Karvaselän kummituskämppä

Onko kukaan käynyt Karvaselän nk. kummituskämpässä?
Tarinan mukaan tuossa vanhassa postikämpässä olisi postimies murhannut vaimonsa, lapsensa ja lopuksi itsensä.
Poromiehet kuulemma polttivat alkuperäisen kämpän, koska sitä ei voinut kummittelun takia käyttää.

Nykyisessäkin kämpässä (jos sitäkään enää on) olen melko mielenkiintoisen yön viettänyt 1992.

Kävin unessani manalassa.

44

10915

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeps

      Kerro lisää?

    • sama kämppä?

      Lieneekö kyseessä sama kämppä,josta on kerrottu eräässäkirjassa,olikohan se 70-80 luvulla tehty vaellusopas-kirja.Siinä muistaakseni kirjan kirjoittaja oli parin kaverinsa kanssa yöpynyt kämpässä ja kaikenlaista mielenkiintoista oli tapahtunut!! Ensimmäiseksi oli lattialautojen alta kuulunut kaksi voimakasta jymähdystä,jonka jälkeen mies oli huomannut,että hänen käyttämänsä kameran hehkulamppu?? Joku lamppu kuitenkin,oli kadonnut kamerasta.Mies oli huutanut:"Vastaa meidän Herramme nimessä,kuka sinä olet"! Samassa oli kämpän pöytä noussut ilmaan noin, 25-senttiä ja jysähtänyt voimalla takaisin lattialle. Aamulla kadonnut lamppu oli löytynyt sängyn pohjalavereiden alta.Mies oli lähtiessään aamulla kämpältä kirjoittanut vieraskirjaan seuraavat sanat: "Lähtekäämme herran nimessä pois,niin kauan kuin aikaa on"!!!

      • tunturivaeltaja

        Tyyppi oli varmaan kattellu liikaa Amityville leffoja; luojan tähden paetkaa!
        ;/


      • Inarilainen

        Ei se tarina missään kirjassa ole, vaan Apu-lehdestä joskus 1963 jälkeen (Kittilän tien rakentaminen Lemmenjoen tiestä eteenpäin aloitettiin 1963, kämppä noin 30 km Lemmejoen risteyksestä Kittilään päin) kun Ennala oli kämpällä ryyppäämässä ja juttua kirjoittamassa. Asiasta minulle kertoi porukalla kuskina ollut ivalolaismies. Hänen vaimollaan oli tallella vielä kyseinen lehti, ja kyllähän Veikko-pojalla mielikuvitus lensikin. Ei Taisto ollut nähnyt mitään hyppiviä pöytiä, eikä lattian alta oltu löydetty eikä edes etsitty mitään.
        Jutussa Ennala sanoo jääneensä kämppään yksin kun toiset menivät läheiselle Karvajoelle tammukan pyyntiin. Eivät menneet, vaan kyselemään jo hieman kauemmas ehtineeltä tienrakennusporukalta, olisiko näillä myydä viinaa kun Veikolta loppuvat eväät. Jos sillä aikaa kummitteli, se taisi tapahtua Ennalan päässä.
        Paikkakuntalaisten "haastattelut" pelkkää satua.
        Kämppä ei ole palanut, vaan siirretty 1997 Saariselälle.
        Eikä kämpässä ole koskaan tapettu ketään, eikä se ole edes alkuperäinen postipolun kämppä joka on palanut jo vuosikymmeniä sitten ja nyt puheena oleva kämppä rakennettu noin 100 metriä lähemmäs nykyistä tietä. Tosin enne tien rakentamista.
        Olen nukkunut kämpässä useita öitä minkään häiritsemättä.


    • leka 88

      Kämpässä käyneet ovat varmaan syöneet pahaksi mennyttä poronlihaa?

    • been there

      Isäni oli kaverinsa kanssa lähtenyt Lappiin kultaa huuhtomaan, 70-luvulla nuorina ja hurjina poikina, onneensa koettamaan. Isäni on vitsikäs mies, mutta ikinä en ole häntä niin totisena nähnyt, kun Karvaselkä-tarinaa kertoessaan.
      He olivat päättäneet yöpyä Karvaselän tuvassa. Mökissä oli kerrossänky, jossa he nukkuivat, isäni ylimmässä sängyssä. Isä sanoi mökissä olleen aivan säkkipimeää ja juuri lattiasta kuuluneen aivan käsittämättömiä ääniä; narinaa, nitinää, rytinää. Isä väittää kiven kovaa, että mökin hirsien välistä olisi tullut karhu, tai jokin muu (??) Hän sanoo, että tunsi käsivarressaan jotakin karvaista ja hurjan hirsien rutinan jälkeen lattialla kuului raskaat askeleet ja kynsien ääntä....
      Karvat kyllä nousevat pystyyn kun tarinaa kuuntelee. Isä sanoi, että he kummatkin puristivat revolvereitaan ja jompikumpi taisi yöllä ampuakin kuullessaan äänet.
      Olen itsekin käynyt mökissä joskus ihan pienenä, enkä paljon muista siitä, mutta karmiva paikka joka tapauksessa.

    • engeleve

      Jep on tää kämppä vielä olemassa, jos sijaitsee Saariselällä. Asun täällä ja olen ties kuinka monta kertaa käynyt kyseisessä kämpässä eikä siellä ole näkynyt mitään. Uudessa kämpässä on puuarkku polttopuita varten, takka, pöytä ja pitkät puutuolit. Hiihtäjät yleensä viettävät siinä yönsä. Se on myös nuorten suosittu juopottelupaikka. Kämpän seinällä on tarina hiihtäjästä, joka joutui pakenemaan samaiseen kämppään karhua piiloon ja jäätyi sinne kuoliaaksi.

    • a

      oon ollu siel pelottavaa

      • kimmo1000000000

        oon ollu asunu siellä 1900-1901 aave tuli ja pelotti minut pois


    • 110-vuotias?

      Taisi pelottaa sinut kuoliaaksi?

    • hjkujhgfdhbgvfcd

      Tupa sijaitsee Itä-Lappissa Inarin kunnassa Saariselän alueella Vellinsärpimälle vievän merkityn reitin varrella liki Saariselän matkailukeskusta.
      Tupa on siirretty nykyiselle paikalleen entisen postipolun, nykyisen Inarin - Kittilän -tien läheisyydestä. Tuvassa yöpyminen on kielletty.

    • rixuBaby

      Kävin siellä vuonna 2008, kun kierreltiin Lapissa perheeni kanssa, mutta en ollut siellä yötä. Käväisin vaan siellä sisällä. Minun mielestä siellä oli aika karmivaa. Mutta satuin kuulemaan, kun ukki puhui äitini kanssa, että tänne on kuollut monta ihmistä ja niin edelleen. Lukekaa kaikki kommentit tästä ylös päin! Ne kaikki on totta!

    • eeeeeiii.

      Karvaselän kämppä paloi 12.10. 2010. uutta ei kuulema rakenneta.

      • minä vaan

        Höh, eikö se meikän lattialle kyhäämä nuotio sammunutkaan itestään.


      • dasfdfsd

        Kyllä se kämppä edelleen on kunnossa ja paikallaan. Kävin viikko sitten katsomassa.


    • jens-kkkkkkkk

      sain päivän naurut tosta karvakäden kämppä jutusta::D:D:D::D:D:D:D:D:D:DD

    • ite2

      Lue Matti Lehtola: Juutuanvuonon jutut, sivu 79, Karvaselän monenkarvaiset kummajaiset; saat oikeaa tietoa. Kirja ilmestyi v. 2011. Löytyy kirjastosta ja Inarilaisen toimituksesta.

      • Matvei

        Itse kievarituvan lisäksi sen sijainnista on monenlaista tietoa. Käydessäni paikalla 1970-luvulla oli tuvan pohjalle noussut tiheä risukko. Sekä uusi että vanha tupa ovat sijainneet samalla puolen tietä eli luoteispuolella, kievaritupa uudesta tuvasta parisataa askelta Menesjärven suuntaan loivan myötäisen alla vanhan kulkureitin kupeessa. Teuvo Lehtolan kirjassaan antama suunta 200 m luoteeseen on väärä - tiehän kulkee tällä kohtaa lounaasta koilliseen. Kievarituvan poltti mielenhäiriöinen kulkumien. Samalla reissulla hän poltti Meneslatvan tuvan ja Illestin kuolpunan ja mihin olisikaan ehtinyt, ellei poliisi olisi noutanut häntä pois.


      • Inarilainen
        Matvei kirjoitti:

        Itse kievarituvan lisäksi sen sijainnista on monenlaista tietoa. Käydessäni paikalla 1970-luvulla oli tuvan pohjalle noussut tiheä risukko. Sekä uusi että vanha tupa ovat sijainneet samalla puolen tietä eli luoteispuolella, kievaritupa uudesta tuvasta parisataa askelta Menesjärven suuntaan loivan myötäisen alla vanhan kulkureitin kupeessa. Teuvo Lehtolan kirjassaan antama suunta 200 m luoteeseen on väärä - tiehän kulkee tällä kohtaa lounaasta koilliseen. Kievarituvan poltti mielenhäiriöinen kulkumien. Samalla reissulla hän poltti Meneslatvan tuvan ja Illestin kuolpunan ja mihin olisikaan ehtinyt, ellei poliisi olisi noutanut häntä pois.

        Mitähän paikka yrität kuvailla? Karvaselässä ei ole koskaan ollut mitään kievaria eikä monia tupia. Ainoastaan yksi ainoa kämppä joka oli käytössä vuoteen 1997 jolloin se siirreyyiin Saariselälle.


    • no juuuuuuh

      no totta voi olla mutta joku känniläinenhän sen on voinu keksiä sen tarinan ja joku homo on kai vetäny housut nii ylös että yrittää kovana kertoa etttä ''on käyny sielä'' ja kuikahan monessa paikassa joku yks mökki on,,,,? joku sanoo etttä se palo toiset taas että se on sielä ja sielä...

    • Holger Sahlberg

      Väitetään, että nettikummitus operoi siellä Karvaselänkin suunnassa.

    • poronpallinpurijako

      Karvaselän kämppä on siirretty Saariselälle, postijoen kämppä on kai jossain vaiheessa uudelleen rakennettu, joko osittain tai kokonaan. Molempiin liittyy hillittömän paljon tarinoita.

    • juusoseppi

      olen.

    • juusoseppi

      Oltiin 70 luvulla lapissa hillareissulla.Päätettiin yöpyä Karvaselän kämpällä.Asetuttiin taloksi.Haettiin kämpän takaa lähteestä vettä,ja laitettiin sanko oven viereen,että pysyy viileänä.Tuli paloi kamiinassa,ja heräsin raahaavaan ääneen.Sanko olikin kaminan vieressä.Siirrettiin se takas oven pieleen,ja hetken kuluttua omin silmin näin kun sanko siirtyi taas kaminan viereen.Taas vietiin oven suuhun.Kun heräsin, meillä oli armeijan pakki täynnä vettä kaminan päällä,niin yhtääkkiä pakin sanka nousi ylös, ja koko pakki nousi.Pakki lyötiin kaminan kanteen kolahtaen.kukaan meistä viidestä ihmisestä ei ollut lähelläkään kamiinaa. Kun mentiin katsomaan niin pakki oli tyhjä,eikä vettä missään.Yöllä kun yläritsillä nukuin,kuulin jotain kolinaa.Katoin reunan yli ja näin kun alaritsin kaverin piippu pyöri pitkin lattiaa.Silloisesta vieraskirjasta olis löytyny vaikka kuinka paljon lisää vastaavia tarinoita.Mutta joku paholainen otti ja poltti koko kämpän.Ennen kun jatkettiin matkaa taatsin soille,jätettiin napsu viinaa kämpän pöydälle.Ja tämä tarina on tosi.

      • hfghdfh

        Eikä ole. KUKAAN ei jätä viinaa juomatta!


    • karvatonselkä

      Saariselän matkailukeskuksen latureittien varressahan tuo nykyään nököttää. Yks kesä tuli käytyä, nimmaria oli seinät täys, pirttipöytä ja tulisija sekä puulaatikko. Ei kummituisia eikä omituisia viboja aistittavissa - tai sitten en ole tarpeeksi herkkä. Kämpän seinällä ulkona oli kyllä kummitusjuttua matkailijoita varten.

    • improbatur

      Siinä asunnossa on moni käynyt, eikä yksikään heistä ole jäänyt kertomaan kokemuksistaan. Kaikki jutut talosta ovat pelkkää hhupuhetta, kukaan siellä käynyt ei ole jäänyt tarinaansa kertomaan. Samanlaisia portteja Helvettiin on joka paikassa. Kaikki ihmisten katoamistapaukset selittyvät näin.

    • kihiveli

      Olimme lomamatkalla ja meidän nelihenkinen perhe vietti yön tässä kämpässä.. Lapset olivat peloissaan ja minäkin. Emme tienneet sinne mennessämme kämpän historiasta mitään. Kun astuin sisään kämppään sanoin miehelleni, että en jää tänne yöksi. No, mutta siellä vaan yön vietimme kerrossängyissä ja valvoessani luin kämpän seiniltä kulkijoiden kirjoituksia. Olipa outo olo koko ajan ja enpä pajoa nukkunut. Emme kuulleet yöllä mitään erikoista. Se tunne siellä sisällä oli kyllä omituinen. En vaan osaa selittää mikä? Aamulla aikaisin lähdimme jatkaa matkaa. Otimme kuvia ulkopuolelta. No. ne kuvat ovat nyt muistona albumissa.

    • Porot ja näätä siellä yöllä kopisteli, hiiret ja sopulit vähän rapisteli. se on omassa mielessä ko kummittellee

    • Yksikään kummitus ei uskalla tulla mulle vittuileen, olen mie tappanu miehenkin, vainaata ei tarvi ees tappaa.

      • hjgjhgjhg

        Sinä pieru-Jooseppi et ole tappanut kuin aikaa.


    • Mieskulkuri

      En ole mitenkään herkkä uskonen, enkä ole uskonut kummituksiin mutta tää mitä kerron on kyllä tosissa tapahtunut, meitä oli kaksi ihmistä, jotka kuuli ja näki samat asiat,?? voikait niille tapahtumille olla jokin muukin järkevä esitys mutta me ei siihen mitään muuta keksitty
      Tämä tapahtui 2006 vuonna loppu kesästä ,hilla aika oli jo ohi siinä suolla käveltiin ja muutamia huonokuntoisia marjoja vielä saatiin vähän
      Mökin nimi Oli Kuolpuna,Näätämössä kaikin puolin oikein hyvä ja mukava mökki ja paikkakin
      siinä ei mitään valittamista, kaikki toimi erttäin hyvin,paitsi astianpesukone, oli rikki, sinne oli kait särkynyt edelliseltä asukkaalta sinne jokin lasi,,ja hän laittanut koneen käyntiin ,mutta kun pumppu ei voinut pyöri kun siellä oli lasin palasia
      Kämppä oli siisti kun sinne tulimmeja ei kun vaan asumaan, Pöydällä oli paikallis lehti jota siinä luimme ja siinä oli juttu Kuolpunamökin kummitelusta, no eihän me siihen sen kummemmin reakoitu
      soitin omistajalle että astiapesukone on rikki hän sanoi laittavansa korjaajan heti ensi tilassa kun meillä oli vielä lomaakin jäljellä reilu viikko
      se paikallis lehti oli siinä vaiheessa kummasti kadonnut, sitä ei vaan löytynyt mistään
      kumpikin kysyi toisiltaan että no luvithan sinäkin sitä,, no kyllä luvin no se unohtui sitten
      siinä sitten kaikki meni hyvin ja nautimme siellä olosta
      Oltiin siinä päivällä makoilemassa sängyssä molemmat,, Sitten kuului aivan selviä askelten ääniä ulkoa rappusilta ja niin kuin ovea oltais avattu
      Molemmat sanoi että no nyt se pesukoneen korjaaja sitten tullee ja pomppasin ylös ja menin häntä vastaan, mutta eihän sillä ketään ollutkaan, ei edes poraja joita siinä joskus liikkui kiersin koko kämpän siinä samalla ei ristin sielua
      hieman ihmetytti se kaksi ihmistä kuuli saman asian ja samalla tavalla
      pesukonen korjaajaa ei sinne koskaan tullutkaan
      Loppu siivouksessa etsimme sitä paikallis lehteä joka paikasta mutta ei sitä löytynyt mistään
      Ei se paha kummitus ole mutta jotain outo niissä tapahtumissa kyllä on

    • kummitustutkija

      Kävin lokakuun 1 pv., siis reilu kuukausi sitten, Karvaselän kievarin eli ns. kummituskämpän raunioilla. Kirjoitin 18.10. 2017 Inarilaiseen kuvauksen paikasta; löytyy sivulta 8. Saat lisää oikeaa tietoa kirjasta: Matti Lehtola Juutuanvuonon jutut sivu 79. Voit lainata kirjan vaikkapa Inarin kunnan kirjastosta Ivalosta. Painos on myyty loppuun. Kirjoitti kirjan tekijä

    • kummitustutkija

      Vastasin juuri, että tulipahan käytyä.

    • kummitustutkija

      Niistä, jotka ovat alkuperäisessä Karvaselän kievarituvassa eli kummituskämpässä käyneet, on viimeinenekin kuollut jo vuosia sitten.

    • Denapetri

      Kävin siellä eilen ja joku karvamuna siellä oli vastassa.

    • tiedottaja88

      Entä Turussa sijaitseva ruskea talo?

    • hkgkhkjkjh

      En ole, muttakarvakäden pitseriassa olen käynyt.

    • esba

      Uskokaa tai älkää.. Kävin kummituskämpässä heinäkuussa 2018.. Ei kämpässä mikään kummitellut,mutta otin ulkoapäin pari kuvaa kämpästä,niin kuvissa molemmissa alareunassa on vaaleat hahmot,niinkuin aave leijailisi kuvissa.. Tätä ovat monet ihmetelleet..

    • Persuja.kauhistunut.1996

      En kyllä muista missä kämpässä olin mutta kun olin juonut pari kolmen vartin pulloa konjakkia niin näin demoonisia rumia ukonpäitä. Näyttivät ihan PerLooks persuilta. Tapahtui jouluna 1996.

      • MonenlaistaNäkyä

        Alkoholi voi aiheuttaa usein tällaisia sisäisiä näkyjä. Jos useamman päivän käyttää niin muuttuvat rumemmiksi. Jostain syystä alkoholin käyttö lisää sellaisia mielikuvia. On punasilmäistä ja naamaista vanhaa eukkoa ja vanhaa miestä ja itkevää naamaa ja hymyilevää naamaa, joka on kuitenkin punainen ja sarvet päässä ja pitkät hampaat. Monenlaista muutakin mörökölliä saattaa mielikuvitukseen tupsahdella. Sitten kun niitä alkaa tulla tasaisena virtana ja niitä säikähtelee, on omissa tekemisissä ja elintavoissa remontin paikka.


      • fdgdfg

        Tarpeeksi kun vetää kovia huumeita niin saattaa alkaa nähdä vaikka mitä venäjän trolleja ja vihreitä miehiä. Ja niitä näkee sitten ihan joka paikassa.


    • Illikka

      Mä oon nauranut itseni kipeeks teidän juttujen takia ja eiku vaan paranee.. 😄

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin aikaan tulee Marinin eroilmoitus huomenna?

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cc979c9c-c331-42f5-afe6-d30bdb869e3a Yksityiset pikku bileet, taustalla kuuluu: v*ttu tästä tulee hyvä olo. Jau
      Maailman menoa
      487
      6223
    2. Marinin juopotteluvideot on kuvannut sama Autio,

      Joka otti legendaarisen ruisrokkikuvankin. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009012343.html "Videot ovat alkujaan rayharautio-nimiseltä yksityise
      Maailman menoa
      179
      6019
    3. "Bile-Sanna" lempinimen saanut Sanna Marin selittelee: "Tiesin kyllä, että minua kuvataan, mutta..."

      Bile-Sannan bailuvideo on saanut pääministerin myrskyn silmään. Mitä mieltä olet, pitäisikö pääministerin saada olla ihan tavallinen ihminen ja juhlij
      Maailman menoa
      536
      5094
    4. Marinin tiedotustilaisuus täysi floppi

      Ei tajua tai halua vasta toimittajien kysymyksiin, oliko hän kännissä toimintakunnossa pääministerin tehtävien suhteen. Ei tunnu tajuavan tilanteen v
      Maailman menoa
      504
      2691
    5. Jauhojengi äänet lisätty videoon jälkikäteen

      Kylläpäs taas jauhotettiin persupölvästit tässäkin tapauksessa :-D Hyvä läppä tuo kyllä on.
      Maailman menoa
      158
      2243
    6. Some liekeissä! Sanna Marin saa suitsutusta: "Wohooo!!!" "Miten magee pääministeri!" "Hyvä Sanna!"

      Mitäs mieltä sinä olet bilevideo-kohusta? Onko myrsky vesilasissa vai esim. oikea turvallisuusuhka? Lue juttu: https://www.suomi24.fi/viihde/some
      Maailman menoa
      193
      1994
    7. Sanna Marin juhlii ja tanssii villisti julkkisporukassa.

      Videot alkoivat levitä somessa: Sanna Marin juhlii ja tanssii villisti julkkisporukassa. Pääministeri Sanna Marin tanssii ja laulaa useilla videoilla
      Pori
      348
      1890
    8. Uusi shokkipaljastus Marinista: Kiehnäsi ja tanssi intiimisti vieraiden miesten syleissä

      https://www.seiska.fi/Kotimaa/Uusi-shokkipaljastus-Sanna-Marin-kiehnasi-ja-tanssi-intiimisti-vieraiden-miesten-syleissa Villi bileremmi ilmestyi Tea
      Maailman menoa
      393
      1783
    9. No kyllä siinä sanotaan jauhojengi

      Aivan selvästi. Marin on säälittävä, että roikkuu 36v. pääministerin asemassa ja perheenäitinä noissa parikymppisten koksubileissä. Täl on varmaan vak
      Maailman menoa
      62
      1567
    Aihe