Aivan utopiaa mulla

tai mies on niin nyhverö,että antaa huiskia..

naiset tappelevat mustasukkaisuuksissaan keskenään (se kuulemma kiihottaa miehiä).
Miehet taas käyvät naisen kimppuun mustasukkaisuuksissaan, toisinaan jopa tappavat.
Miestä omistushaluisempaa ja mustasukkaisempaa otusta ei olekaan.

...oli niin väkivaltainen, että tuli ero. En ole ihan varma, oliko kysymyksessä Johannes Virolainen, mutta kuitenkin joku iso pamppu Keskustapuolueessa. Se saattoi olla myös Ahti Karjalaisen vaimo, en muista. - Joka tapauksessa pahoinpitelyt olivat sitä luokkaa, että oikeus myönsi avioeron.

Siesie kirjoitti:

...oli niin väkivaltainen, että tuli ero. En ole ihan varma, oliko kysymyksessä Johannes Virolainen, mutta kuitenkin joku iso pamppu Keskustapuolueessa. Se saattoi olla myös Ahti Karjalaisen vaimo, en muista. - Joka tapauksessa pahoinpitelyt olivat sitä luokkaa, että oikeus myönsi avioeron.

tuo taisi olla. Eikös hänellä jo Kyllikki ollut siihen aikaan salarakkaana.
Vaadittiinko 80-luvullakin vielä oikeuden päätös? Eikö avioero tuolloin ollut jo helpompaa?

*** kirjoitti:

tuo taisi olla. Eikös hänellä jo Kyllikki ollut siihen aikaan salarakkaana.
Vaadittiinko 80-luvullakin vielä oikeuden päätös? Eikö avioero tuolloin ollut jo helpompaa?

vielä 80 luvun puolivälissä oikeudenkäynti. Eroprosessi tuolloin oli kuin rikos-asia, jossa piti näyttää vastapuolen syyllistyneen johonkin (aviorikokseen, väkivaltaisuuten tms) jonka perusteella voitiin tuomita avio-eroon.

Ilo.N kirjoitti:

vielä 80 luvun puolivälissä oikeudenkäynti. Eroprosessi tuolloin oli kuin rikos-asia, jossa piti näyttää vastapuolen syyllistyneen johonkin (aviorikokseen, väkivaltaisuuten tms) jonka perusteella voitiin tuomita avio-eroon.

Avioon kun astutaan, niin se on vapaaehtoisesti annettu lupaus rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Yleensä se vielä annetaan Jumalalan kasvojen edessä, kirkossa.
Jos sitten toinen osapuoli ei haluakaan enää pitää lupaustaan, niin silloin hän on petturi, luovuttaja. Avioerossa köyhtyy myös se lupauksesta kiinni pitävä puolisko. Joten ainakin erotilanteissa tulisi tutkia eron syy. Mikäli eron syy on väkivaltainen puoliso, niin silloin voisi jakaa omaisuuden tasan. Mutta jos eron syy on esimerkiksi salarakas, niin petturille myönnettäköön avioero, mutta saisi luvan lähteä pesästä vain vaatteet ja hammasharja mukanaan!

vieläkin kirjoitti:

Avioon kun astutaan, niin se on vapaaehtoisesti annettu lupaus rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Yleensä se vielä annetaan Jumalalan kasvojen edessä, kirkossa.
Jos sitten toinen osapuoli ei haluakaan enää pitää lupaustaan, niin silloin hän on petturi, luovuttaja. Avioerossa köyhtyy myös se lupauksesta kiinni pitävä puolisko. Joten ainakin erotilanteissa tulisi tutkia eron syy. Mikäli eron syy on väkivaltainen puoliso, niin silloin voisi jakaa omaisuuden tasan. Mutta jos eron syy on esimerkiksi salarakas, niin petturille myönnettäköön avioero, mutta saisi luvan lähteä pesästä vain vaatteet ja hammasharja mukanaan!

eli toistuvat viattomaan osapuoleen pahoinpitelyt ja kiduttamiset olisivat lievemmin rangaistavia kuin viattoman osapuolen pettäminen..... eli pelkkä henkinen kärsimys olisi pahempaa kuin ruumiillinen henkinen....

No, tulkintakysymyksiä varmaan, enkä ota sen ennpää kantaa, kukin ajatelkoon tavallaan.

Ilo.N kirjoitti:

eli toistuvat viattomaan osapuoleen pahoinpitelyt ja kiduttamiset olisivat lievemmin rangaistavia kuin viattoman osapuolen pettäminen..... eli pelkkä henkinen kärsimys olisi pahempaa kuin ruumiillinen henkinen....

No, tulkintakysymyksiä varmaan, enkä ota sen ennpää kantaa, kukin ajatelkoon tavallaan.

Ennemmin otan selkääni kuin kuulen, että puolisoni on minua pettänyt. Toisaalta, jos näin olisi käynyt, niin silloin se pettäjä on se selkäänsä saava osapuoli!

pahinta kirjoitti:

Ennemmin otan selkääni kuin kuulen, että puolisoni on minua pettänyt. Toisaalta, jos näin olisi käynyt, niin silloin se pettäjä on se selkäänsä saava osapuoli!

Pitäisiköhän palkata yksityisetsivä? Lue lisää tästä linkistä:

http://www.city.fi/lehti/article.php?id=892

petetyksi? kirjoitti:

Pitäisiköhän palkata yksityisetsivä? Lue lisää tästä linkistä:

http://www.city.fi/lehti/article.php?id=892

"Tämä aihe ei jätä kylmäksi. Vuosi vuodelta tulen tällä kohtaa ehdottomammaksi, ja vuosi vuodelta ihmisten itsepetospaskapuheet ja seliseliselit ärsyttävät enemmän. Että pitää yhä, edelleen ja vielävain huomata, etteivät ihmiset tajuakaan sellaisia perusasioita kuin LUPAUS TEHDÄÄN JOTTA SE PIDETÄÄN ja että IHMISEN TULEE SEISTÄ SANANSA TAKANA."

Nyt puhun suhteista, joissa ei ole nimen omaan sovittu siitä, että vieraissa käynti on luvallista ja ok. Jos sellainen sopimus on, pettämistä ei tässä mielessä voikaan tapahtua.

lisää aiheesta:

http://www.uta.fi/~tlmihap/celibacy/62.html

sitä sydän ei sure? kirjoitti:

"Tämä aihe ei jätä kylmäksi. Vuosi vuodelta tulen tällä kohtaa ehdottomammaksi, ja vuosi vuodelta ihmisten itsepetospaskapuheet ja seliseliselit ärsyttävät enemmän. Että pitää yhä, edelleen ja vielävain huomata, etteivät ihmiset tajuakaan sellaisia perusasioita kuin LUPAUS TEHDÄÄN JOTTA SE PIDETÄÄN ja että IHMISEN TULEE SEISTÄ SANANSA TAKANA."

Nyt puhun suhteista, joissa ei ole nimen omaan sovittu siitä, että vieraissa käynti on luvallista ja ok. Jos sellainen sopimus on, pettämistä ei tässä mielessä voikaan tapahtua.

lisää aiheesta:

http://www.uta.fi/~tlmihap/celibacy/62.html

"Kannattaako tunnustaa jos pettää

pitäisikö heti kertoa

tulisiko olla, että anna mulle anteeksi

Kannattaako tunnustaa jos pettää"
http://oiva.mtv3.fi/suhteessa.shtml?326103

pahinta kirjoitti:

Ennemmin otan selkääni kuin kuulen, että puolisoni on minua pettänyt. Toisaalta, jos näin olisi käynyt, niin silloin se pettäjä on se selkäänsä saava osapuoli!

Minä petin tietoisesti miestäni, mutta en kadu itse tekoa pätkääkään, mutta kadun sitä, että rakastuin niin vääriin miehiin kummallakin kertaa. Elän ns. kulissiavioliitossa, joten sexisuhdetta minnulla ei milloinkaan ole ollut kuin yhden henkilön kanssa kerrallaan.
Ensimäinen oli minua 10 vuotta vanhempi henkilö. Olen itse opistoasteisen koulutuksen saanut toimihenkilö. Olen kaupunkilainen. Tämä ensimäinen "rikoskumppani" on suorittavassa työssä oleva rehellinen työmies. Hänellä se tavallinen tarina, että kotona ei enää vaimonkanssa ole lempi leiskunut moneen vuoteen. Hän kärsi masennuksesta, josta oli toipumassa. Tutustuimme ollessamme kummatkin lomalla, poissa kotiympyröistämme. Lähinnä me pussailimme loma-aikana. Kumpikin koitti salata orastavan suhteen muilta matkalaisilta. Oli meillä yksi sänkykohtauskin, mutta se päättyi nolosti ennenaikaiseen siemensyöksyyn, kun "rakkaallani" oli vielä housut jalassa.
Sattuuhan sitä, kun on pitkään ollut ilman, ajattelin. En antanut sen pilata muuten välillämme selvästi aistittavaa sähköä ja seksuaalista jännitystä.
Loman jälkeen tekstailimme toisillemme päivittäin ja sovimme salaisia puhelintreffejä, joilla kumpikin hakeutui pois kotipiiristä, että pystyimme puhumaan vapaasti. Ja kaipaavasti. Asuinpaikkojemme välimatka oli sen verran pitkä, että oikeilla treffeillä piipahtelu oli mahdotonta.
Tätä puhelinsuhdetta jatkui useita kuukausia, kunnes sovimme oikeat treffit. Hän oli työpaikkansa mukana tulossa matkalle minun kotipaikkakuntani liepeille. Päätimme tavata. Keksin sopivan peitetarinan kotiväelle ja lähdin tietoisesti pettämään miestäni toisen miehen kanssa. Kuinkas sitten kävikään?
Emme tietenkään voineet esiintyä missään julkisesti, joten minun piti hiipiä hänen hotelihuoneeseensa. Ilta kuluikin ihanasti todella romanttisissa tunnelmissa, flirttailua, hieman viiniä, hauskaa jutustelua. Lopulta oli esileikit seurustelurintamalla leikitty ja oli aika siirtyä peiton alle. Halut olivat kovat kummallakin. Vaan rikoksentekoväline kieltäytyikin kokonaan yhteistyöstä. Siinä kohtaa minä jo aloin epäilemään, että onko minussa joku vika. Keskustelimme asiasta ja pohdimme josko hänen käyttämänsä lääkitys olisi syypää toimintakyvyttömyyteen. Jäin kuitenkin kultani kainaloon yöksi ja aamulla hiivin taas pois hotellista ja matkasin kotiin hyvin sekavin tuntein.
Puhelinsuhde jatkui taas arkena entiseen malliin, kunnes minä lähdin hänen kotipaikkakuntansa naapurissa olevaan kylpylään viikoksi työkykyä ylläpitävään kuntoutukseen.
Odotin reissua todella hartaasti. Olimme sopineet tapaamisesta jo heti ensimäiseksi illaksi. Minä tietysti olin varannut itselleni huoneen yksin, jotta rikos voisi vihdoinkin tapahtua ihan oikeasti.
Rakkaani tulikin paikalle hieman luimistellen ja ympärilleen pelokkaasti vilkuillen. Hän tietystikin pelkäsi, että paikalle sattuisi joku paikallinen tuttu. Onneksi reitti oli selvä ja hän pääsi livahtamaan huoneeseeni kenenkään näkemättä. Respan hän tietysti ohitti, mutta tuskin siellä häneen kukaan erityistä huomiota kiinnitti.
Rakkaallani oli tuliaisina vanhan äitinsä leipomaa ruisleipää, sahtia, HK:n sinistä ja minua varten pullo Vermut Biancoa, sitä suomalaista halvempaa laatua (jota en suoraan sanoen voi sietää. Itse ostan aina parhainta laatua). Onneksi minä olin ruokailut kylpylän täysihoidossa, joten mitään iltapalaa en kaivannut sen enempää. Pääasiahan oli romanttinen kohtaus "rakastajani" käsivarsilla.

Ilta olikin oikein onnistunut ja se rakastelupuolikin toteutui viimeinkin ihan todella ja mukiinmenevän mallikkaasti. Kovinkaan kekseliäs rakastajani ei ollut, mutta olisihan minulla viikko aikaa opastaa häntä, ajattelin.

Seuraava päivä kului kuntoillen. Hävisin kuntoiluporukasta hieman aiemmin kuin muut, sillä halusin valmistautua illan kohtaamiseen huolella. Ajelin kylille viinakauppaan, ostin mieleistäni valkoviinä itselleni. Rakkaani ei piitannut viineistä, vaan sahti oli ainut hänen suussaan mannalle maistuva juoma. Ko. ainetta olikin syysviileällä parvekkeella huoneessani iso kannullinen, joten vielä päätin hakea marketista viinin kyytipojaksi Aurajuustoa, suolakeksejä ja viinirypäleitä. Muistinpa ostaa vielä pari kynttilääkin tunnelmanluojiksi.

Treffit alkoivat lähestyä. Istuin sängynlaidalla haaveissani, meikattuna, kammattuna ja sexysti pukeutuneena. Ja odotin. Ja sitten avasin TV:n, vilkaisin kelloa ja taas odotin. Sulhoa ei vain kuulunut. Kun hän oli arviolta tunnin myöhässä, soitti hän viimein ja kertoi, että auton sähkölaitteissa on jotakin vikaa, eikä hän niin ollen pääse tulemaan. Vai niin, ajattelin. Itse olisin vastaavassa tilanteessa ottanut vaikka taxin, ellei muuta kulkupeliä olisi ollut saatavana. Lepyin kuitenkin ja sovimme uudet treffit seuraavalle päivälle.
Koska olin pukeutunut ja muutenkin nähnyt vaivaa ulkomuotoni eteen, lähdin siitä sitten hotelin karaoketansseihin. Siellä oli muitakin kurssikavereita ja ilta olisi ollut ihan mukava, ellei minua olisi harmittanut sulhoni perumat treffit.
Tuli uusi päivä. Aika kului lihaskuntotesteissä, sauvakävelyssä ja luentoja kuunnellen. Koko ajan oli iloinen mieli, kun odotin malttamattomani iltaa...
Tänä iltana ei ollut tarvis lähteä kylille tekemään hankintoja, sillä eiliset eväät olivat koskemattomana huoneen jääkaapissa, josta olin nostellut minnibaarin omat tuotteet pois tehdäkseni tilaa omille eväilleni. Valmistauduin kuten edellisenäkin iltana. Istuin onnellisen odotuksen vallassa laiskanlinnassa vieressäni lasi valkoviiniä kynttilöiden valaisemassa huoneessa. Odotin ja odotin. Päivällä oli tullut sen verran rehkityksi pururadalla, että minua alkoi ramaista. Taisin torkahtaa hetkiseksi, kun havahduin kännykän piipitykseen. Tekstiviesti: "Sorry. En nyt pääse tulemaan, sillä vanha äitini vaatimalla vaati minua luokseen iltakahville ja seuranpitoon."

Vai niin! Nyt kyllä menit liian pitkälle. Alkaa olla hieman selityksen makua jutuissasi. Ja minä istun täällä huippukalliissa kylpylän hotelihuoneessa yksin. Olisin selvinnyt puolta pienemmin kustannuksin, jos olisin tyytynyt kuntoutuksen maksajan tarjoamaan kahden hengen majoitukseen. Minua suoraan sanottuna sapetti siinä määrin, että pakkasin matkalaukkuni, kävin hotellin respassa ilmoittamassa, että joudun perhesyistä keskeyttämään lomani. Maksoin huoneeni ja lähdin yön nukuttuani takaisin kotiin. Olisin kyllä halunnut nähdä hotellin kerroshoitajan ilmeen, kun hän löysi huoneeni parvekkeelta ex-sulhoni eväät! Varsinaista kuntoilujuomaa muine tykötarpeineen. Nyt jo juttu vähän hymyilyttääkin.

Aika kului. Puhelinsuhdetta en enää suostunut jatkamaan. Mokomakin pelkuri-jänishousu ajattelin. Jos ei mitään uskalla, niin ei mitään saakaan. Jänishousu-rakastajani koitti kyllä jatkaa puhelinsuhdetta entiseen malliin, mutta minä en enää häntä kaivannut/tarvinnut. Koko jutusta jäi pelkkä paskanmaku suuhuni. Kaikenlaisiin sitä tuleekin sorruttua, kun itsetunto kaipaa kohennusta. Halu olla haluttu olikin kai päälimmäinen syyni, että ylipäätään koko juttuun lähdin mukaan.
Kuntoilusta jäi kuitenkin käteeni jotakin. "Ryhtymään rupeamisen" kynnys oli ylitetty ja minusta tulikin innokas lenkkeilijä ja kuntovoimistelija.

Noin vuosi näiden tapahtumien jälkeen tapahtui minulle aivan outo asia. Sain puhelimeeni viestin, jossa luki "olet todella söpö!". Ei muuta. Ei lähettäjän nimeä. Olin varma, että nyt on jollekin sattunut erehdys ja viesti on tullut väärään numeroon. Sen verran utelias olin, että selvitin viestin lähettäjän numerotiedustelusta. Henkilö oli eräs perhetuttavamme. Olin aivan hämmentynyt. En kehdannut soittaa ja kiittää viestistä. Ajattelin, että hän suotta kiusaantuu, kun selviää, että hänen lähettämänsä viesti tuli väärään numeroon. Käry kävi. Annoin asia olla.
Tavatessani kyseisen herran seuraavan kerran poikien nappulajalkapalloharkoissa, olin täysin "tietämätön" hänen tekemästään virheestä. Oliko viesti sittenkään virhe? Mies vaikutti jotenkin erilaiselta. Kun vilkaisin hänen suuntaansa salaa, huomasin hänen tuijottavan suoraan minuun. Katseemme kohtasivat ja nauliutivat pitkäksi ajaksi. Tunsin välillemme syntyneen yhteyden, joka oli lähes käsinkosketeltava. Asia oli kummankin taholta täysin selvä. Ei tarvittu sanoja.

Ei mutta mieshän on minnua usean vuoden nuorempi. Olen varmaankin erehtynyt. Nyt minä kuvittelen olemattomia. Sekavista tunnelmistani ja epäuskosta huolimatta tunsin hänen katseensa kaiken aikaa ihollani. Se oli kiihottava tunne. Yritin urhoollisesta olla seuraavinani kuopukseni pelin kulkua, mutta suoraan sanottuna minulla ei ole aavistustakaan, mitä kentällä tapahtui. Kuin unessa vilkuttelin tutuille harkkojen jälkeen ja ajoin kotiin. En pystynyt keskittymään mihinkään. Kotityöt, joita aloitin jäivät kaikki kesken. Kodinhoitohuoneessa minulla oli silitysrauta päällä ja silityskori koskemattomana keskellä lattiaa, astianpesukoneen luukku oli auki ja pestyt astiat vain puoliksi tyhjennetty kaappeihin. Vilkuilin vähä väliä kännykkääni. Normaalisti pidin kännykkääni avoimesti keittiön työtasolla,johon se oli palannut lopetettuani onnettomasti päättyneen puhelinsuhteeni. Mutta nyt ripustin kännykän kaulalenkistä roikkumaan, jotta heti voisin reagoida, mikäli se soisi.
Iltakuviot hammaspesuineen oli vihdoinkin suoritettu, lapset nukkuivat ja itse "lueskelin" rakkausromaania. Jossakin vaiheessa huomasin lukeneeni useita sivuja tajuamatta sanaakaan lukemastani. Kirja olisi voinut yhtä hyvin olla ylösalaisin käsissäni. Niinpä hankkiuduin itsekin yöpuulle, asensin kännykkään herätyksen, sammutin valot ja kävin nukkumaan. Makasin pimeydessä kattoon tuijottaen, ajatustoiminta oli sen verran vilkasta, että unesta ei ollut tietoakaan, kunnes yöpöydällä vilkahti valo ja kuului vaimea piippaus. Oli tullut tekstiviesti. Sieppasin kännykän käsiini ja aloin vapisevin käsin avata viestiä. "Saanko soittaa?" luki siinä. Sydän pamppaillen näppäilin vastauksen OK. Ei muuta ja jäin odottamaan. Sitten valo kännykkään syttyi jälleen ja kuului pirahdus. Vastasin heti puheluun, ettei pirinä vaan herättäisi muuta perhettä. Minulla oli tuossa vaiheessa ollut jo vuosia oma huone, joten petikaverin heräämisestä ei tarvinnut huolestua, sillä mitään petikaveria ei ollut.

Siitä alkoi elämäni hulluimmat kaksi vuotta. Tämä rakastaja ei ollut mikään jänishousu. Soittelimme toisillemme useita kertoja päivässä ja lähetimme lukemattomia tekstareita vielä yömyöhälläkin. Tapasimme toisiamme laivalla, motellissa ja joka kerta "naimme aivot pihalle" toisiltamme aina uudelleen ja uudelleen, kunnes oli aika palata kotiin.
Laivaan nousimme aina eri aikaan ja kohtasimme toisemme "sattumalta" terminaalissa, jolloin liput ostanut saattoi sujauttaa toiselle maihinnousukortin. Suorastaan syöksyimme toistemme käsivarsille viimeksi tulleen suljettua hytinoven. Vaatteet jäivät maahan mytyiksi, niin kiire meillä oli sänkyyn. Kerrottakoon, ettemme milloinkaan matkustaneet missään kerrossänkyhyteissä vaan aina paremmassa luokassa, jossa on parisänky ja erkkeri-ikkuna merelle. Aamupalalle menimme eri aikoihin ja kohtasimme "sattumalta" toisemme shamppanja-aamupalalla, jolloin saatoimme nauttia sen yhdessä.
Lyhyempiin tapaamisiin varasimme vuorotellen motellitasoisen huoneen sunnuntai tai lauantaipäiviksi. Näiltä tapaamisilta menimme kumpikin kotiin yöksi. Lisäksi näimme toisiamme lastemme jalkapallotreeneissä ja -turnauksissa useita kertoja viikossa. Puhelinlasku oli kyllä sitä luokkaa, että harkitsin saldorajan hankintaa itselleni. Halvaksi tämä suhde ei tullut. Mutta olin rakastunut korviani myöden, jopa siinä määrin, että aloin jo haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta. Rakastajani ilmeisesti aavisti tämän, sillä yhtenä päivänä ollessani lasteni kanssa laskettelurinteessä tuli puhelimeen tekstiviesti. "En millään jaksa enää tätä salailua. Minulla ei riitä voimavaroja tähän kaksoiselämään. Pidetään pieni tauko."
Se oli kuin isku vasten kasvoja. Täysin yllättäen, ilman minkäänlaista etukäteisvaroitusta. Aluksi olin täysin lamaantunut.
Näimme toisiamme lasten harrastuksen parissa edelleen säännöllisesti. Juttelimmekin kuten ennen kaveriporukassa, joka oli vakiintunut kentänlaidalle odottavien vanhenpien keskuuteen. Näistä jutusteluista minulle selvisi, että ex-rakastajani on perheineen muuttanut uuteen asuntoon, jossa oli alkanut juuri "En jaksa enää..."-viestin saapumisaikana laajamittainen tee-se-itse -remontti. Tämä Uljas Urhoni oli siis hyllyttänyt minut remontin ajaksi ja todellakin suunnitteli jatkavansa harrastusta kanssani, kun taas olisi saanut kerätyksi uusia voimia.
Olin suunnattoman loukkaantunut. Päätin, että mitään jatkoa ei tule. Ei enää ikinä hänen kanssaan.
Seuraavalla turnausreissulla minnulle sattui elämäni harmittavin erehdys. Turnaus suuntautui lahden toiselle puolen. Menomatkalla suunnistin erään toisen jalkapallojunnuäidin kanssa laivan tanssiravintolaan, sen jälkeen kun pelimiehemme oli saatu peitonalle yhteiseen hyttiimme. Meillä oli suunnattoman hauska ilta. Tanssittajia ei puuttunut. Pöytäämme rantautui todella iloinen seurue, jossa vitsit lensivät ja juhlajuoma virtasi. Tuli otettua pari paukkua liikaa. Ehkä esintymiseni oli turhan riehakasta, sillä seuraavana päivänä sain joukkueen muilta vanhemmilta, siis muutamilta tiukkapipoisimmalta, melkoisia katseita. Olin huomaavinani näiden tiukkapipojen myös kuiskuttelevan kiihkeästi milloin kenenkin seurueen jäsenen kanssa.
Turnaus sujui mallikkaasti nappuloidemme osalta ja kotimatkalla tunnelma oli korkealla. Paluumatkalla emme ystäväni kanssa enää jaksaneet juhlia, vaan vetäydyimme nukkumaan yhtä aikaa väsyneiden pelimiestemme kanssa.

Kotiin päästyäni ja pesukoneen ladattuani aloin valmistella perheelle illallista. Näihin puuhiin olin uppoutunut, kun kuulin kännykän vaimeaa pirinää. Aikani etsittyäni kännykkä löytyikin käsilaukustani. En kuitenkaan ollut ehtinyt vastata puheluun. Olin aikeissa laittaa puhelimen pois käsistäni, kun se soi uudelleen. Kas kummaa. EX-rakastajani soittaa. Mitähän asiaa hänellä on. Arvelin asian koskevan jotakin seuran asioita ja vastasin puheluun. Sieltä alkoi tulla "tuutin täydeltä"! Minä olin käyttäytynyt sopimattomasti ja pilannut seuran maineen huonolla käytökselläni. Tekstiä piisasi ja exäni kertoi seikkaperäisesti edesottamuksiani menomatkalta. Hän ei itse ollut ollut mukana koko reissussa. Minä en enää samaan seuraan hänen kanssaan mahtuisi. Käytökseni oli ollut todella ala-arvoista. Hän julkesi ehdottaa meille seuranvaihtoa. Loppu viimeksi hän vielä tokaisi, että "Munaa pitää saada, vaikka mikä olisi". Siinä vaiheessa suljin puhelimen ja katkaisin siitä virran. Olimme ehtineet olla pari tuntia kotona, kun kielikellot olivat pistäneet sanan kiertämään "huonosta käytöksestäni".

Tästä alkoi myös melkoinen elämänmuutos minulle. Exäni alkoi systemaattisesti parjata minua muille seuran aikuisille. Kuulin olevani juoppo. Kaikkea sitä loanheittoa en jaksa/halua paperille kirjoittaa. Aiemmin toiminn aktiivisesti seuratoiminnassa talkootyöntekijäni. Tänä päivänä en edes käy poikani harjoituksissa. Turnauksiin hän lähtee muiden vanhempien valvonnassa.

Mitä tästä kaikesta opin? En tiedä, jos opin mitään, mutta kovan hinnan maksoin rakastumisestani raukkikseen. Ihmettelen, että minkälaiset ruusunpunaiset lasit minnulla on ollut silmilläni, kun ihastuin ja hullaannuin. Nykyisin koko ihminen puistattaa minnua. Nyt näen minkälainen hän todellisuudessa on.

No, niin arvoisat lukijat. Antakaahan tulla palautetta. Löytyykö ymmärrystä vai tuomitsetteko minnut täysin? Kiitos, jos jaksoitte lukea vuodatukseni. Tämän kirjoittamalla sain purettua vähän pahaa oloani, josta vielä nytkin, useiden vuosien kuluttua kärsin.

naisnäkökulmasta kirjoitti:

Minä petin tietoisesti miestäni, mutta en kadu itse tekoa pätkääkään, mutta kadun sitä, että rakastuin niin vääriin miehiin kummallakin kertaa. Elän ns. kulissiavioliitossa, joten sexisuhdetta minnulla ei milloinkaan ole ollut kuin yhden henkilön kanssa kerrallaan.
Ensimäinen oli minua 10 vuotta vanhempi henkilö. Olen itse opistoasteisen koulutuksen saanut toimihenkilö. Olen kaupunkilainen. Tämä ensimäinen "rikoskumppani" on suorittavassa työssä oleva rehellinen työmies. Hänellä se tavallinen tarina, että kotona ei enää vaimonkanssa ole lempi leiskunut moneen vuoteen. Hän kärsi masennuksesta, josta oli toipumassa. Tutustuimme ollessamme kummatkin lomalla, poissa kotiympyröistämme. Lähinnä me pussailimme loma-aikana. Kumpikin koitti salata orastavan suhteen muilta matkalaisilta. Oli meillä yksi sänkykohtauskin, mutta se päättyi nolosti ennenaikaiseen siemensyöksyyn, kun "rakkaallani" oli vielä housut jalassa.
Sattuuhan sitä, kun on pitkään ollut ilman, ajattelin. En antanut sen pilata muuten välillämme selvästi aistittavaa sähköä ja seksuaalista jännitystä.
Loman jälkeen tekstailimme toisillemme päivittäin ja sovimme salaisia puhelintreffejä, joilla kumpikin hakeutui pois kotipiiristä, että pystyimme puhumaan vapaasti. Ja kaipaavasti. Asuinpaikkojemme välimatka oli sen verran pitkä, että oikeilla treffeillä piipahtelu oli mahdotonta.
Tätä puhelinsuhdetta jatkui useita kuukausia, kunnes sovimme oikeat treffit. Hän oli työpaikkansa mukana tulossa matkalle minun kotipaikkakuntani liepeille. Päätimme tavata. Keksin sopivan peitetarinan kotiväelle ja lähdin tietoisesti pettämään miestäni toisen miehen kanssa. Kuinkas sitten kävikään?
Emme tietenkään voineet esiintyä missään julkisesti, joten minun piti hiipiä hänen hotelihuoneeseensa. Ilta kuluikin ihanasti todella romanttisissa tunnelmissa, flirttailua, hieman viiniä, hauskaa jutustelua. Lopulta oli esileikit seurustelurintamalla leikitty ja oli aika siirtyä peiton alle. Halut olivat kovat kummallakin. Vaan rikoksentekoväline kieltäytyikin kokonaan yhteistyöstä. Siinä kohtaa minä jo aloin epäilemään, että onko minussa joku vika. Keskustelimme asiasta ja pohdimme josko hänen käyttämänsä lääkitys olisi syypää toimintakyvyttömyyteen. Jäin kuitenkin kultani kainaloon yöksi ja aamulla hiivin taas pois hotellista ja matkasin kotiin hyvin sekavin tuntein.
Puhelinsuhde jatkui taas arkena entiseen malliin, kunnes minä lähdin hänen kotipaikkakuntansa naapurissa olevaan kylpylään viikoksi työkykyä ylläpitävään kuntoutukseen.
Odotin reissua todella hartaasti. Olimme sopineet tapaamisesta jo heti ensimäiseksi illaksi. Minä tietysti olin varannut itselleni huoneen yksin, jotta rikos voisi vihdoinkin tapahtua ihan oikeasti.
Rakkaani tulikin paikalle hieman luimistellen ja ympärilleen pelokkaasti vilkuillen. Hän tietystikin pelkäsi, että paikalle sattuisi joku paikallinen tuttu. Onneksi reitti oli selvä ja hän pääsi livahtamaan huoneeseeni kenenkään näkemättä. Respan hän tietysti ohitti, mutta tuskin siellä häneen kukaan erityistä huomiota kiinnitti.
Rakkaallani oli tuliaisina vanhan äitinsä leipomaa ruisleipää, sahtia, HK:n sinistä ja minua varten pullo Vermut Biancoa, sitä suomalaista halvempaa laatua (jota en suoraan sanoen voi sietää. Itse ostan aina parhainta laatua). Onneksi minä olin ruokailut kylpylän täysihoidossa, joten mitään iltapalaa en kaivannut sen enempää. Pääasiahan oli romanttinen kohtaus "rakastajani" käsivarsilla.

Ilta olikin oikein onnistunut ja se rakastelupuolikin toteutui viimeinkin ihan todella ja mukiinmenevän mallikkaasti. Kovinkaan kekseliäs rakastajani ei ollut, mutta olisihan minulla viikko aikaa opastaa häntä, ajattelin.

Seuraava päivä kului kuntoillen. Hävisin kuntoiluporukasta hieman aiemmin kuin muut, sillä halusin valmistautua illan kohtaamiseen huolella. Ajelin kylille viinakauppaan, ostin mieleistäni valkoviinä itselleni. Rakkaani ei piitannut viineistä, vaan sahti oli ainut hänen suussaan mannalle maistuva juoma. Ko. ainetta olikin syysviileällä parvekkeella huoneessani iso kannullinen, joten vielä päätin hakea marketista viinin kyytipojaksi Aurajuustoa, suolakeksejä ja viinirypäleitä. Muistinpa ostaa vielä pari kynttilääkin tunnelmanluojiksi.

Treffit alkoivat lähestyä. Istuin sängynlaidalla haaveissani, meikattuna, kammattuna ja sexysti pukeutuneena. Ja odotin. Ja sitten avasin TV:n, vilkaisin kelloa ja taas odotin. Sulhoa ei vain kuulunut. Kun hän oli arviolta tunnin myöhässä, soitti hän viimein ja kertoi, että auton sähkölaitteissa on jotakin vikaa, eikä hän niin ollen pääse tulemaan. Vai niin, ajattelin. Itse olisin vastaavassa tilanteessa ottanut vaikka taxin, ellei muuta kulkupeliä olisi ollut saatavana. Lepyin kuitenkin ja sovimme uudet treffit seuraavalle päivälle.
Koska olin pukeutunut ja muutenkin nähnyt vaivaa ulkomuotoni eteen, lähdin siitä sitten hotelin karaoketansseihin. Siellä oli muitakin kurssikavereita ja ilta olisi ollut ihan mukava, ellei minua olisi harmittanut sulhoni perumat treffit.
Tuli uusi päivä. Aika kului lihaskuntotesteissä, sauvakävelyssä ja luentoja kuunnellen. Koko ajan oli iloinen mieli, kun odotin malttamattomani iltaa...
Tänä iltana ei ollut tarvis lähteä kylille tekemään hankintoja, sillä eiliset eväät olivat koskemattomana huoneen jääkaapissa, josta olin nostellut minnibaarin omat tuotteet pois tehdäkseni tilaa omille eväilleni. Valmistauduin kuten edellisenäkin iltana. Istuin onnellisen odotuksen vallassa laiskanlinnassa vieressäni lasi valkoviiniä kynttilöiden valaisemassa huoneessa. Odotin ja odotin. Päivällä oli tullut sen verran rehkityksi pururadalla, että minua alkoi ramaista. Taisin torkahtaa hetkiseksi, kun havahduin kännykän piipitykseen. Tekstiviesti: "Sorry. En nyt pääse tulemaan, sillä vanha äitini vaatimalla vaati minua luokseen iltakahville ja seuranpitoon."

Vai niin! Nyt kyllä menit liian pitkälle. Alkaa olla hieman selityksen makua jutuissasi. Ja minä istun täällä huippukalliissa kylpylän hotelihuoneessa yksin. Olisin selvinnyt puolta pienemmin kustannuksin, jos olisin tyytynyt kuntoutuksen maksajan tarjoamaan kahden hengen majoitukseen. Minua suoraan sanottuna sapetti siinä määrin, että pakkasin matkalaukkuni, kävin hotellin respassa ilmoittamassa, että joudun perhesyistä keskeyttämään lomani. Maksoin huoneeni ja lähdin yön nukuttuani takaisin kotiin. Olisin kyllä halunnut nähdä hotellin kerroshoitajan ilmeen, kun hän löysi huoneeni parvekkeelta ex-sulhoni eväät! Varsinaista kuntoilujuomaa muine tykötarpeineen. Nyt jo juttu vähän hymyilyttääkin.

Aika kului. Puhelinsuhdetta en enää suostunut jatkamaan. Mokomakin pelkuri-jänishousu ajattelin. Jos ei mitään uskalla, niin ei mitään saakaan. Jänishousu-rakastajani koitti kyllä jatkaa puhelinsuhdetta entiseen malliin, mutta minä en enää häntä kaivannut/tarvinnut. Koko jutusta jäi pelkkä paskanmaku suuhuni. Kaikenlaisiin sitä tuleekin sorruttua, kun itsetunto kaipaa kohennusta. Halu olla haluttu olikin kai päälimmäinen syyni, että ylipäätään koko juttuun lähdin mukaan.
Kuntoilusta jäi kuitenkin käteeni jotakin. "Ryhtymään rupeamisen" kynnys oli ylitetty ja minusta tulikin innokas lenkkeilijä ja kuntovoimistelija.

Noin vuosi näiden tapahtumien jälkeen tapahtui minulle aivan outo asia. Sain puhelimeeni viestin, jossa luki "olet todella söpö!". Ei muuta. Ei lähettäjän nimeä. Olin varma, että nyt on jollekin sattunut erehdys ja viesti on tullut väärään numeroon. Sen verran utelias olin, että selvitin viestin lähettäjän numerotiedustelusta. Henkilö oli eräs perhetuttavamme. Olin aivan hämmentynyt. En kehdannut soittaa ja kiittää viestistä. Ajattelin, että hän suotta kiusaantuu, kun selviää, että hänen lähettämänsä viesti tuli väärään numeroon. Käry kävi. Annoin asia olla.
Tavatessani kyseisen herran seuraavan kerran poikien nappulajalkapalloharkoissa, olin täysin "tietämätön" hänen tekemästään virheestä. Oliko viesti sittenkään virhe? Mies vaikutti jotenkin erilaiselta. Kun vilkaisin hänen suuntaansa salaa, huomasin hänen tuijottavan suoraan minuun. Katseemme kohtasivat ja nauliutivat pitkäksi ajaksi. Tunsin välillemme syntyneen yhteyden, joka oli lähes käsinkosketeltava. Asia oli kummankin taholta täysin selvä. Ei tarvittu sanoja.

Ei mutta mieshän on minnua usean vuoden nuorempi. Olen varmaankin erehtynyt. Nyt minä kuvittelen olemattomia. Sekavista tunnelmistani ja epäuskosta huolimatta tunsin hänen katseensa kaiken aikaa ihollani. Se oli kiihottava tunne. Yritin urhoollisesta olla seuraavinani kuopukseni pelin kulkua, mutta suoraan sanottuna minulla ei ole aavistustakaan, mitä kentällä tapahtui. Kuin unessa vilkuttelin tutuille harkkojen jälkeen ja ajoin kotiin. En pystynyt keskittymään mihinkään. Kotityöt, joita aloitin jäivät kaikki kesken. Kodinhoitohuoneessa minulla oli silitysrauta päällä ja silityskori koskemattomana keskellä lattiaa, astianpesukoneen luukku oli auki ja pestyt astiat vain puoliksi tyhjennetty kaappeihin. Vilkuilin vähä väliä kännykkääni. Normaalisti pidin kännykkääni avoimesti keittiön työtasolla,johon se oli palannut lopetettuani onnettomasti päättyneen puhelinsuhteeni. Mutta nyt ripustin kännykän kaulalenkistä roikkumaan, jotta heti voisin reagoida, mikäli se soisi.
Iltakuviot hammaspesuineen oli vihdoinkin suoritettu, lapset nukkuivat ja itse "lueskelin" rakkausromaania. Jossakin vaiheessa huomasin lukeneeni useita sivuja tajuamatta sanaakaan lukemastani. Kirja olisi voinut yhtä hyvin olla ylösalaisin käsissäni. Niinpä hankkiuduin itsekin yöpuulle, asensin kännykkään herätyksen, sammutin valot ja kävin nukkumaan. Makasin pimeydessä kattoon tuijottaen, ajatustoiminta oli sen verran vilkasta, että unesta ei ollut tietoakaan, kunnes yöpöydällä vilkahti valo ja kuului vaimea piippaus. Oli tullut tekstiviesti. Sieppasin kännykän käsiini ja aloin vapisevin käsin avata viestiä. "Saanko soittaa?" luki siinä. Sydän pamppaillen näppäilin vastauksen OK. Ei muuta ja jäin odottamaan. Sitten valo kännykkään syttyi jälleen ja kuului pirahdus. Vastasin heti puheluun, ettei pirinä vaan herättäisi muuta perhettä. Minulla oli tuossa vaiheessa ollut jo vuosia oma huone, joten petikaverin heräämisestä ei tarvinnut huolestua, sillä mitään petikaveria ei ollut.

Siitä alkoi elämäni hulluimmat kaksi vuotta. Tämä rakastaja ei ollut mikään jänishousu. Soittelimme toisillemme useita kertoja päivässä ja lähetimme lukemattomia tekstareita vielä yömyöhälläkin. Tapasimme toisiamme laivalla, motellissa ja joka kerta "naimme aivot pihalle" toisiltamme aina uudelleen ja uudelleen, kunnes oli aika palata kotiin.
Laivaan nousimme aina eri aikaan ja kohtasimme toisemme "sattumalta" terminaalissa, jolloin liput ostanut saattoi sujauttaa toiselle maihinnousukortin. Suorastaan syöksyimme toistemme käsivarsille viimeksi tulleen suljettua hytinoven. Vaatteet jäivät maahan mytyiksi, niin kiire meillä oli sänkyyn. Kerrottakoon, ettemme milloinkaan matkustaneet missään kerrossänkyhyteissä vaan aina paremmassa luokassa, jossa on parisänky ja erkkeri-ikkuna merelle. Aamupalalle menimme eri aikoihin ja kohtasimme "sattumalta" toisemme shamppanja-aamupalalla, jolloin saatoimme nauttia sen yhdessä.
Lyhyempiin tapaamisiin varasimme vuorotellen motellitasoisen huoneen sunnuntai tai lauantaipäiviksi. Näiltä tapaamisilta menimme kumpikin kotiin yöksi. Lisäksi näimme toisiamme lastemme jalkapallotreeneissä ja -turnauksissa useita kertoja viikossa. Puhelinlasku oli kyllä sitä luokkaa, että harkitsin saldorajan hankintaa itselleni. Halvaksi tämä suhde ei tullut. Mutta olin rakastunut korviani myöden, jopa siinä määrin, että aloin jo haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta. Rakastajani ilmeisesti aavisti tämän, sillä yhtenä päivänä ollessani lasteni kanssa laskettelurinteessä tuli puhelimeen tekstiviesti. "En millään jaksa enää tätä salailua. Minulla ei riitä voimavaroja tähän kaksoiselämään. Pidetään pieni tauko."
Se oli kuin isku vasten kasvoja. Täysin yllättäen, ilman minkäänlaista etukäteisvaroitusta. Aluksi olin täysin lamaantunut.
Näimme toisiamme lasten harrastuksen parissa edelleen säännöllisesti. Juttelimmekin kuten ennen kaveriporukassa, joka oli vakiintunut kentänlaidalle odottavien vanhenpien keskuuteen. Näistä jutusteluista minulle selvisi, että ex-rakastajani on perheineen muuttanut uuteen asuntoon, jossa oli alkanut juuri "En jaksa enää..."-viestin saapumisaikana laajamittainen tee-se-itse -remontti. Tämä Uljas Urhoni oli siis hyllyttänyt minut remontin ajaksi ja todellakin suunnitteli jatkavansa harrastusta kanssani, kun taas olisi saanut kerätyksi uusia voimia.
Olin suunnattoman loukkaantunut. Päätin, että mitään jatkoa ei tule. Ei enää ikinä hänen kanssaan.
Seuraavalla turnausreissulla minnulle sattui elämäni harmittavin erehdys. Turnaus suuntautui lahden toiselle puolen. Menomatkalla suunnistin erään toisen jalkapallojunnuäidin kanssa laivan tanssiravintolaan, sen jälkeen kun pelimiehemme oli saatu peitonalle yhteiseen hyttiimme. Meillä oli suunnattoman hauska ilta. Tanssittajia ei puuttunut. Pöytäämme rantautui todella iloinen seurue, jossa vitsit lensivät ja juhlajuoma virtasi. Tuli otettua pari paukkua liikaa. Ehkä esintymiseni oli turhan riehakasta, sillä seuraavana päivänä sain joukkueen muilta vanhemmilta, siis muutamilta tiukkapipoisimmalta, melkoisia katseita. Olin huomaavinani näiden tiukkapipojen myös kuiskuttelevan kiihkeästi milloin kenenkin seurueen jäsenen kanssa.
Turnaus sujui mallikkaasti nappuloidemme osalta ja kotimatkalla tunnelma oli korkealla. Paluumatkalla emme ystäväni kanssa enää jaksaneet juhlia, vaan vetäydyimme nukkumaan yhtä aikaa väsyneiden pelimiestemme kanssa.

Kotiin päästyäni ja pesukoneen ladattuani aloin valmistella perheelle illallista. Näihin puuhiin olin uppoutunut, kun kuulin kännykän vaimeaa pirinää. Aikani etsittyäni kännykkä löytyikin käsilaukustani. En kuitenkaan ollut ehtinyt vastata puheluun. Olin aikeissa laittaa puhelimen pois käsistäni, kun se soi uudelleen. Kas kummaa. EX-rakastajani soittaa. Mitähän asiaa hänellä on. Arvelin asian koskevan jotakin seuran asioita ja vastasin puheluun. Sieltä alkoi tulla "tuutin täydeltä"! Minä olin käyttäytynyt sopimattomasti ja pilannut seuran maineen huonolla käytökselläni. Tekstiä piisasi ja exäni kertoi seikkaperäisesti edesottamuksiani menomatkalta. Hän ei itse ollut ollut mukana koko reissussa. Minä en enää samaan seuraan hänen kanssaan mahtuisi. Käytökseni oli ollut todella ala-arvoista. Hän julkesi ehdottaa meille seuranvaihtoa. Loppu viimeksi hän vielä tokaisi, että "Munaa pitää saada, vaikka mikä olisi". Siinä vaiheessa suljin puhelimen ja katkaisin siitä virran. Olimme ehtineet olla pari tuntia kotona, kun kielikellot olivat pistäneet sanan kiertämään "huonosta käytöksestäni".

Tästä alkoi myös melkoinen elämänmuutos minulle. Exäni alkoi systemaattisesti parjata minua muille seuran aikuisille. Kuulin olevani juoppo. Kaikkea sitä loanheittoa en jaksa/halua paperille kirjoittaa. Aiemmin toiminn aktiivisesti seuratoiminnassa talkootyöntekijäni. Tänä päivänä en edes käy poikani harjoituksissa. Turnauksiin hän lähtee muiden vanhempien valvonnassa.

Mitä tästä kaikesta opin? En tiedä, jos opin mitään, mutta kovan hinnan maksoin rakastumisestani raukkikseen. Ihmettelen, että minkälaiset ruusunpunaiset lasit minnulla on ollut silmilläni, kun ihastuin ja hullaannuin. Nykyisin koko ihminen puistattaa minnua. Nyt näen minkälainen hän todellisuudessa on.

No, niin arvoisat lukijat. Antakaahan tulla palautetta. Löytyykö ymmärrystä vai tuomitsetteko minnut täysin? Kiitos, jos jaksoitte lukea vuodatukseni. Tämän kirjoittamalla sain purettua vähän pahaa oloani, josta vielä nytkin, useiden vuosien kuluttua kärsin.

Onko kirjoituksesi jatkoa alla olevan linkin tarinaan vai vain tarinan naishenkilön näkemys asiasta?:)))

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=558&posting=22000000012337260

viimeinkin jatko-osan? kirjoitti:

Onko kirjoituksesi jatkoa alla olevan linkin tarinaan vai vain tarinan naishenkilön näkemys asiasta?:)))

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=558&posting=22000000012337260

Elämäni Rakkaustarinan sankari seikkailee tässä samassa kertomuksessa. Onkohan juttu tosi vai vain vilkkaan mielikuvituksen tuote? Hmm.........Mutta Karpaasi on sama mitä tulee makumieltymyksiin: HK:n sinistä, sahtia ja kotona leivottua leipää! Nam, maistuis varmaan sullekin? Ja vielä tuo toimintahäiriö "rikoksentekovälineessä"! Ei epäilystäkään!

naisnäkökulmasta kirjoitti:

Minä petin tietoisesti miestäni, mutta en kadu itse tekoa pätkääkään, mutta kadun sitä, että rakastuin niin vääriin miehiin kummallakin kertaa. Elän ns. kulissiavioliitossa, joten sexisuhdetta minnulla ei milloinkaan ole ollut kuin yhden henkilön kanssa kerrallaan.
Ensimäinen oli minua 10 vuotta vanhempi henkilö. Olen itse opistoasteisen koulutuksen saanut toimihenkilö. Olen kaupunkilainen. Tämä ensimäinen "rikoskumppani" on suorittavassa työssä oleva rehellinen työmies. Hänellä se tavallinen tarina, että kotona ei enää vaimonkanssa ole lempi leiskunut moneen vuoteen. Hän kärsi masennuksesta, josta oli toipumassa. Tutustuimme ollessamme kummatkin lomalla, poissa kotiympyröistämme. Lähinnä me pussailimme loma-aikana. Kumpikin koitti salata orastavan suhteen muilta matkalaisilta. Oli meillä yksi sänkykohtauskin, mutta se päättyi nolosti ennenaikaiseen siemensyöksyyn, kun "rakkaallani" oli vielä housut jalassa.
Sattuuhan sitä, kun on pitkään ollut ilman, ajattelin. En antanut sen pilata muuten välillämme selvästi aistittavaa sähköä ja seksuaalista jännitystä.
Loman jälkeen tekstailimme toisillemme päivittäin ja sovimme salaisia puhelintreffejä, joilla kumpikin hakeutui pois kotipiiristä, että pystyimme puhumaan vapaasti. Ja kaipaavasti. Asuinpaikkojemme välimatka oli sen verran pitkä, että oikeilla treffeillä piipahtelu oli mahdotonta.
Tätä puhelinsuhdetta jatkui useita kuukausia, kunnes sovimme oikeat treffit. Hän oli työpaikkansa mukana tulossa matkalle minun kotipaikkakuntani liepeille. Päätimme tavata. Keksin sopivan peitetarinan kotiväelle ja lähdin tietoisesti pettämään miestäni toisen miehen kanssa. Kuinkas sitten kävikään?
Emme tietenkään voineet esiintyä missään julkisesti, joten minun piti hiipiä hänen hotelihuoneeseensa. Ilta kuluikin ihanasti todella romanttisissa tunnelmissa, flirttailua, hieman viiniä, hauskaa jutustelua. Lopulta oli esileikit seurustelurintamalla leikitty ja oli aika siirtyä peiton alle. Halut olivat kovat kummallakin. Vaan rikoksentekoväline kieltäytyikin kokonaan yhteistyöstä. Siinä kohtaa minä jo aloin epäilemään, että onko minussa joku vika. Keskustelimme asiasta ja pohdimme josko hänen käyttämänsä lääkitys olisi syypää toimintakyvyttömyyteen. Jäin kuitenkin kultani kainaloon yöksi ja aamulla hiivin taas pois hotellista ja matkasin kotiin hyvin sekavin tuntein.
Puhelinsuhde jatkui taas arkena entiseen malliin, kunnes minä lähdin hänen kotipaikkakuntansa naapurissa olevaan kylpylään viikoksi työkykyä ylläpitävään kuntoutukseen.
Odotin reissua todella hartaasti. Olimme sopineet tapaamisesta jo heti ensimäiseksi illaksi. Minä tietysti olin varannut itselleni huoneen yksin, jotta rikos voisi vihdoinkin tapahtua ihan oikeasti.
Rakkaani tulikin paikalle hieman luimistellen ja ympärilleen pelokkaasti vilkuillen. Hän tietystikin pelkäsi, että paikalle sattuisi joku paikallinen tuttu. Onneksi reitti oli selvä ja hän pääsi livahtamaan huoneeseeni kenenkään näkemättä. Respan hän tietysti ohitti, mutta tuskin siellä häneen kukaan erityistä huomiota kiinnitti.
Rakkaallani oli tuliaisina vanhan äitinsä leipomaa ruisleipää, sahtia, HK:n sinistä ja minua varten pullo Vermut Biancoa, sitä suomalaista halvempaa laatua (jota en suoraan sanoen voi sietää. Itse ostan aina parhainta laatua). Onneksi minä olin ruokailut kylpylän täysihoidossa, joten mitään iltapalaa en kaivannut sen enempää. Pääasiahan oli romanttinen kohtaus "rakastajani" käsivarsilla.

Ilta olikin oikein onnistunut ja se rakastelupuolikin toteutui viimeinkin ihan todella ja mukiinmenevän mallikkaasti. Kovinkaan kekseliäs rakastajani ei ollut, mutta olisihan minulla viikko aikaa opastaa häntä, ajattelin.

Seuraava päivä kului kuntoillen. Hävisin kuntoiluporukasta hieman aiemmin kuin muut, sillä halusin valmistautua illan kohtaamiseen huolella. Ajelin kylille viinakauppaan, ostin mieleistäni valkoviinä itselleni. Rakkaani ei piitannut viineistä, vaan sahti oli ainut hänen suussaan mannalle maistuva juoma. Ko. ainetta olikin syysviileällä parvekkeella huoneessani iso kannullinen, joten vielä päätin hakea marketista viinin kyytipojaksi Aurajuustoa, suolakeksejä ja viinirypäleitä. Muistinpa ostaa vielä pari kynttilääkin tunnelmanluojiksi.

Treffit alkoivat lähestyä. Istuin sängynlaidalla haaveissani, meikattuna, kammattuna ja sexysti pukeutuneena. Ja odotin. Ja sitten avasin TV:n, vilkaisin kelloa ja taas odotin. Sulhoa ei vain kuulunut. Kun hän oli arviolta tunnin myöhässä, soitti hän viimein ja kertoi, että auton sähkölaitteissa on jotakin vikaa, eikä hän niin ollen pääse tulemaan. Vai niin, ajattelin. Itse olisin vastaavassa tilanteessa ottanut vaikka taxin, ellei muuta kulkupeliä olisi ollut saatavana. Lepyin kuitenkin ja sovimme uudet treffit seuraavalle päivälle.
Koska olin pukeutunut ja muutenkin nähnyt vaivaa ulkomuotoni eteen, lähdin siitä sitten hotelin karaoketansseihin. Siellä oli muitakin kurssikavereita ja ilta olisi ollut ihan mukava, ellei minua olisi harmittanut sulhoni perumat treffit.
Tuli uusi päivä. Aika kului lihaskuntotesteissä, sauvakävelyssä ja luentoja kuunnellen. Koko ajan oli iloinen mieli, kun odotin malttamattomani iltaa...
Tänä iltana ei ollut tarvis lähteä kylille tekemään hankintoja, sillä eiliset eväät olivat koskemattomana huoneen jääkaapissa, josta olin nostellut minnibaarin omat tuotteet pois tehdäkseni tilaa omille eväilleni. Valmistauduin kuten edellisenäkin iltana. Istuin onnellisen odotuksen vallassa laiskanlinnassa vieressäni lasi valkoviiniä kynttilöiden valaisemassa huoneessa. Odotin ja odotin. Päivällä oli tullut sen verran rehkityksi pururadalla, että minua alkoi ramaista. Taisin torkahtaa hetkiseksi, kun havahduin kännykän piipitykseen. Tekstiviesti: "Sorry. En nyt pääse tulemaan, sillä vanha äitini vaatimalla vaati minua luokseen iltakahville ja seuranpitoon."

Vai niin! Nyt kyllä menit liian pitkälle. Alkaa olla hieman selityksen makua jutuissasi. Ja minä istun täällä huippukalliissa kylpylän hotelihuoneessa yksin. Olisin selvinnyt puolta pienemmin kustannuksin, jos olisin tyytynyt kuntoutuksen maksajan tarjoamaan kahden hengen majoitukseen. Minua suoraan sanottuna sapetti siinä määrin, että pakkasin matkalaukkuni, kävin hotellin respassa ilmoittamassa, että joudun perhesyistä keskeyttämään lomani. Maksoin huoneeni ja lähdin yön nukuttuani takaisin kotiin. Olisin kyllä halunnut nähdä hotellin kerroshoitajan ilmeen, kun hän löysi huoneeni parvekkeelta ex-sulhoni eväät! Varsinaista kuntoilujuomaa muine tykötarpeineen. Nyt jo juttu vähän hymyilyttääkin.

Aika kului. Puhelinsuhdetta en enää suostunut jatkamaan. Mokomakin pelkuri-jänishousu ajattelin. Jos ei mitään uskalla, niin ei mitään saakaan. Jänishousu-rakastajani koitti kyllä jatkaa puhelinsuhdetta entiseen malliin, mutta minä en enää häntä kaivannut/tarvinnut. Koko jutusta jäi pelkkä paskanmaku suuhuni. Kaikenlaisiin sitä tuleekin sorruttua, kun itsetunto kaipaa kohennusta. Halu olla haluttu olikin kai päälimmäinen syyni, että ylipäätään koko juttuun lähdin mukaan.
Kuntoilusta jäi kuitenkin käteeni jotakin. "Ryhtymään rupeamisen" kynnys oli ylitetty ja minusta tulikin innokas lenkkeilijä ja kuntovoimistelija.

Noin vuosi näiden tapahtumien jälkeen tapahtui minulle aivan outo asia. Sain puhelimeeni viestin, jossa luki "olet todella söpö!". Ei muuta. Ei lähettäjän nimeä. Olin varma, että nyt on jollekin sattunut erehdys ja viesti on tullut väärään numeroon. Sen verran utelias olin, että selvitin viestin lähettäjän numerotiedustelusta. Henkilö oli eräs perhetuttavamme. Olin aivan hämmentynyt. En kehdannut soittaa ja kiittää viestistä. Ajattelin, että hän suotta kiusaantuu, kun selviää, että hänen lähettämänsä viesti tuli väärään numeroon. Käry kävi. Annoin asia olla.
Tavatessani kyseisen herran seuraavan kerran poikien nappulajalkapalloharkoissa, olin täysin "tietämätön" hänen tekemästään virheestä. Oliko viesti sittenkään virhe? Mies vaikutti jotenkin erilaiselta. Kun vilkaisin hänen suuntaansa salaa, huomasin hänen tuijottavan suoraan minuun. Katseemme kohtasivat ja nauliutivat pitkäksi ajaksi. Tunsin välillemme syntyneen yhteyden, joka oli lähes käsinkosketeltava. Asia oli kummankin taholta täysin selvä. Ei tarvittu sanoja.

Ei mutta mieshän on minnua usean vuoden nuorempi. Olen varmaankin erehtynyt. Nyt minä kuvittelen olemattomia. Sekavista tunnelmistani ja epäuskosta huolimatta tunsin hänen katseensa kaiken aikaa ihollani. Se oli kiihottava tunne. Yritin urhoollisesta olla seuraavinani kuopukseni pelin kulkua, mutta suoraan sanottuna minulla ei ole aavistustakaan, mitä kentällä tapahtui. Kuin unessa vilkuttelin tutuille harkkojen jälkeen ja ajoin kotiin. En pystynyt keskittymään mihinkään. Kotityöt, joita aloitin jäivät kaikki kesken. Kodinhoitohuoneessa minulla oli silitysrauta päällä ja silityskori koskemattomana keskellä lattiaa, astianpesukoneen luukku oli auki ja pestyt astiat vain puoliksi tyhjennetty kaappeihin. Vilkuilin vähä väliä kännykkääni. Normaalisti pidin kännykkääni avoimesti keittiön työtasolla,johon se oli palannut lopetettuani onnettomasti päättyneen puhelinsuhteeni. Mutta nyt ripustin kännykän kaulalenkistä roikkumaan, jotta heti voisin reagoida, mikäli se soisi.
Iltakuviot hammaspesuineen oli vihdoinkin suoritettu, lapset nukkuivat ja itse "lueskelin" rakkausromaania. Jossakin vaiheessa huomasin lukeneeni useita sivuja tajuamatta sanaakaan lukemastani. Kirja olisi voinut yhtä hyvin olla ylösalaisin käsissäni. Niinpä hankkiuduin itsekin yöpuulle, asensin kännykkään herätyksen, sammutin valot ja kävin nukkumaan. Makasin pimeydessä kattoon tuijottaen, ajatustoiminta oli sen verran vilkasta, että unesta ei ollut tietoakaan, kunnes yöpöydällä vilkahti valo ja kuului vaimea piippaus. Oli tullut tekstiviesti. Sieppasin kännykän käsiini ja aloin vapisevin käsin avata viestiä. "Saanko soittaa?" luki siinä. Sydän pamppaillen näppäilin vastauksen OK. Ei muuta ja jäin odottamaan. Sitten valo kännykkään syttyi jälleen ja kuului pirahdus. Vastasin heti puheluun, ettei pirinä vaan herättäisi muuta perhettä. Minulla oli tuossa vaiheessa ollut jo vuosia oma huone, joten petikaverin heräämisestä ei tarvinnut huolestua, sillä mitään petikaveria ei ollut.

Siitä alkoi elämäni hulluimmat kaksi vuotta. Tämä rakastaja ei ollut mikään jänishousu. Soittelimme toisillemme useita kertoja päivässä ja lähetimme lukemattomia tekstareita vielä yömyöhälläkin. Tapasimme toisiamme laivalla, motellissa ja joka kerta "naimme aivot pihalle" toisiltamme aina uudelleen ja uudelleen, kunnes oli aika palata kotiin.
Laivaan nousimme aina eri aikaan ja kohtasimme toisemme "sattumalta" terminaalissa, jolloin liput ostanut saattoi sujauttaa toiselle maihinnousukortin. Suorastaan syöksyimme toistemme käsivarsille viimeksi tulleen suljettua hytinoven. Vaatteet jäivät maahan mytyiksi, niin kiire meillä oli sänkyyn. Kerrottakoon, ettemme milloinkaan matkustaneet missään kerrossänkyhyteissä vaan aina paremmassa luokassa, jossa on parisänky ja erkkeri-ikkuna merelle. Aamupalalle menimme eri aikoihin ja kohtasimme "sattumalta" toisemme shamppanja-aamupalalla, jolloin saatoimme nauttia sen yhdessä.
Lyhyempiin tapaamisiin varasimme vuorotellen motellitasoisen huoneen sunnuntai tai lauantaipäiviksi. Näiltä tapaamisilta menimme kumpikin kotiin yöksi. Lisäksi näimme toisiamme lastemme jalkapallotreeneissä ja -turnauksissa useita kertoja viikossa. Puhelinlasku oli kyllä sitä luokkaa, että harkitsin saldorajan hankintaa itselleni. Halvaksi tämä suhde ei tullut. Mutta olin rakastunut korviani myöden, jopa siinä määrin, että aloin jo haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta. Rakastajani ilmeisesti aavisti tämän, sillä yhtenä päivänä ollessani lasteni kanssa laskettelurinteessä tuli puhelimeen tekstiviesti. "En millään jaksa enää tätä salailua. Minulla ei riitä voimavaroja tähän kaksoiselämään. Pidetään pieni tauko."
Se oli kuin isku vasten kasvoja. Täysin yllättäen, ilman minkäänlaista etukäteisvaroitusta. Aluksi olin täysin lamaantunut.
Näimme toisiamme lasten harrastuksen parissa edelleen säännöllisesti. Juttelimmekin kuten ennen kaveriporukassa, joka oli vakiintunut kentänlaidalle odottavien vanhenpien keskuuteen. Näistä jutusteluista minulle selvisi, että ex-rakastajani on perheineen muuttanut uuteen asuntoon, jossa oli alkanut juuri "En jaksa enää..."-viestin saapumisaikana laajamittainen tee-se-itse -remontti. Tämä Uljas Urhoni oli siis hyllyttänyt minut remontin ajaksi ja todellakin suunnitteli jatkavansa harrastusta kanssani, kun taas olisi saanut kerätyksi uusia voimia.
Olin suunnattoman loukkaantunut. Päätin, että mitään jatkoa ei tule. Ei enää ikinä hänen kanssaan.
Seuraavalla turnausreissulla minnulle sattui elämäni harmittavin erehdys. Turnaus suuntautui lahden toiselle puolen. Menomatkalla suunnistin erään toisen jalkapallojunnuäidin kanssa laivan tanssiravintolaan, sen jälkeen kun pelimiehemme oli saatu peitonalle yhteiseen hyttiimme. Meillä oli suunnattoman hauska ilta. Tanssittajia ei puuttunut. Pöytäämme rantautui todella iloinen seurue, jossa vitsit lensivät ja juhlajuoma virtasi. Tuli otettua pari paukkua liikaa. Ehkä esintymiseni oli turhan riehakasta, sillä seuraavana päivänä sain joukkueen muilta vanhemmilta, siis muutamilta tiukkapipoisimmalta, melkoisia katseita. Olin huomaavinani näiden tiukkapipojen myös kuiskuttelevan kiihkeästi milloin kenenkin seurueen jäsenen kanssa.
Turnaus sujui mallikkaasti nappuloidemme osalta ja kotimatkalla tunnelma oli korkealla. Paluumatkalla emme ystäväni kanssa enää jaksaneet juhlia, vaan vetäydyimme nukkumaan yhtä aikaa väsyneiden pelimiestemme kanssa.

