on sama tunne, koska en usko että jokainen mies jonka kanssa puhun haluaa porata mua *****. Mulla ei ole tapana ajatella ensin ihmisestä että mitähän tuokin tekee makuuhuonessaan ja mulla ei ole sellaista itsetuntoa joka olettaisi että he haluavat minut vain sinne eikä mitään muuta. Mä arvostan itseäni enemmän.

"miten kuvailisitte tunnettanne miehiin?"

Luulisin, että tunne on sama kuin se mitä heteromies tuntee toisia miehiä kohtaan. Ehkä "välinpitämättömyys" on oikea sana kuvaamaan sitä. Esim. katukuvassa miehet eivät kiinnitä minun huomiotani. Minulla ei ole mitään syytä vihatakkaan miehiä.
Tietenkin sukulaismiehet ja miespuoliset perheenjäsenet ovat minulle tärkeitä ja välitän heistä. Minulla ei ole koskaan ollut kavereina miespuolisia henkilöitä ja luulen tämän johtuvan siitä, että olen sen verran femme tai "neitimäinen" ettei minulla olisi paljoa yhteistä heteromiehen kanssa. Homomiehiä taas en satu tuntemaan henk.kohtaisesti.

"onko teillä sama tunne (tietenkin mahdotonta tietää) kuin jos minulle tulee joku homoseksuaalinen poika pokaamaan."

En tiedä mitä tunteita se sinussa herättää. Kun minua tulee mies pokaamaan niin ensin se tuntuu vähän ärsyttävältä, se että oletetaan kaikkien naisten olevan heteronaisia. Mutta koska olen suvaitsevainen ihminen eikä minulla ole heterofobiaa, niin ymmärrän ja hyväksyn heteromiehet ja torjun pokaamisyrityksen kohteliaasti. Lyhyesti sanottuna, kyllä se tunne on sama kuin jos heteromiestä tulisi homomies pokaamaan, riippuen ihan siitä miten ko. heteromies yleensä suhtautuu homoihin.

heteromiehet onneksi pokaamaan, koska -luulisin- noin 80% heistä ylipäätään luulee mua mieheksi habitukseni takia. Loput 20% tuskin pitää mua mitenkään seksuaalisesti mielenkiintoisena. Näin ollen, pääsen aika vähällä ;)

Oikeastaan tuossa, siis siinä mitä olen ulkoisesti, on yksi ainoa ongelma, ja se liittyy naistenvessaan menoon. Jos olisikin ns. kolmannen sukupuolen vessoja ! Toisaalta, suurimassa osassa esim. huoltamoita yms. on jo pyörätuolivessat. Kiitos niistä =)

Kavereina miehet ovat ookoo, mulla on parikin heteromiestä hyvien kamujeni joukossa. Pokaamismielessä en pidä miehistä. En tosin osaa sanoa, mikä on oma tunteesi jos homopoika tulee sua pokaamaan, mutta uskoisin että se on lähellä omaani: eivätkös he tule silloin meidän "reviirillemme" ? Ja vielä vähemmän pidän siitä, jos avovaimoani tullaan pokaamaan.

Tuntemattomia miehiä kohtaan mullakin päällimmäisenä välinpitämättömyys. En sillä lailla tsekkaa tai rekisteröi miehiä esim. kadulla kävellessä. Jos mies tulee iskemään niin menen ihan kipsiin. Eilen kävi näin. Oli tosi mukavan oloinen, ulkoisestikin miellyttävä tyyppi ja jos joku nainen olisi tullut samalla tavalla 'pokaamaan' mua niin olisin ollut ihan mennyttä. Mutta kun ei nappaa niin ei nappaa. Se tuntuu tosi omituiselta ja luonnottomalta (ei sinänsä epämiellyttävältä) jos mies tulee iskemään.

Jos vastaani ajelee mies ja maasturi, katson hieman haikeutta sydänalassa tuntien, että joskus, joskus minullakin on vielä söpö pieni maasturi.

Jos vastaani kävelee mies ja koira, katson mielenkiinnolla minkärotuinen koira on ja missä kunnossa koira on.

Jos vastaani kävelee mies ja nainen, katson naista suoraan silmiin ja ja tarkistan onko siellä ketään kotona ja jos on, tutkin onko katseessa hengenheimolaisuutta.

Jos vastaani kävelee mies, kävelen ohitse, en ole edes välttämättä häntä huomannut, vaikka hän olisi tuttu työkaverini.

Työpaikalla kuulen kyllä kävelleeni hänen ohitseen nenä pystyssä aivan kuin en olisi häntä edes tuntenut.

Mutta työpaikallani huomaan hänet, hän on kuin kuka tahansa muu työkaverini. En välttele häntä, en hakeudu seuraan, en myöskään flirttaile.
Töissä teen pakolliset työkuviot ja siihen ei kuulu kenenkään nuoleskelu.

