Piru lukee

1. Kor. 7

1 Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä;
2 mutta HAUREUDEN SYNTIEN VÄLTTÄMISEKSI olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä
3 Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.
4 Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.
5 Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.
6 Mutta tämän minä sanon myönnytyksenä, en käskynä.
7 Soisin kaikkien ihmisten olevan niin kuin minäkin; mutta kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen.
8 Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin;
9 mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa.

Paavali antaa tässä kohden ymmärtää, että avioliito on synnittömän seksin harjoittamista varten.
Siitä olen aivan samaa mieltä.
Miksi hän ei mainitse mitään maksimaalisesta lisääntymisestä?
Eikö myös Paavalin olisi vl-opin mukaan pitänyt avioitua ja hankkia paljon lapsia?

Paavalin, Jeesuksen opetuslapsen, kehotus ja oma esimerkki on mielestäni selvästi ristiriidassa Raamatun alkulehdillä esitetyn ”lisääntykää ja täyttäkää maa” kehotuksen kanssa, jota innokkaasti vl-opissa korostetaan.
Tarkoittaako Aatamille ja Eevalle esitetty kehotus todellakin sitä, että tärkeintä avioliitossa on mahdollisimman suuren lapsikatraan saattaminen pahaan maailmaan?

Eikö meillä saisi olla avioliitossa oikeutta nauttia toinen toisistamme, niin että kummallakaan ei olisi pelkoa raskaaksi tulemisesta?
452973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Tämä on vaikea alue. Samaa aihetta koskenut alustukseni poistettiin eilen, tosin kirjoituksessani ei ollut yhtään Raamatun lausetta toisin kuin sinun, joten tätä ei poistettane.

Nyt on vl-piirissä annettu myönnytyksiä siihen suuntaan, että "jos äidin terveys sitä vaatii, voidaan ehkäistä". No nyt tullaan kysymykseen synnistä. Aiemmin oli vallalla yksipuolinen käsitys, että ehkäisy on synti.

Onko siis varastaminen synti vain joskus, vai aina? Oma käsitykseni on, että synti on sitä aina. Ei ole syntimyönnytyksiä joillekin ryhmille, jotka ovat ehtineet sopia julkilausumissaan, että me kannatamme tätä ja tätä linjaa.

Olen täysin samoilla linjoilla tulkintasi suhteen. Ja toivoisin hieman kaapista ulos tulemista muiltakin. Ettei esimerkiksi ajateltaisi, että miehet voivat "varmistaa" vaimonsa siunattuun tilaan tulemisen jatkamalla "hedelmöittämistä" positiivisen raskaustestin jälkeen. Eikös sekin ole vain tämän kuuman puuron kiertämistä.

Äänestä
  • >>
    Onko siis varastaminen synti vain joskus, vai aina? Oma käsitykseni on, että synti on sitä aina.
    >>

    Minun mielestäni kaikki on suhteellista ja meidän tulisi aina etsiä sitä, mikä on lähimmäisenrakkauden kautta pienin paha.

    Varastaminen on väärin kuten tappaminenkin. Jos maahamme hyökätään, niin meillä ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa, missä vihollinen voitaisiin torjua tappamatta. Samoin voi tulla tilanteita, missä varastaminen on pienempi paha. Jos näkisin lapseni kanssa nälkää, eikä olisi mahdollisuutta ostaa ruokaa, eikä kukaan sitä antaisi vaikka kuinka pyytäisin, niin tällöin kyllä varastaisin ruokaa jotta voisin ruokkia lapseni ja itseni.

    Sokeat dogmit, joita seurataan ajattelematta lainkaan rakkautta, ovat saatanan ase Jumalaa vastaan!

    Äänestä

  • Jos ajatellaan, että sukupuolielämä olisi vain lisääntymistä varten niin silloinhan se tulisi lopettaa heti kun vaimo on saatu raskaaksi.
    Kun asiaa tarkastellaan Raamatun opin valossa niin mieshän syyllistyisi siementen hukkaan heittämiseen. Siitä oli Onan-nimiselle miehelle seurauksena kuolema (1. Moos. 38:10).

    Olen samaa mieltä, että opetus ehkäisystä on muuttunut.
    Luin aikanaan jostakin srk:n julkaisusta tarinan, jossa ihasteltiin äitiä ja isää, jotka jatkoivat lääkärin ohjeista huolimatta sukupuolielämää ilman ehkäisyä.
    Seurauksena oli äidin ja syntymättömän lapsen kuolema.

    Muistaako kukaan missä julkaisussa tarina on ja kuka sen on kirjoittanut?

    Viime vuoden loppupuolella Päivämiehessä oli etusivulla kirjoitus, josta rivien välistä oli luettavissa, että äidin ja lapsen terveys on tärkeämpää kuin ehdoton ehkäisystä kieltäytyminen.

    Ihmettelen miksi tärkeitä asioita ei voida sanoa niin, että kaikki ymmärtäisivät ne.
    Ilmeisesti ei ole tarkoituskaan, että kaikki olisivat tasa-arvoisia tiedonsaannin suhteen.
    OVATKO SIAT OVAT TASA-ARVOISEMPIA?

    Lisääkö tämä rakkautta seurakunnassa?

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >>
    Onko siis varastaminen synti vain joskus, vai aina? Oma käsitykseni on, että synti on sitä aina.
    >>

    Minun mielestäni kaikki on suhteellista ja meidän tulisi aina etsiä sitä, mikä on lähimmäisenrakkauden kautta pienin paha.

    Varastaminen on väärin kuten tappaminenkin. Jos maahamme hyökätään, niin meillä ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa, missä vihollinen voitaisiin torjua tappamatta. Samoin voi tulla tilanteita, missä varastaminen on pienempi paha. Jos näkisin lapseni kanssa nälkää, eikä olisi mahdollisuutta ostaa ruokaa, eikä kukaan sitä antaisi vaikka kuinka pyytäisin, niin tällöin kyllä varastaisin ruokaa jotta voisin ruokkia lapseni ja itseni.

    Sokeat dogmit, joita seurataan ajattelematta lainkaan rakkautta, ovat saatanan ase Jumalaa vastaan!

    Oma kantasi jäi minulle hiukan hämäräksi. Muistan kyllä aiemmista keskusteluista, ettet ainakaan kovin voimakkaasti ole kannattamassa rajoittamatonta syntyvyyttä. Myös viimeinen lause sokeista dogmeista jäi hieman vastausta vaille.

    Hyvä tarkennus kuitenkin tuo sinun kommenttisi. Luther mainitsee jossakin, että synti on erotettava yhtä selkeästi kuin musta valkoisesta. Lutherin mukaan ei siis ole olemassa harmaata aluetta. Se on ilmeisesti tarkoitettu vain suomalaisille hiihtäjille.

    Vakavasti ajatellen on tietysti juuri niinkuin sanot, että ihminen voi tappaa uhrautuakseen jonkin asian puolesta esim. sodassa. Tässä vastuu siirretään kuitenkin esivallalle. Onko sinun mielestäsi ehkäisyn suhteen olemassa samanlainen asia, että vl-opettajat ottavat tietoisesti vastuun opettaessaan ehkäisystä niinkuin opettavat? Toisin sanoen ajattelevatko he esivallan lailla antaessaan äidille mahdollisuuden ehkäisyyn terveyden kustannuksella? Onko tämä ylipäätään sellainen kysymys, jossa ihmisten omiatuntoja voi sitoa, kuten nyt tapahtuu? Minun mielstäni ei.

    Äänestä

  • nästa kund kirjoitti:

    Eiköhän tuo otsikko nyt kertonut selkeästi, mitä ajattelen. En siis pidä ehkäisyä syntinä tai edes mitenkään pahana asiana. Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna. Se, että Jumala on antanut meille ehkäisyvälineet joilla voimme huolehtia suunnitellen kaikkien hyvinvoinnista, on hyvä asia.

    On hyvin paljon asioita, joissa ei ole yksiselitteisesti oikeaa ja väärää. Tätä halusin kommentoida edellisessä kommentoinnissani. Aina pitäisi ottaa huomioon suurempi kokonaisuus ja valita pienempi paha.

    Lapsi ei ole lahja jo ennestään vaikeuksian kanssa kamppailevalle perheelle. Jos on terveydestä kyse, niin ehkäisyssä ei ole edes mitään harkittavaa vaan sen pitäisi olla itsestään selvyys. On Jumalan kiusaamista jos toimii niin että tietää sillä olevan huonoja seurauksia. Sellaiseen ei Raamattu kehoita, kuten ei ehkäisemättömyyteen ylpäätänsäkään.

    Ehkäisemättömyys ylipäänsä. Millaisesta asennosta mahtaa olla kyse?