Kotiin päästyäni ja pesukoneen ladattuani aloin valmistella perheelle illallista. Näihin puuhiin olin uppoutunut, kun kuulin kännykän vaimeaa pirinää. Aikani etsittyäni kännykkä löytyikin käsilaukustani. En kuitenkaan ollut ehtinyt vastata puheluun. Olin aikeissa laittaa puhelimen pois käsistäni, kun se soi uudelleen. Kas kummaa. EX-rakastajani soittaa. Mitähän asiaa hänellä on. Arvelin asian koskevan jotakin seuran asioita ja vastasin puheluun. Sieltä alkoi tulla "tuutin täydeltä"! Minä olin käyttäytynyt sopimattomasti ja pilannut seuran maineen huonolla käytökselläni. Tekstiä piisasi ja exäni kertoi seikkaperäisesti edesottamuksiani menomatkalta. Hän ei itse ollut ollut mukana koko reissussa. Minä en enää samaan seuraan hänen kanssaan mahtuisi. Käytökseni oli ollut todella ala-arvoista. Hän julkesi ehdottaa meille seuranvaihtoa. Loppu viimeksi hän vielä tokaisi, että "Munaa pitää saada, vaikka mikä olisi". Siinä vaiheessa suljin puhelimen ja katkaisin siitä virran. Olimme ehtineet olla pari tuntia kotona, kun kielikellot olivat pistäneet sanan kiertämään "huonosta käytöksestäni".

Tästä alkoi myös melkoinen elämänmuutos minulle. Exäni alkoi systemaattisesti parjata minua muille seuran aikuisille. Kuulin olevani juoppo. Kaikkea sitä loanheittoa en jaksa/halua paperille kirjoittaa. Aiemmin toiminn aktiivisesti seuratoiminnassa talkootyöntekijäni. Tänä päivänä en edes käy poikani harjoituksissa. Turnauksiin hän lähtee muiden vanhempien valvonnassa.

Mitä tästä kaikesta opin? En tiedä, jos opin mitään, mutta kovan hinnan maksoin rakastumisestani raukkikseen. Ihmettelen, että minkälaiset ruusunpunaiset lasit minnulla on ollut silmilläni, kun ihastuin ja hullaannuin. Nykyisin koko ihminen puistattaa minnua. Nyt näen minkälainen hän todellisuudessa on.

No, niin arvoisat lukijat. Antakaahan tulla palautetta. Löytyykö ymmärrystä vai tuomitsetteko minnut täysin? Kiitos, jos jaksoitte lukea vuodatukseni. Tämän kirjoittamalla sain purettua vähän pahaa oloani, josta vielä nytkin, useiden vuosien kuluttua kärsin.

Mutta Petturuus on aina aihe, josta juttuja riittää sekä mielipiteitä puoleen että toiseen. Sinä et kuitenkaan ole mielestäni "petturi", koska kerta aviosuhde ei kertomasi mukaan ole vuosiin toiminut. Ihmettelen vain, että miksi ko. suhde on yhä voimassa. Karmeaa haaskausta "nuoren" naisen elää seksittömässä liitossa.

naisnäkökulmasta kirjoitti:

Minä petin tietoisesti miestäni, mutta en kadu itse tekoa pätkääkään, mutta kadun sitä, että rakastuin niin vääriin miehiin kummallakin kertaa. Elän ns. kulissiavioliitossa, joten sexisuhdetta minnulla ei milloinkaan ole ollut kuin yhden henkilön kanssa kerrallaan.
Ensimäinen oli minua 10 vuotta vanhempi henkilö. Olen itse opistoasteisen koulutuksen saanut toimihenkilö. Olen kaupunkilainen. Tämä ensimäinen "rikoskumppani" on suorittavassa työssä oleva rehellinen työmies. Hänellä se tavallinen tarina, että kotona ei enää vaimonkanssa ole lempi leiskunut moneen vuoteen. Hän kärsi masennuksesta, josta oli toipumassa. Tutustuimme ollessamme kummatkin lomalla, poissa kotiympyröistämme. Lähinnä me pussailimme loma-aikana. Kumpikin koitti salata orastavan suhteen muilta matkalaisilta. Oli meillä yksi sänkykohtauskin, mutta se päättyi nolosti ennenaikaiseen siemensyöksyyn, kun "rakkaallani" oli vielä housut jalassa.
Sattuuhan sitä, kun on pitkään ollut ilman, ajattelin. En antanut sen pilata muuten välillämme selvästi aistittavaa sähköä ja seksuaalista jännitystä.
Loman jälkeen tekstailimme toisillemme päivittäin ja sovimme salaisia puhelintreffejä, joilla kumpikin hakeutui pois kotipiiristä, että pystyimme puhumaan vapaasti. Ja kaipaavasti. Asuinpaikkojemme välimatka oli sen verran pitkä, että oikeilla treffeillä piipahtelu oli mahdotonta.
Tätä puhelinsuhdetta jatkui useita kuukausia, kunnes sovimme oikeat treffit. Hän oli työpaikkansa mukana tulossa matkalle minun kotipaikkakuntani liepeille. Päätimme tavata. Keksin sopivan peitetarinan kotiväelle ja lähdin tietoisesti pettämään miestäni toisen miehen kanssa. Kuinkas sitten kävikään?
Emme tietenkään voineet esiintyä missään julkisesti, joten minun piti hiipiä hänen hotelihuoneeseensa. Ilta kuluikin ihanasti todella romanttisissa tunnelmissa, flirttailua, hieman viiniä, hauskaa jutustelua. Lopulta oli esileikit seurustelurintamalla leikitty ja oli aika siirtyä peiton alle. Halut olivat kovat kummallakin. Vaan rikoksentekoväline kieltäytyikin kokonaan yhteistyöstä. Siinä kohtaa minä jo aloin epäilemään, että onko minussa joku vika. Keskustelimme asiasta ja pohdimme josko hänen käyttämänsä lääkitys olisi syypää toimintakyvyttömyyteen. Jäin kuitenkin kultani kainaloon yöksi ja aamulla hiivin taas pois hotellista ja matkasin kotiin hyvin sekavin tuntein.
Puhelinsuhde jatkui taas arkena entiseen malliin, kunnes minä lähdin hänen kotipaikkakuntansa naapurissa olevaan kylpylään viikoksi työkykyä ylläpitävään kuntoutukseen.
Odotin reissua todella hartaasti. Olimme sopineet tapaamisesta jo heti ensimäiseksi illaksi. Minä tietysti olin varannut itselleni huoneen yksin, jotta rikos voisi vihdoinkin tapahtua ihan oikeasti.
Rakkaani tulikin paikalle hieman luimistellen ja ympärilleen pelokkaasti vilkuillen. Hän tietystikin pelkäsi, että paikalle sattuisi joku paikallinen tuttu. Onneksi reitti oli selvä ja hän pääsi livahtamaan huoneeseeni kenenkään näkemättä. Respan hän tietysti ohitti, mutta tuskin siellä häneen kukaan erityistä huomiota kiinnitti.
Rakkaallani oli tuliaisina vanhan äitinsä leipomaa ruisleipää, sahtia, HK:n sinistä ja minua varten pullo Vermut Biancoa, sitä suomalaista halvempaa laatua (jota en suoraan sanoen voi sietää. Itse ostan aina parhainta laatua). Onneksi minä olin ruokailut kylpylän täysihoidossa, joten mitään iltapalaa en kaivannut sen enempää. Pääasiahan oli romanttinen kohtaus "rakastajani" käsivarsilla.

Ilta olikin oikein onnistunut ja se rakastelupuolikin toteutui viimeinkin ihan todella ja mukiinmenevän mallikkaasti. Kovinkaan kekseliäs rakastajani ei ollut, mutta olisihan minulla viikko aikaa opastaa häntä, ajattelin.

Seuraava päivä kului kuntoillen. Hävisin kuntoiluporukasta hieman aiemmin kuin muut, sillä halusin valmistautua illan kohtaamiseen huolella. Ajelin kylille viinakauppaan, ostin mieleistäni valkoviinä itselleni. Rakkaani ei piitannut viineistä, vaan sahti oli ainut hänen suussaan mannalle maistuva juoma. Ko. ainetta olikin syysviileällä parvekkeella huoneessani iso kannullinen, joten vielä päätin hakea marketista viinin kyytipojaksi Aurajuustoa, suolakeksejä ja viinirypäleitä. Muistinpa ostaa vielä pari kynttilääkin tunnelmanluojiksi.

Treffit alkoivat lähestyä. Istuin sängynlaidalla haaveissani, meikattuna, kammattuna ja sexysti pukeutuneena. Ja odotin. Ja sitten avasin TV:n, vilkaisin kelloa ja taas odotin. Sulhoa ei vain kuulunut. Kun hän oli arviolta tunnin myöhässä, soitti hän viimein ja kertoi, että auton sähkölaitteissa on jotakin vikaa, eikä hän niin ollen pääse tulemaan. Vai niin, ajattelin. Itse olisin vastaavassa tilanteessa ottanut vaikka taxin, ellei muuta kulkupeliä olisi ollut saatavana. Lepyin kuitenkin ja sovimme uudet treffit seuraavalle päivälle.
Koska olin pukeutunut ja muutenkin nähnyt vaivaa ulkomuotoni eteen, lähdin siitä sitten hotelin karaoketansseihin. Siellä oli muitakin kurssikavereita ja ilta olisi ollut ihan mukava, ellei minua olisi harmittanut sulhoni perumat treffit.
Tuli uusi päivä. Aika kului lihaskuntotesteissä, sauvakävelyssä ja luentoja kuunnellen. Koko ajan oli iloinen mieli, kun odotin malttamattomani iltaa...
Tänä iltana ei ollut tarvis lähteä kylille tekemään hankintoja, sillä eiliset eväät olivat koskemattomana huoneen jääkaapissa, josta olin nostellut minnibaarin omat tuotteet pois tehdäkseni tilaa omille eväilleni. Valmistauduin kuten edellisenäkin iltana. Istuin onnellisen odotuksen vallassa laiskanlinnassa vieressäni lasi valkoviiniä kynttilöiden valaisemassa huoneessa. Odotin ja odotin. Päivällä oli tullut sen verran rehkityksi pururadalla, että minua alkoi ramaista. Taisin torkahtaa hetkiseksi, kun havahduin kännykän piipitykseen. Tekstiviesti: "Sorry. En nyt pääse tulemaan, sillä vanha äitini vaatimalla vaati minua luokseen iltakahville ja seuranpitoon."

Vai niin! Nyt kyllä menit liian pitkälle. Alkaa olla hieman selityksen makua jutuissasi. Ja minä istun täällä huippukalliissa kylpylän hotelihuoneessa yksin. Olisin selvinnyt puolta pienemmin kustannuksin, jos olisin tyytynyt kuntoutuksen maksajan tarjoamaan kahden hengen majoitukseen. Minua suoraan sanottuna sapetti siinä määrin, että pakkasin matkalaukkuni, kävin hotellin respassa ilmoittamassa, että joudun perhesyistä keskeyttämään lomani. Maksoin huoneeni ja lähdin yön nukuttuani takaisin kotiin. Olisin kyllä halunnut nähdä hotellin kerroshoitajan ilmeen, kun hän löysi huoneeni parvekkeelta ex-sulhoni eväät! Varsinaista kuntoilujuomaa muine tykötarpeineen. Nyt jo juttu vähän hymyilyttääkin.

Aika kului. Puhelinsuhdetta en enää suostunut jatkamaan. Mokomakin pelkuri-jänishousu ajattelin. Jos ei mitään uskalla, niin ei mitään saakaan. Jänishousu-rakastajani koitti kyllä jatkaa puhelinsuhdetta entiseen malliin, mutta minä en enää häntä kaivannut/tarvinnut. Koko jutusta jäi pelkkä paskanmaku suuhuni. Kaikenlaisiin sitä tuleekin sorruttua, kun itsetunto kaipaa kohennusta. Halu olla haluttu olikin kai päälimmäinen syyni, että ylipäätään koko juttuun lähdin mukaan.
Kuntoilusta jäi kuitenkin käteeni jotakin. "Ryhtymään rupeamisen" kynnys oli ylitetty ja minusta tulikin innokas lenkkeilijä ja kuntovoimistelija.

Noin vuosi näiden tapahtumien jälkeen tapahtui minulle aivan outo asia. Sain puhelimeeni viestin, jossa luki "olet todella söpö!". Ei muuta. Ei lähettäjän nimeä. Olin varma, että nyt on jollekin sattunut erehdys ja viesti on tullut väärään numeroon. Sen verran utelias olin, että selvitin viestin lähettäjän numerotiedustelusta. Henkilö oli eräs perhetuttavamme. Olin aivan hämmentynyt. En kehdannut soittaa ja kiittää viestistä. Ajattelin, että hän suotta kiusaantuu, kun selviää, että hänen lähettämänsä viesti tuli väärään numeroon. Käry kävi. Annoin asia olla.
Tavatessani kyseisen herran seuraavan kerran poikien nappulajalkapalloharkoissa, olin täysin "tietämätön" hänen tekemästään virheestä. Oliko viesti sittenkään virhe? Mies vaikutti jotenkin erilaiselta. Kun vilkaisin hänen suuntaansa salaa, huomasin hänen tuijottavan suoraan minuun. Katseemme kohtasivat ja nauliutivat pitkäksi ajaksi. Tunsin välillemme syntyneen yhteyden, joka oli lähes käsinkosketeltava. Asia oli kummankin taholta täysin selvä. Ei tarvittu sanoja.

Ei mutta mieshän on minnua usean vuoden nuorempi. Olen varmaankin erehtynyt. Nyt minä kuvittelen olemattomia. Sekavista tunnelmistani ja epäuskosta huolimatta tunsin hänen katseensa kaiken aikaa ihollani. Se oli kiihottava tunne. Yritin urhoollisesta olla seuraavinani kuopukseni pelin kulkua, mutta suoraan sanottuna minulla ei ole aavistustakaan, mitä kentällä tapahtui. Kuin unessa vilkuttelin tutuille harkkojen jälkeen ja ajoin kotiin. En pystynyt keskittymään mihinkään. Kotityöt, joita aloitin jäivät kaikki kesken. Kodinhoitohuoneessa minulla oli silitysrauta päällä ja silityskori koskemattomana keskellä lattiaa, astianpesukoneen luukku oli auki ja pestyt astiat vain puoliksi tyhjennetty kaappeihin. Vilkuilin vähä väliä kännykkääni. Normaalisti pidin kännykkääni avoimesti keittiön työtasolla,johon se oli palannut lopetettuani onnettomasti päättyneen puhelinsuhteeni. Mutta nyt ripustin kännykän kaulalenkistä roikkumaan, jotta heti voisin reagoida, mikäli se soisi.
Iltakuviot hammaspesuineen oli vihdoinkin suoritettu, lapset nukkuivat ja itse "lueskelin" rakkausromaania. Jossakin vaiheessa huomasin lukeneeni useita sivuja tajuamatta sanaakaan lukemastani. Kirja olisi voinut yhtä hyvin olla ylösalaisin käsissäni. Niinpä hankkiuduin itsekin yöpuulle, asensin kännykkään herätyksen, sammutin valot ja kävin nukkumaan. Makasin pimeydessä kattoon tuijottaen, ajatustoiminta oli sen verran vilkasta, että unesta ei ollut tietoakaan, kunnes yöpöydällä vilkahti valo ja kuului vaimea piippaus. Oli tullut tekstiviesti. Sieppasin kännykän käsiini ja aloin vapisevin käsin avata viestiä. "Saanko soittaa?" luki siinä. Sydän pamppaillen näppäilin vastauksen OK. Ei muuta ja jäin odottamaan. Sitten valo kännykkään syttyi jälleen ja kuului pirahdus. Vastasin heti puheluun, ettei pirinä vaan herättäisi muuta perhettä. Minulla oli tuossa vaiheessa ollut jo vuosia oma huone, joten petikaverin heräämisestä ei tarvinnut huolestua, sillä mitään petikaveria ei ollut.

Siitä alkoi elämäni hulluimmat kaksi vuotta. Tämä rakastaja ei ollut mikään jänishousu. Soittelimme toisillemme useita kertoja päivässä ja lähetimme lukemattomia tekstareita vielä yömyöhälläkin. Tapasimme toisiamme laivalla, motellissa ja joka kerta "naimme aivot pihalle" toisiltamme aina uudelleen ja uudelleen, kunnes oli aika palata kotiin.
Laivaan nousimme aina eri aikaan ja kohtasimme toisemme "sattumalta" terminaalissa, jolloin liput ostanut saattoi sujauttaa toiselle maihinnousukortin. Suorastaan syöksyimme toistemme käsivarsille viimeksi tulleen suljettua hytinoven. Vaatteet jäivät maahan mytyiksi, niin kiire meillä oli sänkyyn. Kerrottakoon, ettemme milloinkaan matkustaneet missään kerrossänkyhyteissä vaan aina paremmassa luokassa, jossa on parisänky ja erkkeri-ikkuna merelle. Aamupalalle menimme eri aikoihin ja kohtasimme "sattumalta" toisemme shamppanja-aamupalalla, jolloin saatoimme nauttia sen yhdessä.
Lyhyempiin tapaamisiin varasimme vuorotellen motellitasoisen huoneen sunnuntai tai lauantaipäiviksi. Näiltä tapaamisilta menimme kumpikin kotiin yöksi. Lisäksi näimme toisiamme lastemme jalkapallotreeneissä ja -turnauksissa useita kertoja viikossa. Puhelinlasku oli kyllä sitä luokkaa, että harkitsin saldorajan hankintaa itselleni. Halvaksi tämä suhde ei tullut. Mutta olin rakastunut korviani myöden, jopa siinä määrin, että aloin jo haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta. Rakastajani ilmeisesti aavisti tämän, sillä yhtenä päivänä ollessani lasteni kanssa laskettelurinteessä tuli puhelimeen tekstiviesti. "En millään jaksa enää tätä salailua. Minulla ei riitä voimavaroja tähän kaksoiselämään. Pidetään pieni tauko."
Se oli kuin isku vasten kasvoja. Täysin yllättäen, ilman minkäänlaista etukäteisvaroitusta. Aluksi olin täysin lamaantunut.
Näimme toisiamme lasten harrastuksen parissa edelleen säännöllisesti. Juttelimmekin kuten ennen kaveriporukassa, joka oli vakiintunut kentänlaidalle odottavien vanhenpien keskuuteen. Näistä jutusteluista minulle selvisi, että ex-rakastajani on perheineen muuttanut uuteen asuntoon, jossa oli alkanut juuri "En jaksa enää..."-viestin saapumisaikana laajamittainen tee-se-itse -remontti. Tämä Uljas Urhoni oli siis hyllyttänyt minut remontin ajaksi ja todellakin suunnitteli jatkavansa harrastusta kanssani, kun taas olisi saanut kerätyksi uusia voimia.
Olin suunnattoman loukkaantunut. Päätin, että mitään jatkoa ei tule. Ei enää ikinä hänen kanssaan.
Seuraavalla turnausreissulla minnulle sattui elämäni harmittavin erehdys. Turnaus suuntautui lahden toiselle puolen. Menomatkalla suunnistin erään toisen jalkapallojunnuäidin kanssa laivan tanssiravintolaan, sen jälkeen kun pelimiehemme oli saatu peitonalle yhteiseen hyttiimme. Meillä oli suunnattoman hauska ilta. Tanssittajia ei puuttunut. Pöytäämme rantautui todella iloinen seurue, jossa vitsit lensivät ja juhlajuoma virtasi. Tuli otettua pari paukkua liikaa. Ehkä esintymiseni oli turhan riehakasta, sillä seuraavana päivänä sain joukkueen muilta vanhemmilta, siis muutamilta tiukkapipoisimmalta, melkoisia katseita. Olin huomaavinani näiden tiukkapipojen myös kuiskuttelevan kiihkeästi milloin kenenkin seurueen jäsenen kanssa.
Turnaus sujui mallikkaasti nappuloidemme osalta ja kotimatkalla tunnelma oli korkealla. Paluumatkalla emme ystäväni kanssa enää jaksaneet juhlia, vaan vetäydyimme nukkumaan yhtä aikaa väsyneiden pelimiestemme kanssa.

Kotiin päästyäni ja pesukoneen ladattuani aloin valmistella perheelle illallista. Näihin puuhiin olin uppoutunut, kun kuulin kännykän vaimeaa pirinää. Aikani etsittyäni kännykkä löytyikin käsilaukustani. En kuitenkaan ollut ehtinyt vastata puheluun. Olin aikeissa laittaa puhelimen pois käsistäni, kun se soi uudelleen. Kas kummaa. EX-rakastajani soittaa. Mitähän asiaa hänellä on. Arvelin asian koskevan jotakin seuran asioita ja vastasin puheluun. Sieltä alkoi tulla "tuutin täydeltä"! Minä olin käyttäytynyt sopimattomasti ja pilannut seuran maineen huonolla käytökselläni. Tekstiä piisasi ja exäni kertoi seikkaperäisesti edesottamuksiani menomatkalta. Hän ei itse ollut ollut mukana koko reissussa. Minä en enää samaan seuraan hänen kanssaan mahtuisi. Käytökseni oli ollut todella ala-arvoista. Hän julkesi ehdottaa meille seuranvaihtoa. Loppu viimeksi hän vielä tokaisi, että "Munaa pitää saada, vaikka mikä olisi". Siinä vaiheessa suljin puhelimen ja katkaisin siitä virran. Olimme ehtineet olla pari tuntia kotona, kun kielikellot olivat pistäneet sanan kiertämään "huonosta käytöksestäni".

Tästä alkoi myös melkoinen elämänmuutos minulle. Exäni alkoi systemaattisesti parjata minua muille seuran aikuisille. Kuulin olevani juoppo. Kaikkea sitä loanheittoa en jaksa/halua paperille kirjoittaa. Aiemmin toiminn aktiivisesti seuratoiminnassa talkootyöntekijäni. Tänä päivänä en edes käy poikani harjoituksissa. Turnauksiin hän lähtee muiden vanhempien valvonnassa.

Mitä tästä kaikesta opin? En tiedä, jos opin mitään, mutta kovan hinnan maksoin rakastumisestani raukkikseen. Ihmettelen, että minkälaiset ruusunpunaiset lasit minnulla on ollut silmilläni, kun ihastuin ja hullaannuin. Nykyisin koko ihminen puistattaa minnua. Nyt näen minkälainen hän todellisuudessa on.

No, niin arvoisat lukijat. Antakaahan tulla palautetta. Löytyykö ymmärrystä vai tuomitsetteko minnut täysin? Kiitos, jos jaksoitte lukea vuodatukseni. Tämän kirjoittamalla sain purettua vähän pahaa oloani, josta vielä nytkin, useiden vuosien kuluttua kärsin.

Olen saanut monta kertaa mieheltäni "selkäsaunan" milloin milläkin tekosyyllä. Ja ne pahoinpitelyt on tehty täysin avoimesti ja lasten nähden. Ja pahoinpitelijä pitää niitä jopa täysin oikeutettuina, koska hän ei käytä alkoholia. Samaa mieltä olivat Sossun Tädit. Kun mieheni tekemien pahoinpitelyjen vuoksi jouduimme lastensuojeluviranomaisten tutkintaan, niin mieheni väkivaltaisuuteen ei puututtu millään tavalla. No eiväthän he mitään vaimonsuojeluihmisiä olleetkaan.
Minusta kuitenkin tuntuu, että lapset siitä kärsivät todella paljon, kun heidän äitiään pahoinpidellään. Kun pahoinpitelijä on henkilö, johon he luottavat yhtä vahvasti kuin äitiinsä, niin ristiriidan pienissä päissä on oltava karmea!

naisnäkökulmasta kirjoitti:

Minä petin tietoisesti miestäni, mutta en kadu itse tekoa pätkääkään, mutta kadun sitä, että rakastuin niin vääriin miehiin kummallakin kertaa. Elän ns. kulissiavioliitossa, joten sexisuhdetta minnulla ei milloinkaan ole ollut kuin yhden henkilön kanssa kerrallaan.
Ensimäinen oli minua 10 vuotta vanhempi henkilö. Olen itse opistoasteisen koulutuksen saanut toimihenkilö. Olen kaupunkilainen. Tämä ensimäinen "rikoskumppani" on suorittavassa työssä oleva rehellinen työmies. Hänellä se tavallinen tarina, että kotona ei enää vaimonkanssa ole lempi leiskunut moneen vuoteen. Hän kärsi masennuksesta, josta oli toipumassa. Tutustuimme ollessamme kummatkin lomalla, poissa kotiympyröistämme. Lähinnä me pussailimme loma-aikana. Kumpikin koitti salata orastavan suhteen muilta matkalaisilta. Oli meillä yksi sänkykohtauskin, mutta se päättyi nolosti ennenaikaiseen siemensyöksyyn, kun "rakkaallani" oli vielä housut jalassa.
Sattuuhan sitä, kun on pitkään ollut ilman, ajattelin. En antanut sen pilata muuten välillämme selvästi aistittavaa sähköä ja seksuaalista jännitystä.
Loman jälkeen tekstailimme toisillemme päivittäin ja sovimme salaisia puhelintreffejä, joilla kumpikin hakeutui pois kotipiiristä, että pystyimme puhumaan vapaasti. Ja kaipaavasti. Asuinpaikkojemme välimatka oli sen verran pitkä, että oikeilla treffeillä piipahtelu oli mahdotonta.
Tätä puhelinsuhdetta jatkui useita kuukausia, kunnes sovimme oikeat treffit. Hän oli työpaikkansa mukana tulossa matkalle minun kotipaikkakuntani liepeille. Päätimme tavata. Keksin sopivan peitetarinan kotiväelle ja lähdin tietoisesti pettämään miestäni toisen miehen kanssa. Kuinkas sitten kävikään?
Emme tietenkään voineet esiintyä missään julkisesti, joten minun piti hiipiä hänen hotelihuoneeseensa. Ilta kuluikin ihanasti todella romanttisissa tunnelmissa, flirttailua, hieman viiniä, hauskaa jutustelua. Lopulta oli esileikit seurustelurintamalla leikitty ja oli aika siirtyä peiton alle. Halut olivat kovat kummallakin. Vaan rikoksentekoväline kieltäytyikin kokonaan yhteistyöstä. Siinä kohtaa minä jo aloin epäilemään, että onko minussa joku vika. Keskustelimme asiasta ja pohdimme josko hänen käyttämänsä lääkitys olisi syypää toimintakyvyttömyyteen. Jäin kuitenkin kultani kainaloon yöksi ja aamulla hiivin taas pois hotellista ja matkasin kotiin hyvin sekavin tuntein.
Puhelinsuhde jatkui taas arkena entiseen malliin, kunnes minä lähdin hänen kotipaikkakuntansa naapurissa olevaan kylpylään viikoksi työkykyä ylläpitävään kuntoutukseen.
Odotin reissua todella hartaasti. Olimme sopineet tapaamisesta jo heti ensimäiseksi illaksi. Minä tietysti olin varannut itselleni huoneen yksin, jotta rikos voisi vihdoinkin tapahtua ihan oikeasti.
Rakkaani tulikin paikalle hieman luimistellen ja ympärilleen pelokkaasti vilkuillen. Hän tietystikin pelkäsi, että paikalle sattuisi joku paikallinen tuttu. Onneksi reitti oli selvä ja hän pääsi livahtamaan huoneeseeni kenenkään näkemättä. Respan hän tietysti ohitti, mutta tuskin siellä häneen kukaan erityistä huomiota kiinnitti.
Rakkaallani oli tuliaisina vanhan äitinsä leipomaa ruisleipää, sahtia, HK:n sinistä ja minua varten pullo Vermut Biancoa, sitä suomalaista halvempaa laatua (jota en suoraan sanoen voi sietää. Itse ostan aina parhainta laatua). Onneksi minä olin ruokailut kylpylän täysihoidossa, joten mitään iltapalaa en kaivannut sen enempää. Pääasiahan oli romanttinen kohtaus "rakastajani" käsivarsilla.

Ilta olikin oikein onnistunut ja se rakastelupuolikin toteutui viimeinkin ihan todella ja mukiinmenevän mallikkaasti. Kovinkaan kekseliäs rakastajani ei ollut, mutta olisihan minulla viikko aikaa opastaa häntä, ajattelin.

Seuraava päivä kului kuntoillen. Hävisin kuntoiluporukasta hieman aiemmin kuin muut, sillä halusin valmistautua illan kohtaamiseen huolella. Ajelin kylille viinakauppaan, ostin mieleistäni valkoviinä itselleni. Rakkaani ei piitannut viineistä, vaan sahti oli ainut hänen suussaan mannalle maistuva juoma. Ko. ainetta olikin syysviileällä parvekkeella huoneessani iso kannullinen, joten vielä päätin hakea marketista viinin kyytipojaksi Aurajuustoa, suolakeksejä ja viinirypäleitä. Muistinpa ostaa vielä pari kynttilääkin tunnelmanluojiksi.

Treffit alkoivat lähestyä. Istuin sängynlaidalla haaveissani, meikattuna, kammattuna ja sexysti pukeutuneena. Ja odotin. Ja sitten avasin TV:n, vilkaisin kelloa ja taas odotin. Sulhoa ei vain kuulunut. Kun hän oli arviolta tunnin myöhässä, soitti hän viimein ja kertoi, että auton sähkölaitteissa on jotakin vikaa, eikä hän niin ollen pääse tulemaan. Vai niin, ajattelin. Itse olisin vastaavassa tilanteessa ottanut vaikka taxin, ellei muuta kulkupeliä olisi ollut saatavana. Lepyin kuitenkin ja sovimme uudet treffit seuraavalle päivälle.
Koska olin pukeutunut ja muutenkin nähnyt vaivaa ulkomuotoni eteen, lähdin siitä sitten hotelin karaoketansseihin. Siellä oli muitakin kurssikavereita ja ilta olisi ollut ihan mukava, ellei minua olisi harmittanut sulhoni perumat treffit.
Tuli uusi päivä. Aika kului lihaskuntotesteissä, sauvakävelyssä ja luentoja kuunnellen. Koko ajan oli iloinen mieli, kun odotin malttamattomani iltaa...
Tänä iltana ei ollut tarvis lähteä kylille tekemään hankintoja, sillä eiliset eväät olivat koskemattomana huoneen jääkaapissa, josta olin nostellut minnibaarin omat tuotteet pois tehdäkseni tilaa omille eväilleni. Valmistauduin kuten edellisenäkin iltana. Istuin onnellisen odotuksen vallassa laiskanlinnassa vieressäni lasi valkoviiniä kynttilöiden valaisemassa huoneessa. Odotin ja odotin. Päivällä oli tullut sen verran rehkityksi pururadalla, että minua alkoi ramaista. Taisin torkahtaa hetkiseksi, kun havahduin kännykän piipitykseen. Tekstiviesti: "Sorry. En nyt pääse tulemaan, sillä vanha äitini vaatimalla vaati minua luokseen iltakahville ja seuranpitoon."

Vai niin! Nyt kyllä menit liian pitkälle. Alkaa olla hieman selityksen makua jutuissasi. Ja minä istun täällä huippukalliissa kylpylän hotelihuoneessa yksin. Olisin selvinnyt puolta pienemmin kustannuksin, jos olisin tyytynyt kuntoutuksen maksajan tarjoamaan kahden hengen majoitukseen. Minua suoraan sanottuna sapetti siinä määrin, että pakkasin matkalaukkuni, kävin hotellin respassa ilmoittamassa, että joudun perhesyistä keskeyttämään lomani. Maksoin huoneeni ja lähdin yön nukuttuani takaisin kotiin. Olisin kyllä halunnut nähdä hotellin kerroshoitajan ilmeen, kun hän löysi huoneeni parvekkeelta ex-sulhoni eväät! Varsinaista kuntoilujuomaa muine tykötarpeineen. Nyt jo juttu vähän hymyilyttääkin.

Aika kului. Puhelinsuhdetta en enää suostunut jatkamaan. Mokomakin pelkuri-jänishousu ajattelin. Jos ei mitään uskalla, niin ei mitään saakaan. Jänishousu-rakastajani koitti kyllä jatkaa puhelinsuhdetta entiseen malliin, mutta minä en enää häntä kaivannut/tarvinnut. Koko jutusta jäi pelkkä paskanmaku suuhuni. Kaikenlaisiin sitä tuleekin sorruttua, kun itsetunto kaipaa kohennusta. Halu olla haluttu olikin kai päälimmäinen syyni, että ylipäätään koko juttuun lähdin mukaan.
Kuntoilusta jäi kuitenkin käteeni jotakin. "Ryhtymään rupeamisen" kynnys oli ylitetty ja minusta tulikin innokas lenkkeilijä ja kuntovoimistelija.

