Ongelmana on kotilot. Olen kokeillut jo kaikkea, mitä tiedän. Tiikerinuoliaiseni eivät syö niitä, kotiloansaan ne eivät mene. Jos teillä on vielä jotain hyviä konsteja niin otan mielelläni vastaan. Olen saanut niistä tarpeekseni.
Kotilot
Nonnu
11538
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kotiloiden hävittämiseksi akvaariosta ei juurikaan voi muuta tehdä kuin poistaa käsin tai imuroimalla niin paljon kuin mahdollista. Eräät nuoliaislajit saattavat syödä kotiloita.
En muista mitkä nuoliaiset, mutta riippuu myös kotiloista. Kaikki niistäkään ei kelpaa.
...akvaariokaupasta. siellä on myytävänä ainetta joka hävittää kotilot, jos muut konstit eivät tepsi( esim. liikaruokinnan vähentäminen)
Ei se ruokinnan vähentäminen välttämättä kovin paljoa auta, valtaosa kotiloista lienee kuitenkin kasvissyöjiä.
minun akvaariossani kotilot häipyivät kun vähensin ruokintaa vai liekö sitten ollut pelkkää sattumaa...
Voi se tehotakkin. Totesinkin ettei se _välttämättä_ auta. Kaliumpermanganaatilla voi varmaan kokeilla. Aineen nimestä en ole ihan varma, mutta liikkeessä osataan neuvoa.
Mulla ei auttanut ruokinnan vähentäminen. Myrkkyjä en viitsisi käyttää.
ne ovatkin vasta viimeinen keino jos muut konstit eivät todellakaan auta. mutta kyllä näitä aineita voi huoletta käyttää ohjeen mukaan. ne eivät ole vaarallisia koska ne on tehty akvaariokäyttöä varten.
Kotilomyrkkyjen kanssa on oltava varovainen, silllä niistä voi olla haittaa myös kaloille ja jotkut kasvitkaan eivät niitä kestä.
Iso omenakotilo pitää muiden kotiloiden kannat kurissa syömällä niiden munia ja kaiken ruoan (ei kuitenkaan vahingoita yleensä kasveja, paitsi limaskaa).
Onko omenakotilo sama juttu kuin keltainen pallokotilo? Mä en ole saanut niitä pärjäämään akvaariossani kahdesta yrityksestä huolimatta. Liikkessä arveltiin, että monni olisi saattanut tölviä niitä tai sitten niillä ei ollu tarpeeksi ruokaa (laseissa on kyllä levää). Osaisiko joku kertoa lisää..?
Kotilomyrkkyjen kanssa on oltava varovainen, silllä niistä voi olla haittaa myös kaloille ja jotkut kasvitkaan eivät niitä kestä.
Iso omenakotilo pitää muiden kotiloiden kannat kurissa syömällä niiden munia ja kaiken ruoan (ei kuitenkaan vahingoita yleensä kasveja, paitsi limaskaa).
meillä kuitenkin keitettiin hiekka ja pestiin kloriinilla akvaario. todella hyvät huuhtelut ja uudet vedet. kalat eivät tuntuneet kärsivän. tästä on aikaa jo monia vuosia ja kotilot eivät ole tulleet takaisin.
aina täytyy muistaa esim. kasveja ostaessa katsoa kaupassa, onko kyseisessä akvaariossa kotiloita. jos on, niin yleensä on myös munia kasvien lehdillä...