ajokortti

sen punaisen calibran kuskin pitäisi mennä autokouluun. on se ajaminen sen verran epävarmaa että vaarantaa muidenkin turvallisuuden.
ihan vain pienenä neuvona.
nimim. sivusta seurannut
71130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oon jo aika pitkään ihmetelly et mikä näissä kuusamolaisissa kuskeissa oikein on vialla? Ajellaan miten sattuu ja missä sattuu. Ei välitetä tasa-arvoisista risteyksistä, ei mistään etuajo-oikeussäännöistä jne.

Mutta ehdottomasti kaikkein eniten ärsyttää se kun lähdetään liikkeelle liikennevaloista. Se kaasu on jumalauta vieköön siellä oikealla!!! Kokeilkaa nyt edes kerran hieman ripeämpiä lähtöjä niistä valoista!!!!

Ja muuten, jos on pakko tunkea se oma romu helvetin pieneen rakoon, niin voi jättää sen tuttujen/maisemien tiirailun vähän vähemmällä ja painaa sitä kaasua!!!!!!!

Äänestä
  • kyllä veit sanat suustani. olen jo kauan ihmetellyt samoja asioita.pääasia että itse ehtii niistä valoista, muilla ei väliä.ja jos ajelee esim. maaseläntien ja kaiterantien seutuja niin turha odottaa että väistäisivät oikealta tulevaa. no joskus sattuu poikkeuksia.sama juttu joka paikassa missä tasa-arvoinen risteys.
    kaikkein hassuin tapaus sattui wetterin kiertoliittymässä. pappa ajoi vuotungintieltä mun auton kylkeen. selitys kuului "no kun se vuotungintie on aina ollut etuajo-oikeutettu" !
    olihan se silloin valovuosia sitten! pappa veteli vanhasta muistista.ei se uskonut vaikka näytin metrin päästä sille kolmion jonka takaa se hurautti.ja noissa valoissa!!!! usein näkee kun valot ovat vaihtuneet jo vihreäksi niin edessä oleva selvästi survoo vasta ykköstä silmään.
    ei mulla koskaan kova kiire ole mutta kyllästyttää seisoa mokomien takia monta kertaa samoissa valoissa. mutta olisiko se sitä pienen maalaiskaupungin kiireetöntä elämänrytmiä.
    tiedä häntä
    ps. ei ne jalankulkijatkaan kiirettä pidä kun ylittävät suojatien. joskus melkein harmittaa kun tuli pysäytettyä kun tahallaan oikein vetkutellaan. mutta näillä mennään.

    Äänestä

  • Kuusamossa liikenne valot, minäkö luulin että te menette revon tulien mukaan.

    Äänestä

  • kuusamolaisten ajotaito on kadonnut. Yhtenä päivänä ajelin joukamontietä vesitornille päin. Edessä ajanut iäkkäämpi kuljettaja oli ilmeisesti kuullut jotain ryhmittymisestä: Kymmenen metriä ennen risteystä tiukka veto vastustajan kaistalle, ajattelin sitten ohittaa oikealta, kun tilaa oli. Sitten papparainen laittaa yllättäen vilkun oikealle, koukkaa keulaani hipoen kuusamon pienkone- liikkeen pihalle...unohtuko ettei alla ole 80-luvun corollaa isompi pirssi?
    Ja toisekseen tasa-arvoisissa saa olla tarkkana. Odottelen aina tietysti oikealta tulevat, mutta mitä sitten kun äijä jääkin odottaa ja viittilöi kovasti että mene, mene. Tohtiiko siinä sitten mennä kun kaveri voi huoletta täräyttää kylkeen etuajo-oikeutetusti.

    Äänestä

  • Kuusamossa vallitsee silti ainakin yksi pikkupaikkakuntien hieno perinne eli hautajaissaattueiden kunnioittaminen. Hieno hatunnosto jota ei suuremmilla paikkakunnilla tapaa...

    Äänestä

  • Eihän siellä ole kun kahdet valot! voi herran jumala ! muuttakaa sivistyksen pariin, voi olla jopa liikenteen jakajia ja hui että kitymarkettejaki! ainii kuusamo on oikee metropoli ku on rismat ja hespurkerit! JEE

    Äänestä

  • siellä kirjoitti:

    Kuusamossa liikenne valot, minäkö luulin että te menette revon tulien mukaan.

    Onhan se edistystä silti, minä kun kuulin huhua että naapuripitäjässä Posiolla ajellaan vielä vankkureilla pikiteitä pitkin. Ja vankkureissa grammarit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pakolliseksi kirjoitti:

sen punaisen calibran kuskin pitäisi mennä autokouluun. on se ajaminen sen verran epävarmaa että vaarantaa muidenkin turvallisuuden.
ihan vain pienenä neuvona.
nimim. sivusta seurannut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu