Miten yleistä on, että lapset jäävät isälle?
Mitä yleensä "vaaditaan" että näin käy ja mitkä ovat syyt tähän poikkeukselliseen(?) järjestelmään?
Kokemuksia iseiltä ja äideiltä, jotka siinä tilanteessa. Kiitos.
Mitä yleensä "vaaditaan" että näin käy ja mitkä ovat syyt tähän poikkeukselliseen(?) järjestelmään?
Kokemuksia iseiltä ja äideiltä, jotka siinä tilanteessa. Kiitos.
Vastaukset 11
Vanhimmat
En ole nyt ihan varma, onko kysyjä aidosti kiinnostunut meidän yh-isien tilanteesta ja taustoista vai liekö kyseessä taas jonkin sortin provoheitto (...mitä yleensä "vaaditaan" että näin käy....syyt tähän poikkeukselliseen(?) järjestelmään..).
Kysyjän asenne heijastaa oikeastaan erästä ongelmaa, joka meillä yh-isillä tulee monesti vastaan eri tilanteissa. Nimittäin sitä, että yh-isä on yhä eräänlainen kummajainen monien ihmisten silmissä - ja varsinkin, jos tämä yh-huollettava on tytär.
Totta on, että lapsen ensisijainen paikka tulisi olla äidin luona. Uskon, että valtaosa meistä miehistäkin tämän myöntää. Joskus vaan saattaa olla niin, että on aidosti lapsen edun mukaista toimia toisin.
Itse olen yhdeksänvuotiaan tyttären yh-isä. Silloin, kun tytön äidin kanssa "pistimme eväät eri reppuun", päätimme erinomaisen hyvässä yhteisymmärryksessä, että lapsi jää asumaan minun kanssani ja että hänen ei tarvitsisi muuttaa kotoaan pois. Muutenkin tilanne oli sellainen, että tekemämme ratkaisu oli lapselle tällä kertaa ehkä parempi näin päin.
Ratkaisu vaati tytön äidiltä suurta sydäntä ja epäitsekkyyttä, ja olinkin äärettömän pahoillani ja loukkaantunut hänen puolestaan, kun sain kuulla sosiaalityöntekijältä (!) kommentin, että "äiti on hylännyt lapsensa". Aika luokaton väite alan "ammattilaiselta".
Koko aikana ei ole ollut mitään ongelmia tapaamisten tai muitten käytännön asioiden suhteen. Pienistä yksityiskohdista (hiusten leikkuu, korvakorut etc) olemme totta kai tehneet pientä vääntöä, mutta sellaisia tilanteitahan tulee normaalissakin perheessä.
Elareita en ole koskaan pyytänyt, koska äiti osallistuu vähintäänkin riittävällä osuudella vaatehankintoihin ja muihin kustannuksiin.
En tiedä tilastoista, mutta tosiasia lienee, että yh-isiä on häviävän pieni osa yh-vanhemmista, vain pari tapausta tiedän itseni lisäksi.
Jäävi olen arvoimaan omaa suoritustani kasvattajana, mutta levollisen näköinen lapsi tälläkin hetkellä nukkuu omassa huoneessaan yhteisen iltasatuhetkemme jälkeen.
Voin vakuuttaa, etten ole provo. Asia todellakin vain kiinnosti itseäni ja toivonkin siis asiallisia viestejä. Ja kiitos vastauksesta; hienoa kuulla että teillä yhteistyö pelaa, hyvät jatkot!
Katselin tuolta tilatokeskuksen sivulta tilannetta vuodelta 2004, kuinka paljon yh-perheitä on ja sieltä paljastuikin sellaista, että Äiti lapsia oli 154851 perhettä ja isä lapsia 29192 perhettä.
Ei minusta liki kolmekymmentätuhatta perhettä ole häviävän vähän kuitenkaan.
