Tällä palstalla näyttää olevan paljon epäilijöitä suhteessa kirkkoon ja rippileiriin. Kannattaa ottaa asioista selvää ja tutustua muutamiin hyviin nettisivuihin asian tiimoilta.
Ensin kuitenkin lyhyesti siitä, mikä on ripari:
Mikä on rippikoulu?
Ripari on seikkailu, jonka voit kokea vain kerran. Se on seikkailu, jossa pohditaan elämän suuria ja pieniä asioita.
Miksi ja millainen?
Rippikoulu on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Tutustut sen kirkon uskoon, johon sinut kasteessa liitettiin. Rippikoulussa voit pohtia yhdessä muiden kanssa elämään ja uskoon liittyviä asioita.
Voit käydä rippikoulun ryhmässä tai yksityisesti, leiri-, päivä- tai iltarippikoulussa. Jos pidät liikunnasta, voit mennä liikuntapainotteiseen rippikouluun tai vaikkapa vaellusriparille. Vaikka rippikouluja on monenlaisia, voidaan rippikoulu aina tiivistää kolmeen sanaan: elämä, usko ja rukous.
Johanna, 16, kertoo omasta rippileiristään:”Riparilla oli kivaa. Me laulettiin ja naurettiin. Istuttiin nuotion ympärillä ihan hiljaa. Pelattiin ja näyteltiin. Oppituntejakin oli. Puhuttiin seksistä ja Jumalasta.”
Rippikoulu toteutetaan puolen vuoden aikana ja sen laajuus on 80 tuntia. Siihen voi liittyä erilaisia tapahtumia, vierailuja ja retkiä. Jos rippikouluun liittyy leirijakso, se on tavallisesti noin viikon mittainen.
Milloin?
Yleensä rippikoulu käydään sinä vuonna, kun täytetään 15 vuotta. Suomalaisista 15-vuotiaista nuorista rippikoulun käy vuosittain noin 90 %. Jos olet mennyt 6-vuotiaana kouluun, voit anoa mahdollisuutta käydä rippikoulu 14-vuotiaana samaan aikaan luokkakavereittesi kanssa. Yhtä hyvin voit käydä riparin vuotta myöhemminkin.
Mikä konfirmaatio?
Konfirmaatio on rippikoulun päätösjuhla. Konfirmaatiossa tunnustat itse kristillisen uskon, johon sinut on kastettu. Kasteessasi vanhemmat ja kummit lausuivat uskontunnuksen puolestasi, nyt olet itse pääosassa. Jonain päivänä on ehkä sinun vuorosi kummina lausua sama tunnustus uuden kirkon jäsenen puolesta.
Rippikoulun voit käydä, vaikka sinua ei olisi kastettu. Jos haluat osallistua konfirmaatioon, sinut tulee kastaa ennen sitä. Jos sinut on kastettu, mutta et enää kuulu kirkkoon, on sinun liityttävä kirkkoon ennen konfirmaatiota. Rippikouluikäinen voi huoltajien luvalla liittyä kirkkoon, vaikka nämä eivät itse kirkkoon kuuluisikaan.
Mitä oikeuksia?
Konfirmaatio antaa sinulle oikeuden toimia kummina, osallistua itsenäisesti ehtoolliselle ja asettua 18-vuotiaana ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa. Rippikoulu on kirkkohäiden edellytys.
Tässäpä linkkejä:
http://www.trevlut.net/
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/E255781EF795EF98C2256FEA00370A59?OpenDocument&lang=FI
Rippileiri on oikea valinta
32
7012
Vastaukset
- Pikku Protu
oikea valinta, muttei kaikille. Olet varmaan samaa mieltä, ettei rahan takia kannata riparille mennä. Jos ei kristinusko millään muotoa kiinnosta, ei se silloin voi edes mahdollisesti olla oikea valinta. Ystävyyttä ja yhdessäoloa löytyy kyllä muualtakin.
- yhteisoloa
hengessä, kenen lippua kannat, kenen joukoissa seisot hengessä.
- pikku protu
yhteisoloa kirjoitti:
hengessä, kenen lippua kannat, kenen joukoissa seisot hengessä.
henkistä läheisyyttä ja yhdessäoloa henkisesti. Sitäpä juuri :).
- dolly
Olen aivan samaa mieltä. En ole itse riparia käynyt, jos sinne menen niin se olis vuoden kuluttua.. epäilyttää kyllä kovasti. Kun veljeni kävi riparin pari vuotta sitten, se selosti kuinka hauskaa siellä oli ollut jne. Silloin ajattelin heti, etten tahdo mennä. Kun yritin puhua vanhempieni kanssa asiasta, he sanoivat vaan "ei kai sitä niin mietitä haluaako mennä vai ei, mennään vaan kun on tapana". Ja kun hiljattain kun puhuin äidilleni että olisin protusta kiinnostunut, se vastasi "no niin tai jos jostain löytyis ripari minne haluisit mennä". He pitää itsestäänselvänä sitä että olen menossa. En tunne mitään kiinnostusta kristinuskoa kohtaan ja luulen etten tahdo jatkaa kirkon jäsenenä täysi-ikäistyttyäni. Aivan varmasti rippikoulu on monille oikea valinta, mutta en usko sen olevan itselleni sitä.
- kkkkkkkkkkkkkkkk
Itse kävin molemmat sekä rippileirin ja protun. Niitä ei voi mitenkään verrata toisiinsa, enkä vaihtaisi kumpaakaan pois mistään hinnasta. Voin rehellisesti sanoa, että molemmat olivat elämäni parhaita kokemuksia.
Protulla syntyvä yhteishenki on jotain mitä kaikkien tulisi kokea. Viikon alussa et tunne ketään, mutta jo keskellä viikkoa tuntuu ette voisi koskaan lähteä pois. Näin kävi minulle ja myös protun käyneille ystävilleni.
Rippileirille lähdin tavoittenna tutustua uusiin ihmisiin, siksi valitsinki aivan uuden seurakunnan, josta enn tuntenut entuudestaan ketään. Valinta oli hyvä, sillä silloin kellään ei ollut minusta mitään ennakkoluuloja. Rippipappini sanoi meille leirin alussa, ettei täällä yritetä aivopestä ketään vaan esitellään kristinusko ja sitten jokainen voi itse päättää haluaako liittyä kirkkoon vai ei. Leiri oli mahtava ja moni koki siellä kasvaneensa ja saaneensa uusia ajatuksia.
Oikeaa vastausta kysymykseen "protu vai ripari " ei ole. Kumpikin leiri voi olla joko kesän kamalin tai ihanin viikko. :)
- riparin käynyt
Minulla ei ollut odotuksia riparin suhteen. Vaikka olisi ollutkin, ne olisi ylitetty kirkkaasti. TUskin olen koskaan kasvanut niin paljon ihmisenä, kuin rippikoulun kuukausien aikana. Ainakin ystäväpiiri laajeni hirveästi. Saimme myös keskustella niistä asioista, joista ei keskustella oikein missään muuaalla. Kiitos kaikille mukana olleille !
- Lentsu.
Ripari on aivan paska paikka.Ihan hirvee. Yököttävän tyhmä paikka.
- käynyt riparin
Lentsu. kirjoitti:
Ripari on aivan paska paikka.Ihan hirvee. Yököttävän tyhmä paikka.
Samoin minulle ripari oli niin perseestä, olin kuumeessa, paikka oli homeessa, vedestä tuli ripuli päiväksi ja siellä oli KAIKKI ärsyttävimmät tyypit, jotka tunnen!
- ellllllllllli
onko jossain semmonen sivu jossa kerrotaan HEVOSRIPPILEIREISTÄ?
vastauksia -kiitos- - Isonen
Jokaisella rippileirillä jolla olen ollut oli mahtava tunnelma. Kaikki jäivät mieleen jossain mielessä, eniten se oma tietysti. Todellakin kannattaa lähteä, siellä on hauskaa, ja jos asennoituu oikein niin se leiri on ikimuistoinen hetki elämässä.
- aivanulkona
Missä rippileiri pitää käydä? Eli pitääkö mennä lähimmälle leirille, vai saako paikan päättää? Mistä näkisi vaihtoehtoja?
- oiuyui
aikalailla missä haluaa.
- pas*aa
Ensin vauva väkisin liitetään ev lut lahkon jäseneksi ja sitten rippikoulussa hänet saadaan hyväksymään tämä kaste ja näin saadaan taas uusi tyhmä veronmaksaja kirkkohäät houkuttimena. Ei edes raamatusta löydy mitään mainintaa vauvakasteesta, rippikoulusta, eikä kirkkohäistä.
Siellä kirkkohäissä höpistään jotenkin, että tässä jumalan kasvojen edessä, niin onko ne papin pöhöttyneet kasvot ne jumalan kasvot?- oiuyui
Lisäksi ei lapsikastetta vastaan juuri puhuta.
Onhan kastaminen oikein kun Jeesus niin ohjasi tekemään nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.
Rippikoulu on opettamista varten.
Se on väline ja eikö ole hyvä että näitä kysymyksiä saa esittää läpi viikon ilman tietokonetta, väljiä aterioita ja huonoa seuraa?
Saa olla hyvissä merkeissä viikon ajan.
- heh
kävikö jeesuskin ev lut kirkon rippileirin?
- oiuytyuio
Ihminen voi tulla uskoon ilman rippileiriäkin.
Ei sitä silti kannata väliin jättää.
Eräs ystäväni on uskossa eikä hän ole vielä käynyt riparia.
Ei se silti häntä yhtään huononna tietenkään. - Jason Max
oiuytyuio kirjoitti:
Ihminen voi tulla uskoon ilman rippileiriäkin.
Ei sitä silti kannata väliin jättää.
Eräs ystäväni on uskossa eikä hän ole vielä käynyt riparia.
Ei se silti häntä yhtään huononna tietenkään.""Ihminen voi tulla uskoon ilman rippileiriäkin.""
Kukaan ei tule jumalauskoon ilman aivopesua. - oiuytyuio
Jason Max kirjoitti:
""Ihminen voi tulla uskoon ilman rippileiriäkin.""
Kukaan ei tule jumalauskoon ilman aivopesua.Ja lisäksi aivopesu-sanan liikakäyttö vain vahvistaa sitä ettei kirjoittaja itse tiedä mistä puhuu tai toistelee itse jostain muualta oppimaansa propagandaa ilman omaa harkintakykyä ja näin osoittaa itse olevansa sellainen kuin muita parjaa.
- meni ripari
Minä olen koulukiusattu ja tuossa asiaa pohdittuani tajusin, että ehkä merkittävin seikka joka pilasi mun elämän tapahtui riparilla. Asiasta, joka riparilla tapahtui (tai mahdollisesti ei tapahtunut) kiusaajat saivat runsaasti vettä myllyynsä ja aihetta jatkuvaan vittuiluun ja vinoiluun. Juuri kun oli se kriittinen aika (14-16v) alkaa olla tyttöjen kanssa.
Joka tapauksessa mun kohdala seuraus oli se, että mun elämä on siitä lähtien ollut niin pilalla kun se voi olla. En kuitenkaan tappanut itseäni, niin kuin moni kiusattu tekee. Jos mulla olisi jossain kohtaa ollut edes minimaalinenkaan tuuri, näin ei tarvitsisi olla. Mutta ei ollu. Lopputulos nyt vaan on se, että mä olen 36v mies ja mun elämä on ollu piloilla 21 vuotta.
