Neiti 11 v. on toivoton kouluasioiden suhteen. Ei kuulemma malta keskittyä tunnilla, unohtelee läksyjä ja on muutenkin huono hoitamaan vastaavia asioita (esim. liikuntatunnin varusteet, kokeisiin lukeminen). Valittelee usein vatsakipua ja päänsärkyä, saattaa tulla kesken päivän koulusta, mutta paranee kummasti koulupäivän päätyttyä.
Sama neiti 11 v. saa kuitenkin useimmiten ihan hyviä tuloksia koulussa opiskelumääräänsä nähden. Ja jos geeneillä ja ympäristöllä on vaikutusta asiaan, kaiken järjen mukaan hänen pitäisi osata koulussa ja nauttia oppimisesta. Niin ei kuitenkaan aina käy. Jo tokaluokalla taisi neiti inistä, että ei siellä jaksa tunnista toiseen sitä samaa soopaa junnata kun ei mennä eteenpäin!
Koulusta tuli viesti, että voisi käydä psykologin kanssa rupattelemassa... että joku tarkkaavuushäiriö olisi tyrkyllä. Sama neiti pystyy kuitenkin keskittymään kotona esimerkiksi fantasiakirjan lukemiseen ja piirtämiseen, niin ettei tajuaisi varmaan vaikka katto putoaisi päälle tai vieressä kiljuu että "syömään!" =) Ei kai tämä sovi tarkkaavuushäiriöisen profiiliin? Aika valikoivaa.
Nyt sitten en oikein tiedä mitä pitäisi tuumata. Ei kuulosta hyvältä tämä nykyinen linja että leima otsaan, pilleripurkki kouraan ja "tarkkikselle".
Mitä tässä pitäisi olla mieltä? Mistä tuollainen käytös voisi johtua? Kyllä sinne psykologillekin varmaan eksytään, mutta saa luvan keksiä jonkun pirun hyvän perusteen tarkkaavuushäiriölleen, kun ei sellaisesta kotona ole puhettakaan! Avulias, kiinnostuksen kohteisiinsa keskittyvä, innostuva ja aktiivinen lapsi, ei kuitenkaan "vilkas" edes edes sanan normaaleissa rajoissa. Puuhastelee mielellään omien hommiensa parissa.
Sisaren näkökulmasta tätä kirjoittelen, en siis ole äiti/isä, mutta kiinnostus heräsi.
Sama neiti 11 v. saa kuitenkin useimmiten ihan hyviä tuloksia koulussa opiskelumääräänsä nähden. Ja jos geeneillä ja ympäristöllä on vaikutusta asiaan, kaiken järjen mukaan hänen pitäisi osata koulussa ja nauttia oppimisesta. Niin ei kuitenkaan aina käy. Jo tokaluokalla taisi neiti inistä, että ei siellä jaksa tunnista toiseen sitä samaa soopaa junnata kun ei mennä eteenpäin!
Koulusta tuli viesti, että voisi käydä psykologin kanssa rupattelemassa... että joku tarkkaavuushäiriö olisi tyrkyllä. Sama neiti pystyy kuitenkin keskittymään kotona esimerkiksi fantasiakirjan lukemiseen ja piirtämiseen, niin ettei tajuaisi varmaan vaikka katto putoaisi päälle tai vieressä kiljuu että "syömään!" =) Ei kai tämä sovi tarkkaavuushäiriöisen profiiliin? Aika valikoivaa.
Nyt sitten en oikein tiedä mitä pitäisi tuumata. Ei kuulosta hyvältä tämä nykyinen linja että leima otsaan, pilleripurkki kouraan ja "tarkkikselle".
Mitä tässä pitäisi olla mieltä? Mistä tuollainen käytös voisi johtua? Kyllä sinne psykologillekin varmaan eksytään, mutta saa luvan keksiä jonkun pirun hyvän perusteen tarkkaavuushäiriölleen, kun ei sellaisesta kotona ole puhettakaan! Avulias, kiinnostuksen kohteisiinsa keskittyvä, innostuva ja aktiivinen lapsi, ei kuitenkaan "vilkas" edes edes sanan normaaleissa rajoissa. Puuhastelee mielellään omien hommiensa parissa.
Sisaren näkökulmasta tätä kirjoittelen, en siis ole äiti/isä, mutta kiinnostus heräsi.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Opettaja haluaa neidin vastaavan viipymättä, selvällä äänellä ja napakasti opettajan esittämiin kysymyksiin. Opettaja itsekin esittää kysymyksensä lyhyesti, perustelematta ja napakasti. Ehkä SE on geeneistä johtuvaa, että neiti ei tee sitä.
Sano vanhemmillenne että tarkistavat asian menemällä oppitunnille seuraamaan miten opettaja kohtelee oppilaita.
heti että syy on opettajassa?
Vaikka se olikin vain arvaus. Nyt on kuitenkin niin, että viimeisen 10 vuoden aikana ihmiset ovat alkaneet käyttäytymään täysin toisella tavalla kuin ennen. Koulut ovat muiden "palvelualoiksi" noteerattavien paikkojen muassa tyypillisiä passiivis-aggressiivisen kilpailun, psykopaattien ja kiusaajien tyyssijoja. Muita aloja ovat tietenkin terveyshoitoala, ravintola-ala ja muut matalan koulutuksen duunit.
Neidillä taitaa olla tulossa jonkin asteinen esimurkku-ikä. Ehkäpä hän tarvitsee kotoaan enemmän kannustusta ja mielenkiintoa koulunsa käyntiin.
Siis on huomiota vaille.
Kyllähän tuollaiseen välinpitämättömyyteen pitää kotoa puuttua jo tässä vaiheessa.
Neiti ei huolehdi läksyistään ja "unohtaa" liikuntavarusteensa jne.
Nyt on kotiväen otettava asioista selvää että MIKÄ MÄTTÄÄ?
Jos asioihin ei puututa ajoissa, niin mitä se on sitten ylä-asteella?
Kun koulusta tulee tuollaisia viestejä, niin ne kannattaa ottaa vakavasti. Eikä lähteä heti koulua tai opettajaa syyttelemään, niinkuin monet vanhemmat tekevät. Sillä ei lasta auteta.
Sinä sisarena jutteleppa siskosi kanssa, jospa hän avautuisi sinulle. Mutta vastuu on kuitenkin vanhemmillasi.
Neiti näkee kuinka huonosti opettaja kohtelee häntä, eikä halua hyppiä opettajan törkeän pillin mukaan.
On asiasta yritetty monesti puhua, sisarellisesti ja komentavasti ja ymmärtävästi ja utelevasti. Sehän tässä onkin kun se ei aivan tauotonta, hetkeksi tilanne aina kohenee, ja sitten taas...
Kyllähän vanhemmat ovat halunneet asialle jotain tehdä, mutta eivät osaa. Esimurkkuikää en ihan heti allekirjoita, koska vaiva ei ole uusi (taisi alkaa 8-9-vuotiaana), sen häiritsevyys vain vaihtelee. Kannustusta tulee niin paljon kuin on "luvallista" ilman että se alkaisi kuulostaa siltä, että koulu ja numerot ovat elämän keskipiste (niinhän ei sovi käydä!).
Puuttua pitää, mutta kun joku kultainen ihminen kertoisi miten. Mistä otetaan selvää? Totta kai koulun viesti otetaan vakavissaan ja todennäköisesti psykologilla käydään, mutta sieltäkin on tarjolla usein hyvin "ohutta" apua.
En usko että vika on koulussa tai opettajissa, vaan ehkä neidin suhteessa kouluun. Tai siis että joku siinä klikkaa mutta "vika" ei ole erityisesti kenenkään. Ja aivan sama se on kenen syy jos jonkun syy, kunhan jotenkin osaisi auttaa tilanteessa.
Apuva.
"Ei siellä jaksa istua kun junnataan eikä mennä eteenpäin"
Ehkä neiti osaa asiat paremmin kuin muut ja turhautuu koulun huonoon tasoon. Hän tarvitsee siis porkkanaa ja kannustusta ja rohkaisua, sekä mahdollisesti pääsyn edistyneiden ryhmään.
Toisaalta kirjoituksestasi ei saa selville, että mitä koulussa oikeasti tapahtuu. Hän on välinpitämätön ja huolimaton silloin tällöin. Ei se tarkoita sitä, että hän olisi sitä niin paljon, että se olisi neuroottista. Ei vaikka koulupsykologit ja vaikka rehtori hänet leimaisikin.
Muistakaa siellä perheessä, että ihminen toimii omien tunteiden mukaan, sen mukaan mikä hän itse on. Siihen mikä itse on, on aina olemassa oma henkilökohtainen syy, asia joka tekee neidin käytöksen hänelle itselleen ymmärrettäväksi.
Älkää siis alistako häntä turhaan teidän omallenne, tai koulun käsitykselle "oikeasta" käyttäytymisestä.
!!!!!!!!!!!!!!Yrittäkää saada selville se perimmäinen vaikutin hänelle, syy siihen miksi hän on huolimaton koulussa.!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Psykologille meno ei ole teillä yhtään ajankohtaisempaa kuin kellekään muullekaan maailmassa, jossa ihmisillä on normaaleja ongelmia tai vaikeuksia hyväksyä koulun itsensä ongelmia. Sen sijaan se on hyvin vaarallinen kokemus kasvavan lapsen itsetunnolle.
Tämä on liberalistista ajattelua vastaan autoritääristä ajattelua.
juuri tätä: "Ei siellä jaksa istua kun junnataan eikä mennä eteenpäin
Ehkä neiti osaa asiat paremmin kuin muut ja turhautuu koulun huonoon tasoon. Hän tarvitsee siis porkkanaa ja kannustusta ja rohkaisua, sekä mahdollisesti pääsyn edistyneiden ryhmään. "
Miksi vanhemmat (tai ehkä "sisaret") eivät voi myöntää, että heillä on vain huonokäytöksinen. leovoton lapsi, joka ei osaa koulukäyttäymistä, vaikka älyltään olisi ns normaali? Miksi pitää yrittää todeistella (tässä tapauksessa kalastella muilta sitä todistusta), että lapsi mukamas onkin niin älykäs, että turhautuu...
Haistakaa... jos jokainen huonokäytöksinen lapsi olisi nero, heitä olisi täällä satoja tuhansia.
On väärin alistaa lapsi muottiin "vain huonokäytöksinen, levoton lapsi". Elämme demokratiassa, jossa kaikilla on oikeus ajatella mitä haluaa. Tuollainen muotti vain korvaa sinun tahtosi ylitse hänen tahtonsa. Sillä jokaisella ihmisellä on oma tahto, se syy mikä tekee asiat hänelle itselleen ymmärrettäväksi. Sairaus olisi sitä, ettei ihminen hallitse itseään omalla järjellään. Jos ette tiedä sitä, että onko toisella syy käytökseensä vai eikö hallitse itseään, ette voi puhua mitään hänen mielenterveydestään. Jos hänellä on syy, hän ei tarvitse kontrollia eikä lääketiedettä. Niiden pakottaminen tässä tapauksessa olisi julmaa ja epäoikeudenmukaista, jolla olisi varmasti seurauksia tyttärenne ja teidän välisessä suhteessa koko loppuelämänne ajan.
Ihan sisar olen, joten lainausmerkit voi unohtaa. Alkuperäisessä tekstissäni kerroin, mitä pikkusiskoni oli sanonut, koska mielestäni se mahdollisesti liittyi asiaan. Juuri tämän ajatuksen takia, joka tässä tuli esille ja joka omassa mielessänikin on käynyt.
