Huvittaa jo nykyisin puheet bemaristien agressiivisesta ajotavasta. Noh, vanhimmilla teini-tuuning-bemuilla toki rengasta revitetään pillurallissa, mutta noin niinkuin yleisesti vähänkin tuoreemmilla bemuilla ajetaan esim. uusiin Volvoihin, Mersuihin ja Audeihin verraten jopa rauhallisesti.
Noh, agressiivisuus on kääntynyt toisin päin. Tuolla tien päällä suht tuoreella mustalla 3-sarjalaisellani ajellessa tulee vastaan mitä kamalampia agressioita. Kehätiellä ohi painelevista autoista heitellään tupakantumppeja sun muuta roinaa päälle, takapuskirissa hiostetaan ja ihan eteen kiilataan koukkaamalla. Markettien parkkipaikoilla hakataan ovilla kylkiin ja mulkoillaan huippuvihaisia katseita.
Mikä ihme tätä aiheuttaa? Varmaan noin yleensä mielenterveysongelmat ovat ihmisillä lisääntyneet, liikenteessä liikkuu tyyppejä joiden oikea paikka olisi suljetulla osastolla. Onko ns. tila-automaisilla perheautoilla ajavilla perheenisillä/äideillä jäänyt kade päälle jos joku ajelee 3-ovisella sporttimallisella bemulla (suunnilleen tyyliin "voi hitto että pitkin mennä muksuja tekemään!")?
Vaikka aluksi valitsin bemarin ajokikseni terve itsetunto päällä ja ajamisen ilo päällimmäisenä ajatuksena, ja se että erottuu ankeasta harmaasta massasta, niin nyt tuntuu että ymmärrän jo tympeän harmaalla japsiautolla ajavia hemmoja. saavat olla rauhassa kaiken maailman sairailta kateellisilta tyypeiltä joita suomenmaa on pullollaan...
Noh, koetetaan kaikesta huolimatta pysyä bemu-kannassa ja nauttia kun vielä voi (=ennekuin tulee ns.moukarikäsittely) ;)
Noh, agressiivisuus on kääntynyt toisin päin. Tuolla tien päällä suht tuoreella mustalla 3-sarjalaisellani ajellessa tulee vastaan mitä kamalampia agressioita. Kehätiellä ohi painelevista autoista heitellään tupakantumppeja sun muuta roinaa päälle, takapuskirissa hiostetaan ja ihan eteen kiilataan koukkaamalla. Markettien parkkipaikoilla hakataan ovilla kylkiin ja mulkoillaan huippuvihaisia katseita.
Mikä ihme tätä aiheuttaa? Varmaan noin yleensä mielenterveysongelmat ovat ihmisillä lisääntyneet, liikenteessä liikkuu tyyppejä joiden oikea paikka olisi suljetulla osastolla. Onko ns. tila-automaisilla perheautoilla ajavilla perheenisillä/äideillä jäänyt kade päälle jos joku ajelee 3-ovisella sporttimallisella bemulla (suunnilleen tyyliin "voi hitto että pitkin mennä muksuja tekemään!")?
Vaikka aluksi valitsin bemarin ajokikseni terve itsetunto päällä ja ajamisen ilo päällimmäisenä ajatuksena, ja se että erottuu ankeasta harmaasta massasta, niin nyt tuntuu että ymmärrän jo tympeän harmaalla japsiautolla ajavia hemmoja. saavat olla rauhassa kaiken maailman sairailta kateellisilta tyypeiltä joita suomenmaa on pullollaan...
Noh, koetetaan kaikesta huolimatta pysyä bemu-kannassa ja nauttia kun vielä voi (=ennekuin tulee ns.moukarikäsittely) ;)
Vastaukset 14
Vanhimmat
No on se ihme, jos tuollaista tapahtuu. Itse nimittäin ajelen iskän Ässällä useasti, eikä vielä kertaakaan ole mitään romuja päälle heitelty, ei ole oviin tehty lommoja ja mitään ei naarmutettu.
Liikennekäytös on aivan sama ajaessani huomattavasti halvemmalla autolla.
Varmasti ne jotka kaahaavat eteesi ohituksen jälkeen tekisivät sen, vaikka juuri sinä et olisikaan ollut siinä bemarisi kanssa.
Mielestäni on todella typerää luulla, että on kaiken keskipiste, vaikka omistaakin Bemarin.
Omistatko todella Bemarin, vai pohdiskeletko vain millaista sellainen olisi omistaa?
Autosta tyhjennettin vähän väliä renkaita, merkkejä revittiin irti, konepeltiin hakattiin lommoja, ovia kolhittin jne.
Jopa sukulaiset alkoi vittuuntumaan, vaikka heillä paljon uudempia ja kalliimpia "pakko-ostaa-tää-uus-Toyota" kärryjä jne.
Mm. yksi keskikäinen nainen tuli jossain pummaan rahaa, kun en antanut, alkoi haukkumaan rikkaaksi paskiaiseksi - ja muijan mies vieressä parkissa Nissanisssa, lol.
Mielummin vanha, urheilullinen ja huoleton Bemu alle, kun uusi jokapäiväinen riesa ja rimpula.
se on ihan sama mikä vähänkin harvinaisempi/tunteita herättävä auto on kyseessä niin niitä kateellisia riittää!
kokemusta on just vähän aikaa sitte yx rengas puhkastiin ja loput tyhjennettiin!
Säälit saa ilmatteeks ja kateuden joutuu ansaita!
Olin kerran silloisella kakkosautolla, aivan totaalisen loppunajetulla nuorison lauluautonaan vituiksi revittämällä ruosteisella 316 e30 raadolla Turussa.
Eräällä parkkipaikalla tuli kerjäläinen kinuamaan kolikoita. No hellyin lyömään sille pari kolikkoa kouraan.
"Eikö olisi enempää antaa?"
Totesin että on käyttötili jo miinuksella ja useampi päivä tilin tuloon, antaa takaisin sitten jos ei kelpaa.
"No kai sulla nyt rahaa riittää, rikas mies ja kallis pemarikin alla".
Naureskelin paskaista naurua pitkän tovin. 500€ ruosteinen bmw:n raatoko on "kallis pemari?"
Henkka
Enpäs tiedä mistäpäin olet tai missä autollasi liikut mutta on täälläpäin vähän samanlaista. Itselläni on e34 mallinen bmw, jossa Seidl- tuning täydellinen korisarja ym ym. Ei tarvitse illalla kaupungilla montaa kieppiä heittää kun jo on joku roikkumassa aivan takapuskurissa kiinni, ja kunhan pienikin suoran pätkä avautuu niin johan ajetaan 2- vaihteella täysillä ohi jollain gsi-kadetilla tms. Se on todella rasittavaa ja kurja itse ajella kun ei saa olla rauhassa. Muistan kun sain itse ajokortin niin jo ensimmäisenä iltana lensi olutpullo autonkylkeen ja kylkeen lommo.
Mutta miksi juuri BMW?? Mitä niin erikoista siinä on muihin merkkeihin nähden että juuri sitä pitää "vihata"? Miksei kalliimpia/muita saman hintaisia autoja kohdella samalla tavalla? Kaverin kaiman sedän tätikin (no kuitenkin vähemmän tuttu;) valitti juuri että kun vaihtoi mersusta bemariin niin heti saa vihat niskaansa... Onneks itellä ei oo kauheesti noita ongelmia kun ei oo kovin uutta bemaria alla :)
Nii-in, kummalliselta tuntuu. Oma kärry on E36:nen musta Compact, spoilereilla ja aluilla, huippukiiltävä. Viimeksi eilen illalla pysäköin autoni kioskin lähelle kadun reunaan. Noh, hädin tuskin ehdin ulos sieltä kun ihan takapuskuriin kiinni (alle 10 cm matkaa) oli ajettu provosoivasti rumansininen Volvo S60, rillipäinen lihava reilu 3-kymppinen tyyppi sieltä nousi ja ai että katsoi kummallisen vihaisesti, oikeastaan murhaavasti. Mitähän pahaa olin hänelle tehnyt? Todella omituista sikälikin, että hänen biilinsä maksaa vähimmillään n.2,5 kertaa enemmän...
Ihan sama juttu oli kun alla oli hyvin pidetty lisävarusteltu Mersu-190. Välissä oli puli vuotta upouusi Toyota Yaris (mikä hairahdus!) eikä siihen tullut minkäänlaista lommoa kylkeen, noh tosin pakettiautoja myöten kaikki halusivat siitäkin ohi. Silti sellaista agressiota ei edes pikkuauto herättänyt kuin bemu tai mersu -olipa korimalli vanha tai ei. Voi näitä ahdasmielisiä suomalaisia!
luulen et tämä johtuu siitä, kun e30 tuli markkinoille 80-luvun alussa ja jotkut yrittäjähenkiset ostivat tälläisen uuden kutosbemarin...tämä näky sai aikaan ns.juppikansan tuotteen maineen tavallisten duunareiden silmistä. tämän seurauksena yleistettiin kaikki bmw-kuskit jupeiksi yms. mutta tämä on hullua että 80-luvun bmw:tä pidetään vieläkin juppiautona, ja tätä kuulee useimmiten nuorten tojottikuskien suusta...mutta, pojasta polvi paranee! kateus kuuluu ja näkyy aina! ihmettelen vaan!
lisäksi minun bmw:ni on alkuperäiskuntoinen ilman mitään turhia tingeltangeleita mutta silti se ärsyttää muita tielläliikkujia suunnattomasti...olen poistanut tyyppimerkinnän takaluukusta, antaa meinaan vähän rauhaa kaupunkiajoon, mutta jotkut haluu aina kokeilla lähteekö kisomaan!
Itse olen bemarista löytänyt kaksi vikaa. Toinen on tämä kova kateuskerroin (iästä riippumatta) ja toinen on kovat vakuutusmaksut. Jos näitä pysyviä ominaisuuksia ei hyväksy, ainoa korjaus on vaihtaa merkkiä. Tehtaalla näitä vikoja ei uusissa malleissa korjata, sillä ne ovat suomalaisia.
Niin, itsekin olen itse autoon huipputyytyväinen ilman sen kamalampia ylistyssanoja. kateus tappaa kaltkin vedestä, sanotaan. Suomalaiselle kateus on ominainen piirre.
Vanha sketsi:
Mitä ajattelee ruotsalainen, amerikkalainen ja suomalainen, kun he näkevät naapurillaan hienon uuden auton? Noh, ruotsalainen ajattelee että "tehdäänpä kovemmin töitä että saadaan samanlainen auto alle". Amerikkalainen taas toteaa että "paiskotaanpas töitä kaksinkerroin että saadaan omalle pihalle vielä isompi ja hienompi vehje". Suomalainen totetaa hammasta purren että "perskeles kun menisi ton auto rikki!". Siinä se ero...
Sitten vielä välillä päästää suojatien ylitystä odottavat turvallisesti kadun toiselle puolelle, niin bemukuskien maine vaan paranee...
Osta italialainen auto, esim. alfa 166 tai käytetty Lancia k. Ei tartte väistellä kiilaavia opeleita tai tojotoja. Saat ajaa huippuluokan autoa ilman naapurikateutta. Tunne siitä, että muut ei tajua, on mahtava.
Näinhän se on et kateutta on kaikkialla ilmassa kun bemarilla ajaa. On se kyl kumma homma. Jos kaverin Tuning mersul veivaa bilistä niin ei mitään hätää mut sit ku omal bemaril menee niin heti on joku vitun ääliö jollain alitehosella dx corollalla puskuris kiinni. Mut tietty ku isommalle tielle ku pääsee niin ei oo semmost corollaa keksittykään mikä pysyis perässä. Risteyksestä Lähetään, vaihdetaan kakoselle perä seuraa mukavasti sivulla. vaik lukkoperä niin ei meinaa asfaltille pitoa löytyä. Auton oikaisu ja vaihto kolmoselle. pitoa ei vieläkään. neloselle vaihtaessa nopeutta noin 190km/h ja ei näy corollia missään. Tietty bemustani on penkitetty 360hv 1 baarin ahtopaineella. jos tenkua tarvii lisää. väännetään paineet 1,5-2,5 baariin jolloin tehoa löytyy roimasti yli 400hv. Fuck the rest BMW is best. Toyota sucks. Johan sen näkee nimestäki ku TOY on ekat kirjaimet (lelu). Mut pitäkää bemaristit pintanne
Jos autovero olisi inhimillisellä tasolla Suomessa ja jotain MB W124:ää ja BMW:tä löytyisi melkein kuin Corollaa, niin kateuskin olisi pienempää kun nämä autot olisi tavanomainen ilmestys ja se olisi myös lääkettä näille KUSTA PÄÄSSÄ kuskeille ketkä näyttävät liikenteessä että "mullapa on peli mitä kaikilla ei ole" kun näin ei olisi.
Jotkuthan sanoo tietenkin että hommasta menee hohto jos ko. autot autot yleistyvät, mutta se kertoo vain huonosta itsetunnosta jota yritetään pönkittää keskiverto Toyotaa kalliimmalla ja kulkevammalla autolla.