Suomeen saapuu noin 300-adoptiolasta VUOSITTAIN! Heistä noin puolet syrjäytyy, joten se tekee siis 150 syrjäytynyttä lasta vuosittain! Aika kova aikapommi tulevaisuutta ajattelen!!!
Kohta paukahtaa!
Avalon
322965
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Laitatko linkin josta voi lukea että puolet syrjääntyy?
meinasin kysyä.
Laitatko jonkun linkin vaikka.
En minä puolesta mene tietämään, mutta kuulin kyllä radiouutisissa, että syrjäytyneiden adoptiolasten määrä on kasvussa. Samoin huostaanotot ovat selvästi kasvaneet adoptioperheissä, kun vanhemmilta loppuu voimat ja keinot lasten tullessa murrosikään. Tämä on siis jokin uusin tutkimus. Mutta ongelmana on, etten tiedä miltä kanavalta se tuli :/
Tässä sulle linkkei. En jaksa tulkata.
Dagens Nyheter kertoo, että joka kymmenes ulkomailta adoptoitu (Ruotsiin) yrittää itsemurhaa. Itsemurha on Koreasta adoptoitujen yleisin kuolinsyy ja adoptoidut käyttävät Ruotsissa syntyneitä enemmän päihteitä.
http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=572&a=8163&previousRenderType=1
Adoptoiduilla pojilla normaalia enemmän ongelmia sukupuoli-identiteetin suhteen.
Zucker KJ, Bradley SJ. -
1998 Can J Psychiatry - Adoptee overrepresentation among clinic-referred boys with gender identity disorder.
"Neljä kertaa korkeampi itsemurhariski"
http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=572&a=7404
Adoptoidun mielipide: "Olla adoptoitu - se voi olla helvetti!"
http://debatt.passagen.se/show.fcgi?category=6500000000000029&conference=10500000000000294&posting=19500000002545626
Borderline-häiriöö adoptoiduilla.
Wilson. : Green. : Soth.
1986 - BORDERLINE PERSONALITY DISORDER IN ADOPTEES.
Report that many adopted adolescent patients in their hospital (10 out of 21) have received a diagnosis of Borderline Personality Disorder
Adoptoiduilla korkeampi itsemurhariski (KAnada).
Div of Adolescent Medicine, Children's Hospital Medical Center, Cincinnati, Ohio
2001. Adoption as a risk factor for attempted suicide during adolescence.
Vangittujen adoptoitujen nettisivut (u.s.a.)
http://adoptedprisoners.com/
Adoptoitujen murjaajien sivut (u.s.a.)
http://www.adoptedkillers.com/
ACS (Adopted Child Syndrome) eli sivut AdoptioLasten Syndroomasta.
http://www.amfor.net/acs/
America's Dirty Little Secret: Adoptees' Outcomes
http://www.amfor.net/messenger.html
"Adoptioon liittyvä menetys on maailman ainoa trauma, missä koko yhteiskunta odottaa uhreilta kiitollisuutta."
-The Reverend Keith C. Griffith, MBE
Vajavainen lista adoption psykopatologisista tutkimuksista. Aikajärjestyksessä.
1937
David M. Levy, “Primary Affect Hunger,” American Journal of Psychiatry 94 (November 1937):643-652.
1937
Sydney Tarachow, “The Disclosure of Foster-Parentage to a Boy: Behavior Disorders and Other Psychological Problems Resulting,” American Journal of Psychiatry 94 (September 1937):401-412
1938
Edwina A. Cowan, “Some Emotional Problems Besetting the Lives of Foster Children,” Mental Hygiene 22 (July 1938):454-458.
1941
Robert P. Knight, “Some Problems in Selecting and Rearing Adopted Children,” Bulletin of the Menninger Clinic 5 (May 1941):65-74.
1942
Elsie Stonesifer, “The Behavior Difficulties of Adopted and Own Children,” Smith College Studies in Social Work, vol 13 (November-December 1942):161.
1944
Houston McKee Mitchell, “Adopted Children as Patients of a Mental Hygiene Clinic,” Smith College Studies in Social Work 15 (1944):122-123.