Noin vuosi näiden tapahtumien jälkeen tapahtui minulle aivan outo asia. Sain puhelimeeni viestin, jossa luki "olet todella söpö!". Ei muuta. Ei lähettäjän nimeä. Olin varma, että nyt on jollekin sattunut erehdys ja viesti on tullut väärään numeroon. Sen verran utelias olin, että selvitin viestin lähettäjän numerotiedustelusta. Henkilö oli eräs perhetuttavamme. Olin aivan hämmentynyt. En kehdannut soittaa ja kiittää viestistä. Ajattelin, että hän suotta kiusaantuu, kun selviää, että hänen lähettämänsä viesti tuli väärään numeroon. Käry kävi. Annoin asia olla.
Tavatessani kyseisen herran seuraavan kerran poikien nappulajalkapalloharkoissa, olin täysin "tietämätön" hänen tekemästään virheestä. Oliko viesti sittenkään virhe? Mies vaikutti jotenkin erilaiselta. Kun vilkaisin hänen suuntaansa salaa, huomasin hänen tuijottavan suoraan minuun. Katseemme kohtasivat ja nauliutivat pitkäksi ajaksi. Tunsin välillemme syntyneen yhteyden, joka oli lähes käsinkosketeltava. Asia oli kummankin taholta täysin selvä. Ei tarvittu sanoja.

Ei mutta mieshän on minnua usean vuoden nuorempi. Olen varmaankin erehtynyt. Nyt minä kuvittelen olemattomia. Sekavista tunnelmistani ja epäuskosta huolimatta tunsin hänen katseensa kaiken aikaa ihollani. Se oli kiihottava tunne. Yritin urhoollisesta olla seuraavinani kuopukseni pelin kulkua, mutta suoraan sanottuna minulla ei ole aavistustakaan, mitä kentällä tapahtui. Kuin unessa vilkuttelin tutuille harkkojen jälkeen ja ajoin kotiin. En pystynyt keskittymään mihinkään. Kotityöt, joita aloitin jäivät kaikki kesken. Kodinhoitohuoneessa minulla oli silitysrauta päällä ja silityskori koskemattomana keskellä lattiaa, astianpesukoneen luukku oli auki ja pestyt astiat vain puoliksi tyhjennetty kaappeihin. Vilkuilin vähä väliä kännykkääni. Normaalisti pidin kännykkääni avoimesti keittiön työtasolla,johon se oli palannut lopetettuani onnettomasti päättyneen puhelinsuhteeni. Mutta nyt ripustin kännykän kaulalenkistä roikkumaan, jotta heti voisin reagoida, mikäli se soisi.
Iltakuviot hammaspesuineen oli vihdoinkin suoritettu, lapset nukkuivat ja itse "lueskelin" rakkausromaania. Jossakin vaiheessa huomasin lukeneeni useita sivuja tajuamatta sanaakaan lukemastani. Kirja olisi voinut yhtä hyvin olla ylösalaisin käsissäni. Niinpä hankkiuduin itsekin yöpuulle, asensin kännykkään herätyksen, sammutin valot ja kävin nukkumaan. Makasin pimeydessä kattoon tuijottaen, ajatustoiminta oli sen verran vilkasta, että unesta ei ollut tietoakaan, kunnes yöpöydällä vilkahti valo ja kuului vaimea piippaus. Oli tullut tekstiviesti. Sieppasin kännykän käsiini ja aloin vapisevin käsin avata viestiä. "Saanko soittaa?" luki siinä. Sydän pamppaillen näppäilin vastauksen OK. Ei muuta ja jäin odottamaan. Sitten valo kännykkään syttyi jälleen ja kuului pirahdus. Vastasin heti puheluun, ettei pirinä vaan herättäisi muuta perhettä. Minulla oli tuossa vaiheessa ollut jo vuosia oma huone, joten petikaverin heräämisestä ei tarvinnut huolestua, sillä mitään petikaveria ei ollut.

Siitä alkoi elämäni hulluimmat kaksi vuotta. Tämä rakastaja ei ollut mikään jänishousu. Soittelimme toisillemme useita kertoja päivässä ja lähetimme lukemattomia tekstareita vielä yömyöhälläkin. Tapasimme toisiamme laivalla, motellissa ja joka kerta "naimme aivot pihalle" toisiltamme aina uudelleen ja uudelleen, kunnes oli aika palata kotiin.
Laivaan nousimme aina eri aikaan ja kohtasimme toisemme "sattumalta" terminaalissa, jolloin liput ostanut saattoi sujauttaa toiselle maihinnousukortin. Suorastaan syöksyimme toistemme käsivarsille viimeksi tulleen suljettua hytinoven. Vaatteet jäivät maahan mytyiksi, niin kiire meillä oli sänkyyn. Kerrottakoon, ettemme milloinkaan matkustaneet missään kerrossänkyhyteissä vaan aina paremmassa luokassa, jossa on parisänky ja erkkeri-ikkuna merelle. Aamupalalle menimme eri aikoihin ja kohtasimme "sattumalta" toisemme shamppanja-aamupalalla, jolloin saatoimme nauttia sen yhdessä.
Lyhyempiin tapaamisiin varasimme vuorotellen motellitasoisen huoneen sunnuntai tai lauantaipäiviksi. Näiltä tapaamisilta menimme kumpikin kotiin yöksi. Lisäksi näimme toisiamme lastemme jalkapallotreeneissä ja -turnauksissa useita kertoja viikossa. Puhelinlasku oli kyllä sitä luokkaa, että harkitsin saldorajan hankintaa itselleni. Halvaksi tämä suhde ei tullut. Mutta olin rakastunut korviani myöden, jopa siinä määrin, että aloin jo haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta. Rakastajani ilmeisesti aavisti tämän, sillä yhtenä päivänä ollessani lasteni kanssa laskettelurinteessä tuli puhelimeen tekstiviesti. "En millään jaksa enää tätä salailua. Minulla ei riitä voimavaroja tähän kaksoiselämään. Pidetään pieni tauko."
Se oli kuin isku vasten kasvoja. Täysin yllättäen, ilman minkäänlaista etukäteisvaroitusta. Aluksi olin täysin lamaantunut.
Näimme toisiamme lasten harrastuksen parissa edelleen säännöllisesti. Juttelimmekin kuten ennen kaveriporukassa, joka oli vakiintunut kentänlaidalle odottavien vanhenpien keskuuteen. Näistä jutusteluista minulle selvisi, että ex-rakastajani on perheineen muuttanut uuteen asuntoon, jossa oli alkanut juuri "En jaksa enää..."-viestin saapumisaikana laajamittainen tee-se-itse -remontti. Tämä Uljas Urhoni oli siis hyllyttänyt minut remontin ajaksi ja todellakin suunnitteli jatkavansa harrastusta kanssani, kun taas olisi saanut kerätyksi uusia voimia.
Olin suunnattoman loukkaantunut. Päätin, että mitään jatkoa ei tule. Ei enää ikinä hänen kanssaan.
Seuraavalla turnausreissulla minnulle sattui elämäni harmittavin erehdys. Turnaus suuntautui lahden toiselle puolen. Menomatkalla suunnistin erään toisen jalkapallojunnuäidin kanssa laivan tanssiravintolaan, sen jälkeen kun pelimiehemme oli saatu peitonalle yhteiseen hyttiimme. Meillä oli suunnattoman hauska ilta. Tanssittajia ei puuttunut. Pöytäämme rantautui todella iloinen seurue, jossa vitsit lensivät ja juhlajuoma virtasi. Tuli otettua pari paukkua liikaa. Ehkä esintymiseni oli turhan riehakasta, sillä seuraavana päivänä sain joukkueen muilta vanhemmilta, siis muutamilta tiukkapipoisimmalta, melkoisia katseita. Olin huomaavinani näiden tiukkapipojen myös kuiskuttelevan kiihkeästi milloin kenenkin seurueen jäsenen kanssa.
Turnaus sujui mallikkaasti nappuloidemme osalta ja kotimatkalla tunnelma oli korkealla. Paluumatkalla emme ystäväni kanssa enää jaksaneet juhlia, vaan vetäydyimme nukkumaan yhtä aikaa väsyneiden pelimiestemme kanssa.

Kotiin päästyäni ja pesukoneen ladattuani aloin valmistella perheelle illallista. Näihin puuhiin olin uppoutunut, kun kuulin kännykän vaimeaa pirinää. Aikani etsittyäni kännykkä löytyikin käsilaukustani. En kuitenkaan ollut ehtinyt vastata puheluun. Olin aikeissa laittaa puhelimen pois käsistäni, kun se soi uudelleen. Kas kummaa. EX-rakastajani soittaa. Mitähän asiaa hänellä on. Arvelin asian koskevan jotakin seuran asioita ja vastasin puheluun. Sieltä alkoi tulla "tuutin täydeltä"! Minä olin käyttäytynyt sopimattomasti ja pilannut seuran maineen huonolla käytökselläni. Tekstiä piisasi ja exäni kertoi seikkaperäisesti edesottamuksiani menomatkalta. Hän ei itse ollut ollut mukana koko reissussa. Minä en enää samaan seuraan hänen kanssaan mahtuisi. Käytökseni oli ollut todella ala-arvoista. Hän julkesi ehdottaa meille seuranvaihtoa. Loppu viimeksi hän vielä tokaisi, että "Munaa pitää saada, vaikka mikä olisi". Siinä vaiheessa suljin puhelimen ja katkaisin siitä virran. Olimme ehtineet olla pari tuntia kotona, kun kielikellot olivat pistäneet sanan kiertämään "huonosta käytöksestäni".

Tästä alkoi myös melkoinen elämänmuutos minulle. Exäni alkoi systemaattisesti parjata minua muille seuran aikuisille. Kuulin olevani juoppo. Kaikkea sitä loanheittoa en jaksa/halua paperille kirjoittaa. Aiemmin toiminn aktiivisesti seuratoiminnassa talkootyöntekijäni. Tänä päivänä en edes käy poikani harjoituksissa. Turnauksiin hän lähtee muiden vanhempien valvonnassa.

Mitä tästä kaikesta opin? En tiedä, jos opin mitään, mutta kovan hinnan maksoin rakastumisestani raukkikseen. Ihmettelen, että minkälaiset ruusunpunaiset lasit minnulla on ollut silmilläni, kun ihastuin ja hullaannuin. Nykyisin koko ihminen puistattaa minnua. Nyt näen minkälainen hän todellisuudessa on.

No, niin arvoisat lukijat. Antakaahan tulla palautetta. Löytyykö ymmärrystä vai tuomitsetteko minnut täysin? Kiitos, jos jaksoitte lukea vuodatukseni. Tämän kirjoittamalla sain purettua vähän pahaa oloani, josta vielä nytkin, useiden vuosien kuluttua kärsin.

Ensin aviomies, joka "on jo vuosia ollut pelkkä kulissi", sitten rakastut potenssiongelmaiseen vanhukseen ja sen perään sikamaiseen raukkikseen. Ei kateeksi käy. Mutta vielä se aurinko paistaa risukasaankin. Ennen kuin 80 v täytät, niin ennustan, että löydät Sen Oikean! Tsemppiä Sulle!

miesasioissa kirjoitti:

Ensin aviomies, joka "on jo vuosia ollut pelkkä kulissi", sitten rakastut potenssiongelmaiseen vanhukseen ja sen perään sikamaiseen raukkikseen. Ei kateeksi käy. Mutta vielä se aurinko paistaa risukasaankin. Ennen kuin 80 v täytät, niin ennustan, että löydät Sen Oikean! Tsemppiä Sulle!

Mutta itse olen petini petannut ja itse myös kärsin seuraukset!

naisnäkökulmasta kirjoitti:

Minä petin tietoisesti miestäni, mutta en kadu itse tekoa pätkääkään, mutta kadun sitä, että rakastuin niin vääriin miehiin kummallakin kertaa. Elän ns. kulissiavioliitossa, joten sexisuhdetta minnulla ei milloinkaan ole ollut kuin yhden henkilön kanssa kerrallaan.
Ensimäinen oli minua 10 vuotta vanhempi henkilö. Olen itse opistoasteisen koulutuksen saanut toimihenkilö. Olen kaupunkilainen. Tämä ensimäinen "rikoskumppani" on suorittavassa työssä oleva rehellinen työmies. Hänellä se tavallinen tarina, että kotona ei enää vaimonkanssa ole lempi leiskunut moneen vuoteen. Hän kärsi masennuksesta, josta oli toipumassa. Tutustuimme ollessamme kummatkin lomalla, poissa kotiympyröistämme. Lähinnä me pussailimme loma-aikana. Kumpikin koitti salata orastavan suhteen muilta matkalaisilta. Oli meillä yksi sänkykohtauskin, mutta se päättyi nolosti ennenaikaiseen siemensyöksyyn, kun "rakkaallani" oli vielä housut jalassa.
Sattuuhan sitä, kun on pitkään ollut ilman, ajattelin. En antanut sen pilata muuten välillämme selvästi aistittavaa sähköä ja seksuaalista jännitystä.
Loman jälkeen tekstailimme toisillemme päivittäin ja sovimme salaisia puhelintreffejä, joilla kumpikin hakeutui pois kotipiiristä, että pystyimme puhumaan vapaasti. Ja kaipaavasti. Asuinpaikkojemme välimatka oli sen verran pitkä, että oikeilla treffeillä piipahtelu oli mahdotonta.
Tätä puhelinsuhdetta jatkui useita kuukausia, kunnes sovimme oikeat treffit. Hän oli työpaikkansa mukana tulossa matkalle minun kotipaikkakuntani liepeille. Päätimme tavata. Keksin sopivan peitetarinan kotiväelle ja lähdin tietoisesti pettämään miestäni toisen miehen kanssa. Kuinkas sitten kävikään?
Emme tietenkään voineet esiintyä missään julkisesti, joten minun piti hiipiä hänen hotelihuoneeseensa. Ilta kuluikin ihanasti todella romanttisissa tunnelmissa, flirttailua, hieman viiniä, hauskaa jutustelua. Lopulta oli esileikit seurustelurintamalla leikitty ja oli aika siirtyä peiton alle. Halut olivat kovat kummallakin. Vaan rikoksentekoväline kieltäytyikin kokonaan yhteistyöstä. Siinä kohtaa minä jo aloin epäilemään, että onko minussa joku vika. Keskustelimme asiasta ja pohdimme josko hänen käyttämänsä lääkitys olisi syypää toimintakyvyttömyyteen. Jäin kuitenkin kultani kainaloon yöksi ja aamulla hiivin taas pois hotellista ja matkasin kotiin hyvin sekavin tuntein.
Puhelinsuhde jatkui taas arkena entiseen malliin, kunnes minä lähdin hänen kotipaikkakuntansa naapurissa olevaan kylpylään viikoksi työkykyä ylläpitävään kuntoutukseen.
Odotin reissua todella hartaasti. Olimme sopineet tapaamisesta jo heti ensimäiseksi illaksi. Minä tietysti olin varannut itselleni huoneen yksin, jotta rikos voisi vihdoinkin tapahtua ihan oikeasti.
Rakkaani tulikin paikalle hieman luimistellen ja ympärilleen pelokkaasti vilkuillen. Hän tietystikin pelkäsi, että paikalle sattuisi joku paikallinen tuttu. Onneksi reitti oli selvä ja hän pääsi livahtamaan huoneeseeni kenenkään näkemättä. Respan hän tietysti ohitti, mutta tuskin siellä häneen kukaan erityistä huomiota kiinnitti.
Rakkaallani oli tuliaisina vanhan äitinsä leipomaa ruisleipää, sahtia, HK:n sinistä ja minua varten pullo Vermut Biancoa, sitä suomalaista halvempaa laatua (jota en suoraan sanoen voi sietää. Itse ostan aina parhainta laatua). Onneksi minä olin ruokailut kylpylän täysihoidossa, joten mitään iltapalaa en kaivannut sen enempää. Pääasiahan oli romanttinen kohtaus "rakastajani" käsivarsilla.

Ilta olikin oikein onnistunut ja se rakastelupuolikin toteutui viimeinkin ihan todella ja mukiinmenevän mallikkaasti. Kovinkaan kekseliäs rakastajani ei ollut, mutta olisihan minulla viikko aikaa opastaa häntä, ajattelin.