Sympatiani alkavat olla aika vahvasti näiden kouluampujien puolella. Siinä ne vaan meni pahasti pieleen, että niiden olisi p itänyt ampua nimenomaan vain ja ainoastaan ne kiusaajat, eikä murhata viattomia ihmisiä. Tosin se kuinka "viattomia" nämä myötäilijät sitten ovat, on kyllä kyseenalaista. Että tällanen ripari ja yläastte mulla. Koulukiusaaminen on erittäin vakava asia. Mä en ole ainoa jonka elämän se on pilannu, valitettavasti. Asia tuntuu koskevan lähinnä miehiä, syystä jonka kukin voi itse pohtia.
Koulukiusaamiseen auttaa lähinnä koulun ja/tai paikkakunnan vaihto, ja se on myös syytä tehdä. Toinen joka tietysti auttaa on väkivalta, eli kun julkisesti hakkaa ja nöyryyttää pahimmat kiusaajat riitävän pahasti. Valitettavasti harva kiusattu tähän vaan pystyy, mutta onpa niitäkin.
Heikompia on tietysti kiva kiusata, eikä vahvempia tietysti pystykään. Itse en ollut (enkä ole) fyysisesti kovin heikko, mutta en myöskään riittävän vahva missään suhteessa.- oiuyui
Ei sen piloilla enää tarvitse olla.
- Rehellinen Suomalainen
Ripari on kirkon ylläpitämä aivopesuleiri jossa tuputetaan jumala/jeesus ynm satuja "TOTENA" herkkäuskoisille lapsille.
Kirkko ei ole koskaan pystynyt todistamaan jumalaa, jeesusta, saatanaa, demonia, enkeliä tai edes rukousten toimivuutta todeksi. Kyse on siis pelkästään sadusta jota tuputetaan totena.
Miksi hyväksymme tälläisen huijaamisen?
Uskonnot pitäisi kriminalisoida.Minun tietääkseni riparilla ei rakenneta riparilaisille uutta identiteettiä, ja väkivallalla pakoteta uskomaan Jeesukseen jne...
- Jalaa
Nyt tää homma alkaa karata ns. käsistä. Enpä usko, että totena yritetään tuputtaa ja muuttaa ihmisen ajattelumalleja- /tapoja. Omien aivojen käyttö on ihan sallittua, sitä ei missään kielletä. Se on pelkkää puhetta, puheen voi antaa mennä toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos. Enemmän tuntuu, että nää jutut alkaa menemään 100%:sen trollauksen puolelle. Uskontojen rikokseksi saattaminen saattaisi olla=mahdoton tehtävä. Mihinkä olemassa olevaan lakipykälään ajattelit vedota, että em. menettely olisi mahdollista?
- fdff
Jalaa kirjoitti:
Nyt tää homma alkaa karata ns. käsistä. Enpä usko, että totena yritetään tuputtaa ja muuttaa ihmisen ajattelumalleja- /tapoja. Omien aivojen käyttö on ihan sallittua, sitä ei missään kielletä. Se on pelkkää puhetta, puheen voi antaa mennä toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos. Enemmän tuntuu, että nää jutut alkaa menemään 100%:sen trollauksen puolelle. Uskontojen rikokseksi saattaminen saattaisi olla=mahdoton tehtävä. Mihinkä olemassa olevaan lakipykälään ajattelit vedota, että em. menettely olisi mahdollista?
Ketään ei voi estää uskomasta, varsinkaan jos sen tekisi ihan oman päänsä sisäisesti.
Mutta ripari oli miulla ihan ok, kokemushan se oli ja tykkäsin kovinkin, mutta painotan sitä että käyttää omia aivojaan sen "aivopesun" suhteen.