Mies ei herätä minussa minkäänlaisia tunteita, ellei kyseessä ole ystävä. Ja minulla ystävät pysyy ystävinä, ainakin miehet ;)

kuin muillakin, pahoitteluni. :)

Miehet... No, miten sen nyt oikein selittäisi. Usein ajattelen, että miehet ovat vain kertakaikkiaan käsittämättömiä olentoja. En ole koskaan päässyt oikein perille miesten maailmasta kokonaisuutena, heidän ajatuksistaan, käyttäytymismalleistaan, siitä mitä heidän päässään (ja sisällään) liikkuu. Suureksi osaksi tunnen miesten olevan kuin eri planeetalta, kuin eri rotua. Usein tuntuu, että minun ja miespuolisten henkilöiden välillä on käsittämätön muuri, jonka ylittäminen on jo ajatuksena liian vaikeaa. Varsinkin, kun se ei lainkaan kiinnosta minua.

Isä minulla on, ja kaksi pikkuveljeä. Ukit löytyvät myös ja sukulaismiehiäkin on. Ystävieni joukosta löytyy kaksi miestä. Valmentajat ovat (ja ovat olleet) myös miehiä, ja tietenkin heteroystävien miehet - kyllä miehiä lähipiirissäni riittää. Armeijavuodenkin vietin miesten keskellä.

Miespuolisten ystävieni kanssa teemme kai aivan tavallisia asioita: käymme kahvilla, vaihdamme kuulumisia, keskustelemme naisystävistämme ;), opiskeluista, töistä, harrastuksista, seksistä... Keskustelemme välillä melko syvällisiäkin asioita. Katsomme leffoja, käymme yhdellä, leffoissa, baarissa, syömässä, laitamme ruokaa... Ja tietenkin urheilemme: käymme puntilla, hiihtämässä, uimassa, laskemassa, pelaamassa lätkää, mitä vain. Heteroystävien miesten kanssa urheilen myös.

Miehiin tutustumisessa minulla on kyllä kynnys: tuo tunne siitä, ettei minulla ole mitään tietoa siitä, miten miesten kanssa pitäisi toimia tai menetellä. Toinen miespuolinen ystäväni on "jäänne" - nuoruuden ihastus, toinen entinen armeijakaveri, joka myös ihastui minuun aikoinaan. Heitä ja heidän ajatuksiaan ymmärrän kyllä, mutta...

Oikeastaan minulla ei ole edes erityisiä intressejä tutustua miehiin. Mitä minä heillä tekisin? En kertakaikkiaan tarvitse miehiä elämääni. En vihaa heitä enkä inhoa heitä, joitakin lähipiirini miehiä suorastaan rakastan, muttei minulla ole yhtään tyhjää paikkaa elämässäni, jonka haluaisin täyttää nimenomaan miehillä. :) Mieluummin tutustun naispuolisiin henkilöihin, koska tunnen, että heidän kanssaan minulla on ehkä enemmän yhteistä kuin keskivertomiehien.

Ja jos mies tulee "iskemään" minua baarissa (tai missä vain)... No, niin käy silloin tällöin. Useimmiten luulen näyttäväni niin pelottavalta (varsinkin ollessani hyvin pukeutunut), etteivät miehet uskalla lähestyä minua. Tuijotan kaikkia kahta metriä lähemmäs pyrkiviä miehiä julmasti. :) Jos he siitä huolimatta uskaltautuvat lähemmäs, tunnen oloni hieman kiusaantuneeksi, varsinkin silloin, jos mies jää anelemaan esimerkiksi tanssia. Ja silloin, jos minulle tuodaan pöytään juotavaa, tai tarjoilijaa on pyydetty tuomaan. Olen niin kiltti etten haluaisi olla epäkohtelias tai loukata ketään...

Tekisi mieli sanoa, että olen lesbo, joten pahoittelen, mutta sinulla ei ole mahdollisuuksia. Varsinkin pienehköissä kaupungeissa ei kuitenkaan haluaisi kuuluttaa asiaa ympäriinsä. Ja miksi muutenkaan kertoisin suuntautumisestani ventovieraille, varsinkin baarissa? Joten yleensä kiemurtelen vaivaantuneesti ja vetoan erilaisiin syihin, kuten väsymykseen tai haluun olla hetki rauhassa, mitä vain. Minusta tuntuu inhottavalta myös sanoa toiselle päin näköä, ettei hän ole tarpeeksi kiinnostava...

No, juuri kiusaantuminen on päällimmäisin tunne miehiä torjuessa. Samoin joskus muulloinkin, kun pitäisi olla miesten kanssa tekemisissä, esimerkiksi vääntää jotain small talkia tyhjästä jossain tilanteessa, kutsuilla tms. Miehet eivät kiinnosta minua lainkaan enkä tiedä, mitä he minusta haluavat. Työympäristössä ja opiskelujen lomassa miehet kyllä menevät, siinä sivussa. :)