    Äänestä

  • Palstalla on otettu kantaa P Kärkölan Päivämiehessä esittämään lauseeseen, missä hän totesi suurinpiirtein näin: ” Joskus voidaan joutua tilanteeseen, jolloin äidin uusi raskaus ei ole enää mahdollinen”.
    Hänen lausumaansa on tulkittu väärin, kun on todettu että: ”silloin voidaan ehkäistä”.

    Tässä on kuitenkin kysymys siitä, että jos äidin terveys ei kestä uutta raskautta. Ts. äidillä saattaa olla esim. sydänlääkitys (jolloin ei saa tulla raskaaksi ilman sikiövaurioita) tai esim. kohtu ei kestä uutta raskautta ilman välitöntä äidin tai sikiön hengenvaaraa.
    Tällöin on ymmärretty, että voidaan joutua sterilisaatioon tai esim kohdun poistoon. Silloin ei kuitenkaan todellakaan ole kysymys ehkäisystä (sterilisaatio) vaan vain ja ainoastaan sairauden hoidosta.

    Mutta se, että uskovainen äiti ottaisi näissä tapauksissa sterilisaation ei totisesti ole mikään helppo juttu. Äiti kokee sydämessään että teenkö nyt oikein ja että miten muut veljet ja sisaret tekisivät tässä tilanteessa jne. Hän kyselee muilta uskonystäviltä.
    Onko kysymyksessä silloin ehkäisy, jos sterilisaatioon pakon edessä päädytään?

    Vastaus: Ei totisesti ole!

    Äänestä

  • JanHus kirjoitti:

    Palstalla on otettu kantaa P Kärkölan Päivämiehessä esittämään lauseeseen, missä hän totesi suurinpiirtein näin: ” Joskus voidaan joutua tilanteeseen, jolloin äidin uusi raskaus ei ole enää mahdollinen”.

    Kullekkin näissä opillisissakin asioissa.

    Jos äidin terveys vaatii uuden raskauden välttämistä, niin ei äidin tarvitse turvautua siinäkin kaikista julmimpaan keinoon ja poistaa itseltään lopullisesti lastensaanti mahdollisuus. Kohdun tila voi hyvinkin korjaantua 10-20 vuodessa ja tilanne voidaan silloin arvioida uudelleen.

    Vai onko sitten se ainoa vaihtoehto, että ollaan selipatissa sen 10-20 vuotta ja odoteellaan mikä sitten on tilanne, jos äiti ei halua itselleen strelisaatiota siinä toivossa, että saisi vielä joskus lapsia?

    Äänestä

  • JanHus kirjoitti:

    Palstalla on otettu kantaa P Kärkölan Päivämiehessä esittämään lauseeseen, missä hän totesi suurinpiirtein näin: ” Joskus voidaan joutua tilanteeseen, jolloin äidin uusi raskaus ei ole enää mahdollinen”.
    Hänen lausumaansa on tulkittu väärin, kun on todettu että: ”silloin voidaan ehkäistä”.

    Tässä on kuitenkin kysymys siitä, että jos äidin terveys ei kestä uutta raskautta. Ts. äidillä saattaa olla esim. sydänlääkitys (jolloin ei saa tulla raskaaksi ilman sikiövaurioita) tai esim. kohtu ei kestä uutta raskautta ilman välitöntä äidin tai sikiön hengenvaaraa.
    Tällöin on ymmärretty, että voidaan joutua sterilisaatioon tai esim kohdun poistoon. Silloin ei kuitenkaan todellakaan ole kysymys ehkäisystä (sterilisaatio) vaan vain ja ainoastaan sairauden hoidosta.

    Mutta se, että uskovainen äiti ottaisi näissä tapauksissa sterilisaation ei totisesti ole mikään helppo juttu. Äiti kokee sydämessään että teenkö nyt oikein ja että miten muut veljet ja sisaret tekisivät tässä tilanteessa jne. Hän kyselee muilta uskonystäviltä.
    Onko kysymyksessä silloin ehkäisy, jos sterilisaatioon pakon edessä päädytään?

    Vastaus: Ei totisesti ole!

    Ei haittaa vaikka henki menisi, kun ei ehdi ohjeita ajoissa saada.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Eiköhän tuo otsikko nyt kertonut selkeästi, mitä ajattelen. En siis pidä ehkäisyä syntinä tai edes mitenkään pahana asiana. Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna. Se, että Jumala on antanut meille ehkäisyvälineet joilla voimme huolehtia suunnitellen kaikkien hyvinvoinnista, on hyvä asia.

    On hyvin paljon asioita, joissa ei ole yksiselitteisesti oikeaa ja väärää. Tätä halusin kommentoida edellisessä kommentoinnissani. Aina pitäisi ottaa huomioon suurempi kokonaisuus ja valita pienempi paha.

    Lapsi ei ole lahja jo ennestään vaikeuksian kanssa kamppailevalle perheelle. Jos on terveydestä kyse, niin ehkäisyssä ei ole edes mitään harkittavaa vaan sen pitäisi olla itsestään selvyys. On Jumalan kiusaamista jos toimii niin että tietää sillä olevan huonoja seurauksia. Sellaiseen ei Raamattu kehoita, kuten ei ehkäisemättömyyteen ylpäätänsäkään.

    "En siis pidä ehkäisyä syntinä tai edes mitenkään pahana asiana."

    Mitä jos sinun vanhempasi olisivat päättäneet ennen syntymistäsi, että me emme enempää lapsia halua?

    "Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna."

    En usko, että kovinkaan moni vl-äiti haluaisi luopua yhdestäkään lapsestaan.

    "Se, että Jumala on antanut meille ehkäisyvälineet joilla voimme huolehtia suunnitellen kaikkien hyvinvoinnista, on hyvä asia."

    Samalla logiikalla voisi sanoa, että "se, että Jumala on antanut meille ydinpommin, jolla voimme kätevästi vähentää liikakansoitusta, on hyvä asia." Mietipä sitä.

    "On hyvin paljon asioita, joissa ei ole yksiselitteisesti oikeaa ja väärää."

    Tuo on kyllä totta. Toisaalta liialliseen suhteellistamiseenkaan ei pitäisi mennä.

    "Aina pitäisi ottaa huomioon suurempi kokonaisuus ja valita pienempi paha."

    Ehkä niin, mutta tämä on melkoisen ongelmallista. Pienempi paha kenen kannalta? Oman itsensä vai lähimmäisensä?

    "Lapsi ei ole lahja jo ennestään vaikeuksian kanssa kamppailevalle perheelle."

    Muistaakseni jossain kohti Raamattua sanotaan, että lapsi tuo leivän tullessaan. Kyllä minä ainakin haluan uskoa ja luottaa Jumalaani, että hän pitää omistaan huolta. Millainen on sinun jumalasi, jos et uskalla häneen luottaa?

    "Jos on terveydestä kyse, niin ehkäisyssä ei ole edes mitään harkittavaa vaan sen pitäisi olla itsestään selvyys."

    Totta, tavallaan. Ja varmasti useimmissa perheissä se onkin. Terveydellisistä syistä voi olla parasta pidättäytyä sukupuolisesta kanssakäymisestä. Jos tarkkoja ollaan terminologiasta, niin tässä tapauksessa ei mielestäni ole edes kyse ehkäisystä.

    "Sellaiseen ei Raamattu kehoita, kuten ei ehkäisemättömyyteen ylpäätänsäkään."

    Ei suorasanaisesti. Mutta kyllähän elämän kunnioitus ja Jumalan asema elämän antajana ja poisottajana näkyy punaisena lankana läpi koko Raamatun. Joka muuta väittää, voi tarttua Raamattuun ja yrittää lukea sitä ajatuksen kanssa. Uskovainen ihminen kunnioittaa elämää ja Jumalaa niin paljon, ettei halua ottaa päätäntävaltaa näissä asioissa omiin käsiinsä.

    Äänestä

  • JanHus kirjoitti:

    Palstalla on otettu kantaa P Kärkölan Päivämiehessä esittämään lauseeseen, missä hän totesi suurinpiirtein näin: ” Joskus voidaan joutua tilanteeseen, jolloin äidin uusi raskaus ei ole enää mahdollinen”.
    Hänen lausumaansa on tulkittu väärin, kun on todettu että: ”silloin voidaan ehkäistä”.

    Tässä on kuitenkin kysymys siitä, että jos äidin terveys ei kestä uutta raskautta. Ts. äidillä saattaa olla esim. sydänlääkitys (jolloin ei saa tulla raskaaksi ilman sikiövaurioita) tai esim. kohtu ei kestä uutta raskautta ilman välitöntä äidin tai sikiön hengenvaaraa.
    Tällöin on ymmärretty, että voidaan joutua sterilisaatioon tai esim kohdun poistoon. Silloin ei kuitenkaan todellakaan ole kysymys ehkäisystä (sterilisaatio) vaan vain ja ainoastaan sairauden hoidosta.

