Mun elämä on ihan täynnä solmuja. Olen ollut naimisissa vuodesta 2000. Pari vuotta sitten kumminkin menin ja rakastuin toiseen mieheen. Ajattelin että kyllä se tästä ohi menee- kunhan sinnikkäästi vaan odotan. Ei mennyt. Kaksi vuotta takana ja tunne ei katoa. En tiedä mitä tekisin tai toimisin. Ajattelen häntä lähes koko ajan, en mahda sille mitään. En ole kyennyt eroamaan, kun on lapsikin. En haluaisi epäonnistua, mutta ilmeiseti näin on tietysti jo käynyt. Tuntuu pahalta elää näin, ihan toisenkin vuoksi. Hän on kumminkin hyvä aviopuoliso ja isä. Olen todellakin yrittänyt- onnistumatta. Tuomitkaa vaan, itse olen sen jo tehnyt. Näen tätä toista usein, yleensä ihan sattumalta. Joskus teen "Tikusta asiaa" ja soitan tai käyn.Hänen lähellään muutun ihan teini idiootiksi. Idiootti toki olen muutenkin, mutta tämä teinimäisyys hirvittää. Olen pohtinut asiaa ja luulen, että se voi olla etten edes kykene normaaleihin suhteisiin. Syytä en tiedä. Pitäisikö se vaan ottaa ja lähteä? Ehtisi toinenkin vielä vaikka mitä. Pahinta on että hän ei varmaan edes aavista koko asiaa, tai ei ainakaan näytä sitä. Itse saatan toki toistaa jotain kummaa kaavaa, en tiedä. Suoraan sanottuna vaan vituttaa, kun jo kolmikymppisenä liitto on tälläinen. Kaikki ällöttää. Olen kiittämätön ja saan varmasti maailmalta palkkani, mutta en voi tälle mitään.
Tuntuu väärältä kun harhaan johdan toista ihmistä koko ajan avioliitossa jossa en rakasta. Vai mitä te olette mieltä? Toisaalta pelottaa että onko tämä edes todellista vai jotain nuoruuden kaipuuta?Mielelläni kuulisin kokemuksia, teiltä joilla niitä tämän asian tiimoilta on.
Tuntuu väärältä kun harhaan johdan toista ihmistä koko ajan avioliitossa jossa en rakasta. Vai mitä te olette mieltä? Toisaalta pelottaa että onko tämä edes todellista vai jotain nuoruuden kaipuuta?Mielelläni kuulisin kokemuksia, teiltä joilla niitä tämän asian tiimoilta on.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.