Siltähän se toki välillä kuulostaa, etenkin jos ei ole välttämättä mikään kunnon uskovainen, mutta itte kuuntelin sitä tarinointia edes jonkinlaisella mielenkiinnolla. En niin että se olisi mun oma uskonto, vaan niin että se on vaan yksi uskonto muiden joukossa, mutta ihan kiva tietää mihinkä soppaan sitä on tullut kastettua. Vaikkakin olen aikeissa erota kirkosta (eli en edes hyödy siitä mitenkään kirkkohäiden etc suhteen).
Niin näin btw, oon menossa protulle ens viikonloppuna, eli käyn sekä riparin että protun. Minusta tuntuu siltä että ne eivät edes voi olla keskenään vertailtavia kokemuksia...
Ja tiedoksi kaikille ylikiihkoilijoille: en ole ateisti enkä uskovainen. Onko sitä pakko olla jompikumpi? - yupyup
fdff kirjoitti:
Ketään ei voi estää uskomasta, varsinkaan jos sen tekisi ihan oman päänsä sisäisesti.
Mutta ripari oli miulla ihan ok, kokemushan se oli ja tykkäsin kovinkin, mutta painotan sitä että käyttää omia aivojaan sen "aivopesun" suhteen.
Siltähän se toki välillä kuulostaa, etenkin jos ei ole välttämättä mikään kunnon uskovainen, mutta itte kuuntelin sitä tarinointia edes jonkinlaisella mielenkiinnolla. En niin että se olisi mun oma uskonto, vaan niin että se on vaan yksi uskonto muiden joukossa, mutta ihan kiva tietää mihinkä soppaan sitä on tullut kastettua. Vaikkakin olen aikeissa erota kirkosta (eli en edes hyödy siitä mitenkään kirkkohäiden etc suhteen).
Niin näin btw, oon menossa protulle ens viikonloppuna, eli käyn sekä riparin että protun. Minusta tuntuu siltä että ne eivät edes voi olla keskenään vertailtavia kokemuksia...
Ja tiedoksi kaikille ylikiihkoilijoille: en ole ateisti enkä uskovainen. Onko sitä pakko olla jompikumpi?Ripari ja prometheus leiri toden totta ovat 2 täysin eri asiaa. Itse kävin riparin ja kaverini prometheus leirin.
Niin ja vähintään toiselle niistä kannattaa mennä, koska kyllä riparilla (ja protulla) on ihan mukavaa, eikä se ole mitään 24/7 aivopesua. Itselläni on enää omasta riparista muistoissa jäljellä vain niitä hauskoja leikkejä ja yhteisjuttuja mitä siellä tehtiin. Niin ja tietenkin suku tykkää, kun käy riparin ja yleensä rippilahjarahat ovat vähintäänkin hyvä korvaus "menetetystä" ajasta :)
Niin ja erosin kirkosta eilen, nyt 18v täyttäneenä, mutta tiesin eroavani jo kauan ennen omaa rippikouluani. Kävin riparin ihan vaan hauskanpidon ja ainutlaatuisen kokemuksen takia, enkä itse sisällön.
- totuutta...........
Miksi et kerro koko totuutta?
Kertoisit esimerkiksi siitä, että rippikoulu on Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojan järjestämä koulutus uusille tuleville lainrikkojille!
Kristinusko, luterilaisuuskin on omia uskovaisia, syyttömiä nuoria ja pikku lapsiakin tapput rikollis järjestö. Ellet löydä raamatun UT:stä Jumalan ja Jeesuksen Omin Sanoin antamaa lupausta kristinuskolle, luterilaisuudelle niin löysit herrasi, herra saatanan jota olet harhautettu jumalana palvelemaan. Ei totuus ole tuon vaikemmin löydettävissä!!!- oiuyio
Aina on joku synti jokaisella ihmisellä.
Viimeisenä elinpäivänäkin ihminen tekee syntiä.
Kaikki ovat syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla. - ajatteleen
oiuyio kirjoitti:
Aina on joku synti jokaisella ihmisellä.
Viimeisenä elinpäivänäkin ihminen tekee syntiä.
Kaikki ovat syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla.Noin oppii ajatteleen lainrikkojan kouluttamana.
Se, että joku joskus on tehnyt syntiä ei oikeuta kokonaista kristinuskoa toimimaan maailman suurimpana rikollis järjestömä Jumalan ja Jeesuksen Nimissä Heidän Lakia rikkoen omia syyttömiä tappaen kuten esim noitavainoissa jotka kesti satojen vuosien ajan!
Ymmärrän sen että kun harhauttaja on manipuloinut mielen niin et sinäkään ymmärrä mikä on Jumalan ja Jeesuksen Laki ja hyväksyt älä tapa käskyn rikkomiset vaikka syyttömiä tapettas kun herranaan palvelee saatanaa jumalana sitä itse ymmärtämättä! - oiuyuio
ajatteleen kirjoitti:
Noin oppii ajatteleen lainrikkojan kouluttamana.
Se, että joku joskus on tehnyt syntiä ei oikeuta kokonaista kristinuskoa toimimaan maailman suurimpana rikollis järjestömä Jumalan ja Jeesuksen Nimissä Heidän Lakia rikkoen omia syyttömiä tappaen kuten esim noitavainoissa jotka kesti satojen vuosien ajan!
Ymmärrän sen että kun harhauttaja on manipuloinut mielen niin et sinäkään ymmärrä mikä on Jumalan ja Jeesuksen Laki ja hyväksyt älä tapa käskyn rikkomiset vaikka syyttömiä tapettas kun herranaan palvelee saatanaa jumalana sitä itse ymmärtämättä!Katso viestejäsi ja mitä luulet ja oletta minun tekevän.
- PakanaPertti
Rippileiri on muinaisjäänne kirkon ylivallan käyttövälineenä alistaa kansalaisia nöyrtymään valtaansa ! Ei sellaisen sadun kertomus mene enää perille kelleenkään nykynuorelle, että jonkun kaltoin kohdellun maan mustilaisesta maailman pelastajaksi nostettu jäpä olisi pelastanut ns. synnistä puoli maailmaa ?
On suorastaan hävytöntä opettaa yliopistoissa herkkäuskoisia papeiksi ja saarnaamaan shamaanijuttuja nykyajan nuorille sitä ristuspaskaa. Kun seuraa miten naapurimaassa on valtionkirkko ajettu alas, samoin Norjassa ja Canadassa. on uskomatonta, että meillä täällä Suomessa krist.politikot pyrkivät pitämään tätä ristusmuumio asiaa vielä pystyssä. Peruskoulussa ei sitten pätkänkään vertaa opeteta tähtitieteen alkeitakaan joka opetus loisi terveen epäilyn usk.opetukseen. PakanaPertti - Aikuinen .
Ei kirkko teitä ilmaiseksi leiritä. Ilmaisia aterioita ei ole.
Ripari on kirkon aivopesuleiri herkkäuskoisille lapsille ja nuorille. Nämä aivopestyt nuoret elättää kirkkon tulevaisuudessa, kirkollisveron muodossa. Eli, kirkko on vain kiinnostunut rahasta.
Kirkon opetus riparilla on pelkästään satua ja höpötystä vailla mitään todisteita.
Kokeilkaa vaatia kirkolta todisteita siitä mitä he siellä riparilla opettaa niin ette saa.
Muistakaa että papit ovat korkeastikoulutettuja ja ammatinsa osaavia johdattelijoita, manipuloijia ja aivopesijöitä. Tässä työssä he myös onnistuvat hyvin sillä tutkimusten mukaan ripari lisää nuorten uskonnollisuutta lähes 50%.
Älkää menkö kirkon ansaan. - avaruussika
Itse oon käyny molemmat, ja vaikka riparikin oli ihan positiivinen kokemus, oli protu jotain aivan superhyperekstaasiihanaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221701
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161382Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329982- 61980
- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen78816- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658