Laitan tuon linkin tuohon, jospa se toimisi:
http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#perheet
Itseasiassa ei sillä niin väliä ole kumpi lapsista huolta pitää. Eikä siihen tarte tosiaan olla sellaisiakaan syitä, että toinen on hylännyt lapsensa. Toki niinkin käy, mutta jokaisella tapauksella on oma tarinansa.
Eniten omalla kohdallani asiaa ihmetteli opettaja koulussa. Totesin, että siinäpähän on kaikkitietävälle kansankynttilälle kerrankin jotain purtavaa....
Eikä ihmisten ihmettelyihin kannata mennä mukaan.
Siinäpähän ihmettelevät, jos ei omassa elämässä mitään kiinnostavaa liene. :-))
Samaa mieltä kirjoittajan kanssa mutta yksi asia johon on pakko puuttua.
Kirjoitit:Totta on, että lapsen ensisijainen paikka tulisi olla äidin luona.
Eikö se ensisijainen olisi vanhempiensa luona(molempien) Eron jälkeen en näkisi eroa kumman luona parempi.
T nimimekki 2 likan yh
voin sanoa, että kaikenlaisia kotkottajia/naisia maailmassa on eikä jokaisesta ole lasta kasvattamaan; oma napa liian lähellä jne.
Isä pärjäsi todella hienosti ja ensiluokkaisesti kasvattajan ja huoltajan roolissaan ja lapset valmistuivat ammatteihin ja voivat todella hyvin.
Ja järjestelmän "poikkeus" on vain naisten omassa päässä.
Jos mies on hoitanut ja huoltanut avioliiton aikana lapset
niin miten se lasten huoltotilanne
muuttuisi vanhempien eron jälkeen.
Olen tavannut todella loistavia ja lapsistaan hyvin huolehtivia isiä, eli isä vähintään yhtä hyvä ellei parempikin monissakin tapauksissa.
Itse olen äiti,en yh vaan avoliitossa mieheni kanssa.Meillä kaksi yhteistä lasta ja miehellä yksi lapsi.
Mieheni on aivan loistava isä lapsilleen ja jos eroaisimme niin olisimme kyllä ihan samalla lähtöviivalla,että kumpi olisi parempi lähihuoltaja lapsilleen. Joskus tuntuu,että monesti mies saattaisi olla jopa vastuuntuntoisempi kasvattajan kuin nainen. Paljon tapauksia missä mies pitää huolen,että lapsilla on kotona kaikki hyvin,mutta erossa äiti onkin yhtäkkiä se parempi vanhempi koska on äiti ns. pyhä lehmä.
Minusta yhteiskunnan pitäisi tukea myös miehiä vaatimaan lähihuoltajuutta lapsistaan tai sitten oikeuden pitäisi vaan raa-asti katsoa kumpi pystyy tarjoamaan paremman elinympäristön lapsilleen ja huoltajuus myönnettäisiin vain sen perusteella... Se olisi ainakin tasa-arvoa,eikä kukaan voisi osoittaa ketään sormella ja sanoe,että sä hylkäsit lapsesi.
Ei tarvita oikeuksia eikä mitään muitakaan loisviranomaisia jos vanhemmat keskenään sopivat kuinka lasten kanssa menetellään.
Ettekö te pellet osaa hoitaa asioitanne vaan aina huudatte viranomaisia apuun ja itkette tanttojen toimistoissa.
Meillä sovittiin että lapsi jää isälle. Ei mitään muuta tarvinnut tehdä.
Joka kuvaa hienoa toimintaa myöskin sekä lasten että yhteiskunnan typerien suojatyöläisten (LASTENVALVOJAT) osalta ,ei voi muuta kuin nostaa hattua,"jos olisi" toimillenne. Näin asioiden tulisi mennäkkin,joskus tosin ovat hankalampia nämä jutut,ja sen vuoksi hyvä että asiaa hoitaa jokin RYHMÄ,siis ei vain yksi neiti ihminen joka haluaa sekoittaa pakan oman "mielensä"/käsityskykynsä mukaan,silloin ollaan heikoilla jäillä,ja on kallista lystiä,meille kaikille jos joku asiaa tuntematon voi asioiden kulun päättää,omin päin. Asiaa todella tuntematta. Itselleni on käynyt näin päin. Mutta uskon oikeuden olevan vielä TOTUUDEN eikä rahan palvelija. Etenkin näissä asioissa,jos toinen lapsen vanhemmista on kuollut.
On erikoinen,lapsen äiti kuoli yllättäen yli vuosi sitten,lapsi määrättiin sisarpuolelleen koska virallista isyyttä ei oltu aikanaan allekirjoitettu,lapsen äiti hoiti paperiasiat koska oli niistä enemmän perillä. Paperi kyllä oli tallessa mutta "LÖYTYI" vasta sisarpuolen saatua huoltajuuden lapseemme,nyt sitten mutkikkaampi juttu kaikille osapuolille,etenkin lapsellemme. KIITOS SOSIAALIVIRASTO. Kyllä siellä on myös ammatti ihmisiä,mutta ikävä teille kaikille myös, TODELLISIA OMAANPESÄÄN PASKANTAJIA.
Mun isäni jäi yksinhuoltajaksi mulle ja veljelleni kun äitini kuoli,samoin veljestäni tuli yksinhuoltaja lapsilleen kun lasten äiti kuoli.Omista lapsistani vanhin muutti isälleen kun siirtyi yläasteelle,ihan yhteisestä päätöksestä ilman että joidenkin ongelmien vuoksi olisi täytynyt isälle muuttaa.Olenkin miettinyt tässä että,ehkäpä siksi en pitänyt lapsen muuttoa isän luokse minään "ihmeellisenä"asiana,koska mutkin on isä kasvattanut ja lähipiiristä löytyy muitakin isiä jotka ovat lastensa lähihuoltajia.Kuitenkin löytyy ihmisiä jotka pitävät mua huonona äitinä,kun olen antanut lapseni isälle asumaan ja epäilevät että en ole itse kyennyt jotenkin lasta hoitamaan tms.Tää yhteiskunta kun ei "sulata"sitä että eronneet vanhemmat voisivat olla hyvissäkin väleissä vaan aina epäillään jotain dramatiikkaa olevan taustalla jos lapsi asuukin isän luona.
Mieheni ja hänen exänsä erosivat, kun lapsi oli kaksivuotias. Sossussa määrättiin lähihuoltajuus automaattisesti äidille, vaikka tämä sanoi, ettei jaksa henkisesti pientä lasta ja sen hoitamista. Käytännössä elelivät sitten muutamia kuukausia niin, että isä hoiti lasta ja joutui maksamaan tästä elatusmaksua äidille, kunnes äiti otti itse yhteyttä sosiaalitoimistoon asiassa ja halusi antaa lähihuoltajuuden isälle. Harvinaisen reilusti tehty, kun olisi helposti voinut pitää elatusmaksut itsellään. Sosiaalitoimistosta ei herunut ymmärrystä sen suhteen, että isä voisi olla lähihuoltaja. Käsittääkseni lähes kaikkien oikein pienten lasten kanssa ensimmäinen vaihtoehto on, että lähihuoltajuus myönnetään äidille. Tässä tapauksessa outoa oli vaan se, että äiti itse sanoi, ettei ole lähihuoltajuudesta kiinnostunut, mutta ilmeisesti kumpikaan vanhemmista ei jaksanut tarpeeksi tarmokkaasti painottaa omaa näkemystään lasten hoidosta ja tekivät vain sopimuksen niin kuin sossut ehdottivat, kun eivät jaksaneet hakata päätänsä seinään ventovieraiden kanssa. Yhdessä he kuitenkin suullisesti ovat aina sopineet lapsen huollosta sen jälkeen, sopimuksista viis.