Mikä avuksi. Hilsettä on ja oikeen joskus pöllyää kun vähänkin rapsuttaa. Rasvanenkin pää taitaa vähän olla. Koittanut jo ainakin XZ:n hilseshampoota, Lorealin hilseshampoota sekä HeadAndShouldersin hilseshampoota. Lorealin tuntuu jotenkin tuuheuttavan mutta vieläkin on hilsettä syvemmällä hiuksissa. Tästä haluis eroon!
Hilseprobleemi
mrhilse
71082
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itsellä oli sama ongelma ja vaiva, mutta kävin hiustutkimuksessa ja sen jälkeen hoidoissa, hapan- ja turvehoitoa. Sen jälkeen kotihoitona syväpuhdistusta, hapan- ja turvehoitoa eikä oo hilse palannut takasi ;). Jo ekojen hoitojen jälkeen olo päänahassakin muuttui ihan kokonaan. Suosittelen.
Hain keskisuomen hiustutkimuskeskuksesta niiden tuotteita: syväpuhdistus-, hapanhoidon ja shampoon, itse asiassa kaksi shampoota ettei kyllästy ;) ja nyt oon käyttänyt n. 3 kk ja ei ongelman ongelmaa. Suosittelen ;).
Ensimmäiseksi kannattaa kokeilla apteekista Ratiopharmin Ketokonatsol shampoota tai Nizoral shampoota kuurina pakkauksen ohjeen mukaan. Sen jälkeenkin muun shampoon ohessa ylläpitohoitona silloin tällöin.
Mistäs tiiä että kyseessä on sieni? Ei turhaan kannata järeetä sienilääkettä käyttää jos ei oo infektiota. Jostain luin että vuonna 2003 tehdyistä sieni-infektionäytteistä oli vain 15 % sieni-infektio.
Kävin nyt sitten apteekissa kysymässä että löytyykö hilsheshampoita, ja hän antoi sitten tommosen Ketoconazol ratiopharm -shampoon. Olikohan järkevä ostos? Luulisin että pääni hilse on joku sienihommeli sillä harjatessa sitä kyllä lähtee, mutta hiusten juurissa sitä kyllä löytyy suht paljon, ja kun ei edes tunu noi surten shampoofirmojen aineet toimivan...
Käy tutustuu tukka tuotteisiin niiden nettisivulla http://www.tukkacure.com/tuotteet/ ja hilseeseen ne suositteli mulla (mulla oli paha hilse) deep clening, acid teratment ja peat humic shamppoo hoitosarjaa. Kuten aikasemmin jo sanoin otin rinnalle vielä tar tervashampoon ja nyt kolmen kuukauden jälkeen ei hilsettä. Kerran tuli ns. pipo-ihottumaa kun oli pipo kolmepäivää päässä hautumassa ilman pesua, mutta yhdellä hoidolla taas oli kunnossa.
Hel¤#%&in hyvä nimi, pipoihottuma ;).