Voisko olla vikaa?

Onkohan todennäköistä että vois olla sydänvikaa kohta 27 vuotiaalla bodaus-voimailijalla.
Oireita on ollut muljahduksia muutaman vuoden ajan, säpsähdyksiä nukkumaan mennessä, lisäksi monesti, varsinkin näin dieettikaudella kun aamusella syön niin tulee äärimmäisen raskas olo koko rintakehän alueelle. Voisihan se toki viitata kilpirauhasen toimintahäiriöönkin?
olen 175 cm pitkä, kesäisin painoa n 90 kg, talvisin nousee tuonne 105 tienoille.
Onko täällä muilla urheilevilla saman ikäisillä ollut mitään vastaavia oireita, itseä epäilyttää koko ajan enenevässä määrin että kohta pumppu loppuu.
Tuntuu vain uskomattomalta että miten suhteessa paljon huonompi kuntoiset ja lihavemmat ihmiset sitten pysyy hengissä kun monta tuntia päivässä urheileva joutuu epäilemään kuolevansa aika ajoin...
1424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aika tavallista on teveen sydämmen lisälyönnit jotka tuntuvat muljahteluna. Ja kyllä tuo säpsähtelykin on ihan normaalia ja sitä esiintyy kaikilla.

Paljon kuntoilevilla ainakin kausina jollon elimistöä kuormitetaan "vähän yli" myös oirehtiminen saataa lisääntyä. Paastohan on yhden lainen stressi elimistölle ja se samlla lailla kuormittaa koko kehoa ei vain sydäntä. Helpoa aistia muljahteluina. Varmaan lähes jokainen esim. rajussa maha taudissa saa ko oireet ilman että siinä olisi mitään epänormaalia.

Sydän oireet voivat olla monen asian summa. Oletko huomioinut mahdollisesti lääkeeitten ja esim kofeiinin vikutusta oireiluun. Monet käsikauppa lääkeetkin saattavat aiheuttaa sydänoireita vaikka ne eivät ehkä ensimmäisenä tule mieleen (reseptilääkeistä ja kielletyistä lääke aineista puhumattakaan). Myös veren sokerin äkillinen vaihtelu aiheuttaa oireita.

Treenaamisellakin pitää olla järkevät rajat jotka jokaisen on tiedostettava itse. Suorituskyky ei nouse jos elimistö vedetään "puhki" vaan myös riittävä lepo pitää taata. Ja jos elimistö/sydän ei saa riittävästi myös lepoa väistämättä käy niin että se ennemmin tai myöhemmin oireilee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tomppe kirjoitti:

Onkohan todennäköistä että vois olla sydänvikaa kohta 27 vuotiaalla bodaus-voimailijalla.
Oireita on ollut muljahduksia muutaman vuoden ajan, säpsähdyksiä nukkumaan mennessä, lisäksi monesti, varsinkin näin dieettikaudella kun aamusella syön niin tulee äärimmäisen raskas olo koko rintakehän alueelle. Voisihan se toki viitata kilpirauhasen toimintahäiriöönkin?
olen 175 cm pitkä, kesäisin painoa n 90 kg, talvisin nousee tuonne 105 tienoille.
Onko täällä muilla urheilevilla saman ikäisillä ollut mitään vastaavia oireita, itseä epäilyttää koko ajan enenevässä määrin että kohta pumppu loppuu.
Tuntuu vain uskomattomalta että miten suhteessa paljon huonompi kuntoiset ja lihavemmat ihmiset sitten pysyy hengissä kun monta tuntia päivässä urheileva joutuu epäilemään kuolevansa aika ajoin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu