Minulla on

Olen raskaana ja vielä on menossa ns. kriittiset viikot. Pelkään aivan valtavasti keskenmenoa. Nyt on alkanut hirvittämään se, että entä jos uneni viestittävät minulle sen tapahtuvaksi.

Viime yön nukuin aika levottomasti sekavia unia nähden. Meidän vettä vuotava pyykkikone vuotikin maitoa.

Sitten kuoli joku, ilmeisesti aika läheltäkin. Se oli aika pimeä uni eli oli ilta. Tuntui jotenkin hassulta se. Yritin vähän lohduttaa ja mietin omassa mielessä että se on pahinta kun oma lapsi kuolee. Juoksentelin siellä pimeässä pusikoita pitkin. Paloasema oli siinä vieressä ja niille tuli hälytys. Ihmettelin entisenä palokuntalaisena miten paljon autoa sinne tuli. Mutta jossakin vaiheessa autot hävisivät.

Sitten hevosiin. Oli jonkinnäköiset kisat. Me yritettiin jotenkin juksata kanssakilpailijoita ja piilotettiin kisan jälkeen meidän hevonen navetan alakertaan, kellarikerrokssen ja jännitti, että jääddänkö kiinni.
1204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja minun mieheni oli tehnyt raskaustestin ja se näytti kahta viivaa. Tosin hassun näköisiä ne viivat oli. Ei niinku selviä viivoja vaan vähän levinneen näköisiä olivat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiaa kirjoitti:

Olen raskaana ja vielä on menossa ns. kriittiset viikot. Pelkään aivan valtavasti keskenmenoa. Nyt on alkanut hirvittämään se, että entä jos uneni viestittävät minulle sen tapahtuvaksi.

Viime yön nukuin aika levottomasti sekavia unia nähden. Meidän vettä vuotava pyykkikone vuotikin maitoa.

Sitten kuoli joku, ilmeisesti aika läheltäkin. Se oli aika pimeä uni eli oli ilta. Tuntui jotenkin hassulta se. Yritin vähän lohduttaa ja mietin omassa mielessä että se on pahinta kun oma lapsi kuolee. Juoksentelin siellä pimeässä pusikoita pitkin. Paloasema oli siinä vieressä ja niille tuli hälytys. Ihmettelin entisenä palokuntalaisena miten paljon autoa sinne tuli. Mutta jossakin vaiheessa autot hävisivät.

Sitten hevosiin. Oli jonkinnäköiset kisat. Me yritettiin jotenkin juksata kanssakilpailijoita ja piilotettiin kisan jälkeen meidän hevonen navetan alakertaan, kellarikerrokssen ja jännitti, että jääddänkö kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu