Olen ihan amatööri Tallinna ostosmatkoissa joten kyselen tällaista perusjuttua: mistä Tallinnasta kannattaa ostaa viiniä? En etsi mitään huippuviinejä mutta kuitenkin "turvallisia kauppoja" ( eli että ei tarvits pelätä että näkö lähtee kun lasillisen juo:-) ).
Tallinnasta viiniä
11
6492
Vastaukset
- Poromies
Tätäkin teemaa on kyllä käsitelty aivan riittämiin tällä palstalla, mutta kerrattakoon jälleen kerran perusfaktat.
Tallinnasta ei kannata tuoda viinejä Suomeen, koska hintaero on kovin marginaalinen ja peruskaman kohdalla valikoimakin on Alkon rinnalla suppea. Jos olisit vailla laatuviinejä ja harvinaisempia pullotteita, tilanne olisi toinen, sillä Tallinnassa on muutamia putiikkeja, joista löytyy sellaista tavaraa, jota Suomesta ei nykyään ainakaan saa.
Virohan ei ole mikään viinin suurkuluttaja, viinikulttuuri on vasta piristymässä.
Mitä tulee alkoholijuomien tuoteturvallisuuteen, voit olla huoleti. Kaikki kaupat, marketit ja viinapuodit, joihin eksyt Tallinnassa, ovat periaatteessa turvallisia. Sataman ympäristössä on vaikka kuinka monta kauppaa, joista saat ostaa viiniä ja muita alkoholijuomia. Kadultahan ei viinaa kannata ostaa, mutta eipä sitä enää paljon kaupitellakaan. Itse asiassa en muista, milloin minulle olisi tultu ns. pimeää pulloa kauppaamaan.
Tallinnasta kannattaa tuoda mielestäni sellaisia juomia, joita Suomessa ei ole saatavilla. Esimerkiksi laadukkaita venäläisiä vodkia ja erilaisia balttilaisia katkeroita - muutaman esimerkin mainitakseni. Mutta, kukin tyylillään.- ZsaZsa
Noista laatujutuista, joista mainitsit eli tuotemerkkejä. Kiitos etukäteen.
- Käyn usein
Moi!
Nyt olen erimieltä, vaikka täällä asunkin. Olutta ei kannata ostaa, mutta viineissä hintaero voi olla suurikin.
Suosittelen esimerkiksi ostamaan Stokkan kuukauden viinitarjouksia, jotka ovat heti siinä kun kävelet viini-osastolle sisään. Ne ovat yleensä hinnaltaan 50-90 eek, ja ehdottomasti noin 120 hintaisia pulloja Suomessa.
Usein myös Tallinnassa Prisma/rimi/stokka/kaubamaja/Selver on hyviä tarjouksia joista voi valita. Sekä joskus pieniä eriä joita Suomessa ei ole.
Alkoa pitää kehua valikoiman monipuolisuudella, jokaiseen tuppukylään on viety kunnollinen valikoima. Virossa sitä on vaikea löytää, kuivat viinit esim. ovat maaseudun pikkukaupoissa vielä harvinaisuus.
Etsi siis tarjouspullo, tai sinua kiinnostava merkki ja osta ja maista. Valitettavasti myöskään alkon tasoista palvelua ei saa kuin Stokkalta tai sitten erikoisviiniliikkeistä, mutta niissä hinnat ovat aika kalliit.
- ruokaviiniä
esim.suprnetosta litran pahvitölkki joko valko tai punaviiniä 1,99 €.satoja eri laatuja kalliinpia viinejä ym.muita juomia.rimit prismat ja monet muut marketit tulvillaan löytöjä,kunhan olet vain hintatietoinen.sama tuote voi joskus maksaa alkossa vähemmän.yleensä kaikki vähintään kolmanneksen halvenpina kuin alkossa.ja oikein säilytettyinä.alkohan on lopettanut tai lopettamassa kylmien juomien myynnin kilpailun puuttuessa,samoin on viinien säilytyksen kanssa.
- Peppi
Totta kai kannattaa! Tuomme itse punaviiniä 3 litran tonkissa, jotka maksavat Alkossa 24 e. Tallinnassa esim. Prismassa 9-12e täsmälleen samat!Ja bonukset päälle.
- maistiaskamppanjat
ja kaupan "jäsenkortilla" tarjousostokset kannattaa hyödyntää. Gonsiorin Aseri köök 'in palapainikkseeksi taloviini kultainen kuningatar löytyi Rimistä - ol ku linnumaitoo.
- viinakauppa
on varmin ja laatuisa valikoima.
Hinnoissa ei eroa muihin.- puhuu se
varma asiantuntija.samalla voit sanoa,että virun sviitti on paras yöpymiskohta ja samanhintainen kuin muualla.avaapa vähän silmiösi kun käyt ostoksilla.
- varaa myydä
puhuu se kirjoitti:
varma asiantuntija.samalla voit sanoa,että virun sviitti on paras yöpymiskohta ja samanhintainen kuin muualla.avaapa vähän silmiösi kun käyt ostoksilla.
huonoa laatua, muualta voit sitä saada. Olkoonkin että se on Stockmann, kannatan sitä. Joskaan viiniä ei hinnan edullisuuden takia kannata enää raahata Virosta.
Virun sviittiin ei tulisi mieleni mennä koskaan, yleensäkin, pysyttelen tarkasti pois Tallinnan keskustasta. Mitä mielenkiintoista siellä on enää ? Se on nähty jo yli 10 vuotta
sitten, kun siellä oli vielä jotain aitoa meininkiä. Parhaat paikat on keskustan ulkopuolella ja poissa satamamarketeista.
Suomalaisten kanssa voi jonottaa kaupassa ja ravintolassa Suomessakin, jos siitä tykkää erikoisesti. - autolla ajeleva
varaa myydä kirjoitti:
huonoa laatua, muualta voit sitä saada. Olkoonkin että se on Stockmann, kannatan sitä. Joskaan viiniä ei hinnan edullisuuden takia kannata enää raahata Virosta.
Virun sviittiin ei tulisi mieleni mennä koskaan, yleensäkin, pysyttelen tarkasti pois Tallinnan keskustasta. Mitä mielenkiintoista siellä on enää ? Se on nähty jo yli 10 vuotta
sitten, kun siellä oli vielä jotain aitoa meininkiä. Parhaat paikat on keskustan ulkopuolella ja poissa satamamarketeista.
Suomalaisten kanssa voi jonottaa kaupassa ja ravintolassa Suomessakin, jos siitä tykkää erikoisesti."Joskaan viiniä ei hinnan edullisuuden takia kannata enää raahata Virosta."
Noin varmaan on, jos on ilman autoa liikkeellä ja joutuu ostoksensa tosiaan raahaamaan. Jos taas on liikkeellä autolla (esim. käymässä muuallakin kuin Tallinnassa) ja autossa on tilaa, voi vallan hyvin ostaa viinejäkin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä712388Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711460Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2551425- 831252
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3801222Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3441156