Aiemmin kirjoitin oman tarinani samalla nimimerkillä. Tänään oli ensimmäinen kerta puoleen vuoteen kun kävin koulussa syömässä ja söin kotonakin kunnon ruuan, ja nyt on todella hyvä olo, energisempi kuin pitkään aikaan on ollut! Heti koulusta päästyäni kävin lenkillä, ihan normaalilla lenkillä eikä hetkeäkään käynyt mielessä painon pudotus! Eilen päätin että alan urheilemaan kunnolla ja syömään siinä ohessa kunnolla jotta kuntoni paranisi ja lihasmassa kasvaisi! Anoreksiahan on sairas/pakkomielle laihduttaa! Joten jos ottaa uudeksi pakkomielteeksi urheilun niin siirtyminen siihen käy melko tuskattomasti, tai ainakin näin koen itse! Kiitokset tästä tällä eräälle naiselle joka kirjoitti omasta parantumisestaan! Olen itse päättänyt samalla lailla kun aloin laihduttamaan että tämä pitää mutta nyt tavoitteena on itsensä kehittäminen eikä laihduttaminen! Suosittelen että kaikki kokeilevat tätä! Eikä tämä tarkota sitä että pitäisi heti lihota älyttömästi terveellisellä ruoka-valiolla paino tulee takaisin lihaksien muodossa. Mutta kuitenkin uskon että tämä on helpompaa minulle koska olen poika ja miehet mielletään mielummin lihaksikkaisiksi kuin langan laihoiksi mutta kokeilkaa!
Ja tässä tämä teksti mitäs sain suunnattomasti voimia ja päättäväisyyttä, KIITOS!!
Tästä tulee pitkä viesti, mutta senkin uhalla, ettet edes jaksa lukea...:
Mitäs jos yrittäisit samaa keinoa ylös anoreksiasuosta kuin itse käytin? OIKEAA Liikuntaa: iloa siitä, omasta jaksamisesta, ja lopulta myös omasta kehosta! (heti alkuun, kun olet alipainoinen, ei liian rajua...) Olen 20v tyttö, ja painin rajusti anoreksian kanssa vielä vuosi pari sitten.
Olen aina ollut urheilullinen, ja vuosi sitten aloin työstää asenteitani syömisen ja liikkumisen suhteen. Huomasin nimittäin, että urheilukin alkoi olla minulle vain paniikinomaista energiankulutusta, ja sitä en halunnut. Lisäksi sain jatkuvasti vammoja, kun aliravittu kroppa ei palautunut. En halunnut ottaa sitä riskiä, että menetän liikkumiskykyni jonkun vamman takia!
Aloin kiinnittää huomiota siihen, miten saisin oikeasti TULOKSIA treeneistäni, ja ennen kaikkea: miten nauttisin siitä ja jaksaisin olla treeneissä hyväntuulinen ja sosiaalinenkin, solmia kontakteja, niinkuin nyt elämässä on tarkoitus :) . Aloin syömään tarpeeksi ja tein itselleni tavoitteellisen treeniohjelman, johon sisältyy sekä aerobista että salitreeniä. Otin mukaan kunnon palautumisjuomatkin ja aloin syömään tasaisin väliajoin. Ääriterveellisesti syön yhä, mutta takuulla tarpeeksi, jopa yli kulutuksen varmasti usein. Ja kas kummaa - se, mikä on tullut lisää painoon, on tullut lihaksena, joista olen saanut hyvää palautetta ja huomannut itsekin suuren eron voimissa ja jaksamisessa!
Olen oppinut syömään sellainen ajatus mielessäni, että nyt ravinto menee kehooni ja vahvistaa sitä, nyt lihasten hiilihydraattivarastot täyttyvät ja kehoni saa rakennusaineita, vahvistuu. Luon mielessäni mielikuvia tästä, siitä, miten vanhat, sairaiden vuosien vammat imevät itseensä rakennusaineita ja korjaantuvat. Näin minulla on hyvä mieli syödessä ja voin sama ajatus mielessäni myös viettää lepopäiviä, ollen kavereiden kanssa.
Tosiaan, painoni on noussut roimasti anorektisimmista ajoista, mutta kukaan ei koskaan ota uskoakseen, miten paljon. Lihakset erottuvat, enkä ole "lösähtänyt" mihinkään. On roskamedian luoma illuusio ajatella, että paljon syöminen = rasvalisäys kehossa! Puhdas, terveellinen ja luonnollinenruoka rakentaa, hyvät rasvatkin ovat koostumukseltaan sellaisia, että niitä elimistö tarvitsee kaikkeen muuhun niin paljon, etteivät ne helpolla varastoidukaan!
Tässä siis yksi ajatustapa, jota voisi kokeilla soveltaa. Liikuntaakaan ei siis ole tarkoitus viedä pakkomielteiseksi, liiallisuuksina se on kuin epäonnistunut psyyken hoitomuoto, joka vain syö kroppaa eikä tuota tuloksia. Kun treenaa, treenaa sopivan määrän keskittyen ja innolla, sitten antaa keholle lepoa ja ravintoa, jotta se ottaa asian positiivisena vastaan ja prosessi pysyy tarkoituksenmukaisena:)
Näin. Yksi väylä parantua, eikä takuulla ainoa! Tulet vain ylös sieltä suosta takas tähän maailmaan, ja lopetat liian itseesi katsomisen, joka vie turhaa energiaa elämänilolta.
Rakkaudella Tiuhti

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos kannustuksesta.
En ole vielä siinä pisteessä, että voisin syödä hyvin, koska tunnen että urheilu on mennyt hukkaan.
Pelkään kuitenkin, että vielä kuolen tähän ja haluan parantua.
Minäkin luulin että en ole vielä siinä pisteessä mutta tuon tekstin luettuani päätin vain että nyt on sen pisteen aika!! Kokoa itsesi ja päätä vain että olet siinä pisteessä! Koita jaksaa ja kaikkea hyvää sinulle :) ps. avaudu jollekkin läheiselle, se auttaa todella paljon!
Pakko vain sanoa: todella vaikuttavaa työtä ja asenne kohdallaan, että heti aloitat tosissasi työstämään asiaa! Onneksi olkoon, voit olla ylpeä itsestäsi jo nyt!
Sen verran jos saan vielä sekaantua, haluaisin sanoa muutaman jutun (niille muillekin, jotka ehkä seuraavat tätä keskustelua). Tämä siksi, että olen iloinen, jos sinä saat käännettyä suuntasi jo ennen kuin riesanasi on anoreksian ja pelkän "energianpolttoliikunnan" aiheuttamia vammoja korjattavana, kuten itselläni. Teen jatkuvasti valtavasti töitä korjatakseni vammojani (ja onnistunkin, sisulla ;), vaikka haluaisin keskittyä pelkästään edelleen rakentavaan treeniin. Tällä hetkellä olet siis selkeässä etulyöntiasemasssa, jos et ole vielä vahinkoa kovasti ehtinyt tekemään, ja haluan, että pysytkin sillä terveellä pohjalla. Eli tästä lähtee, ehkä jo tuttua, mutta silti:
1) progressiivisuus. Kun nyt lähdet työstämään itseäsi voimakkaaseen suuntaan, muista jättää varaa nousujohteisuudelle, eli älä lataa kaikkea piippuun heti, vaan kehityksen myötä. Se on tärkeää, eikä tästä maltillisen etenemisen faktasta pääse irti edes huippu-urheilija. Eli malttia.
2) taisin sitä jo mainostaakin, mutta myös LEPO. Kuten ehkä tiedät, lihasten ja kunnon kehittyminen perustuu superkompensaatioon: rasituksessa lihakseen tulee mikrovaurioita, jotka sitten "ylikompensoituvat" eli ylikorjaantuvat entistä vahvemmiksi JOS niille annetaan lepoa ja ravintoa treenin jälkeen. -----> PALAUTUMINEN! Palautumisateria on tärkeä: proteiinilla ja hiilihydraatilla saadaan lihas palautumaan seuraavaa treeniä varten. Ja aloittaessa useampia lepopäiviä viikossa, mutta edistyessäkään niitä ei saa pudottaa pois viikolta!
3) Ollut jo puhetta: riittävä ravinto muutenkin: lihaksilla on oltava löpöä poltettavaksi treenin aikanakin jo. Proteiinia joka aterialla tasaisesti rakennusaineeksi. Sama pätee hiilareihin polttoaineena, paitsi niitä voi ajoittaa enemmän päivän alkuun ja treenin jälkeiselle aterialle, iltapalan ollessa proteiini-rasvapainotteinen yön rakennusaineiksi (proteiini siis rakentamiseen ja rasva hitaasti yön mittaan kuluvaksi polttoaineeksi ja myös elimistön rasvarakenteisiin).
4) monipuolisuus. Lihasten kasvatus ja voimistus voimaharjoittelulla salilla tms, ja aerobinen treeni hengitys- ja verenkiertoelimistöä tehostamaan. Kiinnostuksen mukaan lajistoa niin, että intoa riittää.
5) lihashuolto. Venyttely, hieronta tarvittaessa.
6) Ymmärrys itseä kohtaan: PÄIVÄT EIVÄT OLE VELJEKSIÄ. Joku päivä tulee vastaan hampaat irvessä: paikat jumittaa, jossain särkee ja väsyttää ja tuntuu että turvottaa ja ajattelee, onko kaikki mennyt päin honkia. Se on kaikkein tärkein päivä. Silloin on tarpeen vaikein treeni, se pään sisäinen. On tajuttava levätä ja antaa itselleen armoa, tarkistaa oma suunta ja se, että kohtelee kehoaan ja mieltään oikein.
7) Muu elämä. Vie liikkuessa kasvanut itsetunto muuhunkin elämiseen ja huomaa vahvistuvasi kaikessa muussakin. Huomaat, että voit ottaa välillä rennosti. On tärkeää oppia NAURAMAAN ITSELLE!
(Suosittelen esimerkiksi visiittiä osoitteessa pakkotoisto.com, jossa vaikuttaa olevan paljon rentoa treenaajasakkia. Jotkut toteavat, että "on sarjapainot nousseet kakskyt kiloa, mutta fläsääkin tullut saman verran. Että dieettaanpa pois kun jaksan" -tyyliin. Heh, en tarkoita, että tähän pyritään, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan tuolla asenteella, jonka itsekin toivoisin saavuttavani joskus: jos sattuisin jostain syystä lihomaan vaikka 5 kiloa, vaikka ihan puhdasta läskiä, voisin kuolemisen sijaan ajatella, että katsotaas jos tulee tarve ne dieetata :D )
Saa kysyä lisää, voin neuvoa sen, minkä tiedän ja mikä itselleni on tarttunut vuosikausia liikuntaan liittyviä asioita ahmineena ja anoreksiaa selätellessä. Hienoa olisi, jos raportoisit, nimim. poika, omaa edistystäsi joskus, rupeaisit vaikka kannustavaksi esimerkiksi :)
Iloa uuteen alkuun!
~Tiuhti
Heips! Olen samoilla linjoilla kanssasi ja samassa tilanteessa. Kiitos, positiivisista ja viisaista viesteistäsi. Tälläisiä saisi olla enemmän, varsinkin täälä.