Kertokaahan mistä luentotyyleistä tykkäätte ja mistä ette? Mielipiteitä PowerPointeista?
Ärsyttää, kun joillakin luennoilla pitää kirjoittaa ihan hulluna ja kuunteleminen ja aiheeseen keskittyminen on ihan nollassa kun pitää vaan kiirehtiä, että ehtii kirjoittaa kaiken ja aina ei sit kuitenkaan ehdi. Rasittavaa.
Hyvä luento on semmoinen jossa jaetaan moniste ja siitä voi itse seurata opetusta ja sit semmoinen mistä voi itse käydä kopioimassa ensin matskut ja sit seurata niistä.
Tai sitten luento, jolla kirjoitetaan ylös puheesta sen minkä ehtii.
Ärsyttää, kun joillakin luennoilla pitää kirjoittaa ihan hulluna ja kuunteleminen ja aiheeseen keskittyminen on ihan nollassa kun pitää vaan kiirehtiä, että ehtii kirjoittaa kaiken ja aina ei sit kuitenkaan ehdi. Rasittavaa.
Hyvä luento on semmoinen jossa jaetaan moniste ja siitä voi itse seurata opetusta ja sit semmoinen mistä voi itse käydä kopioimassa ensin matskut ja sit seurata niistä.
Tai sitten luento, jolla kirjoitetaan ylös puheesta sen minkä ehtii.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...noista joissa annetaan luentorunko käteen ja siitä saa sitten seurata ja tehdä lisämuistiinpanoja viereen jos haluaa. Tulee paljon selkeämpi kokonaisuus kuin esim. siitä jos pitää kirjoittaa mitä puheesta ehtii. Ja se on tosiaan ärsyttävää jos pitää kirjoittaa kalvolta kynä sauhuten koko luento eikä jälkeenpäin muista suurinpiirtein edes että mitä aihetta luennolla käsiteltiin. Enkä pidä luennoitsijoista jotka ex tempore kyselee ihmisiltä kysymyksiä, kun itse mieluummin vaan seuraan luentoa enkä halua jännittää että kysyyköhän se kohta multa jotain.
"Enkä pidä luennoitsijoista jotka ex tempore kyselee ihmisiltä kysymyksiä, kun itse mieluummin vaan seuraan luentoa enkä halua jännittää että kysyyköhän se kohta multa jotain."
No onneksi tällaiset luennoitsijat ei kauhean yleisiä kyllä ole. Kuitenkin mitä kauempana salissa/auditoriossa/luokassa istuu, sitä epätodennäköisempiä nuo pommituskysymykset ovat.
Suunsa aukaisemista luennolla kannattaakin pelätä, sillä kysymällä saattaisi oppia helposti jonkin vaikean asian, kun luennoitsija innostuisi sen oikein tarkkaan selittämään, tai vastaamalla luennoitsijan kysymykseen paljastaisi kuulijoiden todellisen tietämyksen luentoaiheen perusteista, mikä saattaisi johtaa samaan lopputulokseen.
Joten pitäkää suunne luennolla kiinni ja tuskailkaa sitten tenttiin lukiessanne niiden käsittämättä jääneiden kohtien kanssa. Näin rahaakin säästyy, kun ei ole aikaa lähteä baariin, vaan saa paneutua kaiket illat opiskelun iloihin.
"Enkä pidä luennoitsijoista jotka ex tempore kyselee ihmisiltä kysymyksiä, kun itse mieluummin vaan seuraan luentoa enkä halua jännittää että kysyyköhän se kohta multa jotain."
Tuo tietty ikävää jos itseä jännittää.
Minä taas pidän siitä että luennoitsija haastaa yleisönsä. Olen ollut yliopistoluentojen ohella myös muutaman kerran työpaikalla konsulttien (mm. trainers' house) pitämillä "luennoilla". Nämä tuntuvat todella naurettavilta kun vertaa yliopistoluentoihin.
Siis konsultithan usein sanovat, että heidät saa ja pitää hastaa. Tosia asiassa homma menee kuitenkin niin, että mikäli oikeasti yrität kyseenalaistaa konsultin väittämiä tämä varsin äkkiä (ja usein hämmästyttävän ja ärsyttävän onnistuneesti) kääntää asian niin, että palataan takaisin jo ennalta käsikirjoitettuun esityksen runkoon. Kyseessä on siis tarkkaan ennalta mietitty esitys ja usein konsultit myös tuntuvat luottavan siihen, että suuressa porukassa ei moni uskalla avata suutaan. Lisäksi hommassa on vielä se, että vauhti on yleensä todella nopea - näin tarkoituksella, jotta kuulijat eivät ehdi hirveästi edes miettiä mitä konsultti suustaan suoltaa. Kerrassaan yököttäviä tapauksia nämä konsultit ja ties mitkä Sarasvuot.
Yliopistoluennoilla taas oikeasti on usein tarkoitus, että syntyisi keskustelua ja erilaisia näkemyksiä. Tämänkin saattaa riippua kyllä paljon oppiaineesta. Itse opiskelen englantia ja meillä opettajat noudattavat hyvin pitkälti ulkomaisissa yliopistoissa - esim. Briteissä ja USA:ssa - olevaa tapaa, että luennot ovat ajoittain keskustelunomaisia, joskus jopa aitoa väittelyä. Tosin on niitäkin ollut, että luennoitsija on luennon alussa sanonut ettei häntä saa keskeyttää ja että kysymykset ja kommentit pitää esittää luennon jälkeen.
...lähes kaikilla kursseilla joilla olen ollut, luennoitsijalla on powerpoint-setti, joka löytyy myös verkosta kurssin kotisivulta. Myös TaiKissa käymilläni kursseilla sama homma. Mielestäni erittäin hyvä systeemi.
Yliopiston puolella taas oli lähinnä taulusulkeisia, eli luennoitsija kirjoitti taululle ja me kopsattiin samat paperille, joka oli todella ärsyttävää. Usein taulumerkinnöistä ei edes saanut kunnolla selvää, ja luento meni vähän ohi kun piti keskittyä kirjoittamiseen.
Luentomonisteet ovat hyvä juttu, mutta toisilla luennoitsijoilla on semmoinen tyyli, että lähes sanasta sanaan luetaan sitä lähdemateriaalia.
Parhaiten oppii kun luennoitsija käyttää materiaalia vain runkona, ja havainnollistaa asiaa esimerkeillä taululla tai kalvolla.
Nämä sanasta sanaan lukijat ovat kyllä melko hyödyttömiä.
Tai onhan joillakin niin että oppii paremmin kuuntelemalla
kuin itse lukemalla.
Paras käytäntö on minusta materiaalirunko, johon
sitten täydennetään mahdolliset harjoitukset ja
esimerkit kirjuuttamalla. Esim. matematiikkaa kuitenkin
oppii paremmin jos kirjoittaa itse esimerkit yms,
eikä vain kuuntele luennoitsijaa. Ainakin minä opin.
Omat kokemukset ovat humanistisesta tiedekunnasta ja mm. englannin ja viestintätieteiden sekä kirjallisuustieteen opinnoista. Omalla kohdalla ei ole tullut vastaan yhtään powerpoint -tyyppiä eikä juuri muunkalaisia kalvosulkeis -tapauksia.
Parhaat luennoitsijat ovat persoonia, osaavat hieman provosoida yleisöään ja ottaa kuulijat mukaan asiaansa. Periaatteessa kaikki oman englannin laitoksen vanhemmat lehtorit ja proffat ovat osanneet homman todella hyvin. Taululle/kalvolle on kirjoitettu vain muutama avainsana, loput hyvä luennoitsija selittää.
Hassuimpia muistoja on esim. se, kun eräällä kirjallisuustieteen luennolla käytiin läpi Freudia ja Freudin tunnettua käsitystä ihmisen persoonasta (id, ego, superego). Luennoitsija piirusti taululle kuvan kiehuvasta padasta, joka kuvasti ihmisen mieltä ja noita Freudin kuvaamia persoonan tasoja: id eli mielessä olevat piilotettu halut ja himot on padassa kiehuva vesi, joka heiluttaa padan kantta, superegoa. Pata taas on ihmisen ego, joka on näiden kahden mielen tason voimien temmellyskenttänä. Samainen proffa jäi siksikin mieleen, että tyypillä oli päällään tuolloin kauluspaita ja sen päälle väärin päin puettuna eräänlainen hihaton villaliivi. Ei ollut lainkaan huomannut että vaate on väärin päin päällä - tai sitten oli laittanut sen tarkoituksella niin, tuodakseen persoonaansa peliin.