Tiedän, että oma näkemykseni on varmasti subjektiivinen ja pyrkii mahdollisimman positiiviseen lopputulokseen, ja siksi kerroin faktat tilanteesta ja katsoin tuleeko kenellekään muulle mieleen sama vaihtoehto. Siis ei se, että sisareni olisi nero, vaan ehkä se, että hän pitää haasteellisemmasta opiskelusta tai tiedonjano on niin kova ettei malta opetella yhtä asiaa perusteellisesti. Ne kun ovat eri asioita kuin tarkkaavuushäiriö...
Yritin olla johdattelematta liikaa kysymyksenaloituksessani koska haluan kuulla kaikki mahdolliset muutkin selitykset, mutta ilmeisesti epäonnistuin.
Täydellistä kuvaahan minulla ei näin sisarena olen. Jää tosiaan vanhempien tehtäväksi keskustella opettejan kanssa, ja katsoa löytyisikö jotain loogisempaa selitystä. Voihan tyttelille iskeä lisätehtäviä kouraan ja katsoa parantaako vai heikentääkö se tilannetta =) Ala-asteen ensimmäisillä luokilla hän niistä kovasti piti.
Veikkaan, että se psykologikäynti hyödynnetään ihan siksi, että äitini on huolissaan ja tuntee itsensä avuttomaksi. Ei kai siitä haittaakaan voi olla kun vain osaa olla myös kriittinen ja kertoa omista näkemyksistään, koska pelkästään opettajan näkemä kuva tytöstä ei kerro kaikkea. Tyttö on itse halukas lähtemään psykologin juttusille, joten uskoisin ettei se hänen itsetuntoaan latista. Toivon mukaan.
Mutta yritetään selvittää, yritetään... kiitoksia kannustuksesta!
Hienoa, että lapsikin suhtautuu rauhallisin mielin psykologilla käyntiin. Ilmeisesti hänellä on mitä turvallisin koti, että hän on oppinut suhtautumaan terveen uteliaasti erilaisiin tilanteisiin. Tuskinpa siis ainakaan itsetunto-ongelmia on.
Lisäksi on pakko sanoa, että onpa hänellä ihana sisko rikkautenaan, kun haluaa käyttää eri kanavia selvitelläkseen tätä asiaa.
Minä myös näkisin, että psykologilla kannattaa käydä, jos sitä on ehdotettu. Kun tytön asenne on tuo, niin mitä siinä sitten häviäisi?
Eräs, mikä minulle tuli mieleen (voin olla hakoteillä), että onko hän ryhtynyt "valtataisteluun" opettajan kanssa. Joskus olen työssäni havainnut tällaista. Se aiheuttaa tuon tyyppisiä oireita. Silloin on kotienkin tuki opettajalle tärkeää. On aika raskasta jo noin pienen päättää, mikä on tärkeää ja mikä ei, noin tulevaisuuden kannalta. Jos näin on, opettajalta vaaditaan lempeää määrätietoisuutta ja kodilta luottamusta opettajaan (toivottavasti pysytvät luottamaan?), että saisivat tytön raiteilleen ja kokemaan taas oppimisen iloa ilman että asettaa kyseenalaiseksi koulunkäynnin tarpeellisuuden.
Korostan vielä sitä, että vaikka hän on sanonut suostuvansa psykologin käyntiin, hän ei sitä välttämättä halua. Kuka haluaisi itseään sorkittavan? Hän jopa saattaa jo epäillä itseään, koska opettaja ja vanhemmat ovat hänelle psykologin tarpeesta vihjanneet. Asenne on yksipuolinen käsite, joka pitää sisällään sen ennakko-oletuksen, että se joka arvostelee toisen asennetta, päättää itse kaikesta, ja on kaikessa oikeassa. Niinpä se, että tyttö tietää itse paremmin mitä hän itselleen haluaisi ja mitä koulun opetuksessa on vikana, saattaa olla todellisuudessa yksipuolisen "asenneajattelun" takana. Sossut ajattelevat aina niin.
tuossa psykologissa nyt on? Sorkittavan? Kuulostaa pahasti siltä, että nyt Sinulla on jotain pelkoa tai väärinkäsitystä psykologeja kohtaan? Hehän ovat avuliaita ihmisiä, jotka tarjoavat omaa erityisosaamistaan esim. pienille koululaisille ja varmasti yleensä nämä koululaiset pitävät psykologeista ym. erityishenkilöstöstä, jotka ovat juuri häntä varten.