Seuraava päivä kului kuntoillen. Hävisin kuntoiluporukasta hieman aiemmin kuin muut, sillä halusin valmistautua illan kohtaamiseen huolella. Ajelin kylille viinakauppaan, ostin mieleistäni valkoviinä itselleni. Rakkaani ei piitannut viineistä, vaan sahti oli ainut hänen suussaan mannalle maistuva juoma. Ko. ainetta olikin syysviileällä parvekkeella huoneessani iso kannullinen, joten vielä päätin hakea marketista viinin kyytipojaksi Aurajuustoa, suolakeksejä ja viinirypäleitä. Muistinpa ostaa vielä pari kynttilääkin tunnelmanluojiksi.

Treffit alkoivat lähestyä. Istuin sängynlaidalla haaveissani, meikattuna, kammattuna ja sexysti pukeutuneena. Ja odotin. Ja sitten avasin TV:n, vilkaisin kelloa ja taas odotin. Sulhoa ei vain kuulunut. Kun hän oli arviolta tunnin myöhässä, soitti hän viimein ja kertoi, että auton sähkölaitteissa on jotakin vikaa, eikä hän niin ollen pääse tulemaan. Vai niin, ajattelin. Itse olisin vastaavassa tilanteessa ottanut vaikka taxin, ellei muuta kulkupeliä olisi ollut saatavana. Lepyin kuitenkin ja sovimme uudet treffit seuraavalle päivälle.
Koska olin pukeutunut ja muutenkin nähnyt vaivaa ulkomuotoni eteen, lähdin siitä sitten hotelin karaoketansseihin. Siellä oli muitakin kurssikavereita ja ilta olisi ollut ihan mukava, ellei minua olisi harmittanut sulhoni perumat treffit.
Tuli uusi päivä. Aika kului lihaskuntotesteissä, sauvakävelyssä ja luentoja kuunnellen. Koko ajan oli iloinen mieli, kun odotin malttamattomani iltaa...
Tänä iltana ei ollut tarvis lähteä kylille tekemään hankintoja, sillä eiliset eväät olivat koskemattomana huoneen jääkaapissa, josta olin nostellut minnibaarin omat tuotteet pois tehdäkseni tilaa omille eväilleni. Valmistauduin kuten edellisenäkin iltana. Istuin onnellisen odotuksen vallassa laiskanlinnassa vieressäni lasi valkoviiniä kynttilöiden valaisemassa huoneessa. Odotin ja odotin. Päivällä oli tullut sen verran rehkityksi pururadalla, että minua alkoi ramaista. Taisin torkahtaa hetkiseksi, kun havahduin kännykän piipitykseen. Tekstiviesti: "Sorry. En nyt pääse tulemaan, sillä vanha äitini vaatimalla vaati minua luokseen iltakahville ja seuranpitoon."

Vai niin! Nyt kyllä menit liian pitkälle. Alkaa olla hieman selityksen makua jutuissasi. Ja minä istun täällä huippukalliissa kylpylän hotelihuoneessa yksin. Olisin selvinnyt puolta pienemmin kustannuksin, jos olisin tyytynyt kuntoutuksen maksajan tarjoamaan kahden hengen majoitukseen. Minua suoraan sanottuna sapetti siinä määrin, että pakkasin matkalaukkuni, kävin hotellin respassa ilmoittamassa, että joudun perhesyistä keskeyttämään lomani. Maksoin huoneeni ja lähdin yön nukuttuani takaisin kotiin. Olisin kyllä halunnut nähdä hotellin kerroshoitajan ilmeen, kun hän löysi huoneeni parvekkeelta ex-sulhoni eväät! Varsinaista kuntoilujuomaa muine tykötarpeineen. Nyt jo juttu vähän hymyilyttääkin.

Aika kului. Puhelinsuhdetta en enää suostunut jatkamaan. Mokomakin pelkuri-jänishousu ajattelin. Jos ei mitään uskalla, niin ei mitään saakaan. Jänishousu-rakastajani koitti kyllä jatkaa puhelinsuhdetta entiseen malliin, mutta minä en enää häntä kaivannut/tarvinnut. Koko jutusta jäi pelkkä paskanmaku suuhuni. Kaikenlaisiin sitä tuleekin sorruttua, kun itsetunto kaipaa kohennusta. Halu olla haluttu olikin kai päälimmäinen syyni, että ylipäätään koko juttuun lähdin mukaan.
Kuntoilusta jäi kuitenkin käteeni jotakin. "Ryhtymään rupeamisen" kynnys oli ylitetty ja minusta tulikin innokas lenkkeilijä ja kuntovoimistelija.

Noin vuosi näiden tapahtumien jälkeen tapahtui minulle aivan outo asia. Sain puhelimeeni viestin, jossa luki "olet todella söpö!". Ei muuta. Ei lähettäjän nimeä. Olin varma, että nyt on jollekin sattunut erehdys ja viesti on tullut väärään numeroon. Sen verran utelias olin, että selvitin viestin lähettäjän numerotiedustelusta. Henkilö oli eräs perhetuttavamme. Olin aivan hämmentynyt. En kehdannut soittaa ja kiittää viestistä. Ajattelin, että hän suotta kiusaantuu, kun selviää, että hänen lähettämänsä viesti tuli väärään numeroon. Käry kävi. Annoin asia olla.
Tavatessani kyseisen herran seuraavan kerran poikien nappulajalkapalloharkoissa, olin täysin "tietämätön" hänen tekemästään virheestä. Oliko viesti sittenkään virhe? Mies vaikutti jotenkin erilaiselta. Kun vilkaisin hänen suuntaansa salaa, huomasin hänen tuijottavan suoraan minuun. Katseemme kohtasivat ja nauliutivat pitkäksi ajaksi. Tunsin välillemme syntyneen yhteyden, joka oli lähes käsinkosketeltava. Asia oli kummankin taholta täysin selvä. Ei tarvittu sanoja.

Ei mutta mieshän on minnua usean vuoden nuorempi. Olen varmaankin erehtynyt. Nyt minä kuvittelen olemattomia. Sekavista tunnelmistani ja epäuskosta huolimatta tunsin hänen katseensa kaiken aikaa ihollani. Se oli kiihottava tunne. Yritin urhoollisesta olla seuraavinani kuopukseni pelin kulkua, mutta suoraan sanottuna minulla ei ole aavistustakaan, mitä kentällä tapahtui. Kuin unessa vilkuttelin tutuille harkkojen jälkeen ja ajoin kotiin. En pystynyt keskittymään mihinkään. Kotityöt, joita aloitin jäivät kaikki kesken. Kodinhoitohuoneessa minulla oli silitysrauta päällä ja silityskori koskemattomana keskellä lattiaa, astianpesukoneen luukku oli auki ja pestyt astiat vain puoliksi tyhjennetty kaappeihin. Vilkuilin vähä väliä kännykkääni. Normaalisti pidin kännykkääni avoimesti keittiön työtasolla,johon se oli palannut lopetettuani onnettomasti päättyneen puhelinsuhteeni. Mutta nyt ripustin kännykän kaulalenkistä roikkumaan, jotta heti voisin reagoida, mikäli se soisi.
Iltakuviot hammaspesuineen oli vihdoinkin suoritettu, lapset nukkuivat ja itse "lueskelin" rakkausromaania. Jossakin vaiheessa huomasin lukeneeni useita sivuja tajuamatta sanaakaan lukemastani. Kirja olisi voinut yhtä hyvin olla ylösalaisin käsissäni. Niinpä hankkiuduin itsekin yöpuulle, asensin kännykkään herätyksen, sammutin valot ja kävin nukkumaan. Makasin pimeydessä kattoon tuijottaen, ajatustoiminta oli sen verran vilkasta, että unesta ei ollut tietoakaan, kunnes yöpöydällä vilkahti valo ja kuului vaimea piippaus. Oli tullut tekstiviesti. Sieppasin kännykän käsiini ja aloin vapisevin käsin avata viestiä. "Saanko soittaa?" luki siinä. Sydän pamppaillen näppäilin vastauksen OK. Ei muuta ja jäin odottamaan. Sitten valo kännykkään syttyi jälleen ja kuului pirahdus. Vastasin heti puheluun, ettei pirinä vaan herättäisi muuta perhettä. Minulla oli tuossa vaiheessa ollut jo vuosia oma huone, joten petikaverin heräämisestä ei tarvinnut huolestua, sillä mitään petikaveria ei ollut.

Siitä alkoi elämäni hulluimmat kaksi vuotta. Tämä rakastaja ei ollut mikään jänishousu. Soittelimme toisillemme useita kertoja päivässä ja lähetimme lukemattomia tekstareita vielä yömyöhälläkin. Tapasimme toisiamme laivalla, motellissa ja joka kerta "naimme aivot pihalle" toisiltamme aina uudelleen ja uudelleen, kunnes oli aika palata kotiin.
Laivaan nousimme aina eri aikaan ja kohtasimme toisemme "sattumalta" terminaalissa, jolloin liput ostanut saattoi sujauttaa toiselle maihinnousukortin. Suorastaan syöksyimme toistemme käsivarsille viimeksi tulleen suljettua hytinoven. Vaatteet jäivät maahan mytyiksi, niin kiire meillä oli sänkyyn. Kerrottakoon, ettemme milloinkaan matkustaneet missään kerrossänkyhyteissä vaan aina paremmassa luokassa, jossa on parisänky ja erkkeri-ikkuna merelle. Aamupalalle menimme eri aikoihin ja kohtasimme "sattumalta" toisemme shamppanja-aamupalalla, jolloin saatoimme nauttia sen yhdessä.
Lyhyempiin tapaamisiin varasimme vuorotellen motellitasoisen huoneen sunnuntai tai lauantaipäiviksi. Näiltä tapaamisilta menimme kumpikin kotiin yöksi. Lisäksi näimme toisiamme lastemme jalkapallotreeneissä ja -turnauksissa useita kertoja viikossa. Puhelinlasku oli kyllä sitä luokkaa, että harkitsin saldorajan hankintaa itselleni. Halvaksi tämä suhde ei tullut. Mutta olin rakastunut korviani myöden, jopa siinä määrin, että aloin jo haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta. Rakastajani ilmeisesti aavisti tämän, sillä yhtenä päivänä ollessani lasteni kanssa laskettelurinteessä tuli puhelimeen tekstiviesti. "En millään jaksa enää tätä salailua. Minulla ei riitä voimavaroja tähän kaksoiselämään. Pidetään pieni tauko."
Se oli kuin isku vasten kasvoja. Täysin yllättäen, ilman minkäänlaista etukäteisvaroitusta. Aluksi olin täysin lamaantunut.
Näimme toisiamme lasten harrastuksen parissa edelleen säännöllisesti. Juttelimmekin kuten ennen kaveriporukassa, joka oli vakiintunut kentänlaidalle odottavien vanhenpien keskuuteen. Näistä jutusteluista minulle selvisi, että ex-rakastajani on perheineen muuttanut uuteen asuntoon, jossa oli alkanut juuri "En jaksa enää..."-viestin saapumisaikana laajamittainen tee-se-itse -remontti. Tämä Uljas Urhoni oli siis hyllyttänyt minut remontin ajaksi ja todellakin suunnitteli jatkavansa harrastusta kanssani, kun taas olisi saanut kerätyksi uusia voimia.
Olin suunnattoman loukkaantunut. Päätin, että mitään jatkoa ei tule. Ei enää ikinä hänen kanssaan.
Seuraavalla turnausreissulla minnulle sattui elämäni harmittavin erehdys. Turnaus suuntautui lahden toiselle puolen. Menomatkalla suunnistin erään toisen jalkapallojunnuäidin kanssa laivan tanssiravintolaan, sen jälkeen kun pelimiehemme oli saatu peitonalle yhteiseen hyttiimme. Meillä oli suunnattoman hauska ilta. Tanssittajia ei puuttunut. Pöytäämme rantautui todella iloinen seurue, jossa vitsit lensivät ja juhlajuoma virtasi. Tuli otettua pari paukkua liikaa. Ehkä esintymiseni oli turhan riehakasta, sillä seuraavana päivänä sain joukkueen muilta vanhemmilta, siis muutamilta tiukkapipoisimmalta, melkoisia katseita. Olin huomaavinani näiden tiukkapipojen myös kuiskuttelevan kiihkeästi milloin kenenkin seurueen jäsenen kanssa.
Turnaus sujui mallikkaasti nappuloidemme osalta ja kotimatkalla tunnelma oli korkealla. Paluumatkalla emme ystäväni kanssa enää jaksaneet juhlia, vaan vetäydyimme nukkumaan yhtä aikaa väsyneiden pelimiestemme kanssa.

Kotiin päästyäni ja pesukoneen ladattuani aloin valmistella perheelle illallista. Näihin puuhiin olin uppoutunut, kun kuulin kännykän vaimeaa pirinää. Aikani etsittyäni kännykkä löytyikin käsilaukustani. En kuitenkaan ollut ehtinyt vastata puheluun. Olin aikeissa laittaa puhelimen pois käsistäni, kun se soi uudelleen. Kas kummaa. EX-rakastajani soittaa. Mitähän asiaa hänellä on. Arvelin asian koskevan jotakin seuran asioita ja vastasin puheluun. Sieltä alkoi tulla "tuutin täydeltä"! Minä olin käyttäytynyt sopimattomasti ja pilannut seuran maineen huonolla käytökselläni. Tekstiä piisasi ja exäni kertoi seikkaperäisesti edesottamuksiani menomatkalta. Hän ei itse ollut ollut mukana koko reissussa. Minä en enää samaan seuraan hänen kanssaan mahtuisi. Käytökseni oli ollut todella ala-arvoista. Hän julkesi ehdottaa meille seuranvaihtoa. Loppu viimeksi hän vielä tokaisi, että "Munaa pitää saada, vaikka mikä olisi". Siinä vaiheessa suljin puhelimen ja katkaisin siitä virran. Olimme ehtineet olla pari tuntia kotona, kun kielikellot olivat pistäneet sanan kiertämään "huonosta käytöksestäni".

Tästä alkoi myös melkoinen elämänmuutos minulle. Exäni alkoi systemaattisesti parjata minua muille seuran aikuisille. Kuulin olevani juoppo. Kaikkea sitä loanheittoa en jaksa/halua paperille kirjoittaa. Aiemmin toiminn aktiivisesti seuratoiminnassa talkootyöntekijäni. Tänä päivänä en edes käy poikani harjoituksissa. Turnauksiin hän lähtee muiden vanhempien valvonnassa.

Mitä tästä kaikesta opin? En tiedä, jos opin mitään, mutta kovan hinnan maksoin rakastumisestani raukkikseen. Ihmettelen, että minkälaiset ruusunpunaiset lasit minnulla on ollut silmilläni, kun ihastuin ja hullaannuin. Nykyisin koko ihminen puistattaa minnua. Nyt näen minkälainen hän todellisuudessa on.

No, niin arvoisat lukijat. Antakaahan tulla palautetta. Löytyykö ymmärrystä vai tuomitsetteko minnut täysin? Kiitos, jos jaksoitte lukea vuodatukseni. Tämän kirjoittamalla sain purettua vähän pahaa oloani, josta vielä nytkin, useiden vuosien kuluttua kärsin.

kun lukee epätoivoiset onnenetsintäyrityksesi. Suomalaiseen perusluonteeseen kuuluu, että oma pahoinvointi jotenkin helpottuu, kun saa lukea/kuulla että jollain menee vielä huonommin.

Älä luovuta. Uskon todella, että Sinullekin vielä on onnellisia vuosia edessä päin.

Ymmärsinkö oikein, että olet noin kolmekymmpisestä alkaen elänyt vain nämä kaksi "epärakkaustarinaa"? Muuten siis ihan ilman mitään rakkauselämää. Lapset vain hellyydenkohteina?

Kuule Ystävä! Ota avioero hinnalla millä hyvänsä ja ala elää omaa elämää. Pääset syyllisyydentunnoista pettämisen suhteen. Voit avoimesti kohdata potentiaalisia elämänkumppaneita.
Paljonko Sinulla on oman käräjäoikeutesi mukaan vielä lusittavaa jäljellä? Jos odottelet lasten kotoa pois muuttoa -näkökulmasta? Siitähän Sinulla kiikastaa? Mutta 20 v parhaista vuosistasi on kyllä liikaa. Olet Sitkeä Sissi. Toivottavasti uhrauksesi oli sen arvoista?