    Mutta se, että uskovainen äiti ottaisi näissä tapauksissa sterilisaation ei totisesti ole mikään helppo juttu. Äiti kokee sydämessään että teenkö nyt oikein ja että miten muut veljet ja sisaret tekisivät tässä tilanteessa jne. Hän kyselee muilta uskonystäviltä.
    Onko kysymyksessä silloin ehkäisy, jos sterilisaatioon pakon edessä päädytään?

    Vastaus: Ei totisesti ole!

    JanHus, kerroit asian aivan niin kuin se on. Kiitos siitä!

    Äänestä

  • ....................... kirjoitti:

    "En siis pidä ehkäisyä syntinä tai edes mitenkään pahana asiana."

    Mitä jos sinun vanhempasi olisivat päättäneet ennen syntymistäsi, että me emme enempää lapsia halua?

    "Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna."

    En usko, että kovinkaan moni vl-äiti haluaisi luopua yhdestäkään lapsestaan.

    "Se, että Jumala on antanut meille ehkäisyvälineet joilla voimme huolehtia suunnitellen kaikkien hyvinvoinnista, on hyvä asia."

    Samalla logiikalla voisi sanoa, että "se, että Jumala on antanut meille ydinpommin, jolla voimme kätevästi vähentää liikakansoitusta, on hyvä asia." Mietipä sitä.

    "On hyvin paljon asioita, joissa ei ole yksiselitteisesti oikeaa ja väärää."

    Tuo on kyllä totta. Toisaalta liialliseen suhteellistamiseenkaan ei pitäisi mennä.

    "Aina pitäisi ottaa huomioon suurempi kokonaisuus ja valita pienempi paha."

    Ehkä niin, mutta tämä on melkoisen ongelmallista. Pienempi paha kenen kannalta? Oman itsensä vai lähimmäisensä?

    "Lapsi ei ole lahja jo ennestään vaikeuksian kanssa kamppailevalle perheelle."

    Muistaakseni jossain kohti Raamattua sanotaan, että lapsi tuo leivän tullessaan. Kyllä minä ainakin haluan uskoa ja luottaa Jumalaani, että hän pitää omistaan huolta. Millainen on sinun jumalasi, jos et uskalla häneen luottaa?

    "Jos on terveydestä kyse, niin ehkäisyssä ei ole edes mitään harkittavaa vaan sen pitäisi olla itsestään selvyys."

    Totta, tavallaan. Ja varmasti useimmissa perheissä se onkin. Terveydellisistä syistä voi olla parasta pidättäytyä sukupuolisesta kanssakäymisestä. Jos tarkkoja ollaan terminologiasta, niin tässä tapauksessa ei mielestäni ole edes kyse ehkäisystä.

    "Sellaiseen ei Raamattu kehoita, kuten ei ehkäisemättömyyteen ylpäätänsäkään."

    Ei suorasanaisesti. Mutta kyllähän elämän kunnioitus ja Jumalan asema elämän antajana ja poisottajana näkyy punaisena lankana läpi koko Raamatun. Joka muuta väittää, voi tarttua Raamattuun ja yrittää lukea sitä ajatuksen kanssa. Uskovainen ihminen kunnioittaa elämää ja Jumalaa niin paljon, ettei halua ottaa päätäntävaltaa näissä asioissa omiin käsiinsä.

    >>
    Mitä jos sinun vanhempasi olisivat päättäneet ennen syntymistäsi, että me emme enempää lapsia halua?
    >>

    Se olisi ollut ehdottomasti oikea ratkaisu. Siinä tapauksessa en ainakaan tässä muodossa teitä vl:iä täällä kiusaisi;)

    >>
    En usko, että kovinkaan moni vl-äiti haluaisi luopua yhdestäkään lapsestaan.
    >>

    Tuo on aika ontto fraasi. Kenestäkään ei luovuta silloin jos ketään ei synny. Aivan varmasti myös perhesuunnittelua käyttävä äiti ei haluaisi luopua juuri siitä lapsestaan, jonka on saanut. Ilman suunnittelua juuri se kyseinen lapsi olisi voinut jäädä syntymättä jos olisikin syntynyt toinen puoi vuotta aiemmin...

    >>
    "Se, että Jumala on antanut meille ehkäisyvälineet joilla voimme huolehtia suunnitellen kaikkien hyvinvoinnista, on hyvä asia."

    Samalla logiikalla voisi sanoa, että "se, että Jumala on antanut meille ydinpommin, jolla voimme kätevästi vähentää liikakansoitusta, on hyvä asia." Mietipä sitä.
    >>

    Älä viitsi. Tuo on falskia:(
    Ehkäisyä käytetään ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen. Atomipommia massamurhaamiseen. Mietipä sitä.

    >>
    Muistaakseni jossain kohti Raamattua sanotaan, että lapsi tuo leivän tullessaan.
    >>

    Tuo on sananlasku suomalaisesta hyvinvointivaltiosta, ei Raamatusta;) Jos sellainen Raamatusta löytyisi, niin se olisi kyllä uusi tieto minulle, joka olen kyllä Raamattuni lukenut;)

    >>
    Kyllä minä ainakin haluan uskoa ja luottaa Jumalaani, että hän pitää omistaan huolta. Millainen on sinun jumalasi, jos et uskalla häneen luottaa?
    >>

    Miksi tämä luottamus loppuu siihen, kun mennään lääkäriin sairastuttua? Etkö sittenkään luota että kyllä Jumala pitää huolen, vaikka jalkasi katkeaa tai umpisuolesi tulehtuu? Sama lääkäri kirjoittaa myös ehkäisypillereitä...

    Etkö sinä luota Jumalaasi, jos et usko että hän voisi lapsen antaa vaikka kuinka ehkäisisit?

    Uskon että Jumala on säätänyt luonnonlait, joiden mukaan homma pelaa ja antanut meillekin järjen, jolla voimme, ainakin osittain, noita luonnon lakeja seurata ja ymmärtää. Yksi noista luonnonlaeista on että kun kaksi tervettä ihmistä harrastaa heteroyhdyntää ilman ehkäisyä, siitä on mitä todennäköisimmin seurauksena lapsi.

    Tietysti Jumalalla on mahdollisuudet siihenkin puuttua, mikäli se seuraus ei olisikaan hyvä. MUTTA HÄN EI NIIN TEE! TÄMÄN TOSIASIAN ME VOIMME KAIKKI NÄHDÄ YMPÄRILTÄMME. Sen sijaan Hän on antanut meille keinot tehdä se itse.

    Kun vähänkään ajattelee asiaa, niin huomaa ettei Jumala todellakaan säännöstele tai millään lailla katso keiden on hyvä lapsia saada ja keiden ei. Muutoin ei lastensuojelun sosiaalityötä tarvittaisi;)

    Elämän kunnioittamiseen kuuluu mielestäni myös se, että vaimon ei tarvitse olla jatkuvasti raskaana ja uupua lastenhoitoon...

    "Se olisi ollut ehdottomasti oikea ratkaisu. Siinä tapauksessa en ainakaan tässä muodossa teitä vl:iä täällä kiusaisi;)"

    Taidat vitsailla? Minusta tämä on vakava asia.

    "Tuo on aika ontto fraasi. Kenestäkään ei luovuta silloin jos ketään ei synny."

    Niin. Poissa silmistä, poissa mielestä.

    "Älä viitsi. Tuo on falskia:(
    Ehkäisyä käytetään ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen. Atomipommia massamurhaamiseen. Mietipä sitä."

    Sinä itse peräänkuulutit asioiden suhteellisutta. Jonkun tai joidenkin kannalta atomipommi voi olla hyvä vaihtoehto... Ihmisen itsekkyydellä ei ole enää mitään rajoja. "Ehkäisyä käytetään ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen"... Ihminen ei ole ikinä voinut taloudellisesti niin hyvin kuin nykyisin. Kuitenkaan lapsia ei haluta ottaa vastaan "hyvinvoinnin lisäämiseksi". Mieti vähän mitä kirjoitat! (Sen sijaan henkisesti ihminen voi aina vain huonommin; minusta näyttää siltä että taloudellisella ja henkisellä hyvinvoinnilla on käänteinen korrelaatio.)

    "Tuo on sananlasku suomalaisesta hyvinvointivaltiosta, ei Raamatusta;)"

    Voit olla oikeassa. Sen sijaan Raamatusta löytyy paljon ajatukseltaan vastaavia kohtia. Muistutan, että Raamatun aikana tavallinen kansa oli taloudellisesti hyvin kaukana suomalaisesta hyvinvaltiosta. Tässä yksi kohta, joka liippaa läheltä. Myöhemmin tulee lisää.

    Ps. 37
    23 Kun Herra ohjaa askeleita, ihminen kulkee oikeaa tietä.
    24 Jos hän horjahtaakin, ei hän suistu maahan, sillä Herra pitää häntä kädestä.
    25 Olen elänyt pitkän elämän, nuoruudesta vanhuuteen saakka. Koskaan en ole nähnyt vanhurskasta hylättynä enkä hänen lapsiaan kerjäämässä leipää.
    26 Vanhurskas on antelias ja lainaa mielellään, ja myös hänen lapsillaan on siunaus.