Tyttö tietää itse paremmin, mitä itselleen haluaisi? Niin meilläkin syötäisiin karkkia ja jäätelöä joka päivä, jos he saisivat päättää.
Koulussa opettaja tietää, mitä jokaisen tulisi oppia.
Minusta asenne on sellainen, jota jokainen voi tarkistaa ja muuttaa. Myös toiset ihmiset voivat kannustaa muuttamaan asennetta, varsinkin jos asennemuutos helpottaisi itse kunkin elämää. Eihän nyt kuitenkaan ole tarkoitus tahallaan hankaloittaa kenenkään elämää?
Sinulla ei ole mitään syytä epäillä tyttären asenteessa olevan vikaa, koska et tiedä syytä siihen. Et voi mennä haukkumaan 11-vuotiaan lapsen asennetta ja tarjota siihen kilttiä psykologia ratkaisuksi kunnioittamatta tytön oikeaa käsitystä asioista.
Minun suhteeni psykologeihin ei kuulu pätkääkään tähän aiheeseen.
Mistäs moinen hyökkäys???
Luepa kirjoitukseni uudelleen. Ehkä sen sisältö aukeaa Sinullekin.
Ihan vain vinkiksi:
1. Minä en epäile kenenkään asennentta erityisesti. itseasiassa kehun nimenomaan tytön asennetta erinomaiseksi, jos ei ole oppinut ennakkoluuloiseksi uusia ihmisiä kohtaan.
2. Psykologia tarjotaan vaihtoehtona siksi, että siitä olisi apua tytölle, ei siksi että tytön persoonallisuus "murskattaisiin".
Hyökkäävästä ja ennekkoluuloisesta tekstistäsi päätellen suosittelisin Sinulle vähintääkin asennemuutosta rakentavampaan suuntaan. Kyllä täällä ihan hyvälläkin asialla ollaan. Emme ole vihollisiasi.
Hyvä ehdotus, että kysymys olisikin nimenomaan tytön ja opettajan väleistä (kumpaakaan syyttämättä) eikä niinkään opiskelusta tai koulusta, pitää miettiä sitäkin vaihtoehtoa. Opettajalla on kyllä perheen tuki, kun sattuneesta syystä on tullut pidettyä hieman yhteyttäkin =) Opettajalta löytyy myös mainitsemaasi lempeää määrätietoisuutta, joten jos "vika" löytyy valtataisteluajatuksesta niin eiköhän tilanne saada raiteilleen.
Kiitos uudesta näkökulmasta!
Niin tyttö ei toivottamana alistunut ja suostunut psykologi-ajatukseen vaan oli siitä oikeasti innostunut. Ja hänellä on ollut tapana osata sanoa suoraan mielipiteensä tuollaisista asioista! (Jos nyt voi sanoa "tuollaisista", kun ei tämä ihan rutiinia ole.) Toisaalta nykyään tuntuu etten muutenkaan tunne häntä enää niin hyvin kuin ennen, joten mikäpä minäkään olen tietämään mitä hänen päässään liikkuu...
Manipuloiva ja kiihkoon vetoavien sanojen viljelijä. Ensin puhuu tytön positiivisesta asenteesta psykologilla käyntiin, sitten viittaa johonkin valtataisteluun opettajan, johon tyttö itse on muka ryhtynyt (näin yhdistää vaivihkaa asenteen käsitteen tytön valtataisteluasenteeseen), sitten kiistää koskaan puhuneensa mistään asenteesta ja sitten toistaa jo alussa puhumansa psykologien yhteisöllisen hyödyn ja kivan auttajan aseman lasten oppimisessa. Tämä kaikki on tuollaista puoliksi sanottua tai vihjattua, epämääräistä, ja ajaa todennäköisesti vain Tiina1sen pyrkimystä hallita toisia ihmisiä psykologien auktoriteettiin vedoten. Ai niin, hän vielä yrittää leimata minut muiden silmissä aggressiiviseksi ja asettaa itsensä parempaan asemaan "järkiperäisenä" keskustelijana. Älkää siis pitäkö hänen puheitaan uskottavina, jos ette halua joutua hänen hampaisiinsa. Ties vaikka Tiina1 olisi psykologi itsekin, jolla on paha kontrolliongelma.
Kuten sanoin, kukaan ei halua olla sorkittu, ellei sitten ole riippuvainen lääkäreistä ja toisista, joiden odottaa ratkaisevan kaikki omat ongelmat käden käänteessä. Tämä osoittaisi 11-vuotiaan lapsen olevan aika huonossa elämäntilanteessa. Ette teidän perheessänne tiedä sitä, että miksi tyttö suostui psykologille menoon, ettekä ilmeisesti sitäkään, että onko hänellä hyvä syy olla koulussa välinpitämätön ja huolimaton. Teillä on seuraava valintatilanne: Joko pistätte tytön psykologille ja vaarannatte sen, että hän oppisi tulemaan toimeen itsenäisesti ilman toisten ratkaisuja, tai sitten lähestytte tytärtänne niin kuin perheenjäseneltä voi odottaa, ja otatte selville sen syyn, joka tekee hänen oman käytöksensä hänelle itselleen ymmärrettäväksi. Ikävää, että se on teidän perheessänne noin hankalaa, kunnioittaen.
Nauroimme kyllä aikaslailla mieheni kanssa, kun luimme viestisi. En tiedä olisinko imarreltu vai loukkaantunut, katsos kun olen ihan oikeasti todella kiltti ihminen, sopuisa ja lempeä.
Hauskaa, että joku löytää ihan uusia ulottuvuuksia minustakin ;D
Kysypä tuolta tarkkispalstan puolelta, voisit saada asiallisempia vastauksia. Kyse voi olla siitä, että ryhmässä oleminen tökkii. Neurologian kirjon häiriöitä on eri asteisia ja lievimpiä muotoja saadaan hoidettua muutamalla terapiakäynnillä, joissa opetetaan vähän keskittymistä - kaikki eivät vaadi sen kummempaa. Tässä maailmassa on osattava olla, vaikkei aina olisikaan kivaa.
Ohi asian mutta siihen liittyen: Ihan pelottaa, kun pitäisi kohta puolin itselle työntekijä ottaa, mutta kun se työntekijä joutuisi muuten luovan ja mielenkiintoisen työn ohella. tekemään tylsiä rutiinihommia ja ottamaan asiakaspalautetta, ei taida kestään täällä kirjoitettujen juttujen perustella huvittaa mikään tylsä, vaan kaiken pitäisi olla kivaa ja kannustavaa.
Liikuntatunnin varusteiden unohtaminen varsinkin, sehän se tietenkin johtuu tylsästä opetuksesta. Voi hyvät hyssykät näiden ihmisten kanssa! Kyllä tuossa iässä jo pitäisi pääsääntöisesti muistaa, jos unohtelu on jatkuvaa, siihen pitää puuttua.
Eihän tyttöä kiusata? Itse tekeydyin usein aikanaan kipeäksi ja sain nätisti elohopeamittarin näyttämään lievää kuumetta, kun kiusattiin.
