Pikkuveljeni on täyttänyt 18 vuotta. Katse pitäisi siirtyä tulevaisuuteen ja tulevaisuudensuunnitelmiin. Mutta näin ei tunnu käyvän. Hän kuvittelee jotenkin, että hän voi tuosta vain päättä rupeavansa siksi ja siksi eikä mitään tarvitse tehdä haaveiden toteentäyttämiseksi. Koulu taitaa jäädä kesken ja pojalla ei mitään halua mihinkään, ei ainakaan sellaiseen mihin tarvitsee nähdä työtä.
Silloin, kun vielä asuin saman katon alla, näin kuinka ilkeä hän osaa olla vanhempiaan kohtaan. Oli todella vaikeaa silloin jo nähdä äitinsä itkevän asiaa ja ajattelevan olevansa huono ja epäonnistunut äiti, minun vakuutteluistani huolimatta. Pelkään, että pikkuveli asuu vielä monen vuodenkin päästä heidän luonaan vanhempien passatessa ja kustantaessa kaiken hänelle. Tai ainakin kustantaminen ja passaaminen jatkuisivat veljeni asuessa erillään heistä. Veli ei tuntuu ottavan kaiken itsestäänselvyytenä ja kun hänelle ollaan tiukkia niin alkaa se huorittelu ja muu.
Haluaisin auttaa veljeäni, mutta miten? Minulle yksi ja sama, kuinka korkealle hän opiskelee kunhan asettaisi jotain tavoitteita elämälleen ja olisi valmis näkemään vaivaa niiden eteen. Tiedän, että tuo johtuu myös hänen laiskuudestaan, mutta en haluaisi lyödä lyötyä kovin pahasti, ettei luovuttaisi vieläkin enemmän tai masentuisi. Ja haluaisin myös auttaa vanhempiani. Tiedän, että heidän olisi ehkä pitänyt pitää enemmän kuria... Mutta toisaalta täysin saman kasvatuksen olen itsekin saanut, enkä pidä itseäni hemmoteltuna ja saavuttanut/saavuttamassa asettamiani tavoitteita enkä heidän kustannuksellaan tai perseelle potkimisen myötä sekä arvostan saamaani apua vaikka ei minunkaan murrosikäni herkkua ollut. En siis VOI pitää omia vanhempiani epäonnistuneena ja isosiskon ikuisella tittelillä sitä kuitenkin huolehtii miten he siellä kaukana pärjäävät. Miten siis tukea parhaiten vanhempiani ja etenkin äitiäni?
Tiedän, että alan kohta kuulostamaan veljeni äidiltä, mutta asia todellakin painaa kaikkien kolmen puolesta. Pojan päässä pyörivät vain meset ja sen sellaiset, mutta joku sija pitäisi myös löytyä muullekin..?
Silloin, kun vielä asuin saman katon alla, näin kuinka ilkeä hän osaa olla vanhempiaan kohtaan. Oli todella vaikeaa silloin jo nähdä äitinsä itkevän asiaa ja ajattelevan olevansa huono ja epäonnistunut äiti, minun vakuutteluistani huolimatta. Pelkään, että pikkuveli asuu vielä monen vuodenkin päästä heidän luonaan vanhempien passatessa ja kustantaessa kaiken hänelle. Tai ainakin kustantaminen ja passaaminen jatkuisivat veljeni asuessa erillään heistä. Veli ei tuntuu ottavan kaiken itsestäänselvyytenä ja kun hänelle ollaan tiukkia niin alkaa se huorittelu ja muu.
Haluaisin auttaa veljeäni, mutta miten? Minulle yksi ja sama, kuinka korkealle hän opiskelee kunhan asettaisi jotain tavoitteita elämälleen ja olisi valmis näkemään vaivaa niiden eteen. Tiedän, että tuo johtuu myös hänen laiskuudestaan, mutta en haluaisi lyödä lyötyä kovin pahasti, ettei luovuttaisi vieläkin enemmän tai masentuisi. Ja haluaisin myös auttaa vanhempiani. Tiedän, että heidän olisi ehkä pitänyt pitää enemmän kuria... Mutta toisaalta täysin saman kasvatuksen olen itsekin saanut, enkä pidä itseäni hemmoteltuna ja saavuttanut/saavuttamassa asettamiani tavoitteita enkä heidän kustannuksellaan tai perseelle potkimisen myötä sekä arvostan saamaani apua vaikka ei minunkaan murrosikäni herkkua ollut. En siis VOI pitää omia vanhempiani epäonnistuneena ja isosiskon ikuisella tittelillä sitä kuitenkin huolehtii miten he siellä kaukana pärjäävät. Miten siis tukea parhaiten vanhempiani ja etenkin äitiäni?
Tiedän, että alan kohta kuulostamaan veljeni äidiltä, mutta asia todellakin painaa kaikkien kolmen puolesta. Pojan päässä pyörivät vain meset ja sen sellaiset, mutta joku sija pitäisi myös löytyä muullekin..?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heitit ilmoille vaikean kysymyksen. Kunpa osaisin vastata sinulle. Samalla ratkaisisin varmaan myös oman ongelmani, minulla on juuri tuollainen poika kuin veljesi ja raskasta on joka ikinen päivä. Oli kuitenkin lohdullista minulle kuulla, että toisesta lapsesta voi kuitenkin tulla noin järkevästi ajatteleva kuin sinä ja että aina ei syy ole vanhemmissa.
Jotkut vaan eivät taida oppia kuin kantapään kautta..