Alkuraskauden vuodot

Viikkoja vasta 4 6 (muutama päivä sitten plussattu), mutta nyt huolestuttaa eilen alkanu omituinen "vuoto". Ei ole varsinaista vuotoa, koska mitään ei ole jäänyt housuihin ja tätä ruskeaa limaa tulee vain pyyhittäessä. Kun pyyhin normaalisti pissalla käynnin jälkeen, paperiin ei jää oikeastaan mitään. Eilen kuitenkin satuin putsaamaan paperilla hieman syvemmältä, jolloin paperiin jäi ruskeaa. Sen jälkeen olen tietysti hysteerisesti seurannut joka vessassa käynnin yhteydessä tämän liman määrää. Toisinaan on tullut, toisinaan ei. Yhteensä arvioisin sitä tulleen vain vajaa teelusikallisen verran.

Mitä tämä on ja onko ihan normaalia? Vatsaa vääntää menkkamaisesti taukoamatta (on vääntänyt jo viikon) ja tietenkin eilen heti paniikkikohtauksen saatuani olen ollut tuntevinani vielä voimakkaampia vatsanväänteitä, joskaan ne eivät normaali menkkakivuista poikkea. Samoin olo tuntuu kostealta, kuin jotain vuotaisi, mutta varsinaista vuotoa ei ole.

Korostan, etten ole ollut näkevinäni verta vaan tosiaan hailakan ruskeaa limaa. Mulla on ollut 2 keskenmenoa ennestään ja ekassa (keskeytynyt km rv12) vuoto oli vaalean punaista, toisessa km rv6 vuoto alkoi rytinällä kuin myöhässä olevat menkat. Voiko tämä vuoto siis olla ihan normaalia?

Ultraan on turha vielä mennä, ei siellä ilmeisesti mitään näy vielä viikkoon tai pariin. Tiedän myös, ettei pitäisi pienistä huolestua kun ei ole kipuja eikä kunnon vertakaan (saati vuotoa). Olisin kiitollinen kuitenkin jos joku samanlaista tai edes samantapaista kokenut voisi hiukan kertoa kokemuksistaan. Mielenrauhaa tässä tarvitaan jos tämä kerran on "ihan normaalia". Onko??
514646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulle tapahtui rv 6:lla niin, että sain yhtäkkiä kovan vatsakrampin. Vessassa sitten pönttöön lirahti pari tippaa kirkasta verta, ja sen jälkeen tuli pelkkää ruskeaa niukkaa vuotoa joka päivä noin parin viikon ajan. Olin ihan varma keskenmenosta, mutta kun verinen vuoto ei alkanutkaan, kävin varmistamassa asian yksityisellä ultrassa. Siellä löytyi sitten masusta pieni möykky, jonka sydän tuikki iloisesti. :) Ja vuotoni oli aivan normaalia raskauteen kuuluvaa. Ruskea vuotohan on vanhaa verta. Sitä minulta siis tiputteli aika pitkän aikaa vielä sen ultran jälkeenkin.

Sinun tapauksessasi ei valitettavasti ole muuta vaihtoehtoa, kuin odotus. Stressaavan aika on pitkä, trust me i know! Mutta kyllä sä siitä selviät!

Toivotaan, että kaikki on ok. Jos vuoto ei runsastu ja muutu veriseksi, eikä vatsakrampit ole hurjan kivuliaita, en sinuna huolehtisi liikaa. Homma on nyt luonnon käsissä, etkä sinä voi muuta tehdä, kuin odottaa.

Tsemppiä! :)

Äänestä
  • Onneksi joku osaa sanoa jotain lohduttavaakin. Kiitos asiallisesta vastauksestasi. =) Tosiaan 2 keskenmenoa kokeneena ja nyt reilusti yli vuoden uutta tärppiä odottaneena olen suorastaan hysteerinen... ei saisi olla, mutta minkäs teet. Plussaamisen jälkeen ajattelinkin, että kolmas kerta toden sanoo ja tämä raskaus tulee menemään hyvin. Pari päivää ja paperiin jäikin jotain epämääräistä.

    Olen ollut nyt 3h töissä eikä paperiin ole aamun jälkeen tullut enää mitään. Voihan sieltä vielä tiputella, mutta ilmeisesti voin olla rauhallisin mielin kun kipuja ei ole eikä tuo "vuotokaan" näytä lisääntyvän. Vatsassa vääntää samoin kuin menkkojen aikana ja niin on tehnyt jo viikon verran. Ei siis liene epänormaalia sekään.

    Olen menossa tunnin päästä lääkäriin varmistamaan raskauden verestä, jossa samalla saadaan otettua hcg-arvot. Raskaus on toki varma, mutta pitää se ilmeisesti varmistaa kun 2 kotitestiä ei takaa 100% varmuutta itselleni... Kurja vaan että näyte joudutaan lähettämään muualle tutkittavaksi, joten arvoja en saa vielä pariin päivään. Mutta niistä pitäisi ainakin selvitä jotain, joista saan joko mielenrauhan tai sitten surullisia uutisia...

    Eli tosiaan, odottamista, odottamista ja lisää odottamista. Jos saisi nyt jotain varmuutta tai hyviä uutisia, voisi hiukan huokaista helpotuksesta. Muutoin olen hermoraunio. :(

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti:

    Onneksi joku osaa sanoa jotain lohduttavaakin. Kiitos asiallisesta vastauksestasi. =) Tosiaan 2 keskenmenoa kokeneena ja nyt reilusti yli vuoden uutta tärppiä odottaneena olen suorastaan hysteerinen... ei saisi olla, mutta minkäs teet. Plussaamisen jälkeen ajattelinkin, että kolmas kerta toden sanoo ja tämä raskaus tulee menemään hyvin. Pari päivää ja paperiin jäikin jotain epämääräistä.

    Olen ollut nyt 3h töissä eikä paperiin ole aamun jälkeen tullut enää mitään. Voihan sieltä vielä tiputella, mutta ilmeisesti voin olla rauhallisin mielin kun kipuja ei ole eikä tuo "vuotokaan" näytä lisääntyvän. Vatsassa vääntää samoin kuin menkkojen aikana ja niin on tehnyt jo viikon verran. Ei siis liene epänormaalia sekään.

    Olen menossa tunnin päästä lääkäriin varmistamaan raskauden verestä, jossa samalla saadaan otettua hcg-arvot. Raskaus on toki varma, mutta pitää se ilmeisesti varmistaa kun 2 kotitestiä ei takaa 100% varmuutta itselleni... Kurja vaan että näyte joudutaan lähettämään muualle tutkittavaksi, joten arvoja en saa vielä pariin päivään. Mutta niistä pitäisi ainakin selvitä jotain, joista saan joko mielenrauhan tai sitten surullisia uutisia...

    Eli tosiaan, odottamista, odottamista ja lisää odottamista. Jos saisi nyt jotain varmuutta tai hyviä uutisia, voisi hiukan huokaista helpotuksesta. Muutoin olen hermoraunio. :(

    Minä vuodin oikein kovastikkin ensimmäisinä viikoina.
    Välilla vuoto oli juuri rusehtavaa ja vain pyyhkiessä.Tiedän miltä tuntuu juosta vessassa tarkistamassa tilanetta.Muutama tulvakin tuli,niin että kaikki housut oli veressä.

    Nyt minulla on kuitenkin pieni tyttö!!

    Voimia ja jaksamista sinulle!!Ja mene ultraan heti kun viikkoja tarpeeksi,ihan oman itsesi vuokis.Minä kävin n.viidessä ylimääräsessä ultrassa oman mielenterveytyni takia...

    Äänestä

  • ja toivoa kirjoitti:

    Juu 2 ultraa on jo varattu, toinen 2 vkon päästä että nähdään sykkeet, sillon rv 6 5. Toinen ultra rv 8 3 ja sitä seuraavana päivänä eka neuvola.

