Kaikille tuttu Potter- kirjasarja on joidenkin mielestä kirjasarja ja joidenkin pikkulasten tarina. Jos Potter kirjat eivät olisi niin kuuluisia niistä puhuttaisiin varmasti aivan samanlailla kuin mistä tahansa fantasia kirjasarjasta. Pottereita ajatellaan pikkuisten iltasaduista teini ikäisteen hölyn pölyyn. Joidenkin mielestä Potter on oikeasti huono kirja ja joidenkin hyvä kuin mikäkin. Jotkut eivät pysty myöntämään kirjan laatua siltä varalta jotta ei nolaantuisi.Mutta miksi he nolaantuisivat? Potter kirjoja vertaillaan elokuvaan ja niin saa kirja/ elokuva arvostelut jos on lukenut / katsonut Potteria.
Oikeasti Potter
Nolaako?
151151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
En tiedä mikä viestisi pointti oli, mutta tässä omia ajatuksiani Pottereista.
Ensimmäisessä kirjassa oli hauska (jopa loistava?) idea. Sääli että Rowlings ei ollut kovin kummoinen kirjailija...
Sarjan edetessä kirjailija kehittyy hiljakseen, mutta valitettavasti tarinankertoja kokee tuskallisen kuoleman. Eli tekstin laatu paranee, mutta tarina muuttuu tylsäksi. Sääli sinänsä.
No, ostelen noita kuitenkin hyllyntäytteeksi. Uusimmankin ostan kunhan kovakantisena saa kympin pintaan. Ei kiirettä. :)
Kyllähän Potterit ovat lastenkirjoja, ei tästä pääse yli eikä ympäri. Kaikki merkit kertoavat tästä: Fontin koko, kansikuvitus, tarinan rakenne, kirjastosijoitus ja se että teos on Enid Blyton mukaelma. Ja nämä huomiot tulivat vasta mieleeni aivan vaivatta. Ei Pottereista saa tekemälläkään Sormusten herran, Maameren tai D&D kloonikirjallisuuden kaltaista tuotosta.
Mutta kun tämä sanottu, voidaan todeta myös että kirjailija on jollakin konstilla onnistunut imemään myös varttuneempia mukaan. Syitä voi vain arvailla, mutta hyvältä (joskin itseään toistavalta) Potterit näyttävät maistuvan.
Potterit ei todellakaan ole lastenkirjoja! Jos olet lukenut uusimman puoliveri prinssin niin ymmärrät! Minä en ole ikinä itkeny kirjan kanssa, puoliveriprinssin lopussa itkin moneen otteeseen ihan kunnolla, se oli kaikkea muuta kuin lastenkirja ja lapsille sopiva! Ei lapsi ymmärrä sellasia juttuja!
Minusta Potter-sarja on todella hyvä. Ei se minusta vaikuta lasten sarjalta. Kun siitän on tehty elokuvat niin nekin ovat k 11. ei se voi olla lasten satu..
Taitaa olla niin että nykyään suurin osa alle 20-vuotiaista vaikuttaa lapsilta... Ja aika moni vanhempikin...
Ja eikös pottereihin pääse sisään nuorempanakin vanhempien kanssa?
Olen yli kolmekymppinen ja olen lukenut kaikki Potterit kaksi kertaa. Myös äitini ja opettajani ovat lukeneet Pottereita. Tarja Halonenkin lukee niitä!
Verenvuodatuskirous ei kuulu lastenkirjoihin. Kuutosessa päähenkilö langettaa sellaisen (tietämättä loitsun vaikutusta - hän vaan löytää taikasanan jostain kirjasta mutta vaikutusta ei mainita). En kuitenkaan sano uhria ettei kenenkään lukuilo pilaannu.
Niinpä. Sittenhän ymmärrät että teos voi olla lastenkirja vaikka aikuisetkin lukevat niitä. Tietenkin meidän täytyy sopia jokin määritelmä lastenkirjallisuudelle. Ja onko lapsi seitsemän, 14,16 tai peräti alle 18 vuotias?!
1)Kirjastossa ja kirjakaupoissa Potterit ovat lasten osastolla (vrt. fantasia ja scifi). Moni muukin yhtyy siis näkemykseeni?
2)Kirjojen nimimaailma on lastenkirjoista tuttu (vertaa esim. Viistokuja, Dumbledore suhteessa fantasiakirjallisuuden nimimaailmaan).
3)Pottereissa on luotettava ja turvallinen aikuishahmo (Dumbledore). Kerronnassa kuvataan lapsia. Huomioi yhtymäkohdat lastenkirjoihin, etenkin Enid Blytonin teoksiin.
4) Rowling kopioi Pottereihin Blytonin Mallory Tower asetelman.
5) Kerronnan tyyli on sadunomaista, mikä poikkeaa vahvasti fantasiakirjallisuudesta yleensäkin (mikä lienee toisisijainen luokitus).
6) jne. Nämä taisivat riittää.
Vasta-argumenteiksi on esitetty ainoastaan ja vain huomio, että aikuisetkin lukevat Potteteita. Ehkäpä ennemminkin pitäisi kysyä toisinpäin: Lukevatko lapsetkin Pottereita (=lastenkirja). Kyllä aikuisetkin saavat lastenkirjoja lukea, mutta lapset eivät aina pidä aikuisten kirjoista.
Tämänkaltaisista asioista ei kuitenkaan oikein pääse keskustelemaan, mikäli ei omaa käsitystä kirjoittajien iästä. Annille kuitenkin voin kommentoida sen verran, ettei Pottereiden sisältö suinkaan ole lapsille vaikeasti ymmärrettävä. Päinvastoin! Huomaa selkeä hyvän ja pahan vastakkainasettelu. Tämä ei tietenkään poista mahdollisuutta, että kirjasta kuoriutuisi kerroksia lukijan iän mukana.
Kuuntelen kyllä eriäviä mielipiteitäkin, mutta pyrkikää perustelemaan ne jollakin tavoin. Näinhän rakentava keskustelu eriintyy edukseen merkityksettömästä juupas/eipäs -väittelystä.
Olen aikuinen (ainakin iältäni, heh), mutta luen silti Pottereita ja pidän niitä suuresti. Minua ei haittaa se, että Potterit katsotaan lasten- ja/tai nuortenkirjallisuudeksi. Mitä väliä sillä on? Luen minä muutakin lasten- ja nuortenkirjallisuutta, sieltä löytyy todellisia helmiä välillä!
Kirjastossa lasten- ja nuortenosaston erottaa aikuistenosastosta maaginen 15-vuoden ikäraja. Tietenkin lapset (alle 15-vuotiaat) saavat halutessaan lainata myös aikuistenosaston aineistoa ja päinvastoin, mutta kovin moni ei ehkä ole ajatuksesta innostunut. Kaikki aikuisetkaan eivät tahdo löytää ja osata hakea aineistoa lastenosastolta, olen itsekin "löytänyt" osaston uudelleen vasta muutama vuosi sitten.
Kerrotko vähän tuosta Blytonin Mallory Tower -asetelmasta? En ole perehtynyt asiaan, mutta kuulostaa kiinnostavalta.
Koska luen paljon fantasiakirjallisuutta, minun on helppo yhtyä näkemykseen Pottereiden sadunomaisuudesta. Mitään "oikeaa" fantasiaa ne eivät mielestäni kerrontateknisesti ole. (Älkää vain pyytäkö minua määrittelemään mitä tarkoitan "oikealla" fantasialla! Lukekaa Tolkienia ja Hobbia ja muuta aikuisille suunnattua fantasiaa niin löydätte vastauksen sieltä. - Ohops, väitänkö tässä nyt, että lasten- ja nuortenkirjallisuus ei ole "oikeaa" kirjallisuutta? Se ei ollut tarkoitus! Aikuistenkirjallisuuden lajityyppien soveltaminen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen on vain joskus niin vaikeaa...)
Uransa aikana Blyton (1897-1968) kirjoitti kolmenlaisia kirjasarjoja, joista seikkailukirjat lienevät meille tutuimpia. Vai mitä mieltä olet sellaisista sarjoista kuin seikkailujen- ja salaisuus -sarja, sekä viisikko -kirjat? Toinen kirjatyyppi olivat maagiset fantasiakertomukset (esimerkiksi mainittakoon 1939-1951 välillä kirjoitettu The Magic Faraway Tree -sarja), mutta tässä yhteydessä olemme kiinnostuneempia kolmannesta ryhmästä, eli sisäoppilaitoksiin sijoittuvista tarinoista (Malory Towers [1946-1951], St. Clare's [1941-1945] ja The Naughtiest Girl [1940-1945]). Kiintoisana sivumainintana voidaan todeta, että vuonna 2000 St. Clare's -sarjaan julkaistiin vielä kaksi Pamela Coxin kirjottamaa kirjaa 1).
Itse en ole koskaan innostunut lukemaan Blytonin koulu- tai fantasia -sarjoja, mutta Mallory Tower kertoo sisäoppilaitoksen aloittavasta Darrelista 2). Amazon -verkkokauppa kuvaa ensimmäisen kirjan juonta seuraavasti: "Scared and excited, Darrell Rivers has just arrived at Malory Towers. It's fantastic - but huge. ..." Sarjan "viimeisessä" kirjassa Darrelista tulee valvoja-oppilas, minkä kaltaiset ajatukset eivät myöskään lukemissani Rowlingin teoksissakaan ole erityisen vieraita. Rowling on itse maininnut Mallory Towerin esikuvakseen, mutta yrityksistäni huolimatta en onnistunut googlaamaan tästä kuin viitteen maksulliseen artikkeliin. Muutoinkin Rowlingin ja Blytonin teoksissa on paljon yhtäläiyyksiä, mutta toisaalta ehkä kyseessä onkin lastenkirjailijoiden menestyskaava.
Rowling seuraa Blytonin jalanjälkiä sijoittaessaan kirjojensa tapahtumat englantilaistyyppiseen sisäoppilaitokseen, vaikkakin Rowlingin teksti on korrektimpaa ja näin ollen Blytonin teoksia vähemmän altis aikuisten kritiikille. Blytoniahan on syytetty yksinkertaisesta kielestä, rasistisuudesta, seksismistä ja luokkayhteiskunnan painottamisesta (ajattele vaikka salaisuus -sarjan keittäjiä, ja erityisesti seikkaikujen -sarjan vanhakantaista suhtautumista naisiin) 3). Toisaalta ensimmäisen ja toisen maailmansodan kokeneena Blytonin käsitykset ovat ymmärrettävästikin vanhakantaisempia kuin 1965 syntyneen J.K Rowlingin. Kenties Blytonin maailmankäsitystän kuvaa hyvin vaikutus, jonka eräs poikatyttö teki Blytoniin. Sitten taas edellisestähän ei voida päätellä mitään varmaa, mutta kyseinen tyttö siirtyi kuitenkin Viisikko -sarjaan nimellä Gergina (Paula).
Tosin kuin Blytonin teoksissa, Rowling asettaa kuitenkin sääntöjen rikkomisen mootiiviksi lasten oman yritteliäisyyden ja kehittymisen (Krakhmalnik). Rowlingin teoksissahan sääntöjä ei rikota selviytymisen tai kapinoinnin vuoksi. Kuitenkin sekä Blytonin että Rowlingin kirjojen keskeinen teema on aikuisten asettamien sääntöjen rikkominen.
1) Kiintoisa aihevalinta Coxilta muuten, kun huomioidaan, että Cox muutoin on kirjoittanut teoksia kuten Crime in Modern Britain, Becoming Delinquent: British and European Youth (1650-1950) tai vaikkapa Gender, Justice and Welfare: Bad Girls in Britain, 1900-1950.
2) Ilmeisesti tyttöjen sisäoppilaitoksen. Sukupuoli painottuu vastaavasti myös muissa kouluaiheisissa sarjoissa, tosin the Naughtiest Girl -sarjassa päähahmoina on myös poikia. Tämä on mielenkiintoinen huomio, sillä seikkailutyyppisissä kirjoissa tarina keskittyy pitkälti poikien ympärille.
3) Toisaalta yksinkertainen kieli on lisännyt Blytonin kirjojen suosiota englannin opetuksessa. Itsekin muistan nähneeni joitakin Blytonin kirjoja englannin luokan kirjahyllyssä.
aikuinen ei voisi lukea ja nauttia lasten/nuorten kirjasta? Minä olen aina lukenut mitä haluttaa ja nuorempanakin saatoin lukea nuorten ja tai tyttöjen kirjoja. Niin päin ei tietenkään kannata tehdä että lapsille antaa liian pelottavia aikuisten kirjoja.
Tinni-Tunni
kun luin Enid Blytonin Viisikko-, Salaisuus- ja Seikkailusarjaa! Pidin niistä paljon n. kymmenen ikäisenä!
Tinni-Tunni
Et pitäisi enää. Vaikka Rowling on kenties osoittanutkin, että lasten kirjat voivat kiinnostaa aikuistakin, Blyton kirjat eivät toimi niin. Tässä suhteessa krittiikki palikkakielestä osuu kyllä maaliinsaö
ehkä voisi noin nostalgiamielessä pitääkin? En tiedä...
Tinni-Tunni
Kun huomasin että Blytonin teokset alkoivat kadota markkinoilta (ja uusienkin kannet ovat kovin rumia), haalin muutaman divarista nostalgia mielessä hyllyyni. Kymmenen ikäisenä niin sujuva kieli tuntuu nyttemmin kovin yksinkertaiselta. Blytonit toimivat lapsena, eivät niinkään aikuisena. Toisaalta historian kontekstissa kirjoista saa paljon irti.