Itselläni on aspergerlapsi, joka näy normaalia koulua ilman tukitoimenpiteitä. Hänellä ei ole mitään ongelmaa muuten kuin ryhmässä, ei jaksa oikein, sekä tuo unohtelu. Pärjää hyvin kyllä, mutta läksyt voivat jäädä tekemättä ja varusteet unohtuvat hänelläkin. Keskittyminen mieleisiin asioihin onnistuu tuntikausia, paljon paremmin kuin tavallisella lapsella.
"Leima otsaan pilleripurkki kouraan ja tarkkikselle". voi että sinulla on ihan väärä ja suorastaan pöyristyttävä käsitys asioista. Lääkitykseen lähdetään vasta todella vaikeissa tilanteissa ja tarkkikselle, huhhhui, eihän sellaisia sanan varsinaisessa merkityksessä edes ole enää paljoa missään. Erityisopetukseen siirtoa ei ihan heppoisin perustein tehdä, paikkoja on sen verran vähän. Noin lievässä tapauksessa ei lääkitystä tipu, porukoilla on ihan vääriä käsityksiä asiasta.
Jokainen tapaus on yksilö ja neurologisista oireyhtymistä on 95 % niistä, jotka eivät asian kanssa tekemisiin joudu, täysin väärä kuva.
no voi mikä asenne sulla on..
jos sun lapsella on ongelmia koulussa niin miksi se ei voisi mennä ammattiauttajalle??Mikä viddu teitä vaivaa, että jos menee kallonkutistajalle;
- on hullu ja toivoton tapaus
- lääkkeeksi saa aina jotain huurumömmöjä
- eikä se paska osaa kuitenkaan auttaa...
HERÄTKÄÄ ÄÄLIÖT
Taas luetaan hieman rivien välistä ja vierestä. Ensinnäkään kyseessä ei ollut lapseni vaan sisareni, vaikka se tässä nyt ei ole oleellista. Ja kyllä, voi mennä ja meneekin ammattiauttajalle. Ja mitä asenteisiin tulee, kallonkutistaja?
Mutta jo opettajan tahaton "diagnoosi" tarkkaavuushäiriöstä kertoo nykyisen linjan, jonka mukaan harvemmin on resursseja selvittää asiaa mahdollisimman syvällisesti ennen ensimmäistä "tuomiota", syvälliseksi ryhdytään vasta jos tajutaan sen olevan väärä. Se on valitettava totuus eikä vastaan voida väittää. Sen vuoksi pyrin kyseenalaistamaan, koska en halua sisarestani enkä kenestäkään muusta lapsesta ns. liukuhihnapotilasta.
Psykologi voi hyvinkin osata auttaa, mutta tulin tänne lähinnä keräämään erilaisia näkökulmia jotta voin äitini toivomuksesta evästää häntä psykologikäyntiin niin, että hän osaa kyseenalaistaa ja kysellä vaikka psykologilla olisi kuinka kiire ja miljoona potilasta jonossa, koska kiire ajaa hyvänkin työntekijän helposti yksinkertaiseen vaihtoehtoon, joka nykyään tuntuu olevan tarkkaavuus-/keskittymishäiriö.
Kommenttini "pilleripurkki kouraan jne." ei niinkään ole minun näkemykseni vaan se näkemys, jonka olen valitettavan monella työntekijällä huomannut olevan mm. kouluissa ja päiväkodeissa (opintojen kautta yhteistyö). Surullista.
Vaikka täältä ei taida saada kunnollista ajatusta siitä, mikä siskoasi vaivaa, niin koitetaan.
Kirjoitit, että siskosi oli aluksi innoissaan koulusta. Toisella luokalla alkoi sitten mennä huonommin ja mielenkiinto koulua kohtaan alkoi vähentyä. Tapahtuiko tuolloin mitään suuria muutoksia koulussa tai kotona. Vaihtuiko opettaja, luokka, kaverit tms. Millaisia kaverisuhteita siskollasi on koulussa? Millainen on luokka, jossa siskosi on. Se, että koulupäivänä sairastuu ja sitten kotona tapahtuu ihmeparantuminen. On mielestäni merkki siitä, että koulussa oleminen on ongelma. Mikä tämä ongelma on, sen tietää ainoastaan siskosi.
Kirjoitit myös, että olet yrittänyt kysellä asiaa siskoltasi, mikä on hienoa asia.En tiedä miten keskustelunne on edennyt, mutta haluisin muistuttaa vanhasta sananlaskusta: lämmöllä se takki riisutaan, ei tuulella.
Tuosta psykologista vielä sen verran, että ei siellä ketään leimata. Tarkkaavaisuushäriön saaminen "vahingossa" tai pelkästään puhumalla ei lapselta onnistu.
Tarkkaavaisuushäiriön diagnosointi vie enemmän aikaa, kuin pelkkä tunnin istuminen psykologin juttusilla. Tarkkaavuushäiriön diagonosointi vaatii pidempää tutkimusjaksoa, johon sisältyy psykologisia testejä ja arikipäivän toimintojen tarkkailua.
Muista, että vanhempasi voivat myös kieltäytyä halutessaan tarjotuista tutkimuksista. Kaikki perustuu siis vapaaehtoisuuteen.
Uskon, että psykologi ja siskosi opettaja yrittävät auttaa siskoasi ja perhettäsi.
En ollut kuullutkaan. Ja muistui mieleeni oma lapseni, joka oli toisella luokalla lintsannut muutaman päivän koulusta. Eräänä iltana tuli tarpeeksi huono omatunto ja hän aloitti kertomisen: " Lähdin kyllä kouluun, mutta pian matkalla tuli sellainen olo, että kyllä kotona onkin kiva olla.... ja sitten käännyin kotiin takaisin."
Ollappa siinä sitten vihainen pienelle, kun "kotona on niin kiva olla".
No, se meni ohi ja kai siitä jotain opittiinkin. Kaikki ei ole tosiaankaan niin mustavalkoista, kuin ehkä nuorena olettaa.
Kiitoksia! Kyllä miekin tässä "ammatti-ihmisten" apuun yritän luottaa, mutta en niinkään kyseenalaista ammattitaitoa kuin käytössä olevia resursseja. Voi tosiaan olla ettei tarkkaavuushäiriötä voi ns. vahingossa saada, mutta nuorten parissa työskentelevä psykologituttuni on tunnustanut, että joskus sorrutaan menemään sieltä mistä aita on matalin, mikä selitys ensimmäisenä tulee mieleen. Toivottavasti tuo on kuitenkin harvinaista.
Toisella luokalla / sinne siirtyessä ei tapahtunut mitään sellaista muutosta, josta vanhempani tai minä olisimme tietoisia ja joka olisi voinut vaikuttaa asiaan. Sama luokka, sama opettaja, samat kaverit. Ei muutoksia perherakenteessa, ei muuttoa, ei mitään mikä nyt äkkisiltään tulisi mieleen ja olisi voinut asiaan vaikuttaa.
Siskoni luokasta en sen kummemmin tiedä, mutta kiusaamisesta on puhuttu. Sisko kertoo, että heidän luokallaan on kaksi tyttöä jotka härnää vähän kaikkia, mutta ei se kuulemma haittaa, koska se on "kaikkia" eikä mitään henkilökohtaista. Ja tietysti päivästä riippuen jotkut pojat ovat kuin "homeisia vessaharjoja", huom. suora lainaus =) Mutta leppoisista ja mahdollisimman ei-johdattelevista sisarten välisistä keskusteluista ei kyllä ilmene mitään kiusaamikseksi luokiteltavaa, ja kavereita tuntuu riittävän, kuin myös normaaleihin kaverisuhteisiin liittyviä pieniä kärhämiä.
Pitää jatkaa näitä keskusteluja, josko sieltä joskus jotain aukenisi... ihan vääntämättä.
10 vuotiaalta tyttäreltäni. ei koskaan alle 9- koetuloksia...