1952
E. Wellisch, “Children Without Genealogy—A Problem of Adoption,” Mental Health 13 (1952):41-42.
1953
Portia Holman, “Some Factors in the Aetiology of Maladjusted Children,” Journal of Mental Science 99 (1953):654-688.
1953
Bernice T. Eiduson and Jean B. Livermore, “Complications in Therapy with Adopted Children,” American Journal of Orthopsychiatry 23 (October 1953):795-802
1954
National Association for Mental Health, A Survey Based on Adoption Case Records (London: National Association for Mental Health, 1954 est.).
1960
Marshall D. Schechter, “Observations on Adopted Children,” Archives of General Psychiatry 3 (July 1960):21-32.
1961
M.L. Kellmer Pringle, “The Incidence of Some Supposedly Adverse Family Conditions and of Left-Handedness in Schools for Maladjusted Children,” British Journal of Educational Psychology 31, no. 2 (June 1961):183-193.
1961
Bruce Gardner, Glenn R. Hawkes, and Lee G. Burchinal, “Noncontinuous Mothering in Infancy and Development in Later Childhood,” Child Development 32 (June 1961):225-234.
1962
Betty K. Ketchum, “An Exploratory Study of the Disproportionate Number of Adopted Children Hospitalized at Columbus Children's Psychiatric Hospital” (Masters Thesis, Ohio State University, 1962).
1962
Povl W. Toussieng, “Thoughts Regarding the Etiology of Psychological Difficulties in Adopted Children,” Child Welfare (February 1962):59-65, 71.
1962
Frances Lee Anderson Menlove, “Acting Out Behavior in Emotionally Disturbed Adopted Children” (Ph.D., University of Michigan, 1962).
1963
Michael Humphrey and Christopher Ounsted, “Adoptive Families Referred for Psychiatric Advice,” British Journal of Psychiatry 109 (1963):599-608.
1963
Jerome D. Goodman, Richard M. Silberstein, and Wallace Mandell, “Adopted Children Brought to Child Psychiatric Clinic,” Archives of General Psychiatry 9, no. 5 (November 1963):451-456.
1964
Marshall D. Schechter et al., “Emotional Problems in the Adoptee,”Archives of General Psychiatry 10 (February 1964):109-118.
1964
H. J. Sants, “Genealogical Bewilderment in Children with Substitute Parents,” British Journal of Medical Psychology 37, no. 1964 (1964):133-141.
1964
H. David Kirk, Shared Fate: A Theory of Adoption and Mental Health (New York: The Free Press of Glencoe, 1964).
1965
Frances Lee Menlove, “Aggressive Symptoms in Emotionally Disturbed Adopted Children,” Child Development 36, no. 2 (June 1965):519-532.
1966
Nathan M. Simon and Audrey G. Senturia, “Adoption and Psychiatric Illness,” American Journal of Psychiatry 122, no. 8 (February 1966):858-868.
1966
H. David Kirk, “Are Adopted Children Especially Vulnerable to Stress? A Critique of Some Recent Assertions,” Archives of General Psychiatry 14 (March 1966):291-298.
1966
Alfred Kadushin, “Adoptive Parenthood: A Hazardous Adventure?,” Social Work (July 1966):30-39.
1968
Shirley A. Reece and Barbara Levin, “Psychiatric Disturbances in Adopted Children: A Descriptive Study,” Social Work (January 1968):101-111.
1970
Marshall D. Schechter, “About Adoptive Parents,” in Parenthood: Its Psychology and Psychopathology, eds. E. James Anthony and Therese Benedek (Boston: Little, Brown and Company, 1970), 353-371.
1975
Arthur D. Sorosky, Annette Baran, and Reuben Pannor, “Identity Conflicts in Adoptees,” American Journal of Orthopsychiatry 45 (January 1975):18-27.
1988
David Kirschner and Linda S. Nagel, “Antisocial Behavior in Adoptees: Patterns and Dynamics,” Child and Adolescent Social Work 5, no. 4 (Winter 1988):300-314.
1990
David Kirschner, “The Adopted Child Syndrome: Considerations for Psychotherapy,” Psychotherapy in Private Practice 8, no. 3 (1990):93-100.
1990
David Brodzinsky and Marshall Schechter, eds., The Psychology of Adoption (New York: Oxford University Press, 1990).
1993
Nancy Newton Verrier, The Primal Wound: Understanding the Adopted Child (Baltimore, MD: Gateway Press, 1993).
1995
Katarina Wegar, “Adoption and Mental Health: A Theoretical Critique of the Psychopathological Model,” American Journal of Orthopsychiatry 65 (October 1995):540-548.
1998
Joyce Maguire Pavao, The Family of Adoption (Boston: Beacon Press, 1998).
Tos on Dagens Nyheterin juttu Malinee Murraysta. Hänet on adoptoitu Thaimaasta Ruotsiin 1977. Etsiessä juuria hän sai tietää et hänen henkilöpaprut on väärennetty Thaimaassa. Hänellä oli Thaimaassa kaksosolento. Hän löysi papereissa olleet biovanhemmat ja dna-testien mukaan he ei ole sukua Malineelle. Malinee adoptoitiin Bangkokilaisesta lastenkodista kuukautta ennenkuin Ruotsin yhdyshenkilö siellä jäi kiinni lapsikaupasta. Malinee uskoo et hänet on ryöstetty biovanhemmiltaan.
MALINEE ON YRITTÄNYT ITSEMURHAA. VALITETTAVASTI.
http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,156597,00.html
Kiinnosti lähinnä se linkki siihen tutkimukseen jossa Suomeen adoptoiduista puolet syrjäytyy.
Linkkisi on ruotsalaisiin ja amerikkalaisiin juttuihin. Jos sanot että n. 50% Suomeen tulevista syrjäytyy, niin voitko laittaa tietoa mistä se on luettavissa. Uskon että syrjäytyneitä on, mutta 50% on niin kova luku, että haluan faktaa.
En ole Avalon. Ehkä hän vastaa sinulle. Jos Ruotsissa joka kymmenes adoptoitu tekee itsariyrityksen niin se tekee kai jo 10 %. Siihen päälle koulun keskeyttävät, päihderiippuvaiset, työttömyyteen tuomitut, kiusatut, mielen terveysongelmat, rikokset. Ootellaan Suomen tutkimuksii. Suomessa kukaan ei varmaa tätä haluu tutkia. Suomessa adoptioa tutkii vaan adovanhemmat. Ruotsissakin tutkijoita on syytetty eri jutuista.
tutkitaan vaan ennenkuin hutkitaan.
Eihän tutkijoita Ruotsissa saisi tietenkään syyttää mistään. Ongelmathan on vaan näissä adoptoiduissa.
http://www.magnuslonden.net/artikkelit/haastattelut/iorbock_fin.htm
Hmmm? Juttu vaikutti "mielenkiintoiselta", mutta miten se liittyy adoptioon?
Kyllä se taisi jollain tavalla liittyä.
Lukasin vaan ihan nopeasti.
Ilmeisesti tämä parrakas kaveri oli adoptoitu ja samaan perheeseen myöhemmin toinenkin.
Tosin kylläkin kotimaiseen adoptioon.
Sinänsä en kyllä ymmärrä, että miten tähän liittyi.
Uutta adoptiotutkimusta maailmalta (Femmie Juffer):
http://www.childandfamilystudies.leidenuniv.nl/index.php3?m=140&c=118
Juffer, Femmie & IJzendoorn, Marinus H. van, 2005: Behaviour Problems and Mental Health Referrals of International Adoptees. Journal of American Medical Association May 25, 2005, vol 293 no 20.
Valitettavasti ei ole löytänyt suomenkielistä käännöstä.
Jos minut adoptoitaisiin johonkin kiinalaiseen syrjäkylään, lähimpään taatelipuun oksaan ripustaisin itseni roikkumaan.
Suomessahan tuo itsemurha onkin valitettavan yleistä. Mikset sitten sitä tekisi Kiinassakin.
Tiesitkö että Suomen omista kansalaisista muodostuu vuosittain noin 700 uutta syrjäytynyttä. Yksi syy mikä aiheuttaa syrjäytymistä on mm. lapsettomuus ja sitä kautta koettu tyhjyyden ja tarpeettomuuden tunne. Eli niiden 150 onnistuneen lapsen ansiosta Suomessa voi olla 150 onnellista pariskuntaa ja näin ollen 300 onnellista ihmistä. Kaikki on suhteellista.
Aika kauheaa, jos lapsettomuuden takia syrjäytyy!!! Mitä se kertoo meidän yhteiskunnasta ja sosiaalisista paineista olla normaali lapsiperheellinen ihminen?!?!
Mitäs jos käykin niin, et biolapseton pari ei sitten adoptiolapsen kanssa tulekaan onnelliseksi? Sillonhan voi syrjäytyä sekä adoptiolapsi ja vanhemmat tai vanhempi...... Tai eihän edes tarvi syrjäytyä. Lievempikin tyytymättömyys ja ahdistus riittää tekemää elämästä helvettiä.
Ihmiset tahtovat kaikenlaista, vieraita tavaroita vieraista maista.
Pian on kaapit täynnä kamaa, elämä kuitenkin yhtä ja samaa.
Onneen ei tarvitse tavaraa hankkia, siihen ei tarvita edes pankkia.
- Uppo-Nalle -
Eiköhän se elämän tasapaino pitäisi löytää lapsettomanakin jostain ja jotenkin? Adoptiolapsen tehtävä tulee olemaan hirveän suuri, jos hänen täytyy pelastaa syrjäytymisuhassa olevat vanhempansa.
Olen samaa mieltä. Onkohan oikein sekään kun yksin eläjällä nais tuttavallani on adoptiolapsi Afrikasta ja tuntuu sille ,että hän vain rimmaa lasta koko ajan. Lapsi on ollut nyt kaksi vuotta suomessa ja osaa lukea, tietää lääketieteestä enemmän kuin minä aikuisena.
Jaaha, meidän nelivuotias lapsemme osaa kaikki aakkoset (on otollisessa nelivuotiaan iässä jolloin aakkoset kiinnostavat ja isompi sisarus antaa lukemiseen mallia) ja tietää dinosauruksista huomattavan paljon enemmän kuin minä.Ja sukulaistyttö osasi lukea pitkiä juttuja nelivuotiaana.
Naapurin lapsi taas osaa planeetat ulkoa, tietää mustista aukoista jne. viisivuotiaana, mikäkähän orjapiiskuri vanhempi sielläkin on.
Hei haloo ??!!! Nelivuotiaat ovat luonnostaan uteliaita ja oppivia kunhan vain vanhemmat jaksavat asioita selittää ja lukea lapsille -
ei siinä mitään erityis preppauksia tarvita !!
Mutta et kai sinäkään voi kieltää sitä, että adoptiotapaamisessa näkyy huomattavan paljon kalliisiin merkkivaatteisiin puettuja ja ihan oikeasti myös niitä "prepattuja" lapsia?
Kun pitkään lasta odottaneet 30-50-vuotiaat vihdoin saavat oman kullannuppunsa, niin siinä ei säästellä pennosia vaatteiden, varusteiden, harrastuksien eikä opetuksen suhteen. Erittäin monet adoptiolapset ovat yksityisissä päiväkodeissa ja huolella valituissa kouluissa - ainakin pääkaupunkiseudulla.
Ja tiedän että joukossa on myös vähävaraisempia perheitä, jotka ostavat vaatteita jopa kirpputorilta ja käyttävät kunnallista päiväkotia.
Viitsisivätpä adoptiovanhemmat pistää yhtä lailla rahaa ja etenkin vaivannäköä myös siihen, että lapset voisivat halutessaan oppia syntymämaansa kieltä, kulttuuria, musiikkia, taidetta, uskontoa, historiaa, ruoanlaittoa ja etsiä biosukulaisiaan. Ja viettää niin tavallista lapsuutta, kun adoptiolapsella on mahdollista...
Hyvänen aika, kyllä kai ihmiset saavat ostaa ihan niin kalliita ja hienoja vaatteita kuin haluavat lapsilleen. Mitäs pahaa siinä on ? Minäkin tuhlaisin lasteni vaatteisiin ihan mielelläni jos sitä extra-rahaa olisi.
Ja miksei lapsiin saisi laittaa rahaa jos sitä on laittaa ? On sitten kyseessä bio- tai adoptiolapset.
Onpa kummallinen ajatus - rahaa saisi (kai ja toivottavasti) olla mutta sitä ei saisi käyttää.
Ei ainakaan niin että naapuri tulee kateelliseksi.
Monet adoptiovanhemmat haluavat laittaa, jos suinkin mahdollista, adoptoidut lapsensa pieniin päiväkoteihin joka usein tarkoittaa yksityisiä päiväkoteja joissa henkilökunnalla on kenties mahdollisuus ottaa paremmin huomioon adoptiolasten erityistarpeet.
Eikös moni biovanhempikin näin haluaisi ?
Pääkaupunkiseudulla taas kouluissa on valinnanvaraa, miksei siis käyttää sitä hyväksi jos niin haluaa. Sama perusopetushan niissä on kuin muissakin kouluissa, jotain plussaa vaan lisäksi esim. jonkun kielen laajempi oppiminen.
Ei kai tarkoitus ole että vain biolapset saavat mennä yksityisiin päiväkoteihin tai erityiskouluihin ? Mm. Espoossakin alkaa olemaan tilanne että yhä enemmän ja enemmän Espoo satsaa yksityisiin päiväkoteihin kunnallisten tilalle.
Kirjoitit: '....että lapset voisivat halutessaan oppia syntymämaansa kieltä, kulttuuria, musiikkia, taidetta, uskontoa, historiaa, ruoanlaittoa ja etsiä biosukulaisiaan....'
Toivottavasti painotus oli sanalla 'halutessaan'.
Sitten kun ja jos haluavat. Ja siinä määrin kun haluavat.
Kirjoitit myös '...Ja viettää niin tavallista lapsuutta, kun adoptiolapsella on mahdollista...'
Nimenomaan, tavallista lapsuutta !!! Ei lapsuutta jossa koko ajan YLIkorostetaan adoptiota ja siihen liittyviä asioita.
""Nimenomaan, tavallista lapsuutta !!! Ei lapsuutta jossa koko ajan YLIkorostetaan adoptiota ja siihen liittyviä asioita""
...Kuten biologisten vanhempien ja bio suvun merkitystä???
Te ado-vanhemmat siirtäisitte jopa omat geeninne lapseen jos se olisi mahdollista...LUOJAN KIITOS EDES GENETIIKKA JÄÄ VERENPERINTÖ LAPSELLE...
Minä adoptoin mm. juuri siksi että minulla ei ole tarvetta jatkaa geeniperimmääni.
En todellakaan haluaisin omia geenejäni lapsilleni, miksi ihmeessä haluisin, ei ne niin ihmeellisiä ole. Ainutkertaisia geenini ovat kylläkin, mutta niin ovat jokaisen ihmisen geenit.
Minusta geenit eivät ole ihmiset mitta vaan se, mitä ihminen on toisille ihmisille.
Kyllä biovanhemmilla on merkitys, ja sillä missä on juuret. Kaikilla vaan esimerkiksi ole tietoa niistä eikä edes mahdollisuutta sitä tietoa saada. Ei vaikka kuinka eri tahot yrittäisivät tietoa saada.
Biovanhemmat ja syntymämaa ei yksin tee ihmistä. Huomasit varmaan painotuksen YLIkorostaa joten ei kannata hakea sanattomia merkityksiä sieltä missä niitä ei ole.
Mutta yritittehän tekin saada ensin biolasta ja kokeilitte vähän lapsettomuushoitojakin ennenkuin lähditte adoptioon. Eikö teillä siis silloin ollut tarve jatkaa geeniperimäänne? Muutenhan olisitte lähteneet suoraan adoptioon yrittämättä biolapsia.
Toisekseen kaikilla adoptiovanhemmilla on tarve jatkaa omaa perimäänsä kasvatuksen, roolimallien, aatemaailman siirtämisen ja muun tämmöisen tavalla. Joissain tapauksissa se on ihan YLIampuvaa. Olen miettinyt johtuuko se nimenomaan siitä, että kun lapset eivät ole biologisesti omia, niin heistä pitää väkisin tehdä edes jollain tavalla oman oloisia.
Nii-in... Nyt kahden thai-lapsen adoptioäidiltä paloi selvästi käämit.
Jos adoptiota kritisoidaan siitä, että vain riittävän varakkailla on mahdollisuus adoptioon, niin adoptiovanhemmat heti toitottavat että adoptiovanhemmat ovat normaalituloisia tavallisia työntekijöitä.
Jos kerron omilla silmilläni näkemiäni tilanteita, missä adoptiotapaamisissa lapset kirmaavat Benettonin, Espritin, Marimekon, Mexxin, Legon, Timberlandin, Cottonfieldin, Jackpotin, 3 pommesin, Girandolan ja muiden merkkituotteiden mallinukkeina, niin heti korostetaan että ihmiset saavat käyttää rahojaan kuten haluavat.
Näinhän se on. Älkää kuitenkaan väittäkö, ettei adoptio olisi rahasta kiinni, sillä sitä se todistettavasti joskus on. Keskimäärin adoptioperheet myös ovat biolapsiperheitä varakkaampia. Todistettavasti myös osa adoptioperheistä haluaa lahjoa adoptiolapset mammonalla itseensä. Tiedän pieniä lapsia osakesalkkuineen, 18-vuotislahja autoja sekä yo-lahjaksi saatuja kaupunkiasuntoja. Tietenkin vanhemmilla on oikeus antaa lapsilleen varallisuutta, mutta toivottavasti nämä vanhemmat eivät odota adoptiolapsiltaan kiitollisuutta ja kuuliaisuutta koko loppuelämänsä ajan. Pahasti on tietyissä yhteyksissä myös vaikuttanut siltä, että varakkaat adoptiovanhemmat haluavat suurilla lahjoituksilla ja köyhyyden halveksunnalla vaikeuttaa adoptiolapsen ja hänen biosukunsa suhteita.
Lisäksi vielä: Miten pieni lapsi (esim. alle 12-vuotias) voi tietää, että hänellä olisi mahdollisuus opiskella syntymämaansa kieltä, jos vanhemmat eivät tämmöisestä mahdollisuudesta kerro ja tue lasta siinä? Harva alle 12-vuotias tietää Montessori-päiväkodeista, Steiner-kouluista, golf-kursseista, mallikouluista tai klarinetin soitosta, mutta silti monet adoptiovanhemmat ohjaavat heitä niiden pariin.
Ei minulla käämit palanut, lähinnä naurattaa :-) Ihan kuin se että vanhemmat tulevat hyvin toimeen tekisi heistä automaattisesti jotenkin huonompia adoptiovanhempia. Ennakkoluulonsa kullakin.
Yritän tässä nyt ajan kanssa vastailla hiukan laveammin :-) Olen näet kotona kipeän lapsen kanssa.
Kritisoitko siis sitä että vanhemmat käyttävät lapsiinsa rahaa jos sitä on käyttää ? No, mielipiteensä kullakin, ja kukin taplaa tavallaan.
Meiltä kyllä löytyy lasten kaapista Reimaa ja Jackpot:ia, Mexxiä, Espiritiä. Legoakin taitaa löytyä yhden ulkoilupuvun verran ja Marimekkoakin parin paidan verran.
Olen siis aika kamala äiti, ostan merkkivaatteita :-(
Löytyy kaapista myös H&M:ää, Lindexiä ja KaphAhl:ia sekä Seppälää. Olen siis välillä ihan ok:kin kun ostan edullisia vaatteita.
Muuten, meidän lapsilla ei ole hajuakaan siitä mitkä vaatteet ovat ns. merkkivaatteita. Valitettava totuus on vain se että ns. merkkivaatteet kestävät huomattavasti paremmin ja kauemmin siisteinä kuin monet edullisemman merkit. Eli niitä voi hyvin kierrättää kuten meidän ystäväpiirissä tehdään.
Jaa, minä en tunne yhtään 18 vuotiasta adoptiolasta läheisesti joten en tiedä saako usea 18 v. adoptiolapsi täysiäikäisyyden kunniaksi auton. Muutaman tutun bioperheen kyllä tiedän jossa näin on tehty. Sama juttu osakesalkkujen kohdalla.
Minusta on vaan hienoa jos vanhemmat pystyvät avustamaan lastaan taloudellisesti esim. opiskeluaikana tms. Toivon todellakin että mekin voimme näin tehdä ja niin toivovat bioperheelliset ystävämmekin omien lastensa kohdalla. Jos joku sen pahana näkee niin sille en mahda mitään.
Miksi ihmeessä adoptiolapsen pitäisi osoittaa (tai miksi muka adoptiovanhemmat näin olettaisivat) jotein erityistä kiitollisuutta vanhempiensa mahdollisesta hyvästä toimeentulosta ? En oikein käsitä ?
Minusta jokainen lapsi, biologinen tai adoptoitu, voi olla iloinen siitä jos vanhemmat pystyvät taloudellisesti auttamaan. Samoin kuin vanhemmat iloitsevat siitä että voivat auttaa.
Selvennyksen vuoksi kerron sen verran omasta taustastani että minä olen kasvanut yksinhuoltajaäidin pienipalkkaisessa perheessä lähes koko lapsuuteni, ollut kesätöissä 15 kesäisestä saakka, maksanut opiskeluni itse opintolainoilla ja työnteolla, töissä ollessani kun asuin kotona maksoin kuukausisumman äidilleni asumisestani, opiskellut aikuisena lisää iltaisin työni ohella, en ole saanut osakesalkkua, en yksiötä, en edes ajokorttia ole minulle maksettu saatika autoa.
Ja silti, ja ehkä siksi, iloitsen esimerkiksi kun pystyn tarjoamaan lapsilleni mahdollisuuuden harrastaa sellaista mitä toivovat ilman että menemme vararikkoon. Ja mekään emmme kuulu minkään normin mukaan ns. hyvätuloisiin vaan keskituloisiin. Me priorisoimme menomme.
Kyllä meidän 'alle 12 v' tietää mitä hänen on mahdollista tehdä jos hän haluaa tietää enemmän syntymämaastansa ja sen kielestä, kulttuurista. Häntä vaan ei tällä hetkellä kauheasti sellaiset asiat kiinnosta (kysyn aika ajoin tätä), vaan hän viettää ihan tavallista lapsuutta: käy lähikoulua, leikkii pihalla kavereidensa kanssa, käy luistelemassa ja pulkkamäessä, leikkimässä ystäviensä luona tai ovat meillä jne. jne.
Koulujen valinta on luonnollisesti vanhempien valinta. Tarkoitatko että suurin osa Steiner ja montessori päiväkotien ja koulujen lapsista on adoptoituja ? Tokkopa kuten varmasti tiedät.
Osa vanhemmista tosin ajattelee että montessori- tai steiner koulujen opetustavoissa voisi olla jotain sellaista joka sopii adoptoiduille lapsille joilla saattaa olla viivästymää kehityksessä (yleistä lastenkodeissa olleissa lapsissa, viivästymä kurotaan kiinni ajan mittaan), oppimisvaikeuksia, kielellisiä vaikeuksia, keskittymisvaikeuksia jne. Valitettavasti isot luokkakoot ns. tavallisissa peruskouluissa ei aina innosta valitsemaan sitä vaihtoehtoa lapselle joka saattaa tarvita henkilökohtaisempaa ohjausta. Tämä koskee myös luonnollisesta ihan biolapsiakin.
Sanoisin että tuttavapiiristämme noin 90 % lapsista käy tavallista lähikoulua, 10 % steiner, kieli yms. koulua eikä yksikään tuosta 10 % ole adoptoitu lapsi. Ja otanta on ehkä noin 40 perheen luokkaa.
Ja summa summarum: toki tuloilla on merkitystä siihen voiko adoptoida. Hyvin pienillä tuloilla, esim. toinen päätoimisesti opiskelee ja toinen on kotona, ei varmaankaan heltiä adoptiolupaa. Mutta myös perheet, joista toinen on töissä, toinen kotona/opiskelee ovat saaneet adoptioluvan.
Ei rakkaus lapseen ole tuloista kiinni, sehän on aivan selvää. Ei myöskään se jos tulotaso on korkeampi tee vanhemmista huonoja, materialistisia arvoja vaalivia vanhempia. Jos töitä tekee lujasti niin toivottavasti tämä yhteiskunta suvaitsee myös työnsä tuloksista nauttia. Ja lisättäköön vielä että kova työnteko ei tarkoita automaattisesti sitä että työpäivät olisivat pitkiä, meilläkin minä teen kuuden tunnin työpäivää ja mies normaalia 8 tunnin päivää, olemme vain aikoinamme opiskelleet - opintolaoinoilla molemmat - kovasti saadaksemme siedettävän tulotason.
Yritimme biolasta koska se oli yksinkertaisinta. Ja toki olisin todella mielelläni kokenut raskauden.
Ja kyllä, kokeilimme yhtä hoitokertaa ja sen jälkeen totesimme että hoidot eivät ole meidän tiemme vaan adoptio. Jos geeneillä olisi ollut meille iso merkitys olisimme luonnollisesti jatkaneet hoitojen tiellä.
Kaikilla vanhemmilla, niin bio- kuin adoptiovanhemmilla, on tarve siirtää oppimaansa, aatemaailmaansa jne. lapsilleen.
Tai oikeastaan puhuisin velvollisuudesta, sillä uskon vahvasti siihen että nimenomaan vanhemmat ovat kasvatusvastuussa lapsistaan, ei koulu, päiväkoti eikä muukaan yhteiskunta.
Tottakai minä opetan lapsilleni mallin ja sanojeni kautta mikä on mielestäni oikein ja mikä väärin, miten kanssaihmisiä pitää kohdella, miten itseään pitää arvostaa jne.
Kerron että mikään ei tule kultalautasella, pitää tehdä työtä saadakseen haluamansa, pitää suvaita erilaisia mielipiteitä kuitenkaan omia hukkaamatta, on usein rohkeampaa sanoa ei kuin kyllä, kiusaaminen, rasismi, toisten väheksyntä on ehdottoman väärin - ja se kaikista tärkein asia, olet hyvä juuri sellaisena kuin olet, arvosta itseäsi.
Ja nämä opithan ja asenteet toki luonnollisesti tulevat meidän vanhempien omasta arvomaailmasta.
Joten kyllä, ehdottomasti, 'minulla on tarve jatkaa omaa perimääni kasvatuksen, roolimallien, aatemaailman ja muun tämmöisen tavalla'.
Niinkuin toivottavasti kaikilla vanhemmilla.
Minä arvostan yli kaiken lapsiani sellaisena kuin he ja yhtenä osana heitä on heidän biologinen perimänsä. Ja toivottavasti lapsenikin oppivat arvostamaan muita.
Halu saada lapsi ei ole sama asia kuin halu siirtää omat geenit eteenpäin. Olen totaalisen kyllästynyt tuohon syyllistämiseen. Ikään kuin lasta haluavalla ihmisellä ei olisi oikeutta yrittää lapsensaantia useammalla kuin yhdellä tavalla. Adoptio on huomattavasti pitempi tie lapsen saamiseen kuin spontaani raskaus, joka kuitenkin on aika paljon yleisempää.
Ihmettelen, ettette ole haukkumassa odottavia äitejä siitä, että he niin tekopyhästi kehtaavat olla raskaana, eivätkä ole halunneet kokeilla ensin hankalampaa kautta. Menkää itseenne, kyynikot.
Niin kyseessä on kolmevuotias lapsi. Ammatti kasvattajana tiedän kyllä lasten herkyyskaudet aivan hyvin, mutta samalla vierestä näen kuinka tässä on jo muutakin mukana. Huolestunut olen.
Vieläkään ei löytynyt tutkimusta väitteesi tueksi!
Voin kyllä kertoa, että tutkimusta ollaan parhaillaan tekemässä. Valmistunee tämän vuoden aikana.
Odotellaan mielenkiinnolla. Ja pidetään sillä aikaa huoli että kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä ja kaikkien aikuisten tulisi huolehtia kaikista lapsista, vaikka vain niin, että estää jotakuta juoksemasta auton alle. Kaiken väriset lapset ovat kaikki joittenkin eriväristen aikuisten IKIOMIA, eikä värillä ole väliä.