lopetetaanko kokonaan filmien valmistaminen ja kehittäminen tulevaisuudessa. Pidän filmille kuvaamisesta, tulee taiteellisemmat kuvat. Kuvanmuokkaus on kivaa.
filmiikuvausko loppuu
yksyksvaan
51409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä se tulevaisuudessa tulee jäämään, mutta ei varmasti ihan pian, sillä digi ei ole ihan kaikkea filmin tarvetta poistanut ja sille on vielä paikkansa. Liiketoiminnan kannalta tämä digimullistus on aiheuttamassa sen ettei filmiä enää kauaa anttilan hyllyltä löydy eli hinnat varmaan tulee kohoamaan ja kuluttajatuotteet poistunevat markkinoilta ja jäljelle jäänee vaativampaan työstöön sopivia erikoismateriaaleja. Kyllähän esim. Ilford tuo kaksi uutuus M/V filmiä markkinoille vielä tuossa loppuvuodesta eli jotakin sillä rintamalla tapahtuu. Valmistajat hakevat tietysti isoja voittoja ja kysynnän huvetessa tähtäävät vehreimmille markkinoille ja tarjontaa ajan oloon hiipunee. Varmasti innokkaimmat harrastajat voivat valmistaa filminsä itsekin, en tosin tunne tekniikkaa, muuta tekihan ne sataviiskymmentävuotta sittenkin itse filmit ja kehitteet.
Filmien ja valokuvapaperien valmistus loppuu (tai loppui) ainakin AGFA:n ja Konican kohdalla. Kodak on ilmeisesti matokuurilla, mutta FUJI on pysynyt mainiosti kehityksessä mukana. Se on varmaa, että valokuvapaerien valmistus ja kehitys jatkuu tulevaisuudessakin. MV-kuvaus (filmi että diginä) tulee myös säilymään ellei jopa lisääntymään. Suurimmassa murroksessa elelee juuri värifilmi, jota digitekniikka pyrkii syrjäyttämään.
Niin kauan kun puolikokoa käytetään valokuvauksessa, myös filmiä tullaan valmistamaan värifilmipuolella.
Video kamerat syrjäyttivät super8 kaitafilmin totaalisesti parikymmentä vuotta sitten,kait noita super8 saa vieläkin mutta hinnakkaita.
Varmaankin kino ja rullafilmiä saa jatkossakin,mutta harvinaisia kokoja tuskin. Hinta tulee nousemaan, koska tuotanto määrät pienenee.
Esimerkiksi Fotoyks myy Kodakin Ektachrome Super 8 -kaitafilmiä, joten sen valmistus ja myynti ei suinkaan ole vielä loppunut.
http://www.fotoyks.fi
ja sieltä Nettikauppa->Filmit->Kaitafilmit
Fotoyks muuten myy vielä pikafilmejäkin/instant ja kameraakin löytyy. :)