    "Miksi tämä luottamus loppuu siihen, kun mennään lääkäriin sairastuttua?"

    Miten sinä voit rinnastaa ehkäisyn sairastumiseen? En ymmärrä.

    "Etkö sinä luota Jumalaasi, jos et usko että hän voisi lapsen antaa vaikka kuinka ehkäisisit?"

    Ei sinun pidä kiusata Herraa sinun Jumalaasi. Jeesus sanoi Farisealaisille, että Jumala voisi tehdä Aabrahamille lapsia vaikka kivistä.

    "Yksi noista luonnonlaeista on että kun kaksi tervettä ihmistä harrastaa heteroyhdyntää ilman ehkäisyä, siitä on mitä todennäköisimmin seurauksena lapsi."

    Luonnonlaki tai Jumalan säätämys, nimitetään sitä miten vain, mutta totta puhut. Eikö luonnossa yleensäkin ole selvästi "tavoitteena" lisääntyminen ja elämän jatkaminen?

    "Kun vähänkään ajattelee asiaa, niin huomaa ettei Jumala todellakaan säännöstele tai millään lailla katso keiden on hyvä lapsia saada ja keiden ei. Muutoin ei lastensuojelun sosiaalityötä tarvittaisi;)"

    Totta. Jumala on antanut ihmiselle vapauden valita. Hän kuitenkin kehottaa valitsemaan hyvän, valitsemaan siunauksen. Jos kaikki ihmiset eläisivät Jumalan sanan mukaisesti, ei lastensuojelun sosiaalityötä tarvittaisi.

    "Elämän kunnioittamiseen kuuluu mielestäni myös se, että vaimon ei tarvitse olla jatkuvasti raskaana ja uupua lastenhoitoon..."

    Teoriassa naisen hedelmällinen ikä on 15-50 vuotta, mutta hedelmällisyys alkaa ratkaisevasti laskea 35 ikävuodesta eteenpäin. Jos oletetaan, että "normaali" nainen saa elinaikanaan ilman ehkäisyä keskimäärin 10 lasta. Tämä tekee 10*9 kk = 90 kk = 7,5 vuotta raskausaikaa. Jos edelleen käytetään helppoja lukuja ja oletetaan, että naisen keski-ikä on 75 vuotta (todellisuudessa varmaan suurempi), niin raskausaikaa tästä on 10%. Onko se sinusta "jatkuvasti"? Edelleen muistuttaisin, että ihmisikä, olipa se kuinka pitkä hyvänsä, on ikuisuuden rinnalla "kuin kämmenen leveys".

    Tähän loppuun otan vielä joitain Raamatun kohtia mietittäväksi.

    1. Moos. 3:16 Naiselle hän sanoi: -- Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.

    1 Moos 30
    1 Kun Raakel näki, ettei hän saanut lapsia, hän alkoi kadehtia sisartaan ja sanoi Jaakobille: "Auta minua saamaan lapsia, tai muuten minä kuolen!"
    2 Jaakob suuttui Raakelille ja sanoi: "Olenko minä muka Jumala? Minäkö olen estänyt sinua saamasta lapsia?"

    Jer. 1:5 -- Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi. [Jes. 49:1; Sir. 49:7; Gal. 1:15]

    Viittaavatko nämä kohdat mielestäsi siihen että ehkäisy on Jumalan silmissä ihan ok? Seuraavien Raamatunkohtien mukaan lapset ovat Jumalan antamia, siunaus, Jumalan lahja. Onko ihmisellä oikeus kieltäytyä Jumalan lahjasta tai ottaa niitä vastaan silloin kun itseä miellyttää?

    1. Moos 33:5 Kun Esau huomasi vaimot ja lapset, hän kysyi: "Keitä ovat nuo, jotka sinulla on mukanasi?" Jaakob vastasi: "Nämä ovat lapset, jotka Jumala armossaan on suonut minulle, palvelijallesi." [Ps. 127:3]

    1 Moos. 48:9 Joosef vastasi: "He ovat minun poikiani, jotka Jumala on antanut minulle täällä Egyptissä." Silloin Jaakob sanoi: "Tuo heidät tänne, että saan siunata heidät."

    Ps. 127:3 Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa. [1. Moos. 33:5, 48:9]

    Ps. 128
    1 Matkalaulu. Onnellinen se, joka pelkää Herraa, se, joka vaeltaa hänen teitään. [Ps. 112:1, 119:1]
    2 Saat nauttia työsi hedelmistä, hyvä on osasi, sinä onnellinen!
    3 Vaimosi, sinun talosi emäntä, kukoistaa kuin viiniköynnös, lapsia on pöytäsi ympärillä kuin oliivipuun juurella vesoja.
    4 Tällaisen siunauksen ja onnen saa mies, joka pelkää Herraa.

    Jes. 45
    9 Voi ihmistä, joka riitelee luojaansa vastaan, voi ruukunsirpaletta sirpaleitten joukossa! Sanooko savi muovaajalleen: "Mitä sinä pystyt tekemään?" Sanooko teos tekijälleen: "Ei sinulla ole taitajan kättä." [Jes. 29:16+]
    10 Voi sitä, joka sanoo isälle: "Sinäkö muka pystyit siittämään?" ja äidille: "Sinäkö muka synnytit?"
    11 Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hän, joka on Israelin luonut: -- Tekö vaatisitte minut tilille lapsistani, tekö antaisitte minulle neuvoja ja ohjeita omien kätteni töistä?
    12 Minä tein maan ja loin ihmisen sitä asumaan. Minä levitin käsilläni auki taivaan ja käskyilläni ohjasin sen joukkoja. [Jes. 40:22, 42:5, 44:24]

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    Oikeaan kristillisyyteen on aina perustunut ajatus "Yksin armosta, yksin Jeesuksen työn tähden"
    Vanhoillisten ehkäisemättömyysoppi on käytännössä kaukana tästä ja siinä raskaalla lasten synnyttämisellä ja hoitamisilla ansaitaan taivasosuutta:( En voi pitää sitä oikeana.

    Ei voi ajatella että "pois silmistä, pois mielestä" silloin kun ei ole ketään, joka voisi olla pois silmistä. Olemattomista ja koskaan alkunsa saamattomista lapsista ei voi puhua koska heitä ei yksinkertaisesti ole.

    En vitsaillut siinä että vanhempieni olisi ollut parempi päättää ennen minua ettei enää yhtään lasta. Äitini oli jo kohtalaisen vanha, eikä kaikki raskaudet olleet menneet hyvin. Lääkärit olivat suositelleet hänelle sterilisaatiota, mutta vanhempani eivät olleet siihen suostuneet. Heidän olisi pitänyt niin tehdä! Olen nähnyt monia kuvia ajalta jolloin olen ollut vauva tai taapero. Äitini oli niissä niin väsyneen näköinen että olisin itse halunnut säästää hänet hoitamiseltani.

    Ellen olisi olemassa, niin en voisi sitä surra. Sen sijaan monet surut täällä ajassa olisi jäänyt kokematta. Ei sillä että vanhempiani syyttäisin mistään tai ettei tarpeistani olisi huolehdittu. Itse ajattelen vain että jos minun olisi kaikesta huolimatta pitänyt olla olemassa, niin Jumala olisi lähettänyt minut tuolloin joillekin muille, ehkä nuoremmille ja jaksavemmille, vanhemmille.

    En voi millään ymmärtää keiden mielestä atomipommin käyttö voisi olla hyvä, eikä sillä ole mitään tekemistä ehkäisyn kanssa, joten jätän sen maininnan kyllä omaan arvottomuuteensa.

    Mitä pahaa on hyvinvoinnista huolehtimisessa?
    Jumala asetti Raamatussa ihmisen suojelemaan ja varjelemaan luomakuntaa! Myös liikakansoitukseen puuttuminen on suojelemista ja varjelemista!

    Puolet maapallon väestöstä joutuu tulemaan alle toimeen alle euro/ päivä (kaikkiin tarpeisiin!), kolmasosalla ei ole edes sitä vähää. Kehitysmaissa ihmisiä (varsinkin lapsia) kuolee nälkään ja janoon, kun ei ole mitään, mitä syödä tai juoda !! Mitä enemmän paapallon väestö kasvaa, sitä huonommassa asemassa köyhät ja kurjat tulevat olemaan!! Loppujen lopuksi pallomme "tukehtuu" mikäli nykyinen kasvuvauhti jatkuu. Kaikki tutkijat ovat tästä yksimielisiä. Koska lisäpopulaatiosta on vain haittaa kokonaisuuden kannalta, niin tiedämme, että Raamatun alkulehdillä mainittu siunaus lisääntymisestä on täytetty ja sokea dogmin seuraaminen johtaa kiroukseen ja epätoivon suohon.