    Tämä vainoharhaisuus ja jatkuva "varmistelu" siitä hyvästä, että ekan km: yhteydessä odottelin paniikinsekaisin tuntein lähes 3 vkoa, ennen kuin km varmistui. Menin ekaan neuvolaan, jossa sydänääniä ei saatu kuuluviin, neuvolatäti sanoi että ihan normaalia. Neuroottisen luonteeni vuoksi varasin seuraavalle päivälle ajan yksityiselle ultraan, lähinnä siksi kun olo oli jotenkin epätodellinen enkä jaksanut uskoa että sisälläni todella olisi jotain. Lääkäri ultrasi, ei löytänyt sykettä ja totesi että sikiön näkee, mutta nähtävästi kuollut TAI sitten raskaus ei ole niin pitkällä kuin piti. Elettiin laskujen mukaan kuitenkin jo rv 10 eikä hedelmöitysajankohdasta ollut epäilystä. Eli vaikka jo tiesin raskauden menneen kesken, silti jaksoin toivoa ja takertua lääkärin sanaan "voi olla liian aikaista" ja seuraavat 2 viikkoa ja pari päivää päälle vaan odotttelin virallista ultraa sairaalassa. Sain aikaistettua sitä myöhemmin parilla päivällä, koska yhdynnän jälkeen aloin vuotaa vaaleanpunaista limaa. Sairaalassa sitten tulos oli keskeytynyt keskenmeno. Tällöin oli lähtenyt jo rv 13 käyntiin.

    Että näin. Toinen km oli nopea ja hcg-arvot kertoivat jo heti kättelyssä, ettei raskaus ollut normaali. Nyt täytyy vaan toivoa, että positiivinen asenne auttaa ja että vihdoin ja viimein onnistuisimme tässä raskaudessa!!

    Kiitos kannustuksesta ja mukavista mielipiteistänne!

    joutunut kestämään.toivon niin että tällä kertaa olet huolissasi turhaan ja saat jo vauvan.hirveintä on epätietoisuus ja se että olet joutunut kestämään ja kokemaan keskenmenoja.rukoilen puolestasi.kerro tällä palstalla miten kävi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Paniikissa kirjoitti:

Viikkoja vasta 4 6 (muutama päivä sitten plussattu), mutta nyt huolestuttaa eilen alkanu omituinen "vuoto". Ei ole varsinaista vuotoa, koska mitään ei ole jäänyt housuihin ja tätä ruskeaa limaa tulee vain pyyhittäessä. Kun pyyhin normaalisti pissalla käynnin jälkeen, paperiin ei jää oikeastaan mitään. Eilen kuitenkin satuin putsaamaan paperilla hieman syvemmältä, jolloin paperiin jäi ruskeaa. Sen jälkeen olen tietysti hysteerisesti seurannut joka vessassa käynnin yhteydessä tämän liman määrää. Toisinaan on tullut, toisinaan ei. Yhteensä arvioisin sitä tulleen vain vajaa teelusikallisen verran.

Mitä tämä on ja onko ihan normaalia? Vatsaa vääntää menkkamaisesti taukoamatta (on vääntänyt jo viikon) ja tietenkin eilen heti paniikkikohtauksen saatuani olen ollut tuntevinani vielä voimakkaampia vatsanväänteitä, joskaan ne eivät normaali menkkakivuista poikkea. Samoin olo tuntuu kostealta, kuin jotain vuotaisi, mutta varsinaista vuotoa ei ole.

Korostan, etten ole ollut näkevinäni verta vaan tosiaan hailakan ruskeaa limaa. Mulla on ollut 2 keskenmenoa ennestään ja ekassa (keskeytynyt km rv12) vuoto oli vaalean punaista, toisessa km rv6 vuoto alkoi rytinällä kuin myöhässä olevat menkat. Voiko tämä vuoto siis olla ihan normaalia?

Ultraan on turha vielä mennä, ei siellä ilmeisesti mitään näy vielä viikkoon tai pariin. Tiedän myös, ettei pitäisi pienistä huolestua kun ei ole kipuja eikä kunnon vertakaan (saati vuotoa). Olisin kiitollinen kuitenkin jos joku samanlaista tai edes samantapaista kokenut voisi hiukan kertoa kokemuksistaan. Mielenrauhaa tässä tarvitaan jos tämä kerran on "ihan normaalia". Onko??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu