9. pv tätä kuuta kävin lääkärillä, että olisin masennukseen saanut lääkkeet. Eivät anna mielellään ensitapaamisella. Ennen kuin saisin lääkkeet minun pitäisi käydä psykologilla. Nyt olen muutaman kerran käynytkin ja mukana oli silloin myös psykiatri, että olisi katsottu tätä lääke asiaa. Vielä silloinkaan en saanut lääkkeitä. Ensiviikolla pitää lähteä toiselle paikkakunnalle jonkin.. olikohan se nyt jokin nuorisopsykiatri tai nuorisolääkäri.. jokin sen tapainen, että saan tämän lääkityksen. Psykologi itsekin oli sitä mieltä, että tarvitsen lääkkeet. Tympäsee tällainen pompottelu ja että annetaan ymmärtää, että saan lääkkeet piakkoinkin. Työssä oppimisjaksokin alkaa tässä lähiaikoina ja sieltä ei kärsi olla pois. Olisi edes pieni toivo ollut, että olisi edes vähän paremmin mennyt tuo jakso.
Onkohan kuin monella ollut sivuvaikutuksia masennuslääkkeistä? Jos on niin minkälaisia?
Onkohan kuin monella ollut sivuvaikutuksia masennuslääkkeistä? Jos on niin minkälaisia?
Vastaukset 14
Vanhimmat
ei kovin helpolla kirjoiteta masennuslääkkeitä.
Itse sain ensimmäiset masennuslääkkeeni työterveyslääkäriltä - sellaisen näytepakkauksen, kun en millään olisi halunnut ruveta lääkkeitä syömään. Itselleni ei masennuslääkkeistä ole tullut mitään mainittavia sivuoireita.
Minusta on hyvä asia että varmistavat sinun tilasi. On psykologi ja psykiatri, todella hyvä asia ja vielä tekevät yhteistyötä. Mene vaan ja tukeudu heihin, puhut avoimesti ja kerrot kaiken miten sinua on vaivannut tai ahdistanut. Saat siten tarvittaessa oikean lääkityksen.
Tsemppiä jatkoon. Eikka
Kiitos.. sitä tarvitaan. Ymmärrän kyllä tämän, että haluavat vähän aluksi seurailla. Vaan kyllä kun joutuu 100km päähän lähtemään lääkkeiden perässä ja sanottiin jo aiemmin, että saan seuraavalla käyntikerralla, enkä kuitenkaan sitten saanut. Vaikka siinäkin mahtaa olla syynä sekin, että itsetuhoisat ajatukset pyörivät joskus mielessä. Ja mietityttää nyt sitten, että mitenköhän jaksan tuon työssäoppimisjakson. Psykologi sanoi myös minulle, että siellä toisella paikkakunnalla puhutaan olisiko minulle hyväksi (jollakin??) osastolla oleminen..? Mitähän tuolla lie tarkoittanut. Itse olen niin tynnyrissä kasvanut tai muuten vain tyhmä, että en oikein älyä edes näitä. Teen vain mitä käsketään.
Mulla sama juttu! Lääkkeiden saannissa tosin ei ollut ongelmaa; kävin psykologin kanssa juttelemassa, jonka jälkeen lääkäriin. Seuraavan kerran kävin äitini kanssa (olen alle 18) lääkärissä ja haimme samana päivänä lääkkeet. Tiedän että vatuttaa palloilla ympäriämpäri, mutta masennus on niin suuri juttu, että syytä käydä muutaman kerran lääkärissä. Monet usein sekoittaa väsymyksen ja masennuksen.. varsinkin teini-ikäiset.. "mua masentaa" kun joku juttu harmittaa muutaman viikon.. masennuksessa on pikkasen eri asia, kun jostain mikä harmittaa, lääkärit vain varmistavat varmasti, että olet lääkkeiden tarpeessa.
Mä sain kanssa työoppimisjakson keskellä lääkkeet ja kaksi viikkoa sairaslomaa!! Siitä ei ollut mitään haittaa, päinvastoin! Sun oma terveytes on paljon tärkeempi kun ykskään työharjoittelu jonka voit suorittaa koska vaan!!!! tsemppiä!
ps. lääkkeiden sivuvaikutus kaks ekaa viikkoa, karmee, mut loppuu kyllä!
Minulla todettiin masennus vaikeaksi. Itse en voi äitini kanssa lähteä lääkärissä käymään tai näiden psykologien kanssa samaan aikaan. Ei onnistu minulta. Psykologia myös arvelutti, että jos minulle sattuu huonompi päivä, että ammennan lääkkeet kerralla. Sanoin siihen kyllä, että sitä voidaan tarkkailla. Vaikka kyllä sekin vaara on olemassa. Itsekin sain viikon sairaslomaa.. Eivät voineet pitemmäksi aikaa kerralla määrätä lomaa. Nukkuessa meni sekin aika, ei ollut oikeestaan mulle apua, paitsi ettei tarvinnut miettiä kouluun menoa tai mitään siihen liittyvää. Väsymyksestä ei tunnu tulevan loppua. Tänäänkään en mennyt kouluun, kun olin niin kauhean väsynyt. Tuli varmaan taas n. 14 tuntia nukuttua. Millaisia sivuvaikutuksia sinulla oli tuolloin kahella ensmäisellä viikolla? Itsellä on tuo masennus kestänyt n.4-5 vuotta. Miten sulla meni sitten lopulta tuo työssäoppimisjakso? Tai oliko alussa mitään vaikeuksia sen kanssa?
Ootko minkä ikänen? Multakin on nukahtamislääkkeett piilossa.. toisaalta ymmärrän sen..
Sivuvaikutukset.. vapina, suun kuivuminen, krampit yöllä, pää- ja mahakipu/huonovointisuus, vaikea keskittyä mihinkään.
Työssäoppimisjakso meni todella hyvin, juttelin ohjaajan kanssa ja opettajan, he ymmärsivät tilanteen ja sain lisäaikaa kirjallisen työn palautukseen.
Joo ei mullakaan se kaks viikkoa miltään lomalta tuntunut, pikemminkin sitä vaan yritti pysyä normaalissa rytmissä. Äiti oli samaan aikaan sairaslomalla mun tilanteen takia, joka toisaalta oli ihan hyvä.. Miks et pysty puhumaan masennuksestasi äidin kanssa? oletko kokeillut? mun äiti otti tosi raskaasti sen ja aluks kiels koko asian.. "eihän sun mitään lääkkeitä kannata ottaa, nyt mennään apteekkiin ostamaan vitamiineja".. mutta lääkärireissun jälkeen päästiin yhteisymmärrykseen, ja äiti tajus tilanteen vakavuuden. Tottakai kaikilla on eri lähtökohdat riippuen siitä, millasissa suhteissa on omiin vanhempiin, mutta kannustan avoimesti puhumaan siitä, silloin et synny "solmuja" teidän välille ja asioista on helpompi jutella ja varsinkin selvittää niitä.
Ihmeellistä, en voi tajuta!! että sait vaan viikon sairaslomaa!!!! itse saan tarvittaessa sen verran kun tarvitsen. Juttele opettajan ja lääkärin kanssa, jos todella tarvitset saikkua niin ei siihen kukaan, VARSINKAAN LÄÄKÄRI, voi sanoa vastaan!
Minulla ei ole kovinkaan hyvät välit porukoiden kanssa. Siis tullaan jotenkuten toimeen, mutta meillä "ei puhuta asioista"... Se tietää tästä mun masennuksesta, ei tosin sitä että se on vaikea. Eikä muustakaan siihen liittyvästä. Ja etenkin minulle puhuminen on vaikeaa. Kyllä se on jotain yrittäny, että pitääkö sulle olla jotn jne. vaan ei ikinä kysy minun vointia tms.
Ja ikää minulta löytyy 17 vuotta, tänä vuonna tulee 18 täyteen. Minkä ikäinen itse olet? Kyllä minä sitä sairaslomaa saisin aina pyydettäessä, vaan silloin, kun kävin siellä niin lääkäri sanoi, ettei hän pysty määräämään kuin viikon kerralla.
Olen kanssa -88 syntynyt, huhtikuussa 18. Ehkä vanhempas ei tiedä miten suhtautua sun masennukseen? jos se on niin kova pala niillekkin.. Kysy lääkäriltä miksi on mahdollista saada vain viikko kerrallaan? voitko olla siis kaksi viikkoa putkeen sairaslomalla, mutta ensimmäisen viikon jälkeen juttelet lääkärin kanssa, jolloin hän jatkaa saikkua?
Itselläni on vähän samansuuntaista kokemusta. Mulle vaan ei millään meinattu niitä lääkkeitä edes luvata. Sairastuin masennukseen 11-vuotiaana ja hakeuduin oma-aloitteisesti hoitoon 14-vuotiaana, kun tuntui, etten jaksa enää. Lääkäri teki jonkun testin, jonka mukaan en ollut kovinkaan masentunut. Silti kävin juttelemassa hoitajan kanssa kerran viikossa. Yritin puhua masennuksesta ja kysyä, josko saisin lääkkeet, kun olo on niin paha. Hoitaja kuitenkin väheksyi asiaa ja oli kiinnostunut enemmänkin harrastuksistani ja sukulaisteni kuulumisista. Masensi, ahdisti aivan valtavasti, itkin päivittäin monta tuntia,vihasin itseäni, viiltelin, aioin monet kerrat tappaa itseni. Mitään kunnon hoitoa ei vain kuulunut, eikä lääkkeitäkään. Sanottiin vain, etten ole kovinkaan masentunut. 17-vuotiaana sairastuin skitsofreniaan, minkä jälkeen sain myös mielialalääkkeet, kun "onhan se ihan ymmärrettävää, että ihminen masentuu sairastuttuaan vakavasti". Tämänkin jälkeen (3,5 vuoden ajan) masennusta on vähätelty, aina huolehdittu enemmän psyyke- kuin mielialalääkkeen sopivuudesta ja riittävyydestä. Että sellasia ne psykiatrit/psykologit on.
Kohdallasi on tapahtunut aivan selvästi hoitovirhe - olet ollut todella fiksu, kun olet itse hakenut itsellesi apua. Ilmeisesti nuorille ei kovin helpolla määrätä masennuslääkkeitä. Ihmettelen missä vanhenpasi olivat - eivätkö he huolestuneet sinun viiltelystäsi ja kaikesta muusta ?
Minun masennus ei niinkään vähätelty. Psykologi oli myös sitä mieltä, että tarvitsen todellakin sen lääkityksen. Sanoi myös, että kun lähden tuonne toiselle paikkakunnalle, niin siellä puhutaan josko menisin jollekin osastolle. Tuolla psykologilla käydessä kuitenkin näyttää, ettei siellä käsitellä tätä hyvinkään laajalta alueelta. Jotkin osa-alueet jäävät kokonaan pois. Vaikka minunhan ne pitäisi ottaa esille.. vaan en vain pysty. Ja kuitenkin ne ovat sellaisia, mitä psykologin pitäisi osata ihan rutiinikysymyksenä kysyä.. ainakin omasta mielestäni. N. viikon päästä onneksi on tuonne toiselle paikkakunnalle lähtö. Silloin saan sen lääkityksen ja ehkä elämäkin alkaisi näyttää edes vähän valoisammalta. Millainen sairaus tuo skitsofrenia on?
löytyy kyllä vastaus siihenkin kysymykseen. Voit hakea googlesta joko suoraan skitsofrenia tai psykoosi.
Hoitovirheeltähän se vaikuttaa. Mutta pääasia, että nyt on lääkkeet.
Vanhempani ovat eronneet. Asuin äidin ja hänen miehensä kanssa. He eivät tienneet koko masennuksesta, ennen kuin menin itse hoitoon. Äiti sanoi, ettei huomannut mitään. En hänelle asiasta puhunutkaan. Jotain joskus vihjailin, mutta hän väitti sen kuuluvan murrosikään.
Eipä se hoitajakaan siihen viiltelyyn puuttunut. Kysyi, että miksi, ja kun sai vastauksen, ei asiaa enää käsitelty. Nykyisessä hoitopaikassa (vaihtunut kaksi kertaa) ei asiasta (vielä) tiedetä.
Netistä tosiaan löytyy hyvin tietoa, vaikka Googlen avulla.
Lyhyesti kertoen se on sairaus, jossa ihmisen todellisuudentaju pettää. Itselläni oli/on esim. aistiharhoja (kuulin ääniä, haistoin selvästi kissanruoan, vaikkei sitä ollut missään..)ja harhakuvitelmia (äiti myrkyttää ruokani).
Olen tosin ollut viimeiset 2,5 vuotta avohoidossa ja oireita esiintyy hyvin harvoin. Masennus vaivaa nykyään enemmän, mutta lääkärit tuijottavat vain skitsofreniadiagnoosia.
Toivottavasti sulla sujuu asiat siellä toisella paikkakunnalla, saat lääkkeet ja menee muutenkin hyvin. Ja onnea taisteluun sairauden ja lääkäreiden kanssa.