Olen todella masentunut tähän olotilaani, yksinäisyyteen. Miksi jatkaa enää tätä taistelua?
Kun kukaan ei kaipaa, eikä välitä.
Kun kukaan ei kaipaa, eikä välitä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
yksin, joten jatketaanko yhteydenpitoa näin netin välityksellä.
Niin samanlaisia tunteita, että haluaisin myös osallistua teidän keskusteluihin.
yksin vietän taas tätäkin lauantai iltaa, kun muut pitävät hauskaa isoissa porukoissa hämyisissä baareissa.on taas ollut niin nuutunut olo koko päivän, vaikka nukuin aamulla 11. asti.
:( itkettää, pala kurkussa.
Älä murehdi, olen sammalinen tv.töllöttäjä mutta jotenkin kaikki sairauteni kokeena kanttaa pitää pieni tauko ennen kuin lähtee elämään sitä elämää mitä terveenä eli.
Elikkä kannattaa ensin pitää pieni tauko ja miettiä mitä ise on ja mitä elämältä haluaa, tärkeitä on se että hyväksyy itsessä sellaisena kun on, elikkä ei välitä muitten sanomisesta mitään, minä olen minä toiset olkoon mitä ovat,tämä lähtökohta koko elämälle, ja mitä tulee lääkkeitten käyttämisineen, ei kannata uskoa lääkäreitten määräämisiin lääkkeisiin,sinä itse parhaitten tiedät mikä on paras lääke.
[PS.elä milloinkaan mene vahtaamaan sitä lääkettä jota ennen söit jos siitä oli apua enemmän kuin näistä uusista,itse kokeilin kaikenlaisia muutaman tapletin ja olin aivan sekaisin ja palaisin vanhaan tuttuun lääkkeeseen mutta sanon siiheen entisenä urheilijana, jumpan ja liikunnan lähes päivittäiseksi ja lääkkeitten syönti väheni viidestä yhteen päivässä, hikijumppa päivässä sellaisia näytetään tv.sää niistätä saa hyviä ohjeita tulee yhtä hyvä olo, kuin niistä hyvistä lääkkeistä jotka auttavat heti--mutta olkaa varovaisia ettette tule niistä riippuvaiseksi mitä nämä lääketehtaan yrittää näistä uusista lääkkeistä mainostaa ettei niistä muka tule riippuvaiseksi se ei ole totta , se on Heidän omaa bisnestä, elikkä lääketehtaat ja lääkärit ovat yhdetessä toisiinsa siitä ne saavat rahaa ja tekevä bisnestä, pitäkää oma mielipide jos on kyse lääkkeitten vaihtamisesta] Sanon tämä kaiken ja monen kokenena, nykyisin ei me hyvin ,eikä tämä johdu lääkkeistä.
Kaikesta huolimatta toivon toisille hyvää jatkoa ja parempaa huomista, ette ole yksin näissä ongelmissa tämäpäivisässä yhdeskunnssa.
Sama juttu täällä. Koko yön olen roikkunut netissä, kun ei muutakaan tekemistä ole. Itsekin haluaisin olla tuolla muiden joukossa pitämässä hauskaa, mutta kun ei ole sellaisia ystäviä, joiden kanssa lähteä. Yksin siellä tulee vaan vielä pahempi olo...sitäkin nimittäin olen kokeillut. Voimia Sinulle!
Kiitos Johanna kirjoituksestasi.
Ilman muuta välitän sinusta ja olen itsekin masentunut. Eilinen palstalla olo jäi väliin, kun osallistuin pressavaali kirjoitteluun. Mikä siinä on että me masentuneet ei osata pitää toisistamme huolta ? Meitä on niin monta että saisimme hyvän kirjoitteluringin pystyyn ja sitten voisi vaikka vaihtaa puhelin numeroita ja tavatakin, jos lähekkäin asutaan.