    Ylikansoituksesta kärsivät kaikki, mutta varsinkin lapset ja heikot. Näin ollen ylikansoitus ei voi olla Jumalan, vaan saatanan tahto! Tarvitaan riittävän suuri populaatio, jotta ihminen pystyy kehittymään ja että heistä on turvaa toisilleen. Populaation kasvaessa liian suureksi, aiheutuu ongelmia kaikille. Myös tulen keksiminen oli siunaus, mutta hallitsemattomana se on kirous.

    >>
    Jos kaikki ihmiset eläisivät Jumalan sanan mukaisesti, ei lastensuojelun sosiaalityötä tarvittaisi
    >>

    Asia ei ole noin yksinkertainen, sillä ihmisillä on monenlaisia ongelmia vaikka olisikin uskovainen. On tilanteita, missä lapsi voi olla se viimeinen oksa, joka katkaisee kamelin selän. Myös vl-uskovaisia on ollut lastensuojelun asiakkaina!

    Kun Raamatussa on mainittu lapset Jumalan lahjoina, niin näitä on verrattu esimerkiksi nuoliin, jotka ovat turvana vihollisen piirittäessä. Lapset olivat Raamatun aikaan sosiaaliturva, poikia tarvittiin fyysiseen puolustautumiseen ja tyttöjä hoitamaan kun on vanha ja raihnainen! Muusta ei ole ollut Raamatunaikana kyse, kun on puhuttu lapsista Jumalan lahjoina. Jos lapsi tuo mukanaan ongelmia, niin se ei totta totisesti ole mikään lahja!

    Raamatussa saatana yrittää houkutella Jeesusta hyppäämään muurinharjalta alas ja kertoo ettei hänelle käy kuinkaan koska Jumala varjelee lähettäen enkelit ottamaan hänet kiinni. Jeesus vastaa ettei pidä kiusata Jumalaa.

    Jumalan kiusaamista on se, ettei huolehdi ehkäisystä silloin kun tietää että se toisi ongelmia. Raamattu EI KEHOITA sysäämään ongelmia Jumalan harteille ja lisääntymään päättömästi ja hallitsemattomasti! Ehkäisemättömyysoppi onkin Jumalan kiusaamista, mistä Jeesus varoitti!

    Tässä tulee presidentinvaalit mieleen; "loanheitto" alkaa...

    "Oikeaan kristillisyyteen on aina perustunut ajatus "Yksin armosta, yksin Jeesuksen työn tähden""

    Tämä on minun ymmärrykseni mukaan myös vl-uskon näkemys, "yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen ansion tähden".

    "Vanhoillisten ehkäisemättömyysoppi on käytännössä kaukana tästä ja siinä raskaalla lasten synnyttämisellä ja hoitamisilla ansaitaan taivasosuutta:( En voi pitää sitä oikeana."

    Sinä näet sen taivasosuuden ansaitsemisena, minä näen sen kuuliaisuutena Jumalan Sanalle.

    "Olemattomista ja koskaan alkunsa saamattomista lapsista ei voi puhua koska heitä ei yksinkertaisesti ole."

    Raamatussa on ainakin pari kohtaa, jossa sanotaan, että Jumala tunsi henkilön jo ennen kuin hän oli niin sanotusti "pantu alulle". Tällaiseen ajattelutapaan viittaa myös oma kommenttisi: "Itse ajattelen vain että jos minun olisi kaikesta huolimatta pitänyt olla olemassa, niin Jumala olisi lähettänyt minut tuolloin joillekin muille". Siis ajattelet, että "sinä" olisit "sinä" vaikka olisit syntynyt jollekin muulle.

    "En voi millään ymmärtää keiden mielestä atomipommin käyttö voisi olla hyvä, eikä sillä ole mitään tekemistä ehkäisyn kanssa, joten jätän sen maininnan kyllä omaan arvottomuuteensa."

    Minä kyllä tiedän moniakin, jotka voisivat sopivasssa tilanteessa pitää atomipommia hyvänä tai ainakin "parempana" ratkaisuna. Eihän Hiroshimaan ja Nagasakiin olisi pommeja puotettu, jos sillä ei olisi ollut joku tavoite. Sodan päättäminen nähtiin japanilaissiviilien henkeä arvokkaammaksi asiaksi.

    Atomipommi ei sinänsä liity ehkäisyyn, mutta se liittyy siihen alkuperäiseen kommenttiisi, jonka mukaan "Se, että Jumala on antanut meille ehkäisyvälineet joilla voimme huolehtia suunnitellen kaikkien hyvinvoinnista, on hyvä asia." Kaikki riippuu näkökulmasta.

    Kuten sanoin jo aikaisemmin, ihmisen itsekkyydellä ei ole enää mitään rajoja. "Ehkäisyä käytetään ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen"... Ihminen ei ole ikinä voinut taloudellisesti niin hyvin kuin nykyisin. Kuitenkaan lapsia ei haluta ottaa vastaan "hyvinvoinnin lisäämiseksi". Tähän hyvinvointikysymykseen otin jo kantaa, joten ei siitä sen enempää.

    "Kehitysmaissa ihmisiä (varsinkin lapsia) kuolee nälkään ja janoon, kun ei ole mitään, mitä syödä tai juoda !!"

    Tämäkin asia olisi kyllä korjattavissa, jos tahtoa löytyisi ja - totean tämän taas - jos ihmiset pyrkisivät elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Kehitysmaiden ongelmia, kuten monia muitakin nykymaailman ongelmia on alettu ratkomaan aivan väärästä päästä. Sen sijaan, että puututtaisiin itse ongelmaan ja yritettäisiin poistaa se, hyväksytään tilanne ja yritetään "minimoida vahingot", ehkä kyseenalaisinkin keinoin. Sitä paitsi minusta tuntuu erikoiselta perustella ehkäisyä Suomessa aivan jonkun toisen maanosan ongelmilla. Suomeen kyllä mahtuu ihmisiä ja suomalainen yhteiskunta kyllä jaksaa kantaa tämän "kuorman".

    "Myös vl-uskovaisia on ollut lastensuojelun asiakkaina!"

    On varmastikin, ihmisiähän mekin ollaan, eikä vl-uskovaisetkaan aina jaksa tai halua tai pysty elämään Jumalan sanan mukaisesti. Usko ei myöskään ole kiinni johonkin maalliseen organisaatioon tai yhteisöön kuulumisesta, se on aina henkilökohtaista, eli myös vl-ihmisten joukosta löytyy monenlaisia uskovaisia.

    Hyvää päivänjatkoa sinulle :)

    Äänestä

Silloin kun tämä kohta toteutuu rakastelussa:

"4 Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa."

Rakastelu tapahtuu vain ja ainoastaan molempien tahdosta. Kumpikaan ei ole enään oman ruumiinsa haltija, ruumiit ovat nyt yksi.

Siitä rakastelusta saa sitten lapsi alkunsa tai ei, syntiä tuskin on jos rakastelee muussa tarkoituksessa kuin lapsen alulle saattamiseksi.

Äänestä
  • Vaimollani on seksihalut olleet alusta asti hakusessa, enkä osaa varmasti sanoa, mistä se johtuu.
    En ole sitten uskaltanut häneltä seksiä kerjätä ja niinpä on mennyt vuosiakin, ettei olla rakasteltu.
    Olen vaan odottanut, että jos vaimo haluaa seksiä, hän sitä kyllä ehdottelee.

    Elämämme sujuu kaikesta huolimatta melko hyvin.
    Jospa vaimoni ei sitten halua isoa perhettä ja sen vuoksi pihistelee.

    Eikai sitä nyt pidä toista alkaa pakottamaan, jos ei kerran halua, niin ei halua.

    Rakkaus on pitkämielinen, kaikki se kestää ja kaikki se kärsii.
    Kertomani saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta samanlaista se oli omillakin vanhemmilla.
    Ei heitä paljo yhdessä koskaan nähnyt.
    Kumpikin touhusi vaan omia hommiaan ja keskustelivat hyvin harvakseltaan.

    Äänestä

  • eikä ole ehkäisty kirjoitti:

    Vaimollani on seksihalut olleet alusta asti hakusessa, enkä osaa varmasti sanoa, mistä se johtuu.

    Onko sinulle tullut mieleen, että voisi olla toisinkin? En halua evätä rakkauttanne toisiinne, mutta äänessäsi on pienenpieni katkeruuden sävy. Tokihan sitä kaikki haluavat olla rakastettuja, ja mikä sen parempi tapa osoittaa se toiselle, kuin antamalla hellyyttä rakastelemalla. Tilanne on varmaan jotenkin lukossa, enkä ajattele että olisitte ainoa perhe maailmassa, jolla tilanne on niin. Eipä siinä muu auta, kuin tarttua härkää sarvista ja nostaa se pöydälle. Härkä voi osoittautua pienemmäksi kuin luulettekaan. Tai tietysti voi jatkaa omien hommien touhuamista. Siunausta kuitenkin sinulle ja vaimollesi.

    Äänestä

  • eikä ole ehkäisty kirjoitti:

    Vaimollani on seksihalut olleet alusta asti hakusessa, enkä osaa varmasti sanoa, mistä se johtuu.
    En ole sitten uskaltanut häneltä seksiä kerjätä ja niinpä on mennyt vuosiakin, ettei olla rakasteltu.
    Olen vaan odottanut, että jos vaimo haluaa seksiä, hän sitä kyllä ehdottelee.

    Elämämme sujuu kaikesta huolimatta melko hyvin.
    Jospa vaimoni ei sitten halua isoa perhettä ja sen vuoksi pihistelee.

    Eikai sitä nyt pidä toista alkaa pakottamaan, jos ei kerran halua, niin ei halua.

    Rakkaus on pitkämielinen, kaikki se kestää ja kaikki se kärsii.
    Kertomani saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta samanlaista se oli omillakin vanhemmilla.
    Ei heitä paljo yhdessä koskaan nähnyt.
    Kumpikin touhusi vaan omia hommiaan ja keskustelivat hyvin harvakseltaan.

    Varmasti ihan tosi. Kaikki ihmiset eivät ole seksuaalisilta haluiltaan niin aktiivisia.

    On perheitä joissa asiat voivat olla myös niinpäin, että se haluttomampi osapuoli onkin mies.

    Eihän sellainen varmastikkaan ole kiva tilanne jos toinen kumppani on aktiivisempi, mutta kai siihen on vain yritettävä sopeutua, ja onhan sitä yksin ollessaankin joutunut elämään ilman niitä juttuja.

    Jos sinun vaimosi on kokonaan haluton, niin oletko koskaan jutellut hänen kanssaan olisiko siihen mahdollisesti jokin syy mikä tekee haluttomasi? Esim. jos lapsena on tapahtunut vääryyttä, se saattaa vaikuttaa. Vl-liikkeessä voi vaikuttaa myös raskaaksi tulemisen pelko jos ei koe itseään äidiksi vielä. Tai joku lapsena/nuorena sairastettu vakava sairaus josta on parannuttu, mutta lääkäri on kieltänyt lapset. Syitä voi olla niin monia mistä haluttomuus voi johtua.

    Voisit yli ystävälliseti ja ilman minkäänlaisia viitteitä seksiin alkaa vaimosi kanssa selvittämään mikä hänellä on hätänä ja koitat auttaa häntä pääsemään yli jos taustalla on jotain itsestä johtumattomia syitä. Vaimosikin kärsii jos hänellä painaa jokin asia.

    Siihen haluttomuunteenkin saa ihan ammattiapua kun vain selvitetään mistä haluttomuus voi johtua, terapia auttaa siihenkin. Vähemmän halukas voi olla luonnostaan, mutta tuskin kukaan rakkauden edessä on täysin haluton.

    Äänestä

  • tämä on... kirjoitti:

    On keskusteltu ja ei kuulosta mikään vaivaavan.
    Ainoa syy lienee, ettei hän enää osaa tykätä minusta, mutta sitähän ei henno toiselle sanoa.

    Erota ei voi, on vain sopeuduttava.
    Jos hän joskus antaakin rakastella, ei hän itse osallistu siihen juuri mitenkään.

    No, lapsuus taisi olla hänellä jotensakin kurjaa.

    EIkä hän halua lähteä ammattiauttajankaan luo ja vielä vähemmän meikäläisten ammattiauttajien puhutteluun.
    Että semmoista se on meitin perheessä.
    Ja ne muutamat synnytykset oli aika työläitä.

    Äänestä

  • elämä on kirjoitti:

    Toivotaan nyt kuitenkin ettei se tykkääminen ole ainakaan loppunut. Niille tunteille kun ei mitään voi ja jos ei ole tunteita mitkä seksuaalisenhalun sytyttäisivät, niin kurja on tilanne. Kärsitte siitä pian lopun elämänne molemmat, ei pelkästään seksuaalisesti vaan muutenkin.

    Ihmiset ovat siinä rakastelussakin hyvin yksillöllisiä, jotkut kerran pari vuodessa, niin sitten sellainen pari joka miltei päivittäin, ihmettelevät että niin harvoin, vaikka sille toiselle parille se kerran pari vuodessa on normaalia.

    Jos synnytykset ovat olleet rankkoja, niin haluttomuuden syy voi olla myös peloissa. Toivotaan näin sillä se saattaa joskus uhontuakkin ja sitten on taas kaikki hyvin.

    Koittakaa jutella paljon asioista keskenänne, niin se saattaa teidät lähentää uudelleen, ja jos tunteet ovat vain piilossa niin ne sitten sieltä löytyy.

    Äänestä

Tuikkaan tähän väliin seriffille kysymyksen. Mikset "siirrä" tätä keskustelua muille palstoille?

Onko tämä kovin erinäköistä, kuin se aihe jota käsittelin? Ilman suurempaa riidanhaastamista pyydän vastausta.

Äänestä
  • Olen iloinen että lestadiolaisten piirissä
    on alettu ajattelemaan äitejä, kuinka he jaksavat.
    Jumala on luonut luonnonlait,
    eikä niitä saisi rikkoa.
    Silloin niitä rikotaan kun äiti tapetaan
    LASTENTEOLLA.
    Jos miehet laitettaisiin samaiseen hommaan,
    johan käytäntö "maan täyttämisestä" loppuisi.

    Äänestä

  • asiaa kirjoitti:

    Olen iloinen että lestadiolaisten piirissä
    on alettu ajattelemaan äitejä, kuinka he jaksavat.
    Jumala on luonut luonnonlait,
    eikä niitä saisi rikkoa.
    Silloin niitä rikotaan kun äiti tapetaan
    LASTENTEOLLA.
    Jos miehet laitettaisiin samaiseen hommaan,
    johan käytäntö "maan täyttämisestä" loppuisi.

    Kysäisin siksi, että hän poisti tai oman ilmoituksensa mukaan "siirsi" omat avaukseni johonkin muualle täältä. Avauksissani käsiteltiin tätä samaa teemaa, mutta minun avaukseni olivat sefulle liian "fanaattisia", koska niissä mainittiin esim. o-kirjaimella alkava rakasteluun liittyvä termi. Sefu kysyi minulta, miten nämä asiat liittyvät vl-uskoon:)

    Toisaalta on hyvä, että täällä joku saa keskustella aiheesta. Demokratia toteutuu ainakin osittain.

    Kuten olen aiemminkin sanonut,
    tämä on ainoa foorumi missä voi kommentoida kriittisestikin vl.liikettä ilman ennakkosensuuria.
    Ylilyönnithän on asia erikseen.

    Äänestä

Ohessa vuoden 1933/1938 raamatunkäännöksen sisältämä tieto hakusanalla: "avioliitto".

Siinä terveellinen neuvon,opin ja nuhteen
sana jokaiselle hyödyksi ja ylösrakennukseksi.

http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/hae/Marriage.html

Avioliitto

1Moos.2:23
1Moos.2:24
5Moos.24:5
Mal.2:14
Mal.2:15
Matt.22:29
Matt.22:30
Mark.10:6
Mark.10:7
Mark.10:8
Mark.10:9
Mark.10:10
Mark.10:11
Mark.10:12
Room.7:1
Room.7:2
Room.7:3
1Kor.7:1
1Kor.7:2
1Kor.7:3
1Kor.7:4
1Kor.7:5
1Kor.7:6
1Kor.7:7
1Kor.7:8
1Kor.7:9
1Kor.7:10
1Kor.7:11
1Kor.7:12
1Kor.7:13
1Kor.7:14
1Kor.7:15
1Kor.7:16
1Kor.7:17
1Kor.7:18
1Kor.7:19
1Kor.7:20
1Kor.7:21
1Kor.7:22
1Kor.7:23
1Kor.7:24
1Kor.7:25
1Kor.7:26
1Kor.7:27
1Kor.7:28
1Kor.7:29
1Kor.7:30
1Kor.7:31
1Kor.7:32
1Kor.7:33
1Kor.7:34
1Kor.7:35
1Kor.7:36
1Kor.7:37
1Kor.7:38
1Kor.7:39
1Kor.7:40
2Kor.6:14
1Tim.4:1
1Tim.5:14
Hebr.13:4

Äänestä
  • Onko sinulla päiväperhonen jotakin omaa sanottavaa mainitsemistasi Raamatun kohdista?
    Niitä kun pystyy tulkitsemaan niin monilla eri tavoilla.

    Miten sinä ymmärrät Hebrealaiskirjeen 13. luvun jakeen 4., joka kuuluu seuraavasti:
    4. Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.

    Minun mielestä sillä ei ole mitään tekemistä syntyvyyden säännöstelyn kanssa, vaikka olen kuullut seuroissa niin opetettavan, vaan siinä Paavali tuomitsee puolison pettämisen (avioliiton ulkopuoliset suhteet).

    Äänestä

  • ei kirjanoppinut kirjoitti:

    Onko sinulla päiväperhonen jotakin omaa sanottavaa mainitsemistasi Raamatun kohdista?

    "4. Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee."

    ....haureellinen? Millainen käytös omassa aviovuoteessa puolison kanssa olisi haureellista? Jos aviovuode on pidettävä saatumattomana? Tuskin jutut mitä siellä vuoteessa tekee yhteisetä tahdosta ja halusta. Olisiko silloin haureellista jos se aviopuolison kunnioitus häviää siellä vuoteessa puolisoaan kohtaan, ja pitää itseään tärkeämpänä?

    Saastuu se aviovuode pahankerran AINA syrjään lasketusta siemenstäkin !

    Eli usko sinäkin mitä raamattu, totuudessa, kertoo, neuvoo ja nuhtelee ja lohduttaa !

    Toivon, että ymmärtäisit, ettei menisi "oppineen ja oppimattoman aika hukkaan.

    Äänestä

  • tarkoittaa... kirjoitti:

    ... nimim."tarkoittaa" siinä vastaukseni kysymykseesi.

    Äänestä

  • p ä i v ä p e r h o n e n kirjoitti:

    Saastuu se aviovuode pahankerran AINA syrjään lasketusta siemenstäkin !

    Eli usko sinäkin mitä raamattu, totuudessa, kertoo, neuvoo ja nuhtelee ja lohduttaa !

    Toivon, että ymmärtäisit, ettei menisi "oppineen ja oppimattoman aika hukkaan.

    haluaakaan laskea aina niitä siemeniä hukkaan. Jos tilanne on se ettei lapsia voi sairauden vuoksi vastaanottamaan, niin silloin varmasti kaikki siemenet täytyy heittää hukkaan. Sekin taas on yksin Jumalan Tahto jos niin käy, ja Hänellä varmasti siihen omat hyvät syynsä.

    Äänestä

Ystävällisesti huomautan!
Tule jo tälle vuosituhannelle.
kahdentuhannen vuoden takaiset opit on syytä päivittää.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

  • Raamattu todistaa sen ja siinä on meidän turvamme niin nyt kuin oli 2000 vuotta sitten sen ajan uskovilla. Kyllä sielunvihollinen opettaa päivittämään niitä Jeesuksen oppeja, mutta se on myös sielumme surma jos lähdemme niitä ohjeita noudattamaan.

    Äänestä

"Paavali antaa tässä kohden ymmärtää, että avioliito on synnittömän seksin harjoittamista varten.
Siitä olen aivan samaa mieltä.
Miksi hän ei mainitse mitään maksimaalisesta lisääntymisestä? (---) Tarkoittaako Aatamille ja Eevalle esitetty kehotus todellakin sitä, että tärkeintä avioliitossa on mahdollisimman suuren lapsikatraan saattaminen pahaan maailmaan?"

Totta on, että avioliiton yksi tarkoitus on estää "haureus". Kuitenkin minua ihmetyttää, kun ihmiset näkevät tämän ehkäisyasian niin yksisilmäisesti, siis niin, että jos ei ehkäise, niin silloin "tavoitteena" on saada mahdollisimman paljon lapsia. Oikeastaan tuo on ihan naurettavaa, jos tarkemmin ajattelee. Toki miehellä ja vaimolla on oikeus nauttia toisistaan, mutta samalla on oltava myös valmis kantamaan vastuuta. Ihmisen elämä ja kuolema on Jumalan käsissä, eikä uskovainen ihminen halua tässä asiassa ottaa valtaa omiin käsiinsä. Lapsia tulee täsmälleen sen verran kuin Jumala näkee parhaaksi. Joillekin niitä ei tule, vaikka kuinka yrittäisi, joillekin niitä tulee toisten mielestä liikaa. Mutta mikä on "sopiva" määrä? Kuka on liikaa?

Äänestä
  • Lääkäri kertoo, ettei uusi raskaus saa alkaa kun kohtu ei kestä raskautta repeämättä. Lääkäri ei nuoreniän vuoksi suosittele sterilisaatioita eikä kohdunpoistoa, suosittelee muuta ehekäisykeinoa, lääkäri ei halua kokonaan poistaa mahdollisia tulevia lapsia tulevaisuudessa.

    Pakottaako vl-oppi sitten äidin kuitenkin vastoin lääkärin kehoitusta turvautumaan sterilisaatioon tai kohdunpoistoon, että he voisivat harrastaa yhdyntää? Evätään mahdollisuus saada vielä joskus lapsia, vaikka niitä voisi vielä tulevaisuudessa hyvinkin siunaantua?

    Jos vanhemmat eivät halua turvautua niin rajuun keinoon kun lääkärikään ei sitä suositellut, niin onko heidän ainoa vaihtoehtonsa sitten pidättäytyä tyystin yhdynnästä avioliitossa, jos ehkäisyä ei kerran sallita?

    Äänestä

  • nuoerelle äidille kirjoitti:

    Lääkäri kertoo, ettei uusi raskaus saa alkaa kun kohtu ei kestä raskautta repeämättä. Lääkäri ei nuoreniän vuoksi suosittele sterilisaatioita eikä kohdunpoistoa, suosittelee muuta ehekäisykeinoa, lääkäri ei halua kokonaan poistaa mahdollisia tulevia lapsia tulevaisuudessa.

    Pakottaako vl-oppi sitten äidin kuitenkin vastoin lääkärin kehoitusta turvautumaan sterilisaatioon tai kohdunpoistoon, että he voisivat harrastaa yhdyntää? Evätään mahdollisuus saada vielä joskus lapsia, vaikka niitä voisi vielä tulevaisuudessa hyvinkin siunaantua?

    Jos vanhemmat eivät halua turvautua niin rajuun keinoon kun lääkärikään ei sitä suositellut, niin onko heidän ainoa vaihtoehtonsa sitten pidättäytyä tyystin yhdynnästä avioliitossa, jos ehkäisyä ei kerran sallita?

    tähän.

    Äänestä

  • Puhut asiaa, mutta joistakin näkemyksistäsi olen eri mieltä.
    Ihmisen elämä ja kuolema on Jumalan käsissä.
    Peruskoulussahan meille jo opetettiin, että hedelmöittyminen tapahtuu kun siittiö yhdistyy munasoluun. Hedelmöitynyt munasolu jakaantuu ja muuttuu alkioksi.
    Seitsemän - kahdeksan viikon ikäistä alkiota aletaan sanoa sikiöksi.
    Mielestäni uudesta elämästä (lapsesta) voidaan puhua vasta kun hedelmöittyminen on tapahtunut.
    Ei kai siittiö tai munasolu yksistään voi olla lapsi (elämä).

    Lapsellinen on tuo usko, että lapsia tulee sen verran kuin Jumala näkee parhaaksi.
    Terveen ihmisen ollessa kyseessä nainen saa elämänsä aikana keskimäärin lähes kymmenen lasta, jos ei itse eikä kumppani pyri syntyvyyttä säännöstelemään.

    Esitän alla oman kokemukseni perusteella muutamia uskovaisten ihmisten käyttämiä keinoja yrittää estää raskaus.

    Rytmimenetelmä eli ns. ”varmat päivät” perustuu munasolun irtoamisajankohdan laskemiseen.
    Siina pidättäydytään seksistä muutama päivä oletetun munasolun irtoamishetken molemmin puolin.

    Edellä mainittu menetelmä luokitellaan yleisesti ehkäisymenetelmäksi.
    Jotkut tahot määrittelevät sen luonnolliseksi ehkäisymenetelmäksi. Näitä luonnollisia ehkäisymenetelmiä on toki muitakin kuten voimme lukea vaikkapa perhesuunnittelusivuilta http://metku.net/~pesu/ehkaisy/luonnolliset.html.

    Keskeytetty yhdyntä ei ole varsinaisesti ehkäisymenetelmä, mutta se on kuitenkin keino yrittää estää raskaus.

    Joku voi ajatella, että selibaatti avioliitossa on myös ehkäisyä, koska tarkoitus yleensä on raskaaksi tulemisen välttäminen.

    Jos olet avioliitossa elävä uskovainen niin kehottaisin sinua ajattelemaan harrastatko sinä tai harrastaako puolisosi omasta mielestäsi ehkäisyä tai syntyvyyden säännöstelyä?

    Huomaatko sinä, että vl-opissa ja uskovaisten käytännön ratkaisuissa on tapahtunut muutosta inhimillisempään suuntaan?
    Kehottaisin myös vertaamaan Päivämiehessä ollutta Pentti Kärkölän kirjoitusta, josta varmasti sensuuri on leikannut terävimmän kärjen pois, 70-80-luvun kannanottoihin.

    Äänestä

  • p ä i v ä p e r h o n e n kirjoitti:

    tähän.

    Sinä voit lopettaa, mutta muut sitä tuskin lopettavat, vaikka sitä niin kovasti ilmeisesti haluaisit.

    Äänestä

  • että tuota kirjoitti:

    Puhut asiaa, mutta joistakin näkemyksistäsi olen eri mieltä.

    ajatus että lapsia siunaantuu automaattiseti vain sen verran mitä kukakin jaksaa.

    Miksi Jumala auliisti jakaa näitä arvokkaita lahjoja vaikka tietää etteivät vanhemmat pysty heitä hoitamaan? Jokainen varmasti tietää, että on olemassa ihmisiä jotka kertatoisensa jälkeen pättyvät aborttiin, tai ihmisiä joilta lapset otetaan huostaan, ja silti lapsia siunaantuu ja hekin taas otetaan huostaan. Jumala antaa lapisa myös lahjaksi vanhemmille jotka eivät osaa ymmärtää lasten arvoa, miksi Jumala niin tekee?

    Lapset on Jumalan lahja, heitä kuuluu myös sillä rakkaudella ja arvokuudella hoitaa. Lasten lukumäärä on taas jätetty ihmisen omaaan harkintaan, sillä ihmiset ovat erilaisia.

    Naiselle on anettettu kuukautiskierto jolla hän voi säännötellä lasten lukumäärän. Jos olisi ollut tarkoitus hankkia lapsia niin paljon kun vain siunaantuu, niin tällaisella kuukautiskierrolla ei tekisi mitään. Nainenhan olisi luotu samanlaiseksi kuin mies, että lapsen alulle saanti onnistuu koska vaan jos on onnistuakseen.

    Niitä siemeniä ja munasoluja saa varmasti mennä hukkaan myös aviovuoteessa, mutta niitä ei kuulu jatkuvasti hukkaan heitää. Jos ne aina heittäisi hukkaan, niin Jumalan Tahto ei koskaan pääsi toteutuman jos Hän haluaakin antaa jollekkin ainakin yhden lapsen.

    Äänestä

  • tuulesta temmattu kirjoitti:

    Sanot: "Lapset on Jumalan lahja, heitä kuuluu myös sillä rakkaudella ja arvokuudella hoitaa. Lasten lukumäärä on taas jätetty ihmisen omaaan harkintaan, sillä ihmiset ovat erilaisia."

    Myöhemmin sanot: "Jos ne aina heittäisi hukkaan, niin Jumalan Tahto ei koskaan pääsi toteutuman jos Hän haluaakin antaa jollekkin ainakin yhden lapsen."

    Eikö tässä mielestäsi ole ristiriitaa? Sitä paitsi mistä ihminen tietää, milloin "niitä ei kuulu hukkaan heittää"? Onko ihmisellä oikeus kieltäytyä Jumalan lahjasta ja ottaa se vastaan silloin kuin itselle sopii, jos sopii?

    Itse olen sitä mieltä, että Jumalan tahto kyllä pääsee aina toteutumaan. Jumala on kuitenkin halunnut antaa ihmiselle vapauden valita, ja valinnoistaan itse kukin on henkilökohtaisesti vastuussa. Kyllä Jumala Sanassaan kehottaa valitsemaan elämän, valitsemaan siunauksen.

    Ristiriitaa, ja eihän sitä ihminen voi tietääkkään milloin pitää heittää hukkaan ja milloin ei. Silloin ainakin tietää voivansa heittää niitä hukkaankin jos ei enään jaksa ottaa lapsia lisää vastaan, ja hoitaa heitä juuri sillä arvokuudella ja rakkaudella.

    Mutta ajatteleppas pariskuntaa joka ei koe milläänlailla olevansa valmiita vanhemmuuteen, ja eivät oikeastaan pidä edes lapsista. Tällainen pariskunta jos aina vaan ne siemenet heittäisi aviovuoteelle, niin eiväthän he koskaan antaisi Jumalalle mahdollisuutta jos Hänen tahtonsa olisi kaikesta huolimatta antaa heille lapsi.

    Kun he harrastavat yhdyntää, ilman ehkäisyä tai ehkäisyn kanssa, niin he antavat Jumalalle mahdollisuuden, jos eivät antaisi niin se olisi väärin.

    Sitten kun lapsi saakin alkunsa, niin he ovatkin onnellisia lapsesta ja hoitavat häntä rakkaudella. He ovat onnellisia siitä yhdestä lapsesta, ja heille on selvää ettei lapsia enenpää sillä he eivät ole ison perheen vanhempia, tai sitten he saattavat toivoa jopa lapsia lisää.

    Äänestä

  • sonni kirjoitti:

    Sinä voit lopettaa, mutta muut sitä tuskin lopettavat, vaikka sitä niin kovasti ilmeisesti haluaisit.

    meidän äidiltä raskaudet. Ehkäisyä ei kuitenkaan kaytetty.
    Sit ku äiti tuli raskaaksi taas kerran niin äiti huusi isälle:"SAATANAN SONNI!"
    Ei ollut kovin kaunista meidän lasten sitä kuunnella.
    Siihen aikaan ei vielä puhuttu puolisoiden kesken ehkäisyistä. Hommat hoidettiin vaan "pimeesti peiton alla"

    Äänestä

  • ole.... kirjoitti:

    Ristiriitaa, ja eihän sitä ihminen voi tietääkkään milloin pitää heittää hukkaan ja milloin ei. Silloin ainakin tietää voivansa heittää niitä hukkaankin jos ei enään jaksa ottaa lapsia lisää vastaan, ja hoitaa heitä juuri sillä arvokuudella ja rakkaudella.

    Mutta ajatteleppas pariskuntaa joka ei koe milläänlailla olevansa valmiita vanhemmuuteen, ja eivät oikeastaan pidä edes lapsista. Tällainen pariskunta jos aina vaan ne siemenet heittäisi aviovuoteelle, niin eiväthän he koskaan antaisi Jumalalle mahdollisuutta jos Hänen tahtonsa olisi kaikesta huolimatta antaa heille lapsi.

    Kun he harrastavat yhdyntää, ilman ehkäisyä tai ehkäisyn kanssa, niin he antavat Jumalalle mahdollisuuden, jos eivät antaisi niin se olisi väärin.

    Sitten kun lapsi saakin alkunsa, niin he ovatkin onnellisia lapsesta ja hoitavat häntä rakkaudella. He ovat onnellisia siitä yhdestä lapsesta, ja heille on selvää ettei lapsia enenpää sillä he eivät ole ison perheen vanhempia, tai sitten he saattavat toivoa jopa lapsia lisää.

    "he antavat Jumalalle mahdollisuuden"

    Ohhhoh. Meidän käsityksemme ihmisen ja Jumalan suhteesta näyttää poikkeavan niin rajusti, että keskustelua lienee turha jatkaa.

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    "he antavat Jumalalle mahdollisuuden"

    Ohhhoh. Meidän käsityksemme ihmisen ja Jumalan suhteesta näyttää poikkeavan niin rajusti, että keskustelua lienee turha jatkaa.

    yhdyntää ei harrasteta, niin eikö silloin evätä Jumalalta mahdollisuus antaa avioparille lapsi?

    Vai miten muuten lapset voivat saada alkunsa kuin yhdynnällä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raamattua kirjoitti:

1. Kor. 7

1 Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä;
2 mutta HAUREUDEN SYNTIEN VÄLTTÄMISEKSI olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä
3 Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.
4 Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.
5 Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.
6 Mutta tämän minä sanon myönnytyksenä, en käskynä.
7 Soisin kaikkien ihmisten olevan niin kuin minäkin; mutta kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen.
8 Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin;
9 mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa.

Paavali antaa tässä kohden ymmärtää, että avioliito on synnittömän seksin harjoittamista varten.
Siitä olen aivan samaa mieltä.
Miksi hän ei mainitse mitään maksimaalisesta lisääntymisestä?
Eikö myös Paavalin olisi vl-opin mukaan pitänyt avioitua ja hankkia paljon lapsia?

Paavalin, Jeesuksen opetuslapsen, kehotus ja oma esimerkki on mielestäni selvästi ristiriidassa Raamatun alkulehdillä esitetyn ”lisääntykää ja täyttäkää maa” kehotuksen kanssa, jota innokkaasti vl-opissa korostetaan.
Tarkoittaako Aatamille ja Eevalle esitetty kehotus todellakin sitä, että tärkeintä avioliitossa on mahdollisimman suuren lapsikatraan saattaminen pahaan maailmaan?

Eikö meillä saisi olla avioliitossa oikeutta nauttia toinen toisistamme, niin että kummallakaan ei olisi pelkoa raskaaksi tulemisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu